Oletetaan nyt aluksi, että Jumalan on olemassa ja luonut meidät ja tämän kaiken meidän ympärillämme maailmankaikkeutta myöten. Hyvä. Hypätään sitten heti Raamattuun, tuohon "Jumalan Sanaan". Jos tuo Jumala olisi niin täydellisen rakastava ja armollinen, olisiko Hän halunnut ainoan painetun Sanansa olevan niin täynnä tarinoita julmuuksista, jopa Hänen itsensä tekemiä? Miten minusta tuntuu, että tämä on maailman levinnein ja suurin salajuoni mitä Maa päällään kantaa? Eihän Raamattu sulje pois Jumalan olemassaoloa, mutta minun mielestäni me voisimme pyyhkäistä Raamatulla...sanonko minkä? En viitsi puhua rumia. Raamatusta löytyy paljon upeita ajatuksia ja hienojakin tarinoita, mutta pääosin se on hyvin raskasta, ankaraa ja julmaa tekstiä - siis kaikkea mikä sotii jumalkuvaa vastaan, joka Hänestä on nostettu esiin. Tämä pelottelu ja uhkailu, joka sieltä välittyy, ei taatusti olisi ikinä lähtöisin Jumalasta. Raamatun kirjoitusten perimmäinen tarkoitus on ihmisen alistaminen, pelottelu ja nöyristäminen, mikä taas johtuu siitä, että siihen aikaan kun nuo tekstit on kirjoitettu maailma oli aika erilainen - primitiivisempi (no, myönnetään, mikään ei paljon ole muuttunut noista ajoista, mutta...) - nuo kirjoitukset murenevat kirjain kirjaimelta nykyihmisen silmissä, joka osaa jo itsekin ajatella.
Jumalan Sanako?
10
421
Vastaukset
- ----------------
Mitä kuvittelit löytäväsi? Kun syntinen ihminen kohtaa Pyhän Jumalan sanan, niin onko ihme, että hän ottaa herneitä nenäänsä.
- Agno Aapeli
Mielenkiintoinen kommentti. En vain oikein tajunnut mitä tarkoitit?
1) En kuvitellut löytäväni Sanasta uskoa tai jumalaa. Kunhan tutustuin mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta. Valitettavasti petyin.
2) En nykäissyt herneitä nenuliini. Ehkä en sitten "kohdannut pyhän jumalan sanaa" tai ehkä en sitten ole "syntinen"...?
=D - ..................
Agno Aapeli kirjoitti:
Mielenkiintoinen kommentti. En vain oikein tajunnut mitä tarkoitit?
1) En kuvitellut löytäväni Sanasta uskoa tai jumalaa. Kunhan tutustuin mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta. Valitettavasti petyin.
2) En nykäissyt herneitä nenuliini. Ehkä en sitten "kohdannut pyhän jumalan sanaa" tai ehkä en sitten ole "syntinen"...?
=DJos Raamattu on totta, niin silloin se ei myös miellytä meitä monessa kohtaa, koska sen mukaan olemme syntisiä ja emme tahdo ottaa vastaan sitä mikä Herran on. Ainakin mul nii kävi...ja vielä avautuu lisää.
Tsemppiä! - ...
.................. kirjoitti:
Jos Raamattu on totta, niin silloin se ei myös miellytä meitä monessa kohtaa, koska sen mukaan olemme syntisiä ja emme tahdo ottaa vastaan sitä mikä Herran on. Ainakin mul nii kävi...ja vielä avautuu lisää.
Tsemppiä!Oho meni sanat sekasi. Siis ainakin mul niin kävi tarkotti sitä, että sana avautus...toi jäi vahingos pois.................
- Trubaduuri
Tuo kirjoituksesi kuvaa vain sinun omaa epäuskoasi, ei siis muuta. Siksi sanon, älä yleistä enenpiä.
- Agno Aapeli
en muuta väittänytkään =)
- Lähettiläs1
Moi.
Olet näemmä aloittanut tukiskelusi aivan Raamatun alusta eli vanhasta testamentista, tai sitten antamasi näkemys on vain kaverilta kaverille kulkenut mielipide tms.
Jotta voisit sitä ymmärtää suosittelisin niin sinulle kuin kaikille muillekkin jotka haluavat löytää totuuden aloittaa tutkiskelu uudesta testamentista. Lueskele, pohdi, maistele ja haistele sitä mitä sieltä löytyy ja aina uuden kysymyksen herätessä etsi siihen vastaus ja rukoile vastausta.
Matt.7:7:14
"Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.
Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.
Ei kai kukaan teistä anna pojalleen kiveä, kun hän pyytää leipää?
Tai käärmettä, kun hän pyytää kalaa?
Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä pyytävät.
Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.
Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!"
Mutta elä tee sitä virhettä että kerran nopsasti vaan luet läpi ja sanot että eipä sieltä vastauksia löytynyt. Monen kohdalla maailma on vääntänyt meidän ajatusmaailmamme niin kauas Jumalasta että Sana ei kirkastu ensi silmäyksellä.
Lue siis ajatuksen kanssa. Mieti mitä mikäkin tarkoittaa ja pyydä Herraa kirkastamaan asiat.
Ja sitten alat jo näkemään valoa, olet maistellut maitoa (jolla siis tarkoitan Sanan kevyttä ruokaa eli Jeesukseen uskomisen perusteita ja alkeita) voit siirtyä maistelemaan vähän kiinteämpää ja mausteisempaa ruokaa, pääset maistelemaan vanhaa testamenttia. Näin siis kasvat Hengellisesti, Sana ruokanasi.
Mutta lihallisella(maallisella) viisaudella ei ymmärrä Hengellisiä viisauksia joten rukoile että asiat kirkastuvat ja että Herran Henki lankeaisi yllesi.
Tästä alkaa elämäsi matka kohti Rauhaa, Iloa, Rakkautta ja kaikkia Hengen Hedelmiä(otappas selvää mitä ovat Hengen Hedelmät ja mitä se tarkoittaa :)) ja Hengen maailmaa, täydellistä vapautta. Pääset näkemään kuulemaan, tuntemaan, haistamaan , maistamaan aistimaan monilla eri tavoilla Herran Voimaa ja Rakkautta etkä jää ihmeistäkään paitsi.
Monet suosittelevat aloittamaan Johanneksen evankeliumista joten niin teen minäkin, aloitappa vaikka siitä.
Raamatun tutkiskelussa itselläni on käytössä eräs hyvä sivusto, täällä on hakukone jolla voi hakea tiettyjä sanoja Raamatusta ja eri Raamatun käännöksistä:
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
Siunausta sinulle, rukoilen että löydät Herran.
Ja muista. Uskossa sinä pelastut Armosta et Teoista! Jeesus tuli koska yksikään ihminen ei kyennyt olemaan tekemättä syntiä ja synnin palkka on kuolema. Hän vapaaehtoisesti tuli kuolemaan kuoleman kaikkien niiden puolesta jotka haluavat vastaan ottaa sen LAHJAN(haluan painottaa että se on lahja ja Herra Rakastaa sinua, tietää vajavaisuutesi ja haluaa että annat Hänen tulla elämäsi Herraksi ja Vapahtajaksesi jotta saisit rauhan, vapauden ja ilon Hänessä ja saisit osaksesi iankaikkisen elämän. Kaikki synti ja pahuus hävitetään, jokainen ihminen on syntinen mutta Jeesuksen yhteydessä olemme Jumalan lapsia ja näin vältämme viimeisen tuomion kun vaan olemme kastettu Jeesuksen yhteyteen ja näin hänen kuolemaansa ja todella Uskomme Hänen olemassa oloon niin kuin myös Hänen Sanoihinsa) joten ota LAHJA vastaan.- >>>
"Mutta elä tee sitä virhettä että kerran nopsasti vaan luet läpi ja sanot että eipä sieltä vastauksia löytynyt. Monen kohdalla maailma on vääntänyt meidän ajatusmaailmamme niin kauas Jumalasta että Sana ei kirkastu ensi silmäyksellä.
Lue siis ajatuksen kanssa. Mieti mitä mikäkin tarkoittaa ja pyydä Herraa kirkastamaan asiat"
Kovin on julma tuo sinun jumalasi, jos hän näin yksinkertaiselle ihmiselle antaa näin vaikeaselkoisen Sanan tutkittavakseen. Ei ihme, että niin moni ihminen sekoaa luettuaan Sanansa ajatuksella kerta toisensa jälkeen. Eihän siinä oikeasti mitään tolkkua ole. Raamattu on ristiriitaisin koskaan lukemani opus. Mikäli se kirjoitettaisiin tänä päivänä se tulisi kustannustoimittajalta bumerangina kirjailijalle takaisin juuri edellä mainitusta syystä. - ...
"Olet näemmä aloittanut tukiskelusi aivan Raamatun alusta eli vanhasta testamentista"
Minä ainakin olen tottunut lukemaan kirjat alusta loppuun... mutta tuohan kuvastaakin hyvin tuota raamatun tulkitsemista muutenkin, siis että käännellään ja väännellään että saadaan haluttu lopputulos, samalla periaatteella voi näin arkielämässä selittää vaikak auton olevankin oikeasti lehmä, kyllä se sieltä tulee kun riittävästi käännellään...
'kuva, joka Hänestä on nostettu esiin', ei todella olekaan oikea. On väärin peittää Hänen toista puoltaan ja puhua vain toisesta. Jumalan tahto olisi, että ihmiselle selviäisi koko totuus. Hänen ankaruutensa ja Hänen hyvyytensä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363687- 122416
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371965Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211731Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301493- 1241458
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101311- 141256
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4811233- 771151