HEITTELEHTIVÄT AUTOT !

ÄIJÄLÄ

Seuraan tarkasti onnettomuusuutisia lehdistä.
Nyt on pistänyt silmään uutisten yhteydessä maininta, kuinka auto lähti heittelehtimään ja ajautui vastaantulevan kaistalle tuhoisin seurauksin. Sitten siinä on vielä ollut se perässäroikkuja, joka ajaa samaan sumppuun, kun ei ollut sitä turvaväliä.
Syyksi ilmoitetaan tien uraisuus, liukkaus ja mikä milloinkin. Monesti se heittelehtivä auto on sen ohittajan, joka lähtee ohitukseen täpärästi ja kun tie on urainen, ei äkkikääntö takaisin omalle kaistalleen onnistu, vaan pyörähetään ympäri tai mennään ojaan tai kolhitaan ohitettavaa.

Auto-Antero nyt tietysti hallitsee tilanteet kuin tilanteet, mutta hyvin moni ei osaa.

Tärkeää olisi oppia lukemaan tien pintaa ja arvioimaan, kuinka nopeaa siinä kärsii ajaa ilman, että auto alkaa heittelehtimään.

Minulla nyt tietysti on siihen omat konstini, mutta vanhastaan tiedän, etti ne käy muille.

Keliolosuhteet vaihtelee näin talvisaikaan ääripäästä toiseen.
Puhutaan, että keli pitää ottaa huomioon, mutta sitä ei puhuta, millä tavalla se pitää ottaa ajamisessa huomioon?
Tunnettu tosiasiahan on, että valtaosa ei ota keliä huomioon ajaessaan, vaan menee aina samaa nopeutta kesät talvet, tuulet ja tuiskut.

Ei riitä se, että on alla nykyaikainen hyvinvarustettu peli. Lopputuloksen ratkaisee kuitenkin se kuljettaja, joka määrää ajokkinsa nopeuden.
Toki nykyaijan autot on turvallisempia, kuin vanhemmat, mutta täysin turvallisia niistä ei tule sittenkään,vaikka robotti olis ohjaamassa, jos vauhtia on enemmän kuin fysiikan lait antaa myöten.
Oman kokemukseni myötä ajokkini ei ole lähtenyt koskaan heittelehtimään, vaikka tienpinta olis kyntöpeltoa, johtuen vauhdin sopeuttamisesta.

Siinäpä se vaikeus ja ristiriita tulee, kun me vauhdin sopeuttajat ajamme kelin mukaista nopeutta ja toiset eivät aja sitä koskaan ja sitten ollaan näiden sopeuttamattomien tien tukkoina ja haukuttavina.
Ja kyllä niitä kolareita sitten paljon ajetaankin. Kymmeniä tuhansia liikennevahinkoja ilmoitetaan vakuutusyhtiöille vuosittain.
Jos osattaisiin ajaa sopeutettua vauhtia, putoaisivat liikennevahingot heti puoleen.

No, eihän kaikilla ole varaa laittaa edes kunnon renkaita alle, mutta huonoillakin renkailla pärjää huonossa kelissä, jos vain osaa ajaa semmoista nopeutta, että sillä ei ole vaikutusta.
Myös kännipäissään pystyy ajamaan vahingotta, jos osaa ajaa tarpeeksi hitaasti.
Ja ihmeen hyvin ne kännipäiset pystyykin ajamaan.
Monesti on tavattu auton ratista kovan romillemäärän omaava kuski.

Kerran oli niin liukas keli, että ajoin yhen taipaleen 40 km.n nopeutta.
Siinä minut ohitteli yks jos toinekin, mutta sitten oli jo eräs ohittaja suistunut metsään.
Pysähyin, kun kaks nuorta poikaa viittilöi.

Antaisitko vetoapua, kun meni auto tienposkeen?
Ei tuo kuulkaa lähde muuten kuin tilaamalla traktori! No tilaa sitten vittu, kun kännykästäi on virta lopussa! Minua alkoi ärsyttää poikain epähieno käytös ja sanoin: Jos alatte kovin hävyttömiksi, en tilaa ollenkaa.
No sori nyv vaan, mutta kun ottaa päähän ja kaverilla on kiire päästä kaupunkiin.

Hypätkää kyytiin, niin mennään kaupunkiin!

Perkales, ei me keritä mihinkää tällä vauhilla, etkö vois ajaa lujempaa.
Nyt minua kaali alkaa keittää ja sanon.
Ite ajotta ojaan ja pitäskö minmunki tehä sama.
Ei saakeli tämmösillä liukkailla voi ajaa kovempaa.
Tuossahan on talo ja traktori pihalla, pysähytäänkö sinne, sanon.

Joo, tee niin, saahaan kiskottuu auto ylös.
Kurvaan talon pihaan ja menemmme sisään hinausapua pyytämään. Isäntä sanoo heti: Palijo maksatta, jos lähen vetämään, sinne on senverran matkaa, etten kyllä hyvvää hyvvyyttäni lähe.

Poijat kaivelee lompsijaan ja alkavat kerätä hiluta, joista ei kuitenkaa kerry isännän toivomaa summaa. Minun haluttais jo lähtiä tieheni, sillä pelkään joutuvani vielä maksumieheksikin hyvää hyvyyttäni. Helpommalla olisin päässyt, jos olisin ajanut ohi pysähtymättä.
Nyt poijat ovat nöyränä ja kysyvät, voinko vipata.
Summa ei ole iso, joten vippaan ja annan rahat.
Isäntä lähtee hommiin ja minä ajan vielä takaisin poijat kyydissä.
Jokohan nyt pääsen lähtemään, tuumin mielessäni poikien poistuessa autoni kyydistä.
Samassa edestäpäin kurvaa auto huimaa vauhtia ja kun se ei voi väistää tiellä olevaa taraktoria ja minun autoani, se ohjaa ojaan.
Lumi pölähtää ja niin sai isäntä toisenkin vedettävän.
Autosta nousee tuiman näköinen mies ja muija.
Ettekä te perkeleet laittanu etes varotusmerkkiä tuonne mutkan taa.
Huomaan, että nyt tästä alkaa vasta soppa kehittyä.
Jätän paikan ja jatkan matkaa.
Kuukauden kuluttua ihmeekseni pojat maksoivat kirjeessä vippinsä.

20

1540

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Redness

      Ei nopeus ole se suurin tekijä, minkä takia autot ojaan singahtelee. Urat ja lumipolanteet toki edesauttavat siirtymistä tieltä ojan penkalle, mutta eiköhän miltei jokaisessa ulsoajossa ole takana kuljettajan ohjausvirhe tai muu äkillinen toimenpide kuten jarrutus tai kiihdytys.

      Paljon tänäkin talvena valtateillä ajelleena olen ihmetellyt, kun kaahareita syyllistetään millon mistäkin, tosin usein riittää pelkkä ohittaminen leimaamaan kaahariksi. Kuitenkin jäljet joita penkoille on jäänyt ulosajosta ovat suhteellisen pieniä ja nopeuden on täytynyt olla hiljainen eli siis missä ne jäljet ovat missä kaahari on ajanut ulos? Varmasti niitäkin on, mutta itse en ole niitä huomannut, vaikka pienempiä kylläkin...
      Eli onko ne jotka ajavat hiljempaa jollakin tapaa onnettomampia ratissa?

      • Auto Ensio

        Kyllä se liiallinen nopeus on, joka johtaa monesti suorastaan pakottaa ohjausvirheisiin ja äkkinäisillä liikkeillä yritetään pelastaa, mitä pelastettavissa on. Jos mutkaan tullessa on liikaa vauhtia, niin siinä ei juuri mikään auta. Usein ojaan ajoihin johtaa esim. ohitus polanteisella tiellä, tällöinkin liiallisella nopeudella on melkoinen osuus tapahtumaan. Suurin osa ojaanajoista tapahtuu taajamissa, siitä ne pienemmät vauriot. Kaahareiden onnettomuudet päätyvät usein lööppeihin ja kuolinilmoituksiin. Valitettavasti. Varmasti on niitäkin, jotka tunnistavat ajotaitonsa puuteet ja siksi ajavat hiljaa. Toisaalta vaarallisen paljon myös niitä, jotka yrittävät korvata puutteellisen ajotaitonsa lisäämllä vauhtia, varsinkin nuorissa mieskuljettajissa.

      • ÄIJÄLÄ
        Auto Ensio kirjoitti:

        No minä kehtaan tunnustaa, että olen taitamaton ajaja, ja siksi ajan muita hiljempaa.

        Harva sen kehtaa tunnustaa. On niin helppo painaa kaasua, mutta huomattavasti vaikeampaa on ajaa hillitysti, kun kerta kaikki muutkin ajaa, niin enhän nyt minäkään jää huonommaksi.
        Meissä jokaisessa on jos jonni laista näyttämisen halua, vielä isonakin. Minulla tuo näyttämisen halu korostuu hitaampana ajotyylinä.

    • miihkali

      Jos näitä nopeuden sopeuttajia ei olis liikenteessä, niin ei syntyisi vaaratilanteitakaan, ei tulis nimittäin vaarallisia ohituksia alinopeutta ajavien vuoksi.

      • Auto Enska

        Ohituksen aiheuttaa ohittaja. Vaarallisen ohituksen asennevamminen tumpelo, jolle ei ajokorttia saisi myöntää lainkaan.

      • miihkali
        Auto Enska kirjoitti:

        Ohituksen aiheuttaa ohittaja. Vaarallisen ohituksen asennevamminen tumpelo, jolle ei ajokorttia saisi myöntää lainkaan.

        Joskus on pakko ohittaa esim 60 km/h edessä jurraava teiden ritari hetkellistä ylinopeutta käyttäen. Jos tie olisi vapaa (ilman tuota teiden ritarin aiheuttamaa tulppaa liikenteessä)sallittua nopeutta ei tarvitsisi ylittää noin reippaasti. Toivottavasti tämä nyt meni sinun kaaliisi, yksinkertaisemmin en osaa selittää piste

      • Auto Enska
        miihkali kirjoitti:

        Ajoit ohi, mitä sitten. Pitäisikö taputtaa. Puhe oli vaarallisista ohituksista, jotka avuttomat tumpelokuskit yrittävät selittää ohitettavan syyksi. Ole hiljaa, jos et ymmärrä lukemaasi. Mutta ihan oikeesti täytyy kyllä miettiä, millaisella nuhapumpulla olet liikenteessä, jos 60:n nopeudella ohittaminen tuottaa ongelmia.

      • Ensio fan club

        Kysyit "millaisella nuhapumpulla olet liikenteessä, jos 60:n nopeudella ohittaminen tuottaa ongelmia." Kuudenkympin vauhti ohitustilanteessa on kyllä aika huima vauhti ohitustilanteessa, huijui. Ulosantisi on ala-arvoista, joten turha on syyttää muita luetun ymmärtämisestä. Mee takas apukouluun.

      • K.Ä.
        Ensio fan club kirjoitti:

        Kysyit "millaisella nuhapumpulla olet liikenteessä, jos 60:n nopeudella ohittaminen tuottaa ongelmia." Kuudenkympin vauhti ohitustilanteessa on kyllä aika huima vauhti ohitustilanteessa, huijui. Ulosantisi on ala-arvoista, joten turha on syyttää muita luetun ymmärtämisestä. Mee takas apukouluun.

        Ensio puhuu asiaa ja kaikki sinua lukuunottamatta varmasti ymmärsivätkin sen.

      • mätässätaas
        K.Ä. kirjoitti:

        Ensio puhuu asiaa ja kaikki sinua lukuunottamatta varmasti ymmärsivätkin sen.

        Kato luokkakaveri apukoulusta saapui tukemaan vanhaa kamua.

      • !!!!!!!+!
        mätässätaas kirjoitti:

        Kato luokkakaveri apukoulusta saapui tukemaan vanhaa kamua.

        Kun ei osata keskustella asiasta, aletaan haukkua toista. Omasta mielestä fiksua, toisten mielestä säälittävää. Mieti sitä.

        Malliesimerkki -
        http://www.datanation.com/fallacies/attack.htm

      • miihkali
        !!!!!!!+! kirjoitti:

        Kun ei osata keskustella asiasta, aletaan haukkua toista. Omasta mielestä fiksua, toisten mielestä säälittävää. Mieti sitä.

        Malliesimerkki -
        http://www.datanation.com/fallacies/attack.htm

        Tunnetaan myös nimellä ad hoc-hypoteesi. Tällä palstalla ei tieteenfilosofian säännöt pelaa. Jos kansanmiehet alkavat tarjota lääkitystä, niin vastaan toki samalla mitalla. Heillä ei lääkärin papereita ole eikä tule koskaan olemaan. Ei riitä nimittäin päässä kapasiteetti.

    • jorkka

      Puheistas vois päätellä, että olet Turmiolan tommi liikenteessä. Kerrohan lisää kun olet aiheuttanut lisää onnettomuuksia liikenteessä moukkA.

      • ÄIJÄLÄ

        Minä turmiolan Tommi, joka on ajanut yli neljäkymmentä vuotta. Siihen on mahtunut erinäisiä pikku haavereita, mutta kylläpä ne on johtuneet niistä toisista osapuolista, jotka aiheuttaa ja joille minä en mahda mitään.
        Olen lukemattomia kertoja pelastautunut, kun on tuo vaaran aavistustaito niin herkkä.

        Bonukset ovat olleet 70 rosenttia jo pitkän aikaa, niin eikö sekin kerro jotahi.

        Mutta kerro sinäki, miten sulla on mennyt?

      • mävaan
        ÄIJÄLÄ kirjoitti:

        Niin voinhan laittaa vaikka auton vittumaisesti parkkiin, niin muut voivat väistellä penkkojen kautta, tai ajaa alinopeutta, kiireiset ohitelkoot henkensä kaupalla. Sitten on kiva viäräleukana pyhimyksenä mennä kysymään, että mitenkä teiän kävi. Olen ajanut vasta 15 vuotta n.200000 km. Kerran tuli auto kolmion takaa kylkeen, muuta ei ole ollut. Senverran fiksu olen, että en näillä asioilla kehuskele - vahinko voi sattua kelle tahansa, jopa nopeuden sopeuttajallekin.

      • ÄIJÄLÄ
        mävaan kirjoitti:

        Totta mooses vahinko voi tulla ja sattua viisaammallekkin.
        Kuitenkin vahinkoja voi yrittää vältellä ennakkoon suhtautumalla vastuuntuntoisesti ajamiseen ja noudattamalla kaikkia turvallisuusohjeita.

        En kyllä leuhkiakseni kirjoittele, vaan halusta vaikuttaa teihin lukijoihin, että ottasitta huomioon semmoisen tekijän, kuin sopeutettu ajonopeus liikenteessä.
        Ei aina voi ajaa yhtä kovaa.

      • ÄIJÄLÄ

        Niinpä, on se kummallista, miten ne lähtee heittelehtimään. Minä en kyllä keksi muuta syytä, kuin että vauhtia oli liikaa. Ei sitä tarvi olla aina kaaharikaan, niin silti lähetään lentoon.

        Sairauskohtaukset ovat luku sinänsä, ja niille en minäkään voi mitään, jos tulee aivoverenvuoto kesken ajon, niinkuin vanahimmalle veljelle tuli kaheksan vuotta sitten ja törmäsi puuhun.

    • ei heittelijä

      Ei se auto itsestään mitään heittelehdi. Kuski ajelee mutkille, koska on aina myöhässä ja vastaohjaa liian vähän.

    • mieskuski

      Itse ajan kovempaa kuin vaimo autollamme ja auto etenee hienosti suoraan liukkaallakin. Sitten kun vaimo on ratissa niin se nykii ratista sinne tänne koko ajan liukkaalla tiellä eli tekee voimakkaita ohjausliikkeita. Samalla yleensä kaasu nousee heti ohjausliikkeen aikana. Kyllä esp:lläkin on rajansa pitäessä tälläistä kuskia tiellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 kuoli kolarissa

      Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.
      Joensuu
      270
      10938
    2. Suomea odottaa karu kohtalo

      Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.
      Maailman menoa
      409
      3023
    3. Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa

      Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei
      Ikävä
      92
      1728
    4. Mikä on lempikuvasi

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      82
      1545
    5. Kuka on oikein

      Kaivattusi?
      Ikävä
      64
      1429
    6. Mitä sinä näet

      kun katsot peiliin?
      Ikävä
      78
      992
    7. Onko kenelläkään tästä tietoo?

      https://www.haapavesi-lehti.fi/artikkeli/lukijalta-ilkka-repo-etsii-nimettoman-kirjeen-lahettajaa Olisi tärkeä saada te
      Haapavesi
      41
      971
    8. Se helpottaisi oloa jos

      Se toinen tietäisi että molemmat tykkäämme toisistamme. Se on asia mikä vaivaa ja ahdistaa minua vaikka tilanne olisikin
      Ikävä
      73
      897
    9. Ihastukselleni

      Kun viimeksi nähtiin, niin sisälläni repesi myrsky ja salamat iskivät kuin rajuilma. En halunnut katsoa sinua, en halunn
      Ikävä
      21
      843
    10. Ovatko miehet niin heikkoja ja lahjattomia, etteivät siedä tasa-arvoa?

      Muutenhan ei ole mitenkään perusteltavissa, miksi miesten pitäisi saada etuoikeuksia ja etumatkaa. Sehän tarkoittaisi, e
      Maailman menoa
      249
      831
    Aihe