Talon ehdoton Selviytyjä ja Sankaritar on pirteä, iloinen, monilahjakas ja moniuloitteinen luonnonlapsi Tiina. Ei mikään nirppanokka kiukuttelija, vaikka hänelläkin huonot päivät toki olleet. Niitä on kuitenkin ylikorostettu niin keskustelupalstalla kuin tunnin koosteessakin. Tiinan reipasta ja vapautunutta menoa on ollut ilo katsella etenkin Terhin lähdön jälkeen, kun hänen ei ole enää tarvinnut pitää huolta Terhin viihtyvyydestä. Tiina tulee Pertun ja Antin kanssa loistavasti toimeen, nauraa poikien jutuille ja ajoittain pistää jopa paremmaksi. Lisäksi Perttu ja Antti arvostavat Tiinan lahjakkuutta ja panostuksia viimeisissä viikkotehtävissä.
Tiinalle tulee antaa täysi tunnustus siitä, että selviytyi kolmen finalistin joukkoon. Lisäksi Tiina ansaitsisi ehdottomasti voiton, koska ei ole syyllistynyt selän takana tapahtuvaan juonitteluun eikä selkäänpuukottamiseen - kuten Perttu ja Antti ovat. Lisäksi Suomen Ensimmäisen Big Brother -kauden voittajan kuuluu olla Tiinan kaltainen ilopilleri, joka on myöskin fiksu - mitä esim. Perttu ei valitettavasti ole.
Tiina voittoon!!!
Tiina voittoon!!!!
17
810
Vastaukset
- perttu.perttu
Olisi kiva nähdä tuon pirteän tyttösen voittavan aidolla asenteellaan.
Tosin motiivini ovat myös siinä, että olisi mahtavaa nähdä ilmeet Perttufanien kasvoilla kun "varma" voitto ei tullutkaan. :D
Kaikki ne jutut "salaliitosta" ja tulosten vääristelystä.
Priceless!- Perttu.Sucks
Hienoa huomata, että muitakin järkeviä ihmisiä löytyy tältä palstalta! Pertun fanit ovat alusta lähtien eläneet jossain pöördismihuumassa ja myöhemmin selittelevät Perttua mukamas rehellisyydellä ja aitoudella. Varmastikin Perttu on talossa juuri sitä mitä on, mutta Tiinassa on niin paljon enemmän kvaliteetteja joita esim. itse ja monet Tiinaan ihastuneet arvostavat.
Lisäksi Perttu-fanit ovat todellakin antaneet surkean kuvan itsestään haukkumalla tälläkin palstalla henkilökohtaisuuksiin menemällä kaikki Perttua arvostelevat kommentoivat. He eivät sokeuttaan pysty sulattamaan mitään poikkipuolista kommenttia Pertusta eivätkä hyväksy sitä tosiasiassa, että talossa on muitakin finalistiehdokkaita.
Todellakin haluan nähdä Tiinan voiton ja Perttu-fanien pettymyksen sekä sen, kun repivät ja syövät Perttu-paitansa. - suurin osa
Perttu.Sucks kirjoitti:
Hienoa huomata, että muitakin järkeviä ihmisiä löytyy tältä palstalta! Pertun fanit ovat alusta lähtien eläneet jossain pöördismihuumassa ja myöhemmin selittelevät Perttua mukamas rehellisyydellä ja aitoudella. Varmastikin Perttu on talossa juuri sitä mitä on, mutta Tiinassa on niin paljon enemmän kvaliteetteja joita esim. itse ja monet Tiinaan ihastuneet arvostavat.
Lisäksi Perttu-fanit ovat todellakin antaneet surkean kuvan itsestään haukkumalla tälläkin palstalla henkilökohtaisuuksiin menemällä kaikki Perttua arvostelevat kommentoivat. He eivät sokeuttaan pysty sulattamaan mitään poikkipuolista kommenttia Pertusta eivätkä hyväksy sitä tosiasiassa, että talossa on muitakin finalistiehdokkaita.
Todellakin haluan nähdä Tiinan voiton ja Perttu-fanien pettymyksen sekä sen, kun repivät ja syövät Perttu-paitansa.haukkumisista on koskenut juuri Perttua ja hänen kannattajiaan, onhan se niin että pinnahan siinä faneiltakin viimmein palaa kun saa jatkuvasti lukea olevansa muka tyhmä sen vuoksi koska on valinnut suosikikseen Pertun.
- nainen-59
Perttu.Sucks kirjoitti:
Hienoa huomata, että muitakin järkeviä ihmisiä löytyy tältä palstalta! Pertun fanit ovat alusta lähtien eläneet jossain pöördismihuumassa ja myöhemmin selittelevät Perttua mukamas rehellisyydellä ja aitoudella. Varmastikin Perttu on talossa juuri sitä mitä on, mutta Tiinassa on niin paljon enemmän kvaliteetteja joita esim. itse ja monet Tiinaan ihastuneet arvostavat.
Lisäksi Perttu-fanit ovat todellakin antaneet surkean kuvan itsestään haukkumalla tälläkin palstalla henkilökohtaisuuksiin menemällä kaikki Perttua arvostelevat kommentoivat. He eivät sokeuttaan pysty sulattamaan mitään poikkipuolista kommenttia Pertusta eivätkä hyväksy sitä tosiasiassa, että talossa on muitakin finalistiehdokkaita.
Todellakin haluan nähdä Tiinan voiton ja Perttu-fanien pettymyksen sekä sen, kun repivät ja syövät Perttu-paitansa.että pahaa tekee..sun pitäis mennä pitkäkses kun on selvästi pahaolo..Tiina on oikein äkäpussi..ja eikä antissakaan ole kehumista sillä PERTTU on selvästi paras..rehellinen oma itsensä..Se parhaiten nauraa kuka viimeiseksi nauraa!!
- selväsuosikki..
suurin osa kirjoitti:
haukkumisista on koskenut juuri Perttua ja hänen kannattajiaan, onhan se niin että pinnahan siinä faneiltakin viimmein palaa kun saa jatkuvasti lukea olevansa muka tyhmä sen vuoksi koska on valinnut suosikikseen Pertun.
myös mun ystäväpiirissä..ei kiertele ei kaartele..vaan sanoo asiat suoraan eikä niinku antti juorua kauheesti varsinki sillo ku minna oli talossa siinä tais saada kaikki kanssakilpailijat osansa..
Kukaan muu tällä palstalla ei varmaan ota pattiin niin paljon ku toi ketjun aloittaja aivoton olio..mä en ymmärrä mitä se voittaa tuolla pahansuopaisuudellaan..ei se meidän fanien syy ole mutta kun PERTTU on niin hauska jne..aivan täysillä..ja ennenkaikkea toivottavasti voittaa.. - Joakim
Perttu.Sucks kirjoitti:
Hienoa huomata, että muitakin järkeviä ihmisiä löytyy tältä palstalta! Pertun fanit ovat alusta lähtien eläneet jossain pöördismihuumassa ja myöhemmin selittelevät Perttua mukamas rehellisyydellä ja aitoudella. Varmastikin Perttu on talossa juuri sitä mitä on, mutta Tiinassa on niin paljon enemmän kvaliteetteja joita esim. itse ja monet Tiinaan ihastuneet arvostavat.
Lisäksi Perttu-fanit ovat todellakin antaneet surkean kuvan itsestään haukkumalla tälläkin palstalla henkilökohtaisuuksiin menemällä kaikki Perttua arvostelevat kommentoivat. He eivät sokeuttaan pysty sulattamaan mitään poikkipuolista kommenttia Pertusta eivätkä hyväksy sitä tosiasiassa, että talossa on muitakin finalistiehdokkaita.
Todellakin haluan nähdä Tiinan voiton ja Perttu-fanien pettymyksen sekä sen, kun repivät ja syövät Perttu-paitansa.1. Saat sillä ainakin yhden kannattajan kirjoituksillesi. 2.
2. Kerrotko mitä ne Tiinan kuuluisat kvaliteetit ovat ?
3. Oletko itse syyllistynyt Pertiun ja hänen kannattajiensa mollaamiseen ja haukkumiseen mm. viittaamalla heidän henkisiin ja fyysisiin ominaisuuksiin, kouluttamattomuuten jne. enpä sdanoisi kmovin kauaskantoiseksi toiminnaksi.
4. Parashan toki voittaa. Gallupien ja yleisökommenttien suhteen melko selvä voittajaehdokas on Perttu. Miten "pylväät" elävät on tietysti toinen juttu. Puhelintuloja tätyyy saada liike-elämän lainalaisuuksien mukaan. Markkinoinnin riemuvoitto BB on kyllä ollut.
5. Ainahan häviäjät ovat pettyneitä, olivat he keitä tahansa.
PARAS VOITTAKOON !!!
- luulin että
nyt laitat kerrankin asialleisen kirjoituksen, alku oli tosi hyvä ja asiallinen, mutta et taaskaan malttanut lopussa olla haukkumatta Perttua ja Anttia.
- MInä Vaan
Niin ihan totta tiina on tosi mahtava ihminen tuolla talossa perttu on niin inhottva en tykkää yhtään
- hemmoteltu kakara
..ett revi siitä..huumorii
Eilen en vielä tiennyt kenet haluaisin voittavan,mutta enköhän minäkin ala tässä kallistua Tiinan suuntaan=).
Perttu ja Antti ovat aika varmoja jo omasta voitostaan.Perttu vois kyllä myös olla ihan viihdyttävä voittaessaan.Antista en niin tiedä.Mutta kyllä se tekis gutaa nähdä Perttu fanejen hämmästyneet ilmeet, jos se ei voittaiskaan,siitä olen kanssasi samaa mieltä.
Kiva ois nähdä kun ennen niin ujo Tina tulis iloisena ja varmasti tosi hämmästyyneenä talosta ulos.Voi konna=)(,niin kun Tiina sanois)!- Prinsessa
Täytyipä oikein osallistua tähän Tiina-keskusteluun itsekin! Eli ehdottomasti Tiina voittoon! Tiina on juuri sen tyylinen ihminen, että jos itse olisin kilpaillut bb-talossa, niin olisin varmasti tullut toimeen parhaiten Tiinan kanssa!
Ja mitä voittorahoihin tulee, niin Tiinalla olis ainakin järkevä päämäärä! Oma yritys ja se olisi takuulla Tiinan tyylinen! Olis kiva mennä sinne poikkeemaan itekin ja katsoa mitä hauskaa ja prinsessamaista sieltä löytyiskään!
Joten lähettäkäämme äänestysviestimme Tiinan hyväksi! - tiina <3
Tiina tinderella voittoon :) kattokaas tääki http://kotisivu.mtv3.fi/biggersister/
- LaureliaN
Hyvä, Perttu.Sucks! Puhut paljon ja asiaa,pointsit sulle! :) Tiina voittoon,todellakin!!!
- wannabetuhkimo
Aijon minäkin Tiinaa äänestää, Tiina on ihastuttava ja hieno ihminen, jolla on sydän ja arvot kohdillaan.
- melkein fani
Tiina on kyllä oikein taiteilia
Ihastelin tytön taiteellista silmää
maalata viimeinen ehtoollinen.Olisi Antilta
ja Pertulta jäänyt tekemättä tai maalaus
olisi varmaan ollut tasoa alakoulun 2luokka.
Tiina voittakoon - Joakim
Muutamia kommentteja ja korjauksia:
1.Tiina ja Terhi olivat talon pahin selkäänpuukottajapari, jota pojat eivät valitettavasti huomanneet ajoissa. Kansa huomasi ja pudotti Terhin 27.11.05
2. Millä tavalla Perttu on mielestäsi ollut juonittelija ja/tai selkäänpuukottaja ?
3. Mikä Sinä olet arvioimaan Pertun mahdollista fiksuutta/epäfiksuutta pelkän tv-ohjelman perusteella ? Perttu on it-insinööriksi (amk) Forssassa. Ei sinnekään ilman pääsykokeita tai pelkästään ulko-ovea avaamalla pääse. Lisäksi hän toimii siellä tutorina, joka osoittaa hänen empaattisuuttaan ja yhteistyötaitoja.
4. Perttu.Sucks annan hyvän ystävän neuvon. Perttu ja hänen kannattajansa voisivat nostaa kirjoitustesi perusteella joukkokanteen esim. herjauksesta, kunnianloukkauksesta jne. Ne ovat Suomen lainsäädännössä rangaistavia tekoja.
5. Olet mielestäni aiheuttanut kirjoituksillasi muille kilpailijoille hallaa ja lisännyt Pertun kannatusta. Tämä on henkilökohtainen arvioni asiasta.
6. Et mielestäni voita enää kirjoituksillasi mitään. Peli on pelattu. Monet nimmarisi ja mielenkiintoinen ja selvittämätön yhteytesi seriffi-Cesariin eivät nekään auta asiaa. - potterd
Olen kanssasi samaa mieltä,mielestäi TIINA on oikea henkilö voittaman BB:n..tosi symppis tyyppi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262143
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161454- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89934Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883