nettituumailua

keskusteluistakin

Olen alkanut kummastelemaan keskustelujen luonteen muuttumista. Agressiivisuus ja kuppikuntaisuus ovat päivän ilmiöitä.

Aikoinaan kymmenisen vuotta sitten kun aloittelin nettiaddiktoitumistani, foorumeilla oli aika vähän osanottajia. Tosin silloin kaiketi useillakin oli uutuuden viehätystä ja pioneerihenkeä mukana. Sitäpaitsi osallistujat olivat useasti joko nörttejä tai opiskelijoita tai ajan hermolla olevissa työpaikoissa töissä olevia.

No netti on kuitenkin aika uusi asia matti meikäläisen käytössä vieläkin joten monikaan käytäntö ei ole vielä löytänyt ominta muotoaan.

Suomi 24 on osoittautunut hyväksi pulinaboxiksi.Vietän paljonkin aikaa täällä mutta enemmän liikun muissa portaaleissa ja olen kirjautunut muutamille ammattifoorumeille jopa omalla nimelläni.

Sellainen asia on alkanut pahasti pistämään silmiin että viime aikoina on selkeästi ollut havaittavissa keskusteluissa kaikenlaista riidan haastamista ja henkilökohtaisuuksiin menoa.

Olen paljonkin jauhanut anonyymiteetistä mutta edelleenkin olen sitä mieltä että se on netin kantava voimavara. http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/nyysit/3.4.html#nimeton

Tälläkin palstalla on paljon ihmisiä jotka antavat melkeinpä kaikki henkilötietonsa sekä niitä jotka kirjoittavat milloin milläkin nimimerkillä pitääkseen identiteettinsä omana tietonaan.

Jälkimmäinen toimintamalli on ainoa oikea.

Trollaus on niin yleistä että sitä nyt ei voi välttää missään. Trolli on se joka vedättää keskusteluja ja samalla koittaa saada ihmisiä suutuspäissään avautumaan ja kertomaan kokemuksiaan.

http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/nyysit/3.4.html#trolli

Yleensä he ovat harmittomia, mutta vaikkeivat he itse, niin joku muu voi jotenkin koittaa väärin käyttää trollien vedätyksissä esille tuomaa informaatiota.

Useasti on esillä asia nettikeskustelujen ja sättien oikeustoimikelpoisuudesta. Kyllä nämäkin jutut ovat lakien alaisia. Eli kunnianloukkaus netissä on sama kuin kunnianloukkaus tavallisessa elossa. Taivaan kiitos että netti perustuu nimenomaan identiteetin salaamiseen, nyt voi puhua asioista vapaammin.

Mutta ei täysin vapaasti koskaan, järki pitää olla mukana. Paljon on huhuja nettioikeudenkäynneistä mutta lähes kaikki ovat vain joutavaa löpinää. Jokunen tositapaus on tietääkseni ollut kun ihmiset ovat olleet tuttuja ja selkeästi tunnistettavissa. Yhtään "Orkku Oravaa" ei ole rosiksessa nähty.

Galleriasta tai treffeistä nähtävät profiilit ovat vaarallisia. Hyvänen aika ihmiset laittavat intiimejä tietojaan ja tunnistettavia valokuviaan maailmanlaajuiseeen levitykseen.. huhhuh.

Täälläkin on muutama trolli jotka eivät käytä rekattua nimimerkkiään (En minäkään aina kirjaudu, vaikken häiriköi useastikaan :) ) Tosiasiassa asialla ei ole suurtakaan merkitystä. Jos joku on tyhnyyttään rekkautunut omalla nimellään niin henkilön paljastaminen on helppoa. Mutta muuten "aku ankka" ja xxx ovat ihan samalla tavalla selvitettävissä jos poliisi tekee operaattorille logitiedustelun. ja siitä ilmenee vain ip- numero.

Tiesittekö muuten että eniro säilyttää kaikki keskustelulogit tiedostoissaan? Ja tässä mielenkiintoinen asia: laittakaapa keskustelujen hakusanaksi vaikkapa minun nikkini( Dreamweaver ) tahi sen naisten imettimen hymiöitä käyttävän nikki jota ei ole rekattu. No minulta löytyy uudistuksen jälkeisiä keskustelu kommentteja pari sivua, rekkaamattomalta ei. Mutta kaikki ovat tallennettuja ja varmuuskopioituina enirolla ja jos kirjoitan sanan "terroristi" niin taisipa tämäkin viesti mennä ainakin supon ja cia:n arkistoihin.,.

En kysy: Mitä mieltä olet? Kerro kolme esimerkkiä? Kerro neljä perustetta( optio sille jolla enemmän kerrottavaa)...

No nyt tuli jaariteltua riittävästi.. live kuuluu kutsuvan :)

=DW=

20

1850

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vittu perkele

      vittu pitää pussi päässä kulkee ettei kukaan nää kadulla on se helvettii, mikä idiootti!

    • vastaili

      menneenä talvena, eräs Mrs Jekyll & Mr. Hyde...
      arvannette kuka/ketkä ?
      Saimme "nauttia" "heidän" keskinäisestä kesskustelustaan tälläkin palstalla kuukausikaupalla.

    • itsekin nettivainon kohteeksi joutuneena ymmärrän näkökantasi, mutta jos antaisin periksi ja piiloutuisin anonymiteetin taakse vaikka minulla itselläni ei ole mitään salattavaa, niin silloin ne vainoajat olisivat voittaneet.

      kohtuus kaikessa, myös paranoiassa ;)

      • jos kirjoituksia keräävät,voisivat edes laittaa eri henkilöiden kirjoitukset eri kastiin..


      • mii-su kirjoitti:

        jos kirjoituksia keräävät,voisivat edes laittaa eri henkilöiden kirjoitukset eri kastiin..

        meitä kun on joka junaan...
        ja osa jää jopa asemalle ;)


      • doctrine kirjoitti:

        meitä kun on joka junaan...
        ja osa jää jopa asemalle ;)

        eri miisua,miisu ilman väliviivaa ja minä....
        meinasin housuni tiputtaa, kun ihmettelin milloin ihmeessä olen kirjoittanut niin henkevästi uskon asioista?????


      • mii-su kirjoitti:

        eri miisua,miisu ilman väliviivaa ja minä....
        meinasin housuni tiputtaa, kun ihmettelin milloin ihmeessä olen kirjoittanut niin henkevästi uskon asioista?????

        tämä nyt siihen asemallejäämiseen? :D


    • pelle

      se siinä! Mihis olet kaikki kuvas nyt piilottanu!
      Sulla mitään liveä oo, muutaku tietokone!

      • mirham

        vain tälläistä aikuisten ajan vietettä...harmitonta sellaista


      • pitäis olla...
        mirham kirjoitti:

        vain tälläistä aikuisten ajan vietettä...harmitonta sellaista

        vaan kun kattelee,näitä kirjoittajien juttuja,niin ei voi ,kuin kauhistella,että mihinkä me ollaan menossa,kun tämmöstä sontaa ihmiset laskee kaikkien nähtäväksi.


    • (.)Y(.)

      Yksi kysymys:
      Minkähän takia vedit, minut mukaan
      tuohon aloitukseesi?.
      Sitten tuosta agressiivisuudesta:
      Itsehän sitä yrität, viljellä täällä
      joka mutkassa. Positiivisempi asenne,
      olisi sinultakin ihan mukava juttu.
      Ja lopuksi noista niceistä:
      Rekatulla nicilläsi on 30 osumaa,
      kaikki muut käyttämäsi, eivät sitten
      näykkään, koska huutelet pusikosta.
      Vaikka olenkin täällä rekkaamattomana,
      niin kaikki kyllä löytyy hakemalla.
      Tämän jälkeen osumia on 2844.
      Mie kun en puskista huutele.. :DDDD
      Ja, rekattu niccikin on olemassa.. ;))

    • tuffe

      aaltoilee, ihan oikeasti pitäisi vaan olla huomioimatta, vaikka se taitaa olla inhimillistä menettää hermojaan välillä ja huudella takaisin. Jos siitä haluaa eroon, uskon että pitäisi jättää kokonaan huomioimatta, ja vastata vaan sille jota se huutelija haukkunut. On toiminut ennenkin.

      Tuosta anonyymiteetistä... en ihan ymmärrä mikä siinä niin ihmeellistä on. Totta kai yritän pysyä sillä tavalla tuntemattomana ettei kaupan kassalla tunnisteta Tuffeksi, mutta kyllä minä tänne kirjoituksiin sieluni laitan. Ihmisten eri suhtautumiset elämään ja asioihin kiinnostaa minua, ja usein se, että vähän oppii ihmisen luonteesta ja taustasta, auttaa ymmärtämään miksi hän suhtautuu niin kuin tekee. Ei se silti tarkoita että tunnistaisin henkilön jos se tulisi kadulla mua vastaan. Enkä myöskään ymmärrä miten niitä kokemuksia voisi käyttää toista vastaan? Liika kyttäily ja vainoharhaisuus pilaa tunnelman. Eihän täällä voi luottaa täysin siihen että ihminen on mitä se sanoo, mutta useimmiten täällä kuitenkin vaihdetaan mielipiteitä, ja ne ovat varmasti jokaisen omat.

      En ymmärrä miksei tänne vois kirjoittaa mitä huvittaa, kunhan ottaa muut keskustelijat huomioon. Enkä näe siinäkään mitään pahaa että palstan haulla pääset lukemaan kaikki minun kirjoitukset. Muutama ylilyönti on tullut kirjoitettua, mutta so what... on elämässä suurempiakin murheita.

      Toisinaan kun oma elämä tuntuu liian vaikealta, on kiva käydä täällä nauramassa. Toisinaan tämä nettimaailma masentaa. Niin kuin nyt. Nuo sun viimeiset sanat aloituksista ja bonuksista osui. Auts. Huono juttu jos paheksut mun aloituksia, mutta kouluttaa sekin mua, en kai voi kaikkia miellyttää.

    • noin paljon tätä, tavallisten ihmisten tavallisista asioista käyvää keskustelua, niin miksi yleensäkään uskaltautua koko palstalle.

      Tähän asti täällä on ollut hauska kirjoitella elämän eri tilanteista, ehkä joskus tulee aukaistua tuota omaa sisintä liiankin kanssa,mutta se on meidän jokaisen omaan arvioon perustuvaa, kuinka paljon itsestämme täällä kerromme.

      Enkä ole ainakaan muista ihmisistä saanut selville sellaisia tietoja , joilla olisi jotain merkitystä.Enkä tiedä, mitä iloa minulle siitä olisi, jos tunnistaisin jonkun.

      En kaipaa riitaa, keskusteluja kaipaisin enemmänkin.

      Suurin osa meistä ihmisistä on ihan lainkuuliaista porukkaa.Niin live-elämässä kuin täälläkin, voi silloin tällöin törmätä epärehellisiin tyyppeihin.
      Mutta, jos taskuvarkaita alkaisi pelätä, ei edes kauppaan uskaltaisi mennä. UGH.....

      • kuin tuffe.ei ole elämä ollut ruusuilla tanssimista.minulle tämä kirjoittelu on ollut ihana keino olla ajattelematta ja murehtimatta jatkuvasti omia surujani eli jonkinlaista terapiaa tämäkin on.
        voin kertoa,että olin vastoinkäymisten takia aamusta iltaan tosi alamaissa,ei ollut aihetta minkäänlaiseen hymyyn.tulin tänne ajankulukseni lukemaan juttuja,ja huomasin että kyllä se nauru sieltä vielä tulee.kiitos vaan kaikille hupiveikoille!
        toiseksi:miksi kirjoitukset otetaan niin tosissaan?eihän kukaan vakavissaan täällä tappele,harmitonta pikkukinastelua se vain on!
        en minä ainakaan kirjoittele naama raivosta punaisena ja haulikko kädessä...


      • MysNa
        mii-su kirjoitti:

        kuin tuffe.ei ole elämä ollut ruusuilla tanssimista.minulle tämä kirjoittelu on ollut ihana keino olla ajattelematta ja murehtimatta jatkuvasti omia surujani eli jonkinlaista terapiaa tämäkin on.
        voin kertoa,että olin vastoinkäymisten takia aamusta iltaan tosi alamaissa,ei ollut aihetta minkäänlaiseen hymyyn.tulin tänne ajankulukseni lukemaan juttuja,ja huomasin että kyllä se nauru sieltä vielä tulee.kiitos vaan kaikille hupiveikoille!
        toiseksi:miksi kirjoitukset otetaan niin tosissaan?eihän kukaan vakavissaan täällä tappele,harmitonta pikkukinastelua se vain on!
        en minä ainakaan kirjoittele naama raivosta punaisena ja haulikko kädessä...

        Itsekin olen sitä mieltä, ettei näitä juttuja pidä ottaa kovin vakavasti, eikä olla jatkuvasti puuttumassa siihen mitä/miten toiset kirjoittavat.

        Tähän vaan liittyy sellainen kuvio, että kyseinen henkilö, on nyt sitten mikä milloinkin nimeltään, tällä kertaa =DW= on erittäin kärkkäästi ollut ajamassa meitä ”paskanjauhaja kanoja” pois pilaamasta asiallista keskustelupalstaa. Ja kun, emme häntä tottele, emmekä edelleenkään osaa mitään kunnollista kirjoittaa, tulee aina välillä nokille :)))) Ihmetyttää, kun ei koskaan ole hänellä mitään positiivista sanottavaa palstan ihmisistä tai elämästä yleensä!

        Varmasti meistä ”hömpän kirjoittajista” jokainen osaa kirjoittaa asiaakin ja voisi ottaa kantaa näihin asiallisiinkin keskusteluihin. Kullakin meistä omat syymme, miksi vain harvoin niin teemme.
        Itsellänikin syy on se, että haen palstalta lähinnä vastapainoa usein hyvinkin ”vakavaan” arkeen. Työni on vaativaa ja yh:n arki joskus muutakin kuin naurua :))))) Joten tänne on mukava tulla tapaamaan hauskoja kavereita ja kirjoittamaan ”hömppää” - se piristää mieltä ja saa oikeasti nauramaan – ihan ääneenkin. Eihän siitä varmastikaan kaikki lukijat tykkää, mutta onneksi ne jutut voi helposti jättää lukematta ;)

        Palstalla on paljon hyviä kirjoittajia ja hyviä aiheita, joista itsekin saa monesti ajattelemisen aihetta. Joskus oman kommenttinsakin antaen.

        Mielestäni tänne mahtuu niin vakavampaa pohdintaa kuin huumoriakin, jokaiselle jotakin. Kitkerä ja katkera ihmisten haukkuminen ja negatiivisen ilmapiirin viljeleminen on ikävää ja karkottaa ainakin minut palstalta muutamaksi päiväksi – kenties se Cucolla tarkoituksenaankin ;)


      • jpntar
        MysNa kirjoitti:

        Itsekin olen sitä mieltä, ettei näitä juttuja pidä ottaa kovin vakavasti, eikä olla jatkuvasti puuttumassa siihen mitä/miten toiset kirjoittavat.

        Tähän vaan liittyy sellainen kuvio, että kyseinen henkilö, on nyt sitten mikä milloinkin nimeltään, tällä kertaa =DW= on erittäin kärkkäästi ollut ajamassa meitä ”paskanjauhaja kanoja” pois pilaamasta asiallista keskustelupalstaa. Ja kun, emme häntä tottele, emmekä edelleenkään osaa mitään kunnollista kirjoittaa, tulee aina välillä nokille :)))) Ihmetyttää, kun ei koskaan ole hänellä mitään positiivista sanottavaa palstan ihmisistä tai elämästä yleensä!

        Varmasti meistä ”hömpän kirjoittajista” jokainen osaa kirjoittaa asiaakin ja voisi ottaa kantaa näihin asiallisiinkin keskusteluihin. Kullakin meistä omat syymme, miksi vain harvoin niin teemme.
        Itsellänikin syy on se, että haen palstalta lähinnä vastapainoa usein hyvinkin ”vakavaan” arkeen. Työni on vaativaa ja yh:n arki joskus muutakin kuin naurua :))))) Joten tänne on mukava tulla tapaamaan hauskoja kavereita ja kirjoittamaan ”hömppää” - se piristää mieltä ja saa oikeasti nauramaan – ihan ääneenkin. Eihän siitä varmastikaan kaikki lukijat tykkää, mutta onneksi ne jutut voi helposti jättää lukematta ;)

        Palstalla on paljon hyviä kirjoittajia ja hyviä aiheita, joista itsekin saa monesti ajattelemisen aihetta. Joskus oman kommenttinsakin antaen.

        Mielestäni tänne mahtuu niin vakavampaa pohdintaa kuin huumoriakin, jokaiselle jotakin. Kitkerä ja katkera ihmisten haukkuminen ja negatiivisen ilmapiirin viljeleminen on ikävää ja karkottaa ainakin minut palstalta muutamaksi päiväksi – kenties se Cucolla tarkoituksenaankin ;)

        noita "riidanhaastajia" näkyy aina silloin tällöin, mutta ohittaisin ne kuitenkin ns. huomaamatta..riidan saa aikaan, jos menee siihen "mukaan"..Antaa uhitella ja kiukutella itsekseen..se, joka haluaa...:))))


      • MysNa
        jpntar kirjoitti:

        noita "riidanhaastajia" näkyy aina silloin tällöin, mutta ohittaisin ne kuitenkin ns. huomaamatta..riidan saa aikaan, jos menee siihen "mukaan"..Antaa uhitella ja kiukutella itsekseen..se, joka haluaa...:))))

        että paras "lääke" tähän olisikin vaan ohittaa kyseiset jutut, mutta aina välillä minäkin provosoidun vastaamaan....

        Lupaan yrittää sulkea silmiäni enemmän ja olla provosoitumatta ja kierrän kaukaa myös kaikki alkoitukset, joissa pienikin vaara kompastua ... ;))))


      • MysNa kirjoitti:

        että paras "lääke" tähän olisikin vaan ohittaa kyseiset jutut, mutta aina välillä minäkin provosoidun vastaamaan....

        Lupaan yrittää sulkea silmiäni enemmän ja olla provosoitumatta ja kierrän kaukaa myös kaikki alkoitukset, joissa pienikin vaara kompastua ... ;))))

        täällä tosiaan keskustellaan vakavimmistakin asioista,mutta kyllä sitä huumoriakin pitää olla!

        ja onhan tämä KESKUSTELUPALSTA,ja se tarkoittaa että kommunikoidaan ihmisten kesken,oli asia sitten mikä tahansa tai aihe...
        parempi kun jokainen lukee näitä juttuja pilke silmäkulmassa..


    • kannanottoja!

      Vaikken tähän erityisesti kommentteja kaipaillutkaan.

      Mutta ainakin eräs asia josta paasasin tuli näin hermeettisillä ja erittäin epätieteellisillä tutkimuksillani todistettua :)))

      Agressiot ja kirjoittajan henkilöön kohdistuvat asiat vetävät keskusteluja. Sinällään aloituksen tai mielipidekirjoituksen sisältö toimii oivalisena kivijalkana jonka päälle kaikki rakentuu.

      Uskokoon ken tahtoo mutta kyseessä ei ollut tahallinen provokaatio vaan tuumailua keskustelujen tiimoilta. Tissihenkilö oli kaiketi oikesaasa siinä että hänen höpinänsä varmaankin löytyvät servereiltä, koitin copypeistata "nikkiään" hakulaatikkoon mutta suuressa luomisen tuskassani kaiketi oli pudottanut jonkin implantin vahinkossa pois.

      kiitokset vastaajille, sitä saa vaikkei tilaakkaan :)

      =DW=

    • tuffe

      Pitäisköhän olla kahta palstaa, yksi missä keskustellaan aina samalla nimimerkillä, ja toinen missä aina vaihdetaan? Tämä palsta on hyvä esimerkki miten voi käydä... Aletaan miettiä liikaa minkä vakinikin kirjoitus on mikäkin. Pientä vainoharhaisuutta ilmassa. Tämä on helppo ilmapiiri sellaisille kirjoittajille jotka haluavat haastaa riitaa. Jotenkin täällä pitäisi osata lukea pelkästään asiat, eikä miettiä liikaa kenen kirjoittama se on...

      Ja toinen mahdollisuus on että pähkäilen liikaa näitä juttuja ja mun pitäisi mennä vetämään nakit silmille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5690
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2487
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      271
      1849
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1727
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1556
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1518
    7. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      38
      1336
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1311
    9. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      348
      1277
    Aihe