Pinnat ovat todellakin kiristyneet sekä BB-talossa että tällä palstalla. Huhut kuitenkin kuolemastani tai raiskatuksi tulosta (Perttu-fanaatikkojen toimesta tottakai!) ovat kuitenkin ennenaikaisia. Rankan työviikon jälkeen on luvassa BB-täyteinen viikonloppu, viimeinen sellainen valitettavasti.
Huhut Cesarin ja minun olemisesta yksi ja sama henkilö ovat myös vahvasti liioiteltuja. Cesarille olen kuitenkin kaljan luvannut tarjota jokin kerta ja lupauksesta aion pitää kiinni. :)
Mutta nyt asiaan. Ensinnäkin viime päivien keskeinen puheenaihe eli tyttöjen ja poikien jakaantuminen. Mielestäni Terhi on ollut turhan herkkänahkainen ja ottanut liian vakavasti poikien huumorin, joka heillä kuitenkin vaikuttaa olevan pikemminkin selviytymiskeino talossa kuin varsinaisesti tahallista tyttöjen ärsyttämistä. Me miehet ja naiset ollaan vaan yksinkertaisesti erilaisia niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
Terhi saa minulta siltikin täydet sympatiat ja pidän hänestä kovasti, koska hän on hyvin järkevän oloinen ihminen ja kuitenkin myös pitkäpinnainen. Ikävää on se, että Terhi reagoi kaikkeen vahvasti tunteella (missä sinällään ei ole mitään väärää), mikä taas poikien toimesta tulkitaan täysin väärin. Etenkin Perttu on suhtautunut todella ymmmärtämättömästi ja epäsensitiivisesti Terhin itkukohtauksiin sekä tarpeeseen vetäytyä. Tuntuu välillä siltä, että Pertulla ei olisi hajuakaan siitä mitä naisten ajatusmaailmassa liikkuu ja miten monet naisista on rakennettu toimimaan. Myönnän että en kyllä sitä itsekään aina ymmärrä.
Tiina sen sijaan on osoittanut loistavaa kestävyyttä. Jos eilen illalla 24/7-lähetyksessä sananselityspeliä pelatessa Tiina ottikin vähän pulttia pelin säännöistä ja Pertun sekä Antin häsläämisestä, mielestäni Tiina ottaa asiat kuitenkin suhteellisen hyvällä huumorintajulla.
Kun tähän yhdistetään vielä Tiinan pirtsakka luonne, taiteellisuus sekä erityisesti viimeisimmässä viikkotehtävässä esille tullut musikaalinen luomisvimma, nousi Tiinan pisteet meikäläisen silmissä taas huomattavasti.
Antti Antti Antti... Mitä hänestä nyt voisi sanoa. VIikon takaiset vammaisvitsit ovat menneen talven lumia tietenkin, mutta Antissa ärsyttää ylimielisyys naisia ja muutenkin tietyntyyppisiä ihmisiä kohtaan. Antin kanssa voi kuitenkin keskustella myös järkevästi ja hänessä on syvällisiä puolia, mitä taas Pertusta on todella vaikea löytää.
Ja viimeisenä Perttu... Hauska ja jalat maassa oleva kaveri, mutta niin tomppeli kuin ihminen olla voi monessakin mielessä. Pahinta Pertussa on samanlainen ylimielisyys naisia kohtaan kuin Antissakin. Lisäksi Perttu on tällä hetkellä jotenkin meikäläiselle tapaus, joka ei voisi enää vähempää kiinnostaa muutenkaan. Täysin lahjaton se kaveri ei toki ole, mutta kun hän voisi olla niin paljon parempikin.
Juuri tällä hetkellä viisarini on kallellaan Tiinan suuntaan. En muuta osaa sanoa. Olen kerrankin sanaton!
Lauantaianalyysiä
9
515
Vastaukset
- tooope
kerro jotain mitä me ei tiietä...
- Fertiles
Kiva nähdä taas pöördismin vastaisia pioneereja forumilla.
Joku sentään osaa perustella kantansa, eikä syöksyä suinpäin sokeasti Perttumaan kakaroiden kelkkaan.
Hyvää jatkoa ja lippu korkealle!- Perttu.Sucks
Kiitos vain tervetulotoivotuksesta. Pöördismien fani en tosiaankaan ole, koska minusta ne Pertun laukomat jutut ovat a) saaneet aivan suhteettoman suuren huomion ja b) eivät ole edes mitenkään älykkäitä. Pikemminkin vain kuvastavat sitä, että Pertulla on tietyt käsitteet ja niiden merkitys vähän hakusessa. Vähän samaa tasoa kuin ne Matti Nykäsen kuuluisat "fifty-sixty" ja "elämä on laiffii" -jutut. Ja Mattia en kyllä enää arvosta ollenkaan.
Lippu on korkealla tottakai! Perttumaan kakaroiden kelkkaan en mistään hinnasta halua hypätä, koska olisi liian helppoa olla massan mukana. En muutenkaan ole mikään massahurmostelija.
Pioneerityöstä en kuitenkaan parane mennä sanomaan. Onneksi palstalla on näkynyt muitakin ihmisiä, jotka alusta asti ovat olleet sitä mieltä että Pertun jutut ALUSSA olivat ihan piristäviä mutta sen jälkeen ovat pyörineet liikaa paikallaan. Yksiuloitteisuus ihmisissä ei ole minusta seksikästä eikä kovinkaan kiinnostavaa muutenkaan.
Toivotaan kovasti, että Perttu jäisi kakkoseksi ja Tiina voittaisi. Tiina on siis tällä hetkellä minun suosikkini. :)
- jotain soopaa
jollakin tendenssilä, arvaan.
Mut olisit pysynyt pois, täällä oli paljon kivampaa! - palasit takaisin
Mut asiaan kans:
RE: Etenkin Perttu on suhtautunut todella ymmmärtämättömästi ja epäsensitiivisesti...
Tuohon sanoisin että turha se on Pertuu mollata, edelleenkään.
Kyllähän se on Antti joka koko ajan asiasta keskustelee Perun kanssa. siis ei Perttu itse.
Perttuhan on aivan syytön kenenkään itkukohtauksiin ja mielestäni tekee oikein kun ei anna Antin provota itseään sen enempää ihmetteleen Terhin kohtauksii.
Perttu itse totesi että pyrkii oleen ulkona noista jutuista. Mikä taas minun mielestäni on hyvä päätös.
Aikuisena ihmisenä Terhin täytyisi osata olla "räjähtelemättä" ja mennä itseensä ja miettii miksi sen täytyy Antille kitistä joka asiasta.
On tietty totta että jokaisessa on jo kireyttä, mutta saapi sitä ollakkin tiettyyn rajaan saakka ja se raja olkoot se ettei hyökitä vihaisesti toisten sanomisiin.
Mikä tässon kuitenkin parasta on se että Terhi kotiutuu sunnuntaina, sehän on selvä, iteppä on lipsunut nyt liikaa.
Huomista odotellen, Minä vaan =) - se raiskatuksi
ett, sä sen seuraavakasksi ilmoitat; kirjoittaja olin muuten minä. En ole koko aikana kannattanut Perttua, vaiken mä halua haukkua ketään. Kannatan Tiinaa.
Hävettää, että sä olet meidän kannatusjoukossa olevinas. Vaihdat paitaasi sen mukaan, kuin se sun ajatuksillesi ja takaa-ajollesi sopii.- Kummastelija
Hänelle käy kuka muu tahansa ehdokas kuin Perttu. Pakko vaihtaa ehdokasta, kun ehdokas toisensa jälkeen putoaa pois. Tänään putoaa Terhi. Lopuksi jäljelle jää äänivyöryvoittaja Vihdin ikioma symppis mr. Pernoo. Ja siitähän Sucks'kin tykkää !!!
Kummastelija kirjoitti:
Hänelle käy kuka muu tahansa ehdokas kuin Perttu. Pakko vaihtaa ehdokasta, kun ehdokas toisensa jälkeen putoaa pois. Tänään putoaa Terhi. Lopuksi jäljelle jää äänivyöryvoittaja Vihdin ikioma symppis mr. Pernoo. Ja siitähän Sucks'kin tykkää !!!
Niin minäkin teen.Siis se suosikki vaihtuu vähän väliä.Sehän perttufaneissa nimen omaan on vikana että he eivät näe siinä mitään vikaa.Ohjelmaa seuratessa tulee ihmisistä uusia piirteitä esille jatkuvasti ja sen mukaan voittaja suosikkikin vaihtuu jos ohjelmaa katselee puolueettomasti.
- Kummastelija
Pertun kansansuosion mahdollisen romahtamisen ? Jos Pertun kansansuosio on liikkunut 60 - 80 %:n liepeillä, miten se voi yht'äkkiä pudota pohjalukemiin ? Kokonaan eri asia on se, että Subtv voi puhelintuloja lisätäkseen näyttää taas pylväät alussa melko tasaisina, jotta kansa ja kannattajat menisivät halpaan ja äänestäisivät suosikkiaan langat ja linjat kuumina. Sitähän mielestäni tapahtui jo viime sunnuntaina 20.11.05. Mutta kaikesta huolimatta kansan sympatiat ovat Pertun puolella ja sen pitäisi riittää voittoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391759En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421358Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81131
- 121048
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 20949
- 80889