vaikka hänelle oltiin ansaa tekemässä peräti prsidentin kansliahenkilön toimesta. Kaikki oli laillista. Näin totesi Mauno Koivisto ja Erkki Tuomiojakin jo ennen ns. oikeudenkäyntiä. Hän erosi puolueen johdosta, jotta vasemisti ei vahingoittaisi sillä keskustaa.
Tarja H. pelkäsi kohdata Jäätteenmäkeä pressavaalien vastaehdokkaana nyt, 2006. siksi mustamaalaus. miettikää mafiaa.
JÄÄTTEENMÄKEÄ EI TUOMITTU LAILLISISTA
5
283
Vastaukset
- Hussein
Yhtä lailla voi sanoa, ettei Saddamia ole tuomittu!
- juulia
Ja kaikki vaan siksi, että lipponen lupasi täyden tuen usan sotaoperaatiolle.
- koskikin
vain ja ainoastaan sitä, voidaanko Jäätteenmäen Manniselle esittämät pyynnöt katsoa yllytykseksi tai avunannoksi rikokseen.
Käräjäoikeus katsoi, että pelkkä pyyntö ei täyttänyt yllyttämisen kriteerejä ja antoi vapauttavan tuomion.
Mutta huomaa esim. tämä, että päätyäkseen tuohon vapauttavaan tuomioon oikeus otti asiaan sen kannan, että Jäätteenmäki oli pyytänyt Mannista toimittamaan tietoja Lipposen/Bushin neuvottelujen muistioista.
Tämänhän Jäätteenmäki kielsi kahdesti eduskunnankin edessä.
Eli puhui niin totta kuin osasi eli selkokielellä valehteli. samaa mieltä Halonen tramppasi Annelin.Tosi kiero akka, varokaa sitä.
- Golgate-Olga
Hyvä, että loikkasi Niinistön joukkoihin.
Sellaisen akan tukea ei halonen kaipaa,joka on niin kiero..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565640Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222477Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2691812- 1141707
- 941546
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos241464Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121291Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3341260Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3431242Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681235