Maailmalla ihaillaan Halosta.

ironmikes

Maamme ensimmäinen ja kansan mielestä kaikkien aikojen toiseksi paras (toistaiseksi) presidentti nauttii laajaa suosiota ja arvostusta kaikialla missä hän liikkuu ja edustaa Suomea.

Hän on yhtä luonteva ja tavallinen niin kansan parissa, kuin maailman johtajienkin parissa.

Hän uskaltaa jopa oikaista Bushin solmiota, sitä pyydettäessä, mutta uskaltaa myös ärähtää lujasti samalle miehelle YK:ssa.

Meille on siis tulossa loistava presidentti myös seuraavallekin kaudelle.

Vaalit ovat enää pikku muodollisuus, josta Tarjalle on aivan turhaa vaivaa, joka minua hieman harmittaa.

31

1948

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hah Hah!

      On siinä meillä ylpeydenaihe! Puhevikainen maailmanhalaaja jonka uran suurimmaksi saavutukseksi jäi jonkun sotahullun kravatin oikaiseminen!

      Onneksi Halosesta päästään kohta eroon. Enää pari viikkoa tätä tulipukuisen lepakon aikakautta, sitten se poliittinen broileri potkaistaan virastaan johonkin naurettavaan suojatyöpaikkaan YK:n arkistokaappeja tonkimaan. Tai sitten se menee takaisin lempilapsensa SETAn leipiin...

      • Malrborogare

        --Tuon täytyy olla vitsi!

    • lepsonen sentään

      näetkö siinä tantassa äithahmon vai unelmien naisen kuka aiheutti paiseen mulkkuusi kun tump tumps paiton alla kuvan kanssa painit?rasvaa lisää talviiötaan

      • ironmikes

        sönkkäämisesi ääliö ja opettele edes kirjoittamaan.

    • Malrborogare

      Ensimmäisellä kierroksella ei kannata vaivautua edes äänestämään, että saadaan toinen kierros!
      Onhan se Halosen ilme nähtävä, kun hän häviää vaalit! :))

      • ironmikes

        taikka nikkisi ei taida sen jälkeen täällä näkyä:-)))

      • Malrborogare
        ironmikes kirjoitti:

        taikka nikkisi ei taida sen jälkeen täällä näkyä:-)))

        Minä olen juhlimassa.

      • ironmikes
        Malrborogare kirjoitti:

        Minä olen juhlimassa.

        Halosen voittoa! Saat paikan juhlapöydän alta, vaikka siellä on jo kosvasti tunkua, mutta kyllä sopu tilaa tekee. Tiputten sinulle sinne mm. pullanmuruja, että pääset juhlatuulelle sinäkin.

    • komsomol kolli

      Mutta oottehan lahopäitä derkkuja.Maailman viimeiset komukat.katsokaa omaa "kaunista kuvaa peilistä".

      • ironmikes

        Eikös se Halonen olekaan demaritaustainen? Olenko siis väärässä? Kauheaa todellakin, olenko ollut tukemassa kommaria?:-))) Kuvani peilissä miellyttää ja pelissä on myös kullatut kehykset.

    • EX HÄRMÄLÄINEN

      ONNEKS EI TARVI OLLA TEIDÄN KANSSA.SUOMI ON MAAILMAN SILMISSÄ MUUMILAAKSO.

    • Vaalitykki

      Ironmikesin innokkuutta pilata Halosen vaalikampanja täytyy pelkästään ihailla. Palstan selvä enemmistö on jo kääntynyt Halosta vastaan luettuaan Ironmikesin "Halos-myönteiset" artikkelit.

      Ironmikes on ottanut päämääräkseen että Halosta ei enää valita seuraavalle kaudelle. Sama päämäärä kuin USAn Michael Moorella oli Bushin suhteen. Moore kylläkin epäonnistui, koska haukkui ja mollasi GWB:ia liikaa. Ironmikesin taktiikka on oikea!

      • Malrborogare

        Propagandan teko on taiteen laji.:)

      • ironmikes

        Olen Halosen valttikortti täällä, sillä tyrmään kylmän rauhallisesti jokaisen perättömän väitteen Halosesta.

        Halonen voittaa, joka muuta väittää joutuu täällä häpeäpaaluun ja pilkkani kohteeksi, joten varaudu sinäkin vaihtamaan nikkiäsi, sillä hävinneiden nikien vaihtoviikot alkavat vaalien jälkeen täällä ryminällä. Moore oli myöhässä, mutta minä en.

        lesbojen keinosiementäjä!

        http://static.flickr.com/27/56527813_fdcf67be98.jpg?v=0

    • mitään

      demareita vastaan ole mutta jos halonen olisi jonkun toisen puolueen vaikka tään pers. edustaja, meillä olisi nyt aho pressana. Siis ihan sama kuka se on kunhan vaan demari.

    • osccar

      "Maamme ensimmäinen ja kansan mielestä kaikkien aikojen toiseksi paras (toistaiseksi) presidentti nauttii laajaa suosiota ja arvostusta kaikialla missä hän liikkuu ja edustaa Suomea."

      Huomioi nyt kuitenkin, että istuva presidentti saa näissä kyselyissä aina melkoisen etulyöntiaseman.

      "Hän uskaltaa jopa oikaista Bushin solmiota, sitä pyydettäessä, mutta uskaltaa myös ärähtää lujasti samalle miehelle YK:ssa.

      Meille on siis tulossa loistava presidentti myös seuraavallekin kaudelle."

      En usko, että presidentin tehtävä vaatii mitään erityistä rohkeutta ja solmion uskaltanee ihan tavallinenkin kansalainen suoristaa. Viisautta se kuitenkin vaatii. Ei ole Suomen edun mukaista "ärähtää" suurvallalle, vaikka se olisikin aiheellista.

      Tony Halme uskaltaisi varmasti haukkua Bushia pahemminkin tai vaikka motata turpaan, jos olisi napsinyt tarpeeksi "ison miehen aspiriineja". En minä kuitenkään häntä äänestäisi presidentiksi. Viisas pystyy hillitsemään sanansa Suomen edun mukaiseksi.

      "Vaalit ovat enää pikku muodollisuus, josta Tarjalle on aivan turhaa vaivaa, joka minua hieman harmittaa."

      On hieman erikoista, että demokratiassa vaalit ovat pelkkä "pikku muodollisuus". Onko Halonen saanut jo niin monta ääntä, etteivät muut enää voi tavoittaa häntä?

      • ironmikes

        Huomio sinä, että tätä etulyöntiasemaa ei olisi, jos Halonen ei olisi toiminut hyvin virassaan. Toinen kausi ei ole suinkaan mikään itsestäänselvyys, vaan se on ansaittava.

        Solmion oikaisua on paisuteltu aivan liikaa ja myös tarkoitushalkuisesti. Tavallinen kansalainen ei pääse edes lähelle Bushia saatika oikomaan hänen solmiotaan. Niin rohkea en ole edes minä, sillä siinä saattaisi olla henkikultakin vaarassa:-))

        Olisi varsin outoa, ettei saisi ottaa YK:ssa puheeksi aiheellisia asiota, joihin Usa on syyllistynyt ja vain sen takia, että kyseessä on suurvalta!! Nyt puhelit ohi suusi, sillä juuri rohkea ihmiset saavat puheillaan jotain aikaan, eivätkä tuppisuut ja vaikenijat.

        "Pikkumuodollisuus" oli tarkoitettu vain provoksi ja toki sen ymmärsitkin:-))

        "Huomio sinä, että tätä etulyöntiasemaa ei olisi, jos Halonen ei olisi toiminut hyvin virassaan. Toinen kausi ei ole suinkaan mikään itsestäänselvyys, vaan se on ansaittava.!"

        Tunnettavuus ja ajankohtaisuus takaavat edun. Jos Ahtisaaren aikaan olisi tiedusteltu parasta presidenttiä, olisi Ahtisaari kahminut melko paljon ääniä.

        Halosen takana on paljon noita ilmaääniä ja naissympatiaa. Vaikkei Halonen ole kaudellaan mitään suuria mokia tehnytkään, ei hän missään nimessä ole mitään merkittävääkään puuhannut. Sukupuoli kun ei ole ainakaan minusta mikään saavutus!

        "Solmion oikaisua on paisuteltu aivan liikaa ja myös tarkoitushalkuisesti. Tavallinen kansalainen ei pääse edes lähelle Bushia saatika oikomaan hänen solmiotaan. Niin rohkea en ole edes minä, sillä siinä saattaisi olla henkikultakin vaarassa:-))"

        Tuskin Halonen henkensä puolesta sai pelätä solmiota oikoessaan. Minusta itse teossa ei ollut mitään pahaa, mutta en näe sitä myöskään minään ansiona tai suuren rohkeuden osoituksena. Suurvallan johtaja ei varmasti olisi alentunut moiseen, mutta Suomi ei olekaan suurvalta.

        "Olisi varsin outoa, ettei saisi ottaa YK:ssa puheeksi aiheellisia asiota, joihin Usa on syyllistynyt ja vain sen takia, että kyseessä on suurvalta!! Nyt puhelit ohi suusi, sillä juuri rohkea ihmiset saavat puheillaan jotain aikaan, eivätkä tuppisuut ja vaikenijat."

        USA on myös taloudellinen suurvalta. Minusta se on oman oksansa sahaamista, jos alkaa ärhentelemään tärkeälle talous- ja teknologiakumppanille. Halosella on toki siihen varaa, sillä paino taitaa olla pääosin Tansanian ja muiden kehitysmaiden oksalla.

        Niinistö on monesti painottanut, että myös oman maan etua pitää ajaa maailmalla. Suomelle ei ole ollenkaan eduksi, jos presidentti vierailee kehitysmaissa, vähät välittää viennin edistämisestä ja haukkuu tärkeitä kumppaineita - oli se sitten kuinka oikeudenmukaista tahansa.

        Esimerkkinä toimikoon vaikka karikatyyriyritys. Tuotteiden ostajaa ei kannata haukkua, vaikka siihen aihetta joskus olisikin. Päivälliselle taas kannattaa kutsua yritykselle tärkeitä henkilöitä - ei pummeja kaduilta.

        Jälkimmäinen toimii tietenkin vain, jos haluaa ajaa yrityksensä, eikä esimerkiksi pummien, etua.

      • ironmikes
        osccar kirjoitti:

        "Tuskin Halonen henkensä puolesta sai pelätä solmiota oikoessaan. Minusta itse teossa ei ollut mitään pahaa, mutta en näe sitä myöskään minään ansiona tai suuren rohkeuden osoituksena. Suurvallan johtaja ei varmasti olisi alentunut moiseen, mutta Suomi ei olekaan suurvalta".

        En ole näin väittänytkään, että Halosella olisi ollut syytä pelätä, mutta sinäpä sanoit, että tavallinen kansalainenkin pystyisi siihen ja sehän ei mahdollista:-)))

        Ilmaääniä ei myöskään ole, sillä lähes kaikki äänestävät varmaakin tosissaan ja omaa ehdokastaan. Niinhän sinäkin teet, vaikka fiksuna miehenä ymmärrät, että sinulla on väärä hevonen, joka on jo laukoilla:-))

        Usan oksa ei ole pakottavan tärkeä, saatika Suomelle aivan välttämätön, eikä Halonen sitä suinkaan irtipoikki sahannutkaan Bushin ainakaan kommenteista päätellen.

        Mielestäni on rohkeaa, että tuo esiin epäkohtia, eikä ainakaan vaikenemalla saada mitään aikaan.
        Jos Usa suuttuu arvosteluista, niin sehän munaa vain itsensä. Usa koittaa epätoivoisesti esittää muuta kuin se todellisuudessa on.

        "En ole näin väittänytkään, että Halosella olisi ollut syytä pelätä, mutta sinäpä sanoit, että tavallinen kansalainenkin pystyisi siihen ja sehän ei mahdollista:-)))"

        Tarkoitin tietenkin sitä, että melkein kuka tahansa suomalainen uskaltaisi oikaista Bushin solmion Bushin sitä pyytäessä. Vai olisivatko esimerkiksi Vanhanen ja Niinistö samassa tilanteessa ollessa luikkineet pakoon?

        "Ilmaääniä ei myöskään ole, sillä lähes kaikki äänestävät varmaakin tosissaan ja omaa ehdokastaan. Niinhän sinäkin teet, vaikka fiksuna miehenä ymmärrät, että sinulla on väärä hevonen, joka on jo laukoilla:-))"

        Kyse oli siitä kyselystä, jonka mukaan Halonen olisi Suomen toiseksi paras presidentti tähän mennessä.

        Vaaleissa taas äänestän sitä ehdokasta, jonka arvot ovat lähimpinä omiani. Vedonlyönti on sitten asia erikseen.

        "Usan oksa ei ole pakottavan tärkeä, saatika Suomelle aivan välttämätön, eikä Halonen sitä suinkaan irtipoikki sahannutkaan Bushin ainakaan kommenteista päätellen."

        Olet tuossa oikeassa, mutta kai sinäkin sen myönnät, että USA:n "oksa" on tärkeämpi kuin vaikka Tansanian. Halosen puheesta oli siis Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä. Pisaroista syntyy meri ja minusta yksikin Suomelle haitallinen teko on liikaa. Vai meneekö Suomella niin hyvin, että tärkeisiin kauppamaihin voidaankin vähän huonontaa suhteita? Suhteita osaa huonontaa varmasti jokainen poliitikko.

        Ne, jotka osaavat ajaa Suomen etua, ovatkin sitten harvassa.

        "Mielestäni on rohkeaa, että tuo esiin epäkohtia, eikä ainakaan vaikenemalla saada mitään aikaan.
        Jos Usa suuttuu arvosteluista, niin sehän munaa vain itsensä. Usa koittaa epätoivoisesti esittää muuta kuin se todellisuudessa on. "

        Eli parempi vaikka tehdä Suomelle hallaa kuin vaieta? Pitäisikö presidentin ajaa aktiivisesti Karjalaakin takaisin?

        "Tarkoitin tietenkin sitä, että melkein kuka tahansa suomalainen uskaltaisi oikaista Bushin solmion Bushin sitä pyytäessä. Vai olisivatko esimerkiksi Vanhanen ja Niinistö samassa tilanteessa ollessa luikkineet pakoon"?

        Ymmärät kai, ettei tavallisella kansalaiselle anneta sitä mahdollisutta, eli sinä puhut teoriatasolla ja minä puhun realistisella tasolla, eivätkä Vanhanen ja Niinitöskään ole ihan taviksia:-)) Summa summarum. Bushin krakaa eivät tavikset hipelöi taikka.....

        Mitä tulee Halosen puheeseen YK:ssa, niin sillä ei ole MITÄÄN vaikutusta Suomen kauppa- taikka muihinkaan suhtiesiin. Oksa on siis yhä koskematon, mutta Halosen puhe jäi historiaan ja olisi siis aiheellinen.

        "Ymmärät kai, ettei tavallisella kansalaiselle anneta sitä mahdollisutta, eli sinä puhut teoriatasolla ja minä puhun realistisella tasolla, eivätkä Vanhanen ja Niinitöskään ole ihan taviksia:-)) Summa summarum. Bushin krakaa eivät tavikset hipelöi taikka....."

        Kerroit viestissäsi, että Halonen oli rohkea oikaistessaan Bushin solmion. Minun pointtini oli se, että moinen temppu ei vaadi rohkeutta. Myöskään USA:lle ärhentely ei sitä vaadi.

        "Mitä tulee Halosen puheeseen YK:ssa, niin sillä ei ole MITÄÄN vaikutusta Suomen kauppa- taikka muihinkaan suhtiesiin. Oksa on siis yhä koskematon, mutta Halosen puhe jäi historiaan ja olisi siis aiheellinen."

        Ei puheella mitään katastrofaalisia vaikutuksia ollutkaan. Tavallisesti toisen maan haukkuminen hekeintää kuitenkin suhteita, vaikkei sitä ehkä jokapäiväisessä elämässä huomaakaan.

        Sinun tulkinnastasi voisi päätellä, että Halosen puheet eivät vaikuta suuntaan tai toiseen maiden välisissä suhteissa. Onko sellaisella presidentillä mitään virkaa?

    • Minä en kuitenkaan, vaikka vaimo ja tytär ovat häntä kätelleetkin.

    • solmio

      Halosen tekemisiä presidenttinä paha arvostella koska ei ole tehnyt mitään.

    • ihailtu

      Yleensä jos jotakuta ihaillaan maailmalla niin hänestä kerrotaan maireita tarinoita mediassa, ainakin hänet mainitaan silloin tällöin. Haloselle naurettiin viimeksi saksan ja britanian mediassa kun hän änkesi väkisin itsensä matin mukaan eu kokouksiin.

      Muutoin Halosesta ei löydy juurikaan mainintoja maailman medioista eikä positiivista saati ihailevaa ollenkaan.

      Ehkä puhutkin joistain yksittäisistä ihmisistä kun mainitset laajan suosion ja arvostuksen maailmalla.

      • Juhana Herttua

        eri maissa olevien tuttujeni lausuntoja istuvasta pressasta, missään ei Halosta tunnuta otettavan vakavasti. Muille maille hän on yhdentekevä. Kuulemma johtuu siitä että hänellä ei ole mitään merkittävää sanottavaa mihinkään.
        Aikaisemmista pressoista Kekkonen, Koivisto (varauksin) ja Ahtisaari olivat painoarvoltaan kovempia.

        Täytyy kyllä tähän perään sanoa taas että mielestäni ehdokkaina ei ole yhtään oikean pressan mitat täyttävää ehdokasta. Ehkä emme ole ansainneet sellaista....

        Todennäköisesti en viitsi edes äänestää juuri tuon em. syyn takia.

    • tosi_lihava

      Hän on hyvin suosittu hahmo esim. Pohjois-Koreassa, Tansaniassa, Venezuelassa, Iranissa, Nauru-saarilla, Vanuatulla ynnä monissa muissa maissa. Ai sua harmittaa, et on vaalit ja niistä tulee vaivaa? Kommarithan ei vaaleja tartte. Pohjois-Koreassakin meni niin sujuvasti ku ei tarttenu vaivata päätään Suuren Johtajan kuoleman jälkeen, että ketäköhän äänestäis ja millanen olis hyvä kampanja, ku Rakas Johtaja pelasti kansansa suurelta surulta. Rakas Johtaja siis korvasi Suuren Johtajan. Helppoa ja kivutonta.

      فإن جهادنا ماض طاعة الله ورسوله وانتصاراً للمستضعفين من المسلمين الذين تسفك دماءهم على مرآى ومسمع العالم جميعا والذين لم يبق لهم حرمة الا انتهكها عباد الصليب خدم الصهيونية واذنابهم المجرمون الصفيون، قال تعالى : (وَمَا لَكُمْ لاَ تُقَاتِلُونَ فِي سَبِيلِ اللّهِ وَالْمُسْتَضْعَفِينَ مِنَ الرِّجَالِ وَالنِّسَاء وَالْوِلْدَانِ الَّذِينَ يَقُولُونَ رَبَّنَا أَخْرِجْنَا مِنْ هَـذِهِ الْقَرْيَةِ الظَّالِمِ أَهْلُهَا وَاجْعَل لَّنَا مِن لَّدُنكَ وَلِيّاً وَاجْعَل لَّنَا مِن لَّدُنكَ نَصِيراً) ولقد كان ولايزال اعداء الله يقصدون أذى الابرياء من الناس في اوقات اعيادهم وساعات اطمئنانهم واوقات سكنهم وهم آمنون في بيوتهم ،فكلما ارادوا اذى بالمسلمين فانهم يختارون شهر رمضان وساعات الصلوات وخاصة صلاة الفجر ووقت راحة الناس الابرياء في ساعات الليل. فها هي المدن التي خربوها من الفلوجة الى الرمادي الى تلعفر الى اللطيفية والمدائن وجرف الصخر والى الضلوعية وحديثة والقائم وغيرها ولذا فقد صدرت الاوامر بتكثيف العمليات على اعداء الله الكافرين في ايام اعيادهم الشركية هذه ابتداءا من ليلة الاحد والى اشعار آخر وقد استجاب اسود الاسلام عباد الرحمن بيّض الله وجوههم فقاموا بعشرات العمليات العسكرية المباركة نوردها تباعا حسب ورودها. أيها المجاهدون ان الصقور لا تقع على الحي وان الاسود لا تأكل البائت ، فانقضّوا على اعداءكم كالليوث الكاسرة ، مزقوهم كل ممزق وخذوهم واحصروهم واقعدوا لهم كل مرصد. يا أبطال الجيش الاسلامي سيروا على بركة الله قاتلوا اعداء الله فان الله معكم ولن يتركم اعمالكم اللهم سدد رمي المجاهدين و احفظهم من بين ايديهم ومن خلفهم وعن ايمانهم وعن شمائلهم ونعوذ بالله ان يغتالوا من تحتهم . اللهم انت عضدنا وانت نصيرنا بك نصول وبك نجول وبك نقاتل .. ربنا اغفر لنا ذنوبنا واسرافنا في امرنا وثبت اقدامنا وانصرنا على القوم الكافرين .

    • pitää paikkansa!

      Siis siellä missä liikkuu, eli kehitysmaissa ja YK:ssa. Muualla tilanne ei valitettavasti ole noin ruusuinen.

      • maamimumma

      • mirham

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3847
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2596
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      2015
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1751
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      31
      1556
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      125
      1521
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1331
    8. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      500
      1290
    9. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      84
      1289
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1266
    Aihe