Halosen loistavat kuusi vuotta!!

ironmikes

Kuusi vuotta on mennyt loistavaa nousun aikaa Suomessa ja maassamme on auvoisa rauha.

Välimme kaikkiin maihin ovat Halosen ahkeran ja taitavan työn ansiosta loistokunnossa.

Suomi on maailman kärkimaita lähes kaikissa mittareissa. Halosta arvostetaan sekä koti, että ulkomailla.

Venäjän kauppa kukoistaa ja naapurimme on mahtavassa taloudellisessa nuosukiidossa, josta mekin saamme oman osamme, yhä kiihyvän vientikaupan muodossa.

Parempaan paikkaan, emme maantieteellisesti olisi voineet enää osua, kuin rikkaan suurvallan naapuriin. Sijaintimme on kahdehdittavan hyvä monenkin maan mielestä.

Yksikään poliitikomme ei näe mitään sotilaallista uhkaa Venäjältä, ei edes ehdokas Nato/Niinistö, joka siis haikailee aivan turhaa Natoon ja Usa käsikassaraksi.

Paremmin ei Suomella voisi juurikaan enää mennä. Jopa Ruotsissa kadehditaan Suomea, eikä vähiten Halosen takia.

Miksi siis vaihtaa päteväksi osoittautunut Halonen täysin kokemattomaan Niinistöön, jolle pitää selittää kuin koulupojalle Suomessa jo lukoonlyötyä turvallisuuspolitiikkaa.

Kaikki jotka valittavat ja itkevät täälläkin tämän kaikien aikojen hyvivoinnin keskellä, ovat pelkkiä saamattomia luusereita, jotka itkisivät missä muualla tahansakin kurjuuttaan.

14

764

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Niinistö" kyllä

      Niinistön aika on nyt, mun lähipiirissäni monet ovat äänestänneet tai äänestävät Niinistöä.
      Näyttää siltä Niinistö on voittamassa, viis gallupeista, monet niistä ovat SDP:n ohjauksissa.

    • irönmikes

      "Miksi siis vaihtaa päteväksi osoittautunut Halonen täysin kokemattomaan Niinistöön"

      Tuossa kohdassa paljastit sen, että et ole itsekään täysin varma siitä, että TaЯja valitaan toiselle kierrokselle. Yleensä viestisi ovat olleet sellaisia, että olet täysin varma asiastasi ja nyt on epävarmuutta ilmassa. Mistä tällainen huolestuneisuus tällä kertaa?

      TaЯjan valtakaudella moni yritys on lähtenyt Suomesta ulkomaille, seikka, jota en pidä niin erityisen hyvänä. Ootko säki sitä miältä, että Suamen pitää asettaa etusijalla Tansanian vähäosaiset ja Nicaraguan reilun kahvin viljelijät verrattuna maamme omiin työttömiin? Eli siis, jos hoidetaan ensin muun maailman asiat kuntoon, niin Suomen asiat tulevat kuntoon siinä ikäänkuin peesissä?

      • ironmikes

        Älä sepittele satujasi. Tottaki olen varma, että paras voittaa, muutenhan joutuisin totemaan suomalaisten äänestäjien enemmistön tyhmiksi.

        Koita sinäkin jo vihdoin tajuta, että yksikään presdentti voi määräillä mihin firmat Suomesta muuttavat. Ne katsovat vain sitä, mitä jää viivan alle missäkin maassa ja siinä ei muiden väliitulot paljokaan auta.

        Tarja ei myöskään päätä, miten paljon ja mihin Suomi satsaa rahaa ulkomaille. Määrätty määrä kansantulosta ohjataan aivan muuta kautta, ei Halosen. Ota siis selville asiosta, ennenkuin syyttelet täällä.


      • Tarkavianen
        ironmikes kirjoitti:

        Älä sepittele satujasi. Tottaki olen varma, että paras voittaa, muutenhan joutuisin totemaan suomalaisten äänestäjien enemmistön tyhmiksi.

        Koita sinäkin jo vihdoin tajuta, että yksikään presdentti voi määräillä mihin firmat Suomesta muuttavat. Ne katsovat vain sitä, mitä jää viivan alle missäkin maassa ja siinä ei muiden väliitulot paljokaan auta.

        Tarja ei myöskään päätä, miten paljon ja mihin Suomi satsaa rahaa ulkomaille. Määrätty määrä kansantulosta ohjataan aivan muuta kautta, ei Halosen. Ota siis selville asiosta, ennenkuin syyttelet täällä.

        Eli turhaan kehut Halosta, koska hän ei pysty niihin asioihin vaikuttamaan, joista juuri kehuit. Kyykky!


      • Tarkkaavainen
        Tarkavianen kirjoitti:

        Eli turhaan kehut Halosta, koska hän ei pysty niihin asioihin vaikuttamaan, joista juuri kehuit. Kyykky!

        Niinistökö pystyisi niihin paremmin vaikuttamaan? Kyykky! Sulla on aivan idioottimainen nikki. Oletko sen ihan itse keksinyt? Buaaaaah!!!


      • ironmikes
        Tarkavianen kirjoitti:

        Eli turhaan kehut Halosta, koska hän ei pysty niihin asioihin vaikuttamaan, joista juuri kehuit. Kyykky!

        Kuusi vuotta on mennyt loistavaa nousun aikaa "Suomessa ja maassamme on auvoisa rauha.

        Välimme kaikkiin maihin ovat Halosen ahkeran ja taitavan työn ansiosta loistokunnossa".

        Eikö Halonen ole juuri näitä asioita hoidellut, vai kuka muu niitä on sinun mielestäsi hoidellut junttiboy?

        Olen aina sanonut, ettei Presidentti hoida maan taloutta, mutta Halosen aikana se hoitanut sitä mallikaasti. Joko tajusit toope?


      • Kotikemisti
        ironmikes kirjoitti:

        Kuusi vuotta on mennyt loistavaa nousun aikaa "Suomessa ja maassamme on auvoisa rauha.

        Välimme kaikkiin maihin ovat Halosen ahkeran ja taitavan työn ansiosta loistokunnossa".

        Eikö Halonen ole juuri näitä asioita hoidellut, vai kuka muu niitä on sinun mielestäsi hoidellut junttiboy?

        Olen aina sanonut, ettei Presidentti hoida maan taloutta, mutta Halosen aikana se hoitanut sitä mallikaasti. Joko tajusit toope?

        Ei mene läpi ,niinkuin ei mene sekään ,että olet yrittäjä .Haahaahaa.
        Esimerkki:Vielä kuusi vuotta sitten Suomessa nousukautta elävä nokia maksaa tänävuonna veroja Suomeen 200000000e vähemmän ,kuin viimevuonna ja yhä laskee.
        Lasku johtuu muihin maihin valuvasta tuotannosta.

        Lehdistä saamme lähes jokapäivä lukea suuryritysten yt-neuvutteluista ja potkujen uhasta ,sekä tuotantojen siirtymisestä ulkomaille.

        Ne ,jotka haluavat Suomen alkaneen syöksykierteen suunnan muuttuvan ,tietävät sen hetken alkavan huomisesta.
        Sauli yksin ei tietenkään tilannetta pelasta ,mutta olkoon se viesti päättäjille ,että nyt on aika tehdä asioille jotain. JA HETI!


    • Tarkavianen

      "Suomi on maailman kärkimaita lähes kaikissa mittareissa."
      Tarkoitatko myös itsemurhatilastoa ja alkoholinkäyttöä?

      • sen verran

        annettais myönnytystä saulin suuntaan!! Kyllä sale saisi itsemurhia aikaiseksi huomattavasti enemmän, , samoin tuo alkoholin käyttö ja alkoholismi, se kyllä todellakin lisääntyisi niinistön ollessa pressa!!


      • ironmikes

        Halonen ei ole pakottanut ketään juomaan, eikä tappamaan itseään. Tarkoitin lopussa juuri näitä luusereita, jotka joutuvat jopa tappamaan itsensä oman avuttomuutensa, laiskuutensa ja tyhmyytensä johdosta. Suomessa pärjää taatusti, jos saa olla terveenä ja jos on älliä päässä. Sairaista ja vanhuksista huolehditaan kyllä varojen mukaan.

        Tyhmät ja laiskat eivät pärjää missään muuallakaan maailmassa ja on aivan sama vaikkei niitä olisikaan vaivoinamme Suomessa.


      • <-x-x-x->
        sen verran kirjoitti:

        annettais myönnytystä saulin suuntaan!! Kyllä sale saisi itsemurhia aikaiseksi huomattavasti enemmän, , samoin tuo alkoholin käyttö ja alkoholismi, se kyllä todellakin lisääntyisi niinistön ollessa pressa!!

        lisääntyisi Salen ollessa pressana.

        Duunareilla ei olisi rahaa ostaa viinaa ja poliisit valvoisivat kotipolttoa tehokkaasti


    • ironmokas

      Kuusi vuotta on vienyt SDP:läisen politiikan suistamana yrityksiä konkurssiin tai ne ovat lähteneet yrittäjäystävällisimpiin maihin.

      Välimme olisivat paremmat kaikkiin maihin, jos presidenttimme olisi tehnyt jotain muutakin Suomen eteen kuin oikonut kravaatteja.

      Suomi voisi olla vielä korkeammalla jos maallamme olisi ollut työnsä hyvin hoitava presidentti. BKT/capita on edelleen länsimaisittain surkean alhaalla.

      Venäjän tai ihailemasi edesmenneen Neuvostoliiton läpeensä korruptoituneen järjestelmän kanssa pitää harkita tarkaan kannattaako kauppaa käydä ollenkaan. Rahaa sieltä ei tule rikollisuutta sitäkin enemmän.

      Maailmassa olisi miljoona hyvää paikkaa mutta me olemme täällä ja olemme tehneet tästä maasta hyvän paikan vaikka SDP ja Halonen ovatkin olleet hidasteena.

      Yksikään poliitikko, kuten ei varmaan kukaan muukaan näe tällähetkellä olevan sotilaallista uhkaa mutta järkevät osaavat varautua odottamattomaan.

      Paremminkin voisi Suomella mennä vaikkapa viennin puitteissa, jos meillä olsi ollut presidentti, joka ymmärtää yritystoiminnan olevan kaiken hyvinvoinnin perusta ja osallistuisi aktiivisesti viennin edistämiseen.

      Miksi siis ei valittaisi pätevä, hyvät perusarvot omaava, edustava ja talouselämän tunteva presidentti.

      Kaikki jotka täälläkin liputtavat pysähtyneisyyden puolesta, ovat pelkkiä saamattomia luusereita, jotka eivät halua mitään edistystä tapahtuvan ja toivovat suomen taantuvan Pohjois-Korealaiselle tasolle. He eivät tosin pärjäisi missään muuallakaan, koska eivä uskaltaisi mitään muuttaa, eivät ainakaan parempaan suuntaan.

      • Analyse

        Ironmikes puhuu järkeä ja sinä kuulut noihin itkeviin luusereihin, joilla ei mene Suomessa hyvin.

        Suomessa ei ole mikään pysähtynyt, se on kokoomuksen levittämää perätön sontaa, joka ei pidä lainkaan paikkaansa, kun talouslukuja ja maailman parasta kilpailykykyä tarkastelee.
        Jos jossain on joku pysähtynyt, niin se Saulin käsityskyky Suomesta ja se turvallisuusvajeesta, jota ei tosiaankaan ole.

        Demarit eivät ole ajaneet yhtäkään yritystä konkurssiin, vaan taitamattomat yrittäjät itse, joten taas menvät herralta puheet pieleen.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 kuoli kolarissa

      Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.
      Joensuu
      197
      8346
    2. Suomea odottaa karu kohtalo

      Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.
      Maailman menoa
      296
      2048
    3. Kerro mistä alkaen

      Se ihastuminen alkoi? Mikä vuosi?
      Ikävä
      70
      1368
    4. Mikä on lempikuvasi

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      75
      1313
    5. Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa

      Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei
      Ikävä
      72
      1295
    6. Kuka on oikein

      Kaivattusi?
      Ikävä
      64
      1269
    7. Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!

      Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1179
    8. Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?

      Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti
      Tv-sarjat
      51
      1165
    9. Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja

      Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa
      Ikävä
      93
      1122
    10. Olet upea nainen

      Upea nainen oot.
      Ikävä
      36
      1076
    Aihe