öljynsuodattimen kireys

pietu

vaihdoin tässä pösöön just öljyt ja suodattimen mutta mutta kuinka kireelle se saa mennä kun kädellä kiristää. Laitoin sen 3/4 osa kierrosta sitten lopuks kun se tiiviste tuntui koskettavan runkoa. tuntui kuitenkin että se olisi jäänyt vähän löysälle että mikä olisi se sopiva kireys?

12

13762

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noin niin

      Itse väännän suunnilleen sen minkä käsin jaksan. Vaikka voimaa onkin kohtuullisesti, suodattimen sijainti(omassani siis) on sen verran hankala ettei se mene liian tiukalle, voi kiristää vain yhdellä kädellä.
      Millään apuvälineellä sitä ei kannata kiristellä.

      • Työkseen

        Niitä vaihtava asentaja.


      • momentti
        Työkseen kirjoitti:

        Niitä vaihtava asentaja.

        on: jenka sekasin ja vartti takasin.


    • API

      Kyllä se aina uutena luistaa ihan hyvin, etenkin jos tiivisteen öljyää... Mutta kun kumi ehtii vähän kovettua, ja kuivua, niin johan se onkin niin tiukassa ettei sitä tahdo käsin edes irti saada.

      Minulla on tapana ollut luottaa ohjeisiin, sillä tuskin niitä kukaan kirjoittelee ihan vain lämpimikseen. Ja itseltäni ei ole ainakaan yhtään suodatinta vielä tippunut, vaikken niin hirveän tiukalle olekaan vääntänyt. Aina on tietysti hyvä tarkistaa koneen käydessä ettei suodatin vuoda, jos vuotaa, niin sitten kiristetään, mutta ei muuten.

      • Poulos

        Vaihda öljyt ja suodatin 2 krt vuodessa, niin ei tarvitse pelätä suodattimen tiivistekumin kovettumista. Esim. VW:ssa on merkkisuodattimessa 30 mm kuusiomutteri, josta se on hyvä kiristää ja vielä parempi avata. Kiristysmomentti on 20 Nm.


      • API
        Poulos kirjoitti:

        Vaihda öljyt ja suodatin 2 krt vuodessa, niin ei tarvitse pelätä suodattimen tiivistekumin kovettumista. Esim. VW:ssa on merkkisuodattimessa 30 mm kuusiomutteri, josta se on hyvä kiristää ja vielä parempi avata. Kiristysmomentti on 20 Nm.

        "Vaihda öljyt ja suodatin 2 krt vuodessa, niin ei tarvitse pelätä suodattimen tiivistekumin kovettumista."

        Miksei samantien kahdesti viikossa?

        "Esim. VW:ssa on merkkisuodattimessa 30 mm kuusiomutteri, josta se on hyvä kiristää ja vielä parempi avata."

        Ehkäpä, ja Fordson Majorin suodattimessa on pultti mikä menee koko kupista läpi, ja hylsy & räikkä on oikein kiva yhdistelmä sen avaamiseen ja kiristämiseen.

        Muilla riittää kun kiristää suodattimen käsin, sen verran että se ei vuoda. Eikä ole tähän mennessä yhtään suodatinta tippunut.


    • pietu

      Joo kiitos vinkeistä. Hyvin on ainakin 200 kilsaa jo mennyt kun kädellä kiristin.

      • Jamppa1

        eli homma menee niin että tiiviste öljytään ja niin tiukkaan kun yhdellä (ei bodarin) kädellä menee.


    • hpniemi

      Ei siitä kannata mysteeriä tehdä. Kun sulla on jonkinlainen filtteriavain, voit huoletta kirstää sen uutena niin tiukkaan, että olet varma, että on tarpeeksi tiukassa.

      Eihän sitä öljysillä käsillä edes kovin tiukkaan saa. Avaimella ei kandee kiristää kuitenkaan.

      Käsin kun siis kiristät, niin avaimella aukee vaikka olis kuinka tiukassa ja avain maksaa pari euroa.

      • Poulos

        Ainakin hihnamallinen öljynsuodatinavain on ihan paska. Se luistaa likaisen suodattimen ympärillä.
        Itse suosin "kolmesormista". Maksaa jo 5 €, mutta on hyvä!


      • Poulos kirjoitti:

        Ainakin hihnamallinen öljynsuodatinavain on ihan paska. Se luistaa likaisen suodattimen ympärillä.
        Itse suosin "kolmesormista". Maksaa jo 5 €, mutta on hyvä!

        on monenlaisia ja hintasia, niistäkin löytyy kunnollisia,maksavat kylläkin reilusti yli 5 €. Se 3-sorminen ei taida joka paikkaan sopia. Yksi asia kannattaa aina tarkistaa kun suodatinta vaihtaa, SE ETTÄ SE TIIVISTE LÄHTEE
        SEN VANHAN SUODATTIMEN MUKANA POIS.


      • Poulos
        kawasaki250 kirjoitti:

        on monenlaisia ja hintasia, niistäkin löytyy kunnollisia,maksavat kylläkin reilusti yli 5 €. Se 3-sorminen ei taida joka paikkaan sopia. Yksi asia kannattaa aina tarkistaa kun suodatinta vaihtaa, SE ETTÄ SE TIIVISTE LÄHTEE
        SEN VANHAN SUODATTIMEN MUKANA POIS.

        Ja pyyhkäise tiivistepinta puhtaaksi. Sama koskee öljypropun tiivistepintaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3787
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2556
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1995
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1741
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      31
      1526
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      125
      1511
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1321
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1266
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      488
      1265
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      80
      1235
    Aihe