Tänä aamuna julkaistu puolueiden kannatusmittaus kertoo iloisia uutisia:
KEPUn kannatus jatkaa edelleen syöksylaskua.
Myös SDP:n kannatus on laskenut, mutta se on edelleen selvästi suurin puolue.
Kokoomuksen kannatus on vahvassa nousussa. Kohta Kokoomus menee KEPU:n ohi.
Mannertenvälisellä nahjuksella Matti Vanhasella meni tänään aamukahvi väärään kurkkuun hänen kuunnellessaan uutisia. Tulee agraarien edusmies Vanhaselle kohta noutaja.
KEPUn kannatus jatkaa syöksylaskua
11
389
Vastaukset
- hyvän
sään aikana Koklipi. Sinä joka ihailet Matti Vanhasta sydämmesi pohjasta, teet täällä hänelle vaalityötä koko ajan. Kyllä tällä menolla Keskusta on jälleen Suomen suurin puolue. Niin pitää ollakkin. Matti Vanhanen jatkakoon seuraavankin hallituksen pääministerinä. Hyvä niin!
- Trallallaa
... mutta eri syystä kuin sinä. Keskustan kannatus on nimittäin noussut tammikuun tutkimuksesta 0,7 prosenttiyksikköä. Tammikuun kyselyssä keskustan kannatus nimittäin oli 22,1 ja helmikuussa 22,8 prosenttia.
Aamukahvin väärään kurkkuun meno iloisen gallup-uutisen takia ei haittaa.- ----
Viimeksi selitti, jotta kahdeksan varuskuntaa olisi lakkautettu, vaikka niin kävi vain kahdelle, ja ihan eri syystä. Sitten tietysti joka välissä on tuollaisia puoli-bluffeja, joita koitetaan saada läpi.
Pravda mikä Pravda.
- Koilismaasta
Kellä ne meni väärään kurkkuun?
- jopa jotakin.
Valehtelee punikki aina.
- He,he, he..
....homotiainen ja punatulkku alias Känä.
Kun hiirenaivoiselle reppanalle on luoja lusikalla antanut ymmärrystä, niin ei siltä voi kauhalla ottaa. - siinä selitys
Vanhasen ajatukset täyttää vain Tanja K. Silloin ei puolueen kannatuksella ole mitään väliä.
- Santeri_Alkio
Keskustan kannatus on laskenut vuodessa n. kaksi (2) prosenttiyksikköä. Se on todella kova lasku.
Puolueen sisälläkin ollaan kovin tyytymättömiä Vanhasen politiikkaan.- ei pääse
millään ilveellä edes 21%:tiin, vaikka Niinistökin yritti olla apuna, mitään ei auttanut. Pikkuhiljaa kannatus vakiintuu siihen Kokoomuksen normaaliin kannatukseen 19-20%:tiin!
ei pääse kirjoitti:
millään ilveellä edes 21%:tiin, vaikka Niinistökin yritti olla apuna, mitään ei auttanut. Pikkuhiljaa kannatus vakiintuu siihen Kokoomuksen normaaliin kannatukseen 19-20%:tiin!
Seuraavassa kannatusmittauksessa Kokoomus on jo toiseksi suurin puolue.
Seuraa hallitus muodostetaan jälleen tutulta ja kansakunnan kannalta parhaalta sinipuna pohjalta.- suurin
Känä kirjoitti:
Seuraavassa kannatusmittauksessa Kokoomus on jo toiseksi suurin puolue.
Seuraa hallitus muodostetaan jälleen tutulta ja kansakunnan kannalta parhaalta sinipuna pohjalta.toive ei tule koskaan toteutumaan, se on ainut mikä on varmaa. Sinipuna on menneen talven lumia. Lipponen ei ole enää apuna Kokoomukselle. Avuntarjoajatkaan ei enää auta. Onneksi Niinistö hävisi vaalit!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1774834- 123416
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos402233Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly262004Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?471946Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6801906- 1171841
- 1381767
- 451525
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101431