Tanja Poutiaisen pokaaminen

tai sitten ei?

Pistin tämän jo toiselle foorumille, mutta tämä on ilmeisesti parempi paikka sille. Massapostitus on kielletty, joten ylläpito voi, jos asiakseen katsoo, poistaa sen toisen viestin (ei siis tämän).
Olen seurannut Tanjan edesottamuksia ja lausuntoja jo jonkin aikaa. Tullut siihen lopputulokseen että mahdollisesti siitä saisi vallan kelpo emännän.
Se opiskelee kauppatieteitä, laskentatoimia. Minua kiinnostaa kauppatieteet, ja aion todennäköisesti suorittaa matikan appron, eli nykyiset perusopinnot. Se on käynyt lukion Ruotsissa, minä hakeudun todennäköisesti täydennyskoulutukseen Ahvenanmaalle. Se asuu kotona 25 vuoden ikäisenä, minäkin asuin vielä suhteellisen vanhana vanhempien luona. Se on alppihiihtäjä, minullakin on hiihtäminen lähellä sydäntä, lähinnä murtomaasellainen, mutta kuitenkin. Ammattini on hyvinpalkattu, ja on paljon vapaa-aikaa, joten pystyisin hyvin ravaamaan pitkin maailmaa kannustamassa sitä kilpailuissa. Ennenkaikkea olen muihin verrattuna vallan erilainen mies, ja urheilija on kuulemma seurustelukumppanina erilainen. Huomaatteko nyt mitä ajan takaa?
Tämä ei ole treffipalsta eikä lehtijuttujen ja Tanjan kotisivujen perusteella pysty vetämään mitään pitkälle vieviä johtopäätöksiä sen emäntäkelpoisuudesta, mutta näin päättelemällä voisi kuvitella jo jotain. Sen verran että "periaatteessa kiinnostaa jos sen tavoittaisi jotain".
Vai onko tämä pelkkää päiväunta, siitä huolimatta etten pidä Tanjaa minään idolina tai esikuvana?

9

1021

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • varo vaaraa

      Turun Sanomissa oli kuva olympialaisten aikaan, missä olutfirman mainostykki T. Poutiainen oli vaaka-asennossa jokin välly päällään ja mitali kaulassa. Hauska asento olevinaan - ongelmana vain oli se, että T. Poutiainen piti suksia ja sauvoja tiukasti rintapielissään, niin, että ne varmasti näkyvät kameraan päin.
      Oli tosi koomisen näköinen poseeraus tällä haisevalla oman edun tavoittelijalla ja kylmällä bisnesnaisella.
      Onneksi kausi päättyy pian ja saa taas katsella tv:tä muutaman kuukauden ilman, että joutuu näkemään näitä mätäpaiseen saastuttamia suksimainospellejä.

      • AlppiPimu

        ei alppihiihtoo tarvii kattoo ollenkaan, jos ei kiinnosta, vaihda kanavaa tai viel parempaa, laita TV kii, kai sulla on elämä senkin ulkopuolella...?

        Sukset pitää näyttää joka pirun välissä koska niin niissä sopimuksissa lukee. Ei ne sponsorifirmat kato tyhjästä maksa, pakko on tuotteiden nimien näkyä ja jos ei oo sponsoreita on aika kallista toi MM cupissa kisaaminen. Paljon matkustelua ja kamat pitää vaihtaa usein.
        Milläs maksat MM cupin ilman sponsoreita, ku tälläselle tavalliselle nuorelle tekee kipeetä maksaa jo patrol/Audi/masters Cupin kulut.


      • tai sitten ei?

        Urheilijallehan maksetaan, paitsi kilpailumenestyksestä, myös siitä miten paljon hän on sponsoreilleen hyödyksi. On sellainen mutu että urheilija kilpailee saadakseen sponsoreita, mutta saa varsinaista palkkaa olemalla kävelevä mainostaulu.
        Tekopyhyys pois. Kuka meistä nyt ei yrittäisi saada maksimaalisen korvauksen työstämme? Urheilijalla se sujuu helpoiten mainostamalla sponsoreita.
        Se kuva, se kyllä olisi kiva nähdä.


      • tai sitten ei?
        AlppiPimu kirjoitti:

        ei alppihiihtoo tarvii kattoo ollenkaan, jos ei kiinnosta, vaihda kanavaa tai viel parempaa, laita TV kii, kai sulla on elämä senkin ulkopuolella...?

        Sukset pitää näyttää joka pirun välissä koska niin niissä sopimuksissa lukee. Ei ne sponsorifirmat kato tyhjästä maksa, pakko on tuotteiden nimien näkyä ja jos ei oo sponsoreita on aika kallista toi MM cupissa kisaaminen. Paljon matkustelua ja kamat pitää vaihtaa usein.
        Milläs maksat MM cupin ilman sponsoreita, ku tälläselle tavalliselle nuorelle tekee kipeetä maksaa jo patrol/Audi/masters Cupin kulut.

        Huomaatko sinä sentään mitä ajan takaa? Minun kannalta ei ole kyse mistään herkkupepputanjasta, vaan siitä että olen tosiaan löytänyt aikalailla samankaltaisia juttuja meissä. Sanos siihen jotain.


      • oha c
        AlppiPimu kirjoitti:

        ei alppihiihtoo tarvii kattoo ollenkaan, jos ei kiinnosta, vaihda kanavaa tai viel parempaa, laita TV kii, kai sulla on elämä senkin ulkopuolella...?

        Sukset pitää näyttää joka pirun välissä koska niin niissä sopimuksissa lukee. Ei ne sponsorifirmat kato tyhjästä maksa, pakko on tuotteiden nimien näkyä ja jos ei oo sponsoreita on aika kallista toi MM cupissa kisaaminen. Paljon matkustelua ja kamat pitää vaihtaa usein.
        Milläs maksat MM cupin ilman sponsoreita, ku tälläselle tavalliselle nuorelle tekee kipeetä maksaa jo patrol/Audi/masters Cupin kulut.

        juu nääs, ihan off topic mutta eihän se nyt vielä tuo patrol ole kova hinta, ootas tuo fissi, siellä vasta saat ittes kipeeks maksaa...


    • päiväunta...

      on aatoksesi.

    • voi sitä lihasten määrää!

      mun tekis kanssa mieli, on se niin lihaksikas namu ja sitäpaitsi rikas. Kyllä kelpais!

      • hymyllä.

        Tanja ei todellakaan kuulu valkoisen sirkuksen näyttävimpiin naisiin, mutta paikkaa puutteitaan mukavalla hymyllä ja aurinkoisella olemuksella. Muuten kisoissa on runsaasti näyttäviä naisia. Monella heistä on ihanan muodokas perse.


      • tai sitten ei?

        ... mitä ajan viestissäni takaa? Olen listasin minun ja Tanjan yhteisiä piirteitä. On ollut tapana kiinnostua naisesta kun noita yhteisiä juttuja löytyy vähintään 3-4. Rikas tai ei, sillä ei ole hirveästi väliä. Mutta lehtikuvien perusteella se ei nyt niin erityisen kaunis ole. Joissakin kuvissa suorastaan vähän... r...a. Mutta sellisiahan ne kaikki naiset on.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2308
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2103
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1515
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1434
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      122
      1395
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      18
      1065
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      964
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      934
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      78
      896
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      873
    Aihe