Joko "vaihteet vapaalla"?

Elikä siis kenellä ykkönen, kenellä P? Itsellä sekä että ja autot siis parkissa, eli enää ei ennen ensi vuotta ajeta.

Tänään "sormet syyhysi" sen verran, että oli pakko käydä kokeilemassa ensi vuoden nelivetoistani. Edellisestä nelivetotuttavuudesta olikin jo vierähtänyt aikaa ja olin jo melkein unohtanut nelivedon ylivoimaisuuden yksi-/kaksivetoisiin verrattuna. Kävin hiukan metsäteillä testaamassa, aurattu oli joskus, mutta nyt oli lunta päällä jonkin verran.

Meni vakaasti kuin juna kiskoilla ja ajoin välillä nopeuksilla 160-180. Huvikseni kokeilin myös oikoa penkkoja hipoen, aina vaan enemmän ja enemmän, ei mitään ongelmia, senkus ohjasi vaan ja painoi lisää kaasua, lumi pöllähteli komeasti.

No, pian alkuvuodesta on rekisteröinti ja paluu 2-vetoiseen tuskin toteutuu kohdaltani enää koskaan talvikeleillä, vaikka lukkoperällistä takavetoista olenkin pitänyt ihan riittävän hyvänä ja etuvetoista parempana.

Nyt olenkin sitten jo parkkerannut autoni, korkannut XO-konun (ensimmäinen melkein tyhjä jo) ja vaihtanut ensi vuotta ajatellen kännykkääni uuden (aidon) soittoäänen, mikä kylläkin sopi minulle jo ennestäänkin.

Ainakin eräs henkilö on täällä kehuskellut hyvällä päättelykyvyllään: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=531&posting=22000000012710022
Vaikka nyt ei olekaan kyse fysiikan lakien ymmärtämisestä, niin päättelykykyään voi testata arvaamalla kännykkäni soittoäänen, hehheh, ei se niin vaikea olekaan. Muutkin saa yrittää, lupaan olla rehellinen. Paska-Anterolla loistava tilaisuus todistaa "ylivoimainen" päättelykykynsä.

3

476

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helevatan hyvää uuttavuotta kaikille, nopeaa ja turvallista.

    • Elmeri

      Rupesi nimittäin kiinnostamaan.

      • ...kerrotaan nyt kuitenkin sen verran, että XO konjakit ovat laatutietoisen autoilijan valintoja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3797
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2566
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1995
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1741
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      31
      1536
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      125
      1511
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1321
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1266
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      488
      1265
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      82
      1242
    Aihe