Pohjoisesta on kuulunut huonoja uutisia Matti Vanhaselle.
Lapin vahvoista KEPUvaikuttajista Hannu Takkula liputtaa kristillisdemokraattien Bjarne Kalliksen puolesta ja Paavo Väyrynen taas pitää muuten vaan matalaa profiilia: Väyrysen nimeä ei näy edes Vanhasen kannattajalistalla.
Ilta-Sanomat uutisoi äskettäin, että Lapin läänin KEPUlaisen maaherran Hannele Pokan aviomies, Simon kunnanjohtaja Esko Tavia komeilee julkisesti demaripresidentti Tarja Halosen joukoissa.
Nyt kävi selväksi, ettei Vanhanen saa julkista tukea Pokaltakaan, joka itse pyrki keskustan presidenttiehdokkaaksi vuonna 1994.
Vähiin alkavat käydä Matti Vanhasen julkisetkin tukijat. Omat koirat näyttävät purevan todella kipeästi.
Huonoja uutisia Vanhaselle pohjoisesta
2
819
Vastaukset
- Uusinen
sanoisi Kekkonen. Pokkaa ja Väyrystä ei paljoa lantalaisten lehdissä muistella muutoin kuin silloin, kun heidän toimintansa epäillään suuntautuvan istuvaa puoluejohtoa vastaan.
On sentään hyvä, että joku muistelee heitäkin. Terveisiä vain napapiirille ja Brysseliin.- puolestapuhujat
Yksi ja sama kuka nostetaan lehtiin.
Pokka ei ole kuitenkaan julkisesti Halosen valinnan takana.
Itse keskustalaisena aion äänestää Vanhasta ensimmäisellä kierroksella
ja toisella kierroksella joko Vanhasta tai Niinistöä.
Mutta Halosta ei aio äänestää missään tilanteessa enkä missään vaalissa, en nyt enkä tulevaisuudessa.
Ja tämä on minun poliittinen keskustalainen mielipiteeni.
Toivottavasti tätä mielipidettä ei poisteta tältä "Keskustan" keskustelupalstalta.
Suomi ei lopu pääkaupunkiseudun rajoilla. Pohjoisen Suomen elinkelpoisena pitäminen on tärkeää keskustalle ja varmasti myös kokoomukselle. SDP ja SAK eivät ole kiinnostuneet pohjoisesta Suomesta, kun siellä ei ole paperitehtaita, joita voisi pysäytellä ja käynnistellä vaikka useita kertoja viikossa asennevamman aiheuttaessa illuusion hallusinaatioita.
Jos pohjoinen Suomi haluaa siirtyä sosiaaliluukun jatkeeksi, niin äänestäkää ihmeessä Halosta ja SDP:tä. Kyllä SDP ja Vasemmisto mielellään pystyttää sovhooseja ympäri Suomea ja siirtää kansalaiset sosiaaliavun jatkeeksi.
Jo yhdessä sukupolvessa saadaan varmasti haihdutettua kaikki työhalut ja motivaatio pyrkiä huolehtimaan itse itsestään. Tilalle tulee totalitäärisen ideologian utopia paratiisistä, viina,huumeet ja väkivalta.
Jos pohjoinen Suomi haluaa yrittää ja pärjätä pohjoisen Suomen lähtökohtiin perustuvalla yritteliäisyydellä ja aktiiviisuudella, niin Keskusta ja Kokoomus ovat aivan varmasti tukemassa tälläistä kehitystä.
Pohjoinen Suomi on kaukana asiakkaistaan, mutta pohjoisen Suomen palveluja markkinoidaan ympäri maailmaan puhumalla niistä.
Matkailu on yksi pohjoisen Suomen tärkeimmistä asioista, jota voidaan edistää suuresti puolestapuhumalla ja järjestämällä tapahtumia pohjoiseen Suomeen.
Enkä tarkoita tällä pelkästään alamäkilaskupaikkojen kansoittamista, vaan myös ympäri pohjoista Suomea levitettyjä tapahtumia.
Pohjoisessa Suomessa herättää kuitenkin ihmetystä se, että esimerkiksi Vuotoksen allasta vastusti voimakkaimmin muualta tulleet aktivistit. Kun paikalliset alkoivat tajuta, että voimalaitos toisi työpaikkoja, verotuloja ja mm. ammattikalastusmahdollisuuksia, oli ehdoton rakennuskielto jo saatu aikaiseksi oikeudessa aktivistien johdolla. Kun sähkön hinta nousee, niin voi olla ettei Vuotoksen altaan alle jäävien alueiden asukkaat ehdi kääntyä allashankkeen kannalle vielä tällä vuosikymmenellä.
Mutta vuotoksen altaan alle jäävien maiden asukkaat eivät varmaan ole miettineet kuinka paljon he ja koko alue hyötyisivät hankkeesta.
Vuotoksen altaan kalastusoikeuksia voitaisiin kohdentaa erityisesti niille, joiden maat jäävät altaan alle. Luonnonkalan hintakaan ei jatkossa ainakaan laske, kun maailman merien kalakannat on kalastettu uusiutumiskyvyn rajalle. Mutta miksi edes ajatella tälläistä, kun vuotoksen jokivartta saa astella nauttien vapaasta luonnosta, joka on pohjoisessa Suomessa rajallisesti saatavissa Natura-alueiden ulkopuolella..
Kun pohjoisessa suomessa ulkopuoliset aktivistit ajattavat vastakkainasetteluun paikalliset asukkaat porohoidon ja metsätalouden osalta, niin kuka hyötyy tästä julkisuudesta. Ja erityisesti kuka hyötyy työpaikkojen ja pohjoisen maineen menetyksestä.
En usko että Saksan toreilla esitellyt hakkuujätteet Pohjoisen "ikimetsistä" ja "aarniometsistä" parantavat millään tavoin pohjoisen imagoa houkuttelevana matkailukohteena Euroopan silmissä. Eurooppalaiset hakkasivat metsänsä jo keskiajalla sotalaivojen raaka-aineiksi ja siitä syystä haikailevat jokaisen varvun ja pusikon perään.
Pohjoisessa on pärjättävä pohjoisen mahdollisuuksilla. Siinä suhteessa tietysti pohjoisten metsien hakkaaminen sellun ja paperin raaka-aineeksi on tyhmää, että pohjoisen hyvälaatuisesta puusta olisi erinomainen raaka-aineen lähde laadukkaille huonekaluille ja muuhunkin hyvää puunlaatua vaativaan käyttöön.
Mutta jos näitä asioita ei viitsitä miettiä pohjoisessa ja vaatia pohjoisen puun esilletuomista puu- ja käsityöalojen tietoisuuteen koulutuspaikoissa, messuilla ja muissa mahdollisissa tilaisuuksissa, niin pohjoisen puuta ei mielletä tavanomaista paremmaksi kuvioiltaan, tiheydeltään, kestävyydeltään yms.
Jos pohjoisessa tekisi laadukkaita huonekaluja ja pistäisi messuilla nollan hintaan perään, niin varmasti löytyisi aina laadunpäälle ymmärtäviä, jotka ostaisivat jo pelkästään sen vuoksi, ettei naapurin miljonäärillä ole samanlaista.
Bulkkitavaramarkkinoille on tarkoitettu lastulevyviritelmät ja puurimaristikot, joita saa ostaa kilohintaan laatikkomegamyymälöistä kotona koottavaksi.
Mutta sen sijaan että antaisi totalitäärisen ideologian hajota omaan mahdottomuuteensa, kannattaa ehdottomasti kadehtia kaikkia ja kaikkea mahdollista taloudellista yritteliäisyyttä.
Yritteliäisyydessä joukkovoimasta ei apua, mutta samanhenkisten yhteisten pyrkimysten yhdistämisessä esim markkinoinnoinnin, messutoiminnan ja muun viennin edistämisen osalta on merkittävä vaikutus.
Jos tunturi ei tule muhammedin luo, niin muhammedin on mentävä tunturin luo, parhaassa tapauksessa porokuljetuksella, useiden eri elämyspaikkojen kautta ostaen matkan varrella tarpeelliset kuksat kahvinuotioille ja kuivattua poroa syöden matkana varrella puikulaperunoiden kanssa.
Pohjoisen Suomen on mentävä asiakkaiden luokse houkutellakseen heidät mahdollisimman totuudenmukaisilla mutta erittäin paljon pohjoisen maagisia ominaisuuksia korostavalla tavalla. Ja parasta olisi esiintyä vaikka pohjoisen perinteisissä asusteissa ja ajella porovaljakolla läpi kaupungin.
Niin, mahtaisikohan tässä asiassa löytyä aktiiviselle ja yritteliäälle pohjoiselle Suomelle
taustatukea keskustasta ja kokoomuksesta ?
Sitä kannattaa miettiä presidentin vaaleissa äänestäessään ja muistuttaa suureen ääneen presidentille äänestyksen jälkeen.
Kekkosen aikoihin ei ole enää paluuta, mutta idänkaupan sijasta aukeaa koko EU markkina-alueena. Ja siinä yritteliäisyyden puolestapuhuva presidentti on huomattavasti hyödyllisempi pohjoiselle Suomelle kuin globaalia kehitystä vastustamaan pyrkivä totalitääristä ideologiaa kannattava presidentti.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058