MITÄÄN!
SYY:
Rakkaudessa ei ole pelkoa. Jumala on rakkaus, Jeesus on rakkaus, Pyhä Henki on rakkaus. Summasummaru: Pyhä Kolminaisuus on rakkaus, eikä siinä ole mitään pelkoa.
Raamattu sanoo, ettei Jeesukseen uskovan tarvitse pelätä YHTÄÄN MITÄÄN, sillä meille Jeesukseen uskoville ei ole annettu pelkuruuden henkeä.
Meille on annettu Pyhän Hengen kautta, Jeesuksen vuodatetun veren, ristin kuoleman kautta maailman koko universumin mahtavin VOIMA, joka on SAMA YLÖSNOUSEMUSVOIMA, kuin Jeesuksellakin.
Meillä ei ole mitään muuta pelkoa, kuin Jumalan pelko, mutta sekään ei ole pelkoa siinä mielessä kuin maallinen ihminen pelon käsittää.
Se on kunnioittavaa ja rakastavaa, tieto ja tunne siitä, että Jumala on hyvä ja rakastava, ja antaa lapsilleen parasta. Meillä uskovilla ei ole todellakaan mitään pelkoa. Meidän uskomme ei perustu pelkoon.
Raamattu kertoo, että uskovan ihmisen eläminen pelossa on sama, kuin eläisi synnissä.
Sillä jo pelossa on rangaistusta, on hirvittävää elää pelossa. Sitä meidän Taivaallinen Isämme ei omille lapsilleen halua, eikä meidän tarvitse sellaiseen alistua.
Joten lopetetaanpa heti tämä pelosta syyttely kristittyjen elämässä. Se on valhetta.
Kristitty saa turvata kaikessa Jeesukseen, kristitty saa nukkua yönsä hyvin, kristityn ei tarvitse miettiä, mitähän kuoleman jälkeen, tai arvuutella kohtaloaan meneekö hän taivaaseen, vai päätyykö helvettiin, vai onko kuoleman jälkeen pelkkää tyhjyyttä.
Uskova kristitty TIETÄÄ, ja siksi hänellä on rauha. Hänen ei todellakaan tarvitse pelätä. Mitään. Kiitos siitä Jeesukselle, sille, mitä Hän on, ja mitä Hän teki meidän syntisten ihmisten puolesta. Hän antoi meille vapautuksen synnistä, synnin orjuudesta, pelosta ja kaikesta muustakin, mikä on saatanan valtakunnan aseita meitä vastaan. Jeesus riisui saatanan aseista.
Kristittyihin nähden saatanalla ei ole mitään valtaa, ei mitään aseita, yksi sen aseista on pelko, mutta se ei pysty käyttämään sitä kristittyjä vastaan, sillä se on kristittyihin nähden aseeton. Me olemma TÄYSIN vapaita pelosta.
Näin on näreet, ateisti-kaverit.
KRISTITYT EIVÄT PELKÄÄ
49
1539
Vastaukset
- Sepe
..Sepä hyvä. Et siis pelkää MITÄÄN; et omaa kuolemaasi, lapsesi kuolemaa, keuhkosyöpää, vanhuutta, yksinäisyyttä, köyhyyttä, ydinsotaa, muita uskontoja, sekularisaatiota, ateismia, raiskaamista, pedofiliaa, mielisairautta, nälkää, kylmyyttä, eläinrääkkäystä, saasteita. Et mitään, koska Jumala on huolehtinut pelkosi pois.
Juju onkin siinä, että ihmiset jotka pelkäävät noita asioita, yrittävät poistaa niitä maailmasta. Ne, jotka eivät pelkää, tuntuvat yrittävän vain saada muutkin ihmiset olemaan niitä pelkäämättä. Tai sitten eivät vain välitä ollessaan vakuuttuneita siitä että ne, jotka pelkäävät, ansaitsevat pelkonsa.- tiaana
kuin sääli, rakkaus muita kohtaan, tai huoli muista.
Aivan eri asia.
Sitäpaitsi, kristitty voi aina rukoilla uskon rukouksen toisen ihmisen puolesta, jota nämä edellä kuvaamasi taudit ym. muut asiat vaivaavat, ja kas, moni onkin rukouksen kautta vapautunut taudeista ja sairauksista rukouksen kautta, koska Jeesus vapauttaa tänäkin päivänä.
Maailmassa on paljon pahoja asioita, koska tämä maailma on saatanan herrauden alainen.
Ne ihmiset, jotka eivät ole Jeesuksen omia, aiheuttavat itse sotia, Jumala ei lähetä sairauksia, vaan ne tulevat toisesta lähteestä. Arvaapa keneltä?
Uskovat saavat elää vapaata elämää myöskin sairauksista. Monien uskovien vanhempien lapset ovat parantuneet sairauksista, joista ei olisi pitänyt selvitä, heränneet henkiin hukkumiskuolemasta ym. näitä tapauksia on vaikka kuinka täällä Suomessakin.
Pitää vain ymmärtää, mistä apua pyytää, ja kun siihen uskoo, voi olla varma, että apu tulee, eikä tarvitse pelätä. - Isti Ate
tiaana kirjoitti:
kuin sääli, rakkaus muita kohtaan, tai huoli muista.
Aivan eri asia.
Sitäpaitsi, kristitty voi aina rukoilla uskon rukouksen toisen ihmisen puolesta, jota nämä edellä kuvaamasi taudit ym. muut asiat vaivaavat, ja kas, moni onkin rukouksen kautta vapautunut taudeista ja sairauksista rukouksen kautta, koska Jeesus vapauttaa tänäkin päivänä.
Maailmassa on paljon pahoja asioita, koska tämä maailma on saatanan herrauden alainen.
Ne ihmiset, jotka eivät ole Jeesuksen omia, aiheuttavat itse sotia, Jumala ei lähetä sairauksia, vaan ne tulevat toisesta lähteestä. Arvaapa keneltä?
Uskovat saavat elää vapaata elämää myöskin sairauksista. Monien uskovien vanhempien lapset ovat parantuneet sairauksista, joista ei olisi pitänyt selvitä, heränneet henkiin hukkumiskuolemasta ym. näitä tapauksia on vaikka kuinka täällä Suomessakin.
Pitää vain ymmärtää, mistä apua pyytää, ja kun siihen uskoo, voi olla varma, että apu tulee, eikä tarvitse pelätä.>>Uskovat saavat elää vapaata elämää myöskin sairauksista.>Monien uskovien vanhempien lapset ovat parantuneet sairauksista, joista ei olisi pitänyt selvitä, heränneet henkiin hukkumiskuolemasta ym. näitä tapauksia on vaikka kuinka täällä Suomessakin.
- tiaana
Isti Ate kirjoitti:
>>Uskovat saavat elää vapaata elämää myöskin sairauksista.>Monien uskovien vanhempien lapset ovat parantuneet sairauksista, joista ei olisi pitänyt selvitä, heränneet henkiin hukkumiskuolemasta ym. näitä tapauksia on vaikka kuinka täällä Suomessakin.
Jumala jakaa hyvyyttään niin pahoille kuin hyvillekin.
en todellakaan tarkoittanut sitä. Vaan, että monesti uskon rukous auttaa siirtämään vuoria, se saa aikaan muutoksia. Yliluonnollisia muutoksia. Ketään ei tässä syytellä.
Syyttäjä on paholainen, ja kaikki syytökset tulevat sen kautta.
Elämä ei ole reilua, sitä ei ole myöskään armo, sillä armo menee reiluuden ylitse, ja sitä on vaikea käsittää, koska armo voi tuntua joskus epäreilultakin, vaikka sitä se ei ole. - Apostoli35
tiaana kirjoitti:
kuin sääli, rakkaus muita kohtaan, tai huoli muista.
Aivan eri asia.
Sitäpaitsi, kristitty voi aina rukoilla uskon rukouksen toisen ihmisen puolesta, jota nämä edellä kuvaamasi taudit ym. muut asiat vaivaavat, ja kas, moni onkin rukouksen kautta vapautunut taudeista ja sairauksista rukouksen kautta, koska Jeesus vapauttaa tänäkin päivänä.
Maailmassa on paljon pahoja asioita, koska tämä maailma on saatanan herrauden alainen.
Ne ihmiset, jotka eivät ole Jeesuksen omia, aiheuttavat itse sotia, Jumala ei lähetä sairauksia, vaan ne tulevat toisesta lähteestä. Arvaapa keneltä?
Uskovat saavat elää vapaata elämää myöskin sairauksista. Monien uskovien vanhempien lapset ovat parantuneet sairauksista, joista ei olisi pitänyt selvitä, heränneet henkiin hukkumiskuolemasta ym. näitä tapauksia on vaikka kuinka täällä Suomessakin.
Pitää vain ymmärtää, mistä apua pyytää, ja kun siihen uskoo, voi olla varma, että apu tulee, eikä tarvitse pelätä."Uskovat saavat elää vapaata elämää myöskin sairauksista."
Uskovatkin sairastuvat, mutta voimme uskoa Jeesuksen sovitustyön ja lunastuksen kautta tapahtuvaan parantumiseen. Tosiasia on kuitenkin se, etteivät kaikki parane.
Sairaudet ja ihmisen kuolevaisuus johtuvat perisynnistä, me emme fyysisesti ole ikuisia. Näistä asioista ihminen on vapaa vasta kuoltuaan, Taivaassa.
Mitä jos uskova sairastuu, onko syntisempi kuin terveenä pysyvä? Mikä on näkemyksesi? - tiaana
Apostoli35 kirjoitti:
"Uskovat saavat elää vapaata elämää myöskin sairauksista."
Uskovatkin sairastuvat, mutta voimme uskoa Jeesuksen sovitustyön ja lunastuksen kautta tapahtuvaan parantumiseen. Tosiasia on kuitenkin se, etteivät kaikki parane.
Sairaudet ja ihmisen kuolevaisuus johtuvat perisynnistä, me emme fyysisesti ole ikuisia. Näistä asioista ihminen on vapaa vasta kuoltuaan, Taivaassa.
Mitä jos uskova sairastuu, onko syntisempi kuin terveenä pysyvä? Mikä on näkemyksesi?ei hän ole sen syntisempi kuin terveenä pysynyt uskova.
Mutta monet uskovat sairastuvat sen vuoksi, että heillä kaikesta huolimatta on katkeruutta, kateutta ym. elämässään.
Perisynti on myös asia joka tulee ottaa huomioon.
tosiasia on myös se, etteivät kaikki uskovat ihmiset parane.
Tästä on ollut puhetta, ja paljon on sanottu myös, ettei Jeesuskaan parantanut kaikkia.
Jeesus kuitenkin paransi KAIKKI jotka halusivat parantumista.
Ei Jeesus sanonut yhdellekään ihmiselle; en tahdo parantaa sinua, vaan Jeesus vastasi aina; Minä tahdon! tai : Tapahtukoon sinulle uskosi mukaan.
Tosiasia on myös, etteivät uskomattomat ihmiset koe niin paljon ihmeparantumisia kuin uskovat, joille se on täyttä arkipäivää.
Jotkut uskovat jopa uskovat, että Jumala on lähettänyt heille sairauden, jonka tarkoitus on olla heille opetuksena, tuomaan nöyryyttä, etsimään Jumalaa syvemmältä tai jotakin muuta.
Tosiasia on kuitenkin se, ettei Jumala lähetä sairauksia yhdenkään ihmisen kärsittäväksi. Sairauden lähettäjä on aina sielun vihollinen, joka vihaa ihmisiä, koska ihminen on Jumalan kuvaksi luotu. Sielun vihollinen on tullut vain tappamaan, tuhoamaan ja ryöstämään.
Se haluaa tappaa ihmisen, tuhota ihmisen sairaudella, ryöstää sairauksilla elämänhalun, ja tuhota ihmisen elämän.
Nämä ovat kaikki faktoja, jotka tulee ottaa yhdessä huomioon. Kaikki ei ole niin yksiselitteistä tai mustavalkoista.
Tärkeintä on tietää mikä on Jumalan tahto, ja uskossa ojentautua siihen, mikä ei näy.
Kun näin tekee, ja uskoo, että Jeesus voi parantaa, eikä katso siihen sairauteen, vaan katsoo sen ylitse.
Sairaus itsessään on todellinen, se muistuttaa olemassaolostaan kivuilla ja säryillä ym. mutta ihmisen ei tarvitse siihen alistua, vaan katsoo sen ylitse taivaallisiin, ja USKOSSA ottaen vastaan sen, mikä on Jumalalla tarjolla, lapsen uskolla, niin se tulee todeksi tässä maailmassa.
kun tuijotetaan vaan sairauteen, eikä osata ottaa vastaan uskossa, ojentautuen siihen, mikä ei näy, ei voida vastaanotaa tervehtymistä. - Sepe
tiaana kirjoitti:
kuin sääli, rakkaus muita kohtaan, tai huoli muista.
Aivan eri asia.
Sitäpaitsi, kristitty voi aina rukoilla uskon rukouksen toisen ihmisen puolesta, jota nämä edellä kuvaamasi taudit ym. muut asiat vaivaavat, ja kas, moni onkin rukouksen kautta vapautunut taudeista ja sairauksista rukouksen kautta, koska Jeesus vapauttaa tänäkin päivänä.
Maailmassa on paljon pahoja asioita, koska tämä maailma on saatanan herrauden alainen.
Ne ihmiset, jotka eivät ole Jeesuksen omia, aiheuttavat itse sotia, Jumala ei lähetä sairauksia, vaan ne tulevat toisesta lähteestä. Arvaapa keneltä?
Uskovat saavat elää vapaata elämää myöskin sairauksista. Monien uskovien vanhempien lapset ovat parantuneet sairauksista, joista ei olisi pitänyt selvitä, heränneet henkiin hukkumiskuolemasta ym. näitä tapauksia on vaikka kuinka täällä Suomessakin.
Pitää vain ymmärtää, mistä apua pyytää, ja kun siihen uskoo, voi olla varma, että apu tulee, eikä tarvitse pelätä...että sinä olet näitä.
"Uskovat saavat elää vapaata elämää myöskin sairauksista."
Kotkan seudulla pari vuotta sitten hyvin uskovaisen ja ihanan pariskunnan 14-vuotias tytär kuoli keuhkokuumeeseen. Pariskunnalla oli kaltaisesi tuttava, joka sanoi minulle, päin naamaa, että heidän uskonsa ei ollut ollut tarpeeksi vahva eikä Jumala siksi ollut lasta pelastanut.
Minua oksettaa, oikeasti. Jos näin todella on, niin teitin jumalanne on varsinainen hirviö. Höpötä omiasi, hihhuli: käytännön teot ratkaisevat, eivät puheet. - Sepe
Sepe kirjoitti:
..että sinä olet näitä.
"Uskovat saavat elää vapaata elämää myöskin sairauksista."
Kotkan seudulla pari vuotta sitten hyvin uskovaisen ja ihanan pariskunnan 14-vuotias tytär kuoli keuhkokuumeeseen. Pariskunnalla oli kaltaisesi tuttava, joka sanoi minulle, päin naamaa, että heidän uskonsa ei ollut ollut tarpeeksi vahva eikä Jumala siksi ollut lasta pelastanut.
Minua oksettaa, oikeasti. Jos näin todella on, niin teitin jumalanne on varsinainen hirviö. Höpötä omiasi, hihhuli: käytännön teot ratkaisevat, eivät puheet...reagoinut siihen, mitä sanoin ateistin kuolemanpelosta. Väitit suoraan, että usko jumalaan antaa voimia, mutta et ottanut kantaa, miksi eläin on voimakkaimmillaan juuri ennen kuolemaa. Eikö kuolemanpelko ole juuris e asia, mikä saa tieteen taistelemaan inhimillisemmän elämän puolesta, sairauksia ja puutetta ja hätää vastaan? Jos usko jumalaan todella pelastaa ja kaikki on armon varassa, niin miten tämä parantaa tämänhetkistä maailmaa yhtään mitenkään? Kumpi on moraalisempi: ateisti, joka menee Afrikkaan auttamaan ihmisiä, vai uskovainen, joka rukoilee kotona että Afrikassa tultaisiin uskoon?
Sen toki lisään, että monet kirkot ja seurakunnat tekevät paljon erittäin hyvää kehitysaputyötä. Heillä on nk. realiteetit hallussaan.
- Canopus
"KRISTITYT EIVÄT PELKÄÄ MITÄÄN!"
Meneppä hyppäämään katolta alas, niin me muut saamme elää rauhassa.- tiaana
ainakaan sinun rauhaasi voi viedä. Koitapa tutkia syvemmältä itseäsi, miksi suhtaudut noin vihamielisesti? Minä se syy en ainakaan ole, Hohoooo!
- jeesusteleva kiihko hihhuli...
Jos haluat tietää vastauksen lue Matt. 4:5-7.
- Canopus
jeesusteleva kiihko hihhuli... kirjoitti:
Jos haluat tietää vastauksen lue Matt. 4:5-7.
No pelkäätkö loukkaavasi itsesi vai et. Jos et tosiaankaan pelkää mitään, niin et tarvitse enkeleitä palastamaan itseäsi, eihän Jobkaan tarvinut.
- jeesusteleva kiihko hihhuli...
Canopus kirjoitti:
No pelkäätkö loukkaavasi itsesi vai et. Jos et tosiaankaan pelkää mitään, niin et tarvitse enkeleitä palastamaan itseäsi, eihän Jobkaan tarvinut.
"No pelkäätkö loukkaavasi itsesi vai et. Jos et tosiaankaan pelkää mitään, niin et tarvitse enkeleitä palastamaan itseäsi, eihän Jobkaan tarvinut."
En pelkäisi, koska uskoisin loukkaantuvani, ellei Jumala sitä estäisi.
Ja toisaalta kyllä minä Jumalaa sen verran pelkään, etten lähtisi pomppimaan katoilta, kiusaten siten Jumalaa. - tiaana
jeesusteleva kiihko hihhuli... kirjoitti:
"No pelkäätkö loukkaavasi itsesi vai et. Jos et tosiaankaan pelkää mitään, niin et tarvitse enkeleitä palastamaan itseäsi, eihän Jobkaan tarvinut."
En pelkäisi, koska uskoisin loukkaantuvani, ellei Jumala sitä estäisi.
Ja toisaalta kyllä minä Jumalaa sen verran pelkään, etten lähtisi pomppimaan katoilta, kiusaten siten Jumalaa.se oli, joka käski minua hyppäämään katolta.
Jos siis pitää nyt verrata matteuksen 4.lukuun ja jakeeseen 6:
"Perkele sanoi Jeesukselle: Jos olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas, sillä kirjoitettu on: Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta, ja he kantavat sinua käsillänsä ettet jalkaasi kiveen loukkaisi"
Paholaisella on tapana puhua itsensä pussiin. - Itse piru?
tiaana kirjoitti:
se oli, joka käski minua hyppäämään katolta.
Jos siis pitää nyt verrata matteuksen 4.lukuun ja jakeeseen 6:
"Perkele sanoi Jeesukselle: Jos olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas, sillä kirjoitettu on: Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta, ja he kantavat sinua käsillänsä ettet jalkaasi kiveen loukkaisi"
Paholaisella on tapana puhua itsensä pussiin.Senverran monesti olet tässä keskustelussa puhunut itsesi pussiin!
Pane nyt pussin suu kiinni ja pysy siellä! Kiitos!
- Umpipakana
>>Kristitty saa turvata kaikessa Jeesukseen, kristitty saa nukkua yönsä hyvin, kristityn ei tarvitse miettiä, mitähän kuoleman jälkeen, tai arvuutella kohtaloaan meneekö hän taivaaseen, vai päätyykö helvettiin, vai onko kuoleman jälkeen pelkkää tyhjyyttä.
Uskova kristitty TIETÄÄ, ja siksi hänellä on rauha. Hänen ei todellakaan tarvitse pelätä. Mitään. Kiitos siitä Jeesukselle..- tiaana
ja kaikille muillekin, jotka uskovat Jeesukseen. Onko sinulla toisenlainen käsitys pelastumisesta?
Apua!
Jokainen joka uskoo Jeesukseen, pelastuu, eli pääsee taivaaseen.
Pelastuminen ei ole kiinni ihmisen omista teoista. Jos ihminen on tappanut toisen ihmisen, tai raiskannut sata lasta, kiduttanut kuoliaaksi heikompiaan, mutta tekee parannuksen sydämessään ja ottaa vastaan Jeesuksen Kristuksen vapahtajanaan, hän pelastuu.
Kuka oli ensimmäinen, jolle luvattiin taivaspaikka Jeesuksen kanssa?
Rikollinen, joka roikkui ristillä Jeesuksen vieressä. Varmasti paljon pahaa elämässään tehneenä, hän teki parannuksen elämänsä viimeisillä hetkillä.
Toinen taas syytti Jeesusta, halveksi minkä ehti.
Jos taas ihminen on elänyt hyvän elämän, tehden hyviä asioita toisilleen, ollut hajuton, väritön, eikä aiheuttanut harmia muille, mutta ei usko Jeesukseen, ei hänellä ole taivaspaikkaa.
Kyse on armosta, lahjasta, joka on lunastettavissa vain uskon kautta Jeesukseen.
Kukaan ei mene Isän tykö, muutoin kuin Pojan kautta.
Pelastusta ei tehty vaikeaksi. Vaan niin käsittämättömän helpoksi, että tämä uuspakanallisen maan ihmiset eivät tiedä, koska saatana/vihollinen on sokaissut heidän silmänsä totuudelta.
Joka häpeää Jeesusta, eikä tunnusta Jeesusta elämänsä Herraksi, ei Jeesuskaan tunnusta tätä Isänsä edessä.
Jeesus oli syntiuhri, ja voitti kuoleman. Niin voittavat kaikki, ne, jotka uskovat.
Jokainen joka uskoo, ei huku, vaan saa iankaikkisen elämän.
Tämä ei siis kuulu vain harvoille ja niille, joiden oletat olevan hurskaita. Vaan myös sinulle, rakas ystävä. Pyydät vain Jeesusta tulemaan sydämeesi, ja tunnustat uskovasi Jeesukseen, se on siinä. Taivaspaikkaa tarjotaan myös sinulle. Sinä päätät itse otatko vastaan sen vai et. Jumala on tehnyt kaiken sen eteen, jotta sinä pääset taivaaseen, enempää Hän ei voi tehdä. Sinä teet lopullisen valinnan. - Undertaker
tiaana kirjoitti:
ja kaikille muillekin, jotka uskovat Jeesukseen. Onko sinulla toisenlainen käsitys pelastumisesta?
Apua!
Jokainen joka uskoo Jeesukseen, pelastuu, eli pääsee taivaaseen.
Pelastuminen ei ole kiinni ihmisen omista teoista. Jos ihminen on tappanut toisen ihmisen, tai raiskannut sata lasta, kiduttanut kuoliaaksi heikompiaan, mutta tekee parannuksen sydämessään ja ottaa vastaan Jeesuksen Kristuksen vapahtajanaan, hän pelastuu.
Kuka oli ensimmäinen, jolle luvattiin taivaspaikka Jeesuksen kanssa?
Rikollinen, joka roikkui ristillä Jeesuksen vieressä. Varmasti paljon pahaa elämässään tehneenä, hän teki parannuksen elämänsä viimeisillä hetkillä.
Toinen taas syytti Jeesusta, halveksi minkä ehti.
Jos taas ihminen on elänyt hyvän elämän, tehden hyviä asioita toisilleen, ollut hajuton, väritön, eikä aiheuttanut harmia muille, mutta ei usko Jeesukseen, ei hänellä ole taivaspaikkaa.
Kyse on armosta, lahjasta, joka on lunastettavissa vain uskon kautta Jeesukseen.
Kukaan ei mene Isän tykö, muutoin kuin Pojan kautta.
Pelastusta ei tehty vaikeaksi. Vaan niin käsittämättömän helpoksi, että tämä uuspakanallisen maan ihmiset eivät tiedä, koska saatana/vihollinen on sokaissut heidän silmänsä totuudelta.
Joka häpeää Jeesusta, eikä tunnusta Jeesusta elämänsä Herraksi, ei Jeesuskaan tunnusta tätä Isänsä edessä.
Jeesus oli syntiuhri, ja voitti kuoleman. Niin voittavat kaikki, ne, jotka uskovat.
Jokainen joka uskoo, ei huku, vaan saa iankaikkisen elämän.
Tämä ei siis kuulu vain harvoille ja niille, joiden oletat olevan hurskaita. Vaan myös sinulle, rakas ystävä. Pyydät vain Jeesusta tulemaan sydämeesi, ja tunnustat uskovasi Jeesukseen, se on siinä. Taivaspaikkaa tarjotaan myös sinulle. Sinä päätät itse otatko vastaan sen vai et. Jumala on tehnyt kaiken sen eteen, jotta sinä pääset taivaaseen, enempää Hän ei voi tehdä. Sinä teet lopullisen valinnan.se Jeesus sitten siitä hyötyy, uskonko minä vai en.
Saan siis raiskata lapsia ja tappaa niitä ihan rauhassa koko elämäni, kunhan muistan sitten kuolinvuoteellani ottaa vastaan Jeesuksen Kristuksen Vapahtajana.
Hienoa!
Ne raiskatut lapset taputtavat kaikki kuorossa käsiään, sillä tapaavathan he minut taas sitten taivaassa, jossa lystinpito jatkuu! - tiaana
Undertaker kirjoitti:
se Jeesus sitten siitä hyötyy, uskonko minä vai en.
Saan siis raiskata lapsia ja tappaa niitä ihan rauhassa koko elämäni, kunhan muistan sitten kuolinvuoteellani ottaa vastaan Jeesuksen Kristuksen Vapahtajana.
Hienoa!
Ne raiskatut lapset taputtavat kaikki kuorossa käsiään, sillä tapaavathan he minut taas sitten taivaassa, jossa lystinpito jatkuu!eikä siinä ole mitään rakkautta. Rakkaudesta on kyse, ei rakkaudesta itseensä eikä omasta rakkaudesta joka lähtee ihmisestä itsestään.
Kyse on Jeesuksen rakkaudesta, joka sinussa vaikuttaa, saaden sinut tekemään parannuksen elämässäsi, sydämen ympärileikkaus.
tässä on paljon suuremmasta asiasta kyse kuin ihmisen teoista. Sillä ei ole mitään tekoa ihmisten tekojen kanssa.
Pelastus on yksin armoa. Joka nöyrtyy, tunnustaa syntisyytensä, tajuaa oman syntisen tilansa, oman pahuutensa, ja tahtoo puhdistautua siitä kaikesta saastasta.
Tätä ei voi kukaan tehdä, ellei ihminen tule herätykseen. kun ihminen tajuaa, ettei voi koskaan omien hyvien tekojen kautta päästä taivaaseen, tajuaa samalla, etteivät mitkään pahat teot estä ihmistä pääsemästä taivaaseen, jos ihminen tekee parannuksen, ja katuu pahoja tekojaan ja syntejään.
Jos ihminen päättää etukäteen tekevänsä mahdollisimman paljon pahaa elämässään, ja vasta kuolinvuoteellaan pyytävänsä Jeesusta sydämeen, tämä on mahdottomuus. Ihminen ei voi tehdä aidosti parannusta tällä tavalla.
Sama juttu kuin jos lapsi tekee pahaa minkä ehtii, pyytää välillä vain muodon vuoksi anteeksi, mutt a ei ole aikomustakaan lopettaa, vaan jatkaa samaa rataa. Siinä ei ole mitään mieltä, eikö sellainen ihminen ole mieletön? oli sitten aikuinen tai lapsi?
Se että on mielenvikainen tai lapsi, ei ole ihmisen oma vika, ja Herra kyllä armahtaa ne, joilla ei ole tietoa tai käsitystä oikeasta tai väärästä. Muutenhan jo sylivauvat joutuisivat helvettiin jos vaikka kuolevat synnytykse´ssä jo pelkästään perisynnin vuoksi, mutta se ei ole taivaallisen Isän tahto, vaan nämä lapset ja kaikki muutkin lapset tai ihmiset, jotka eivät erota oikeaa väärästä, heitä ei voida tuomita, vaan he pääsevät taivaaseen.
Kun lapsi kasvaa, ja tajuaa, mitä vahinkoa/mielipahaa saa toiminnallaan aikaiseksi, hän ymmärtää tekojensa seuraukset. Hän alkaa ymmärtää mikä on oikein ja mikä on väärin. Tässä ihmiselle muodostuu omatunto. Lapsi oppii tekemään valintoja elämässään, saaden itselleen hyvän omantunnon, tai pahan.
Kyllä ihminen tietää mikä on oikein ja mikä on väärin jo aika pienestä asti.
Valitessaan pahoja tekoja, ihminen paaduttaa itsensä, ja parannuksen tekeminen on aina vaikeampaa. Aito synnin katuminen ja parannuksen tekeminen lähtee ihmisen sydämestä ja siitä, että hän tahtoo olla läheisessä suhteessa Jumalaan, jossa ei pahuutta ole.
Jumala ei katso ihmiseen, vaan sydämeen, ja näkee, tekeekö ihminen aidosta sydämestä parannusta. - Umpipakana
tiaana kirjoitti:
eikä siinä ole mitään rakkautta. Rakkaudesta on kyse, ei rakkaudesta itseensä eikä omasta rakkaudesta joka lähtee ihmisestä itsestään.

Jumala ei katso ihmiseen, vaan sydämeen, ja näkee, tekeekö ihminen aidosta sydämestä parannusta.uskon pitää olla sitten lapsen uskoa, kuten jossain olen kuullut sanottavan.
Ajattelin itsekin samalla lailla sinun kanssasi, kun olin jotain ehkä kymmenvuotias.
Mutta onnea vaan elämääsi. - tiaana
Umpipakana kirjoitti:
uskon pitää olla sitten lapsen uskoa, kuten jossain olen kuullut sanottavan.
Ajattelin itsekin samalla lailla sinun kanssasi, kun olin jotain ehkä kymmenvuotias.
Mutta onnea vaan elämääsi.on eri asia kuin lapsellisuus.
Lapsenomainen usko ei epäile, vaan se on puhdas, ja täysin luottavainen ilman epäilyksen häivää.
Tätä uskoa on aikuisilla elävässä uskossa olevilla Jeesukseen turvaavilla.
Sillä ei ole mitään tekemistä lapsellisuuden kanssa. - Itse piru
tiaana kirjoitti:
eikä siinä ole mitään rakkautta. Rakkaudesta on kyse, ei rakkaudesta itseensä eikä omasta rakkaudesta joka lähtee ihmisestä itsestään.
Kyse on Jeesuksen rakkaudesta, joka sinussa vaikuttaa, saaden sinut tekemään parannuksen elämässäsi, sydämen ympärileikkaus.
tässä on paljon suuremmasta asiasta kyse kuin ihmisen teoista. Sillä ei ole mitään tekoa ihmisten tekojen kanssa.
Pelastus on yksin armoa. Joka nöyrtyy, tunnustaa syntisyytensä, tajuaa oman syntisen tilansa, oman pahuutensa, ja tahtoo puhdistautua siitä kaikesta saastasta.
Tätä ei voi kukaan tehdä, ellei ihminen tule herätykseen. kun ihminen tajuaa, ettei voi koskaan omien hyvien tekojen kautta päästä taivaaseen, tajuaa samalla, etteivät mitkään pahat teot estä ihmistä pääsemästä taivaaseen, jos ihminen tekee parannuksen, ja katuu pahoja tekojaan ja syntejään.
Jos ihminen päättää etukäteen tekevänsä mahdollisimman paljon pahaa elämässään, ja vasta kuolinvuoteellaan pyytävänsä Jeesusta sydämeen, tämä on mahdottomuus. Ihminen ei voi tehdä aidosti parannusta tällä tavalla.
Sama juttu kuin jos lapsi tekee pahaa minkä ehtii, pyytää välillä vain muodon vuoksi anteeksi, mutt a ei ole aikomustakaan lopettaa, vaan jatkaa samaa rataa. Siinä ei ole mitään mieltä, eikö sellainen ihminen ole mieletön? oli sitten aikuinen tai lapsi?
Se että on mielenvikainen tai lapsi, ei ole ihmisen oma vika, ja Herra kyllä armahtaa ne, joilla ei ole tietoa tai käsitystä oikeasta tai väärästä. Muutenhan jo sylivauvat joutuisivat helvettiin jos vaikka kuolevat synnytykse´ssä jo pelkästään perisynnin vuoksi, mutta se ei ole taivaallisen Isän tahto, vaan nämä lapset ja kaikki muutkin lapset tai ihmiset, jotka eivät erota oikeaa väärästä, heitä ei voida tuomita, vaan he pääsevät taivaaseen.
Kun lapsi kasvaa, ja tajuaa, mitä vahinkoa/mielipahaa saa toiminnallaan aikaiseksi, hän ymmärtää tekojensa seuraukset. Hän alkaa ymmärtää mikä on oikein ja mikä on väärin. Tässä ihmiselle muodostuu omatunto. Lapsi oppii tekemään valintoja elämässään, saaden itselleen hyvän omantunnon, tai pahan.
Kyllä ihminen tietää mikä on oikein ja mikä on väärin jo aika pienestä asti.
Valitessaan pahoja tekoja, ihminen paaduttaa itsensä, ja parannuksen tekeminen on aina vaikeampaa. Aito synnin katuminen ja parannuksen tekeminen lähtee ihmisen sydämestä ja siitä, että hän tahtoo olla läheisessä suhteessa Jumalaan, jossa ei pahuutta ole.
Jumala ei katso ihmiseen, vaan sydämeen, ja näkee, tekeekö ihminen aidosta sydämestä parannusta.:D :D
- lsk
tiaana kirjoitti:
ja kaikille muillekin, jotka uskovat Jeesukseen. Onko sinulla toisenlainen käsitys pelastumisesta?
Apua!
Jokainen joka uskoo Jeesukseen, pelastuu, eli pääsee taivaaseen.
Pelastuminen ei ole kiinni ihmisen omista teoista. Jos ihminen on tappanut toisen ihmisen, tai raiskannut sata lasta, kiduttanut kuoliaaksi heikompiaan, mutta tekee parannuksen sydämessään ja ottaa vastaan Jeesuksen Kristuksen vapahtajanaan, hän pelastuu.
Kuka oli ensimmäinen, jolle luvattiin taivaspaikka Jeesuksen kanssa?
Rikollinen, joka roikkui ristillä Jeesuksen vieressä. Varmasti paljon pahaa elämässään tehneenä, hän teki parannuksen elämänsä viimeisillä hetkillä.
Toinen taas syytti Jeesusta, halveksi minkä ehti.
Jos taas ihminen on elänyt hyvän elämän, tehden hyviä asioita toisilleen, ollut hajuton, väritön, eikä aiheuttanut harmia muille, mutta ei usko Jeesukseen, ei hänellä ole taivaspaikkaa.
Kyse on armosta, lahjasta, joka on lunastettavissa vain uskon kautta Jeesukseen.
Kukaan ei mene Isän tykö, muutoin kuin Pojan kautta.
Pelastusta ei tehty vaikeaksi. Vaan niin käsittämättömän helpoksi, että tämä uuspakanallisen maan ihmiset eivät tiedä, koska saatana/vihollinen on sokaissut heidän silmänsä totuudelta.
Joka häpeää Jeesusta, eikä tunnusta Jeesusta elämänsä Herraksi, ei Jeesuskaan tunnusta tätä Isänsä edessä.
Jeesus oli syntiuhri, ja voitti kuoleman. Niin voittavat kaikki, ne, jotka uskovat.
Jokainen joka uskoo, ei huku, vaan saa iankaikkisen elämän.
Tämä ei siis kuulu vain harvoille ja niille, joiden oletat olevan hurskaita. Vaan myös sinulle, rakas ystävä. Pyydät vain Jeesusta tulemaan sydämeesi, ja tunnustat uskovasi Jeesukseen, se on siinä. Taivaspaikkaa tarjotaan myös sinulle. Sinä päätät itse otatko vastaan sen vai et. Jumala on tehnyt kaiken sen eteen, jotta sinä pääset taivaaseen, enempää Hän ei voi tehdä. Sinä teet lopullisen valinnan.uhriajatus on osa primitiiviisä uskontoja: jumaluudet eivät voi antaa anteeksi ihmisten rikkeitä jollei heitä lepytetä uhrein.
Taivaspaikka? Ihmisen kuvitelma kuolemattomuudesta, omasta tärkeydestään. Totta kai jokin jumalolento takaa sen etten ikinä katoa! Ihmislajin kirous on se että tiedämme kuolevamme, pitää keksiä vaikka mitä jumalia , uskontoja ja riittejä jotta selviäisimme hengissä kuolemasta.Surkeaa.
- M@k3
Useimmat kristityt miehet pelkäävät että joku Tony Halmeen näköinen homo raiskaa heidät vankilassa.
- tiaana
Tony Halmeen kaltaiset miehet tulevat itse uskoon, ja harvemmin siellä on kristittyjä miehiä istumassa.
Sitä paitsi vangittuja kristittyjä on jo raamatunkin ajoista enkelit tulleet vapauttamaan ja suojelleet, joten se siitä mököseni. - uskontoonne
tiaana kirjoitti:
Tony Halmeen kaltaiset miehet tulevat itse uskoon, ja harvemmin siellä on kristittyjä miehiä istumassa.
Sitä paitsi vangittuja kristittyjä on jo raamatunkin ajoista enkelit tulleet vapauttamaan ja suojelleet, joten se siitä mököseni.kannattaa langeta jo vankilassa? Mitä tahansa on tehnytkin, anteeksi annetaan? Raiskaamaan, varastamaan, ryöstämään ja murhaamaan heti ensimmäisenä päivänä ja jo on jeesusta antamassa vankilan ovella? Eikö yhtään hävetä?
- tiaana
uskontoonne kirjoitti:
kannattaa langeta jo vankilassa? Mitä tahansa on tehnytkin, anteeksi annetaan? Raiskaamaan, varastamaan, ryöstämään ja murhaamaan heti ensimmäisenä päivänä ja jo on jeesusta antamassa vankilan ovella? Eikö yhtään hävetä?
mitä tahansa, kuinka pahoja asioita tahansa, Jeesus on valmis antamaan anteeksi, jos ihminen sitä haluaa, ja haluaa todella tehdä parannuksen elämässään, ja sydämestään katuu tekojaan.
Jeesus ei kuollut vain hyvien tai kilttien tai valkoisten, tai terveiden tai kauniiden tai rikkaiden tai köyhien tai sairaiden puolesta.
JEESUS KUOLI KAIKKIEN IHMISTEN PUOLESTA.
me ihmiset emme olisi valmiita antamaan pedofiilille ikinä anteeksi. Sehän on selvä.
mutta Jeesus onkin Jumala, ja Jeesus haluaa antaa kaikille mahdollisuuden päästä taivaaseen, päästä irti perkeleen kahleista, sairaasta ajatusmaailmasta, pahuudesta ym. - Itse piru
tiaana kirjoitti:
mitä tahansa, kuinka pahoja asioita tahansa, Jeesus on valmis antamaan anteeksi, jos ihminen sitä haluaa, ja haluaa todella tehdä parannuksen elämässään, ja sydämestään katuu tekojaan.
Jeesus ei kuollut vain hyvien tai kilttien tai valkoisten, tai terveiden tai kauniiden tai rikkaiden tai köyhien tai sairaiden puolesta.
JEESUS KUOLI KAIKKIEN IHMISTEN PUOLESTA.
me ihmiset emme olisi valmiita antamaan pedofiilille ikinä anteeksi. Sehän on selvä.
mutta Jeesus onkin Jumala, ja Jeesus haluaa antaa kaikille mahdollisuuden päästä taivaaseen, päästä irti perkeleen kahleista, sairaasta ajatusmaailmasta, pahuudesta ym.:D :D
- aivopestä itsensä
siis: aivopestä itsensä, tulla aivopestyksi vanhempiensa ja muun kultin kautta, aivopestä lapsiparkansa, jotta tulevaisuudestaan saa aikaan "autuaan".
Täytyy siis välttämättä haluta tulla hulluksi, jotta pystyy tulemaan hulluksi. Vain sen vuoksi, ettei millään voi uskoa kuolevansa.
Kuinka ihminen voi heittää elämänsä hukkaan tuolla tavalla? Täällä maailmassa olemme me kaikki, halusimme tai emme, eikä yksikään henkiolento meitä tule auttelemaan. Helkkarin kivaahan uskominen varmasti on - usko kaverin hölmöyksiin, niin ei tarvitse pelätä!- tiaana
pesemään sinunkin syntiset ajatuksesi. Kaikki sinun syntisi se on voimallinen pesemään vitivalkoisiksi.
Eikö olisi ihanaa elää ilman valtaisaa syntitaakkaa harteilla ja epätietoisuutta kuoleman jälkeisestä?
Sinä väität että ihminen kuolee kerran ja se on siinä.
Raamattu puhuu kolmenlaisesta kuolemasta.
1. Ensimmäinen kuolema on hengellinen kuolema. Hengellinen kuolema on sitä, kun ihminen nukkuu syntiunta, eikä ole vielä syntynyt uudesti ylhäältä. Eli kaikki, jotka eivät usko Jeesukseen, ovat hengellisesti kuolleita.
2. toinen kuolema tarkoittaa fyysistä kuolemaa, kun maan päälle ihmisestä jää pelkkä ruumis, joka maatuu (tämän kokee jokainen9
3. kolmas kuolema on lopullinen kuolema, jonka jälkeen ihminen joutuu iankaikkiseen kadotukseen. Elämä taas on niillä, jotka valitsivat Jeesuksen Perkeleen sijaan. - Olly
tiaana kirjoitti:
pesemään sinunkin syntiset ajatuksesi. Kaikki sinun syntisi se on voimallinen pesemään vitivalkoisiksi.
Eikö olisi ihanaa elää ilman valtaisaa syntitaakkaa harteilla ja epätietoisuutta kuoleman jälkeisestä?
Sinä väität että ihminen kuolee kerran ja se on siinä.
Raamattu puhuu kolmenlaisesta kuolemasta.
1. Ensimmäinen kuolema on hengellinen kuolema. Hengellinen kuolema on sitä, kun ihminen nukkuu syntiunta, eikä ole vielä syntynyt uudesti ylhäältä. Eli kaikki, jotka eivät usko Jeesukseen, ovat hengellisesti kuolleita.
2. toinen kuolema tarkoittaa fyysistä kuolemaa, kun maan päälle ihmisestä jää pelkkä ruumis, joka maatuu (tämän kokee jokainen9
3. kolmas kuolema on lopullinen kuolema, jonka jälkeen ihminen joutuu iankaikkiseen kadotukseen. Elämä taas on niillä, jotka valitsivat Jeesuksen Perkeleen sijaan.Veren juominen ei kyllä mulle rulaa, ei vaikuta vaikka hepun nimi olisi joku Jeesus. Varsinkin jos puhutaan siitä historiallisesta hepusta, on taitanut veri jo pilaantua pari tuhatta vuotta sitten. Yök!
- mä vaa
"KRISTITYT EIVÄT PELKÄÄ MITÄÄN! SYY: Rakkaudessa ei ole pelkoa."
jos et tunne pelkoa,niin mitä sinulla on menettävää.jos sinulla ei ole menetettävää,nii mitä sinulla on mitä rakastat.- mä vaa
"Paholaisella on tapana puhua itsensä pussiin."
- tiaana
mikä minulla on nyt, on lahja Jumalalta. Kenelläkään ei olisi mitään hyvää, ellei se olisi Jumalalta tullut, ja Häneltä annettu.
Miksi minun pitäisi pelätä? Ei minulla tarvitse olla pelkoa, että menettäisin jotakin.
Se on suurta armoa.
jos ihminen pelkää jotakin, hyvin yleistä on, että ihminen antaa pelolle vallan, ja käy niin juuri mitä ihminen eniten pelkää.
Minun ei tarvitse pelätä, koska tiedän etten menetä siinä mitään.
Elämässä tulee aina olemaan epämieluisia asioita, mutta mitä se pelkääminen siinä auttaa.
Minä uskon, että vaikka menetyksiä tulisikin, minä saan Jumalalta myös voiman kestää ne. Mutta ei minun tarvitse mitään etukäteen pelätä. - tiaana
mä vaa kirjoitti:
"Paholaisella on tapana puhua itsensä pussiin."
minä myös rakastan täysillä, vailla pelkoa. Miksi minulla pitäisi olla pelkoa asioiden menettämisestä?
Se ei tarkoita sitä, että olisi hällä väliä -asenne niitä asioita kohtaan, mitä rakastaa.
Ei tietenkään.
On varmasti hyvin vaikea ymmärtää sellaista elämää, jossa ei pelkoa ole, mutta kristityille Jeesukseen uskoville sellainen ihanuus on olemassa, siitä huolimatta että rakastaa.
eikö ole ihmeellistä? Meillä on ihmeellinen Jeesus. - mä vaa
tiaana kirjoitti:
mikä minulla on nyt, on lahja Jumalalta. Kenelläkään ei olisi mitään hyvää, ellei se olisi Jumalalta tullut, ja Häneltä annettu.
Miksi minun pitäisi pelätä? Ei minulla tarvitse olla pelkoa, että menettäisin jotakin.
Se on suurta armoa.
jos ihminen pelkää jotakin, hyvin yleistä on, että ihminen antaa pelolle vallan, ja käy niin juuri mitä ihminen eniten pelkää.
Minun ei tarvitse pelätä, koska tiedän etten menetä siinä mitään.
Elämässä tulee aina olemaan epämieluisia asioita, mutta mitä se pelkääminen siinä auttaa.
Minä uskon, että vaikka menetyksiä tulisikin, minä saan Jumalalta myös voiman kestää ne. Mutta ei minun tarvitse mitään etukäteen pelätä."Miksi minun pitäisi pelätä?"
ei sun tarvii mitää nyt pelätäkkää.jumalasi antaa sulle vastaukset.sulla ei ole suurta kysymystä hänelle.toivottavasti sellaista ei tulekkaan.toivottavasti sun ei tarvitse kysyä jumalaltasi.. miksi?
toivottavasti et joudu koskaan tilanteeseen,jossa menetät jotain sellaista mikä saa hymyn päivittäin kasvoillesi.jos sellaisen menetät..tulee yksi kysymys huulillesi.
niikauan kun jumalasi sulle vastauksia pystyy antamaan,nii pelkoa ei tarvitse kokea.pelko on itseasiassa tunnetta joka tunkee mieliin silloin kun vastausta ei ole.(kärjistetysti)
tiedätkö mitä.mä en usko samoihin asioihin kuin sinä,mutta en mäkään koe nyt pelkoa.
koska napsahtaa suuri kysymys..miksi.
tunteita on hyvä oppia tuntemaan..niihin oppii suhtautumaan. - Sesijaan
mä vaa kirjoitti:
"Paholaisella on tapana puhua itsensä pussiin."
Vaan puhaltelee pusseihin :D :D
- tosi uskossa!
Rakas sisar totta joka sana minkä kirjoitat. Itse rampauduin jo lapsena, mutta kun käännyin uskoon, lähdin heti kävelylle rullatuolistani. Oli harmaakaihileikkaus tulollansa, mutta sydämeni petti ennen sitä. Tunsin, kun joku sisälläni sanoi: Kake! Älä pelkää! Ja kohtaus meni ohi. Menin harmaakaihileikkaukseen, mutta lääkärit totesivat, että näköni on palautunut. En tarvinnut leikkausta. En ole koskaan ollut mitenkään musikaalinen, mutta jokin ääni sanoi: Kake! Avaa pianon kansi ja soita sonaatti! Ja katso! Sormeni heiluivat kuin nakkimakkarat pianokoskettimien päällä ja soitin kuin Lenni-Kalle. Opin vielä pomputtelemaan jalkapalloa saman aikaisesti, joten aikamoisena jönglöörina olen viime vuodet itseäni elättänyt. En olisi ikinä oppinut näitä asioita ja selvinnyt näin elämästäni, jos en olisi uskonut. Olen vain pieni luojan luoma ihminen. Vielä, kun oppisi naisen logikkaa ymmärtämään niin olisin tosi onnellinen. Onneksi en pelkää!
- Olly
Ja kylmällä säällä vaatteet ilmestyvät ylleni tyhjästä, veroni ovat -200 prosenttia, ja pieruni haisevat hyvältä. Kiitos Jeesus!
- pulassa!
Olly kirjoitti:
Ja kylmällä säällä vaatteet ilmestyvät ylleni tyhjästä, veroni ovat -200 prosenttia, ja pieruni haisevat hyvältä. Kiitos Jeesus!
kiitos Jeesuksen. Olin tosin niin innoissani alkukaarroksistani, että unohdin kiittää uudesta taidostani ja niin se kundi ei opettanut mulle miten laskeudutaan. Viimeiset 8 kuukautta olen nyt leijaillut ja anellut laskeutumislupaa, jota ei ole tullut. Että semmonen Jesse tällä kertaa!
- D.S.O.M.
Uteliaisuudesta haluisin kysyy mielipidettäsi: Mitä te uskovaiset ihmiset teette taivaassa?
Kuuntelette jotain helvetin harppuja ekat miljoona vuotta laulaen kunnioitusta jumalalle? Seuraavat miljoona vuotta sama homma? Mitä niin mielen kiintoista tekemistä siellä on että jaksaa sitä IKUISUUDEN. Siis vaikka olis torstaisin pannaria jälkiruoaks ja perjantai iltasin bingo niin silti. LOPUTTOMASTI joudutte katsomaan samoja naamoja, kuulette samat jutut miljoonia kertoja, IKUISUUS ei pääty KOSKAAN.
Vaikka taivaassa olisi miljoona potenssiin 50 miljardia sielua niin ehtisitte kuulla jokaisen elämäntarinan 5 miljoonaa kertaa. Olishan sulla ikuisuus aikaa.
Jossain välissä tulisi tilanne että ei olisi mitään uutta virikettä. EI MITÄÄN. Ja silti olisi kestettävä vielä ikuisuus samaa olotilaa. Sitten voisi päättää että puhun jokaisen sielun kanssa tuhatviisisataa vuotta putkeen Jonka jälkeen menen miljardiksi vuodeksi yksinäni nurkkaan höpisemään, mutta senkin jälkeen pitäisi vielä kestää ikuisuus. Aina vain ikuisuus eteenpäin.
Sitä voisi tappaa itsensä mutta ähäkutti. Ei se käykään. Kuolemaa ei ole.
Ehkä voisit lopulta viimeisenä epätoivon tekona pyytää jumalalta siirtoa helvettiin. Mutta auttaako se? Ei Ikuisuus helvetissä on vieläkin kurjempi vaihtoehto. Ekat miljardit vuodet menee jotenkuten tutustuessa uusiin sieluihin jos ei välitä kivusta ja tuskasta mutta taas tulee tilanne ettei ole mitään uutta. Samaa samaa samaa samaa miljardeja ja taas miljardeja vuosia jonka jälkeen pitäisi vielä kestää IKUISUUS.
Näin siis oma mielipiteeni. Ei kiitos! Mieluummin katoan, lakkaan olemasta, muutun tomuksi enkä enää ole. Taivas tai helvetti = Helvetti minulle.- attu
Usko tai älä! Taivaassa on helevetin paljon duunia ja sen duunin tekevät uskovaiset. Ne pyörittää grillitikussa meitä ja meitä tulee jatrkuvasti lisää. Ei kateeksi käy. Toivottavasti saan siihen grilliin sen toivomani kotimaisen luomuomenan suuhun niin olen tyytyväinen.
- Saddu ;-)
...jos et tunne pelkoa - mutta se ei liene kovinkaan käytännöllinen lähestymistapa ihmisen elossa,kö ?!?
"kas tuossapa kiva jäätynyt lampi...kävelenpäs sen yli...kyllä jesse minua suojaa...?!?(marraskuussa!)"
On vallan hauskaa lueskella näitä ymmärryksessään vajaavaisten ääliö-uskisten kirjoituksia ja toivoa,että het lammen yli käyskentelisivät,kö ?!?
lol
;-) - luuhamara
Mutta pelkäisitkö kenties jos et uskoisi Jumalaan? Onko pelko joskus hallinnut elämääsi?
Totuushan kuitenkin on että kaikki me ihmiset pelkäämme jotain. En minä ainakaan haluaisi menettää pelkojani, koska ne tekevät minusta inhimillisemmän. Pelko lamaanuttaa mutta samalla estää meitä tekemästä tyhmänrohkeita asioita.
Niin ja tuo pelottomuus josta mainitset ei tee sinusta parempaa ihmistä suhteessa niihin ihmisiin jotka myöntävät pelkäävänsä. Pelon kanssa on tultava toimeen, hyväksyä se ystävänä. Minä en pelkää mitään -tyyppiset ihmiset ovat kuitenkin loppupeleissä niitä, jotka pelkäävät eniten tositilanteessa. - Mörkö
ja mainiota lääkettä hihhulismiin! Sekavia puhuva hihhuli toimii kuin rokote uskistusta vastaan!
- pelottava ateismi
että jonakin aamuna käsitätte, että koko utopia on on ollut pelkkää päiväunelmointia.
,ETTÄ JOS KORVATAAN TEKSTISTÄSI SANOJA TOISILLA KÄSITTEILLÄ. NIIN KENTIES SINULLE AVAUTUU TARINASI SISÄLTÖ- MILTÄ SE NÄYTTÄÄ MINUN SILMIN.
elikkä;
MAAHISLAISET EIVÄT PELKÄÄ
MITÄÄN!
SYY:
Rakkaudessa ei ole pelkoa. VUORIPEIKKO on rakkaus, MENNINKÄINEN on rakkaus, ESI-ISIEN USVA on rakkaus. Summasummaru: TONTTUJEN PIIRI on rakkaus, eikä siinä ole mitään pelkoa.
Raamattu sanoo, ettei MENNINKÄISEEN uskovan tarvitse pelätä YHTÄÄN MITÄÄN, sillä meille MENNINKÄISEEN uskoville ei ole annettu pelkuruuden henkeä.
Meille on annettu ESI-ISIEN USVAN kautta, MENNINKÄISEN vuodatetun veren, ristin kuoleman kautta maailman koko universumin mahtavin VOIMA, joka on SAMA YLÖSNOUSEMUSVOIMA, kuin MENNINKÄISELLÄ.
Meillä ei ole mitään muuta pelkoa, kuin VUORIPEIKON pelko, mutta sekään ei ole pelkoa siinä mielessä kuin maallinen ihminen pelon käsittää.
Se on kunnioittavaa ja rakastavaa, tieto ja tunne siitä, että VUORIPEIKKO on hyvä ja rakastava, ja antaa lapsilleen parasta. Meillä uskovilla ei ole todellakaan mitään pelkoa. Meidän uskomme ei perustu pelkoon.
Raamattu kertoo, että uskovan ihmisen eläminen pelossa on sama, kuin eläisi SATEENKAARESSA.
Sillä jo pelossa on rangaistusta, on hirvittävää elää pelossa. Sitä meidän ENO- MAHTI PEIKKOMME ei omille lapsilleen halua, eikä meidän tarvitse sellaiseen alistua.
Joten lopetetaanpa heti tämä pelosta syyttely MAAHISLAISTEN elämässä. Se on valhetta.
MAAHISLAISET saa turvata kaikessa MENNINKÄISEEN, MAAHISLAINEN saa nukkua yönsä hyvin, MAAHISLAISEN ei tarvitse miettiä, mitähän kuoleman jälkeen, tai arvuutella kohtaloaan meneekö hän KORVATUNTURIN KEKKEREILLE, vai päätyykö VELHOJEN ORGIOIHIN, vai onko kuoleman jälkeen pelkkää tyhjyyttä.
Uskova MAAHISLAINEN TIETÄÄ, ja siksi hänellä on rauha. Hänen ei todellakaan tarvitse pelätä. Mitään. Kiitos siitä MENNINKÄISELLE, sille, mitä VUORIPEIKKO on, ja mitä VUORIPEIKKO teki meidän SATEENKAARI ihmisten puolesta. Hän antoi meille vapautuksen SATEENKAARISTA, SATEENKAAREN orjuudesta, pelosta ja kaikesta muustakin, mikä on MUTAÖRKIN valtakunnan aseita meitä vastaan. MENNINKÄINEN riisui MUTAÖRKIN aseista.
MAAHISLAISIIN nähden MUTAÖRKILLÄ ei ole mitään valtaa, ei mitään aseita, yksi sen aseista on pelko, mutta se ei pysty käyttämään sitä MAAHISLAISIA vastaan, sillä se on MAAHISLAISIIN nähden aseeton. Me olemma TÄYSIN vapaita pelosta.
Näin on näreet, ateisti-kaverit.- peace-in-darkness
Raamatussa kehoitetaan monessa kohdin pelkäämään jumalaa ja syystä... Sen verran usein yläkerran herra saa raamatussa niitä raivokohtauksia, että kyllä silloin on parempi ryömiä johonkin mahdollisimman pimeään kivenkoloon, kun alkaa tulta ja tulikiveä tippua taivaalta.
Miksi minusta vielä tuntuu, että eräät uskovaiset pelkäävät hysteerisen paljon helvettiä ja uskovat ihan vaan sen takia jumalaan?
On se vaan mukava tunne kun ei tarvitse jatkuvasti pelätä, että joku on kyttämäässä pilvenreunalta tekemisiäsi. - näin on
Olen todella iloinen tuosta sinun viestistäsi, sillä se oli juuri sellainen jonka minä, Jeesukseen uskova, olisin halunnut kirjoittaa. Me emme pelkää, koska rakkausessa ei ole pelkoa.
Kiitos sinulle Jeesuksen lähetti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565340Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1131592
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2311550- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91143Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3021105- 721047