Minkä varaan, laitatte ja perustatte turvallisuutenne ja tulevaisuutenne ? onko VAIN ns. ”heikolle jäälle”, vai lujalle, ns. ”kestävälle kalliolle” ; elämän rakentamisen, tarkoituksen, sekä päämäärän turvan perustuvuus, ns. ”kantavuus” laitettu, kahdesta (muuta kun ei ole) eri vaihtoehdosta ?
Monilla, jopa suurella enemmistöllä ihmiskunnasta se, johon on SOKEASTI luottanut, ja; VAIN sokeasti uskonut ! ? Ns. tuntematon ja tutkimaton (kuin heikko, eli pettävä jää), onkin pettänyt. Ja pettää joka päivä hyvin monien alta ! Joka sitten tuo erilaisia, joko suuria tai lievempiä, ja, joko henkisiä, ja tai fyysisiä kärsimyksiä. Kuitenkin kuolemaa, onnettomuutta ja monenlaista tuskaa sairauksineen tai vammoineen ! Tekemään elämästä tuskallisen ja pitkästyttävän, ja tai haasteettoman, suurelle osalle mielenkiinnottoman / toivottoman. Monenlaisia kärsimyksiä sisältävän.
Joka ilmenee toisilla monin tavoin epätoivoisina yrityksinä, monina erilaisina toivottomina mielen ilmaisuina, mielen osoituksina, jopa väkivallan tekoina ! Sekä monen muunlaisen ilkivallan ja tuhoamisten ja terroritekojen lisäksi, johon syyllistyvät niin kansakunnat, kansanryhmät kuin yksilötkin, kukin omalla yksilöllisellä tavallaan. Kuitenkin jostakin määrätystä syystä, jota eivät itsekään tunne, eivätkä tiedä TOTUUTTA, mistä johtuu ja miksi, siksi eivät osaa muuta tehdä. Kuin ilmaista tuolla em. tavoin tyytymättömyytensä / pahoinvointisuutensa, kokevat olevansa umpikujassa josta yrittävät murtautua väkisin, vaikka itsensäkin telomalla pois.
Toiset taas tuskansa kätkien ja hiljaa vain kärsien, mutta jotka ei kuitenkaan halua nöyrtyä suuren kaikkivaltiaan armahtajan puoleen, uskoa ja hyväksyä Häntä herrakseen jonka elämän oppeja ja ohjeita ehtoineen tahtoisi noudattaa ja saada siten pyhän hengen voima joka kantaa kaikkien ongelmien ja vaikeuksien yli.
Jostain syystä eivät ymmärrä käydä valmiiksi avatusta ovesta ulos vapauteen, peläten ilmeisesti valkeutta (totuutta) joka paljastaisi heidän omankin likaisuutensa, jonka eivät haluisi paljastuvan. Koska se vaikuttaisi muutosta erilaiseksi, enemmistöstä poikkeavaksi ns. hämmentävästi / häikäiseväksi, pimeydessä edelleen oleville. Siksi sellainen muutos monia pimeydessä eläviä ensin ärsyttää, ennekuin näköelimet tottuvat kyseiseen, hyvään suuntaan muutokseen; mutta, joka antaa toisille, eli ymmärtäväisille heti toivon, päästä myös ulos pimeydestään / umpikujastaan !
Eivät tiedä että, vain sokeat (itsekin likaiset), = synnin ja pimeyden kohelluksessa tahraantuneet ja sen häpeän kahleissa olevat. Se on: Tämän pahan vallassa olevan, maailman ruhtinaiden aivopesemät / eksyttämät orjat, jotka ei sitä itse tajua, tai halua tiedostaa ! Se on se ihmispelko joka laitta paulan, se mitä muut syntiset = likaiset sanovat. Jos joku puhdistautuu ja uskaltautuu valkeuteen / vapauteen pahan orjuudestaan, antaa vaatteensa valkaistavaksi, olemuksensa Kristuksen kalliilla armon verellä puhdistettavaksi. Ja näin uskon kautta ja pyhityksen myötä tulla tuntemaan ns. vapauden tie, se totuuden tie, se ainoa oikea ja turvallinen, joka todellista hyvinvointia, sekä iloa ja onnellisuutta tuo, sekä täydellisyyden suuntaan, ja sitä kohden vie !
Tätähän kaikki haluaisivat ja toivoisivat, mutta: Se on se ahdas portti ja kaita tie, joka estää ylpeitä, itsekkäitä ja ylimielisiä, rikkaita ym. vastaavia, ns. lihallisen mielensä ”paisuttamia” ja vain lihallisen puolensa, eli järkensä päätelmiin luottavien estämänä, = ns. ”kirjan oppineet ja fariseukset”, päästä siitä USKON / Jumalan puoleen nöyrtymisen portista sisään. Siihen todelliseen aitoa oikeaa rakkautta ja rauhaa, kaikkinaista hyvinvointia, erimausteineen pulppuavaan elämään ja vapauteen. Pieneksi vihjeeksi vapautta, rauhaa rakkautta, turvattua turvallista tulevaisuutta ja todellista hyvinvointia etsiville ja ”umpikujasta” vapauteen haluaville. Jeesuksen nimessä näin asian puheen aiheeksi / tutkittavaksi, ja tiedoksi tietämättömille tuoden. Vähäinen palvelijansa.
Kestääkö uskonne käytännön
74
2143
Vastaukset
- toret
ja vahvistuu päivä päivältä. jokainen kielletty himo ja jokainen kielletty paha, kasvattaa ja opettaa kaikkeen totuuteen, joka Jeesus on. kompurointia tietysti on, koska nuori Hengessä, on kuin lapsi joka opettelee ensin ryömimään, sitten konttaamaan, sitten kävelemään, ja sen myötä juoksemaan. tällaista kehitystä on Hengessä kasvaminen, mutta monet epäuskoiset odottavat saavansa heti kaiken, ja odottavat pääsevänsä kaikesta vanhasta irti kokonaan; mutta ne palaavat mielen perukoille, jotta ihminen ei unohtaisi, että itsekin on elänyt syntistä elämää, kuten kaikki ymmärtämättömät jumalattomat ihmiset, jotka sokeina turmioonsa iloiten ryntäävät. nämä muistot, palauttavat ja vitsaavat sisältäpäin pois kaikkea pahaa, koska Henki hylkii pahaa, ja opettaa karttamaan pahaa, ja ihminen oppii tällä tavalla vihaamaan kaikkea syntiä, koska se mieltä raastaa. mutta jos ihminen antaa periksi näille vanhoille muistoille ja ottaa niistä taas vaarin, niin hän on luopunut totuudesta ja Hengestä, ja sulkenut silmänsä ja vaipunut takaisin sille pimeyden tielle, joka turmioon johtaa. sisällä uskovassa on jatkuvat taistelu hyvän ja pahan välillä, aina maailmanloppuun saakka, mutta monet jotka uskoviksi itseään kutsuvat, tekevät virheen siinä, että hyväksyvät pientä pahaa, joka taas on saatanan onnistunut juoni; koska jos ihminen on pienessä paha, niin hän on paljossakin paha, kun sen aika tulee. mutta kun ihminen hylkää heti pahan ajatuksen, niin se ei pääse huulille, eikä käsille asti, vaan kuolettuu Hengen voimasta, jo ennenkuin se synnyttää hedelmän.
paljon on niitä, jotka eivät osaa luopua maailman viettelyksistä, vaikka itseään uskovana pitävät. rakkaus Jumalaa kohtaan on hänen sanassaan pysyminen parhaan mukaan, mutta itselleen vapauksien antaminen, tiedostamistaan paheista, on kuin Jumalan sanan hylkääminen, ja Jumala on sana. monet vähättelevät käskyjä, koska kaikki nykypäivän saastaisuudet ja pahuudet eivät ole kirjoitettu ylös Pyhiin kirjoituksiin. monet Hengettömät "uskovat", viittaavat aina omia hyväksymiään paheita, siihen että niitä ei ole kirjoitettuna raamattuun; mutta jos jokainen synti olisi kirjoitettu ylös, niin niitä ei ehtisi koko maallisen vaelluksen aikana lukea ja opetella; ja sen takia on Jumala Henkensä antanut meihin asumaan, jotta tuntisimme eron, hyvässä ja pahassa, ja hylkäisimme pahan ja pyrkisimme hyvään.
tämä on sitä nykypäivän "oppia", että kaikki mikä ei ole kirjoitettuna ylös, on sallittua ja jopa hyväksi ihmiselle; niinkuin monet sanovat että itsetyydytys on Jumalan mielestä sallittua, koska siitä ei erikseen ole varoitettu; mutta jokainen Hengessä elävä tuntee että se on saastainen ja irstas teko, eikä ole Hengen hedelmää, vaan lihan luonnon = synnin. voi niitä, jotka ovat itsensä Herroja, eivätkä kulje Hengen näyttämää polkua. voi niitä, jotka sanovat olevansa uskossa, mutta vaelluksellaan kieltävät sen. voi niitä, jotka näiden maallisten oppien ja "uskontojen" perässä vaeltavat, mutta hylkäävät Hengen opin, joka on Jumalasta; ja Jumala on Henki.
siunausta- myös
Väärä henki johtaa uskoontulleen lahkokasteen kautta lahkojen jäsenyyteen, jos ei tunne SANAA.
Lahkot on lihan tekoa ja ne jotka semmoista harjoittavat eivät peri Jumalan valtakuntaa.
"Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget ovatko ne Jumalasta" (1.Joh.4:1-3)
"yksi kaste" (Ef.4:5)
Uusintakasteilla ihminen sidotaan lahkojen orjuuteen.
"Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina, älkää antako uudestaan sitoa (uudestikastaa) itseänne orjuuden ikeeseen." (Gal.5:1)
Mieti tarkoin, mihin ryhmään Jeesuksen itsensä antama kuvaus lahkoista täsmää?
"Moni tulee minun tyköni sinä päinänä ja sanoo, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja emmekö me sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja emmekö me sinun nimesi kautta tehneet tunnustekoja?
Silloin minä olen lausuva heille julki: Minä en ole koskaan teitä tuntenut, menkää pois minun tyköäni te laittomuuden tekijät." (Matt.7:22-23) - YKX
myös kirjoitti:
Väärä henki johtaa uskoontulleen lahkokasteen kautta lahkojen jäsenyyteen, jos ei tunne SANAA.
Lahkot on lihan tekoa ja ne jotka semmoista harjoittavat eivät peri Jumalan valtakuntaa.
"Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget ovatko ne Jumalasta" (1.Joh.4:1-3)
"yksi kaste" (Ef.4:5)
Uusintakasteilla ihminen sidotaan lahkojen orjuuteen.
"Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina, älkää antako uudestaan sitoa (uudestikastaa) itseänne orjuuden ikeeseen." (Gal.5:1)
Mieti tarkoin, mihin ryhmään Jeesuksen itsensä antama kuvaus lahkoista täsmää?
"Moni tulee minun tyköni sinä päinänä ja sanoo, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja emmekö me sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja emmekö me sinun nimesi kautta tehneet tunnustekoja?
Silloin minä olen lausuva heille julki: Minä en ole koskaan teitä tuntenut, menkää pois minun tyköäni te laittomuuden tekijät." (Matt.7:22-23)"Laittomuuden tekijät"; tutki itse mitä tuo sana pitää sisällään?!
- Minäuskon
myös kirjoitti:
Väärä henki johtaa uskoontulleen lahkokasteen kautta lahkojen jäsenyyteen, jos ei tunne SANAA.
Lahkot on lihan tekoa ja ne jotka semmoista harjoittavat eivät peri Jumalan valtakuntaa.
"Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget ovatko ne Jumalasta" (1.Joh.4:1-3)
"yksi kaste" (Ef.4:5)
Uusintakasteilla ihminen sidotaan lahkojen orjuuteen.
"Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina, älkää antako uudestaan sitoa (uudestikastaa) itseänne orjuuden ikeeseen." (Gal.5:1)
Mieti tarkoin, mihin ryhmään Jeesuksen itsensä antama kuvaus lahkoista täsmää?
"Moni tulee minun tyköni sinä päinänä ja sanoo, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja emmekö me sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja emmekö me sinun nimesi kautta tehneet tunnustekoja?
Silloin minä olen lausuva heille julki: Minä en ole koskaan teitä tuntenut, menkää pois minun tyköäni te laittomuuden tekijät." (Matt.7:22-23)Pitäisi tehdä Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme nimessä. Mitenköhän moni kirkko niin tekee?
Sitä paitsi kaste tehdään sitten kun ihminen itse tajuaa mistä on kyse ja pystyy tunnustamaan uskonsa. Eikä pikkulapsena. - selitys
YKX kirjoitti:
"Laittomuuden tekijät"; tutki itse mitä tuo sana pitää sisällään?!
eivät noudata sanaa. ovat uudestikastajia.
"yksi kaste" (ef.4:5) - vaan
Minäuskon kirjoitti:
Pitäisi tehdä Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme nimessä. Mitenköhän moni kirkko niin tekee?
Sitä paitsi kaste tehdään sitten kun ihminen itse tajuaa mistä on kyse ja pystyy tunnustamaan uskonsa. Eikä pikkulapsena.Pyhä Kaste, jolla lapsia kastetaan, se saadaan Jumalalta.
Luuk. 3:16
niin Johannes vastasi kaikille sanoen: "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi, jonka kengänpaulaakaan minä en ole kelvollinen päästämään; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. - Minäuskon
vaan kirjoitti:
Pyhä Kaste, jolla lapsia kastetaan, se saadaan Jumalalta.
Luuk. 3:16
niin Johannes vastasi kaikille sanoen: "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi, jonka kengänpaulaakaan minä en ole kelvollinen päästämään; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.ajatella kaikki silleen että niistä pääsee nokkimaan? Sitäkö meille opetettiin? Kaste tulee Jumalata mutta ihmiset suorittaa muodollisuudet.
Lapsikaste ei ole oikein. Raamattu puhuu uskovien kasteesta. Lapsikaste on ihmisten itse keksimä oppi kun raamatun sana ei kiinnosta.
Esim. Kastettiinko Jeesus sylilapsena? - juuri noin
Minäuskon kirjoitti:
ajatella kaikki silleen että niistä pääsee nokkimaan? Sitäkö meille opetettiin? Kaste tulee Jumalata mutta ihmiset suorittaa muodollisuudet.
Lapsikaste ei ole oikein. Raamattu puhuu uskovien kasteesta. Lapsikaste on ihmisten itse keksimä oppi kun raamatun sana ei kiinnosta.
Esim. Kastettiinko Jeesus sylilapsena?Ensin sotketaan kasteet. Johanneksen kaste, vain aikuisille tarkoitettu vanhan liiton kaste. Jeesuksen itsensä asettama kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, joka on perhekuntakaste.
Lyydian perhe palvelijoineen esim. kastettiin viivytyksettä. Edes Lyydian ei sanota tulleen uskoon ennen kastetta. Ainoastaan Herra avasi hänen ymmärryksensä viemään kaikki perhekuntaliset lapset mukaan lukien kasteelle. Amen.
Lahkotouhut,joihin aikuiskaste kuuluu, syntyivät vasta 1900-luvun alkupuolella, ne eivät ole kristillisiä lahkoja, vaikka niin usein uskottelevat ihmiä eksyttääkseen valitutkin (lapsena kastetut). - Aapro
myös kirjoitti:
Väärä henki johtaa uskoontulleen lahkokasteen kautta lahkojen jäsenyyteen, jos ei tunne SANAA.
Lahkot on lihan tekoa ja ne jotka semmoista harjoittavat eivät peri Jumalan valtakuntaa.
"Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget ovatko ne Jumalasta" (1.Joh.4:1-3)
"yksi kaste" (Ef.4:5)
Uusintakasteilla ihminen sidotaan lahkojen orjuuteen.
"Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina, älkää antako uudestaan sitoa (uudestikastaa) itseänne orjuuden ikeeseen." (Gal.5:1)
Mieti tarkoin, mihin ryhmään Jeesuksen itsensä antama kuvaus lahkoista täsmää?
"Moni tulee minun tyköni sinä päinänä ja sanoo, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja emmekö me sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja emmekö me sinun nimesi kautta tehneet tunnustekoja?
Silloin minä olen lausuva heille julki: Minä en ole koskaan teitä tuntenut, menkää pois minun tyköäni te laittomuuden tekijät." (Matt.7:22-23)Mahanko minä olla lahkolainen
- Demigod
juuri noin kirjoitti:
Ensin sotketaan kasteet. Johanneksen kaste, vain aikuisille tarkoitettu vanhan liiton kaste. Jeesuksen itsensä asettama kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, joka on perhekuntakaste.
Lyydian perhe palvelijoineen esim. kastettiin viivytyksettä. Edes Lyydian ei sanota tulleen uskoon ennen kastetta. Ainoastaan Herra avasi hänen ymmärryksensä viemään kaikki perhekuntaliset lapset mukaan lukien kasteelle. Amen.
Lahkotouhut,joihin aikuiskaste kuuluu, syntyivät vasta 1900-luvun alkupuolella, ne eivät ole kristillisiä lahkoja, vaikka niin usein uskottelevat ihmiä eksyttääkseen valitutkin (lapsena kastetut).Onhan Raamatussa selvästi mainittu, että veden runsauden vuoksi Johannes kastoi Ainonissa koska siellä oli paljon vettä. Jos sattumalta saat käsiisi Essealaisten kirjoituksia, niin niistä
selviää hyvin helposti kuinka Johannes kastoi.
Tämä lapsi kaste Sakramentti tulee suoraan
Aurinko Jumalan Mitran Lapsikasteesta. Siis tämä valelu tai vihmonta ei ole oikea kasteenhauta
josta ihminen aloittaa uuden elämän Tämä kaste kuvaa Jeesuksen Hautaamista. Ja vedestä nousee uuden elämän alku: Tämä lasten hyväksi käyttö
on lapsen hyväksikäytön väkivaltaa.
Raamatussa ei ole ainoatakaan mainintaa Vihmonta
kasteesta. Kaikki on keksittyä tarinaa.
Ja tähän tarinan uskomiseen tarvitaan todella lapsen usko! Palatkaa takaisin Raamattuun! - kommentti
Aapro kirjoitti:
Mahanko minä olla lahkolainen
kasteesi puolesta olet kristitty.
Alkuseurakunnan ajoilta aina 1800-luvun lopulle lapsikaste oli lähes ainoa kastetapa kristikunnan keskuudessa. Anabaptismi levisi vasta 1900-luvun alun Amerikkalaisten lahkjen myötä maailmalle.
Jo Jeesuksen seurassa kulkeneet apostolit kastoivat ensimmäisten kirkkoisen vanhempia ja isovanhempia heidän ollessaan aivan pieniä lapsia (Origenes).
Perhekuntakasteet mainitaankin myös jo Raamatussa.
siunausta - Minäuskon
juuri noin kirjoitti:
Ensin sotketaan kasteet. Johanneksen kaste, vain aikuisille tarkoitettu vanhan liiton kaste. Jeesuksen itsensä asettama kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, joka on perhekuntakaste.
Lyydian perhe palvelijoineen esim. kastettiin viivytyksettä. Edes Lyydian ei sanota tulleen uskoon ennen kastetta. Ainoastaan Herra avasi hänen ymmärryksensä viemään kaikki perhekuntaliset lapset mukaan lukien kasteelle. Amen.
Lahkotouhut,joihin aikuiskaste kuuluu, syntyivät vasta 1900-luvun alkupuolella, ne eivät ole kristillisiä lahkoja, vaikka niin usein uskottelevat ihmiä eksyttääkseen valitutkin (lapsena kastetut).Lapsikaste on ihmisten keksimä. Lapsikasteen puolustajat eivät itsekkään tiedä tarkoitusperiään. Lapsi kastetaan ilman sen kummempaa tarkoitusta ja kun lapsi tulee aikuiseksi hän eroaa kirkosta.
--Lyydian perhe palvelijoineen esim. kastettiin viivytyksettä. Edes Lyydian ei sanota tulleen uskoon ennen kastetta. Ainoastaan Herra avasi hänen ymmärryksensä viemään kaikki perhekuntaliset lapset mukaan lukien kasteelle. Amen.
Just joo. Ei se ihan tuolleen mennyt. Kasteesta ei ole mitään iloa jos ihminen ei tajua koko toimituksesta hölkäsen pöläystä. Sellaisella toimituksella pilkataan pyhää kastetta ja yritetään saada se näyttämään merkityksettömältä toimitukselta. Sama kun lapsikastajat puhuvat armosta ja kertovat tietävänsä asiat paremmin kuin Jeesus. Lue Matt 5:17-20 Jossa puhutaan lain noudattamisesta. Laki on noudatettavaksi ja sitähän kaikki ei halua hyväksyä vaan taas pitää olla kasteen lisäksi keksimässä omiaan. Kun ei Jumalan sana kiinnosta niin yritetään mennä siitä mistä aita on matalin. Mitätöidään opetus jotta saataisiin sellainen elämä joka omissa vanhurskaissa korvissa kuulostaa kivalta. Ehtoolliseen kuuluu aina itsensä tutkiminen. evankelisluterilaisen kirkon edustajat ovat tehneet ehtoollisesta rutiinin joka käydään läpi sen kummemmin ajattelematta. Leipä heitetään naamariin ja viinä perään ja sitten kuvitellaan että nyt ollan vanhurkaita.
Silleen se todellisuudessa menee. Asioiden tarkoitusperiä ei ajatella vaan asiat tehdään lähinnä muodollisuuden vuoksi. En ymmärrä miten ihmiset voivat olla noin välinpitämättömiä.
Surettaa katsoa evankelisluterilaisen kirkon toimia joilla kaste ja ehtoollinen tehdään muodollisuuksiksi muiden mukana. Se tuntuu todella pahalta. Sitten kun joku puuttuu näihin epäkohtiin niin heti alkaa tulemaan vihaista tekstiä takaisin. Ihmiset kiristelee hampaitaan ruudun ääressä. Tuntuu vähän samalta toiminnalta kuin tuo juutalaisten toiminta. Toisille kerrottiin totuus ja ketkä taistelivat tosissaan totuutta vastaan? Juutalaiset kiristellen hampaitaan niin kuin voit lukea raamatusta. - Minäuskon
kommentti kirjoitti:
kasteesi puolesta olet kristitty.
Alkuseurakunnan ajoilta aina 1800-luvun lopulle lapsikaste oli lähes ainoa kastetapa kristikunnan keskuudessa. Anabaptismi levisi vasta 1900-luvun alun Amerikkalaisten lahkjen myötä maailmalle.
Jo Jeesuksen seurassa kulkeneet apostolit kastoivat ensimmäisten kirkkoisen vanhempia ja isovanhempia heidän ollessaan aivan pieniä lapsia (Origenes).
Perhekuntakasteet mainitaankin myös jo Raamatussa.
siunaustasiunasi pienet lapset. Lapset eivät ole parannuksen tarpeessa. Ei heillä ole edes käsitystä hyvästä ja pahasta. Toiset kirkkokunnat opettaa että tapahtui luopumus joskus 200-300 jkr. Kuulostaa paikkansa pitävältä. Nykyään on satoja kirkkoja jotka kertovat että he ovat vain ja ainoastaan oikea kirkko. Tämä koko systeemi on ihan sekaisin. Kaiken lisäksi kirkot ovat muutenkin täynnä ihmisten keksimiä oppeja muunmuassa lapsikastetta.
- huomaa
Demigod kirjoitti:
Onhan Raamatussa selvästi mainittu, että veden runsauden vuoksi Johannes kastoi Ainonissa koska siellä oli paljon vettä. Jos sattumalta saat käsiisi Essealaisten kirjoituksia, niin niistä
selviää hyvin helposti kuinka Johannes kastoi.
Tämä lapsi kaste Sakramentti tulee suoraan
Aurinko Jumalan Mitran Lapsikasteesta. Siis tämä valelu tai vihmonta ei ole oikea kasteenhauta
josta ihminen aloittaa uuden elämän Tämä kaste kuvaa Jeesuksen Hautaamista. Ja vedestä nousee uuden elämän alku: Tämä lasten hyväksi käyttö
on lapsen hyväksikäytön väkivaltaa.
Raamatussa ei ole ainoatakaan mainintaa Vihmonta
kasteesta. Kaikki on keksittyä tarinaa.
Ja tähän tarinan uskomiseen tarvitaan todella lapsen usko! Palatkaa takaisin Raamattuun!Kuivien maiden ja erämaiden aavikoiden asukkaiden sanontana "paljon vettä" tarkoittaa hieman eri asiaa, kuin meidän tuhansien järvien asukkaille. Pieni vesitilkka voi olla niissä oloissa eläneelle lähi-idän asukkaalle "paljon vettä".
Raamatuntutkijoiden mukaan paikka, jossa etiopialainen eunukki kastettiin, oli vain pieni kevätpuro, jossa kokonaan veden alle meneminen oli mahdottomuus.
Lahkolaiset eksyttävät myös termillä "kasteen hauta" uskotellen, että Jeesuskin kastettiin pohjoismaiseen tapaan upottamalla ja hautaamalla maahan alaspäin.
Jeesuksen hauta oli uusi rikkaan miehen rakentama kalliohauta, jonne vainaja sijoitettiin hyllylle. Naiset tulivatkin haudalle ja katsahtivat "ylös", kun Raamattu kertoo. Jeesuksen hauta muistitti paremminkin huonetta, jossa Lapsia kastetaan Jeesuksen viimeisen käskyn ja testamentin mukaan (Mt.28-19-20)
Miksi antikristuksen henki vihaa lasten kastamista ja luovuttamista Jumalan valtakunnan lapseksi kasteessa?
Saatana tietää, että silloin kun pakanoiden täysi luku on sisälle tullut Jumalan valtakuntaan, niin se, väärä profeetta (lahkot) ja muut senkaltaiset heitetään tuliseen järjeen. Saatana pitää tavatonta vihaa lasten kastamista vataan, tosin sen pää on poljettu rikki Golgatalla, mutta vielä sen häntä viskoo ihmisiä nurin sikin sokin lahkotempeleissä, sillä jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo sana. - Äbs!
Minäuskon kirjoitti:
siunasi pienet lapset. Lapset eivät ole parannuksen tarpeessa. Ei heillä ole edes käsitystä hyvästä ja pahasta. Toiset kirkkokunnat opettaa että tapahtui luopumus joskus 200-300 jkr. Kuulostaa paikkansa pitävältä. Nykyään on satoja kirkkoja jotka kertovat että he ovat vain ja ainoastaan oikea kirkko. Tämä koko systeemi on ihan sekaisin. Kaiken lisäksi kirkot ovat muutenkin täynnä ihmisten keksimiä oppeja muunmuassa lapsikastetta.
luovu harhaopeistasi. palaa ensimmäiseen lapsena saamaasi kasteeseen. tunnusta uudet kasteet synniksi jukiseksi, kadu niitä, sillä katuvalle Herra on luvannun anteeksiantonsa
- Minäuskon
Äbs! kirjoitti:

on harha oppi. Evankelisluterilaisessa kirkossa on paljon harhoja. Ehtoollisella ei ole enää minkäänlaista merkitystä. Ei ole lakia ja muutenkin kirkko katsoo suopeasti kuinka ihmiset ilman uskoa menee naimisiin ja sitten pettää toisiaan sumeilematta. Yksi vakavampia syntejä on juuri aviorikos. Luterilainen kirkko on toimituksia ilman sisältöä. Uskonto ilman uskoa. kirkko ilman merkitystä eli pelkkää ilmaa ja harhaa.
- 2.kerta

luovu harhaopeistasi ja tee siis parannus
2. Tess. 2:10
ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Minäuskon kirjoitti:
on harha oppi. Evankelisluterilaisessa kirkossa on paljon harhoja. Ehtoollisella ei ole enää minkäänlaista merkitystä. Ei ole lakia ja muutenkin kirkko katsoo suopeasti kuinka ihmiset ilman uskoa menee naimisiin ja sitten pettää toisiaan sumeilematta. Yksi vakavampia syntejä on juuri aviorikos. Luterilainen kirkko on toimituksia ilman sisältöä. Uskonto ilman uskoa. kirkko ilman merkitystä eli pelkkää ilmaa ja harhaa.
Kyllä luterilaisessa kirkossa on niitäkin jotka ovat heräneet uskomaan. On niitä jotka ottavat ehtoollisen oikealla merkityksellä. (PS.Älä heitä lasta pesuveden mukana)
- Demigod
Äbs! kirjoitti:
luovu harhaopeistasi. palaa ensimmäiseen lapsena saamaasi kasteeseen. tunnusta uudet kasteet synniksi jukiseksi, kadu niitä, sillä katuvalle Herra on luvannun anteeksiantonsa
Samalla Aurinko palvonta seremoniat: Miksi järki
ei mene päähän? Tämä lasten Vihvonta kaste juontaa Pakanuudesta Mitra Kultista Katso historiaa. Äläkä keksi Päättömiä tarinoita!
Kuitenkin minä ja minun perheeni seuraavat Herraa Catolilaiset ottivat Lasten valelun Mitralta lahjaksi Samassa liitossa tuli Kristikuntaan monia muitakin Mitran palvelumuotoja. Mitä yhteistä on epä jumalalla
Ja Jumalalla? Mielestäni ei mitään, mutta Lutherin Perintö käytäntö vakuuttaa niillä olevan yhteistä: Jos haluat tietää täyden totuuden kasteesta, niin mene Kirjastoon ja etsi
sieltä todellinen totuus. Tosin kolehdin kerääminen on paljon Kristillisempi mitä Lapsen valelu kaste! - tiedoksi
Demigod kirjoitti:
Samalla Aurinko palvonta seremoniat: Miksi järki
ei mene päähän? Tämä lasten Vihvonta kaste juontaa Pakanuudesta Mitra Kultista Katso historiaa. Äläkä keksi Päättömiä tarinoita!
Kuitenkin minä ja minun perheeni seuraavat Herraa Catolilaiset ottivat Lasten valelun Mitralta lahjaksi Samassa liitossa tuli Kristikuntaan monia muitakin Mitran palvelumuotoja. Mitä yhteistä on epä jumalalla
Ja Jumalalla? Mielestäni ei mitään, mutta Lutherin Perintö käytäntö vakuuttaa niillä olevan yhteistä: Jos haluat tietää täyden totuuden kasteesta, niin mene Kirjastoon ja etsi
sieltä todellinen totuus. Tosin kolehdin kerääminen on paljon Kristillisempi mitä Lapsen valelu kaste!on tämän maaiman ruhtijas joka kieltää lapsia saamasta Pyhän Hengen voitelua kristillisessä kasteessa, lahkolaisten herra on pimeyden ja tämän maaiman ruhtinas, jolla on monta katiskaa heitettynä eksytyksen mereen
- taram
Demigod kirjoitti:
Samalla Aurinko palvonta seremoniat: Miksi järki
ei mene päähän? Tämä lasten Vihvonta kaste juontaa Pakanuudesta Mitra Kultista Katso historiaa. Äläkä keksi Päättömiä tarinoita!
Kuitenkin minä ja minun perheeni seuraavat Herraa Catolilaiset ottivat Lasten valelun Mitralta lahjaksi Samassa liitossa tuli Kristikuntaan monia muitakin Mitran palvelumuotoja. Mitä yhteistä on epä jumalalla
Ja Jumalalla? Mielestäni ei mitään, mutta Lutherin Perintö käytäntö vakuuttaa niillä olevan yhteistä: Jos haluat tietää täyden totuuden kasteesta, niin mene Kirjastoon ja etsi
sieltä todellinen totuus. Tosin kolehdin kerääminen on paljon Kristillisempi mitä Lapsen valelu kaste!dem.,mutta mitä meidän Jeesuksen seuraajien hyödyttää väitellä?
Laittakaamme tarmomme johonkin muuhun?
Mitä voisimme tehdä että kirkastaisimme Kristusta ennenkuin väittelisimme? - Minäuskon
2.kerta kirjoitti:
luovu harhaopeistasi ja tee siis parannus
2. Tess. 2:10
ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.Ja nyt, poikani, minä puhun sinulle siitä, mikä minua suuresti murehduttaa, sillä minua murehduttaa, että teidän keskuudessanne on alkanut esiintyä riitaa. Sillä jos se, mitä olen kuullut, pitää paikkansa, teidän keskuudessanne on ollut kiistelyä pienten lastenne kastamisesta.
Ja nyt, poikani, minä haluaisin teidän ahkeroitsevan tämän suuren erehdyksen korjaamiseksi keskuudessanne, sillä tätä varten minä olen tämän kirjeen kirjoittanut.Sillä heti tämän teistä kuultuani minä kysyin Herralta tätä asiaa. Ja Herran sana tuli minulle Pyhän Hengen voimasta, ja se kuului näin: Kuuntele Kristuksen, Lunastajasi, Herrasi ja Jumalasi, sanoja. Katso, minä en tullut maailmaan kutsuakseni vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen; eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat; niinpä pienet lapset ovat terveitä, sillä he eivät kykene tekemään syntiä; siis Aadamin kirous on minussa otettu heiltä pois, niin ettei se pääse vaikuttamaan heihin, ja ympärileikkauksen laki on minussa poistettu. Ja tällä tavoin Pyhä Henki ilmoitti Jumalan sanan minulle; sen tähden, rakas poikani, minä tiedän, että se, että te kastaisitte pieniä lapsia, olisi juhlamuotoista pilkkaa Jumalan edessä. Katso, minä sanon sinulle, että tätä teidän tulee opettaa - parannusta ja kastetta niille, jotka ovat vastuullisia ja voivat tehdä syntiä; opettakaa vanhemmille, että heidän täytyy tehdä parannus ja antaa kastaa itsensä ja nöyrtyä pienten lastensa kaltaisiksi, niin he kaikki pelastuvat pienine lapsinensa. Eivätkä heidän pienet lapsensa ole parannuksen eivätkä kasteen tarpeessa. Katso, kaste on parannuksen kaste käskyjen täyttämiseksi, syntien anteeksisaamiseksi. Mutta pienillä lapsilla on ollut elämä Kristuksessa maailman perustamisesta asti; ellei niin ole, Jumala on puolueellinen Jumala ja myös muuttuvainen Jumala sekä sellainen, joka katsoo henkilöön, sillä kuinka moni pieni lapsi onkaan kuollut ilman kastetta! Jos siis pienet lapset eivät voisi pelastua ilman kastetta, niiden olisi täytynyt joutua loputtomaan helvettiin. Katso, minä sanon teille, että se, joka luulee, että pienet lapset tarvitsevat kasteen, on katkeruuden sapessa ja kiinni vääryyden siteissä, sillä hänellä ei ole uskoa, toivoa eikä rakkautta; jos hänet sen tähden otettaisiin pois hänen vielä näin ajatellessaan, hänen täytyisi joutua helvettiin. Sillä kauhistavaa jumalattomuutta on ajatella, että Jumala toisen lapsen pelastaa, koska hänet on kastettu, ja toinen joutuu kadotukseen, koska hän ei ole kastetta saanut. Voi niitä, jotka tällä tavoin vääristelevät Herran tiet, sillä he hukkuvat, elleivät tee
parannusta. Katso, minä puhun rohkeasti, koska olen siihen saanut valtuuden Jumalalta; enkä minä pelkää sitä, mitä ihmiset voivat tehdä, sillä täydellinen rakkaus karkoittaa kaiken pelon. Ja minä olen sellaisen rakkauden täyttämä, joka on iankaikkista rakkautta; sen tähden kaikki lapset ovat minulle samanarvoiset; sen tähden minä rakastan pieniä lapsia täydellisellä rakkaudella, ja he ovat kaikki toistensa kaltaiset ja pelastuksesta osalliset. Sillä minä tiedän, että Jumala ei ole puolueellinen Jumala eikä muuttuvainen olento, vaan hän on muuttumaton hamasta iankaikkisesta hamaan iankaikkiseen. Pienet lapset eivät voi tehdä parannusta; sen tähden on kauhistavaa jumalattomuutta kieltää heidän osallisuutensa Jumalan puhtaaseen armoon, sillä heillä on kaikilla elämä hänessä hänen armonsa perusteella. Ja se, joka sanoo, että pienet lapset tarvitsevat kasteen, kieltää Kristuksen armon ja tekee tyhjäksi hänen sovituksensa ja hänen lunastuksensa voiman. Voi sellaisia, sillä heitä uhkaa kuolema, helvetti ja loputon vaiva. Minä sanon sen rohkeasti; Jumala on minua käskenyt. Kuunnelkaa sanojani ja ottakaa niistä vaari, taikka ne todistavat teitä vastaan Kristuksen tuomioistuimen edessä. Sillä katso, kaikilla pienillä lapsilla on elämä Kristuksessa, sekä myös kaikilla niillä, jotka ovat ilman lakia. Sillä lunastuksen voima tulee kaikkien niiden osaksi, joilla ei ole lakia; sen tähden se, jota ei ole tuomittu eli se, jota tuomio ei koske, ei voi tehdä parannustakaan; eikä sellaisia kaste hyödytä mitään -vaan se on pilkkaa Jumalan edessä ja kieltää Kristuksen armon ja hänen Pyhän Henkensä voiman ja turvaa kuolleisiin tekoihin. Katso, poikani, tällaista ei pitäisi olla, sillä parannus kuuluu niille, jotka ovat tuomion alaiset ja rikotun lain kirouksen alaiset. - Minäuskon
JoikaM40 kirjoitti:
Kyllä luterilaisessa kirkossa on niitäkin jotka ovat heräneet uskomaan. On niitä jotka ottavat ehtoollisen oikealla merkityksellä. (PS.Älä heitä lasta pesuveden mukana)
ovat kyllä ottaneet vaarin totuudesta eivätkä kaikki seuraa noita kirkon opetuksia. On ikävä seurata kuinka juuri rippikoulusta päässeet menevät ehtoolliselle naureskellen: Lähdetään ottaa pienet ryypyt. Samalla tavalla osaa naureskella myös vähän vanhemmat ikäseni koulukaverit. Kauheaa! Vanhemmat haluaa kastaa lapsensa kertomatta asioista sen enempää. Muutenkin en jaksa ymmärtää ihmisiä. Monet ei usko Jumalaan mutta silti kastaa lapsensa. Minkä ihmeen takia? Esim. rippikoulussakin on ihmisiä jotka ei usko Jumalaan. Istuu oppitunnilla hiljaa, naureskelee ja pilkkaa asioita tunnin jälkeen ja vakutteelee loppupeleissä kirkolla uskoaan jotta pääsee naimisiin. Sitten mennään naimisiin vaikka ei uskota mihinkään. Vain luterilainen kirkko toimii näin että ei näe minkäänlaista vastuuta asioissa. Sitten ihmiset kertoo kuinka eroavat jostain kirkoista ja palaavat luterilaisen kirkon totuuden pariin... Just joo... Jos tuollainen toiminta ei ole Jumalan pilkkaa niin mikä sitten?
- huhuh
Minäuskon kirjoitti:
Ja nyt, poikani, minä puhun sinulle siitä, mikä minua suuresti murehduttaa, sillä minua murehduttaa, että teidän keskuudessanne on alkanut esiintyä riitaa. Sillä jos se, mitä olen kuullut, pitää paikkansa, teidän keskuudessanne on ollut kiistelyä pienten lastenne kastamisesta.
Ja nyt, poikani, minä haluaisin teidän ahkeroitsevan tämän suuren erehdyksen korjaamiseksi keskuudessanne, sillä tätä varten minä olen tämän kirjeen kirjoittanut.Sillä heti tämän teistä kuultuani minä kysyin Herralta tätä asiaa. Ja Herran sana tuli minulle Pyhän Hengen voimasta, ja se kuului näin: Kuuntele Kristuksen, Lunastajasi, Herrasi ja Jumalasi, sanoja. Katso, minä en tullut maailmaan kutsuakseni vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen; eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat; niinpä pienet lapset ovat terveitä, sillä he eivät kykene tekemään syntiä; siis Aadamin kirous on minussa otettu heiltä pois, niin ettei se pääse vaikuttamaan heihin, ja ympärileikkauksen laki on minussa poistettu. Ja tällä tavoin Pyhä Henki ilmoitti Jumalan sanan minulle; sen tähden, rakas poikani, minä tiedän, että se, että te kastaisitte pieniä lapsia, olisi juhlamuotoista pilkkaa Jumalan edessä. Katso, minä sanon sinulle, että tätä teidän tulee opettaa - parannusta ja kastetta niille, jotka ovat vastuullisia ja voivat tehdä syntiä; opettakaa vanhemmille, että heidän täytyy tehdä parannus ja antaa kastaa itsensä ja nöyrtyä pienten lastensa kaltaisiksi, niin he kaikki pelastuvat pienine lapsinensa. Eivätkä heidän pienet lapsensa ole parannuksen eivätkä kasteen tarpeessa. Katso, kaste on parannuksen kaste käskyjen täyttämiseksi, syntien anteeksisaamiseksi. Mutta pienillä lapsilla on ollut elämä Kristuksessa maailman perustamisesta asti; ellei niin ole, Jumala on puolueellinen Jumala ja myös muuttuvainen Jumala sekä sellainen, joka katsoo henkilöön, sillä kuinka moni pieni lapsi onkaan kuollut ilman kastetta! Jos siis pienet lapset eivät voisi pelastua ilman kastetta, niiden olisi täytynyt joutua loputtomaan helvettiin. Katso, minä sanon teille, että se, joka luulee, että pienet lapset tarvitsevat kasteen, on katkeruuden sapessa ja kiinni vääryyden siteissä, sillä hänellä ei ole uskoa, toivoa eikä rakkautta; jos hänet sen tähden otettaisiin pois hänen vielä näin ajatellessaan, hänen täytyisi joutua helvettiin. Sillä kauhistavaa jumalattomuutta on ajatella, että Jumala toisen lapsen pelastaa, koska hänet on kastettu, ja toinen joutuu kadotukseen, koska hän ei ole kastetta saanut. Voi niitä, jotka tällä tavoin vääristelevät Herran tiet, sillä he hukkuvat, elleivät tee
parannusta. Katso, minä puhun rohkeasti, koska olen siihen saanut valtuuden Jumalalta; enkä minä pelkää sitä, mitä ihmiset voivat tehdä, sillä täydellinen rakkaus karkoittaa kaiken pelon. Ja minä olen sellaisen rakkauden täyttämä, joka on iankaikkista rakkautta; sen tähden kaikki lapset ovat minulle samanarvoiset; sen tähden minä rakastan pieniä lapsia täydellisellä rakkaudella, ja he ovat kaikki toistensa kaltaiset ja pelastuksesta osalliset. Sillä minä tiedän, että Jumala ei ole puolueellinen Jumala eikä muuttuvainen olento, vaan hän on muuttumaton hamasta iankaikkisesta hamaan iankaikkiseen. Pienet lapset eivät voi tehdä parannusta; sen tähden on kauhistavaa jumalattomuutta kieltää heidän osallisuutensa Jumalan puhtaaseen armoon, sillä heillä on kaikilla elämä hänessä hänen armonsa perusteella. Ja se, joka sanoo, että pienet lapset tarvitsevat kasteen, kieltää Kristuksen armon ja tekee tyhjäksi hänen sovituksensa ja hänen lunastuksensa voiman. Voi sellaisia, sillä heitä uhkaa kuolema, helvetti ja loputon vaiva. Minä sanon sen rohkeasti; Jumala on minua käskenyt. Kuunnelkaa sanojani ja ottakaa niistä vaari, taikka ne todistavat teitä vastaan Kristuksen tuomioistuimen edessä. Sillä katso, kaikilla pienillä lapsilla on elämä Kristuksessa, sekä myös kaikilla niillä, jotka ovat ilman lakia. Sillä lunastuksen voima tulee kaikkien niiden osaksi, joilla ei ole lakia; sen tähden se, jota ei ole tuomittu eli se, jota tuomio ei koske, ei voi tehdä parannustakaan; eikä sellaisia kaste hyödytä mitään -vaan se on pilkkaa Jumalan edessä ja kieltää Kristuksen armon ja hänen Pyhän Henkensä voiman ja turvaa kuolleisiin tekoihin. Katso, poikani, tällaista ei pitäisi olla, sillä parannus kuuluu niille, jotka ovat tuomion alaiset ja rikotun lain kirouksen alaiset.Nythän sinä jo kopioit tänne mormoonien kirjoja. Onko sukuasi siirtynyt Utahiin?
- Minäuskon
huhuh kirjoitti:
Nythän sinä jo kopioit tänne mormoonien kirjoja. Onko sukuasi siirtynyt Utahiin?
sukulaisiani kuuluu mormoni kirkkoon. Toivottavasti oli selvää tekstiä. Lapsikastajat tuntuvat ajatelevan juuri tuolleen että kun joku pikkulapsi afrikassa ei ole kastettu niin häntä grillataan helvetissä vartaassa. Kerro minulle mikä tuossa tekstissä mättää. Pienet lapset eivät tajua oikean ja väärän eroa. Näin ollen parannus ei ole heidän asia. Toisella palstalla yksi henkilöä oli juuri tuota mieltä asiasta kun alussa sanoin että jos lapsi ei ole kastettu niin joutuu helvettiin. Sairasta. Olisiko se nyt reilua ja tasaväkistä.
Koittele asiat. Tuo tekstin pätkä kertoo reilusta Jumalasta joka ei tee eroa ihmisten välille ja joka on kuolemallaan vapauttanut meidät joka ikisen joka ottaa vastaan sovituksen. Kiitos ja kunnia Jumalalle joka täydellisessä rakkaudessaan huolehtii meistä jokaisesta, varsinki kaikkein pienimmistä. Tosin kaikki eivät halua hyväksyä sitä että Jumala on oikeuden mukainen. Vaan he opettavat ihmisille jotain muuta... - profetiaa
Minäuskon kirjoitti:
sukulaisiani kuuluu mormoni kirkkoon. Toivottavasti oli selvää tekstiä. Lapsikastajat tuntuvat ajatelevan juuri tuolleen että kun joku pikkulapsi afrikassa ei ole kastettu niin häntä grillataan helvetissä vartaassa. Kerro minulle mikä tuossa tekstissä mättää. Pienet lapset eivät tajua oikean ja väärän eroa. Näin ollen parannus ei ole heidän asia. Toisella palstalla yksi henkilöä oli juuri tuota mieltä asiasta kun alussa sanoin että jos lapsi ei ole kastettu niin joutuu helvettiin. Sairasta. Olisiko se nyt reilua ja tasaväkistä.
Koittele asiat. Tuo tekstin pätkä kertoo reilusta Jumalasta joka ei tee eroa ihmisten välille ja joka on kuolemallaan vapauttanut meidät joka ikisen joka ottaa vastaan sovituksen. Kiitos ja kunnia Jumalalle joka täydellisessä rakkaudessaan huolehtii meistä jokaisesta, varsinki kaikkein pienimmistä. Tosin kaikki eivät halua hyväksyä sitä että Jumala on oikeuden mukainen. Vaan he opettavat ihmisille jotain muuta...Kasteesta Uukuniemen profeetalta
Kirjoittanut: Nimetön 17.8.2005 klo 20.33
Helena Konttinen(k. 1916)horrostilapuhetta: "Jos lapsi kastamattomana kuolee, niin hänen lihansa jää turmeluksen mätänä iäti hautaan, mutta jos se on tullut kasteessa sanan ja sakramentin osallisuuteen, niin se nostetaan vielä tuomiolle yhdistettynä sielun ja hengen kanssa, ja ruumiillinenkin puoli tulee kunniaan. Kun lapsi on syntynyt turmeluksen siemenestä, niin se kasteessa synnytetään katoomattomasta siemenestä Jumalan valtakunnan lapseksi vanhurskauteen. Siinä turmelus kuoletetaan jo tuossa pienessä lapsessa, niin että jos se pienenä kuolee, niin sen liha on jo pyhä ja se seisoo tuomiolla kirkastetussa ruumiissa, vaikka se ei ole Kristuksen vanhurskautta vielä omistanut uskon kautta, mutta se on tapahtunut sen liiton kautta, kuin isältä on annettu, että P. Hengen ja sanassa tehdyn työn kautta.
Kerran näin horrostilassa kun pientä lasta tuotiin taivaaseen. Silloin katsottiin siihen, oliko se kastettu , ja sanottiin, että sitä ei enää tarvitse viedä "vanhurskauden läpi". Se käännettiin ja vietiin kohasteen(suoraan) iloon.
Kerran kuulin ihmeellisen kirkkaasti laulettavan ja katsoin laulajia, ei niillä ollut ihmismuotoa, vaan olivat niinkuin kyyhkyset. Minulta kysyttiin sitte: Tiesitkös, ketä ne olivat? ja sanottiin että ne ovat keskoisina syntyneet kastamattomat lapset. Muilla kastamattomilla lapsilla on siellä ihan sama muoto, kuin täällä on ollut, mutta ovat niinkuin tummat, verraten kastettujen lasten kirkkauteen. Eíkä niiden ympäristökään ole niin kirkas kuin kastetuiden; muttajos niiden äidit ovat jo kohdussa kantaessaan niiden puolesta rukoilleet, ovat ne kuitenkin verrattain kirkkaammassa paikassa. Kastamattomilla ei ole Kristuksen kirkkautta, mutta ovat kuitenkin Isän suosiossa, ja Isä itse kastaa ne P. Hengellä ja tulella; mutta siitä ei pelastu muu, kuin sielu; heidän ruumiinsa jää maahan, eikä nouse ylös kirkastukseen viimeisenä päivänä. Niiden sielut eivät sitä kuitenkaan tule suremaan taivaassa, vaan on niillä siellä oleva täydellinen ilo". - Minäuskon
profetiaa kirjoitti:
Kasteesta Uukuniemen profeetalta
Kirjoittanut: Nimetön 17.8.2005 klo 20.33
Helena Konttinen(k. 1916)horrostilapuhetta: "Jos lapsi kastamattomana kuolee, niin hänen lihansa jää turmeluksen mätänä iäti hautaan, mutta jos se on tullut kasteessa sanan ja sakramentin osallisuuteen, niin se nostetaan vielä tuomiolle yhdistettynä sielun ja hengen kanssa, ja ruumiillinenkin puoli tulee kunniaan. Kun lapsi on syntynyt turmeluksen siemenestä, niin se kasteessa synnytetään katoomattomasta siemenestä Jumalan valtakunnan lapseksi vanhurskauteen. Siinä turmelus kuoletetaan jo tuossa pienessä lapsessa, niin että jos se pienenä kuolee, niin sen liha on jo pyhä ja se seisoo tuomiolla kirkastetussa ruumiissa, vaikka se ei ole Kristuksen vanhurskautta vielä omistanut uskon kautta, mutta se on tapahtunut sen liiton kautta, kuin isältä on annettu, että P. Hengen ja sanassa tehdyn työn kautta.
Kerran näin horrostilassa kun pientä lasta tuotiin taivaaseen. Silloin katsottiin siihen, oliko se kastettu , ja sanottiin, että sitä ei enää tarvitse viedä "vanhurskauden läpi". Se käännettiin ja vietiin kohasteen(suoraan) iloon.
Kerran kuulin ihmeellisen kirkkaasti laulettavan ja katsoin laulajia, ei niillä ollut ihmismuotoa, vaan olivat niinkuin kyyhkyset. Minulta kysyttiin sitte: Tiesitkös, ketä ne olivat? ja sanottiin että ne ovat keskoisina syntyneet kastamattomat lapset. Muilla kastamattomilla lapsilla on siellä ihan sama muoto, kuin täällä on ollut, mutta ovat niinkuin tummat, verraten kastettujen lasten kirkkauteen. Eíkä niiden ympäristökään ole niin kirkas kuin kastetuiden; muttajos niiden äidit ovat jo kohdussa kantaessaan niiden puolesta rukoilleet, ovat ne kuitenkin verrattain kirkkaammassa paikassa. Kastamattomilla ei ole Kristuksen kirkkautta, mutta ovat kuitenkin Isän suosiossa, ja Isä itse kastaa ne P. Hengellä ja tulella; mutta siitä ei pelastu muu, kuin sielu; heidän ruumiinsa jää maahan, eikä nouse ylös kirkastukseen viimeisenä päivänä. Niiden sielut eivät sitä kuitenkaan tule suremaan taivaassa, vaan on niillä siellä oleva täydellinen ilo".tuo nyt oli olevinaan?
- taivaasta
Minäuskon kirjoitti:
tuo nyt oli olevinaan?
Etkö ymmärrä selvää suomen kieltä?
Tuo aikamme erään profeetan teksti täsmää hyvin sukulaistesi mormoonien käsitteisiin 5:stä selestisestä kirkkaudesta ja tasosta taivaassa, vai oliko niitä seitsemän? - Minäuskon
taivaasta kirjoitti:
Etkö ymmärrä selvää suomen kieltä?
Tuo aikamme erään profeetan teksti täsmää hyvin sukulaistesi mormoonien käsitteisiin 5:stä selestisestä kirkkaudesta ja tasosta taivaassa, vai oliko niitä seitsemän?täsmännyt. Selviä eroja. Aikamme profeetta? Kuulosti lähinnä siltä että joku matkii mormonien opetuksia ja kertoo niitä omilla näyillä maustettuna ja huolla muistilla.
Taisi olla helluntalaisten edustajia tuo "profeetta". Heidän toimintansa tuntuu hieman kyseenalaiselta... Mormoneilla on 3 taivasta. Telestinen, Terrestrinen ja selestinen jossa on 3 osastoa. Minkälaiset ihmiset niihin kuhunkin päätyy sen voi käydä lukemassa alla olevasta linkistä. Mitä tulee noihin mormonien oppeihin niin en usko niihin kaikkiin. Heillä on monet asiat kerrottu erittäin oikeuden mukaisesti niin kuin tuo lapsikaste.
http://www.mormonismi.net/lk/lk076.html - factaa
Minäuskon kirjoitti:
täsmännyt. Selviä eroja. Aikamme profeetta? Kuulosti lähinnä siltä että joku matkii mormonien opetuksia ja kertoo niitä omilla näyillä maustettuna ja huolla muistilla.
Taisi olla helluntalaisten edustajia tuo "profeetta". Heidän toimintansa tuntuu hieman kyseenalaiselta... Mormoneilla on 3 taivasta. Telestinen, Terrestrinen ja selestinen jossa on 3 osastoa. Minkälaiset ihmiset niihin kuhunkin päätyy sen voi käydä lukemassa alla olevasta linkistä. Mitä tulee noihin mormonien oppeihin niin en usko niihin kaikkiin. Heillä on monet asiat kerrottu erittäin oikeuden mukaisesti niin kuin tuo lapsikaste.
http://www.mormonismi.net/lk/lk076.htmllasten kastamisen vastustajat ovat antikristuksen asialla, ei lasten yhtävän Jeesuksen asialla. sen kun muistat, niin olet paljon oppinut.
- Minäuskon
factaa kirjoitti:
lasten kastamisen vastustajat ovat antikristuksen asialla, ei lasten yhtävän Jeesuksen asialla. sen kun muistat, niin olet paljon oppinut.
Ja se, joka sanoo, että pienet lapset tarvitsevat kasteen, kieltää Kristuksen armon ja tekee tyhjäksi hänen sovituksensa ja hänen lunastuksensa voiman. Voi sellaisia, sillä heitä uhkaa kuolema, helvetti ja loputon vaiva. Minä sanon sen rohkeasti; Jumala on minua käskenyt.
- vielä

Toistelet noita Moronin/luku 8 tekstejä, eihän ne ole edes Raamattua nähneetkään. Alkuseurakunnan aikana ei-kristillinen kirjallisuus poltettiin torilla?
Lasten kastaminenhan kuuluu Jumalan pelastussuunnitelmaan. Jumala haluaa pelastaa koko perheen kerralla. Lootin perhe. Nooan perhe. Vanginvartijan perhe. Lyydian perhe ja ne sadat perheet, jotka ovat saaneet kasteen, kaikki omaiset, kaikki lapset kastettiin ja kristityt ovat kastaneet jo 2000-luotta.
Kastettu lapsihan on kirkastetun Kristusruumiin jäsen ja varma ylösnousemusruumiin jäsen. Asetut itseään Kristusta vastaan, jos yrität estää lasten liittämisen kasteessa Kristuksen iankaikkisesti elävään ruumiiseen.
"Sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi." (1.Kor.12:13) - Minäuskon
Minäuskon kirjoitti:
Ja se, joka sanoo, että pienet lapset tarvitsevat kasteen, kieltää Kristuksen armon ja tekee tyhjäksi hänen sovituksensa ja hänen lunastuksensa voiman. Voi sellaisia, sillä heitä uhkaa kuolema, helvetti ja loputon vaiva. Minä sanon sen rohkeasti; Jumala on minua käskenyt.
mitä väität Sillä ei ole mitään väliä totuuden kanssa. Ei lapsia tarvitse kastaa ennen kuin he kasvavat ja jossain vaiheessa alkavat ymmärtää totuuden. Raamattu ei tunne kaste jota mainostat. Mikä sen nimi sitten on?
Kaste varmuuden vuoksi, kaste tietämättömyyttä että lapset eivät tiedä hyvän ja pahan eroa eikä heidän näin ollen tarvitse tehdä parannusta. Kaste sen takia kun muut lapsikastajat katsovat kieroon jos et noudata samaa harhaoppia heidän kanssa.
Onhan niitä kasteita. Raamatullinen kaste on upotuskaste ja siinä vaiheessa kun ihminen alkaa ymmärtää asioista. Mikä ikä se sitten on.
Lapsilla on aina paikka Jumalan kasvojen edessä ilman kastetta. Sillä ei ole mitään väliä mitä väität koska toiset yksinkertaisesti eivät halua noudattaa ihmisten keksimää lapsikaste oppia. Joka typeryydessään voittaa monet muut asiat mennen tullen. Miksi lapsi joka ei ole tehnyt pahaa tarvisi kastaa. Koska ihmiset haluavat taistella Jumalaa vastaan. Ei välitetä Jumalasta vaan keksitään omia oppeja jotta voidaan edes jotenkin osoittaa mieltä. Sitä lapsikastajat harrastaa. - Helena
taram kirjoitti:
dem.,mutta mitä meidän Jeesuksen seuraajien hyödyttää väitellä?
Laittakaamme tarmomme johonkin muuhun?
Mitä voisimme tehdä että kirkastaisimme Kristusta ennenkuin väittelisimme?Ovat niitä ,joita aina tällä palstalla esiintyy,
mutta ei se väittely tosiaan mitään hyödytä.
Ymmärrän kyllä hyvin Demiä,sillä jos jonkun totuuden on löytänyt,niin haluaisi sen muittenkin
ymmärtävän, ja kyllähän adventtikirkossa lapset
tuodaan siunattavaksi vaikka ei heitä kasteta. - Minäuskon
Helena kirjoitti:
Ovat niitä ,joita aina tällä palstalla esiintyy,
mutta ei se väittely tosiaan mitään hyödytä.
Ymmärrän kyllä hyvin Demiä,sillä jos jonkun totuuden on löytänyt,niin haluaisi sen muittenkin
ymmärtävän, ja kyllähän adventtikirkossa lapset
tuodaan siunattavaksi vaikka ei heitä kasteta.Voihan sitä aina väitellä. En vain ymmärrä miksi pieniä lapsia pitää olla kastamassa. Mitä ihmiset ajattelee? Että kastamattomat lapset joutuvat helvettiin? Ei kai kukaan sellasta ajattele!? Eihän lapsilla ole mitään hajua oikean ja väärän erosta. Mistä hyvästä tuomio tulisi? Syntymisestä? En vain jaksa ymmärtää lapsikastajien ajatusmaailmaa.
- kristitty.
Minäuskon kirjoitti:
Voihan sitä aina väitellä. En vain ymmärrä miksi pieniä lapsia pitää olla kastamassa. Mitä ihmiset ajattelee? Että kastamattomat lapset joutuvat helvettiin? Ei kai kukaan sellasta ajattele!? Eihän lapsilla ole mitään hajua oikean ja väärän erosta. Mistä hyvästä tuomio tulisi? Syntymisestä? En vain jaksa ymmärtää lapsikastajien ajatusmaailmaa.
Kristityt kastavat lapsensa ja antavat lapsilleen Pyhän Hengen lahjan.
Ei-kristityt jättävät tietenkin lapsensa kastamatta. - Grape
kristitty. kirjoitti:
Kristityt kastavat lapsensa ja antavat lapsilleen Pyhän Hengen lahjan.
Ei-kristityt jättävät tietenkin lapsensa kastamatta.Ei vaan, jättävät ihmiselle valinnan vapauden.
Käy kasteella tai ei käy.
Pyhä Henki antaa lahjojaan omasta tahdostaan.
Heräjä! - Minäuskon
kristitty. kirjoitti:
Kristityt kastavat lapsensa ja antavat lapsilleen Pyhän Hengen lahjan.
Ei-kristityt jättävät tietenkin lapsensa kastamatta.Älä kehtaa. Asiallisia vastauksia. Vastaan kumminkin. Jos ihminen kastetaan vanhempana niin hän voi samalla tavalla ottaa vastaan pyhän hengen. Sitä paitsi tuskin sylivauva paljoa tietää pyhästä hengestä.
- kristitty.
Minäuskon kirjoitti:
Älä kehtaa. Asiallisia vastauksia. Vastaan kumminkin. Jos ihminen kastetaan vanhempana niin hän voi samalla tavalla ottaa vastaan pyhän hengen. Sitä paitsi tuskin sylivauva paljoa tietää pyhästä hengestä.
Lapset kuuluvat tietenkin neitsyihin.
ei-kristittyjen lapsia ei kasteta, eikä heillä ole Pyhää Henkeä eli öljyä lampuissa, eikä heitä ehditä kastaa Yljän tullessa äkkiarvaamatta. Kastetut lapset eivät pysty luovuttamaan omaa öljyään eli Pyhää Henkeä kastamattomille lapsille Yljän tullessa hakemaan morsiusseurakuntaansa.
öljy=Pyhä Henki
Kastetulla lapsella on Kristuspuku päällään Yljän tulessa hakemaan seurakuntaa häihin
"Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet." (Gal.3:27) - Minäuskon
kristitty. kirjoitti:
Lapset kuuluvat tietenkin neitsyihin.
ei-kristittyjen lapsia ei kasteta, eikä heillä ole Pyhää Henkeä eli öljyä lampuissa, eikä heitä ehditä kastaa Yljän tullessa äkkiarvaamatta. Kastetut lapset eivät pysty luovuttamaan omaa öljyään eli Pyhää Henkeä kastamattomille lapsille Yljän tullessa hakemaan morsiusseurakuntaansa.
öljy=Pyhä Henki
Kastetulla lapsella on Kristuspuku päällään Yljän tulessa hakemaan seurakuntaa häihin
"Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet." (Gal.3:27)Älä kehtaa kirjottaa tuollasta edes leikillään. Pienet lapset ei tarvitse pyhää henkeä.
- Demigod
Minäuskon kirjoitti:
ajatella kaikki silleen että niistä pääsee nokkimaan? Sitäkö meille opetettiin? Kaste tulee Jumalata mutta ihmiset suorittaa muodollisuudet.
Lapsikaste ei ole oikein. Raamattu puhuu uskovien kasteesta. Lapsikaste on ihmisten itse keksimä oppi kun raamatun sana ei kiinnosta.
Esim. Kastettiinko Jeesus sylilapsena?On tämä Lapsikasteena väitetty valelu kaste.
Tämä tapa otettiin vastaan silloin, kun Kristillisyys ja Rooman Valtion uskonto liittoutui. Tässä avioliitossa otettiin paljon
Mitra uskonnon oppeja joita nykyään väitetään Kristillisiksi?
Ystäväni tutkikaa onko asiat todella näin?
On monia asioita joita väitetään Raamatullisiksi
ilman mitään todisteita!
Rauhaa teille Jeesuksessa - Demigod
profetiaa kirjoitti:
Kasteesta Uukuniemen profeetalta
Kirjoittanut: Nimetön 17.8.2005 klo 20.33
Helena Konttinen(k. 1916)horrostilapuhetta: "Jos lapsi kastamattomana kuolee, niin hänen lihansa jää turmeluksen mätänä iäti hautaan, mutta jos se on tullut kasteessa sanan ja sakramentin osallisuuteen, niin se nostetaan vielä tuomiolle yhdistettynä sielun ja hengen kanssa, ja ruumiillinenkin puoli tulee kunniaan. Kun lapsi on syntynyt turmeluksen siemenestä, niin se kasteessa synnytetään katoomattomasta siemenestä Jumalan valtakunnan lapseksi vanhurskauteen. Siinä turmelus kuoletetaan jo tuossa pienessä lapsessa, niin että jos se pienenä kuolee, niin sen liha on jo pyhä ja se seisoo tuomiolla kirkastetussa ruumiissa, vaikka se ei ole Kristuksen vanhurskautta vielä omistanut uskon kautta, mutta se on tapahtunut sen liiton kautta, kuin isältä on annettu, että P. Hengen ja sanassa tehdyn työn kautta.
Kerran näin horrostilassa kun pientä lasta tuotiin taivaaseen. Silloin katsottiin siihen, oliko se kastettu , ja sanottiin, että sitä ei enää tarvitse viedä "vanhurskauden läpi". Se käännettiin ja vietiin kohasteen(suoraan) iloon.
Kerran kuulin ihmeellisen kirkkaasti laulettavan ja katsoin laulajia, ei niillä ollut ihmismuotoa, vaan olivat niinkuin kyyhkyset. Minulta kysyttiin sitte: Tiesitkös, ketä ne olivat? ja sanottiin että ne ovat keskoisina syntyneet kastamattomat lapset. Muilla kastamattomilla lapsilla on siellä ihan sama muoto, kuin täällä on ollut, mutta ovat niinkuin tummat, verraten kastettujen lasten kirkkauteen. Eíkä niiden ympäristökään ole niin kirkas kuin kastetuiden; muttajos niiden äidit ovat jo kohdussa kantaessaan niiden puolesta rukoilleet, ovat ne kuitenkin verrattain kirkkaammassa paikassa. Kastamattomilla ei ole Kristuksen kirkkautta, mutta ovat kuitenkin Isän suosiossa, ja Isä itse kastaa ne P. Hengellä ja tulella; mutta siitä ei pelastu muu, kuin sielu; heidän ruumiinsa jää maahan, eikä nouse ylös kirkastukseen viimeisenä päivänä. Niiden sielut eivät sitä kuitenkaan tule suremaan taivaassa, vaan on niillä siellä oleva täydellinen ilo".Valveilla oleva näytteliä joka tienasi tällä konstillaan perheelleen elantonsa. Joko oli kokeillut onko tää helena unessa ja oli tuikannut silmäneulalla. Jopa oli Helena äkkiä herännyt.
Oonkuullut tään monen silmännäkiän suusta!
Näet oikeassa horroksessa oleva ei herää mihinkään ulkopuolisiin tekiöihin. Joo Kyllä tämä Helena on monelle vielä Prohveetta. - asia
Minäuskon kirjoitti:
Älä kehtaa kirjottaa tuollasta edes leikillään. Pienet lapset ei tarvitse pyhää henkeä.
Room. 8:9
Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa. - Minäuskon
asia kirjoitti:
Room. 8:9
Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.Ei koske lapsia koska he ovat vielä pieninä viattomia. Eivät tarvitse muutakuin maitoa ja huolenpitoa.
2 paikkaa, puheittesi perusteella kastamattomat lapset menevät helvettiin. Se kertoo jotain sinusta.
Joko väität kiusallasi totuutta vastaan. Tai sitten todella olet vääryyden siteissä. Kuinka voisi paremmin ilmaista asian... - ilmestyi
Minäuskon kirjoitti:
Ei koske lapsia koska he ovat vielä pieninä viattomia. Eivät tarvitse muutakuin maitoa ja huolenpitoa.
2 paikkaa, puheittesi perusteella kastamattomat lapset menevät helvettiin. Se kertoo jotain sinusta.
Joko väität kiusallasi totuutta vastaan. Tai sitten todella olet vääryyden siteissä. Kuinka voisi paremmin ilmaista asian...Nimimerkki Minäuskon käytti helvettikorttia. Liitti ajatuksen helvetistä kastamattomaan lapseen?
Helvettikortin tarkoitus on liittää voimakas kielteinen tunnetila lasten kastamista kohtaan, ja siten yritetään estää lasten vanhempia viemään lapsiaan kristilliselle kasteelle saamaan Pyhän Hengen lahjaa.
Helvettikortti tulee Mormoonin kirjasta; Moroni/luku 8. Siellä myös lasten vanhempia uhataan kuolemalla ja helvetillä, jos antavat lapsilleen kristillisen kasteen ja Pyhän Hengen lahjan.
. - te kovasydämiset
Minäuskon kirjoitti:
Pitäisi tehdä Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme nimessä. Mitenköhän moni kirkko niin tekee?
Sitä paitsi kaste tehdään sitten kun ihminen itse tajuaa mistä on kyse ja pystyy tunnustamaan uskonsa. Eikä pikkulapsena.edellyttikö Kristus tässä kohtaa ihmiseltä kastetta? lähettikö hän ihmisen luotaan pois
joka vain pyysi paranusta. vai vain uskoko ihmisen parantaa ja lopulta myös pelastaa. ???
miettikää asioita ennen kuin hukutte. !!!
markus 10: 45-52
45 Sillä ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä."
46 Ja he tulivat Jerikoon. Ja kun hän vaelsi Jerikosta opetuslastensa ja suuren väkijoukon seuraamana, istui sokea kerjäläinen, Bartimeus, Timeuksen poika, tien vieressä.
47 Ja kun hän kuuli, että se oli Jeesus Nasaretilainen, rupesi hän huutamaan ja sanomaan: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua".
48 Ja monet nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan. Mutta hän huusi vielä enemmän: "Daavidin poika, armahda minua".
49 Silloin Jeesus seisahtui ja sanoi: "Kutsukaa hänet tänne". Ja he kutsuivat sokean, sanoen hänelle: "Ole turvallisella mielellä, nouse; hän kutsuu sinua".
50 Niin hän heitti vaippansa päältään, kavahti seisomaan ja tuli Jeesuksen tykö.
51 Ja Jeesus puhutteli häntä sanoen: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Niin sokea sanoi hänelle: "Rabbuuni, että saisin näköni jälleen".
52 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene, sinun uskosi on sinut pelastanut". Ja kohta hän sai näkönsä ja seurasi häntä tiellä. - hae parannusta
Demigod kirjoitti:
Samalla Aurinko palvonta seremoniat: Miksi järki
ei mene päähän? Tämä lasten Vihvonta kaste juontaa Pakanuudesta Mitra Kultista Katso historiaa. Äläkä keksi Päättömiä tarinoita!
Kuitenkin minä ja minun perheeni seuraavat Herraa Catolilaiset ottivat Lasten valelun Mitralta lahjaksi Samassa liitossa tuli Kristikuntaan monia muitakin Mitran palvelumuotoja. Mitä yhteistä on epä jumalalla
Ja Jumalalla? Mielestäni ei mitään, mutta Lutherin Perintö käytäntö vakuuttaa niillä olevan yhteistä: Jos haluat tietää täyden totuuden kasteesta, niin mene Kirjastoon ja etsi
sieltä todellinen totuus. Tosin kolehdin kerääminen on paljon Kristillisempi mitä Lapsen valelu kaste!vain oikea usko tuo parannuksen ja pelastuksen
eikä kaste si siis mikään kaste. ajattele ennen kuin puhut itsesi kuoppaan sinä kovasydäminen.
markus 10: 45-52
45 Sillä ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä."
46 Ja he tulivat Jerikoon. Ja kun hän vaelsi Jerikosta opetuslastensa ja suuren väkijoukon seuraamana, istui sokea kerjäläinen, Bartimeus, Timeuksen poika, tien vieressä.
47 Ja kun hän kuuli, että se oli Jeesus Nasaretilainen, rupesi hän huutamaan ja sanomaan: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua".
48 Ja monet nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan. Mutta hän huusi vielä enemmän: "Daavidin poika, armahda minua".
49 Silloin Jeesus seisahtui ja sanoi: "Kutsukaa hänet tänne". Ja he kutsuivat sokean, sanoen hänelle: "Ole turvallisella mielellä, nouse; hän kutsuu sinua".
50 Niin hän heitti vaippansa päältään, kavahti seisomaan ja tuli Jeesuksen tykö.
51 Ja Jeesus puhutteli häntä sanoen: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Niin sokea sanoi hänelle: "Rabbuuni, että saisin näköni jälleen".
52 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene, sinun uskosi on sinut pelastanut". Ja kohta hän sai näkönsä ja seurasi häntä tiellä. - Tuulen henkäisy
Kestämmekö sen, että Luojan kosketus on kuin tuulen henkäisy, jota emme voi hallita ja vangita, mutta joka tulee ja menee jos on tullakseen ja mennäkseen...ei omilla ehdoillamme, vaan Hänen, joka on sen lähettänyt?
Osaammeko arvostaa ja kunnioittaa noita pyhiä hetkiä arjessamme, noita rakkauden kosketuksia lähimmäistemme kautta,... huomaammeko niitä ja osaammeko olla nöyriä ja antaa tuulen käydä yrittämättä vangita sitä omiin tarkoituksiimme sopivaksi?
Osaammeko olla tuon Pyhän Hengen ja tuulen käytettävissä, ilman että etsisimme omaa kunniaamme?
JvB. - Demigod
tiedoksi kirjoitti:
on tämän maaiman ruhtijas joka kieltää lapsia saamasta Pyhän Hengen voitelua kristillisessä kasteessa, lahkolaisten herra on pimeyden ja tämän maaiman ruhtinas, jolla on monta katiskaa heitettynä eksytyksen mereen
Päämies: Ja Paavalikin tunnusti: niin minä palvelen isieni Jumalaa jota he Lahkoksi sanovat
, niin palvelen häntä, että pidän kaikki mitä on
kirjoitettu laissa ja Evankeliumeissa.
Tää on sitten ihmeellinen juttu, että tehdään
Lahkojohtajista oikean virallisen kirkon pyhiä!
Muistakaa se, että Jeesus oli Lahkolainen ihan
kuolemaansa asti. Joten älkää varastako häntä
lahkolaisilta.
Siunausta toivottaa Antti - tietty

Siunausta toivottaa AnttiJeesus ei ollut mikään lahkolainen, vaikka siksi haukuttiin. Kuten eräät ovat oikeasti lahkolaisia ja laittomuuden tekijöitä, mutta heitä Jeesus ei ole koskaan tuntenut (Mt.7:22-23). Lahkot ei peri Jumalan valtakuntaa sanoo Paavali (Gal.5:1). Kyllä Jeesus peri Jumalan valtakunnan ja hänen seuraajansa. Jeesus ei ollut mikään lahkolainen. Jeesus vihasi lahkolaisia ja sanoi heitä kyyrkäärmeiden sikiöiksi ja sanoi heidän olevan isästään perkeleestä.
Jeesus kuului aikansa kirkkoon eli synagoogaan, jossa hänen ympärileikattiin juutalaisen tavan mukaan 8-pv ikäisenä. Jeesus kävi tapansa mukaan viikottain synagoogassa. Jeesus eli normaalia puusepän pojan elämää aina 30 v asti, jonka jälkeen hän Moosksen lain mukaan alkoi julkisen pappeuden ja julistuksen Jumalan valtakunnan tulosta.
Luuk. 4:16
Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.
Adonai Yeshua HaMashiach - toret
Tuulen henkäisy kirjoitti:
Kestämmekö sen, että Luojan kosketus on kuin tuulen henkäisy, jota emme voi hallita ja vangita, mutta joka tulee ja menee jos on tullakseen ja mennäkseen...ei omilla ehdoillamme, vaan Hänen, joka on sen lähettänyt?
Osaammeko arvostaa ja kunnioittaa noita pyhiä hetkiä arjessamme, noita rakkauden kosketuksia lähimmäistemme kautta,... huomaammeko niitä ja osaammeko olla nöyriä ja antaa tuulen käydä yrittämättä vangita sitä omiin tarkoituksiimme sopivaksi?
Osaammeko olla tuon Pyhän Hengen ja tuulen käytettävissä, ilman että etsisimme omaa kunniaamme?
JvB.Jumalan Pyhä Henki auttaa meitä toteuttamaan hänen tahtoaan, kun uskomme kaikesta sydämestämme. se on uskoa, että uskoo kaikki varoitukset, joita Jumala on tuonut julki, ja pitää niistä vaarin; sekä uskoo ettei Jumalalle ole mikään mahdotonta; uskoo kaikkia niitä lupauksia, joita Jumala on tuonut julki niille, jotka häntä kuulevat ja häntä rakastavat; uskoo että Jeesus on Jumalan Poika, ja että hänen veressään on sovitus tehty, jokaisen syntisen puolesta, joka uskoo ja kääntyy pois pahoilta teiltään ja tekee parannuksen, ja ottaa yhden kasteen, merkiksi siitä että haluaa seurata Herraa ja tehdä Isän Jumalan tahdon, josta Jeesus lihassa todisti ja opetti.
siunausta - Minäuskon
ilmestyi kirjoitti:
Nimimerkki Minäuskon käytti helvettikorttia. Liitti ajatuksen helvetistä kastamattomaan lapseen?
Helvettikortin tarkoitus on liittää voimakas kielteinen tunnetila lasten kastamista kohtaan, ja siten yritetään estää lasten vanhempia viemään lapsiaan kristilliselle kasteelle saamaan Pyhän Hengen lahjaa.
Helvettikortti tulee Mormoonin kirjasta; Moroni/luku 8. Siellä myös lasten vanhempia uhataan kuolemalla ja helvetillä, jos antavat lapsilleen kristillisen kasteen ja Pyhän Hengen lahjan.
.Annan karkean esimerkin aiheesta. Jos ei normaali puhe selvennä niin ennetaan sitten radikaalimpi esimerkki. Törkeintä lapsikasteessa on että lapsesta tehdään syntisäkki joka tarvitsee parannus.
Edelleenkään pienet lapset eivät tajua pyhästä hengestä mitään. He ovat viattomia eivätkä tarvitse minkäänlaista armoa. Heillä on elämä kristuksessa.
Helvetti liittyy lapsikastajiin juuri siinä määrin että sitähän kastajat ajattelevat että lasta käristetään tutti suussa hornassa jos ei kasteta. Perkele kuiskii korvaan että lapsi on syyllinen ja tarvisee kastetta. Oikeuden mukaisuuden taju kertoo että näin ei ole mutta eihän vääryyden sokaisemat sitä ymmärrä.
Kerronpa sinulle esimerkin elävästä elämästä:
Mies ja nainen ovat menneet naimisiin hankkineet lapsen ja kastaneet sen. Paholainen kuiskii korvaan että lapsi on syntisäkki ja tarvitsee kastetta. Sitten lapsi kastetaan vielä jollain epäjumalan kasteella roiskimalla vettä päälle.
Mitäs vanhemmat tekee? Käy baarissa riitelee kännipäissään ja mies haukkuu naista huoraksi ja vetäsee vielä parikertaa nyrkillä naamaan. Ero tulee ja taas on yksi yksinhuoltaja vanhempi enemmän ja lapsi, ihminen kaikken haavoituvimmassa iässä ei saa tasapainosta kasvua ja siinä on kohta taas yksi nuoriso rikollinen.
Ja kaikki minkä takia. Pahuuden ja vääryyden takia. Kiroillaan, ryypätään, harrastetaan siveettömyyttä ja vihataan lähimmäistä. Sitten vielä tehdään lapsesta syntisäkki joka tarvitsee parannusta siinä missä itse sikaillaan miten sattuu vedetään vielä turpaan lehimmäistä viinan päissään. Muutenkin tiedoksi turha tuomionpäivänä puolustella tekojaan sillä että olin kännissä enkä tajunnut mitä tein. - Minäuskon
ilmestyi kirjoitti:
Nimimerkki Minäuskon käytti helvettikorttia. Liitti ajatuksen helvetistä kastamattomaan lapseen?
Helvettikortin tarkoitus on liittää voimakas kielteinen tunnetila lasten kastamista kohtaan, ja siten yritetään estää lasten vanhempia viemään lapsiaan kristilliselle kasteelle saamaan Pyhän Hengen lahjaa.
Helvettikortti tulee Mormoonin kirjasta; Moroni/luku 8. Siellä myös lasten vanhempia uhataan kuolemalla ja helvetillä, jos antavat lapsilleen kristillisen kasteen ja Pyhän Hengen lahjan.
.voidaan esittää myös kauniimmin.
Törkeintä lapsikasteessa on että lapsesta tehdään syntisäkki joka tarvitsee parannus.
Edelleenkään pienet lapset eivät tajua pyhästä hengestä mitään. He ovat viattomia eivätkä tarvitse minkäänlaista armoa. Heillä on elämä kristuksessa.
Raamatun Jumala on oikeuden mukainen ja sinun jumalasi on joku muu. Ilmeisesti tuo auringon jumala. Raamatun Jumala tietää sen mitä teidän auringon jumala ei tiedä. Meinaan sitä että lapsi on viaton eikä tarvitse mitään kasteita tai armoja. Niin kuin auringon jumala kertoo.
Raamattu tiesi kaiken maailman lapsikastajista jo etukäteen. Ap. 20:30 Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa.
Tuon hedelmät on nähtävissä. Lapsikaste on levinnyt kirkkoihin ja kukaan ei oikeastaan ajattele sen kasteen kummemmin merkitystä. Lapsi kastetaan mutta kukaan ei oikeastaan ajattele sitä että ei ole mitään syytä. Hengellinen sokeus vaivaa.
Luterilaiset varsinkin hoitavat hommaa vääryydessä. Kuulun valitettavasti luterilaisiin ja tiedän mistä puhun. Kirkko ei arvosta seurakunnan puhtautta ja raamatun aatteita. Kirkkoon kuuluu paljon ihmisiä joita ei sen kummemin uskon asiat kiinnosta. Heidät on vain lapsena kirkkoon liitetty. Kirkkoon ei tarvitse kuulua jos ei kiinnosta. Raamatussa selvitetään että ihmiset joita ei kirkon asiat kiinnosta kuuluu erottaa kirkosta muutaman asiallisen keskustelu hetken jälkeen. Jos ihminen kääntyy hänet otetaan takaisin. Väärintekijät laskevat yhteiskenkeä ja muutenkin kristuksen kirkko pitäisi pitää puhtaana synnistä. Voimme vain kuvitella että ei varmasti taivaan isästä tunnu kovin kivalta katsoa kuinka kirkonjäsenet rikkovat kilpaa häntä vastaan. Sama naisimisiin menon kanssa. Luterilaiset antavat mennä naimisiin sellasten henkilöiden joita ei uskon asiat voisi vähempää kiinnostaa. Avioliitto häpäistään ja siitä tehdään yksinkertainen suoritus. - Minäuskon
ilmestyi kirjoitti:
Nimimerkki Minäuskon käytti helvettikorttia. Liitti ajatuksen helvetistä kastamattomaan lapseen?
Helvettikortin tarkoitus on liittää voimakas kielteinen tunnetila lasten kastamista kohtaan, ja siten yritetään estää lasten vanhempia viemään lapsiaan kristilliselle kasteelle saamaan Pyhän Hengen lahjaa.
Helvettikortti tulee Mormoonin kirjasta; Moroni/luku 8. Siellä myös lasten vanhempia uhataan kuolemalla ja helvetillä, jos antavat lapsilleen kristillisen kasteen ja Pyhän Hengen lahjan.
.Eli haluan sanoa sen että en suinkaan pyri yleistämään lapsikastajia. Suurin osa toimii vilpittömin mielin sen kummemmin ajattelematta sitä että lapsi ei todellakaan tarvitse kastetta.
On vanhempi sellaisia joista kerroin. Tekevät
hirveitä toisilleen ja itselleen. Eivät ajattele asioita loppuunsaakka. Kastavat lapsen ja itse elävät miten sattuu. Luterilainen kirkko on hieman liian hyvin onnistunut levittämään oppejaan. Kaste ei enää ole sitä mitä sen kuului olla vaan se on lähinnä nimen anto tilaisuus.
Syvimmästä totuudesta ei ole enää tietoa.
Vielä tuosta pyhän hengen lahjasta. Eihän lapsi saa kasteessä pyhän hengen lahjaa. Ei lahja ole automaattinen totta kai voit kieltäytyä myös siitä eli lahjan vastaan ottoon tarvitaan ottajan hyväksyntä otan tai en. Jos lapsi ei halua aikuisena seurata Jumalaa ja hänelle olisi annettu pyhä henki niin siinä ihminen olisi pakotettu johonkin. Annettu jotain sellaista mitä toinen ei halua. Meillä on vapaa tahto ja pyhän hengen lahja otetaan vastaan sitten kun tajuat jotain siitä. - Demigod
selitys kirjoitti:
eivät noudata sanaa. ovat uudestikastajia.
"yksi kaste" (ef.4:5)Tallä asialla on oma merkitys. Kastelu ei ole kaste. Kaste on kun uskova ihminen haudataan kasteen hautaan josta hän aloittaa uuden elämän.
Tosin ei tällä valelulla ole mitään merkitystä.
koska se ei ole missään muotoa oikea kaste eikä se kuvaa millään muotoa Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemista. Se on vain meille annettu Lahja
Auringon palvelu Jumalan uskosta. Siis valelu
on kasteen väärennös.
Siunausta antti - ********
Demigod kirjoitti:
Tallä asialla on oma merkitys. Kastelu ei ole kaste. Kaste on kun uskova ihminen haudataan kasteen hautaan josta hän aloittaa uuden elämän.
Tosin ei tällä valelulla ole mitään merkitystä.
koska se ei ole missään muotoa oikea kaste eikä se kuvaa millään muotoa Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemista. Se on vain meille annettu Lahja
Auringon palvelu Jumalan uskosta. Siis valelu
on kasteen väärennös.
Siunausta anttinoista taivaalisista viisauden sanoistasi
- annu42
Demigod kirjoitti:
Tallä asialla on oma merkitys. Kastelu ei ole kaste. Kaste on kun uskova ihminen haudataan kasteen hautaan josta hän aloittaa uuden elämän.
Tosin ei tällä valelulla ole mitään merkitystä.
koska se ei ole missään muotoa oikea kaste eikä se kuvaa millään muotoa Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemista. Se on vain meille annettu Lahja
Auringon palvelu Jumalan uskosta. Siis valelu
on kasteen väärennös.
Siunausta anttiTänään tuli radiosta ohjelma, jossa tätä asiaa pohdittiin asiasta tietävien kanssa. Oikeassa olet. Ohjelma tulee huomenna 23.8. uudelleen klo 14.03. Kannattaa kuunnella, jos on mahdollisuuksia. Sieltä tuli nimittäin faktaa ei fiktiota.
- Demigod
myös kirjoitti:
Väärä henki johtaa uskoontulleen lahkokasteen kautta lahkojen jäsenyyteen, jos ei tunne SANAA.
Lahkot on lihan tekoa ja ne jotka semmoista harjoittavat eivät peri Jumalan valtakuntaa.
"Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget ovatko ne Jumalasta" (1.Joh.4:1-3)
"yksi kaste" (Ef.4:5)
Uusintakasteilla ihminen sidotaan lahkojen orjuuteen.
"Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina, älkää antako uudestaan sitoa (uudestikastaa) itseänne orjuuden ikeeseen." (Gal.5:1)
Mieti tarkoin, mihin ryhmään Jeesuksen itsensä antama kuvaus lahkoista täsmää?
"Moni tulee minun tyköni sinä päinänä ja sanoo, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja emmekö me sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja emmekö me sinun nimesi kautta tehneet tunnustekoja?
Silloin minä olen lausuva heille julki: Minä en ole koskaan teitä tuntenut, menkää pois minun tyköäni te laittomuuden tekijät." (Matt.7:22-23)Lahkolainen. Hänhän oli Nazaretin lahkon päämies
Eiks Juu - Demigod
Minäuskon kirjoitti:
Ja se, joka sanoo, että pienet lapset tarvitsevat kasteen, kieltää Kristuksen armon ja tekee tyhjäksi hänen sovituksensa ja hänen lunastuksensa voiman. Voi sellaisia, sillä heitä uhkaa kuolema, helvetti ja loputon vaiva. Minä sanon sen rohkeasti; Jumala on minua käskenyt.
kastamaan: Minun ramatussa ei sellaista paikkaa kyllä löydy. Joten tämä tapa perustuu pappien omiin kirjoituksiin.
- Pikku PPH
pikku pirihuora, kohta kaikki on taas toisin...
- Lapsi
Älkää enää ruvetko kiistelemään oppikysymyksistä,;kasteista, kymmenyksistä, mintuista ja tilleistä, laista ja lahkoista....vaan kypsykää rakkaudessa ja antamisessa. Antaessaan saa ja rakastaessaan saavuttaa....jotain olennaista jumalan salaisuudesta.
Vuorisaarna jaksaa puhutella, vaikka siitäkin on väännetty monenlaisia tulkintoja, Kirjoitukset tulkitkoot itseään ihmislapsen sydämessä...ja arkielämässä....mahtuuko jumaluus ihmisyyden viittaan, voiko ihmisyys omistaa julauuden salaisuuden rakkaudessa?
Jos haluat, voit kokea sen seuraamalla Vapahtajaa ja Hänen elämäänsä Isän johdossa...
Rakastakaame niinkuin Hän on meitä ensin rakastanut...!
JvB. Kirjoitat asiaa vaikka ehdin vain pikalukea.
Uskon perusta on Jeesus Kristus Jumalan Poika.
Häneen uskomalla ja katsomalla ja Hänen ansioiden vuoksi vanhurskautuneina ja kääntymisensä uskon kasteella vahvistaineina perusten uskonsa Jeesuksen Raamatun evankeliumiin kaikessa ja myös sitä kuuliaisina uskossa noudatten parhaan kyvyn mukaan ihmisen usko on oikeilla raiteilla kun hän lisäksi ymmärrtää kunnioittaa Jumalan lakia joka opettaa mikä on syntiä.
Tässä pötköä äkkiä mitä mielen tuli.
Usko opit koetellaan yksin ja vain yksin Raamatulla kaikki.
Täallainen usko minun ymmärtääkseni pitäisi kestää koettelun ja olla kallioperustalla.
Siunausta
Jari- Minäuskon
Esitän sinulle saman kysymyksen kuin laintauluille. Toisin kun viimeiksi käsitit en etsi propaganda materiaalia vaan törmasin sellaiseen surffailessani.
Haluasin kysyä yhtä juttua. Miten selität nuo alla olevat jutut varsinkin tuon 16. Etsin totuutta ja toivottavasti sinulla on hyvät selitykset noille. Mistä nuo eroavaisuudet ovat tulleet?
2. OLIKO AADAM EEVAN MUKANA KUN EEVAA KIUSATTIIN PARATIISISSA?
EGW: EI ”Enkelit olivat varoittaneet Eevaa loittonemasta miehestään suorittaessaan päivittäisiä askareitaan paratiisissa. Hänen kanssaan hän oli vähemmässä vaarassa joutua kiusaukseen kuin yksin ollessaan. Mutta mieluisaan työhönsä kiintyneenä hän erkaantui miehensä luota. Huomatessaan jääneensä yksikseen hän tajusi vaaran läheisyyden … hän kulkeutui pian kielletyn puun lähelle ja jäi uteliaana ihailemaan sitä.
RAAMATTU: KYLLÄ "Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi"
3. PETTIKÖ SAATANA AADAMIN?
EGW: KYLLÄ "Saatana, joka on valheiden isä, petti Aadamin samankaltaisella tavalla, kertomalla hänelle ettei hänen tarvitse totella Jumalaa, eikä hän kuolisi, jos hän rikkoisi lakia" (Evangelism, s. 598. Katso myös; Lunastuksen historia, sivu 26).
RAAMATTU: EI "eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn." (1 Tim. 2:14)
16. KUN SAATANA KIUSASI JEESUSTA, VÄITTIKÖ SAATANA OLEVANSA SAMA ENKELI, JOKA OLI PELASTANUT IISAKIN VARMALTA KUOLEMALTA?
EGW: KYLLÄ "Heti kun Kristuksen pitkä paasto alkoi erämaassa, tuli Saatana paikalle kiusauksiensa kanssa. Hän ... yritti saada Kristuksen uskomaan, että Jumala ei vaatinut Häntä alistumaan itsensä kieltämiseen ja kärsimyksiin, joita Hän tiesi odottaa. ...Hän (Saatana) myös väitti olleensa se enkeli, joka pysäytti Aabrahamin käden, kun veitsi oli kohotettu tappamaan Iisakin" (Selected Messages, vol. 1, p. 273).
Voit lukea Raamatun kannesta kanteen, etkä tule löytämään yhtään todistetta tukemaan tätä oletettua keskustelua Kristuksen ja saatanan välillä.
42. MIKÄ ON ”JUMALAN SINETTI”?
EGW: SAPATTI ”Jumalan lain viholliset, saarnaajasta aina pienimpään asti heidän joukossaan, saavat uuden käsityksen totuudesta ja velvollisuudesta. Liian myöhään he näkevät, että neljännen käskyn sapatti on elävän Jumalan sinetti“. (Suuri Taistelu, s. 618, Great Controversy, p. 640).
RAAMATTU: PYHÄ HENKI ”Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti“ (Ef.1:13, VKR)
RAAMATTU: PYHÄ HENKI ”Älkää saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka“
35. TULEEKO KÄSKYJEN TOTTELEMINEN HANKKIMAAN MINULLE JUMALAN SUOSION?
EGW: KYLLÄ "Jumalan käskyjen noudattaminen on se ainoa tapa saada (hankkia) Hänen suosionsa"
RAAMATTU: EI "Ja niinkuin tahrattu vaate, oli kaikki meidän vanhurskautemme" (Jes. 64:6)
RAAMATTU: EI "Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska vanhurskas on elävä uskosta" (Gal. 3:11 Minäuskon kirjoitti:

RAAMATTU: EI "Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska vanhurskas on elävä uskosta" (Gal. 3:111. En tiedä kuinka lähellä olivat toisiaan, mutta voidaan ajatella että kipin kapin ompun kanssa Aadamin luokse kun on terveet jalat.
2. Minusta Aadam joutui yhtä lailla saatanan pettämäksi. Kyllä tämä mr. "huu" oli kuihkinut jo pidemmän aikaa varmasti.
Saatanan pettämäksi ihminen joutuu vaikka ei tämä selvällä suomenkielellä puhukaan nykysinkin.
Ajatuksiin vaikuttaa.
3. Tämä on profetian sanaa, jota ei ole Raamattuun kirjoitettu.
Se on annettu Hengessä profetian lahjan kautta.
Katso miten paljon evankeliumit poikkeavat toisistaan kun opetuslapset omin sanoin asioita kertoivat.
Kaikkia pitää käyttää kun toinen jättää kertomatta toisen ja toinen toisen asian.
Tietysti moni mielenkiintoinen asia on jäänyt kokonaankin mainitsematta.
Ei mahtuisi kirjoihin ei kansiin.
Eipä Sinua harhateille vie jos asian hyväksyt.
4. Sinetti ja sinetti. Molemmat ovat "sinettejä," mutta tarkoittavat eri asiaa ja merkitystä. Pyhässä Hengessä voit hyväksyä sapatinkin Jumalan lakiin kuuluvaksi.
Totta kai Pyhä Henki on sinetti merkityksessään, että myös Jumalan säätämä lepopäivä.
Huom. Tämä on omantunnon kysymys.
Kukaan ei joudu rangaistavien penkille tässä asiassa jos tekee vilpittömästi.
Riittävän valon saanut, mutta asian hyljännyt tekee tietenkin omaatuntoaan vastaan jos niin tekee.
Vuosisatoja on ollut vilpittömiä sunnuntainviettäjiä eivätkä ole syyllistyneet mihinkään kun vilpittöminä viettivät sapatin sunnuntaina tietämättään mitä asian taakse kätkeytyy.
Pyhässä Hengessä ihminen tekee oikein tässäkin kun saa riitävän valon ja ymmärryksen.
Minä en oikein usko tuohon sanojen lainaukseen tuossa käskyjen kohdalla.
Kuuliaisuus on hyvin tärkeä asia.
Laitan tähän 3 Raamatunpaikkaa jotka Sinun on pakko lukea:
1 Joh 2:3-5, 3:4, 5:3, Jaak 2:10-12.
Muista että on aivan eri asia erehtyä kuin harjoittaa tahallisesti syntiä.
Tai olla heikko, mutta kuitenkin taistella syntiä vastaan.
Tässä on se ero.
Siunausta
JariMinäuskon kirjoitti:
Esitän sinulle saman kysymyksen kuin laintauluille. Toisin kun viimeiksi käsitit en etsi propaganda materiaalia vaan törmasin sellaiseen surffailessani.
Haluasin kysyä yhtä juttua. Miten selität nuo alla olevat jutut varsinkin tuon 16. Etsin totuutta ja toivottavasti sinulla on hyvät selitykset noille. Mistä nuo eroavaisuudet ovat tulleet?
2. OLIKO AADAM EEVAN MUKANA KUN EEVAA KIUSATTIIN PARATIISISSA?
EGW: EI ”Enkelit olivat varoittaneet Eevaa loittonemasta miehestään suorittaessaan päivittäisiä askareitaan paratiisissa. Hänen kanssaan hän oli vähemmässä vaarassa joutua kiusaukseen kuin yksin ollessaan. Mutta mieluisaan työhönsä kiintyneenä hän erkaantui miehensä luota. Huomatessaan jääneensä yksikseen hän tajusi vaaran läheisyyden … hän kulkeutui pian kielletyn puun lähelle ja jäi uteliaana ihailemaan sitä.
RAAMATTU: KYLLÄ "Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi"
3. PETTIKÖ SAATANA AADAMIN?
EGW: KYLLÄ "Saatana, joka on valheiden isä, petti Aadamin samankaltaisella tavalla, kertomalla hänelle ettei hänen tarvitse totella Jumalaa, eikä hän kuolisi, jos hän rikkoisi lakia" (Evangelism, s. 598. Katso myös; Lunastuksen historia, sivu 26).
RAAMATTU: EI "eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn." (1 Tim. 2:14)
16. KUN SAATANA KIUSASI JEESUSTA, VÄITTIKÖ SAATANA OLEVANSA SAMA ENKELI, JOKA OLI PELASTANUT IISAKIN VARMALTA KUOLEMALTA?
EGW: KYLLÄ "Heti kun Kristuksen pitkä paasto alkoi erämaassa, tuli Saatana paikalle kiusauksiensa kanssa. Hän ... yritti saada Kristuksen uskomaan, että Jumala ei vaatinut Häntä alistumaan itsensä kieltämiseen ja kärsimyksiin, joita Hän tiesi odottaa. ...Hän (Saatana) myös väitti olleensa se enkeli, joka pysäytti Aabrahamin käden, kun veitsi oli kohotettu tappamaan Iisakin" (Selected Messages, vol. 1, p. 273).
Voit lukea Raamatun kannesta kanteen, etkä tule löytämään yhtään todistetta tukemaan tätä oletettua keskustelua Kristuksen ja saatanan välillä.
42. MIKÄ ON ”JUMALAN SINETTI”?
EGW: SAPATTI ”Jumalan lain viholliset, saarnaajasta aina pienimpään asti heidän joukossaan, saavat uuden käsityksen totuudesta ja velvollisuudesta. Liian myöhään he näkevät, että neljännen käskyn sapatti on elävän Jumalan sinetti“. (Suuri Taistelu, s. 618, Great Controversy, p. 640).
RAAMATTU: PYHÄ HENKI ”Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti“ (Ef.1:13, VKR)
RAAMATTU: PYHÄ HENKI ”Älkää saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka“
35. TULEEKO KÄSKYJEN TOTTELEMINEN HANKKIMAAN MINULLE JUMALAN SUOSION?
EGW: KYLLÄ "Jumalan käskyjen noudattaminen on se ainoa tapa saada (hankkia) Hänen suosionsa"
RAAMATTU: EI "Ja niinkuin tahrattu vaate, oli kaikki meidän vanhurskautemme" (Jes. 64:6)
RAAMATTU: EI "Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska vanhurskas on elävä uskosta" (Gal. 3:11OVATKO JUMALAN KÄSKYT VOIMASSA UUDENKIN LIITON AIKANA?
Jos Jumalan laki olisi voitu poistaa, syntiä ei olisi enää olemassa ja Kristuksen uhrikuolema olisi ollut turha.
Laki ilmaisee Jumalan luonteen pyhyyden vastakohtana ihmisen synnillisille taipumuksille, ja kun laki vastaanotetaan uskossa Kristukseen tulee laista myös kristitylle mieluisia asia.
- “Sitähän Jumalan rakastaminen on että me pidämme Hänen käskynsä eivätkä ne ole raskaita noudattaa.” ( (1 Joh 5:3)
- “Mutta laista ei häviä piirtoakaan, enemmin katoavat taivas ja maa.” (Luuk 16:17)
- “Äkää luulko että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan, en minä ole tullut kumoamaan vaan toteuttamaan.” (Matt 5:17-20) (VKR “täyttämään” =Jeesus antoi lain noudattamisesta esimerkin meille noudattamalla itse lakia, sekä vanhurskautti ihmisen uhrinsa kautta kadutuista lain rikkomuksista.)
- “Herran laki on täydellinen, se virvoittaa sielun. Herran ohjeet ovat luotettavat, ne neuvovat taitamatonta” Ps 19:8
- “Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme mitä laki sanoo.” (Room 3:31)
- “Laki itse on silti pyhä, ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä.” Room 7:12
- “ On yhdentekevää onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen.” (1 Kor 7:19)
- “Joka sanoo tuntevansa Hänet, mutta ei pidä Hänen käskyjänsä on valehtelija, eikä totuus ole hänessä. (1 Joh 2:3-5)
- “Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni.” (Joh 14:15, 21)
Kenenkään ei tarvitse noudattaa lakia omassa voimassaan. Jumala on luvannut uuden liiton aikana oman Henkensä voiman, että ihminen voisi elää Jumalan tahdon mukaan.
(Hepr 8:8-10, Hes 36:26-27, Jer 31:31-34) Raamatun opetuksen mukaan uuden liiton Kristittynä olemisen ehtona ja edellytyksenä onkin Jumalan lain olemassaolo sydämen lihatauluissa mieluisena asiana. Näin Jumalan ja ihmisen tahdot yhtyvät pyhyydessä. (Ilm 14:12) Rakkaudesta Jumalaan ja kiitollisena pelastuksesta ihminen tahtoo olla Jumalalle kuuliainen (Room 6:15-18, Gal 5:22-25)
Lain tehtävänä on opettaa mikä on syntiä ja herättää synnin tuntoa, joka taas herättää tarpeen Kristuksen uhriveren sovitukseen. (Room 3:20, Room 7:7, 1 Joh 3:4 )
Seremonialait jotka kuuluivat vanhan liiton uhripalvelusjärjestelmään lakkasivat olemasta voimasta Jeesuksen kuollessa ristillä. (Ef 2:15, Hepr 7:11-28, 9:9-10)
Kristus oli “lain loppu” (loppu kreikan telos =lopputulos ja päämäärä) näille vanhan liiton uhripalvelusasetuksille koska ne olivat vain vertauskuva taivaallisesta pappispalveluksesta ja Jeesuksen uhrista. (Hepr 8 luku)
Laki ei tee ihmistä vanhurskaaksi, eikä pelasta, mutta voi tehdä pelastuksen mahdottomaksi, sillä tahallinen kapina lakia vastaan on syntiä joka ilman katumusta ja kääntymystä aiheuttaa kuolemantuomion. Raamattu ei tunne armoa joka kattaisi katumattomat ja kääntymättömät synnit. (Room 6:23, Luuk 10:25-28)
Laissa on 10 käskyä. Ei 9 käskyä. Jaak 2:10-12 opettaa että yhdenkin käskyn
hylkääminen tarkoittaa koko lain hylkäämistä ja rikkomista.
Laki ja evankeliumi ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa. Kumpikaan ei kumoa toistaan, vaan saarnataan rinnakkain.
Jumalan käskyt ovat rakkauden käskyt. Mikään hallitus ei voi pysyä pystyssä ilman lakeja. Rakkaus ja laki kuuluvat yhteen uskon kautta. (1 Tim 1:5) Käskyt opettavatkin miten ihmisen tulee rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiään. “Lain kuningaskäsky” (Matt 22:36-40) on yhteenveto Jumalan 10 käskyn siveyslaista. Kumpikaan ei kumoa toistaan. “Lain kuningaskäsky” vahvistaa 10 käskyn lain ja onkin tiivistelmä kaikesta lain ja profeettojen opetuksesta.
Jeesus antoi meille esimerkin kuuliaisuudesta. Erehdymme kuitenkin elämämme aikana monin tavoin ja jokainen on syntiä tehnyt.
Siksi tarvitsemme armoa jatkuvasti, mutta uuden liiton kristitty vihaa syntiä, eikä halua tehdä syntiä tahallaan. (Room 3:23, 1 Joh 2:1, Ef 1:7)
Linkit:
http://www.kirjeopisto.org
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
Siunausta
JariMinäuskon kirjoitti:
Esitän sinulle saman kysymyksen kuin laintauluille. Toisin kun viimeiksi käsitit en etsi propaganda materiaalia vaan törmasin sellaiseen surffailessani.
Haluasin kysyä yhtä juttua. Miten selität nuo alla olevat jutut varsinkin tuon 16. Etsin totuutta ja toivottavasti sinulla on hyvät selitykset noille. Mistä nuo eroavaisuudet ovat tulleet?
2. OLIKO AADAM EEVAN MUKANA KUN EEVAA KIUSATTIIN PARATIISISSA?
EGW: EI ”Enkelit olivat varoittaneet Eevaa loittonemasta miehestään suorittaessaan päivittäisiä askareitaan paratiisissa. Hänen kanssaan hän oli vähemmässä vaarassa joutua kiusaukseen kuin yksin ollessaan. Mutta mieluisaan työhönsä kiintyneenä hän erkaantui miehensä luota. Huomatessaan jääneensä yksikseen hän tajusi vaaran läheisyyden … hän kulkeutui pian kielletyn puun lähelle ja jäi uteliaana ihailemaan sitä.
RAAMATTU: KYLLÄ "Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi"
3. PETTIKÖ SAATANA AADAMIN?
EGW: KYLLÄ "Saatana, joka on valheiden isä, petti Aadamin samankaltaisella tavalla, kertomalla hänelle ettei hänen tarvitse totella Jumalaa, eikä hän kuolisi, jos hän rikkoisi lakia" (Evangelism, s. 598. Katso myös; Lunastuksen historia, sivu 26).
RAAMATTU: EI "eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn." (1 Tim. 2:14)
16. KUN SAATANA KIUSASI JEESUSTA, VÄITTIKÖ SAATANA OLEVANSA SAMA ENKELI, JOKA OLI PELASTANUT IISAKIN VARMALTA KUOLEMALTA?
EGW: KYLLÄ "Heti kun Kristuksen pitkä paasto alkoi erämaassa, tuli Saatana paikalle kiusauksiensa kanssa. Hän ... yritti saada Kristuksen uskomaan, että Jumala ei vaatinut Häntä alistumaan itsensä kieltämiseen ja kärsimyksiin, joita Hän tiesi odottaa. ...Hän (Saatana) myös väitti olleensa se enkeli, joka pysäytti Aabrahamin käden, kun veitsi oli kohotettu tappamaan Iisakin" (Selected Messages, vol. 1, p. 273).
Voit lukea Raamatun kannesta kanteen, etkä tule löytämään yhtään todistetta tukemaan tätä oletettua keskustelua Kristuksen ja saatanan välillä.
42. MIKÄ ON ”JUMALAN SINETTI”?
EGW: SAPATTI ”Jumalan lain viholliset, saarnaajasta aina pienimpään asti heidän joukossaan, saavat uuden käsityksen totuudesta ja velvollisuudesta. Liian myöhään he näkevät, että neljännen käskyn sapatti on elävän Jumalan sinetti“. (Suuri Taistelu, s. 618, Great Controversy, p. 640).
RAAMATTU: PYHÄ HENKI ”Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti“ (Ef.1:13, VKR)
RAAMATTU: PYHÄ HENKI ”Älkää saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka“
35. TULEEKO KÄSKYJEN TOTTELEMINEN HANKKIMAAN MINULLE JUMALAN SUOSION?
EGW: KYLLÄ "Jumalan käskyjen noudattaminen on se ainoa tapa saada (hankkia) Hänen suosionsa"
RAAMATTU: EI "Ja niinkuin tahrattu vaate, oli kaikki meidän vanhurskautemme" (Jes. 64:6)
RAAMATTU: EI "Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska vanhurskas on elävä uskosta" (Gal. 3:11EGW:tä lainattaessa kuten Raamatun kohtiakin tulkittaessa on huomioitava aina asiayhteys mistä sanat tai jae on irroitettu ja tulkita niitä yhdessä, eikä vetää johtopäätöstä irroittamalla sanoja asiayhteyksistään.
EGW:n sanat suosiosta Jumalan lain suhteen jos ovat totta kuin tuossa ilmoitit, ovat varmasti irrotettu sellaisesta paikasta jossa asiaa verrataan lain polkemiseen.
EGW toki ei tarkoita että lain kautta ansioituisimme perusteellisesti yksin lain kautta ko. asiassa, sen tiedän hyvin kirjansa lukeneena.
Sillä tavoin propagadasivut toimivat, että irrotetaan sanat asiayhteydestään ja tulkitaan niitä yksin vääntämällä ne tarkoituksiin joita EGW ei ole tarkoittanut.
Lisä potkua tulee jos asialla on katkeroitunut riitoihin joutunut ja eronnut entinen seurakunnan jäsen.
Kiitos ystävällisestä ja asiallisesta
kysymyksestä
Sellaiseen viitsii vastata.
Ikävä kyllä otsekin syyllistyn sarkasmiin kun saan sellaista postia.
Ystävällisyys on rakentavaa ja palvelee Jumalan tarkoituksia ja aitoa kristillisyyttä
Siunausta
Jari- Molahs
Minäuskon kirjoitti:
Esitän sinulle saman kysymyksen kuin laintauluille. Toisin kun viimeiksi käsitit en etsi propaganda materiaalia vaan törmasin sellaiseen surffailessani.
Haluasin kysyä yhtä juttua. Miten selität nuo alla olevat jutut varsinkin tuon 16. Etsin totuutta ja toivottavasti sinulla on hyvät selitykset noille. Mistä nuo eroavaisuudet ovat tulleet?
2. OLIKO AADAM EEVAN MUKANA KUN EEVAA KIUSATTIIN PARATIISISSA?
EGW: EI ”Enkelit olivat varoittaneet Eevaa loittonemasta miehestään suorittaessaan päivittäisiä askareitaan paratiisissa. Hänen kanssaan hän oli vähemmässä vaarassa joutua kiusaukseen kuin yksin ollessaan. Mutta mieluisaan työhönsä kiintyneenä hän erkaantui miehensä luota. Huomatessaan jääneensä yksikseen hän tajusi vaaran läheisyyden … hän kulkeutui pian kielletyn puun lähelle ja jäi uteliaana ihailemaan sitä.
RAAMATTU: KYLLÄ "Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi"
3. PETTIKÖ SAATANA AADAMIN?
EGW: KYLLÄ "Saatana, joka on valheiden isä, petti Aadamin samankaltaisella tavalla, kertomalla hänelle ettei hänen tarvitse totella Jumalaa, eikä hän kuolisi, jos hän rikkoisi lakia" (Evangelism, s. 598. Katso myös; Lunastuksen historia, sivu 26).
RAAMATTU: EI "eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn." (1 Tim. 2:14)
16. KUN SAATANA KIUSASI JEESUSTA, VÄITTIKÖ SAATANA OLEVANSA SAMA ENKELI, JOKA OLI PELASTANUT IISAKIN VARMALTA KUOLEMALTA?
EGW: KYLLÄ "Heti kun Kristuksen pitkä paasto alkoi erämaassa, tuli Saatana paikalle kiusauksiensa kanssa. Hän ... yritti saada Kristuksen uskomaan, että Jumala ei vaatinut Häntä alistumaan itsensä kieltämiseen ja kärsimyksiin, joita Hän tiesi odottaa. ...Hän (Saatana) myös väitti olleensa se enkeli, joka pysäytti Aabrahamin käden, kun veitsi oli kohotettu tappamaan Iisakin" (Selected Messages, vol. 1, p. 273).
Voit lukea Raamatun kannesta kanteen, etkä tule löytämään yhtään todistetta tukemaan tätä oletettua keskustelua Kristuksen ja saatanan välillä.
42. MIKÄ ON ”JUMALAN SINETTI”?
EGW: SAPATTI ”Jumalan lain viholliset, saarnaajasta aina pienimpään asti heidän joukossaan, saavat uuden käsityksen totuudesta ja velvollisuudesta. Liian myöhään he näkevät, että neljännen käskyn sapatti on elävän Jumalan sinetti“. (Suuri Taistelu, s. 618, Great Controversy, p. 640).
RAAMATTU: PYHÄ HENKI ”Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti“ (Ef.1:13, VKR)
RAAMATTU: PYHÄ HENKI ”Älkää saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka“
35. TULEEKO KÄSKYJEN TOTTELEMINEN HANKKIMAAN MINULLE JUMALAN SUOSION?
EGW: KYLLÄ "Jumalan käskyjen noudattaminen on se ainoa tapa saada (hankkia) Hänen suosionsa"
RAAMATTU: EI "Ja niinkuin tahrattu vaate, oli kaikki meidän vanhurskautemme" (Jes. 64:6)
RAAMATTU: EI "Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska vanhurskas on elävä uskosta" (Gal. 3:11Kiitos mielenkiintoisista löydöistä. Olet selvästikin perehtynyt asiaan ja olen samaa mieltä kanssasi ja muitakin outoja omia tulkkintoja ja epäRaamatullisia asioita EGW esittää.
Näyt ja unet ovat usein vieneet ihmisiä harhaan, sillä demonit pystvät niitä meille viestittämään varsinkin, kun olemme tekemisissä henkiin ja kuolleisiin, kuten EGW todistettavasti oli.
On ikävää, että niin moni kieltää tosiasiat vain maallisten etujensa ja häpeän pelon vuoksi, luulisi olevan helpompaa myöntää erehdykset ja jatkaa muuttamalla krikkokuntaa ja oppia Raamatullisempaan suuntaan ja oppia menneistyä liikkeessä tapahtuneista erehdyksistä ja puutteista. Ilmeisesti tämä on mahdollista vain irtautumalla liikkeestä?
Ei ihminen voi palvella kahta herraa? tai yhtä rouvaa? - tial
jarlau kirjoitti:
EGW:tä lainattaessa kuten Raamatun kohtiakin tulkittaessa on huomioitava aina asiayhteys mistä sanat tai jae on irroitettu ja tulkita niitä yhdessä, eikä vetää johtopäätöstä irroittamalla sanoja asiayhteyksistään.
EGW:n sanat suosiosta Jumalan lain suhteen jos ovat totta kuin tuossa ilmoitit, ovat varmasti irrotettu sellaisesta paikasta jossa asiaa verrataan lain polkemiseen.
EGW toki ei tarkoita että lain kautta ansioituisimme perusteellisesti yksin lain kautta ko. asiassa, sen tiedän hyvin kirjansa lukeneena.
Sillä tavoin propagadasivut toimivat, että irrotetaan sanat asiayhteydestään ja tulkitaan niitä yksin vääntämällä ne tarkoituksiin joita EGW ei ole tarkoittanut.
Lisä potkua tulee jos asialla on katkeroitunut riitoihin joutunut ja eronnut entinen seurakunnan jäsen.
Kiitos ystävällisestä ja asiallisesta
kysymyksestä
Sellaiseen viitsii vastata.
Ikävä kyllä otsekin syyllistyn sarkasmiin kun saan sellaista postia.
Ystävällisyys on rakentavaa ja palvelee Jumalan tarkoituksia ja aitoa kristillisyyttä
Siunausta
JariHuomaan Jarlau;n pehmenneen ja joutuneen umpikujaan....ehkä sinussakin on vielä toivoa...?
Saatat vapautua lahkosta, joka on rakennettu epäraamatulliselle pohjalle Jeesuksen takaisintuloa määrittelemään aikaotaksumalle 1844 ja jonka jälkeiset selitykset pettymykselle vetävät liikettä yhä enemmän omaan mahdottomuuteensa ja suohonsa, mitä enemmän asioita liikkeessä yritetään selittää omin päin.
Uppoaminen on yhtä varmaa kuin on maailman loppujen jatkumo ihmisen historiassa, jossa se on ollut alusta asti oman tuhonsa ja kuolemansa kanssa silmätysten.
Kymmenet Käskyt Moosekselle Siinailla tulivat rikkomusten jälkeen osoittamaan meille synnin, ja Israelin kansa oli jo ne kieltänyt heti ne nähdessään ja Mooseksen niitä hakiessaan Luojaltamme.
Ei silloin eikä sen jälkeen niiden tarkoitus ollut muu, kuin osoittaa meille syntimme ja toimivan kasvattajana Kristuksen sovitukselle.
Pelastajaksi niistä ei ole ollut; ei juutalaisille eikä kristityille,...muutenhan Kristus olisi kuollut turhaan?
Kaikkien pelastus on kiinni Jumalan Pojan; Jeesuksen Nasaretilaisen sijaiskärsimyksen uhrista, Kristuksen lunastustyöstä, johon koko VT:n uhrijärjestelmä ja Leeviläisen pappeuden symbolit tähtäsivät vertauskuvin.
Näin sinunkin tulisi uskoa Raamattua, eikä EGW satukirjoja?
Jos emme usko ylösnousemukseen ja laita turvaamme yksin Kristukseen, silloin uskomme on turhaa?
JvB. - Demigod
Molahs kirjoitti:
Kiitos mielenkiintoisista löydöistä. Olet selvästikin perehtynyt asiaan ja olen samaa mieltä kanssasi ja muitakin outoja omia tulkkintoja ja epäRaamatullisia asioita EGW esittää.
Näyt ja unet ovat usein vieneet ihmisiä harhaan, sillä demonit pystvät niitä meille viestittämään varsinkin, kun olemme tekemisissä henkiin ja kuolleisiin, kuten EGW todistettavasti oli.
On ikävää, että niin moni kieltää tosiasiat vain maallisten etujensa ja häpeän pelon vuoksi, luulisi olevan helpompaa myöntää erehdykset ja jatkaa muuttamalla krikkokuntaa ja oppia Raamatullisempaan suuntaan ja oppia menneistyä liikkeessä tapahtuneista erehdyksistä ja puutteista. Ilmeisesti tämä on mahdollista vain irtautumalla liikkeestä?
Ei ihminen voi palvella kahta herraa? tai yhtä rouvaa?Kahden Herran palvelioita. Raamattu ilmoittaa vain yhden Jumalan, mutta ihmiset ovat keksineet näitä lisä jumalia rinnalleen, eivätkä he edes huomaa niiden olemassa oloa.
Eihän Käskyjäkään enää ole 10 nen vaan 8 san
eikö jo aleta ymmärtää mihin tilaan joudutaan kun Sitä Jumalan sanaakin muunnellaan Mieluisaksi
Siunausta - Demigod
tial kirjoitti:
Huomaan Jarlau;n pehmenneen ja joutuneen umpikujaan....ehkä sinussakin on vielä toivoa...?
Saatat vapautua lahkosta, joka on rakennettu epäraamatulliselle pohjalle Jeesuksen takaisintuloa määrittelemään aikaotaksumalle 1844 ja jonka jälkeiset selitykset pettymykselle vetävät liikettä yhä enemmän omaan mahdottomuuteensa ja suohonsa, mitä enemmän asioita liikkeessä yritetään selittää omin päin.
Uppoaminen on yhtä varmaa kuin on maailman loppujen jatkumo ihmisen historiassa, jossa se on ollut alusta asti oman tuhonsa ja kuolemansa kanssa silmätysten.
Kymmenet Käskyt Moosekselle Siinailla tulivat rikkomusten jälkeen osoittamaan meille synnin, ja Israelin kansa oli jo ne kieltänyt heti ne nähdessään ja Mooseksen niitä hakiessaan Luojaltamme.
Ei silloin eikä sen jälkeen niiden tarkoitus ollut muu, kuin osoittaa meille syntimme ja toimivan kasvattajana Kristuksen sovitukselle.
Pelastajaksi niistä ei ole ollut; ei juutalaisille eikä kristityille,...muutenhan Kristus olisi kuollut turhaan?
Kaikkien pelastus on kiinni Jumalan Pojan; Jeesuksen Nasaretilaisen sijaiskärsimyksen uhrista, Kristuksen lunastustyöstä, johon koko VT:n uhrijärjestelmä ja Leeviläisen pappeuden symbolit tähtäsivät vertauskuvin.
Näin sinunkin tulisi uskoa Raamattua, eikä EGW satukirjoja?
Jos emme usko ylösnousemukseen ja laita turvaamme yksin Kristukseen, silloin uskomme on turhaa?
JvB.Ellen juuri painottaakin. Tää saman Ellen painotta erityisesti Kristus keskeisyyttä.
Tarkoitatko sitä että Kristus keskeisyys on
epäraamatullista? Ketä muuta tää ellen eniten koroitta kuin Kristusta ja ainoastaan uskoa häneen.
Jos sinulla onkin eri vapahtaja? Vai mistä johtuu
tuo panettelu. Lue kaikki kirjat ensin, ja anna
sitten lausutosi. Tuon pahan puhumisen taitaa
kuka hyvänsä, ei kristillinen eikä Kristus keskeinen henkilö. Minä olen lukenut nämä panna kirjat, jotka eivät ole minua vahingoittaneet.
Eikä Lutherin Postillakaan ole paha luettava.
Etenkin Vanhat Lutherin virret olivat hyvin sanoitettuja. Eikö Evankeliumilla pitäisi olla yhteysrenkaita eli Rakkaudellinen Veljes Sisarus
suhde, eikä Pahan puhuminen ja panettelu.
Jaakob sanoo näin: Kieli on peräsin joka ajaa
uskon laivan huonosti ohjattuna karikolle.
Oletko ajamassa Protestanttista laivaa karikolle.
Siunausta Antti - sinua
Demigod kirjoitti:
Ellen juuri painottaakin. Tää saman Ellen painotta erityisesti Kristus keskeisyyttä.
Tarkoitatko sitä että Kristus keskeisyys on
epäraamatullista? Ketä muuta tää ellen eniten koroitta kuin Kristusta ja ainoastaan uskoa häneen.
Jos sinulla onkin eri vapahtaja? Vai mistä johtuu
tuo panettelu. Lue kaikki kirjat ensin, ja anna
sitten lausutosi. Tuon pahan puhumisen taitaa
kuka hyvänsä, ei kristillinen eikä Kristus keskeinen henkilö. Minä olen lukenut nämä panna kirjat, jotka eivät ole minua vahingoittaneet.
Eikä Lutherin Postillakaan ole paha luettava.
Etenkin Vanhat Lutherin virret olivat hyvin sanoitettuja. Eikö Evankeliumilla pitäisi olla yhteysrenkaita eli Rakkaudellinen Veljes Sisarus
suhde, eikä Pahan puhuminen ja panettelu.
Jaakob sanoo näin: Kieli on peräsin joka ajaa
uskon laivan huonosti ohjattuna karikolle.
Oletko ajamassa Protestanttista laivaa karikolle.
Siunausta AnttiToistat Jarlaun hokemia.
- Demigod
sinua kirjoitti:
Toistat Jarlaun hokemia.
taipuvainen Kristus uskoon. Mikä sinua estää
ottamasta Kristusta asumaan sisällesi?
Siunausta sinulle - Minäuskon
jarlau kirjoitti:
EGW:tä lainattaessa kuten Raamatun kohtiakin tulkittaessa on huomioitava aina asiayhteys mistä sanat tai jae on irroitettu ja tulkita niitä yhdessä, eikä vetää johtopäätöstä irroittamalla sanoja asiayhteyksistään.
EGW:n sanat suosiosta Jumalan lain suhteen jos ovat totta kuin tuossa ilmoitit, ovat varmasti irrotettu sellaisesta paikasta jossa asiaa verrataan lain polkemiseen.
EGW toki ei tarkoita että lain kautta ansioituisimme perusteellisesti yksin lain kautta ko. asiassa, sen tiedän hyvin kirjansa lukeneena.
Sillä tavoin propagadasivut toimivat, että irrotetaan sanat asiayhteydestään ja tulkitaan niitä yksin vääntämällä ne tarkoituksiin joita EGW ei ole tarkoittanut.
Lisä potkua tulee jos asialla on katkeroitunut riitoihin joutunut ja eronnut entinen seurakunnan jäsen.
Kiitos ystävällisestä ja asiallisesta
kysymyksestä
Sellaiseen viitsii vastata.
Ikävä kyllä otsekin syyllistyn sarkasmiin kun saan sellaista postia.
Ystävällisyys on rakentavaa ja palvelee Jumalan tarkoituksia ja aitoa kristillisyyttä
Siunausta
Jarikuulosti erittäin viisalta. Selventi hieman. Yhtäjuttua voisin ihmetellä. Minulla ei ole aivan selvää käsitystä siitä miten maailma syntyi. Uskot ilmeisesti että maailma luotiin 7 päivässä 6000 vuotta sitten. Elivätkö dinosaurukset samaan aikaan aatamin ja eevan kanssa? Mikä on käsityksesi?
Minäuskon kirjoitti:
kuulosti erittäin viisalta. Selventi hieman. Yhtäjuttua voisin ihmetellä. Minulla ei ole aivan selvää käsitystä siitä miten maailma syntyi. Uskot ilmeisesti että maailma luotiin 7 päivässä 6000 vuotta sitten. Elivätkö dinosaurukset samaan aikaan aatamin ja eevan kanssa? Mikä on käsityksesi?
Maailman luominmen kuuluu asioihin joista meillä ei ihmisinä voi olla täysin selvää käsitystä, kun asia on niin suuri.
Kuitenkin Raamatun mukaan aivan varmasti oikea tulkinta on että vuorokaudet olivat kirjaimellisia.
Maailmankaikkeus voi olla ja onkin varmasti paljon vanhempi ja luomiskertomuksessa puhutaan vain maapallon elämän luomisesta eli maapallokin
oli toki olemassa ja vanhempi.
Laitan tähän oppikirjeeni asiasta perään.
Raamattu kertoo että Jumala loi merihirviötkin, ja sen mukaan dinosaurukset eivät ole tietenkään sen kummempia otuksia.
Kuitenkin ennen syntiinlankeemusta vallitsi rauha ja sopusointu ja eläimetkin olivat kasvissyöjiä kaikki.
Käärmekin oli muuten eläin jolla oli jalat ja siivet.
Jalkojen aihiot voidaan vielä löytää nahan kuvioista.
Dinosaurukset kaiketi hävisivät venepaisumuksen aikoihin ja oletan ettei niitä otettu arkkiin.
Tätä todistaa että löytyneet saurukset ovat fossiileita ja kaikki fossiilithan ovat syntyneet vedenpaisumuksen yhteydessä.
Niiden on täytynyt hautautua äkisti tulaakseen fossiileiksi ja vednpaisumuksen olosuhteet ovat ainoat jossa niin on voinut käydä kun asiaa on tutkittu sillä samojen eläinten jäänteitä on löydetty kaikilta mantereilta.
Siunausta
Jari
MAAILMAN LUOMINEN.
Raamatun mukaan Jumala loi maailman ihmiselle sopivaksi kuutena päivänä. (1Moos 1:1-30) Maailma tuli täydelliseksi ja valmiiksi. (jae 31)
Mailman luominen kertoo Jumalan suuresta viisaudesta ja rakkaudesta luotujaan kohtaan. Ei ole järkevää ajatella että kaikki olisi syntynyt sattumalta ilman korkeampaa ohjausta. Sellainen on mahdotonta esim. ns. alkuräjähdyksen tai kylmän mutalammikon teorioille joiden avulla maailman syntyä on pyritty selittämään. (Ps 53:2)
Jumala on taivaan ja maan Luoja. (Ps 115:15, 121:2) Hän loi taivaan valotkin. (Ps 74:16, 136:7) Kaiken (Jer 10:16, Ef 3:9, Ilm 4:11) Yksi ja sama Jumala (Mal 2:10)
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, (Jaak 3:9) Rehelliseksi (Saar 7:29) Mieheksi ja naiseksi (Matt 19:4, Mark 10:6, 1 Moos 2:22, 1 Tim 2:13) Kunniakseen (Jes 43:7)
Jumala tuntee meidät. (Ps 103:14)
Jumala loi kaiken Henkensä kautta (Job 33:4) Sanallaan (Ps 33:6, 148:5) Voimallaan. (Jer 51:15)
Ihmisen- eläin- ja kasvikunnan monimutkaisuus ja riippuvuus toisistaan kertoo suunnittelusta ja huolenpidosta luotuja kohtaan.
Biologian sääntöjen mukaan maailman kehitys evoluutioteorian esittämällä tavalla on täysin mahdoton. Teemme johtopäätöksen että evoluutioon uskominen vaatii paljon suurempaa uskoa, kuin luomiseen uskominen, varsinkin kun todisteena on Raamatun kaikki johdonmukaiset ja ennustukset täyttävät ilmoitukset.
Luomispäivät olivat kirjaimellisia. Kaikki syntyi "tuli ehtoo ja tuli aamu" ilmoituksen mukaan. VT:ssä on tapana muuallakin aloittaa vuorokausi illasta eli auringon laskusta. (Rajallinen ihmismielemme ei kuitenkaan voi kaikkia Jumalan suuria tekoja käsittää tyhjentävästi tässä ajassa. (Moos 23:32, 5 Moos 16:6)
Ei ole sen suurempaa syytä epäillä luomiskertomusta kuin muitakaan Mooseksen kirjan ja VT:n ilmoituksia.
Heprean "jom" joka luomiskertomuksessa ilmaisee aikaa, tarkoittaa järjestyslukuun liitettynä aina kirjaimelista 24 tuntista vuorokautta. (1 Moos 7:11, 2 Moos 16:1)
10 käskyn laki antaa myös todisteen kirjaimellisista vuorokausista. (2 Moos 20:8-11)
Sapatti on luomisen muistomerkki ja viikkojärjestuksemme perustuu luomis- viikkoon. Sapattikäskykin olisi merkityksetön jos luomisaika olisi ollut esim. tuhansia tai miljardeja vuosia.
Luomistyö tapahtui Jumalan Pojan (esikoisen) kautta (Kol 1:15-18) Jeesus Kristus on koko luomakunnan alku. ( (Ilm 3:14, Joh 1:1-3)
Jumala loi maan ihmisen asuinsijaksi. (Jes 45:18) Kun Jumala vapauttaa maailman synnistä tulee maasta pyhien lunastettujen ikuinen asuinsija. (Ps 37:29, Ilm 22:3) Silloin Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan (Jes 65:17, Ilm 21:1)
.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058