Matti Vanhanen on menettänyt uskottavuutensa jo ennen kuin hänet on virallisesti nimitetty presidenttiehdokkaaksi.
Sattumapääministerin ovat hylänneet niin oman kuin muiden puolueiden kannattajat. Kovasti alkaa olla yksinäinen olo Nurmijärven mannertenvälisellä nahjuksella.
Viime viikonloppuna kova niitti oli kun Vanhasen tukijoiden ydinjoukkoon aiemmin kuulunut Hannu Takkula ilmoitti siirtyvänsä Bjarne Kalliksen kampanjatiimiin. Takkulan perustelutkin olivat Vanhaselle tukalaa luettavaa: KEPU on puolueena kadottanut arvonsa.
Agraaripuolueen joutsenlaulu voimistuu presidentinvaalien lähestyessä.
Vanhaseen ei luota sokea Reettakaan
11
514
Vastaukset
- neutraalitarkkailija
Taktiikkanne esiintyä tällä palstalla on hauska varsinkin nimimerkki Känän osalta.
Suupielet nousevat aina hymyyn Känän kommentteja lukiessa (huomioon ottaen nimimerkin aiempien käyttäjien historia).
Suuri osa satunnaisista lukijoista eivät yhdistä kirjoittajaa ja piruilun todellista luonnetta.- satunnainen lukija
???
- musta joutsen
Pressanvaaleihin on viellä reilut sata päivää.
Se tietää kovia aikoja innokkaimmille kirjoittajille.
Satoja, ja taas satoja halventavia viestejä on vielä väännettävä.
Mutta kuntoa ja kokemustahan riittää; solvauskestävyydestä ei ole vajetta.
Sen pahuksen "agraaripuolueen joutsenlauluakin" on tällä palstalla moniäänisesti veisattu jo seitsemän ( 7 ) vuoden ajan.
Kaikki turhaan, täysin turhaan.
No kuitenenkin, kyllähän maailmaan mölyä mahtuu.- melkein kuin talvisota
Mahtaakohan City-Kepun turnauskestävyys kantaa loppuun saakka?
- On se niin laiffii
Vanhasen kaima Matti N. oli 103 tuntia vapaana, ennenkuin pronssinen lamppu osui Merviin otsaan.. Osuukohan uloste tuulettimeen ennen vaaleja.
- much sooner
On se niin laiffii kirjoitti:
Vanhasen kaima Matti N. oli 103 tuntia vapaana, ennenkuin pronssinen lamppu osui Merviin otsaan.. Osuukohan uloste tuulettimeen ennen vaaleja.
Otsikossa kaikki
- Matin terveiset
- haettava
Oiva näyttää käyneen Jumalan kuvaa katsomassa ja hakemassa vahvistusta uskoonsa
- Känä itsekkään
Eiköhän se ole ennemminkin niin, että Takkulaan eivät luota enää ne vähätkään jotka ovat joskus luottaneet. Vanhasen kannatus ei horju millään tavoin Takkulan tempauksen takia.
Ja Keskusta on enemmän kuin koskaan arvojensa mukaisella pohjalla.- Kekkosen diktatuuri
Känähän oli Kekkosen nimimerkki.
Salojen paljastuttua usko ja luottamus edesmenneeseen Kekkoseen on kieltämättä kärsinyt.
- Wank you very many
Vanhasen ja muidenkin Kepun puupää-ääliöiden kommentit ovat kyllä sellaisia että huhhuh!
Puhumattakaan eräästä ministeristä joka todennäköisesti otti Vanahaselta suihin päästäkseen ministeriksi!
Kun minä en ainakaan ymmärrä mitää muuta järjellistä syytä miten voisi muuten olla ministerinä.
Tosin järkiperuste ei kyllä tule kyseeseen kovin monen muunkaan ministerin kyseessäollessa..
Joukossa tyhmyys tiivistyy ja tyhmimmät pääsevät johtoon?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa652349En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos331745- 101584
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3741555Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly151518Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681387- 1061131
- 121118
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91084- 201009