20.02.2006 pimeä

Suhoi

Aurinkoisia kesäöitä odotellessa

11

727

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • papio

      Onneksi nuo päivät ovat aurinkoisempia ja ennenkaikkea pitempiä kuin pari kuukautta sitten. Selvin päin menee tämäkin tervetullut maanantai. Jostain syystä pidän maanantaista ja arkipäivistä yleensäkin enemmän kuin pyhäpäivistä.

      • Viinietikka

        minulle taas on jäänyt maanantait kauhulla mieleen. Silloin oli usein krapulapäivä ja töissä paha olla.
        Viikonloput tänään ovat aivan ihania. Lauantai-iltana on jo hiljentymisen aika sunnuntaita varten, jolloin kuullaan sanaa ja käydään ryhmässä, syödään hyvin ja vietetään aikaa lueskellen ja leväten. Illalla sitten mukava iltalenkki ja siinä se on. Ilman hulluja toilailuja ja karmeaa krapulaa pelkotiloineen ja itseinhoineen.

        Ja niin se taas pyörähti työelämäkin käyntiin minun osaltani ja yritän muistaa valvoa jaksamistani, ettei käy niin kuin syksyllä minulle kävi!
        Valoisaa päivää kaikille palstalaisille toivottelee viinietikka


    • Maanantai, talvi alkaa jo tympiin.

    • Joka välissä saa olla lumitöissä ku jatkuvasti sataa lunta.!Mutta minkäs sille voi että on syntynyt tänne "kylmään pohjolaan".!

      Pääasia että saa olla raittiina.Tämäkin päivän olen ilman viinaksia.

    • aahoohoo

      se on pimeetä tuolla kellon lyömällä vaan kesäkuussa klo neljän herääminen on ylellistä. Sillon tuntee olevansa oikein erityisasemassa kun virkistelee yhtäaikaa auringon kanssa.

      Vaan mikä kumman ihmiskato tässä ketjussa on käyny? Hei missä te kaikki ootte?

      Minä oon ainaki tässä - selvinpäin, maha täynnä pussikeittoo eikä oo yhtään hullumpi olo.

      • karbidi

        kaikki on telkun ääressä !!! Munkin oli pakko maksaa täs muutamat laskut ja kus kone oli vissiin viikkoon ekaa kertaa auki, ni tuli kurkattuu tänneki. Ei kerkii tän enempää, tarttee hetken perästä (5.30) heittää emäntä junalle, ku tarviin autoo päivällä. Mikäli saan sovitettuu menoni olumpialaisten aikatauluun!

        Ai niin, toista kuukautta jo ilman tupakkaa, kahvia ja pamien rouskutteluki on romahtannu minimiin. Ja kirkastaki tuli otettuu vaan kerran täs välis! Kyl osaa elämä olla TOSI tylsää ilman mitään hauskaa !!!!!!!!!!!!


    • paranoidi

      Tipatta jatketaan.

      • Systerikin

        jatkanut, ilman krapulaa ja ilman humalaa.


    • Mimmuli1

      kyllä se kesä sieltä taas tulla tupsahtaa. Jokaisessa vuodenajassa on jotain hienoa, mutta keväästä ja alkukesästä pidän eniten. Kunhan vain tipattomuus pitäisi kesälläkin...

    • Hyvin meni, kun K. Palanderi ei kaatunut, vaikka oli mutkainen latu. Raitis päivä ilmeisesti tulee tästäkin päivästä.

    • Cettuz!

      Raittiina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5410
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1617
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      235
      1592
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      321
      1145
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      313
      1108
    Aihe