Vanhasen johtamiskyky todettu heikoksi

KEPU:n kannalta totaalisesti pieleen menneiden presidentinvaalien jälkipuinti jatkuu puolueessa. Matti Vanhanen on hävinnyt kolmet vaalit peräkkäin eli hän on tehnyt kyseenalaisen hattutempun politiikassa.

Vanhasen kohdalta karmeinta on se, että edes kaikki KEPU:laiset eivät häntä äänestäneet. Vanhasen kannatus jäi merkittävästi alle KEPU:n gallupkannatuksesta. Tosin KEPU:n kannatus on puolueenakin ollut syöksymäisessä laskussa.

KEPU:n sisällä on kovia sisäisiä jännitteitä. Puolueen vahva agraarisiipi ei missään vaiheessa ole hyväksynyt liian herraskaista Matti Vanhasta. KEPU:n vahvat miehet Pekkarinen ja Kääriäinen eivät koskaan hyväksyneet Esko Ahon kohtelua puolueessa. Anneli Jäätteenmäen nosto puoluejohtajaksi nosti jo runsaasti agressiivisuutta ja Jäätteenmäen kaatuminen osoitti aholaisen siiven olleen oikeassa siinä, että Jäätteenmäestä ei olisi ollut puheenjohtajaksi.

Puolueen arvostettu harmaa eminenssi Kauko Juhantalo teki tällä viikolla radikaalin ehdotuksen. Vanhanen pitäisi Juhantalon mielestä syrjäyttää puoluejohtajan paikalta, mutta hän voisi jatkaa pääministerinä vaalikauden loppuun. Tällä tavalla uusi puoluejohtaja voisi keskittyä eduskuntavaaleihin, joissa KEPU:a uhkaa jälleen veret seisauttava rökäletappio. Juhantalon mielestä puoluejohtajaksi pitäisi nostaa Paula Lehtomäki.

Joka tapauksessa mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen päivät johtotehtävissä alkavat olla luetut. Eipä kukaan jää kaipaamaan.

9

358

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • känkkäränkkä

      Onkos sulla Aukki kuukautiset, kun noin kiukuttaa ja pitää sapekkaasti Suomen kautta aikojen suosituinta pääministeriä pilkata?

      • sepe

        joo aukki on saanut hanuriinsa,siks "vähän" kireä.


    • härski

      siinä mielessä MV nahjus että antanut alapäänsä vaikuttaa päätöksiin eli ministeri Tanja Karpela saa pilata puolueen mainetta oikein olan takaa. Esim.vasta hyväksytty tekijänoikeuslaki on jo menossa remonttiin. TK oli vahvasti ko lain kannalla tai oikeastaan puolirikolliset järjestöt kuten Gramex ja SONY-BMG kusettivat mennen tullen alusvaatemallin.

      • suvilindenkin oli

        Olihan se Suvi Lindenkin kulttuuriministerinä BWHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAA!


    • Politiikassa

      Kovinpa on nimimerkki ärhäkkänä kivittämään kenties oman yhteistyökumppaninsa. Sitä pelkäsinkin, kun herrojen kanssa marjaan lähtee...Suomen maaseutu on joutunut kantamaan suuren taakan tässä Eu-kysymyksessä ja se taakka on vain kasvanut viimeisissä "neuvottelu"-tuloksissa. Oman elinkeinon harjoittamisen vaikeutuminen on syynä äänestämättömyyden lisääntymiseen. Ja sinä kenties Eu-intoisena olet sitä taakkkaa vain vahvistamassa. Vanhanen on johtajatyyppinä hyvä, maltillinen, rakentava ja erittäin hyvää presidentti-ainesta sitten seuraavalla kerralla.

    • Puhtaan asian puolesta
    • ihan totta

      Känä on puosta!

    • Kana

      Ei luulisi känän louskuttavan, kun oman puolueen puheenjohtajana on kävelevä duracell-pupu Katainen...

      roskajoukkoa kaikki kokoomuksessa

    • T.Y.T.Y.

      Kauko Juhantalo esitti jo neljä vuotta sitten, että mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen olisi syrjäytettävä puolueen puheenjohtajan paikalta. Jos KEPU olisi silloin kuunnellut Kakea, ei KEPU olisi nyt tällaisessa ahdingossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2338
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2213
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1545
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1534
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1447
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1093
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      984
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      954
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      944
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      883
    Aihe