Iinaa äänesti ulos 85% katsojista. Olen itse katsellut noin puolet big Brothereista, joten en ole nähnyt kaikkia tv:stä tulleita kohtauksia.
Terhin mukaan Iina piikittelee muita ihmisiä. Minä en kuullut kertaakaan Iinan piikittelevän ketään. Päin vastoin Iina oli hyvin ystävällinen ja kannustava muita kilpailijoita kohtaan. Esim. lohdutteli Antti S:ää, että Antti kyllä kiinnostaa tyttöjä ohjelman jälkeen. Muutenkin Iina oli hyvin sosiaalinen ja kiinnostunut muista ihmisistä: Kyseli Tiinan mustelmista kiinnostuneena (Minna ei vilkaissutkaan vaan lähti pois huoneesta).
Se että suurin osa kilpailijoista kaipaa/itkee Iinaa tämän lähdön jälkeen, kertoo mielestäni, että Iinasta pidettiin. Jos Iina olisi piikitellyt muita ihmisiä ja puhunut selän takana pahaa, niin itkettäisiinkö hänen peräänsä?
Voisivatko erityisesti Iinan vihaajat kertoa, miten Iina ärsytti heitä!!!
Minua tämä asia koskettaa henkilökohtaisesti, sillä minua on sekä koulu- että työpaikkakiusattu. En itse tiedä mikä minussa on vikana muuta kuin se, että olen liian kiltti!
Iina sanoi päiväkirjahuoneessa olevansa liian kiltti. Epäili sen olevan syynä äänestykseen joutumiseensa.
Minä itse ihailin kovasti Iinaa. Tuntui, että hän on juuri sellainen kuin haluaisin olla: ulospäinsuuntautunut, iloinen, seurallinen, sosiaalinen, kauniskasvoinen ja hyvävartaloinen.
Lisäksi hänellä on arvostettu akateeminen ammatti, mielenkiintoinen työ, hyvä palkka ja vakinainen virka.
Mikä siis mättää, kun 85% ihmisistä halusi hänet silti ulos talosta! Millainen ihmisen tulisi olla, että hänet hyväksytään joukkoon ja että ihmiset hyväksyvät hänet? Minulta puuttuu suurin osa Iinan ominaisuuksista. Jos menisin BB-taloon, minua äänestäisi ilmeisesti 100%.
Voisitteko te kirjoittaa millainen ihmisen tulisi olla, jotta hänestä voisi pitää!
Koska en ole nähnyt kaikkia Big Brother- jaksoja voisiko joku kertoa, mitä Iina sanoi tai teki, kun häntä alettiin vihata niin kovasti. Minua itseäni helpottaisi, jos kuulisin ihan jotain konkreettista. Nyt tuli vain sellainen tunne, että mitä ystävällisintäkin ihmistä voidaan alkaa vihata ilman syytä. Tällainen maailma tuntuu hirvittävän julmalta!
MIKÄ IINASSA ÄRSYTTI ?
22
1673
Vastaukset
Olisipa ollut mukava lukea tämäkin viesti täällä palstalla ennen viime sunnuntaita...
- paskaa
eikä 85% katsojista äänestänyt Iinaa, suurin osa katsojista ei varmasti osallistu puhelinäänestykseen ollenkaan varsinkaan fiksummat ja Iinan kannattajat kun taas monet Iinalle kateelliset äänesti monta kertoja.
- Selaa taaksepäin
Hyvä Ihminen! Et kai tosissaan ota taas tätä Iina -asiaa esille. Ole ystävällinen ja selaile vanhoja juttuja tällä palstalla, äläkä aina aloita uutta vanhasta. Iina on vanha juttu ja kaikki oleellinen on hänestä jo kirjoitettu. Tämäkin juttu vain kuvastaa Iinaa ihailevien ihmisten luonnetta: "Minä olen niin tärkeä, minun täytyy taas väkisinkin yrittää esille." Tekisi mieli sanoa tosi pahasti, mutta pyydän vaan: älkää enää piinatko Iina-piinalla.
- Lisbeth
..inhosin alussa asti sitä selkeää parit ja minna -vastaan muut asetelmaa. Itse toivonkin seuraavaksi Hannan lähtöä, ja sen vuoksi että kun poikia on jo lähtenyt aika paljon. Samalla tuntui että Iinan ja Antin persoonallisuudet jäivät sen muhimisen alle.
Iinalla on ollut aika paljon ikäviä katseita kun toiset ovat nauraneet ja pitäneet hauskaa.
Lopullisen päätöksen tein kun Iina joutui ehdolle rupesi rähjäämään ja haukkumaan katsojia. Jos tuossa tilanteessa Iina olisi käyttäytynyt toisin niin äänestystuloskin olisi varmaan ollut erilainen. Mutta oikeasti: jos joku haukkuu katsojia v**un teinareiksi niin miten hänellä olisi mahdollisuutta jäädä taloon??- hauskanpito
se toisten ns. hauskanpito on ollut niin lapsellista väsyneen lapsen levottomuutta että ei ihme jos se fiksummalla alkaa käydä hermoille, esim. juuri se tiinan ärsyttävä puheenvääntäminen ja väsyneenä hoilottaminen.
- haukkuiko
Iina katsojia vitun teinareiksi? Oliko tuo siis suora lainaus?
- joo
haukkuiko kirjoitti:
Iina katsojia vitun teinareiksi? Oliko tuo siis suora lainaus?
Kyllä se niin taisi sanoa. Hölmöä sinänsä. Katsojat päätti ja Iina-tyttö päätyi pihalle.
- joo
hauskanpito kirjoitti:
se toisten ns. hauskanpito on ollut niin lapsellista väsyneen lapsen levottomuutta että ei ihme jos se fiksummalla alkaa käydä hermoille, esim. juuri se tiinan ärsyttävä puheenvääntäminen ja väsyneenä hoilottaminen.
Minusta Iina ei ollut kauhean fiksu, senhän osoittaa jo, että se ei enää ole talossa.
Siellä talossa syntyi ihmisille liian pienet piirit. Ja ne oli juuri nämä Iina, Antti, Hanna, Minna, ja Timo roikkui mukana.
Älykäs ihminen pysyy sopeutumaan talon tavoille. - sanonut
joo kirjoitti:
Kyllä se niin taisi sanoa. Hölmöä sinänsä. Katsojat päätti ja Iina-tyttö päätyi pihalle.
ei sanonut vaan pikku teinarit ja tuolla lausunnolla ei ollut mitään vaikutusta Iinan kannattajiin vaan ainoastaan sellaiset ihmiset nosti siitä haloon jotka vastustivat Iinaa jo aiemminkin.
- se jatkuva
hauskanpito kirjoitti:
se toisten ns. hauskanpito on ollut niin lapsellista väsyneen lapsen levottomuutta että ei ihme jos se fiksummalla alkaa käydä hermoille, esim. juuri se tiinan ärsyttävä puheenvääntäminen ja väsyneenä hoilottaminen.
Pertun vitsailu varmaan alkaa kyllästyttämään eikä jaksa nauraa niin , kun monet muut talossa.
se taisikin olla suurin syy Iinan äänestykseen , että Perttu fanit koki Iinan uhkana. - että häntä
joo kirjoitti:
Kyllä se niin taisi sanoa. Hölmöä sinänsä. Katsojat päätti ja Iina-tyttö päätyi pihalle.
taitaa äänestää vitun teinarit.
Teinarithan ne Antista tykkää niin olivat kateellisia Iinalle. - pikku teinarit
sanonut kirjoitti:
ei sanonut vaan pikku teinarit ja tuolla lausunnolla ei ollut mitään vaikutusta Iinan kannattajiin vaan ainoastaan sellaiset ihmiset nosti siitä haloon jotka vastustivat Iinaa jo aiemminkin.
se oli , mutta sillä ei ollu mitään merkitystä , koska Iinaa vihasi monet jo ennen tota sanontaa.
- Sari
että häntä kirjoitti:
taitaa äänestää vitun teinarit.
Teinarithan ne Antista tykkää niin olivat kateellisia Iinalle...ja 20 minun työkaveria ja ikähaarukka on meillä 24 - 52v. Eli eipäs olla teinareita.
- Sari
se jatkuva kirjoitti:
Pertun vitsailu varmaan alkaa kyllästyttämään eikä jaksa nauraa niin , kun monet muut talossa.
se taisikin olla suurin syy Iinan äänestykseen , että Perttu fanit koki Iinan uhkana...siitä johtunut, että "fanit piti Iinaa uhkana". Se kirjoitusten negatiivinen ryöppu mikä oli täälläkin ei noussut tyhjästä.
- Lisbeth
joo kirjoitti:
Minusta Iina ei ollut kauhean fiksu, senhän osoittaa jo, että se ei enää ole talossa.
Siellä talossa syntyi ihmisille liian pienet piirit. Ja ne oli juuri nämä Iina, Antti, Hanna, Minna, ja Timo roikkui mukana.
Älykäs ihminen pysyy sopeutumaan talon tavoille."Älykäs ihminen pysyy sopeutumaan talon tavoille."
Talossa pärjää juuri se joka osaa olla kalana vedessä kaikkien kanssa. = Mika
Tosin se ei ole kirkossa kuulutettu, mutta oman arvioni mukaan Mika olisi niskan päällä.
Aika kiva olisi jos Tiina yllättäisi. Hänkin on persoona joka ei kovin ärsytä ketään.
Ja onhan Pertullakin niin paljon faneja että hyvät mahkut silläkin.
- bigh brothr fani:)
Hei minua ärsytti iinassa aika monikin asia esim. hän narisi hannan kanssa yhtä sooloa ja hän kiähnäsi antin kanssa kaiken ajan eikä ollut muiden kanssa olenkaan ja oli vain niin paljon ärsyttäviä piirteitä hän oli vain jotenkin 14v tasolla!! olen pahoillani!
- iina fani
Siks iina ärsytti kun hän oli niin kaunis ja älykäs nainen!!!
- vieläkö
siitä Iinasta on pakko pauhata vaikka tyttö on jo niin historiaa?? minä ainakin olin tyytyväinen kun lähti ruudusta ja that´s it, siis eikö tälle porukalle mikään riitä? Onko sitä kumminkin sitten noin kamala ikävä että vieläkin on jatkettava...
- aattelin just
Iinassa rupee ärsyttään eniten se, kun ei siltä meinaa päästä ees rauhaan! Joka keskustelupalsta on vieläki tukossa sitä puheterapeuttia vaikka saatiin se jo ulos..... eijei!
- viksun
ihmisen kommenteihin kuuluu vitun teinarit. Mun mielestä hän on pyrkyri sellanen perskärpänen jota ei huoli pirukaan. Eiköhän nolannut itsensä ihan hyvin joten siitä pisteet sille narisijalle.
- Iinassa se kun
se oli niin kaksnaamainen. Sellainen, joka varmasti pitää oman puolensa ja päänsä ja on vaan kuuntelevinaan toisia. Ja se puheterapeutin ammatti ei ole kyllä mikään arvostettu saatikka että jotenkin hyvin palkattu. Sanoit, että sulla sama vika, että oo niin kiltti. Tiedätkös, että työpaikalla ihmisiä ärsyttää just tommoset ylikiltit. Ne on niitä ihmisiä, jotka tosi paikan tullen on hiljaa,niille käy aina kaikki, tekee kaiken just niin kuin esimies sanoo = perseen nuolenta. Tällaiset ihmiset eivät esim. koskaan osallistuisi työpaikkataisteluun (lakkoon). Sellaiset ihmiset ärsytttää, kun ei ole omia mielipiteitä ja kehutaan kaikkia ja puhutaan mukavia. Jos joutuu työpaikkakiusatuksia, voi mennä myös itseensä. Ihmisten kuuluu olla erilaisia ja sanoa mielipiteensä. Kaikkea ei tarvitse aina niellä mitä sanotaan, vaikka ei tarvitse hangoitella vastaakaan, mutta pitää olla jotain angstia.
- hhhhhkkkk
Iina pyysi Hannaa kertomaan keskenmenostaan. Kun Hanna alkoi puhua, Iina keskeytti jotenkin "sun kulmakarva harottaa". Lisäksi nimitteli Hannaa jatkuvasti kääpiöksi=h*lvetin rasittavaa piilovittuilua koko ajan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565360Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141607
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2321564- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3101116- 721047