Onko kokemuksia metsästysrotuisista koirista agissa? Häiritseekö vietti radalla, siis ylipäätään oppiiko koira suorittamaan rataa kunniakkasti vaikka olisikin metsäläisen verta? Itselläni on pystykorva-saksanmetsästysterrieri-kettuterrieri ja jonkinlainen metsästysvietti toisinaan huomattavissa. Siis terhakkana kiinnostuu kaikesta ympärillä liikkuvasta ja rapisevasta, jää nohevana tarkkailemaan.
Metsästysvietti agilityssa?
4
195
Vastaukset
- ...
Metsästysviettiä käytetään agilityssa hyväksi ennenkaikkea palkitsemisessa. Metsästysviettinen koira oppii parhaiten kun se saa viettiään vastaavan palkinnon oikein suoritetusta esteestä, eli pallon jahtaamista tms. Olen nähnyt suomen ajokoran radalla ja muutamia niiden sekoituksia ja ihan hyvin menee, eli ovat oppineet. Itselläni on metsällä käyvä noutaja, mutta ei ole kyllä mitään yhtäläisyyttä nähtävissä noiden kahden harrastuksen välillä. Metsällä koira toimii noutajantaipumustensa varassa ja agiradalla makupalan innoittamana.
...säkäkorkeudesta. Onko totta että midin yläsäkäkorkeus on 42,9 cm??? Kun pentuni on nyt siinä vajaa 40 cm, eikä varmaan siitä paljoa kasvakaan, niin olisi älytöntä ajatella että tuo saattaisi joutua kisaamaan maxeissa! Se kun näyttää niin pikkuruiselta...
- snaku
Midit: säkäkorkeus vähintään 35 cm, mutta alle 43 cm
Meillä pidetään sääntönä vuoden ikää, jolloin vasta pääsee agilitytreeneihin mukaan...
- Mappe
ei ole meidän agi-treenejä pahemmin haitannut. Aloitin jo 6-vuotiaan riistaviettisen lintukoiran kanssa treenit tänä syksynä ja hienosti on mennyt. Nyt lintujen muuttopuuhien aikana on käynyt pari kertaa niin että suuri kaakattava sorsaparvi on lentänyt kentän yli kesken treenien. Hetkeksi aikaa on keskittyminen herpaantunut (niin koiralla kuin ohjaajallakin) kun ollaan jääty ihailemaan luonnon kulkua mutta sitten ollaan taas jatkettu entistä innokkaammin esteillä.
Kun kontakti koiran ja ohjaajan välillä on hyvä, ei metsästys-/riistavietistä ole mitään haittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565490Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212407Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2551675- 1141657
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681195Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3271195Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3341190Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly101187