Tässä alkaa olemaan ajatuksena mennä talvella töihi ja haluaisin saada jo työssä olevilta opastusta uransa alkuvaiheessa olevalle kaverille. Eli tietojenkäsittelytieteitä opiskelen Oulun yliopistossa ja tarkoituksena aloittaa Symbian ohjelmistosuunnittelijana, joko isossa tai pienessä firmassa ja siirtää opiskelu sivutoimiseksi. Opiskelut todellakin ovat jo loppuvaiheessa ja sen gradun tekeminenkin tuntuu jo läheiseltä. Töihin siis olisi kova hinku.
Tuntuu olevan kova huuto tällä hetkellä Symbian-ohjelmoijista, joten hieman voin jo valita työpaikkaani. Millaiseen yritykseen siis kannattaisi hakea/mennä näin ensimmäiseksi työpaikaksi? Pieneen alle 10 hengen yritykseen pääsisin näillä näkymin töihin heti, kun sinne olisin valmis menemään. Olisiko kuitenkin järkevämpää hakea/mennä suuremaan yritykseen Symbian-ohjelmoijaksi, kuten Nokialle?
Mielipiteitä kiitos :)
Symbian ohjelmoijaksi
11
2212
Vastaukset
- roikkuu
Pienessä firmassa saa yleensä monipuolisempaa kokemusta mutta ei samanlaisia mahdollisuuksia erikoistua.
Toisaalta nuo symbian hommat tehdään useimmiten Nokialle Nokian tiloissa, joten saatat hyvin päätyä Nokialle joka tapauksessa, teet niin tai näin. - Kokeneempi
Isossa firmassa olet pelkkä arvoton pelinappula "resurssi" joka voidaan potkaista pihalle heti kun ei tarvita.
Isossa firmassa varaudu siis tekemään Sympparia kyllästymispisteeseen asti, ja kun tuo kyllästymispiste on sitten saavutettu, annetaan sinulle tasan kaksi vaihtoehtoa: jatka Sympparikoodausta tai lähde kävelemään. Muuta vaihtoehtoa ei välttämättä tarjota, ei ainakaan tässä Oululaisvetoisessa alihankintafirmassa.- Symbbari
Kuulostaa aivan, että työskentelisit Nokialla vai harrastavatko muutkin Oululaiset softafirmat alihankintana tehtyä työtä? Miten muuten palkkaus eroaapi isossa ja pienessä firmassa? Ajatuksena olisi myös lähteä parin vuoden työskentelyn jälkeen Englantiin vuolemaan rahaa ;) Näin ainakin olen saanut ymmärtää, että hieman enemmän voisi tienata esimerkiksi Lontoossa softakehittäjänä. Palkkaus luokkaa 40k-70k puntaa vuodessa. Tuonne lähtemiseen ei varmaan firman suuruudessa ole mitää merkitystä? Vai onko isommassa firmassa hankalampi sopia, että olisin kiinnostunut tulemaan takaisin firmaanne työskentelemaan parin vuoden ulkomaan reissun jälkeen?
- paikka
Symbbari kirjoitti:

asua ja elää kuin Oulu. Ota huomioon se. Lontoossa saat asua jossain kosteassa ja vetoisessa luukussa, jonka infra on ajoilta ennen sotia ja matkustaa junalla töihin pari tuntia päivässä.
- Nuorehko
paikka kirjoitti:
asua ja elää kuin Oulu. Ota huomioon se. Lontoossa saat asua jossain kosteassa ja vetoisessa luukussa, jonka infra on ajoilta ennen sotia ja matkustaa junalla töihin pari tuntia päivässä.
Nuorempana vielä tuollaistakin kehtaa paremman palkan vuoksi kärsimään :) Kostuuhan siinä vielä sivussa kielitaidon lisäyksestäkin.
Ennen olin noksulla symbian kodarina, nyt pienemmässä firmassa samoissa hommissa.
Ainakin tän putiikin touhut on sen verran perseestä, että hyppäisin takaisin noksulle heti jos jaksaisin nähdä vaivaa taas sen firmanvaihtorulianssin kanssa.
Nokialla se hyvä puoli s60 kodauksessa, että tod. näk. pääsisit tekemään s60 platformia. Siinä on niin paljon tekijöitä, että vaikka kuinka kämmäät, niin aina joku on hitaampi ja kämmää pahemmin. Itse en ainakaan siellä kovin suurta vastuuta tuntenut niskassani. Aikataulut oli myös selvästi väljemmät kuin tällä hetkellä.
Palkkauskaan ei ollut mitenkään huono. Bonarit päälle, niin käteen jäi enemmän kuin nyt.
Pieni firma -> tod. näk. alihankintaa -> tiukat aikataulut ja alihankkijoita ruoskitaan armotta.
Osaavalla symbian kodarilla on tällä hetkellä varaa valita. Itsekkin pääsin nykyiseen firmaan sisään suurin piirtein ilmoittamalla: "tulen teille töihin".- raakile ohjelmistosuunnitte...
TIedät varmaan, että pistetäänkö koulun penkiltä tulevat ohjelmistosuunnittelijan alut, suoraan ohjelmistosuunniteljaksi vaiko testauksesta aloittelemaan ohjelmistosuunnittelijan ammattia? Olen myös kuullut, että jotkin itegrointi työt?? ovat mahdollisesti aloittelijoille ensimmäisimpiä töitä. Mitähän nämä integrointi työt yleensäkkin ovat?
raakile ohjelmistosuunnitte... kirjoitti:
TIedät varmaan, että pistetäänkö koulun penkiltä tulevat ohjelmistosuunnittelijan alut, suoraan ohjelmistosuunniteljaksi vaiko testauksesta aloittelemaan ohjelmistosuunnittelijan ammattia? Olen myös kuullut, että jotkin itegrointi työt?? ovat mahdollisesti aloittelijoille ensimmäisimpiä töitä. Mitähän nämä integrointi työt yleensäkkin ovat?
...miten taloon pääset sisään. Jos haet tiettyä positiota, kuten SW engineerin paikkaa, et todellakaan voi joutua muihin hommiin. ( tai ei pitäisi )
Harjoittelijana tosiaan tod. näk. voi joutua testaajaksi ( ainakin noksulla ), koska se ei vaadi kovin kummoista kompetenssia.
Integrointi on taas IT-alan paskin homma :) Kutsutaan myös toisella nimellä build manager. Eli kasaat version hallinnasta toimivan paketin. Paskan tästä hommasta tekee se, että kun sadat kodarit tuuppaa kantaan koodia mitä eivät välttämättä edes kokeile omalla koneellaan kääntää ja päälle vielä alihankkijoiden toimittamat paketit, niin sinä sitten painat yötä myöten duunia kun koitat saada tolkkua mikä mättää ja sen jälkeen hätistelet syyllistä korjaamaan.
Tuon takia varmaan nokiallakin buildaajat on alihankittuja ja usein vielä intialaisia :) ...kukaan täys järkinen talon sisältä ei suostu noita hommia tekemään.- Symbian
e_tony kirjoitti:
...miten taloon pääset sisään. Jos haet tiettyä positiota, kuten SW engineerin paikkaa, et todellakaan voi joutua muihin hommiin. ( tai ei pitäisi )
Harjoittelijana tosiaan tod. näk. voi joutua testaajaksi ( ainakin noksulla ), koska se ei vaadi kovin kummoista kompetenssia.
Integrointi on taas IT-alan paskin homma :) Kutsutaan myös toisella nimellä build manager. Eli kasaat version hallinnasta toimivan paketin. Paskan tästä hommasta tekee se, että kun sadat kodarit tuuppaa kantaan koodia mitä eivät välttämättä edes kokeile omalla koneellaan kääntää ja päälle vielä alihankkijoiden toimittamat paketit, niin sinä sitten painat yötä myöten duunia kun koitat saada tolkkua mikä mättää ja sen jälkeen hätistelet syyllistä korjaamaan.
Tuon takia varmaan nokiallakin buildaajat on alihankittuja ja usein vielä intialaisia :) ...kukaan täys järkinen talon sisältä ei suostu noita hommia tekemään.Kiitos loistavista kommenteista puussani. Vielä, jos jotain asioita on mielenpäällä, jotka minun olisi hyvä tietää alalta kuulisin vielä nekin :)
Mietin vielä, että ovatkohan kykyni tarpeeksi hyvät aloittaa suoraan ohjelmistosuunnittelija. Hirveä into olisi oppia asioita ja 100 ov olisi noppia kasassa. Olisiko kuitenkin kyvyistä epäileväisen syytä aloittaa testaajana ja hakea sitä kautta osaamista? Kostuuko noista testaus töistä yleensäkkää mitään, jos ajatuksissa olisi pitemmällä tähtäimellä työskentely ohjelmistosuunnittelijana? - duunari
Symbian kirjoitti:
Kiitos loistavista kommenteista puussani. Vielä, jos jotain asioita on mielenpäällä, jotka minun olisi hyvä tietää alalta kuulisin vielä nekin :)
Mietin vielä, että ovatkohan kykyni tarpeeksi hyvät aloittaa suoraan ohjelmistosuunnittelija. Hirveä into olisi oppia asioita ja 100 ov olisi noppia kasassa. Olisiko kuitenkin kyvyistä epäileväisen syytä aloittaa testaajana ja hakea sitä kautta osaamista? Kostuuko noista testaus töistä yleensäkkää mitään, jos ajatuksissa olisi pitemmällä tähtäimellä työskentely ohjelmistosuunnittelijana?Hae vaikka harjoittelijan pestiä ohjelmistopuolelle, jolloin pääset näyttämään osaamisesi eikä vastuuta ole niin paljon. Voisit myös hakeutua lopputyön tekijäksi. Omassa tiimissäni on harjoittelija ja lopputyön tekijä symppari-koodauksessa. Mutta toisaalta ei sitä tarvitse olla mikään guru, että pääsee symppari-koodariksi (Oulun seudulla Symppari-osaajista taitaa olla pulaa). Kyllä työ tekijäänsä opettaa.
Testaus on tietysti työtä siinä missä muukin työ, mutta ei se symppari-koodaus uraa paljoa taida edistää:)
Itse olen töissä isossa firmassa (nimeä tuskin tarvii mainita), mutta aiemmin olen ollut pienemmissä firmoissa ja kyllä niissä on omat hyvät puolensa.
Huippupalkkaa ei kuitenkaan kannata odottaa heti alussa tai ehkei jatkossakaan, ellei kehity guruksi omalla arealla, jolloin voi aika pitkälti kilpailuttaa osaamistaan. Palkat IT-alalla on yleensäkin tulleet alaspäin vuosisadan vaihteen huipusta. Symbian kirjoitti:
Kiitos loistavista kommenteista puussani. Vielä, jos jotain asioita on mielenpäällä, jotka minun olisi hyvä tietää alalta kuulisin vielä nekin :)
Mietin vielä, että ovatkohan kykyni tarpeeksi hyvät aloittaa suoraan ohjelmistosuunnittelija. Hirveä into olisi oppia asioita ja 100 ov olisi noppia kasassa. Olisiko kuitenkin kyvyistä epäileväisen syytä aloittaa testaajana ja hakea sitä kautta osaamista? Kostuuko noista testaus töistä yleensäkkää mitään, jos ajatuksissa olisi pitemmällä tähtäimellä työskentely ohjelmistosuunnittelijana?Ei siellä testauksessa tosiaan kehity yhtään jos kodaajaksi mieli tekee. Todennäköisesti testaajana ei edes näe koodia jos ei itse halua.
Ainakaan meidän testaajilla ei ollut koneella edes mitään kehitysympäristöjä asennettuna, kunhan naputtelivat testicasejansa läpi raudassa.
Kyllä NORMAALI työnantaja ymmärtää, että tuore työntekijä, etenkin vasta valmistunut, ei osaa vielä hommia kunnolla. Sehän on managerien virhe jos antaa keltanokalle liikaa vastuuta.
Nyrkkisääntönä tietysti se, että mitä pienempi firma, sen enemmän vastuuta kun tekijöitä on vähemmän. Noksulle jos pääset kodaamaan, niin pitäisi olla aika turvallinen ja helppo startti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565360Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141607
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2321564- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3101116- 721047