Maanantaiksi päivä kääntyi ja selvin päin ollaan ja koko päivä vietetään.
Yöunet meni kun ensin ns. normaalin terveyden sain rukattua kuntoon, kilot kohdalleen ja verenarvot ja sen sellaista, niin nyt piti varata aika erikoislääkärille. Mahdollisesti näitä keski-ikäisen miehen vikoja.
En tiedä, pärkkele. Sieppaa. Oli jo kyllä tuossa alkuillasta, että melkein kännin paikka siihen vitutukseen olisi ollut, mutta en antanut periksi.
Ensin olet nälkäkurkena (12 kiloa pois) kolme kuukautta ja sitten vielä uutta mahdollista ongelmaa pukkaa. Tuo epätietoisuus se jäytää. Varasin netin kautta yksityissairaalan vastaanotolle ajan nyt yöllä. Oikein professorismies hää on. Maksaa maltaita, mutta maksakoot! Monet kaljat olen kuitenkin pian kahdeksassa kuukaudessa säästänyt, joten menkööt tämä sen piikkiin.
Maanantai 20.3.2006
22
1151
Vastaukset
- uusitie
Viisaita puhut.Terveyteni hoitoon minäkin olen niitä kalja rahoja ajatellut laittaa ja eihän lääkärit sillon kaljottelu aikana minun valituksia edes kuunnelleet.
- pörri1
kirjoitan tähän vähän siitä eilenillalla laittamastani viestiketjunaloituksesta.
Siinä esittämäni arvostelu ei ollut kohdistettu missään tapauksessa sheriffiin eikä teihin ketjukavereihin.
VAAN,se oli tarkoitettu heille jotka jatkuvasti päivästä toiseen täällä palstalla tarkoituksellisesti riitaa haastavat.Se ei mielestäni ole mielipiteiden vaihtoa,niinkuin he sitä nimittävät.Vaan yritys saada tämä Huom!palsta hajalle ja sheriffi pois tehtävästään.
En nyt enempiä kirjoita,mutta aion tästä aiheesta vielä toisaallekkin kirjoittaa,kunhan vielä mietin asioita.
Hyvää päivän jatkoa teille.Tipattomina jatketaan ja sheriffille anteeksipyyntö jos aiheutin sinulle viestilläni lisää vaikeuksia.Se ei suinkaan ollut tarkoitus.t pörri1
ps.Olen itse poistanut sen ketjunaloituksen.Enkä ole siihen saanut määräyksiä mistään.Joten sheriffiä on kenenkään turha siitä syyttää.- åpoi
maininta jotta ois kevätpäiväntasaus, ulos ku kahtoo nii eipä uskos tojeksi
noh tulee kait kevätki kuhan kerkiää
ois muuten heleketin hyvä syy ryypätä, mutta minä en aio viinaksia kippailla - Denso
En tiedä mitä poistamasi ketju piti sisällään, kun en viikonlopun aikana käynyt näitä lukemassa. Huomasin kuitenkin että ketju johon kirjoittelin perjantaina, oli myös poistettu. Liittyikö sinun aloittamasi ja poistamasi jotenkin siinä esiin otettuihin kysymyksiin?
- Cettuz!
riidatta, raittiina.
- ma-sa
Hyvää maanataiaamua kaverit.Luin åpoin viestistä että on jo kevätp.tasaus.Niin se aika vierii ja tulevana viikonloppuna alkaa jo kesäaika.Kyllä tällä mielialalla minkä olen täysin raittiina saanut,voi aistia asiat ihan eri tavoin ku silloin kun olin kohtuukäyttäjä!Heh,kuinkahan monta kertaa piti ottaa tasoitusta ja loivennusta.Kärsiä krapulasta jne.
Tänään tuntuu kuitenkin että elämä maistuu.Sen tuntee,sen kokee luissa ja ytimissä.......samalla kertaa. Vein tässä auton tohtoriin ja sanoivat, että puolipäivää menee huollossa ja samalla jäin jalkamieheksi. Tallasin tässä aamutuimaan kotia kohti vastatuuleen 10 km ja samalla tuli hoidettua ruumiin kulttuuria ja säästettyä linja-auto maksu. Mikäpä on tallatessa, kun ei rapulat vaivaa ja väsymys.
Tälläistä tänään ja ketä oikein kyrsii, niin hyvä tuuletus keino kirjoittelun lisäksi on raitis kuntoilu ulkoilmassa, eli suosittelen t. Mettäläinen- Ryyppymies
Mettäläinen kirjoitti:
samalla kertaa. Vein tässä auton tohtoriin ja sanoivat, että puolipäivää menee huollossa ja samalla jäin jalkamieheksi. Tallasin tässä aamutuimaan kotia kohti vastatuuleen 10 km ja samalla tuli hoidettua ruumiin kulttuuria ja säästettyä linja-auto maksu. Mikäpä on tallatessa, kun ei rapulat vaivaa ja väsymys.
Tälläistä tänään ja ketä oikein kyrsii, niin hyvä tuuletus keino kirjoittelun lisäksi on raitis kuntoilu ulkoilmassa, eli suosittelen t. MettäläinenSaipa on hyvä... Tänään ajattelin urheilla itse ja illalla lähden kaverin kakkukahville. Raittius on iloinen asia.
Ryyppymies kirjoitti:
Saipa on hyvä... Tänään ajattelin urheilla itse ja illalla lähden kaverin kakkukahville. Raittius on iloinen asia.
Juu, hyvinhän se Turun reissu meni saipalta. Ei ole tullut seurattua kovin tarkoin pudotuspeli systeemejä ja olin jo heittämässä kirveen kaivoon, kun luulin, että vanhoilla playoff säännöillä pelataan, mutta taitaa olla uusi järjestelmä rahankeruu systeemi ja kaikki on vielä mahdollista saipan osalta.
Täytynee tästä kohta lähteä hakemaan auto huollosta ja käyttää samalla katsastuksessa.
Välillä tälläistä t. Mettäläinen
- uusitie
ja oikein hyvää kevät päivää raittiina,riidatta ja rauhallisin mielin.Töihin lähtö edessä raittius jatkuu.
PS.Erehdyin minäkin pistään yhden kommenti tonne muualle.Oli niin törkeää herjausta toisesta ihmisestä.Ota Pörri1 rauhallisesti ei siinä sun poistamassa mitään asiatonta ollut.Emme menetä mielenrauhaamme. Maanantai aamu koitti ilman krapulaa elikkä raitis päivä edessä, huomenta kaikille.
- Viinietikka
mennään ja niin se on, että vastamäkiä tulee myös raittiina ollessa. Mutta niinhän ne sanoo, että kun mäet saa ponnisteltua, saa uutta voimaa uusien haasteiden ja ongelmien voittamiseksi. Saattaapa käydä niinkin, että tulee välillä tasamäkeä, jopa myötämäkeäkin ja niistä hetkistä on nautittava.
Myötätuntoa minulta löytyy ja löytyy myös kokemusta. Voimia Sinulle papio niin kuin meille kaikille muillekin, sillä sitä tarvitaan aina välillä ja paljon! toivottelee viinietikka - Ryyppymies
tämä päivä. Tänään urheilemaan - kunto nousee kohisten.
- Systeri
Samat sävelet. Kolmesti jo lenkki tänään, yksi sauvakävellen, kaksi koiran kanssa. Raitista pitää!
Minulla oli lauantaina, niin kiristävä olo, tuntu että pää halkeaa. En käynyt lenkillä vain sohvalla makailin, sitten huomasin olotila paranikin. Tänään meni töissä aivan hienosti, kyllä sitä vissiin 40-luvulla syntynyt ukko alkaa väsyä. Olin vain tänään 6 tuntia töissä, tuli edellisellä viikolla tehtyä vähän liikaa noita hommia. Pitää lähtee käymään pieni lenkki noin 20km, sen jälkeen saunaan. Raitista alkavaa viikkoa kaikille.
- aahoohoo
Mitä hittoo mä keksin selitykseks sille kutistajalle ku tänä aamuna nukuin pommiin ja unta tuli kaaliin melkein kaheksan tuntii. Eihän tää oo enää mitään unettomuutta - paitsi sen laiskiais -elukan näkökulmasta katottuna.
Sanonko mä vaan et kerran mulla oli niitä vaikeuksia unien kanssa? Ne potkasee mut ulos jo kynnykseltä. Taisin olla vaan loman tarpeessa. Ei näköjään jaksa ihan samoihin ku kakskytä vuotta sitte.
Minä voin lohduttaa sinuu Papio, että kun tässä iässä yhteen vaivaan saa parannuksen niin eiköhän oo jo kaks uutta vaivaa sijalle. Mutta kaikkeen tottuu.
Juomaan minä rupeen vasta sitten ku eturauhanen alkaa mulla köhii.- åpoi
tovi vierähtää ennenku arja nähhään päissään
vaan eiks oo soma koisia pitkään ja hartaasti?
minulta kerran jossaki haastattelussa kysyttin jotta missä lajissa oon etevä, nii minä vastasin että ponniin nukkumisessa oon hyvä
mutta seoli sillon vanhaan hyvään aikaan ku juoppous oli vasta oraalla
- paranoidi
selvänä. "ei auta muutakuin rauhallisesti pitää olla" jotenkin noin sanoi Koskela tuntemattomassa.
- uusitie
kaikille.Ihan mukava työpäivä takana.Raittiita unia.
- 74654675474574
3865756756765767
- hhffdd
Yritä typerä pentu aikuistua.
Edes vähän.
Ja lopeta vanhojen viestien tonkiminen
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565430Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141637
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2391620- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3241150Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241136