Ketuilla on luolansa... tuli täyteen,joten aloitetetaan alusta.
Ketuilla on luolansa... Jatkuu
202
4463
Vastaukset
- Esa T
>Jos mielikuvitus olisi ollut rajana, niin Jeesus olisi muuttanut kivet leiviksi erämaassa. Kyllä Hänenkin mielikuvituksensa siihen riitti.<
Kyllä mielikuvitukseen mahtuu vastuuntuntokin mukaan.
>Mutta koska Isän tahto oli rajana ja aina Jeesuksella pääasiana, ei Hän sitä tehnyt. Eikä montaa muutakaan asiaa, mihin Hänen mielikuvituksensa olisi riittänyt.'Minä tulen tekemään sen, mitä minusta on kirjoitettu.'<
Isän tahto on täysin rajaton, sillä Jeesus itse sanoo, "Jumalalle kaikki on mahdollista."
Kaikilla teoilla on seuraukset, ja myös pahan tiedon puu oli täydellisessä paratiisissa mukana.
Ihminen oli täydellinen Jumalan kuva paratiisissa, eikä ollut Jumalan tahto syödä kielletystä puusta. Ei siis Jumalan tahto estänyt tekoa.
"Jos te pysytte minussa, niin anokaa mitä ikinä tahdotte, ja minun taivaallinen isäni on sen teille antava." Eikä tässä ole rajana Isän tahto, vaan oma mielikuvitus, johon kuuluu myös vastuuntunto.
"Jos te pysytte minussa," Sisältää riittävän ehdon, ja sitä tutkimalla päästään Jumalan tahtoon. Mutta silloin Jumala ei ole rajana, vaan minä itse. Syntiseuroihin, koska siellä on vielä tilaa.
Sekin on turhuutta, että aina vain tehdään
uusia avuksia samasta aiheesta.
Ja onhan tässä välissä vielä Horros, hurmos ja
hurmahenkistenkin seurat.- .........
Ne otsikot ovat jo niin täynnä, että niiden kohdalla käy samalla tavalla.
- Esa T
>Silloin kun Kristus on päässyt valitsemansa ihmisen sydämen valtiaaksi, ei tämän ihmisen enää sen jälkeen tarvitse tätä Henkeä jatkuvasti koetella. Jos hän näin jatkuvasti tekisi, hän silloin pilkkaisi tätä henkeä, ja sen seuraukset luulisin sinunkin tietävän.<
Pietarikaan varmaan sitten ei omistanut Kristusta sydämensä valtiaana, koska oli päästänyt Saatanan huutelemaan väliin. "Mene pois edestäni Saatana."
Eikä varmaan yksikään raamatun henkilö omistanut Kristusta sydämen valtiaana, sillä lähes kaikkien kerrotaan tehneen myös virheitä. Pyhä Henkikö näitä virheitä käski tekemään?
Totisesti nyt on löytynyt ihminen joka tekee suurempia tekoja kuin Kristus. Tällaisesta Jeesus kyllä puhui, mutta Hengen hedelmät eivät oikein täsmää sinun kohdalla.Olen tämänkin selvittänyt jo monessa keskustelussa.
Teen sen silti vielä kerran, Jeesusta lainaten:
"Miksi te ette ymmärrä minun puhettania", ja:
"Oletteko yhä noin ymmärtämättömiä."
Silloin kun opetuslapset olivat Jeesuksen seurassa,
he olivat kastetut, ja vaikka heillä oli opettaja,
jonka veroista ei ihmishahmossa ole toista maan
päällä ollut, mutta yksi heiltä silloin vielä
puuttui: Pyhä Henki.
Tästä syystä he eivät millään pystyneet ymmärtämään
kaikkea Jeesuksen opetusta, ja siksi hän tämän
heille suoraan sanoi: "Te ette tiedä, minkä hengen omat te olette."
Ja tämän voin sanoa nyt suoraan sinullekin.
Otan tähän vielä kaksi tapausta opetuslasten elämästä.
Kun Jeesus kertoi opetulapsilleen tulevan kohtalonsa,
alkoi Saatanan henki Pietarin kautta puhua Jeesukselle:
"Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle Herra!"
Tässä esiintyi Saatana valkeuden enkelin asussa,
tahtoen noudattaa rakkauden kaksoiskäskyä, koska
ei Pietarikaan olisi itselleen sellaista kohtaloa toivonut,
(vaikka sen samalla tavalla itselleen saikin).
Hänen sanansa Jeesukselle olivat vain rakkauden
sanoja. Mutta Jeesus tunsi Saatanan ja sanoi:
"Väisty tieltäni, Saatana sinä et tahdot saada
minut lankeamaan sinun ajatuksesi eivät ole
Jumalasta vaan ihmisestä."
Eli ihmisen lihasta tulevat ajatukset ovat aina
Saatanan sinne syöttämiä ajatuksia.
Nämä Jeesuksen tylyt sanat olivat varmasti Pietarin
mielessä silloin, kun hän kolme kertaa Mestarinsa kielsi,
vaikka oli uhonnut: "Vaikka kaikki muut luopuisivat sinusta,
minä en koskaan luovu", ja: "Vaikka minun pitäisi
kuolla kanssasi, minä en ikinä sinua kiellä."
Ja mitä tapahtui, kun hän kolmannen kerran kielsi?
Silloin hän vasta ensimmäisen kerran tajusi oman
syntisyytensä Kristuksen totuuden edessä. Hän oli
jo tuolloin joutunut todella ahtaaseen porttiin.
Ja sitten tämä toinen tapaus, kun Jeesus oli
opetuslasten kanssa matkalla Jerusalemiin, eikä
samarialaiset tahtoneet ottaa Jeesusta vastaan?
Silloin Jaakobin ja Johanneksen kautta hyökkäsi
musta Saatana:
"Herra, tahdotko, että käskemme tulen iskeä
taivaasta ja tuhota heidät."
Eli tehdä sen kaltaisen voimateon, jota sinä yhä
edelleen uskot joskus tekeväsi. Ja mitä Jeesus
vastasi?
"Te ette tiedä, minkä hengen omat te olette. Ihmisen Poika
ei tullut ihmisten sieluja kadottamaan vaan pelastamaan."
Jeesus ei tästä opetuslasten ymmärtämättömyydestä
kuitenkaan kovin suurta huolta kantanut, koska tiesi,
että tulee päivä, jolloin kaikki on toisin:
"Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa,
mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan.
Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan
koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään,
vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille,
mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen,
minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta."
Ja helluntaina sitten saamme tavata toisenlaisen
Pietarin, joka vielä senkin jälkeen joutui
totuutta opiskelemaan, koska Paavalikin joutui
häntä kerran nuhtelemaan:
"Mutta kun minä näin heidän poikkeavan evankeliumin
totuuden tieltä, sanoin Keefakselle kaikkien kuullen:
"Jos sinä juutalaisena voit luopua juutalaisten
tavoista ja elää pakanoiden lailla, miksi pakotat
pakanoita elämään kuin juutalaiset?"
Ja vasta Korneliuksen kodissakin Pietarille selvisi tämä:
"Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä."
Vastaa sinä nyt puolestasi minulle, kun epäilit,
että se Henki, joka esti minut lähtemästä uudelleen
kastettavaksi ei olisikaan ollut Pyhä Henki, että
mitä syytä Saatanalla olisi ollut estää minulta
hänen kasteensa ja samalla hänen valheen henkensä,
kun ei se kerran sitä sinultakaan estänyt?- Esa T
TeuvoSuni kirjoitti:
Olen tämänkin selvittänyt jo monessa keskustelussa.

kun ei se kerran sitä sinultakaan estänyt?>Ja helluntaina sitten saamme tavata toisenlaisen Pietarin, joka vielä senkin jälkeen joutui totuutta opiskelemaan, koska Paavalikin joutui häntä kerran nuhtelemaan:<
Jos laitat totuuden Hengen saamiseen rajan, niin tämäkin Pietarin kerta on liikaa, ja Paavalin Keisariin vetoominen kertoo epäluottamuksesta Jumalaan, vaikka oli valmis Pietaria nuhtelemaan.
Sinä Teuvo pistät paremmaksi, kuin pikkupojat tietä ylittäessään polkupyörillä. He olivat sopineet että ensimmäinen katsoo tuleeko autoja, ja muiden ei tarvitse enää katsoa, mutta joka kerta kuitenkin edes ensimmäinen katsoi.
Sinä koettelet henget yhden kerran, ja sen jälkeen ei tarvitse enää ikinä koetella. Huomaatko Pietari esimerkkisi, olisi jäänyt nyt autonalle.
>Vastaa sinä nyt puolestasi minulle, kun epäilit, että se Henki, joka esti minut lähtemästä uudelleen kastettavaksi ei olisikaan ollut Pyhä Henki, että mitä syytä Saatanalla olisi ollut estää minulta hänen kasteensa ja samalla hänen valheen henkensä, kun ei se kerran sitä sinultakaan estänyt?<
Jos se ei ollutkaan Pyhä Henki, eikä Saatanan kaste. Meinaan ihan sillä että on kirjoitettu, "on yksi kaste". Jos siis olisi Saatanan kaste, niin olisi useampi kaste, ja silloin raamattu olisi valehtelija. ( Tämä yksi kaste juttu oli vitsi, joten en aio viimeisellä tuomiolla vastata näistä sanoista.)
Yhtä kastetta tietysti voi tulkita monella tavalla, sillä on myös kirjoitettu, Johannes kastoi vedellä, ja Kristus kastoi tulella. Ja upotuskasteen saan joka kerta kun käyn uimahallissa.
Yhtä en kuitenkaan ymmärrä, jos lapsikaste on sinulle oikea kaste, ja Saatana ja Perkele on sinut kastanut Saatanan synakookassa, niin tässä on mielestäni jotain ristiriitaista.
Ehkä sinun olisi hyvä selvittää itsellesi tämä ristiriita, ja luopua jommasta kummasta, tai hyväksyä molemmat. Esa T kirjoitti:
>Ja helluntaina sitten saamme tavata toisenlaisen Pietarin, joka vielä senkin jälkeen joutui totuutta opiskelemaan, koska Paavalikin joutui häntä kerran nuhtelemaan:<
Jos laitat totuuden Hengen saamiseen rajan, niin tämäkin Pietarin kerta on liikaa, ja Paavalin Keisariin vetoominen kertoo epäluottamuksesta Jumalaan, vaikka oli valmis Pietaria nuhtelemaan.
Sinä Teuvo pistät paremmaksi, kuin pikkupojat tietä ylittäessään polkupyörillä. He olivat sopineet että ensimmäinen katsoo tuleeko autoja, ja muiden ei tarvitse enää katsoa, mutta joka kerta kuitenkin edes ensimmäinen katsoi.
Sinä koettelet henget yhden kerran, ja sen jälkeen ei tarvitse enää ikinä koetella. Huomaatko Pietari esimerkkisi, olisi jäänyt nyt autonalle.
>Vastaa sinä nyt puolestasi minulle, kun epäilit, että se Henki, joka esti minut lähtemästä uudelleen kastettavaksi ei olisikaan ollut Pyhä Henki, että mitä syytä Saatanalla olisi ollut estää minulta hänen kasteensa ja samalla hänen valheen henkensä, kun ei se kerran sitä sinultakaan estänyt?<
Jos se ei ollutkaan Pyhä Henki, eikä Saatanan kaste. Meinaan ihan sillä että on kirjoitettu, "on yksi kaste". Jos siis olisi Saatanan kaste, niin olisi useampi kaste, ja silloin raamattu olisi valehtelija. ( Tämä yksi kaste juttu oli vitsi, joten en aio viimeisellä tuomiolla vastata näistä sanoista.)
Yhtä kastetta tietysti voi tulkita monella tavalla, sillä on myös kirjoitettu, Johannes kastoi vedellä, ja Kristus kastoi tulella. Ja upotuskasteen saan joka kerta kun käyn uimahallissa.
Yhtä en kuitenkaan ymmärrä, jos lapsikaste on sinulle oikea kaste, ja Saatana ja Perkele on sinut kastanut Saatanan synakookassa, niin tässä on mielestäni jotain ristiriitaista.
Ehkä sinun olisi hyvä selvittää itsellesi tämä ristiriita, ja luopua jommasta kummasta, tai hyväksyä molemmat.niin se todella on, ja paksu peite onkin, kun
et edes näin yksinkertaista Jumalan ohjetta ole
pystynyt noudattamaan, kun olet luopunut yhdestä kasteesta:
"Yksi on Herra, yksi Henki, yksi usko, yksi kaste."
Kiitä Jumalaa edes siitä, että hän Jeesuksen myötä
poisti ympärileikkauksen ja Johanneksen kautta toi
tilalle vesikasteen. Mitähän sinullakin olisi
miehisyydestäsi jäljellä, jos olisit joutunut
itsesi kahdestikin ympärileikkauttamaan. Saatikka
niillä miehillä, jotka ovat kastattaneet itsensä
kolmekin kertaa. Voi noita miesparkoja, jos vielä
ympärileikkaus olisi käytössä.- Esa T
TeuvoSuni kirjoitti:
niin se todella on, ja paksu peite onkin, kun
et edes näin yksinkertaista Jumalan ohjetta ole
pystynyt noudattamaan, kun olet luopunut yhdestä kasteesta:
"Yksi on Herra, yksi Henki, yksi usko, yksi kaste."
Kiitä Jumalaa edes siitä, että hän Jeesuksen myötä
poisti ympärileikkauksen ja Johanneksen kautta toi
tilalle vesikasteen. Mitähän sinullakin olisi
miehisyydestäsi jäljellä, jos olisit joutunut
itsesi kahdestikin ympärileikkauttamaan. Saatikka
niillä miehillä, jotka ovat kastattaneet itsensä
kolmekin kertaa. Voi noita miesparkoja, jos vielä
ympärileikkaus olisi käytössä.Jos lapsikaste on sinulle oikea kaste, ja Saatana ja Perkele on sinut kastanut Saatanan synakookassa, niin miten siitä voi tulla ainoa oikea kaste?
Jos taas Saatana kastaa sinut, Isä Pojan ja Pyhänhengen nimeen, niin että se on pätevä, niin eikö silloin Saatana ole sotimassa itseään vastaan?
Vastaa tähän sillä Jeesuskin aina vastasi kun Häneltä kysyttiin. Hän joskus vastasi vastakysymyksellä, ja koska siihen ei vastattu, niin silloin Hänkään ei vastannut.
Jos 90 luvulta asti kaikki seurakunnat ovat Saatanan synakookia, niin missä sitten pitäisi kastaa, ja kenen kaste sinulle kelpaa?
Etköhän nyt itse tuomitse myös itsesi Saatanan kastamaksi? Esa T kirjoitti:
Jos lapsikaste on sinulle oikea kaste, ja Saatana ja Perkele on sinut kastanut Saatanan synakookassa, niin miten siitä voi tulla ainoa oikea kaste?
Jos taas Saatana kastaa sinut, Isä Pojan ja Pyhänhengen nimeen, niin että se on pätevä, niin eikö silloin Saatana ole sotimassa itseään vastaan?
Vastaa tähän sillä Jeesuskin aina vastasi kun Häneltä kysyttiin. Hän joskus vastasi vastakysymyksellä, ja koska siihen ei vastattu, niin silloin Hänkään ei vastannut.
Jos 90 luvulta asti kaikki seurakunnat ovat Saatanan synakookia, niin missä sitten pitäisi kastaa, ja kenen kaste sinulle kelpaa?
Etköhän nyt itse tuomitse myös itsesi Saatanan kastamaksi?selvän ohjeen, oikeat sanatkin, joten, koska se
ei ketään pelasta, ei sen tekijälle ole asetettu
minkäälaisia pätemysvaatimuksia. Ainoa ohje on
tässä: "Yksi on Herra, yksi on Henki, yksi on
usko, yksi on kaste."
Tästä on oma kutsumiseni esimerkkinä, vaikka eloa
on paljon ja työmiehiä vähän, ei hän lähettänyt
minua kastamaan, vaan totuutta julistamaan -
kuten Paavalinkin. Koska kastajia aina löytyy -
Saatanankin joukoista. Oletko koskaan lukenut?
"Mutta teille muille tyatiralaisille, jotka ette
seuraa tuota oppia ettekä ole vihkiytyneet Saatanan
salaisuuksiin, niin kuin sanonta kuuluu, teille
sanon: Mitään uutta taakka en pane teidän kannettavaksenne.
Pitäkää kiinni siitä mitä teillä on, kunnes minä tulen.
Sille, joka voittaa, sille, joka loppuun asti noudattaa
minun tahtoani, minä annan vallana hallita kansoja.
Hän paimentaa niitä rautaisella sauvalla, lyö
pirstoiksi kuin saviastioita. Hän saa saman vallan,
jonka minä olen Isältäni saanut; minä annan
hänelle aamutähden. Jolla on korvat, se kuulkoon,
mitä Henki seurakunnille sanoo."
Entä nämä Jeesuksen sanat?
"Minä tiedän, miten sinua herjaavat nuo, jotka
sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole
- Saatanan synagogaa he ovat."
Tässä ajassa Jumala pelastaa Kristukselle väkeä
niistä, jotka sanovat itseään kristityiksi vaikka
eivät ole - Saatanan synagogaa hekin ovat.
Juutalaisen Paavalin hän pelasti Saatanan synagogasta ja minut
luterilaisen kristityn Saatanan luterilaisesta kirkosta.- Esa T
TeuvoSuni kirjoitti:
selvän ohjeen, oikeat sanatkin, joten, koska se

luterilaisen kristityn Saatanan luterilaisesta kirkosta.>Kasteesta Jeesus antoiselvän ohjeen, oikeat sanatkin, joten, koska se ei ketään pelasta, ei sen tekijälle ole asetettu minkäälaisia pätemysvaatimuksia. Ainoa ohje on tässä: "Yksi on Herra, yksi on Henki, yksi on usko, yksi on kaste."<
Eikö siis kasteella ole mitään merkitystä, on kastettu tai ei ole?
Ja jos taas on jotain merkitystä, niin pitääkö kaste hakea Saatanan kirkosta, vai mistä sen voi hakea?
Vai pitääkö Saatana ja Perkele käskeä jonnekkin muualle kastamaan?
Mistä siis tämä yksi kaste pitää hankkia, jos 90 luvulta asti ei ole muita kuin Saatanan synakookia?
>Juutalaisen Paavalin hän pelasti Saatanan synagogasta ja minut luterilaisen kristityn Saatanan luterilaisesta kirkosta.<
Kastoiko tämä Saatana sinut, tai kastoiko joku muu saatana, ja mikä tekee sinun Saatanastasi oikeamman kuin kuin meidän muiden Saatana.
Vai taisteleeko sinun Saatanasi itseään vastaan, kastamalla sinut oikealla vesikasteella? Esa T kirjoitti:
>Kasteesta Jeesus antoiselvän ohjeen, oikeat sanatkin, joten, koska se ei ketään pelasta, ei sen tekijälle ole asetettu minkäälaisia pätemysvaatimuksia. Ainoa ohje on tässä: "Yksi on Herra, yksi on Henki, yksi on usko, yksi on kaste."<
Eikö siis kasteella ole mitään merkitystä, on kastettu tai ei ole?
Ja jos taas on jotain merkitystä, niin pitääkö kaste hakea Saatanan kirkosta, vai mistä sen voi hakea?
Vai pitääkö Saatana ja Perkele käskeä jonnekkin muualle kastamaan?
Mistä siis tämä yksi kaste pitää hankkia, jos 90 luvulta asti ei ole muita kuin Saatanan synakookia?
>Juutalaisen Paavalin hän pelasti Saatanan synagogasta ja minut luterilaisen kristityn Saatanan luterilaisesta kirkosta.<
Kastoiko tämä Saatana sinut, tai kastoiko joku muu saatana, ja mikä tekee sinun Saatanastasi oikeamman kuin kuin meidän muiden Saatana.
Vai taisteleeko sinun Saatanasi itseään vastaan, kastamalla sinut oikealla vesikasteella?Ja olin tosi onnellinen, kun Kristus minut kutsui
eikä tarvinnut lähteä minnekään kastetta pyytämään,
koska Jumalan armosta olin sen jo lapsena saanut.
Sen jälkeen ei tarvinnut muuta kuin jäädä
odottamaan, milloin Kristus näkee armossaan
hyväksi johdattaa minut ahtaan portin kautta
eteensä, sydämen lopullista puhdistamista varten.
Sekin tuli aikanaan, koska tiesin jo ehdot, mitä
Pyhän Hengen saamiseksi tarvitaan:
"Me olemme kaiken tämän todistajat - samoin Pyhä
Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat."
Koska tiesin jo monta muutakin ohjetta, niin siksi tottelin
alusta alkaen Jumalaa enemmän kuin porttopappeja:
"Onko Jumalan edessä oikein totella ennemmin
teitä kuin Jumalaa? Ratkaiskaa itse.
Me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet."
Minut hyväksyttiin vain siksi Totuuden Hengen
saaneiden ihmisten joukkoon, koska minut oli
kastettu vain kerran, kuten kirjoitettu on:
"Yksi kaste."
Saatana ei enää pysty minua vastaan taistelemaan,
mutta hänen uskolliset palvelijat sitä enemmän,
latelemalla jopa tappouhkauksia.
Sinultako se viimeinen uhkaus tänä aamuna tuli?- Esa T
TeuvoSuni kirjoitti:
Ja olin tosi onnellinen, kun Kristus minut kutsui
eikä tarvinnut lähteä minnekään kastetta pyytämään,
koska Jumalan armosta olin sen jo lapsena saanut.
Sen jälkeen ei tarvinnut muuta kuin jäädä
odottamaan, milloin Kristus näkee armossaan
hyväksi johdattaa minut ahtaan portin kautta
eteensä, sydämen lopullista puhdistamista varten.
Sekin tuli aikanaan, koska tiesin jo ehdot, mitä
Pyhän Hengen saamiseksi tarvitaan:
"Me olemme kaiken tämän todistajat - samoin Pyhä
Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat."
Koska tiesin jo monta muutakin ohjetta, niin siksi tottelin
alusta alkaen Jumalaa enemmän kuin porttopappeja:
"Onko Jumalan edessä oikein totella ennemmin
teitä kuin Jumalaa? Ratkaiskaa itse.
Me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet."
Minut hyväksyttiin vain siksi Totuuden Hengen
saaneiden ihmisten joukkoon, koska minut oli
kastettu vain kerran, kuten kirjoitettu on:
"Yksi kaste."
Saatana ei enää pysty minua vastaan taistelemaan,
mutta hänen uskolliset palvelijat sitä enemmän,
latelemalla jopa tappouhkauksia.
Sinultako se viimeinen uhkaus tänä aamuna tuli?Et Teuvo vastannut vieläkään.
>Kastekin on armoa. Ja olin tosi onnellinen, kun Kristus minut kutsui eikä tarvinnut lähteä minnekään kastetta pyytämään, koska Jumalan armosta olin sen jo lapsena saanut.<
Jos lapsena Saatana ja Perkele on sinut kastanut Saatanan Synakookassa, niin miten siitä voi tulla ainoa sinulle kelpaava kaste?
Tai jos Saatana ja Perkele on kastanut sinut Johanneksen kasteella, niin eikö silloin Saatana sodi itseään vastaan? Jos Saatana kastaa Jumalan armosta, niin se sotii itseään vastaan.
>Koska tiesin jo monta muutakin ohjetta, niin siksi tottelin alusta alkaen Jumalaa enemmän kuin porttopappeja:<
Porttopappiko teki kasteesta oikeamman, kuin toisien uskovien kaste, vai mikä siitä teki oikeamman?
>Minut hyväksyttiin vain siksi Totuuden Hengen
saaneiden ihmisten joukkoon, koska minut oli
kastettu vain kerran, kuten kirjoitettu on:
"Yksi kaste."<
Tarkoitatko että Saatanan pitää kastaa Saatanan synakookassa lapsena yhden kerran, että hyväksytään Saamaan totuuden Henki? Eikö silloin saatana sodi itseään vastaan?
Vai tarkoitatko jos Saatana kastaa 2 kertaa,niin silloin peli on menetetty, ja on tuomittu Helvettiin? Ja yksi kerta Saatanan kastamana takaa autuuden, ja totuuden hengen saamisen mahdollisuuden.
>Sinultako se viimeinen uhkaus tänä aamuna tuli?<
Viimeisen kuukauden aikana olen kirjoittanut vain omalla nimelläni, enkä muutenkaan uhkaile ketään.
Odotan Teuvo että vastaat kysymykseeni, vai pitääkö kysymykset muotoilla niin että voit vastata kyllä tai ei.
Teen tässä paljon turhia kysymyksiä, koska en ole saanut vastausta edes ensimmäisiin kysymyksiin. Jos vastaat niihin niin on helpompi päästä eteenpäin. Esa T kirjoitti:
Et Teuvo vastannut vieläkään.
>Kastekin on armoa. Ja olin tosi onnellinen, kun Kristus minut kutsui eikä tarvinnut lähteä minnekään kastetta pyytämään, koska Jumalan armosta olin sen jo lapsena saanut.<
Jos lapsena Saatana ja Perkele on sinut kastanut Saatanan Synakookassa, niin miten siitä voi tulla ainoa sinulle kelpaava kaste?
Tai jos Saatana ja Perkele on kastanut sinut Johanneksen kasteella, niin eikö silloin Saatana sodi itseään vastaan? Jos Saatana kastaa Jumalan armosta, niin se sotii itseään vastaan.
>Koska tiesin jo monta muutakin ohjetta, niin siksi tottelin alusta alkaen Jumalaa enemmän kuin porttopappeja:<
Porttopappiko teki kasteesta oikeamman, kuin toisien uskovien kaste, vai mikä siitä teki oikeamman?
>Minut hyväksyttiin vain siksi Totuuden Hengen
saaneiden ihmisten joukkoon, koska minut oli
kastettu vain kerran, kuten kirjoitettu on:
"Yksi kaste."<
Tarkoitatko että Saatanan pitää kastaa Saatanan synakookassa lapsena yhden kerran, että hyväksytään Saamaan totuuden Henki? Eikö silloin saatana sodi itseään vastaan?
Vai tarkoitatko jos Saatana kastaa 2 kertaa,niin silloin peli on menetetty, ja on tuomittu Helvettiin? Ja yksi kerta Saatanan kastamana takaa autuuden, ja totuuden hengen saamisen mahdollisuuden.
>Sinultako se viimeinen uhkaus tänä aamuna tuli?<
Viimeisen kuukauden aikana olen kirjoittanut vain omalla nimelläni, enkä muutenkaan uhkaile ketään.
Odotan Teuvo että vastaat kysymykseeni, vai pitääkö kysymykset muotoilla niin että voit vastata kyllä tai ei.
Teen tässä paljon turhia kysymyksiä, koska en ole saanut vastausta edes ensimmäisiin kysymyksiin. Jos vastaat niihin niin on helpompi päästä eteenpäin.Jos esittäisit asiasi niin, että niihin voisi
vastata tämän Jeesuksen ohjeen mukaisesti:
"Kun myönnätte, sanokaa vain: 'Kyllä', kun
kiellätte, sanokaa: 'Ei'. Enempi on pahasta."
Saatanan ja Pyhän Hengen julistustyön erosta on
Pyhä Henki, jo opetuksensa alkuvaiheessa sanonut:
"Kun Saatana puhuu sata sanaa, on siinä
parhaimmillaan yhdeksänkymmentäyhdeksän
sanaa Raamatun totuutta ja yksi sana valhetta,
koska sen henki on valheen henki, ja tällaisella
julistuksella se vie jo valittujakin mennessään.
Kun Pyhä Henki puhuu sata sanaa, on niistä
jokainen sana totta, koska tämä Henki on Totuuden Henki."
Sitten lainaan, tähän samaan asiaan liittyen Paavalia:
"Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa
hänestä, joka on armossaan kutsunut teidät, ja
olette siirtyneet toisenlaiseen evankeliumiin.
Mitään toista evankeliumi ei kuitenkaan ole.
Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja
koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia.
Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka
on vastoin meidän julistamaamme - vaikkapa me itse
tai vaikka taivaan enkeli - hän olkoon kirottu."
Jumala on säätänyt käskynsä ja lakinsa vain sitä
varten, jotta saisi selvyyden ihmisten haluista.
Rakastavatko he häntä niin, että niitä noudatetaan
vai halveksitaanko häntä niin, että niille ei
anneta juuri minkäänlaista arvoa.
On lakeja, joista määrättyä rangaistusta ei Jumala
anna koskaan anteeksi, kuten esimerkiksi tappaminen
ja murhaaminen. Sitten on lakeja, joiden rikkomisen
saa anteeksi, kun tuo rikkomuksensa päivänvaloon:
"Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty. Mutta
joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon."
Saatana on Jumalan työrukkanen, uskollisesti se
pystyy noudattamaan hänen tahtoaan määrättyyn
rajaan saakka. Voi siis kastaa ihmisiä, koska
sillekin on annettu selvä ohje siitä, miten tämä
toimitus tapahtuu. Mutta koska tämä henki on valheen henki,
niin sellaiset ihmiset, joiden sydämiin Jumala ei
jo äidin kohdussa ole antanut rakkautta totuuteen,
se kutsuu omikseen lähtemällä paikaamaan jo tehtyä,
Jumalan tahdon mukaista tekoa, eli tässä tapauksessa
kastamaan uudelleen jo kerran kastettuja ihmisiä.
Saatana tuntee Raamatun, koska tietämystään kerran
Jeesuksellekin todisti: "On kirjoitettu..."
Mutta joka kerta hän sai Jeesukselta vastauksen:
"On kirjoitettu."
Kun Saatana lähestyy kerran kastettua ihmistä lipevällä
puheellaan: "Ei tuo leipäpapin vauvapesu ja
vesitippakaste sinuakaan pelasta, vaan sinun
täytyy antaa kastattaa itsesi oikealla uskovien
upotuskasteella", niin sellainen ihminen, jonka
sydämessä ei olekaan rakkautta totuuteen, ei
pysty vastaamaan: "On kirjoitettu: 'Yksi on Herra,
yksi usko, yksi kaste!"
Eräs helluntailainen naisevankelista sanoi minulle
kerran, että tämä inhottava raamatunjae meinasi
estää häneltä toisen kasteen - mutta ei estänyt,
koska sydämessä ei ollut rakkautta totuuteen,
ja niin mentiin Saatanan helmaan, Jumalan
suunnitelman mukaisesti:
"Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he
uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa
kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen
vaan ovat valinneet vääryyden."
Minä todella toivon, ettei tämä toinen kaste olisi
sellainen synti, jota Jumala ei voisi anteeksi
antaa, niin että nämäkin ihmiset joskus pääsisivät
ahtaasta portista sisälle, saisivat kohdata
Kristuksen, joka puhdistaisi heidän sydämensä
ja antaisi sinne sinetiksi Totuuden Henkensä.
Kuitenkin pahoin pelkään, koska en vielä tähän
päivään mennessä ole tavannut ainuttakaan uudelleen
kastettua, jonka sydämessä vaikuttaisi Totuuden Henki.- uskovien kaste
TeuvoSuni kirjoitti:
Jos esittäisit asiasi niin, että niihin voisi

kastettua, jonka sydämessä vaikuttaisi Totuuden Henki.niin on kirjoitettu, yksi Herra, yksi usko, yksi kaste.
sinä toki voit pitää oman mielipiteesi, mutta se on vain sinun mielipide... uskovien kaste kirjoitti:
niin on kirjoitettu, yksi Herra, yksi usko, yksi kaste.
sinä toki voit pitää oman mielipiteesi, mutta se on vain sinun mielipide...Tämä on Raamatussa: "Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!"
Jos ihminen ei pysty edes näin helppoa Jumalan antamaa
käskyä noudattamaan, niin hän voi edes kuvitellakaan,
että hän jonakin päivänä saisi myös Pyhän Hengen?
Koska näin on kirjoitettu:
"Me olemme kaiken tämän todistajat - samoin Pyhä
Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat.
Tämän kuullessaan neuvoston jäsenet olivat
pakahtua raivosta ja aikoivat tappaa heidät."
Samasta syystä täällä netissä uudelleenkastetut ja
muut harhaoppiset ovat päivittäin pakahtumaisillaan
raivosta, ja lähettelevät uhkauksiaan.- Esa T
TeuvoSuni kirjoitti:
Jos esittäisit asiasi niin, että niihin voisi
vastata tämän Jeesuksen ohjeen mukaisesti:
"Kun myönnätte, sanokaa vain: 'Kyllä', kun
kiellätte, sanokaa: 'Ei'. Enempi on pahasta."
Saatanan ja Pyhän Hengen julistustyön erosta on
Pyhä Henki, jo opetuksensa alkuvaiheessa sanonut:
"Kun Saatana puhuu sata sanaa, on siinä
parhaimmillaan yhdeksänkymmentäyhdeksän
sanaa Raamatun totuutta ja yksi sana valhetta,
koska sen henki on valheen henki, ja tällaisella
julistuksella se vie jo valittujakin mennessään.
Kun Pyhä Henki puhuu sata sanaa, on niistä
jokainen sana totta, koska tämä Henki on Totuuden Henki."
Sitten lainaan, tähän samaan asiaan liittyen Paavalia:
"Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa
hänestä, joka on armossaan kutsunut teidät, ja
olette siirtyneet toisenlaiseen evankeliumiin.
Mitään toista evankeliumi ei kuitenkaan ole.
Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja
koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia.
Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka
on vastoin meidän julistamaamme - vaikkapa me itse
tai vaikka taivaan enkeli - hän olkoon kirottu."
Jumala on säätänyt käskynsä ja lakinsa vain sitä
varten, jotta saisi selvyyden ihmisten haluista.
Rakastavatko he häntä niin, että niitä noudatetaan
vai halveksitaanko häntä niin, että niille ei
anneta juuri minkäänlaista arvoa.
On lakeja, joista määrättyä rangaistusta ei Jumala
anna koskaan anteeksi, kuten esimerkiksi tappaminen
ja murhaaminen. Sitten on lakeja, joiden rikkomisen
saa anteeksi, kun tuo rikkomuksensa päivänvaloon:
"Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty. Mutta
joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon."
Saatana on Jumalan työrukkanen, uskollisesti se
pystyy noudattamaan hänen tahtoaan määrättyyn
rajaan saakka. Voi siis kastaa ihmisiä, koska
sillekin on annettu selvä ohje siitä, miten tämä
toimitus tapahtuu. Mutta koska tämä henki on valheen henki,
niin sellaiset ihmiset, joiden sydämiin Jumala ei
jo äidin kohdussa ole antanut rakkautta totuuteen,
se kutsuu omikseen lähtemällä paikaamaan jo tehtyä,
Jumalan tahdon mukaista tekoa, eli tässä tapauksessa
kastamaan uudelleen jo kerran kastettuja ihmisiä.
Saatana tuntee Raamatun, koska tietämystään kerran
Jeesuksellekin todisti: "On kirjoitettu..."
Mutta joka kerta hän sai Jeesukselta vastauksen:
"On kirjoitettu."
Kun Saatana lähestyy kerran kastettua ihmistä lipevällä
puheellaan: "Ei tuo leipäpapin vauvapesu ja
vesitippakaste sinuakaan pelasta, vaan sinun
täytyy antaa kastattaa itsesi oikealla uskovien
upotuskasteella", niin sellainen ihminen, jonka
sydämessä ei olekaan rakkautta totuuteen, ei
pysty vastaamaan: "On kirjoitettu: 'Yksi on Herra,
yksi usko, yksi kaste!"
Eräs helluntailainen naisevankelista sanoi minulle
kerran, että tämä inhottava raamatunjae meinasi
estää häneltä toisen kasteen - mutta ei estänyt,
koska sydämessä ei ollut rakkautta totuuteen,
ja niin mentiin Saatanan helmaan, Jumalan
suunnitelman mukaisesti:
"Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he
uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa
kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen
vaan ovat valinneet vääryyden."
Minä todella toivon, ettei tämä toinen kaste olisi
sellainen synti, jota Jumala ei voisi anteeksi
antaa, niin että nämäkin ihmiset joskus pääsisivät
ahtaasta portista sisälle, saisivat kohdata
Kristuksen, joka puhdistaisi heidän sydämensä
ja antaisi sinne sinetiksi Totuuden Henkensä.
Kuitenkin pahoin pelkään, koska en vielä tähän
päivään mennessä ole tavannut ainuttakaan uudelleen
kastettua, jonka sydämessä vaikuttaisi Totuuden Henki.Etkö uskalla vastata selviin kysymyksiin, vai etkö osaa vastata? Mikset kysy Jumalaltasi vastausta, vai eikö Hän puhukaan sinulle? Vai onko Jumalasi nukkumassa tai matkoilla, koska ei anna vastausta sinulle.
>Jos esittäisit asiasi niin, että niihin voisi
vastata tämän Jeesuksen ohjeen mukaisesti:
"Kun myönnätte, sanokaa vain: 'Kyllä', kun
kiellätte, sanokaa: 'Ei'. Enempi on pahasta."<
Muotoilen sitten kysymykset niin että voit vastata kyllä tai ei.
>Kastekin on armoa. Ja olin tosi onnellinen, kun Kristus minut kutsui eikä tarvinnut lähteä minnekään kastetta pyytämään, koska Jumalan armosta olin sen jo lapsena saanut.<
Kysymys 1.
Jos lapsena Saatana ja Perkele on sinut kastanut Saatanan Synakookassa, niin onko se ainoa sinulle kelpaava kaste? Kyllä vai ei
Kysymys 2.
Tai jos Saatana ja Perkele on kastanut sinut Johanneksen kasteella, niin eikö silloin Saatana sodi itseään vastaan? Kyllä vai ei
>Koska tiesin jo monta muutakin ohjetta, niin siksi tottelin alusta alkaen Jumalaa enemmän kuin porttopappeja:<
Kysymys 3.
Tekikö Porttopappi kasteesta oikeamman, kuin toisien uskovien kaste? Kyllä vai ei
>Minut hyväksyttiin vain siksi Totuuden Hengen
saaneiden ihmisten joukkoon, koska minut oli
kastettu vain kerran, kuten kirjoitettu on:
"Yksi kaste."<
Kysymys 4.
Tarkoitatko että Saatanan pitää kastaa Saatanan synakookassa lapsena yhden kerran, että hyväksytään Saamaan totuuden Henki? Kyllä vai ei
Kysymys 5.
Vai tarkoitatko jos Saatana kastaa 2 kertaa, niin silloin peli on menetetty, ja on tuomittu Helvettiin? Kyllä vai ei
Kysymys 6.
Vai tarkoittaako sitä että yksi kerta Saatanan kastamana takaa autuuden, ja totuuden hengen saamisen mahdollisuuden? Kyllä vai ei
Tässä on kuusi kysymystä, ja vastaa niihin numeroituna 6 kertaa kyllä vai ei. Esa T kirjoitti:
Etkö uskalla vastata selviin kysymyksiin, vai etkö osaa vastata? Mikset kysy Jumalaltasi vastausta, vai eikö Hän puhukaan sinulle? Vai onko Jumalasi nukkumassa tai matkoilla, koska ei anna vastausta sinulle.
>Jos esittäisit asiasi niin, että niihin voisi
vastata tämän Jeesuksen ohjeen mukaisesti:
"Kun myönnätte, sanokaa vain: 'Kyllä', kun
kiellätte, sanokaa: 'Ei'. Enempi on pahasta."<
Muotoilen sitten kysymykset niin että voit vastata kyllä tai ei.
>Kastekin on armoa. Ja olin tosi onnellinen, kun Kristus minut kutsui eikä tarvinnut lähteä minnekään kastetta pyytämään, koska Jumalan armosta olin sen jo lapsena saanut.<
Kysymys 1.
Jos lapsena Saatana ja Perkele on sinut kastanut Saatanan Synakookassa, niin onko se ainoa sinulle kelpaava kaste? Kyllä vai ei
Kysymys 2.
Tai jos Saatana ja Perkele on kastanut sinut Johanneksen kasteella, niin eikö silloin Saatana sodi itseään vastaan? Kyllä vai ei
>Koska tiesin jo monta muutakin ohjetta, niin siksi tottelin alusta alkaen Jumalaa enemmän kuin porttopappeja:<
Kysymys 3.
Tekikö Porttopappi kasteesta oikeamman, kuin toisien uskovien kaste? Kyllä vai ei
>Minut hyväksyttiin vain siksi Totuuden Hengen
saaneiden ihmisten joukkoon, koska minut oli
kastettu vain kerran, kuten kirjoitettu on:
"Yksi kaste."<
Kysymys 4.
Tarkoitatko että Saatanan pitää kastaa Saatanan synakookassa lapsena yhden kerran, että hyväksytään Saamaan totuuden Henki? Kyllä vai ei
Kysymys 5.
Vai tarkoitatko jos Saatana kastaa 2 kertaa, niin silloin peli on menetetty, ja on tuomittu Helvettiin? Kyllä vai ei
Kysymys 6.
Vai tarkoittaako sitä että yksi kerta Saatanan kastamana takaa autuuden, ja totuuden hengen saamisen mahdollisuuden? Kyllä vai ei
Tässä on kuusi kysymystä, ja vastaa niihin numeroituna 6 kertaa kyllä vai ei.1.Kyllä, koska se kelpasi Jumalalle.
2.Mahdoton vasta, koska minua ei ole kastettu Johanneksen nimeen.
3.Kyllä, koska kastoi vain kerran.
4.Kyllä
5.Kyllä, kunnes toisin näytetään.
6.Kyllä- Esa T
TeuvoSuni kirjoitti:
1.Kyllä, koska se kelpasi Jumalalle.
2.Mahdoton vasta, koska minua ei ole kastettu Johanneksen nimeen.
3.Kyllä, koska kastoi vain kerran.
4.Kyllä
5.Kyllä, kunnes toisin näytetään.
6.KylläKiitos kerrankin vastasit, mutta muotoilen 2 kysymyksen uudelleen.
Kysymys 2.
Tai jos Saatana ja Perkele on kastanut sinut Johanneksen kasteella, niin eikö silloin Saatana sodi itseään vastaan? Kyllä vai ei
>2.Mahdoton vasta, koska minua ei ole kastettu Johanneksen nimeen.<
Kysymys 2 uudelleen kysyttynä.
Jos Saatana ja Perkele on sinut kastanut kasteella joka sinulle kelpaa, niin eikö Saatana silloin sodi itseään vastaan? Kyllä vai ei Esa T kirjoitti:
Kiitos kerrankin vastasit, mutta muotoilen 2 kysymyksen uudelleen.
Kysymys 2.
Tai jos Saatana ja Perkele on kastanut sinut Johanneksen kasteella, niin eikö silloin Saatana sodi itseään vastaan? Kyllä vai ei
>2.Mahdoton vasta, koska minua ei ole kastettu Johanneksen nimeen.<
Kysymys 2 uudelleen kysyttynä.
Jos Saatana ja Perkele on sinut kastanut kasteella joka sinulle kelpaa, niin eikö Saatana silloin sodi itseään vastaan? Kyllä vai eiVielä voisit muotoilla epämääräisen kysymyksesi uudelleen.
Mutta ajan säästämiseksi minä teen sen, koska
ihmisen pelastukseen tarvitaan kolme vaihetta:
"Henki, vesi ja veri, ja nämä kolme todistavat yhtäpitävästi."
Selvyyden vuoksi laitan siihen järjestykseen,
jossa ne omassa elämässäni toteutuivat:
Vesi, Henki ja veri.
Jatkan selvennystä: Minut oli jo lapsena kastettu.
Sitten kun olin jo 48 vuotias Jumala näki hyväksi
antaa Henkensä kautta Poikansa ilmestyä minulle,
ja parantaa kaikki menneisyyden haavat. Tämä ei
kuitenkaan vielä minua pelastanut. Vajaa kolme
vuotta myöhemmin tämä sama Jumala otti minut
kiinni omista synneistäni, ja sen valtavan tuskan
keskellä jouduin hädässäni huutamaan: "Herra Jeesus,armahda!"
Vasta silloin tuli hänen verensä elämääni mukaan,
koska hän oli sen minunkin puolesta jo Golgatalla
vuodattanut, niin sen ansiosta pääsin eroon Saatanan
kahleista, ja ahtaan portin kautta Kristuksen eteen,
Pyhän Hengen saamiseen ja iankaikkiseen elämään.
Kasteessa, kuten ei minkään Jumalan asettaman käskyn
edessä ei ole kysymys siitä, mikä ihmiselle kelpaa,
kuten sinä sitä tuossa vielä kysyit. Vaan siitä.
mikä Jumalalle kelpaa, joten muotoilen kysymyksesi uudelleen:
"Jos Saatana on sinut kastanut kasteella, joka
Jumalalle kelpaa, niin eikö Saatana silloin sodi
Jumalaa vastaan? Kyllä vai ei.
Vastaus on ei.
Siksi teen vielä sinullekin kaksi kysymystä:
Jos Saatana on sinut kastanut kasteella, joka
sinulle kelpaa, niin eikö se silloin sodi Jumalaa vastaan? Kyllä tai ei.
Jos Saatana on kastanut sinut kasteella, joka ei
Jumalalle kelpaa, niin eikö se silloin sodi
itseään vastaan? Kyllä tai ei.- Esa T
TeuvoSuni kirjoitti:
Vielä voisit muotoilla epämääräisen kysymyksesi uudelleen.

itseään vastaan? Kyllä tai ei.>"Jos Saatana on sinut kastanut kasteella, joka
Jumalalle kelpaa, niin eikö Saatana silloin sodi
Jumalaa vastaan? Kyllä vai ei.
Vastaus on ei.<
Tämän minä ymmärrän, mutta kysyin sotiiko Saatana silloin itseään vastaan? Vastaa tähän kyllä tai ei.
>Siksi teen vielä sinullekin kaksi kysymystä:
Jos Saatana on sinut kastanut kasteella, joka
sinulle kelpaa, niin eikö se silloin sodi Jumalaa vastaan? Kyllä tai ei.
Jos Saatana on kastanut sinut kasteella, joka ei
Jumalalle kelpaa, niin eikö se silloin sodi
itseään vastaan? Kyllä tai ei.<
Vastaa sinä ensin alkuperäiseen kysymykseen niin, minä vastaan näihin sinun kysymyksiisi. Esa T kirjoitti:
>"Jos Saatana on sinut kastanut kasteella, joka
Jumalalle kelpaa, niin eikö Saatana silloin sodi
Jumalaa vastaan? Kyllä vai ei.
Vastaus on ei.<
Tämän minä ymmärrän, mutta kysyin sotiiko Saatana silloin itseään vastaan? Vastaa tähän kyllä tai ei.
>Siksi teen vielä sinullekin kaksi kysymystä:
Jos Saatana on sinut kastanut kasteella, joka
sinulle kelpaa, niin eikö se silloin sodi Jumalaa vastaan? Kyllä tai ei.
Jos Saatana on kastanut sinut kasteella, joka ei
Jumalalle kelpaa, niin eikö se silloin sodi
itseään vastaan? Kyllä tai ei.<
Vastaa sinä ensin alkuperäiseen kysymykseen niin, minä vastaan näihin sinun kysymyksiisi.Mutta koska vailla Totuuden Henkeä olevat ihmiset
eivät voi tätä ymmärtää, on pakko tämä myös
selittää eli miksi Saatana tekee sellaistakin,
joka on sen omia päämääriään vastaan?
Siihen löytyy Jumalan antama vastaus Saatanasta
hänen sota-asenaan eli työrukkasenaan:
"Sinulla minä murskaan kansat ja hävitä valtakunnat.
Minä murskaan sinulla ratsut ja ratsastajat,
isken vaunuja ja niiden ajajia.
Minä murskaan sinulla miehet ja naiset, isken
vanhoja ja nuoria, lyön poikia ja tyttöjä.
Minä murskaan sinulla paimenet ja heidän laumansa,
isken kyntäjiä ja heidän juhtiaan, lyön
käskynhaltioita ja heidän juhtiaan."
Luulisi, että kun Saatana näin uskollisesti suorittaa
Jumalalta saamaansa tehtävää, kasteenkin suhteen,
että Jumala myös hänet ja hänen pettämänsä ihmiset
lopulta armahtaisi. Toisin kuitenkin tämän maailman
ruhtinaalle ja hänen valtakuntansa ihmisille käy:
"Kuitenkin minä kostan Babylonille ja kaikille
Kaldean (koko maailman) asukkaille sen pahan,
mitä he ovat tehneet Siionille. Sinä Siion, saat sen nähdä.
Nyt minä käyn sinun kimppuusi, Babylon, sinä hävityksen vuori,
josta tuho vyöryy koko maailmaan, sanoo Herra.
Minä ojennan käteni sinua kohti ja sysään sinut
alas korkeudesta, teen sinusta tuhkakasan.
Sinun kiviäsi ei enää tarvita, ei kulmakiviksi,
ei perustuksia varten. Sinä jäät raunioiksi etkä
ikinä nouse,sanoo Herra."
Ehkä tämä tietoisku Saatanasta helpottaa myös sinua vastaustesi antamiseen?- Esa T
TeuvoSuni kirjoitti:
Mutta koska vailla Totuuden Henkeä olevat ihmiset

Ehkä tämä tietoisku Saatanasta helpottaa myös sinua vastaustesi antamiseen?Olet siis sitä mieltä, että tämä on ihan Saatanan normaalia käytöstä.
Ensin Saatana tuhoaa ihmisen Jumalattomuudella ja saastalla, ja sen jälkeen Julistaa Jeesusta kristusta päälle, ja vielä kastaa heitä hyvän omantunnon liittoon.
Mitähän järkeä siinä on että Saatana ensin tuhoaa, ja sen jälkeen Johdattaa ihmisen Kristuksen luokse, joka on Saatanan pahin mahdollinen vihollinen?
Oletko nyt ihan varma ettet ole ymmärtänyt jotain väärin?
Vastaan sitten sinun kysymyksiisi, koska lupasin.
>Siksi teen vielä sinullekin kaksi kysymystä:
Jos Saatana on sinut kastanut kasteella, joka
sinulle kelpaa, niin eikö se silloin sodi Jumalaa vastaan? Kyllä tai ei.<
Saatana ei ole minua koskaan kastanut, mutta jos Saatana kastaisi niin hän ei sotisi Jumalaa vastaan, mutta itseään vastaan hän sotisi. Eli vastaus on ei.
>Jos Saatana on kastanut sinut kasteella, joka ei Jumalalle kelpaa, niin eikö se silloin sodi
itseään vastaan? Kyllä tai ei.<
Vastaus on ei, jos se kerran ei jumalalle kelpaa. Esa T kirjoitti:
Olet siis sitä mieltä, että tämä on ihan Saatanan normaalia käytöstä.
Ensin Saatana tuhoaa ihmisen Jumalattomuudella ja saastalla, ja sen jälkeen Julistaa Jeesusta kristusta päälle, ja vielä kastaa heitä hyvän omantunnon liittoon.
Mitähän järkeä siinä on että Saatana ensin tuhoaa, ja sen jälkeen Johdattaa ihmisen Kristuksen luokse, joka on Saatanan pahin mahdollinen vihollinen?
Oletko nyt ihan varma ettet ole ymmärtänyt jotain väärin?
Vastaan sitten sinun kysymyksiisi, koska lupasin.
>Siksi teen vielä sinullekin kaksi kysymystä:
Jos Saatana on sinut kastanut kasteella, joka
sinulle kelpaa, niin eikö se silloin sodi Jumalaa vastaan? Kyllä tai ei.<
Saatana ei ole minua koskaan kastanut, mutta jos Saatana kastaisi niin hän ei sotisi Jumalaa vastaan, mutta itseään vastaan hän sotisi. Eli vastaus on ei.
>Jos Saatana on kastanut sinut kasteella, joka ei Jumalalle kelpaa, niin eikö se silloin sodi
itseään vastaan? Kyllä tai ei.<
Vastaus on ei, jos se kerran ei jumalalle kelpaa.Mutta kun sen palvelijat joutuvat kastamaan ihmisiä
Jeesuksen nimeen, niiden on pakko se tehdä. Kuten
kirjoitin, että Saatana on Jumalan työrukkanen.
Tämän vastentahtoisen teon se sitten pyrkii kostamaan
mahdollisimman monelle ihmiselle, houkuttelemalla
heidät sille omalle - toiselle kasteelle.
Minustä tämä on selvääkin selvempi asia, enkä
näe tässä olevan mitään eriskummallista.- Esa T
TeuvoSuni kirjoitti:
Mutta koska vailla Totuuden Henkeä olevat ihmiset
eivät voi tätä ymmärtää, on pakko tämä myös
selittää eli miksi Saatana tekee sellaistakin,
joka on sen omia päämääriään vastaan?
Siihen löytyy Jumalan antama vastaus Saatanasta
hänen sota-asenaan eli työrukkasenaan:
"Sinulla minä murskaan kansat ja hävitä valtakunnat.
Minä murskaan sinulla ratsut ja ratsastajat,
isken vaunuja ja niiden ajajia.
Minä murskaan sinulla miehet ja naiset, isken
vanhoja ja nuoria, lyön poikia ja tyttöjä.
Minä murskaan sinulla paimenet ja heidän laumansa,
isken kyntäjiä ja heidän juhtiaan, lyön
käskynhaltioita ja heidän juhtiaan."
Luulisi, että kun Saatana näin uskollisesti suorittaa
Jumalalta saamaansa tehtävää, kasteenkin suhteen,
että Jumala myös hänet ja hänen pettämänsä ihmiset
lopulta armahtaisi. Toisin kuitenkin tämän maailman
ruhtinaalle ja hänen valtakuntansa ihmisille käy:
"Kuitenkin minä kostan Babylonille ja kaikille
Kaldean (koko maailman) asukkaille sen pahan,
mitä he ovat tehneet Siionille. Sinä Siion, saat sen nähdä.
Nyt minä käyn sinun kimppuusi, Babylon, sinä hävityksen vuori,
josta tuho vyöryy koko maailmaan, sanoo Herra.
Minä ojennan käteni sinua kohti ja sysään sinut
alas korkeudesta, teen sinusta tuhkakasan.
Sinun kiviäsi ei enää tarvita, ei kulmakiviksi,
ei perustuksia varten. Sinä jäät raunioiksi etkä
ikinä nouse,sanoo Herra."
Ehkä tämä tietoisku Saatanasta helpottaa myös sinua vastaustesi antamiseen?Tämän mukaan sitten on ihan turha pelätä, tai vastustaa Saatanaa, jos hän kerran johdattaa kristuksen luokse. Voisit vaikka rukoilla Saatanaa johdattamaan sinua.
Saat Saatanasta aika hyvältä kuullostavan hepun, joka julistaa kristuksen lihaksi tulemista kasteen ja ehtoollisen kautta. Saatana taitaa olla aika vekkuli, kun toisessa paikassa hän tekee kauheuksia, ja kirkossa auttaa ihmisiä ja opettaa rakastamaan toisia, ja opettaa turvautumaan kaikessa Kristukseen.
Ei taida olla mikään ihme että Jumala niin huonosti tunnetaan, kun Saatana ja Kristus joka sinulle kelpaa kulkee samoissa housuissa.
Et Teuvo saanut minua ainakaan vielä kannattamaan tätä saatanan ja Kristuksen yhdistelmää. En näe siinä mitään houkuttelevaa, että toisena päivänä kidutetaan ja toisena päivänä parannetaan.
Kyllä olen ennenkin kuullut että vihollinen näyttäytyy monen näköisenä, mutta en ole kuullut että Saatana on Kristuksen työkaveri, ja paras mahdollinen evankelista.
Kyllä Jumala kääntää pahojakin asioita voitoksi, mutta en minä nyt ihan siihen usko että Saatana julistaa kirkossa Kristusta. - Miksi Teuvo
Esa T kirjoitti:
Tämän mukaan sitten on ihan turha pelätä, tai vastustaa Saatanaa, jos hän kerran johdattaa kristuksen luokse. Voisit vaikka rukoilla Saatanaa johdattamaan sinua.
Saat Saatanasta aika hyvältä kuullostavan hepun, joka julistaa kristuksen lihaksi tulemista kasteen ja ehtoollisen kautta. Saatana taitaa olla aika vekkuli, kun toisessa paikassa hän tekee kauheuksia, ja kirkossa auttaa ihmisiä ja opettaa rakastamaan toisia, ja opettaa turvautumaan kaikessa Kristukseen.
Ei taida olla mikään ihme että Jumala niin huonosti tunnetaan, kun Saatana ja Kristus joka sinulle kelpaa kulkee samoissa housuissa.
Et Teuvo saanut minua ainakaan vielä kannattamaan tätä saatanan ja Kristuksen yhdistelmää. En näe siinä mitään houkuttelevaa, että toisena päivänä kidutetaan ja toisena päivänä parannetaan.
Kyllä olen ennenkin kuullut että vihollinen näyttäytyy monen näköisenä, mutta en ole kuullut että Saatana on Kristuksen työkaveri, ja paras mahdollinen evankelista.
Kyllä Jumala kääntää pahojakin asioita voitoksi, mutta en minä nyt ihan siihen usko että Saatana julistaa kirkossa Kristusta.Lähti kanssasi moiseen hedelmättömään väittelyyn, joka on kuin upottava juoksuhiekka.
Kysyt vain kiusataksesi, ja johdatelleksasi toinen "pussiin".
Jumala käyttää myös saatanaa, seuloakseen jyvät akanoista!
Tunnustavathan myös riivaajat Jeesuksen ja vapisevat hänen edessään, mutta se ei heitä silti pelasta. Esa T kirjoitti:
Tämän mukaan sitten on ihan turha pelätä, tai vastustaa Saatanaa, jos hän kerran johdattaa kristuksen luokse. Voisit vaikka rukoilla Saatanaa johdattamaan sinua.
Saat Saatanasta aika hyvältä kuullostavan hepun, joka julistaa kristuksen lihaksi tulemista kasteen ja ehtoollisen kautta. Saatana taitaa olla aika vekkuli, kun toisessa paikassa hän tekee kauheuksia, ja kirkossa auttaa ihmisiä ja opettaa rakastamaan toisia, ja opettaa turvautumaan kaikessa Kristukseen.
Ei taida olla mikään ihme että Jumala niin huonosti tunnetaan, kun Saatana ja Kristus joka sinulle kelpaa kulkee samoissa housuissa.
Et Teuvo saanut minua ainakaan vielä kannattamaan tätä saatanan ja Kristuksen yhdistelmää. En näe siinä mitään houkuttelevaa, että toisena päivänä kidutetaan ja toisena päivänä parannetaan.
Kyllä olen ennenkin kuullut että vihollinen näyttäytyy monen näköisenä, mutta en ole kuullut että Saatana on Kristuksen työkaveri, ja paras mahdollinen evankelista.
Kyllä Jumala kääntää pahojakin asioita voitoksi, mutta en minä nyt ihan siihen usko että Saatana julistaa kirkossa Kristusta.En ole missään julistanut Kristuksen tulemista
ihmisen lihaan kasteessa ja ehtoollisessa.
Ei kaste eikä ehtoollinen ole mikään oikotie
Kristuksen luokse, vaikka porttoseurakunnat
sillä itselleen mahtavan elämän ovat hankkineetkin.
Jos minulla valtaa olisi, muuttaisin koko kaste-menetelmän
uusiksi. Sen mukaisesti, miten Jumala Corneliuksenkin kutsui.
Annettaisiin ensin Jumalan valita ja kutsua
valitsemansa ihmiset, joille antaa Pyhän Henkensä,
ja vasta sitten heidät kastettaisiin. Siihen
väliin olisi Saatanan mahdotonta ujuttaa omia kasteitaan.
Vaikka kyllä se sitten jonkun muun keinon keksisi.
Omien lasten kastetilaisuuksissa en näistä asioista
vielä mitään tiennyt, kun olin autuaan tietämätön totuudesta.
Mutta nyt kun olen ollut lastenlasten kastamisia
saanut seurata, niin todella karmealta tuntuu,
miten papit aloittavat valheiden julistamisen
jo pienelle lapselle: "Kun minä teen ristinmerkin
tämän pienokaisen ylle, niin sillä hetkellä häneen
laskeutuu Pyhä Henki taivaasta."
Ei varmasti laskeudu, siinä ainoastaan annetaan
lapselle taivaspassi, jonka turvin hän joskus -
jos Jumalan tahto hänen elämässään toteutuu-
pääsee läpi turvatarkastuksen ahtaasta portista.
Siksi Saatanalla on monen ihmisen kohdalla todella
kiire tarjota tälle omaa väärennettyä passiaan,
jonka se lahjoittaa jokaiselle uudelleen
kastamalleen ihmiselle.- kastamista eikä kastetta
TeuvoSuni kirjoitti:
selvän ohjeen, oikeat sanatkin, joten, koska se
ei ketään pelasta, ei sen tekijälle ole asetettu
minkäälaisia pätemysvaatimuksia. Ainoa ohje on
tässä: "Yksi on Herra, yksi on Henki, yksi on
usko, yksi on kaste."
Tästä on oma kutsumiseni esimerkkinä, vaikka eloa
on paljon ja työmiehiä vähän, ei hän lähettänyt
minua kastamaan, vaan totuutta julistamaan -
kuten Paavalinkin. Koska kastajia aina löytyy -
Saatanankin joukoista. Oletko koskaan lukenut?
"Mutta teille muille tyatiralaisille, jotka ette
seuraa tuota oppia ettekä ole vihkiytyneet Saatanan
salaisuuksiin, niin kuin sanonta kuuluu, teille
sanon: Mitään uutta taakka en pane teidän kannettavaksenne.
Pitäkää kiinni siitä mitä teillä on, kunnes minä tulen.
Sille, joka voittaa, sille, joka loppuun asti noudattaa
minun tahtoani, minä annan vallana hallita kansoja.
Hän paimentaa niitä rautaisella sauvalla, lyö
pirstoiksi kuin saviastioita. Hän saa saman vallan,
jonka minä olen Isältäni saanut; minä annan
hänelle aamutähden. Jolla on korvat, se kuulkoon,
mitä Henki seurakunnille sanoo."
Entä nämä Jeesuksen sanat?
"Minä tiedän, miten sinua herjaavat nuo, jotka
sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole
- Saatanan synagogaa he ovat."
Tässä ajassa Jumala pelastaa Kristukselle väkeä
niistä, jotka sanovat itseään kristityiksi vaikka
eivät ole - Saatanan synagogaa hekin ovat.
Juutalaisen Paavalin hän pelasti Saatanan synagogasta ja minut
luterilaisen kristityn Saatanan luterilaisesta kirkosta.mutta oli heikkouden vallassa ja siksi hän saarnasi. Hän olki antautunut sananjulistamiseen ja toiset apostolis suorittivat kasteet!
Monet ovat myös sitä mieltä, että koska Paavali heikkouden lisäksi oli pienikokoinen, hän ei olisi
ollutkaan "kastajatyyppiä" yleensähän kastettava seisoi vedessä ja kastaja nosti vettä tämän yläpuolelle ja valutti ylhäältä. Siksi myös kastetta kuvataan muutamissa kohdissa peseytymiseksi. kastamista eikä kastetta kirjoitti:
mutta oli heikkouden vallassa ja siksi hän saarnasi. Hän olki antautunut sananjulistamiseen ja toiset apostolis suorittivat kasteet!
Monet ovat myös sitä mieltä, että koska Paavali heikkouden lisäksi oli pienikokoinen, hän ei olisi
ollutkaan "kastajatyyppiä" yleensähän kastettava seisoi vedessä ja kastaja nosti vettä tämän yläpuolelle ja valutti ylhäältä. Siksi myös kastetta kuvataan muutamissa kohdissa peseytymiseksi.Paavali ja Silas Filippin vankilassa seisoivat,
kun kastoivat vanginvartijan ja hänen perheensä
keskellä yötä?
Mistä olet saanut käsiisi Paavalin terveystarkastuskortin,
kun sanot häntä pienikokoiseksi? Kerro vielä se
oliko hän lihava vai laiha?- alkup.raimo
TeuvoSuni kirjoitti:
Paavali ja Silas Filippin vankilassa seisoivat,
kun kastoivat vanginvartijan ja hänen perheensä
keskellä yötä?
Mistä olet saanut käsiisi Paavalin terveystarkastuskortin,
kun sanot häntä pienikokoiseksi? Kerro vielä se
oliko hän lihava vai laiha?tulivat Makedoniasta, oli Paavali kokonaan antautunut sananjulistamiseen ja todisti juutalaisille, että Jeesus oli Kristus...Krispus ja hänen perhekuntansa uskoivat Herraan ja myöskin monet kortinttolaiset. jotka olivat kuulemassa, uskoivat ja heidät kastettiin.."
Paavali kastoi Krispuksen,,,mutta muut korinttolaiset joko Silas tai Timoteus tai joku muu.
Paavali oli antautunut evankeliumin julistamiselle...
Tähän liittyy myös Paavalin sana: "Tiedättehän, että ruumiillinen heikkous oli syynä siihen, että minä ensi kerralla julistin teille (galatan pyhille) evankeliumia.."
Ei Teuvo terveystarkastuskorteista, vaan Pyhän Hengen johtamat sanat vahvistavat perimätiedot, joiden mukaan Paavali olisi ollut sairaalloinen, pienikokoinen, "läntä" ja heikko!
Paavalillahan oli lihassaan pistin, saatanan enkeli rusikoimassa...
,,ja oli miten tahansa, Paavali ei väheksynyt kastetta, mutta missä hän julisti sanaa, siellä muut uskovat kastoivat!
Kastoiko Paavali vanginvartijan, vai Silas, sitä emme tiedä...Jumala sen tietää ja missä vanginvartija kastettiin...tekstistä ei käy ilmi oltiinko luonnonveden äärellä vai missä...yhdessä vaiheessa oltiin ulkona, pestiin haavat, kastettiin ja mentiin ylös asuntoon aterialle...
Siitä olen varma, että kun Paavali kastettiin Damaskon suoralla kadulla, siellä Judaksen talossa ei ainakaan voitu ketään upotuskastaa ja
samoin kun Filippus kastoi hoviherran n. 30 km Jerusalemista Gazaan päin olevassa kevätpurossa, siinä ei ole koskaan voitu myöskään ketään upotuskastaa, koska vettä ei ole kuin muutama cm, mutta molemmat kuitenkin astuivat veteen kastamista varten...ja siellä on voitu valella vettä käsistä kastettavan päälle..
Näin minulle on Jumala kirkastanut,,,isokokoisia ihmisiä pienikokoinen Paavali ei olisi "yltänyt" kastaa,,,mutta voithan heittää ilkeyttäsi Teuvo vaikkapa vaikkapa röntgenkuvakysmyksen seuraavaksi...sinähän osaat vinoilla! alkup.raimo kirjoitti:
tulivat Makedoniasta, oli Paavali kokonaan antautunut sananjulistamiseen ja todisti juutalaisille, että Jeesus oli Kristus...Krispus ja hänen perhekuntansa uskoivat Herraan ja myöskin monet kortinttolaiset. jotka olivat kuulemassa, uskoivat ja heidät kastettiin.."
Paavali kastoi Krispuksen,,,mutta muut korinttolaiset joko Silas tai Timoteus tai joku muu.
Paavali oli antautunut evankeliumin julistamiselle...
Tähän liittyy myös Paavalin sana: "Tiedättehän, että ruumiillinen heikkous oli syynä siihen, että minä ensi kerralla julistin teille (galatan pyhille) evankeliumia.."
Ei Teuvo terveystarkastuskorteista, vaan Pyhän Hengen johtamat sanat vahvistavat perimätiedot, joiden mukaan Paavali olisi ollut sairaalloinen, pienikokoinen, "läntä" ja heikko!
Paavalillahan oli lihassaan pistin, saatanan enkeli rusikoimassa...
,,ja oli miten tahansa, Paavali ei väheksynyt kastetta, mutta missä hän julisti sanaa, siellä muut uskovat kastoivat!
Kastoiko Paavali vanginvartijan, vai Silas, sitä emme tiedä...Jumala sen tietää ja missä vanginvartija kastettiin...tekstistä ei käy ilmi oltiinko luonnonveden äärellä vai missä...yhdessä vaiheessa oltiin ulkona, pestiin haavat, kastettiin ja mentiin ylös asuntoon aterialle...
Siitä olen varma, että kun Paavali kastettiin Damaskon suoralla kadulla, siellä Judaksen talossa ei ainakaan voitu ketään upotuskastaa ja
samoin kun Filippus kastoi hoviherran n. 30 km Jerusalemista Gazaan päin olevassa kevätpurossa, siinä ei ole koskaan voitu myöskään ketään upotuskastaa, koska vettä ei ole kuin muutama cm, mutta molemmat kuitenkin astuivat veteen kastamista varten...ja siellä on voitu valella vettä käsistä kastettavan päälle..
Näin minulle on Jumala kirkastanut,,,isokokoisia ihmisiä pienikokoinen Paavali ei olisi "yltänyt" kastaa,,,mutta voithan heittää ilkeyttäsi Teuvo vaikkapa vaikkapa röntgenkuvakysmyksen seuraavaksi...sinähän osaat vinoilla!Ne ovat kaksi erilaista asiaa, joilla ei ole
välttämättä mitään tekemistä keskenään.
Olkoon ihminen vaikka kuinka voimakas, niin
Jumalan täytyy hänet hengellisesti murtaa täysin
heikoksi ennen kuin Kristus voi Henkensä kautta
yhdenkään ihmisen sydämeen tulla:
"Ei kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin.
Silloinhan viini rikkoo ne ja sekä viini että leilit
menevät hukkaan. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin."
Sinä olet kirjani lukenut. Silloin sinun pitäisi
myöskin ymmärtää se, miksi ja minkälaisten tuskien
kautta Jumala minun tyhjentämiseni aloitti:
"Minä tahdon saada sinut polvilleen!"
Monta kertaa olen saanut ajatella tätäkin, mitä
Paavali käski veljien ajattelemaan:
"Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät
kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä
viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista.
Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi
saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on
heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään
sen, mikä on voimakasta.
Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua,
mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi
tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin.
Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä."
Sen vielä sinulle sanon, että jos sinä tämän hetkisestä
sydämesi tilasta huolimatta Jumalan valittu olet,
sinä joudut katkerasti kokemaan sen, ettei tässä
lopun ajan rajussa eksytyksessä ole sellaista
Kristuksen seurakuntaa, jonka jäsenenä sinä vielä
tänäpäivänä uskot olevasi.- klfgjfgjkgjgkf
alkup.raimo kirjoitti:
tulivat Makedoniasta, oli Paavali kokonaan antautunut sananjulistamiseen ja todisti juutalaisille, että Jeesus oli Kristus...Krispus ja hänen perhekuntansa uskoivat Herraan ja myöskin monet kortinttolaiset. jotka olivat kuulemassa, uskoivat ja heidät kastettiin.."
Paavali kastoi Krispuksen,,,mutta muut korinttolaiset joko Silas tai Timoteus tai joku muu.
Paavali oli antautunut evankeliumin julistamiselle...
Tähän liittyy myös Paavalin sana: "Tiedättehän, että ruumiillinen heikkous oli syynä siihen, että minä ensi kerralla julistin teille (galatan pyhille) evankeliumia.."
Ei Teuvo terveystarkastuskorteista, vaan Pyhän Hengen johtamat sanat vahvistavat perimätiedot, joiden mukaan Paavali olisi ollut sairaalloinen, pienikokoinen, "läntä" ja heikko!
Paavalillahan oli lihassaan pistin, saatanan enkeli rusikoimassa...
,,ja oli miten tahansa, Paavali ei väheksynyt kastetta, mutta missä hän julisti sanaa, siellä muut uskovat kastoivat!
Kastoiko Paavali vanginvartijan, vai Silas, sitä emme tiedä...Jumala sen tietää ja missä vanginvartija kastettiin...tekstistä ei käy ilmi oltiinko luonnonveden äärellä vai missä...yhdessä vaiheessa oltiin ulkona, pestiin haavat, kastettiin ja mentiin ylös asuntoon aterialle...
Siitä olen varma, että kun Paavali kastettiin Damaskon suoralla kadulla, siellä Judaksen talossa ei ainakaan voitu ketään upotuskastaa ja
samoin kun Filippus kastoi hoviherran n. 30 km Jerusalemista Gazaan päin olevassa kevätpurossa, siinä ei ole koskaan voitu myöskään ketään upotuskastaa, koska vettä ei ole kuin muutama cm, mutta molemmat kuitenkin astuivat veteen kastamista varten...ja siellä on voitu valella vettä käsistä kastettavan päälle..
Näin minulle on Jumala kirkastanut,,,isokokoisia ihmisiä pienikokoinen Paavali ei olisi "yltänyt" kastaa,,,mutta voithan heittää ilkeyttäsi Teuvo vaikkapa vaikkapa röntgenkuvakysmyksen seuraavaksi...sinähän osaat vinoilla!Kaatamisista/kaatumisista hengellisissä kokouksissa?
- muukalainen 4
TeuvoSuni kirjoitti:
Ne ovat kaksi erilaista asiaa, joilla ei ole
välttämättä mitään tekemistä keskenään.
Olkoon ihminen vaikka kuinka voimakas, niin
Jumalan täytyy hänet hengellisesti murtaa täysin
heikoksi ennen kuin Kristus voi Henkensä kautta
yhdenkään ihmisen sydämeen tulla:
"Ei kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin.
Silloinhan viini rikkoo ne ja sekä viini että leilit
menevät hukkaan. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin."
Sinä olet kirjani lukenut. Silloin sinun pitäisi
myöskin ymmärtää se, miksi ja minkälaisten tuskien
kautta Jumala minun tyhjentämiseni aloitti:
"Minä tahdon saada sinut polvilleen!"
Monta kertaa olen saanut ajatella tätäkin, mitä
Paavali käski veljien ajattelemaan:
"Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät
kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä
viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista.
Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi
saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on
heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään
sen, mikä on voimakasta.
Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua,
mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi
tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin.
Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä."
Sen vielä sinulle sanon, että jos sinä tämän hetkisestä
sydämesi tilasta huolimatta Jumalan valittu olet,
sinä joudut katkerasti kokemaan sen, ettei tässä
lopun ajan rajussa eksytyksessä ole sellaista
Kristuksen seurakuntaa, jonka jäsenenä sinä vielä
tänäpäivänä uskot olevasi.ei voi sanoa muuta kuin Aamen.
- yksi seurakunta

tänäpäivänä uskot olevasi."Sen vielä sinulle sanon, että, jos sinä tämän hetkisestä
sydämesi tilasta huolimatta Jumalan valittu olet,
sinä joudut katkerasti kokemaan sen, ettei tässä
lopun ajan rajussa eksytyksessä ole sellaista
Kristuksen seurakuntaa, jonka jäsenenä sinä vielä
tänäpäivänä uskot olevasi."
"ettei tässä

Kristuksen seurakuntaa"
Onko mielestäsi Kristuksen seurakuntia useampiakin kuin yksi? Tarkoitat ilmeisesti Kristuksen seurakunnalla eri nimisiä kirkkokuntia ja yhteisöjä ja tuomitset ne kaikki epätäydellisinä ja vajaina niinkuin ne tietysti ovatkin, kun inhimillisistä ihmisistä koostuvat.
Mutta ajattelullasi joudutaan mahdottomaan tilanteeseen. Kristuksen seurakunta on yksi ekklesia, yksi ruumis, jonka pää on itse Kristus.
Täten tulemme johtopäätökseen, että voimme pitää kaikkia ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Kristukseen uskovia seurakuntia ja yhteisöjä yhden Kristuksen ruumiin, seurakunnan jäseninä.
Kirkkokunta joka kieltää opissaan nämä keskeiset uskon elementit ei voi olla Kristuksen seurakunta. - seurakunta
yksi seurakunta kirjoitti:
"Sen vielä sinulle sanon, että, jos sinä tämän hetkisestä
sydämesi tilasta huolimatta Jumalan valittu olet,
sinä joudut katkerasti kokemaan sen, ettei tässä
lopun ajan rajussa eksytyksessä ole sellaista
Kristuksen seurakuntaa, jonka jäsenenä sinä vielä
tänäpäivänä uskot olevasi."
"ettei tässä
lopun ajan rajussa eksytyksessä ole sellaista
Kristuksen seurakuntaa"
Onko mielestäsi Kristuksen seurakuntia useampiakin kuin yksi? Tarkoitat ilmeisesti Kristuksen seurakunnalla eri nimisiä kirkkokuntia ja yhteisöjä ja tuomitset ne kaikki epätäydellisinä ja vajaina niinkuin ne tietysti ovatkin, kun inhimillisistä ihmisistä koostuvat.
Mutta ajattelullasi joudutaan mahdottomaan tilanteeseen. Kristuksen seurakunta on yksi ekklesia, yksi ruumis, jonka pää on itse Kristus.
Täten tulemme johtopäätökseen, että voimme pitää kaikkia ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Kristukseen uskovia seurakuntia ja yhteisöjä yhden Kristuksen ruumiin, seurakunnan jäseninä.
Kirkkokunta joka kieltää opissaan nämä keskeiset uskon elementit ei voi olla Kristuksen seurakunta.Seurakuntaoppi on yleisimpiä eksytysteorioita.
Periaatteella "parempi huonokin isä, kun ei isää ollenkaan"
Ei ole muuta tietä kuin lähteä pois luopio seurakunnista, ettei rangaistus kohtaa sinuakin.
Kyllä fyysisesti erilläänkin olevat uskovaiset voivat muodostaa seurakunnan. klfgjfgjkgjgkf kirjoitti:
Kaatamisista/kaatumisista hengellisissä kokouksissa?
Tästä olen jo monessa keskustelussa kirjoittanut.
IOK:n palstalla meni läpi jo syyskuussa kirjoitus:
Kaatamisen karmea totuus. Se oli siellä vielä noin
kuukausi sitten, mutta ei enää. Jostakin syystä
sen palstan seriffi Admata, ei sitä enää siellä
sietänyt.
"Kristus ei tullut maailmaan ketään kaatamaan, vaan
nostamaan kaadettuja ja sorrettuja ylös", tämä oli
ensimmäinen asia, jonka Pyhä Henki ilmoitti, kun
alkoi tästäkin Saatanan touhusta selvää tehdä.
Kaataminen on Saatanan kostoa ihmisille, koska se
syöstiin maahan ja Jumala sille sanoi: "Sinun on
madeltava vatsallasi ja syötävä maan tomua niin
kauan kuin elät."
Siksi se palvelijoineen suuresti iloitsee ja
hihuilee, kun saa suuret ihmisjoukot nuuskimaan
maan tomua - milloin minkin kirkon tai hallin lattialta.
Esivaltakin varjelee ihmisiä lintujen ulosteilta,
mutta tällaista toimintaa se ei edes halua
kieltää, koska sekin toteuttaa lähes kaikessa
Saatanan tahtoa, koska kirjoitettu on:
"Jumala näet panee heidät (kin) toimimaan oman
suunnitelmansa mukaisesti. Siksi he myös yksissä
tuumin antavat kuninkaanvaltansa Pedolle siihen
saakka kun Jumalan sanat toteutuvat."yksi seurakunta kirjoitti:
"Sen vielä sinulle sanon, että, jos sinä tämän hetkisestä
sydämesi tilasta huolimatta Jumalan valittu olet,
sinä joudut katkerasti kokemaan sen, ettei tässä
lopun ajan rajussa eksytyksessä ole sellaista
Kristuksen seurakuntaa, jonka jäsenenä sinä vielä
tänäpäivänä uskot olevasi."
"ettei tässä
lopun ajan rajussa eksytyksessä ole sellaista
Kristuksen seurakuntaa"
Onko mielestäsi Kristuksen seurakuntia useampiakin kuin yksi? Tarkoitat ilmeisesti Kristuksen seurakunnalla eri nimisiä kirkkokuntia ja yhteisöjä ja tuomitset ne kaikki epätäydellisinä ja vajaina niinkuin ne tietysti ovatkin, kun inhimillisistä ihmisistä koostuvat.
Mutta ajattelullasi joudutaan mahdottomaan tilanteeseen. Kristuksen seurakunta on yksi ekklesia, yksi ruumis, jonka pää on itse Kristus.
Täten tulemme johtopäätökseen, että voimme pitää kaikkia ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Kristukseen uskovia seurakuntia ja yhteisöjä yhden Kristuksen ruumiin, seurakunnan jäseninä.
Kirkkokunta joka kieltää opissaan nämä keskeiset uskon elementit ei voi olla Kristuksen seurakunta.Koostuu tässäkin maassa niistä erillään asuvista
ihmisistä, jotka Jumala oman suunnitelmansa mukaan
on nähnyt hyväksi kutsua omikseen ja siksi antanut
Poikansa ilmestyä heille.
Kun syksyllä tulin tänne nettiin, minulla oli vain
nuo kaksi totuuden tuntevaa ystävää. Nyt tuo luku
on jo tuplaantunut, kun on löytynyt kaksi uutta
ystävää, joiden kanssa on käyty keskustelua jo
muutenkin kuin täällä julkisuudessa. Mitenkä
nämä eri puolilla Suomea olevat ihmiset sitten
löysivät toisensa? Tämän ilmoituksen perusteella
he toisissaan tunnistivat Kristuksen Totuuden Hengen:
"Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee
meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele.
Tästä me tunnemme Totuuden Hengen ja eksytyksen hengen."
Sitä en tiedä, kuinka monta totuudelle salarakasta
ihmistä on näitä keskusteluja seurannut? Sen kuitenkin
tiedän, että sillä hetkellä kun joku ihminen uskoo
että tuo ihminen tietää totuuden, ja alkaa itse
myös tavoitella samaa totuutta, niin jo sillä hetkellä,
alkaa hänestä Saatanan ote hellittää, koska juuri
silloin alkaa Kristus taivaassakin rukoilla tämän
ihmisen puolesta, koska kirjoitettu on:
"Minä en rukoile vain heidän (siis jo Kristuksen omien)
puolesta, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän
todistuksensa tähden uskovat minuun."
Lopun ajan Kristuksen omat Jumala kutsuu sen
ilmoituksen mukaan, jonka hän Hesekielille antoi:
Hesekiel luku 34. Siksi Kristuksen omat tänään yhtä
hajallaan maailmalla kuin ne olivat alkuseurakunnan
viimeisinä hetkinä. Lue 1.Piet.1:1-2.- ..............
TeuvoSuni kirjoitti:
Koostuu tässäkin maassa niistä erillään asuvista

viimeisinä hetkinä. Lue 1.Piet.1:1-2."Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme Totuuden Hengen ja eksytyksen hengen."
Teuvo mene Lestadiolaisten palstalle, niin näet miten tämä sinun antamasi raamatunpaikka otetaan tosissaan. Ainoa oikea uskonto maailmassa, ja kaikki muut menevät helvettiin. - Teuvon vierailulla
.............. kirjoitti:
"Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme Totuuden Hengen ja eksytyksen hengen."
Teuvo mene Lestadiolaisten palstalle, niin näet miten tämä sinun antamasi raamatunpaikka otetaan tosissaan. Ainoa oikea uskonto maailmassa, ja kaikki muut menevät helvettiin.Teuvon vierailut vl palstalla ovat tuoneet tervetullutta, kiivasta keskustelua.
Siellä todella on porukka, joka ei siedä kuulla tervettä oppia hitustakaan. Teuvon vierailulla kirjoitti:
Teuvon vierailut vl palstalla ovat tuoneet tervetullutta, kiivasta keskustelua.
Siellä todella on porukka, joka ei siedä kuulla tervettä oppia hitustakaan.Kyllä ne jonkun jumalanlapsia ovat, koska kirjoituksiani
oikein urakalla ylöstemmattiin. SRK:n johtomiehet
saivat aikaan sen, ettei kirjoituksiani ole
joulukuun 1992, missään lehdessä julkaistu.
Silloin heiltä lähti maan lehdistölle tällainen ukaasi:
"Mikäli Teuvo Sunin kirjoituksille annetaan lehdessänne
tilaa niin kaikki jäsenemme sanovat irti lehtenne
tilauksen, ja jäsentemme yritykset lopettavat
ilmoittelun lehtenne palstoilla."
Tämä tapahtui heti kohta sen piispa Rimpiläisen
pakomatkasta syntyneen kirjoittelun jälkeen.
Silloin näillä johtomiehillä oli tällainen huoli:
"Jos Sunin kirjoittelua ei saada loppumaan, niin
kohta alkavat lapsetkin kysellä."
Kun syksyllä kirjoittelin tuolla luterilaisuus-palstalla,
niin sieltäkin vl-seriffi kävi poistamassa heille
kiusallisia kirjoituksia. Portot pelkäävät. Mitä?.............. kirjoitti:
"Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme Totuuden Hengen ja eksytyksen hengen."
Teuvo mene Lestadiolaisten palstalle, niin näet miten tämä sinun antamasi raamatunpaikka otetaan tosissaan. Ainoa oikea uskonto maailmassa, ja kaikki muut menevät helvettiin.Oman seurakuntansa jäseniä - jopa lapsia, itsemurhaan?
- teet Jumalan Pojan
TeuvoSuni kirjoitti:
Ne ovat kaksi erilaista asiaa, joilla ei ole
välttämättä mitään tekemistä keskenään.
Olkoon ihminen vaikka kuinka voimakas, niin
Jumalan täytyy hänet hengellisesti murtaa täysin
heikoksi ennen kuin Kristus voi Henkensä kautta
yhdenkään ihmisen sydämeen tulla:
"Ei kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin.
Silloinhan viini rikkoo ne ja sekä viini että leilit
menevät hukkaan. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin."
Sinä olet kirjani lukenut. Silloin sinun pitäisi
myöskin ymmärtää se, miksi ja minkälaisten tuskien
kautta Jumala minun tyhjentämiseni aloitti:
"Minä tahdon saada sinut polvilleen!"
Monta kertaa olen saanut ajatella tätäkin, mitä
Paavali käski veljien ajattelemaan:
"Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät
kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä
viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista.
Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi
saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on
heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään
sen, mikä on voimakasta.
Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua,
mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi
tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin.
Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä."
Sen vielä sinulle sanon, että jos sinä tämän hetkisestä
sydämesi tilasta huolimatta Jumalan valittu olet,
sinä joudut katkerasti kokemaan sen, ettei tässä
lopun ajan rajussa eksytyksessä ole sellaista
Kristuksen seurakuntaa, jonka jäsenenä sinä vielä
tänäpäivänä uskot olevasi.Jeesuksen Kristuksen seurakunnan, kun näin madallat Jumalan Pojan ruumiin:
"Sen vielä sinulle sanon, että jos sinä tämän hetkisestä sydämesi tilasta huolimatta Jumalan valittu olet, sinä joudut katkerasti kokemaan sen, ettei tässä lopun ajan rajussa eksytyksessä ole sellaista Kristuksen seurakuntaa, jonka jäsenenä sinä vielä tänäpäivänä uskot olevasi."
Jeesuksen Kristuksen ruumis on tämän ihmiskunnan
keskellä ja siihen uskon, koska Raamattu sen ilmoittaa esim. Ilmestyskirjassa: "....suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista, ja kansoista ja kielistä ja he seisoivat valtaistuimen edessä ja Keritsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin ja heillä oli palmut käsissään....Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä!
Jeesus itse sanoi suuren ahdistuksen olevan yksi hänen tulemuksensa merkki!
Nyt teemme vielä työtä..Raamattua tai sen osia ei ole vielä käännetty kaikille kielille ja kansanheimoille, mutta pian on ...todistukseksi ja sitten tulee loppu..
Kyllä Teuvo seurakunta on...siellä missä kaksi tai kolme on koolla Jeesuksen nimessä ja Hengessä!
Sinunkin oppisi pitää koetella seurakunnan keskuudessa, kuten Paavali opetti...ja kun sitä vertaa Raamatun teksteihin, se ontuu muutamissa paikoissa ja rutosti!
1000-vuotisaikaa, jolloin saatana on sidottu, lukittu ja suljettu syvyyteen ei ole vielä ollut vaan se on Teuvo sinun oman pääsi näky, ei Pyhältä Hengeltä...ja jos olen oikeassa tapahtukoon niin, että joudut sen minulle tunnustamaan piakkoin!
- Esa T
>Minun terveillä silmilläni ei tässä ole mitään valintaa.<
Muistat varmaan raamatusta Johanneksen opetuslapset, Jeesuksen opetuslapset, ja Jumalan opetuslapset.
Uskon elämä alkaa siitä että tarvitaan vanhemmat, joku opettamaan, ja tämä kuvaa Johanneksen opetuslapsia. "Johannes valmistaa Herralle tien."
Jeesus jatkaa tästä, "te ette tarvitse enää kenenkään opetusta." Johannes ei opeta enää vaan Kristus opettaa itse. Tämä on Jeesuksen opetuslapseus.
Tästä jatkaa Jumala itse, Jeesus menee pois valmistamaan edeltä sijaa. Tästä alkaa Jumalan opetuslapseus.
Eikö Jeesus itse luvannut rakentaa Jerusalemin temppelin kolmessa päivässä, ja tässä on ne 3 päivää.
Ne samat kolme päivää olivat Israelilaisilla, Jumalan kansa Egyptissä maailman keskellä., Jumalan kansa Mooseksen johdatuksessa, ja Jumalan kansa luvatussa maassa Joosuan johdolla.
Voin kertoa näistä kolmesta päivästä, jossa Jeesus rakentaa itse Pyhän Hengen temppelinsä, läpi raamatun ja lähes jokaisesta raamatun kirjoittajasta, jos haluat.
Tarvitaan siis aina valinta, lähdetkö seuraavaan päivään, ja näiden päivien välissä on aina yö.
Katso vaikka Elisaa, kun hän valitsee Elian seuraamisen. ”Niin totta kuin herra elää, en minä sinua jätä.” Aina uudelleen ja uudelleen, kunnes Elisa sai Elian viitan.
Israelin kansa valitsi Mooseksen johdattamaan heidät pois Egyptistä, ja valitsivat Joosuan johdattamaan luvattuun maahan. Tämä valinta olisi vaan voitu tehdä vähän helpommalla lähes 40 vuotta aikaisemmin.
Pääasia oli kuitenkin että he menivät luvattuun maahan, sillä monet nykypäivän uskovat eivät koskaan astu temppelin uloimpaa pihaa pidemmälle, tätä Johanneksen opetuslapseutta, ja olla voimattomana tämän maailman keskellä, tämän maailman heitä orjuuttaessa.
Eikä monet Jeesuksen opetuslapset koskaan astu luvattuun maahan, sillä sinne voidaan mennä vain Jumalan voimalla. Vastassa on jättiläisiä, eivätkä he luota Jumalan yliluonnolliseen voimaan. - jatkoa...
...ja lahkolaisilla on omat anabaptistiset lahkonsa sillä ne laumassa saalistavat ja yksinäisillä citysusilla on omat pantansa ja niccinsä, josta ne taas tunnetaan....
- muukalainen 4
ymmärtänyt viestistäsi mitään muuta kuin että
tyhjää oli täynnä.
Minne matka?
Lampussasi ei ole öljyä, ja kohta saapuu yö!
Senverran voisitte vaikka järkeä käyttää,(vaikka
uskon asia ei ole järjellä ymmärrettävissä)
että miettisitte todella, onko se saatanan henki
joka sanoo tehkää parannus??? - kyllä
muukalainen 4 kirjoitti:
ymmärtänyt viestistäsi mitään muuta kuin että
tyhjää oli täynnä.
Minne matka?
Lampussasi ei ole öljyä, ja kohta saapuu yö!
Senverran voisitte vaikka järkeä käyttää,(vaikka
uskon asia ei ole järjellä ymmärrettävissä)
että miettisitte todella, onko se saatanan henki
joka sanoo tehkää parannus???joka on sitä alkuperäistä Pyhää Henkeä.
ethän vain käytä sitä synteettistä öljyä? toronton öljyä? - muukalainen 4
kyllä kirjoitti:
joka on sitä alkuperäistä Pyhää Henkeä.
ethän vain käytä sitä synteettistä öljyä? toronton öljyä?minkä tien kulkija?
Miksi ei tullut jälkimmäiseen kysymykseen
mitään sanottua?
Syvälle on valhe saanut juurtua.
Miksi annatte saatanan pettää itseänne? - kaita tie
muukalainen 4 kirjoitti:
minkä tien kulkija?
Miksi ei tullut jälkimmäiseen kysymykseen
mitään sanottua?
Syvälle on valhe saanut juurtua.
Miksi annatte saatanan pettää itseänne?Pelkää vain Herraa sinun Jumalaasi. Älä pidä muita Jumalia. Jeesus Kristus on Herra. Lihaksi tullut (incarnate) Jumalan Poika.
Jeesus sanoo Minä olen Tie,Totuus ja Elämä. Ei kukaan tule minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna. Jeesus on uskon alkaja ja sen täydelliseksi tekijä. Armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette tekojenne kautta, ettei kukaan kerskaisi.
Olen Kristuksen ristintiellä. Ovatko ne niitä, jotka sivistyneiden kaupunkilaisten
eksytykseen johdattamiseksi ovat perustaneet cityseurakuntia?
Raahessakin näyttää sellainen olevan. Sen seinästä
loistaa kissan korkuisin kirjaimin: "Jeesus on Herra!"
Sitä kuitenkin ihmettelen, miksi eivät itsekään
Tämän Herran sanaan usko. Koska heti, kun he ovella
uuden ihmisen näkevät, ne alkavat hänelle lipevin
sanoin liperrellä, ja ennen kuin hän on edes ehtinyt
vaatteita päältään riisua, kun hän huomaa
olevansa upotettu Saatanan kastealtaaseen.
Saatanalla on kiire, koska se tietää, että sen aika on lyhyt.- jatkoa..
TeuvoSuni kirjoitti:
Ovatko ne niitä, jotka sivistyneiden kaupunkilaisten
eksytykseen johdattamiseksi ovat perustaneet cityseurakuntia?
Raahessakin näyttää sellainen olevan. Sen seinästä
loistaa kissan korkuisin kirjaimin: "Jeesus on Herra!"
Sitä kuitenkin ihmettelen, miksi eivät itsekään
Tämän Herran sanaan usko. Koska heti, kun he ovella
uuden ihmisen näkevät, ne alkavat hänelle lipevin
sanoin liperrellä, ja ennen kuin hän on edes ehtinyt
vaatteita päältään riisua, kun hän huomaa
olevansa upotettu Saatanan kastealtaaseen.
Saatanalla on kiire, koska se tietää, että sen aika on lyhyt.Laumasudet käy yleensä kaikkein heikoimman uhrin kimppuun, lapsen, sairaan, vammaisen,jne. Käyvät ympäri kuin kiljuvat jalopeurat, etsien kenet saisivat niellä.
Citysudet ei kaihda käydä kiinni mihin vain ja liikkuvat vapaasti talojen välissä ja pihoissa direktiivit suojanaan.
"ja he tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta ovat sisältä raatelevia susia"
aivan kuin siinä vanhassa punahilkka sadussa, jota jo lapsille kerrotaan...
"varas ei tule muuta kuin varastamaan, tuhoamaan ja tappamaan" jatkoa.. kirjoitti:
Laumasudet käy yleensä kaikkein heikoimman uhrin kimppuun, lapsen, sairaan, vammaisen,jne. Käyvät ympäri kuin kiljuvat jalopeurat, etsien kenet saisivat niellä.
Citysudet ei kaihda käydä kiinni mihin vain ja liikkuvat vapaasti talojen välissä ja pihoissa direktiivit suojanaan.
"ja he tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta ovat sisältä raatelevia susia"
aivan kuin siinä vanhassa punahilkka sadussa, jota jo lapsille kerrotaan...
"varas ei tule muuta kuin varastamaan, tuhoamaan ja tappamaan"Ovatko citysudet syntyneet cityseurakunnissa?
- jatkoa...
TeuvoSuni kirjoitti:
Ovatko citysudet syntyneet cityseurakunnissa?
astunut jalallani mihinkään cityseurakuntaan.
Rebecca Brown kirjoittaa myös ihmissusista, joksi riivattu voi muuttua Saatanan vaikutuksesta. Heidät Saatana lähettää kostoksi omilleen.
Rebecca Brown oli USA:n johtava noita ja satanisti, joka kohtasi Jeesuksen ja meni ahtaasta portista sisälle elämään. On koulutukseltaan lääkäri. Paljastaa kirjoissaan entisen isäntänsä toimintatapoja. - Rikosilmoitusko?
TeuvoSuni kirjoitti:
Ovatko citysudet syntyneet cityseurakunnissa?
Oletko ajatellut, miksi vastapuolesi turvautuu toistuvasti huonosti peiteltyihin uhkauksiin?
Haluan antaa neuvon; IP numeron perusteella voidaan tehdä jäljitys, se edellyttää tutkimuspyynnön tekemistä poliisille.
Suosittelen! - muukalainen 4
jatkoa... kirjoitti:
astunut jalallani mihinkään cityseurakuntaan.
Rebecca Brown kirjoittaa myös ihmissusista, joksi riivattu voi muuttua Saatanan vaikutuksesta. Heidät Saatana lähettää kostoksi omilleen.
Rebecca Brown oli USA:n johtava noita ja satanisti, joka kohtasi Jeesuksen ja meni ahtaasta portista sisälle elämään. On koulutukseltaan lääkäri. Paljastaa kirjoissaan entisen isäntänsä toimintatapoja.siis olet saanut Jumalan armosta käydä ahtaan
portin kautta Elämän kaidalle tielle?
Sillä ei Jeesus turhaan sanonut:
"Menkää ahtaasta portista sisälle.
Sillä se portti on avara ja tie lavea,
joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka
siitä sisälle menevät;
mutta se portti on ahdas ja tie kaita,
joka vie elämään, ja harvat ovat ne,
jotka sen löytävät."
Jos ei ole kaidan tien kulkija, niin silloin
toteutuu tämä sananlaskujen kohta;
"Miehen mielestä on oikea monikin tie,
joka lopulta on kuoleman tie."
Itse en ole ollut noita, mutta sama jumala minullakin on ollut mikä tällä mainitsemallasi
noidalla siis saatana.
Tiedän että saatanalla on monet kasvot,
en tiedä voiko niitä ruveta erottelemaan,
mutta sanoisin, että kun se on pukeutunut
valkeuden enkeliksi se on todella petollinen,
sillä se matkii Jumalaa ja syöttää vielä
raamatusta jakeita mitkä palvelee sen tarkoitus-
periä.
En tiedä saisinko "mainostaa", mutta sanon
kuitenkin, että se kirja jonka Suni on koonnut
lähettämistä kirjeistään on sellainen,
jonka soisin jokaisen lukevan. Siinä kirjassa
paljastuu saatanan työt, saatanan oveluus.
Ne jotka sen ovat lukeneet ja kommenttinsa
antaneet niin en minä voi muuta sanoa, kuin
että te olette itse saatanan puolella
ja eihän saatana voi sietää, että sen tekoja julki
tuodaan.
Ei todellakaan, vaan se (saatana) yrittää kaikin
tavoin saada estettyä se tai sitten kun tulee
julki jotain niin se yrittää tehdä ne turhiksi.
Ja saatanan omat jotka luulevat olevansa Jumalan omia, sanovat tällaiset kirjoitukset eivät ole
Jumalasta.
Näin se on kenen voittama joku on sen
palvelija hän myös on ja sitä hän myös tottelee
kenen johtoon on antautunut.
Sen "suulla" puhut kuka on Herrasi. Rikosilmoitusko? kirjoitti:
Oletko ajatellut, miksi vastapuolesi turvautuu toistuvasti huonosti peiteltyihin uhkauksiin?
Haluan antaa neuvon; IP numeron perusteella voidaan tehdä jäljitys, se edellyttää tutkimuspyynnön tekemistä poliisille.
Suosittelen!Hän tuli Puolustusasianajajaksi vähän yli
18 vuotta sitten, ja asuu koko ajan sydämessäni.- muukalainen 4
muukalainen 4 kirjoitti:
siis olet saanut Jumalan armosta käydä ahtaan
portin kautta Elämän kaidalle tielle?
Sillä ei Jeesus turhaan sanonut:
"Menkää ahtaasta portista sisälle.
Sillä se portti on avara ja tie lavea,
joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka
siitä sisälle menevät;
mutta se portti on ahdas ja tie kaita,
joka vie elämään, ja harvat ovat ne,
jotka sen löytävät."
Jos ei ole kaidan tien kulkija, niin silloin
toteutuu tämä sananlaskujen kohta;
"Miehen mielestä on oikea monikin tie,
joka lopulta on kuoleman tie."
Itse en ole ollut noita, mutta sama jumala minullakin on ollut mikä tällä mainitsemallasi
noidalla siis saatana.
Tiedän että saatanalla on monet kasvot,
en tiedä voiko niitä ruveta erottelemaan,
mutta sanoisin, että kun se on pukeutunut
valkeuden enkeliksi se on todella petollinen,
sillä se matkii Jumalaa ja syöttää vielä
raamatusta jakeita mitkä palvelee sen tarkoitus-
periä.
En tiedä saisinko "mainostaa", mutta sanon
kuitenkin, että se kirja jonka Suni on koonnut
lähettämistä kirjeistään on sellainen,
jonka soisin jokaisen lukevan. Siinä kirjassa
paljastuu saatanan työt, saatanan oveluus.
Ne jotka sen ovat lukeneet ja kommenttinsa
antaneet niin en minä voi muuta sanoa, kuin
että te olette itse saatanan puolella
ja eihän saatana voi sietää, että sen tekoja julki
tuodaan.
Ei todellakaan, vaan se (saatana) yrittää kaikin
tavoin saada estettyä se tai sitten kun tulee
julki jotain niin se yrittää tehdä ne turhiksi.
Ja saatanan omat jotka luulevat olevansa Jumalan omia, sanovat tällaiset kirjoitukset eivät ole
Jumalasta.
Näin se on kenen voittama joku on sen
palvelija hän myös on ja sitä hän myös tottelee
kenen johtoon on antautunut.
Sen "suulla" puhut kuka on Herrasi.kun sanoin että Sunin kirjassa paljastuu
saatanan työt, saatanan oveluus,
niin siinä kirjassa on myös se nähtävänä
miten Jumala toimii,mikä on hänen tahtonsa,
Totuutensa. - jatkoa...
muukalainen 4 kirjoitti:
siis olet saanut Jumalan armosta käydä ahtaan
portin kautta Elämän kaidalle tielle?
Sillä ei Jeesus turhaan sanonut:
"Menkää ahtaasta portista sisälle.
Sillä se portti on avara ja tie lavea,
joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka
siitä sisälle menevät;
mutta se portti on ahdas ja tie kaita,
joka vie elämään, ja harvat ovat ne,
jotka sen löytävät."
Jos ei ole kaidan tien kulkija, niin silloin
toteutuu tämä sananlaskujen kohta;
"Miehen mielestä on oikea monikin tie,
joka lopulta on kuoleman tie."
Itse en ole ollut noita, mutta sama jumala minullakin on ollut mikä tällä mainitsemallasi
noidalla siis saatana.
Tiedän että saatanalla on monet kasvot,
en tiedä voiko niitä ruveta erottelemaan,
mutta sanoisin, että kun se on pukeutunut
valkeuden enkeliksi se on todella petollinen,
sillä se matkii Jumalaa ja syöttää vielä
raamatusta jakeita mitkä palvelee sen tarkoitus-
periä.
En tiedä saisinko "mainostaa", mutta sanon
kuitenkin, että se kirja jonka Suni on koonnut
lähettämistä kirjeistään on sellainen,
jonka soisin jokaisen lukevan. Siinä kirjassa
paljastuu saatanan työt, saatanan oveluus.
Ne jotka sen ovat lukeneet ja kommenttinsa
antaneet niin en minä voi muuta sanoa, kuin
että te olette itse saatanan puolella
ja eihän saatana voi sietää, että sen tekoja julki
tuodaan.
Ei todellakaan, vaan se (saatana) yrittää kaikin
tavoin saada estettyä se tai sitten kun tulee
julki jotain niin se yrittää tehdä ne turhiksi.
Ja saatanan omat jotka luulevat olevansa Jumalan omia, sanovat tällaiset kirjoitukset eivät ole
Jumalasta.
Näin se on kenen voittama joku on sen
palvelija hän myös on ja sitä hän myös tottelee
kenen johtoon on antautunut.
Sen "suulla" puhut kuka on Herrasi.Elämän kaidalle tielle päässeennä voin sanoa, että harvat ovat ne,
jotka sen löytävät. Mutta mikä ihmiselle on mahdotonta se on Jumalalle mahdollista. Kukaan ei voi tulla Minun tyköni, ellei Isä häntä vedä. Te ette voi mitään tehdä, ellei sitä teille taivaasta anneta.
Eksytykset ovat todella kavalia ja vihollinen on kaiken valheen alku ja juuri, hengelliset eksytykset on vaikeampia tunnistaa kuin selkeä julkisynti, joka rehottaa maailman kemuillessä sillä häpeä on heidän ylpeytensä aihe, jolla he retostelevat. Niinkuin Loot Sodomassa vaivautui sydämessään nähdessään joka päivä heidän syntistä menoaan.
Mutta autuas se ihminen, joka ei vaella Jumalattomain neuvossa, eikä istu kussa pilkkaajat istuvat. - muukalainen 4
jatkoa... kirjoitti:
Elämän kaidalle tielle päässeennä voin sanoa, että harvat ovat ne,
jotka sen löytävät. Mutta mikä ihmiselle on mahdotonta se on Jumalalle mahdollista. Kukaan ei voi tulla Minun tyköni, ellei Isä häntä vedä. Te ette voi mitään tehdä, ellei sitä teille taivaasta anneta.
Eksytykset ovat todella kavalia ja vihollinen on kaiken valheen alku ja juuri, hengelliset eksytykset on vaikeampia tunnistaa kuin selkeä julkisynti, joka rehottaa maailman kemuillessä sillä häpeä on heidän ylpeytensä aihe, jolla he retostelevat. Niinkuin Loot Sodomassa vaivautui sydämessään nähdessään joka päivä heidän syntistä menoaan.
Mutta autuas se ihminen, joka ei vaella Jumalattomain neuvossa, eikä istu kussa pilkkaajat istuvat.todella Jumalan suurta armoa että on saanut
käydä Elämän kaidalle tielle.
Todella harvassa ne ovat.
Tuossa kun luin Nooan aikaisia aikoja ja miten
oli vain Nooa ja hänen perhekuntansa jotka
pelastuivat.
Nooasta sanottiin;"Nooa oli aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton mies ja
vaelsi Jumalan yhteydessä."
Että harvassa ne olivat silloinkin jotka
olivat Jumalan omia, ainoastaan siis Nooa ja hänen
perhekuntansa pelastuivat.
Samalla tavalla tänä päivänä saavat osakseen
pilkkaa ne jotka Jumalan omia ovat.
Samalla tavalla pilkataan Jumalaa kuin silloinkin.
Samalla tavalla iloitaan ja riemuitaan synnissä
kuin silloin.
Ei ole ihminen sisimmässään muuttunut.
Mutta se että saatanalla on kiire kun aika
käy vähiin.
Se käy ympäriinsä kuin kiljuva jalopeura etsien
kenet saisi niellä.
Se on totta hengelliset eksytykset ovat todella
kavalia näissä on saatana tekeytynyt valkeuden
enkelin pukuun.
Matt.5 luku TeuvoSuni kirjoitti:
Hän tuli Puolustusasianajajaksi vähän yli
18 vuotta sitten, ja asuu koko ajan sydämessäni.Luin tänä aamuna Sananlaskujen kirjasta luvun 1.
Lukekaa se.SofiaDaan kirjoitti:
Luin tänä aamuna Sananlaskujen kirjasta luvun 1.
Lukekaa se.koska piikkiä lihasta ei ole suostuttu irroittamaan, koska kirjoitettu on:
"Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua
ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni,
Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi."TeuvoSuni kirjoitti:
koska piikkiä lihasta ei ole suostuttu irroittamaan, koska kirjoitettu on:
"Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua
ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni,
Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi."jota Herra kurittaa. Sillä jota Herra rakastaa, sitä Han kurittaa, Han ruoskii jokaista lasta, jonka Hän huostaansa otta. Heidän tosiparhaaksensa.
Mikään kuritus ei tosin silläkertaa tunnu olevan iloksi, mutta jälkeenpäin se tuottaa sen hyvän hedelmän. Vanhurskauden ja rauhan.
Jumalan siunausta!SofiaDaan kirjoitti:
jota Herra kurittaa. Sillä jota Herra rakastaa, sitä Han kurittaa, Han ruoskii jokaista lasta, jonka Hän huostaansa otta. Heidän tosiparhaaksensa.
Mikään kuritus ei tosin silläkertaa tunnu olevan iloksi, mutta jälkeenpäin se tuottaa sen hyvän hedelmän. Vanhurskauden ja rauhan.
Jumalan siunausta!sillä todella tiedän, mikä tarkoitus kurituksella
on. Ennen ja jälkeen Kristuksen kohtaamisen.
Osannet varmaan kuvitella senkin, kun munuaisiin
ammutaan nuolet - useampaankin kertaan.
Kun puoli vuotta olin Raamatun ääressä ollut,
tuli eteen (15.4.86) oma elämänkertani:
Valitusvirsi 3:1-33.
Siunattua kevätpäivää sinullekin!- ''>>>
TeuvoSuni kirjoitti:
koska piikkiä lihasta ei ole suostuttu irroittamaan, koska kirjoitettu on:
"Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua
ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni,
Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi.""Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua
ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni,
Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi."
milloin sait sen lihaasi? ''>>> kirjoitti:
"Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua
ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni,
Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi."
milloin sait sen lihaasi?Lue Paavalin kertomus tästä samankaltaisesta piikistä: 2.Kor:12:1-10
Se tuli heti kohta kun Pyhä Henki oli kaksi
valtavaa ilmestystä antanut.- muukalainen 4
TeuvoSuni kirjoitti:
sillä todella tiedän, mikä tarkoitus kurituksella
on. Ennen ja jälkeen Kristuksen kohtaamisen.
Osannet varmaan kuvitella senkin, kun munuaisiin
ammutaan nuolet - useampaankin kertaan.
Kun puoli vuotta olin Raamatun ääressä ollut,
tuli eteen (15.4.86) oma elämänkertani:
Valitusvirsi 3:1-33.
Siunattua kevätpäivää sinullekin!Luin tuon mainitsemasi kohdan.
Enkä voi muuta sanoa kuin ihmeellinen on
Herra, suuri on hänen rakkautensa.
Itsekin kun olen ollut Herran kurituksen alla
joka silloin ei hyvältä tuntunut, mutta nyt
saan niistä Herraa kiittää.
Kun hän minua kuritti mutta kuolemalle ei
minua antanut.
Niin totta on nämäkin Raamatun sanat;
"sillä jota Herra rakastaa,sitä hän kurittaa;
ja hän ruoskii jokaista lasta,
jonka hän ottaa huomaansa."
"Sentähden, koska me saamme valtakunnan,
joka ei järky, olkaamme kiitolliset
ja siten palvelkaamme Jumalaa,
hänelle mielihyväksi, pyhällä
arkuudella ja pelolla;
sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli". - kiinnostaa.
TeuvoSuni kirjoitti:
Lue Paavalin kertomus tästä samankaltaisesta piikistä: 2.Kor:12:1-10
Se tuli heti kohta kun Pyhä Henki oli kaksi
valtavaa ilmestystä antanut.Olisi kiinnostavaa tietää lisää tuosta sinun omaan lihaasi saamastasi Saatanan enkelistä, kun näin Teuvo kirjoitat.
"Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua
ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni,
Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi." kiinnostaa. kirjoitti:
Olisi kiinnostavaa tietää lisää tuosta sinun omaan lihaasi saamastasi Saatanan enkelistä, kun näin Teuvo kirjoitat.
"Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua
ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni,
Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi."Siellä se on kerrottu, ja sen lisäksi monta muuta
tärkeämpääkin asiaa.- muukalainen 4
SofiaDaan kirjoitti:
Luin tänä aamuna Sananlaskujen kirjasta luvun 1.
Lukekaa se.kyllä tässäkin sananlaskujen jakeessa tulee
selvä kehoitus, tehkää parannus ja mitä siitä
seuraa kun ei nöyrry Herran edessä.
Kopsaan jakeesta 22 eteenpäin;
"Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte
yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla
on halu pilkkaan
ja tyhmät vihaavat tietoa?
Kääntykää minun nuhdeltavikseni.
Katso, minä vuodatan teille henkeäni,
saatan sanani tiedoksenne.
Kun minä kutsuin ja te estelitte,
kun ojensin kättäni eikä kenkään kuunnellut,
vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani,
ette suostuneet minun nuhteisiini,
niin minäkin nauran teidän hädällenne,
pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte;
kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte;
kun hätänne saapuu tuulispäänä,
kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus.
Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa,
etsivät minua, mutta eivät löydä.
Koska he vihasivat tietoa,
eivät valinneet osaksensa Herran pelkoa
eivätkä suostuneet minun neuvooni,
vaan katsoivat kaiken minun nuhteluni halvaksi,
saavat he syödä oman vaelluksensa hedelmiä
ja saavat kyllänsä omista hankkeistaan.
Sillä yksinkertaiset tappaa
heidän oma luopumuksensa,
ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa.
Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa
ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta."
Järkyttävää on, että ei näinkään selvää sanomaa ymmärretä tai ei haluta ymmärtää.
Tahdotaan elää ja uskoa niinkuin suuri joukko.
Koska ei niin suuri joukko voi olla väärässä.
Ja onhan opettajina suuria oppineita, korkeasti-
koulutettuja pappeja, kyllä hellä jos kellä
on oikea tieto, oikea oppi. Heihin saamme
turvamme ja kaiken luottamuksemme laittaa.
Ei siis nähdä tai ei tunnusteta sitä,
että usko kohdistuukin siihen mitä ihminen on.
Usko on kiinnittynyt ihmisiin, kun haetaan ihmisiltä "Jumalan" anteeksiantoa, turvaudutaankin
kaikessa ihmiseen, ihmisiin.
Se että on jämähdetty siihen miten Raamatussa
kehoitetaan tunnustamaan toisille synnit,
niin että toinen ihminen sitten julistaa
Jumalan anteeksi annon.
Niin ei todellakaan ihminen voi tulla näin
tuntemaan, kokemaan todellista Jumalan anteeksi
antoa.
Sillä ensinnäkin yksin Jumala näkee kunkin ihmisen sydämentilan, toisekseen ei ihminen tällaisessa
tilanteessa kohtaa Jumalaa.
Omasta kokemuksesta voin sanoa ja olen jo
ennenkin sanonut, että itselläni on kokemusta
tästä kun ahdistuneena olen käynyt jollekin
ihmiselle tunnustamassa syntejäni niin
en saanut kokea todellista varmuutta siitä
että onko Jumala antanut syntini todella
anteeksi, mutta piti uskotella että täytyy
sen olla ok. koska näin kerran julistetaan.
Mutta ei minun sydämessäni ollut todellista
rauhaa.
Jumalan puoleen huokailin jos minun tieni on
vaivaan vievä niin johdata minut iankaikkiselle
tielle.
Ja sanon tällaisen rukouksen Jumala kuulee.
Hän vastaa jokaiselle joka hänen puoleensa
janoaa.
Nyt voin sanoa että sisimmässäni on yli ymmärryksen käyvä Jumalan rauha.
Tällaiseen omaan rauhaansa, lepoonsa Jeesus
kutsuu.
Otathan kutsun vastaan. - alkup.raimo
muukalainen 4 kirjoitti:
Luin tuon mainitsemasi kohdan.
Enkä voi muuta sanoa kuin ihmeellinen on
Herra, suuri on hänen rakkautensa.
Itsekin kun olen ollut Herran kurituksen alla
joka silloin ei hyvältä tuntunut, mutta nyt
saan niistä Herraa kiittää.
Kun hän minua kuritti mutta kuolemalle ei
minua antanut.
Niin totta on nämäkin Raamatun sanat;
"sillä jota Herra rakastaa,sitä hän kurittaa;
ja hän ruoskii jokaista lasta,
jonka hän ottaa huomaansa."
"Sentähden, koska me saamme valtakunnan,
joka ei järky, olkaamme kiitolliset
ja siten palvelkaamme Jumalaa,
hänelle mielihyväksi, pyhällä
arkuudella ja pelolla;
sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli".tuli synnitön...vai oletko vielä syntinen lihassasi?
Sinulla on monta hyvää kannaottoa palstoilla, mutta oletko tullut synnittömäksi! - muukalainen 4
alkup.raimo kirjoitti:
tuli synnitön...vai oletko vielä syntinen lihassasi?
Sinulla on monta hyvää kannaottoa palstoilla, mutta oletko tullut synnittömäksi!nämä Raamatun sanat sinulle;
Room.8-14
"Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota
niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa
on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli
lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki,
lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan
kaltaisuudessa ja synnin tähden ja
tuomitsemalla synnin lihassa,
että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä,
jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan,
on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät
Hengen mukaan, on Hengen mieli.
Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen
mieli on elämä ja rauha;
sentähden että lihan mieli on vihollisuus
Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan
lain alle, eikä se voikaan.
Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla
Jumalalle otolliset.
Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen,
jos kerran Jumalan Henki teissä asuu.
Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä,
se ei ole hänen omansa.
Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti
Jeesuksen kuolleista, asuu teissä,
niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän
kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta,
joka teissä asuu.
Niin me siis, veljet, olemme velassa,
mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme.
Sillä jos te lihan mukaan elätte,
pitää teidän kuoleman;
mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot,
niin saatte elää.
Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa,
ovat Jumalan lapsia."
Ja vielä, Jeesus vastasi heille:
"Totisesti, totisesti minä sanon teille:
jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.
Mutta orja ei pysy talossa iäti;
Poika pysyy iäti.
Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi,
niin te tulette todellisesti vapaiksi.
Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut
ja Jumalan palvelijoiksi tulleet,
on teidän hedelmänne pyhitys ja sen
loppu on iankaikkinen elämä.
Sillä synnin palkka on kuolema,
mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä
Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."
- Esa T
>Ei Saatanan henki ensiksi tuhoa, mutta kun sen palvelijat joutuvat kastamaan ihmisiä
Jeesuksen nimeen, niiden on pakko se tehdä. Kuten kirjoitin, että Saatana on Jumalan työrukkanen.<
Saatanalla näitä pakkoja taitaa olla vähän enemmänkin, Kastaa hyvän omantynnon liitolla, jakaa ehtoollista, että Jeesus Kristus tulee oikei ruokana ja juomana muuttamaan elämäämme.
Vihkiä avioliittoon, ettei aviottomat äpärälapset joutuisi kärsimään. Opettaa turvautumaan kaikessa Kristukseen yms.yms.
Kyllä minä uskon että Saatana yrittää lykätä omia ruokiaan sekaan, sen mukaan kuinka puhdas on Kristuksen astia joka palvelee. Mutta en siihen että saatana tulee itse palvelemaan Julistamalla Kristusta. Saatana ei julista lihaksi tullutta Kristusta koskaan, ja siksi ei myös kasta eikä jaa ehtoollista.- .......
Tuli täyteen, niin piti aloittaa alusta.
- Esa T
....... kirjoitti:
Tuli täyteen, niin piti aloittaa alusta.
>Kysyt vain kiusataksesi, ja johdatelleksasi toinen "pussiin".<
En nauti pussiin ajamisesta, mutta joskus on pakko näyttää ahdistamalla nurkkaan ettei kaikki tasmää.
Vaihdat usein puheen aihetta, kun et pysty selittämään itseäsi ulos umpikujasta. Jumalan Sana on 7 kertaa tulessa puhdistettu, ja siksi Sana ei jätä aukkoja, joilla ne voidaan ajaa umpikujaan. Toivon siis että tarkistaisit suuntaasi, aina kun Sana ei ole täysin aukoton.
>Jumala käyttää myös saatanaa, seuloakseen jyvät akanoista!<
Tämä on täysin totta, mutta niitä jyviäkin on silti akanoitten seassa. Ja vaikka ei olisi kuin yksi ainoa jyvä, ja kaikki muu palavaa, niin sitä ainoaa Jyvää ei voi nimittää Saatanaksi.
Se yksi ainoa Jyvä pappisi sisällä riittää palvelemaan Kristusta, ja tekemään sinun kasteestasi täysin pätevän, eikä silloin Saatana ole sinua kastanut.
Jos näitä jyviä löytyy vielä toinenkin akanoiden seasta niin alkaa jo näkymään vähän kristuksen voimaakin. - ei esiinny
koskaan valkeuden enkelinä?
Jos mahdollista valitutkin eksytetään.
Luin spiritismin pelaajien kokemuksista, että kyllä saatana myöntää jopa kristuksen, eksyttääkseen. - En ole Teuvo
Esa T kirjoitti:
>Kysyt vain kiusataksesi, ja johdatelleksasi toinen "pussiin".<
En nauti pussiin ajamisesta, mutta joskus on pakko näyttää ahdistamalla nurkkaan ettei kaikki tasmää.
Vaihdat usein puheen aihetta, kun et pysty selittämään itseäsi ulos umpikujasta. Jumalan Sana on 7 kertaa tulessa puhdistettu, ja siksi Sana ei jätä aukkoja, joilla ne voidaan ajaa umpikujaan. Toivon siis että tarkistaisit suuntaasi, aina kun Sana ei ole täysin aukoton.
>Jumala käyttää myös saatanaa, seuloakseen jyvät akanoista!<
Tämä on täysin totta, mutta niitä jyviäkin on silti akanoitten seassa. Ja vaikka ei olisi kuin yksi ainoa jyvä, ja kaikki muu palavaa, niin sitä ainoaa Jyvää ei voi nimittää Saatanaksi.
Se yksi ainoa Jyvä pappisi sisällä riittää palvelemaan Kristusta, ja tekemään sinun kasteestasi täysin pätevän, eikä silloin Saatana ole sinua kastanut.
Jos näitä jyviä löytyy vielä toinenkin akanoiden seasta niin alkaa jo näkymään vähän kristuksen voimaakin.Hyvää päivänjatkoa
Niin omin silmin saat nähdä ja omin korvin kuulla,
miten porttopapit siellä Kristusta julistavat.
Kaste ja ehtoollinen eivät ole oikotie taivaaseen,
vaikka papit niin valehtelevat.
Etkä ehtoollisessa syö Kristuksen ruumista etkä
juo hänen vertaan. Pahvinmakuista öylättiä sinä
siinä muka Kristuksen ruumiina matustelet, ja
jonkun viinitilan viiniä sinä siinä luulet
Kristuksen verenenä imeskelevän. Ja varmaankin
ikionnellinen olet, kun kuulet porttopapin ihanan valheen:
"Sinun ruumiisi ja sielusi on nyt kätketty iankaikkiseen
elämään, mene Herran rauhaan!" Etkä sinä edes
vieläkään tiedä mihin rauhaan sinut siinä
johdatetaan, vaikka kirjoitettu on:
"He sanaovat, että nyt on rauha, vaikka rauhaa ei ole!"miten monta kertaa se on sitä tehnyt yksistään jo
sinun ja Voitto Ramunkin kautta.
Kyllä Saatana tuon tunnustaa ja vieläpä vapiseekin
Kristuksen edessä. Mutta hänen henkensä sydämeensä
saaneet ihmiset eivät voi tunnustaa sitä, että
Teuvo Sunin lihan sisällä olevaan sydämeen on
Kristus tullut asumaan, vaikka kirjoitettu on:
"Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä ajassa."
Ja joka ei tätä pysty Totuuden Hengen saaneen ihmisen
edessä tunnustamaan, niin ei hän todella Jumalaa,
Kristusta ja Pyhää Henkeä tunne, kuten Johannes kirjoitti:
"Me olemme Jumalasta, joka tuntee Jumalan, kuuntelee
meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä
kuuntele. Tästä me tunnemme Totuuden Hengen
ja eksytyksen hengen."
Tässä on henkien erottamisen armolahja kaikessa
valtavassa viisaudessaan.Esa T kirjoitti:
>Kysyt vain kiusataksesi, ja johdatelleksasi toinen "pussiin".<
En nauti pussiin ajamisesta, mutta joskus on pakko näyttää ahdistamalla nurkkaan ettei kaikki tasmää.
Vaihdat usein puheen aihetta, kun et pysty selittämään itseäsi ulos umpikujasta. Jumalan Sana on 7 kertaa tulessa puhdistettu, ja siksi Sana ei jätä aukkoja, joilla ne voidaan ajaa umpikujaan. Toivon siis että tarkistaisit suuntaasi, aina kun Sana ei ole täysin aukoton.
>Jumala käyttää myös saatanaa, seuloakseen jyvät akanoista!<
Tämä on täysin totta, mutta niitä jyviäkin on silti akanoitten seassa. Ja vaikka ei olisi kuin yksi ainoa jyvä, ja kaikki muu palavaa, niin sitä ainoaa Jyvää ei voi nimittää Saatanaksi.
Se yksi ainoa Jyvä pappisi sisällä riittää palvelemaan Kristusta, ja tekemään sinun kasteestasi täysin pätevän, eikä silloin Saatana ole sinua kastanut.
Jos näitä jyviä löytyy vielä toinenkin akanoiden seasta niin alkaa jo näkymään vähän kristuksen voimaakin.on täysin hyödytöntä lähteä edes toista etsimään,
ja mitä umpikujaan tulee, siitäkin on kirjoitettu:
"Tämä aarre meillä on saviastioissa, jotta nähtäisiin
tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta
eikä meistä itsestämme.
Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme
umpikujassa, neuvottomia, mutta emme toivottomia,
vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä
mutta emme tuhottuja."- Esa T
ei esiinny kirjoitti:
koskaan valkeuden enkelinä?
Jos mahdollista valitutkin eksytetään.
Luin spiritismin pelaajien kokemuksista, että kyllä saatana myöntää jopa kristuksen, eksyttääkseen.Sanoin Saatana ei julista lihaksi tullutta Kristusta koskaan.
Antikristus kyllä julistaa Kristusta, mutta ei koskaan lihaksi tulleena. Jos Sana ei muutu elämäksi niin siitä ei ole mitään hyötyä, pelkästään huulilla Sana on vain sanojen helinää. Esa T kirjoitti:
Sanoin Saatana ei julista lihaksi tullutta Kristusta koskaan.
Antikristus kyllä julistaa Kristusta, mutta ei koskaan lihaksi tulleena. Jos Sana ei muutu elämäksi niin siitä ei ole mitään hyötyä, pelkästään huulilla Sana on vain sanojen helinää.porttoseurakunnassa kuullut yhdenkään piispan,
papin, evankelistan, saarnaajan tai julistyöntekijän
kuullut julistava tuota sinulle ja Voitto Ramulle
niin mieleistä mantraa?
Miksi sinussa asuva henki ei pysty tunnustamaan,
että Jeesus Kristus on tullut Teuvo Sunin sydämeen
asumaan, kuten kirjoitettu on: "Sellainen kuin
Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä ajassa."
Tämänhän pitäisi näkyä jo siinäkin, kun joka
keskustelussa tulee ilmi, miten minua
ja jopa rajusti uhkaillaankin, kuten kirjoitettu on:
"Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi
teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan,
koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut,
ja siksi maailma vihaa teitä."- Voitto Ramu
TeuvoSuni kirjoitti:
miten monta kertaa se on sitä tehnyt yksistään jo
sinun ja Voitto Ramunkin kautta.
Kyllä Saatana tuon tunnustaa ja vieläpä vapiseekin
Kristuksen edessä. Mutta hänen henkensä sydämeensä
saaneet ihmiset eivät voi tunnustaa sitä, että
Teuvo Sunin lihan sisällä olevaan sydämeen on
Kristus tullut asumaan, vaikka kirjoitettu on:
"Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä ajassa."
Ja joka ei tätä pysty Totuuden Hengen saaneen ihmisen
edessä tunnustamaan, niin ei hän todella Jumalaa,
Kristusta ja Pyhää Henkeä tunne, kuten Johannes kirjoitti:
"Me olemme Jumalasta, joka tuntee Jumalan, kuuntelee
meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä
kuuntele. Tästä me tunnemme Totuuden Hengen
ja eksytyksen hengen."
Tässä on henkien erottamisen armolahja kaikessa
valtavassa viisaudessaan.Teuvon mukaan se on Jumalasta joka kuulee teuvoa. mutta joka ei Teuvoa kuuntele se ei ole Jumalasta.
Tuo on Teuvon mukaan " henkien erottamisen armolahja kaikessa
valtavassa viisaudessaan."
Juuri noin opettaa jokainen lahkojohtaja tässäkin maassa, heitä on noiden eksyttäjien mukaan kuunneltava jotta olisi Jumalasta. Voitto Ramu kirjoitti:
Teuvon mukaan se on Jumalasta joka kuulee teuvoa. mutta joka ei Teuvoa kuuntele se ei ole Jumalasta.
Tuo on Teuvon mukaan " henkien erottamisen armolahja kaikessa
valtavassa viisaudessaan."
Juuri noin opettaa jokainen lahkojohtaja tässäkin maassa, heitä on noiden eksyttäjien mukaan kuunneltava jotta olisi Jumalasta.vuonna 90 silloin vielä elossa ollut Jeesus
Nasaretilaisen lahkon johtaja, apostoli Johannes.
Tätä on paatuneen ihmisen mahdoton ymmärtää, kun
hänellä itsellään ei enää ehkä koskaan ole mahdollista
Totuuden Henkeä sydämeensä saada, koska hän on
koko elämänsä tekopyhittänyt totuuden pilkkaamiseen.
Miksi tätä on sinun mahdoton ymmärtää?
"Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan,
kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se
ei meitä kuuntele.
Tästä me tunnemme Totuuden Hengen ja eksytyksen hengen."
Ymmärrätkö, kun kirjoitan tämän sinulle sinun henkesi näkökulmasta?
Me molemme Paholaisesta. Joka tuntee Paholaisen,
kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Paholaisesta,
se ei meitä kuuntele.
Tästä me tunnemme Paholaisen hengen ja Totuuden Hengen.- valitse puoli
TeuvoSuni kirjoitti:
vuonna 90 silloin vielä elossa ollut Jeesus
Nasaretilaisen lahkon johtaja, apostoli Johannes.
Tätä on paatuneen ihmisen mahdoton ymmärtää, kun
hänellä itsellään ei enää ehkä koskaan ole mahdollista
Totuuden Henkeä sydämeensä saada, koska hän on
koko elämänsä tekopyhittänyt totuuden pilkkaamiseen.
Miksi tätä on sinun mahdoton ymmärtää?
"Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan,
kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se
ei meitä kuuntele.
Tästä me tunnemme Totuuden Hengen ja eksytyksen hengen."
Ymmärrätkö, kun kirjoitan tämän sinulle sinun henkesi näkökulmasta?
Me molemme Paholaisesta. Joka tuntee Paholaisen,
kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Paholaisesta,
se ei meitä kuuntele.
Tästä me tunnemme Paholaisen hengen ja Totuuden Hengen.kovaa synergismiä tuo Teuvon oppi. Jeesuksesta ja Beliarista tehdään yhdistyötä tekeviä veljeksiä, tiimiä.
Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? valitse puoli kirjoitti:
kovaa synergismiä tuo Teuvon oppi. Jeesuksesta ja Beliarista tehdään yhdistyötä tekeviä veljeksiä, tiimiä.
Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar?Vaan Saatana on saanut luvan seuloa omakseen
kaikki ne, jotka ovat totuuden hylänneet:
"Saatana on saanut luvan seuloa teitä niin kuin viljaa."
Jo Jeremialle Jumala paljasti sen, millä ehdoilla
hän on palkannut Saatanan sota-aseekseen, ja
Saatanan on pakko noita ehtoja noudattaa, vaikka
ne kerran vievät hänet, kuin myös kaikki hänen
valtaansa saamat ihmiset lopulliseen tuhoon:
"Sinulla minä murskaan kansat ja hävitän valtakunnat.
Minä murskaan sinulla ratsut ja ratsastajat,
isken vaunuja ja niiden ajajia.
Minä murskaan sinulla miehet ja naiset, isken
vanhoja ja nuoria, lyön poikia ja tyttöjä.
Minä murskaan sinulla paimenet ja heidän laumansa,
isken kyntäjiä ja heidän juhtiaan, lyön
käskynhaltioita ja maaherroja."
Mene sitten lukemaan Raamatusta jatko tälle,
miten Saatanalle ja sen joukoille lopulta käy.- Isän kädessä
TeuvoSuni kirjoitti:
Vaan Saatana on saanut luvan seuloa omakseen
kaikki ne, jotka ovat totuuden hylänneet:
"Saatana on saanut luvan seuloa teitä niin kuin viljaa."
Jo Jeremialle Jumala paljasti sen, millä ehdoilla
hän on palkannut Saatanan sota-aseekseen, ja
Saatanan on pakko noita ehtoja noudattaa, vaikka
ne kerran vievät hänet, kuin myös kaikki hänen
valtaansa saamat ihmiset lopulliseen tuhoon:
"Sinulla minä murskaan kansat ja hävitän valtakunnat.
Minä murskaan sinulla ratsut ja ratsastajat,
isken vaunuja ja niiden ajajia.
Minä murskaan sinulla miehet ja naiset, isken
vanhoja ja nuoria, lyön poikia ja tyttöjä.
Minä murskaan sinulla paimenet ja heidän laumansa,
isken kyntäjiä ja heidän juhtiaan, lyön
käskynhaltioita ja maaherroja."
Mene sitten lukemaan Raamatusta jatko tälle,
miten Saatanalle ja sen joukoille lopulta käy.Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.
Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"
Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.
Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.
Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa! - Esa T
TeuvoSuni kirjoitti:
porttoseurakunnassa kuullut yhdenkään piispan,
papin, evankelistan, saarnaajan tai julistyöntekijän
kuullut julistava tuota sinulle ja Voitto Ramulle
niin mieleistä mantraa?
Miksi sinussa asuva henki ei pysty tunnustamaan,
että Jeesus Kristus on tullut Teuvo Sunin sydämeen
asumaan, kuten kirjoitettu on: "Sellainen kuin
Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä ajassa."
Tämänhän pitäisi näkyä jo siinäkin, kun joka
keskustelussa tulee ilmi, miten minua
ja jopa rajusti uhkaillaankin, kuten kirjoitettu on:
"Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi
teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan,
koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut,
ja siksi maailma vihaa teitä.">Miksi sinussa asuva henki ei pysty tunnustamaan, että Jeesus Kristus on tullut Teuvo Sunin sydämeen asumaan,<
En minä sitä kiellä, sillä yksi jyvä varmasti ainakin löytyy. Akanoita vaan on niin paljon päällä, ja ne ovat aina äänessä, ja se pieni jyvä kuuluu pienenä pihinänä siellä välissä.
Jos kuitenkin oikein tarkkaan kuuntelee, niin Jeesus kristus, tämä nöyrä ja hiljainen ääni aina välillä vähän kuuluu sanojesi seasta. - Esa T
Voitto Ramu kirjoitti:
Teuvon mukaan se on Jumalasta joka kuulee teuvoa. mutta joka ei Teuvoa kuuntele se ei ole Jumalasta.
Tuo on Teuvon mukaan " henkien erottamisen armolahja kaikessa
valtavassa viisaudessaan."
Juuri noin opettaa jokainen lahkojohtaja tässäkin maassa, heitä on noiden eksyttäjien mukaan kuunneltava jotta olisi Jumalasta.>Teuvon mukaan se on Jumalasta joka kuulee teuvoa. mutta joka ei Teuvoa kuuntele se ei ole Jumalasta.
Tuo on Teuvon mukaan " henkien erottamisen armolahja kaikessa valtavassa viisaudessaan." <
Teuvo sanoi myös, kun hän on kerran koetellut henget niin ei tarvitse koskaan enää koetella.
Myös Teuvon omien sanojen mukaan Saatana on hänet kastanut oikealla kasteella, ja Saatana on sotinut samalla itseään vastaan.
Täytyy myöntää että tällaisten juttujen kohdalla tulee täysin sanattomaksi, oikeasta on tehty väärä ja väärästä oikea. Minulta ainakin sanat loppuvat.
Se mikä on Jumalasta on Teuvolle syntiä, ja mikä on viholliseta on Teuvolle totuus. Esa T kirjoitti:
>Miksi sinussa asuva henki ei pysty tunnustamaan, että Jeesus Kristus on tullut Teuvo Sunin sydämeen asumaan,<
En minä sitä kiellä, sillä yksi jyvä varmasti ainakin löytyy. Akanoita vaan on niin paljon päällä, ja ne ovat aina äänessä, ja se pieni jyvä kuuluu pienenä pihinänä siellä välissä.
Jos kuitenkin oikein tarkkaan kuuntelee, niin Jeesus kristus, tämä nöyrä ja hiljainen ääni aina välillä vähän kuuluu sanojesi seasta.että hän sittenkin on Teuvo suhteen toiminut sanojansa vastaan?
Niin että Teuvo on saanut munan sijasta skorpionin, ja kalan sijasta käärmeen.
Entä mistä se pieni jyvä on hampaanrakoon jäänyt?
Varmaankin kaatopaikalle kuskatuista akanoista,
joista Teuvo on nälissään sen suuhunsa poiminut:
"Meistä puhutaan pahaa, mutta me puhumme hyvää.
Tähän päivään saakka olemme olleet koko maailman
kaatopaikka, ihmiskunnan pohjasakkaa."
Jospa sinäkin vaikka kerran tulisit tänne pistäytymään,
äläkä koko ajan hekumoi niistä VOIMA OPTIOISTA,
jotka joku epämääräinen osakkeenomistaja on
sinulle joskus luvannut.Esa T kirjoitti:
>Teuvon mukaan se on Jumalasta joka kuulee teuvoa. mutta joka ei Teuvoa kuuntele se ei ole Jumalasta.
Tuo on Teuvon mukaan " henkien erottamisen armolahja kaikessa valtavassa viisaudessaan." <
Teuvo sanoi myös, kun hän on kerran koetellut henget niin ei tarvitse koskaan enää koetella.
Myös Teuvon omien sanojen mukaan Saatana on hänet kastanut oikealla kasteella, ja Saatana on sotinut samalla itseään vastaan.
Täytyy myöntää että tällaisten juttujen kohdalla tulee täysin sanattomaksi, oikeasta on tehty väärä ja väärästä oikea. Minulta ainakin sanat loppuvat.
Se mikä on Jumalasta on Teuvolle syntiä, ja mikä on viholliseta on Teuvolle totuus.Siksi, koska kirjoitettu on:
"Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei
yksikään vastustajanne kykene kiistämään,
eikä kumoamaan sanojanne."- Esa T
TeuvoSuni kirjoitti:
Siksi, koska kirjoitettu on:
"Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei
yksikään vastustajanne kykene kiistämään,
eikä kumoamaan sanojanne.">"Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei
yksikään vastustajanne kykene kiistämään,
eikä kumoamaan sanojanne."<
Julkisesti tunnustat että Saatana on sinut kastanut kasteella joka sinulle kelpaa, ja myös että Saatana taistelee itseään vastaan. Sanot myös että kun on kerran koetellut henget, niin ei tarvitse enää koetella. Ja tämä kaikki on mielestäsi ihan oikein.
Totisesti sait minut sanattomaksi, sillä se mikä on itselleni syntiä on sinulle oikein, ja mikä minulle on oikein on sinulle syntiä. Esa T kirjoitti:
>"Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei
yksikään vastustajanne kykene kiistämään,
eikä kumoamaan sanojanne."<
Julkisesti tunnustat että Saatana on sinut kastanut kasteella joka sinulle kelpaa, ja myös että Saatana taistelee itseään vastaan. Sanot myös että kun on kerran koetellut henget, niin ei tarvitse enää koetella. Ja tämä kaikki on mielestäsi ihan oikein.
Totisesti sait minut sanattomaksi, sillä se mikä on itselleni syntiä on sinulle oikein, ja mikä minulle on oikein on sinulle syntiä.se sai kelvata minullekin, jotakin outoa tuossa
toisessa kasteessa on, koska Pyhä Henki ei
minua sinne päästänyt.
Se mikä sai sinut sanattomaksi, johtuu siitä
hengestä mikä sinun ja minun sisällä on.
Saatanan hengelle kaikki se, mikä on totta, on syntiä.
Ja Pyhälle Hengelle kaikki se, mikä on valhetta
ja vääryyttä on syntiä, sillä:
"Kenen voittama ihminen on, sen orja hän on."
Lue Israelin kansan historiasta miten niille kävi,
kun he kohtasivat Herran, mutta kuitenkin alkoivat
koetella häntä. Tähän syntiin ei Saatana yhdenkään
palvelijansa kautta saa minua lankeamaan, kun ei
pienempiikään synteihin. Jos saisi, silloin
pääsisivät tämänkin palstan kirjoittajat minusta
vihdoinkin eroon: olisin syyllistynyt Pyhän Hengen pilkkaan.- Voitto Ramu
TeuvoSuni kirjoitti:
se sai kelvata minullekin, jotakin outoa tuossa
toisessa kasteessa on, koska Pyhä Henki ei
minua sinne päästänyt.
Se mikä sai sinut sanattomaksi, johtuu siitä
hengestä mikä sinun ja minun sisällä on.
Saatanan hengelle kaikki se, mikä on totta, on syntiä.
Ja Pyhälle Hengelle kaikki se, mikä on valhetta
ja vääryyttä on syntiä, sillä:
"Kenen voittama ihminen on, sen orja hän on."
Lue Israelin kansan historiasta miten niille kävi,
kun he kohtasivat Herran, mutta kuitenkin alkoivat
koetella häntä. Tähän syntiin ei Saatana yhdenkään
palvelijansa kautta saa minua lankeamaan, kun ei
pienempiikään synteihin. Jos saisi, silloin
pääsisivät tämänkin palstan kirjoittajat minusta
vihdoinkin eroon: olisin syyllistynyt Pyhän Hengen pilkkaan.Teuvo väittää että Johannes opetaa pilkkaamaan Pyhää Henkeä:
1.Jh 4:1-3
1. Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan KOETELKAA HENGET , ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3. ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
TEUVO EI USKALLA KOETELLA HÄNTÄ VALLASSAAN PITÄVÄÄ HENKEÄ SILLÄ TEUVO TIETÄÄ, ETTÄ JOS HÄN KOETTELEE, NIIN HÄNEN AINOA TURVANSA - TEUVOSSA OLEVA HENKI HÄIPPÄSEE POIS.
Raamatun mukaan hengen on AINA koeteltava - Teuvo toimii siis TÄYSIN Raamatun vastaisesti.
Teuvossa oleva henki ei tunnusta Jeesusta KRISTUKSEKSI , joka tuli ihmiseksi sovittamaan maailman synnit ristillä. - Esa T
TeuvoSuni kirjoitti:
se sai kelvata minullekin, jotakin outoa tuossa
toisessa kasteessa on, koska Pyhä Henki ei
minua sinne päästänyt.
Se mikä sai sinut sanattomaksi, johtuu siitä
hengestä mikä sinun ja minun sisällä on.
Saatanan hengelle kaikki se, mikä on totta, on syntiä.
Ja Pyhälle Hengelle kaikki se, mikä on valhetta
ja vääryyttä on syntiä, sillä:
"Kenen voittama ihminen on, sen orja hän on."
Lue Israelin kansan historiasta miten niille kävi,
kun he kohtasivat Herran, mutta kuitenkin alkoivat
koetella häntä. Tähän syntiin ei Saatana yhdenkään
palvelijansa kautta saa minua lankeamaan, kun ei
pienempiikään synteihin. Jos saisi, silloin
pääsisivät tämänkin palstan kirjoittajat minusta
vihdoinkin eroon: olisin syyllistynyt Pyhän Hengen pilkkaan.Olen aikaisemmin kirjoittanut, jos jotain haluaa voittaa niin tarvitaan Jumalan Pyhä Henki.
Totisesti "Hengen avulla" "Hengen avulla" Sinun kanssasi keskustelu on täysin turhaa ilman että näet ensin mitä on "Hengen avulla."
Jos Jumala suo niin ehkä saat nähdä joskus Jumalan voiman käytännössä.
"Autuaita jotka uskovat vaikka eivät näe." Sinulle kuitenkin olisi parempi että näet, ennen kuin hukut ihan kokonaan. Voitto Ramu kirjoitti:
Teuvo väittää että Johannes opetaa pilkkaamaan Pyhää Henkeä:
1.Jh 4:1-3
1. Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan KOETELKAA HENGET , ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3. ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
TEUVO EI USKALLA KOETELLA HÄNTÄ VALLASSAAN PITÄVÄÄ HENKEÄ SILLÄ TEUVO TIETÄÄ, ETTÄ JOS HÄN KOETTELEE, NIIN HÄNEN AINOA TURVANSA - TEUVOSSA OLEVA HENKI HÄIPPÄSEE POIS.
Raamatun mukaan hengen on AINA koeteltava - Teuvo toimii siis TÄYSIN Raamatun vastaisesti.
Teuvossa oleva henki ei tunnusta Jeesusta KRISTUKSEKSI , joka tuli ihmiseksi sovittamaan maailman synnit ristillä.siunasi Jaakobin Jabbokvirran rannalla koko yön kestäneen painin päätteksi. Jaakob sai uuden nimen(ja uuden sydämen).
Jaakob kysyi hänen nimeänsä, mutta enkeli vastasi: 'Miksi kysyt minun nimeäni?'.
Ja hän siunasi hänet siinä.
Eikä Jaakobilla ollut epäilystäkään, keltä hän oli sen siunauksen saanut.
Jaakob nimitti sen paikan 'Penuel', 'Jumalan kasvot', sillä hän sanoi: 'Olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin.'
Joka on tämän uudestisyntymisen kokenut, ja Jeesukselle näin luovuttanut hallituksen ja vallan sydämessään, hän voi sanoa: Minä tunnen Hänet, johon minä uskon.
Hän tuntee Jeesuksen, joka hänen sydämessään asuu. Sitä hänen ei enää tarvitse koetella.
Vain kilvoitella, että pysyisi Jeesuksessa: 'Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä.'
Vastaan tulevat ihmiset, ja heissä asuvan hengen he taas tunnistavat näin:
'Maria meni Sakariaan kotiin ja tervehti Elisabetia.
Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussansa ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä.'
'Maria sanoi: Minun sieluni suuresti ylistää Herraa.'
He tunsivat toisensa saman Jumalan Hengen lapsiksi.
Jeesus heidän sisimmässään sen heille ilmaisi.
'Älkää saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä.'Esa T kirjoitti:
Olen aikaisemmin kirjoittanut, jos jotain haluaa voittaa niin tarvitaan Jumalan Pyhä Henki.
Totisesti "Hengen avulla" "Hengen avulla" Sinun kanssasi keskustelu on täysin turhaa ilman että näet ensin mitä on "Hengen avulla."
Jos Jumala suo niin ehkä saat nähdä joskus Jumalan voiman käytännössä.
"Autuaita jotka uskovat vaikka eivät näe." Sinulle kuitenkin olisi parempi että näet, ennen kuin hukut ihan kokonaan.Jos Saatana viekottelee sinut syntiin, kuten esimerkiksi
toiselle kasteelle, niin yrititkö hengen avulla
torjua tuon syytöksen ja sanoa: "Minut on jo kastettu."
Miksi heti uskoit sitä toista henkeä, joka näissäkin
keskusteluissa monen ihmisen kautta jatkuvasti
hokee: "Ei tuo vesitippakaste sinua pelasta, me
annamme oikean kasteen."
Minun elämässäni Hengen avulla tarkoittaa sitä,
että sydämessäni asuva Pyhä eli Totuuden Henki,
on jatkuvasti valveilla, joten heti, kun täältä
netistäkin luen jonkun tekstin, tiedän heti,
minkä hengen tuotetta se on. Pyhä Henki on erittäin
herkkä Henki, siksi Saatana niin raivoisasti ja
jatkuvasti yrittää minut saada pilkkaamaan tätä
Henkeä, eli joka hetki hokemaan: "Vastaa minulle,
tunnustatko sinä Jeesuksen Kristuksen Messiaaksi
lihaan tulleeksi", tämähän on aivan mielipuolista
hokemista. Samankaltaista kuin jos markkinoille
lähtevä mies joka aamu hokisi vaimolleen:
"Tunnustatko sinä minut mieheksi, jonka kanssa
kerran menit naimisiin?" ja taas markkinoilta
tullessaan sama rituaali uudelleen.
Mieti nyt hetki tätä, jonka olen jo monta kertaa
kertonut, mutta kerron vielä. Tarkoitan tuota
piispantarkastusta Ruukin seurakunnassa 1992.
Piispa piti viikonloppuna yksityisen tarkastuksen,
jossa hän tarkasti seurakunnan hallinnon. Sen
aikana kirkkoherra sanoi hänelle: "Yleisessä
tarkastuksessa Suni tulee varmasti tekemään kysymyksiä
lestadioilaisten vääryyksistä." Jolloin piispa
heti kohta ilmoitti peruuttavansa sen, ja
ottavansa siitä vastuun. Lienee ollut luterilaisen
kirkon historiassa ensimmäinen kerta, kun piispa
lähtee totuutta pakoon. Minun ei tarvinnut sanoa
sanaakaan, kun Saatana katsoi viisaammaksi paeta.
Miksi piispa Rimpiläinen läksi pakoon, oli hiljaa
Totuuden Hengen edessä? Miksi Esa T, Voitto R ja
monet muut eivät pysty saman Hengen edessä olemaan
hiljaa?
Kumpi ryhmittymä mielestäsi - piispa Rimpiläinen
ja hänen joukossaan kolme muuta akateemisesti
koulutettu pappia vai tämä Esan ja Voiton
ympärille keskittynyt totuutta vastustava ryhmittymä -
on perusteellisemmin vihkiytynyt, kuten
kirjoitettu on: "Saatanan salaisuuksiin."
Riittäköön tämä päivänavaukseksi tällä kertaa.- Esa T
Voitto Ramu kirjoitti:
Teuvo väittää että Johannes opetaa pilkkaamaan Pyhää Henkeä:
1.Jh 4:1-3
1. Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan KOETELKAA HENGET , ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3. ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
TEUVO EI USKALLA KOETELLA HÄNTÄ VALLASSAAN PITÄVÄÄ HENKEÄ SILLÄ TEUVO TIETÄÄ, ETTÄ JOS HÄN KOETTELEE, NIIN HÄNEN AINOA TURVANSA - TEUVOSSA OLEVA HENKI HÄIPPÄSEE POIS.
Raamatun mukaan hengen on AINA koeteltava - Teuvo toimii siis TÄYSIN Raamatun vastaisesti.
Teuvossa oleva henki ei tunnusta Jeesusta KRISTUKSEKSI , joka tuli ihmiseksi sovittamaan maailman synnit ristillä.>TEUVO EI USKALLA KOETELLA HÄNTÄ VALLASSAAN PITÄVÄÄ HENKEÄ SILLÄ TEUVO TIETÄÄ, ETTÄ JOS HÄN KOETTELEE, NIIN HÄNEN AINOA TURVANSA - TEUVOSSA OLEVA HENKI HÄIPPÄSEE POIS.<
Näin varmasti on.
"Vielä kerran Minä haluan järisyttää, että se jäisi mikä ei enää järise." Maan järistys on kamala jos ei ole mitään pysyvää tilalle.
Toivotan Jumalan voimaa ja kärsivällisyyttä sinulle Voitto Ramu, jatkamaan työtäsi Teuvon ojentamiseksi.
Astun itse joksikin aikaa sivuun, sillä minulla ei ole enää sanoja millä jatkaa. Mutta tulen joskus takaisin jos Pyhä Henki siihen kehoittaa.
Halusin myös näyttää että Teuvossa on Saastanen henki, mutta nyt Teuvo on siitä itse ylpeä, ja pitää siitä kiini.
Henget pitää aina koetella, niin kuin tässä sanot, mutta se ei tunnu olevan kaikille selvää. SofiaDaan kirjoitti:
siunasi Jaakobin Jabbokvirran rannalla koko yön kestäneen painin päätteksi. Jaakob sai uuden nimen(ja uuden sydämen).
Jaakob kysyi hänen nimeänsä, mutta enkeli vastasi: 'Miksi kysyt minun nimeäni?'.
Ja hän siunasi hänet siinä.
Eikä Jaakobilla ollut epäilystäkään, keltä hän oli sen siunauksen saanut.
Jaakob nimitti sen paikan 'Penuel', 'Jumalan kasvot', sillä hän sanoi: 'Olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin.'
Joka on tämän uudestisyntymisen kokenut, ja Jeesukselle näin luovuttanut hallituksen ja vallan sydämessään, hän voi sanoa: Minä tunnen Hänet, johon minä uskon.
Hän tuntee Jeesuksen, joka hänen sydämessään asuu. Sitä hänen ei enää tarvitse koetella.
Vain kilvoitella, että pysyisi Jeesuksessa: 'Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä.'
Vastaan tulevat ihmiset, ja heissä asuvan hengen he taas tunnistavat näin:
'Maria meni Sakariaan kotiin ja tervehti Elisabetia.
Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussansa ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä.'
'Maria sanoi: Minun sieluni suuresti ylistää Herraa.'
He tunsivat toisensa saman Jumalan Hengen lapsiksi.
Jeesus heidän sisimmässään sen heille ilmaisi.
'Älkää saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä.'On todella mielenkiintoista jäädä odottamaan,
mitä tapahtuu, kun nämä Saatanan hengen vallassa
olevat miehet eivät ole uskoneet miestä, niin
miten he nyt suhtautuvat Totuuden Hengen saaneeseen
naiseen? Ja onhan teitä täällä kaksittain.
On siinä nyt heillä pulma, kun monen mielestä
nainen pitäisi vaientaa, ja nyt he joutuvat
vaientamaan niin miehet kuin naisetkin.
Mikä seurakunta se tällainen seurakunta on?- muukalainen 4
SofiaDaan kirjoitti:
siunasi Jaakobin Jabbokvirran rannalla koko yön kestäneen painin päätteksi. Jaakob sai uuden nimen(ja uuden sydämen).
Jaakob kysyi hänen nimeänsä, mutta enkeli vastasi: 'Miksi kysyt minun nimeäni?'.
Ja hän siunasi hänet siinä.
Eikä Jaakobilla ollut epäilystäkään, keltä hän oli sen siunauksen saanut.
Jaakob nimitti sen paikan 'Penuel', 'Jumalan kasvot', sillä hän sanoi: 'Olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin.'
Joka on tämän uudestisyntymisen kokenut, ja Jeesukselle näin luovuttanut hallituksen ja vallan sydämessään, hän voi sanoa: Minä tunnen Hänet, johon minä uskon.
Hän tuntee Jeesuksen, joka hänen sydämessään asuu. Sitä hänen ei enää tarvitse koetella.
Vain kilvoitella, että pysyisi Jeesuksessa: 'Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä.'
Vastaan tulevat ihmiset, ja heissä asuvan hengen he taas tunnistavat näin:
'Maria meni Sakariaan kotiin ja tervehti Elisabetia.
Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussansa ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä.'
'Maria sanoi: Minun sieluni suuresti ylistää Herraa.'
He tunsivat toisensa saman Jumalan Hengen lapsiksi.
Jeesus heidän sisimmässään sen heille ilmaisi.
'Älkää saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä.'näin se on.
Tästä sanomasta sydämeni iloitsee.
Miten toivoisi että näitä Jumalan Hengen
vaikuttamia kirjoituksia olisi enemmän.
Niin paljon on näitä toisen herran hengestä
tulevia kirjoituksia.
Ovatkohan ihmiset niin paaduttaneet sydämensä,
etteivät he millään enää voi päästä Totuuden
tuntoon?
Jauhavat samoja kysymyksiä, pähkäilevät porukoissa
eivätkä saa minkäänlaista pistosta sydämeensä.
Ei kun luullaan olevan oikeita Jumalan lapsia
kun pysytään seurakunnissa, tehdään sitä,
ja tehdään tätä hyvää.
Ei "tuomita" ketään, (Opettaa toinen mitä opettaa
kaikkien mielipiteitä tulee kunnioittaa) ollaan
niin suvaitsevaisia.
Armahdetaan ja annetaan synnit anteeksi Jumalan
puolesta.Jne..
Eikä huomata, ei nähdä etteivät koskaan todellisuudessa ole kohdanneet Elävää Jeesusta
ja näin ollen eivät ole häneltä saaneet
kuulla: Sinun syntisi ovat anteeksi annetut,
mene äläkä täst èdest enää syntiä tee.
Jeesus kun ei ole saanut sydäntä puhdistaa
niin ei myöskään Pyhä Henki silloin ole tällaisen
ihmisen oppaana, johdattajana kaikkeen totuuteen.
Eikä tällaiset ihmiset voi millään ymmärtää
sitä mikä Jumalan Hengen on.
Todella Jumalan runsasta Siunausta sinulle
ja kaikille jotka Jeesuksessa Kristuksessa
ovat. muukalainen 4 kirjoitti:
näin se on.

ovat.Tähän asti olen puhunut vain kahdesta ystävästä.
Nyt on Jumala Jumala palkinnut jo tämän netinkin
kautta niin, että joukkoomme on ilmestynyt kaksi
uutta, joten meitä on nyt viisi: kaksi naista ja
kolme miestä. Montako totuudelle salarakasta
mahtanee olla, siitä ei ole tietoa. Tästä
huolimatta harvassa totuutta etsivät ja siitä
elävät ovat. Yhtä harvassa kuin silloinkin, kun Pietari kirjoitti:
"Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, tervehtii
valittuja, jotka asuvat hajallaan muukalaisina
Pontoksessa, Galatiassa, Kappadokiassa, Bityniassa
ja Aasian maakunnassa ja jotka Isä Jumala suunnitelmansa
mukaisesti on Hengellään pyhittänyt elämään
Jeesukselle Kristukselle kuuliaisina ja hänen
verellään puhtaaksi vihmottuina.
Tulkoon armo ja rauha yhä runsaampana teidän osaksenne."
Huomaa muukalainen! Pietarikin tunsi muukalaisia.Esa T kirjoitti:
Olen aikaisemmin kirjoittanut, jos jotain haluaa voittaa niin tarvitaan Jumalan Pyhä Henki.
Totisesti "Hengen avulla" "Hengen avulla" Sinun kanssasi keskustelu on täysin turhaa ilman että näet ensin mitä on "Hengen avulla."
Jos Jumala suo niin ehkä saat nähdä joskus Jumalan voiman käytännössä.
"Autuaita jotka uskovat vaikka eivät näe." Sinulle kuitenkin olisi parempi että näet, ennen kuin hukut ihan kokonaan.Jumalan Pyhän Hengen avulla, taittuu tämä erämaataival päivä kerrallaan.
Riittää kullekkin päivälle oma vaivansa.
Tästä kuvauksena on Israelin kansan erämaassa vaeltamat neljäkymmentä vuotta.
Jos Teuvo tällä tiellä pysyy ja tottelee Jumalaa, kuten kansa kulkiessaan ei lähtenyt liikkeelle ennenkuin pilvi ilmestysmajan päältä kohosi merkiksi,että nyt oli Jumalan aika lähteä, niin hän saa kokea elämässään samat Jumalan ihmeet, kuin kansakin erämaassa.
Samat, sekä positiiviset, että negatiiviset ihmeet olisi Jumalalla tarkoitus meidän jokaisen elämässä tehdä.
'Katso Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta. Hänen ankaruuttaan langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttään sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt.'
'Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.
Sentähden, joka luulee seisovsnsa, katsokoon, ettei lankea.'
'Tämän Mooseksen, jonka he kielsivät sanoen:
'Kuka sinut on asettanut päämieheksi ja tuomariksi?',
hänet Jumala lähetti päämieheksi ja lunastajaksi sen enkelin kautta, joka hänelle orjantappurapensaassa oli ilmestynyt.
Hän johdatti heidät sieltä pois, tehden ihmeitä ja tunnustekoja Egyptin maassa ja Punaisessa meressä ja erämaassa neljänäkymmenenä vuotena.
Tämä on se Mooses, joka sanoi israelilaisille:
'Profeetan, minun kaltaiseni, Jumala on teille herättävä teidän veljienne joukosta'.
Hän on se, joka seurakunnassa, erämaassa, oli enkelin kanssa, joka puhui hänelle Siinain vuorella, ja oli myös isiemme kanssa.
Hän sai eläviä sanoja meille annettaviksi.'
Ne elävät sanat eivät tahtoneet heille kelvata, eikä Mooses johdattajaksi. Samoin ei meille tahdo Jumalan Sana kelvata, eikä Jeesus Kristus elämämme Herraksi ja Kuninkaaksi.- Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
Jumalan Pyhän Hengen avulla, taittuu tämä erämaataival päivä kerrallaan.
Riittää kullekkin päivälle oma vaivansa.
Tästä kuvauksena on Israelin kansan erämaassa vaeltamat neljäkymmentä vuotta.
Jos Teuvo tällä tiellä pysyy ja tottelee Jumalaa, kuten kansa kulkiessaan ei lähtenyt liikkeelle ennenkuin pilvi ilmestysmajan päältä kohosi merkiksi,että nyt oli Jumalan aika lähteä, niin hän saa kokea elämässään samat Jumalan ihmeet, kuin kansakin erämaassa.
Samat, sekä positiiviset, että negatiiviset ihmeet olisi Jumalalla tarkoitus meidän jokaisen elämässä tehdä.
'Katso Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta. Hänen ankaruuttaan langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttään sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt.'
'Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.
Sentähden, joka luulee seisovsnsa, katsokoon, ettei lankea.'
'Tämän Mooseksen, jonka he kielsivät sanoen:
'Kuka sinut on asettanut päämieheksi ja tuomariksi?',
hänet Jumala lähetti päämieheksi ja lunastajaksi sen enkelin kautta, joka hänelle orjantappurapensaassa oli ilmestynyt.
Hän johdatti heidät sieltä pois, tehden ihmeitä ja tunnustekoja Egyptin maassa ja Punaisessa meressä ja erämaassa neljänäkymmenenä vuotena.
Tämä on se Mooses, joka sanoi israelilaisille:
'Profeetan, minun kaltaiseni, Jumala on teille herättävä teidän veljienne joukosta'.
Hän on se, joka seurakunnassa, erämaassa, oli enkelin kanssa, joka puhui hänelle Siinain vuorella, ja oli myös isiemme kanssa.
Hän sai eläviä sanoja meille annettaviksi.'
Ne elävät sanat eivät tahtoneet heille kelvata, eikä Mooses johdattajaksi. Samoin ei meille tahdo Jumalan Sana kelvata, eikä Jeesus Kristus elämämme Herraksi ja Kuninkaaksi.Sano SofiaDaan miksi Mooses ei johdattanut loppuun asti, vaan tarvittiin Joosua viemään kansa luvattuun maahan?
>Ne elävät sanat eivät tahtoneet heille kelvata, eikä Mooses johdattajaksi. Samoin ei meille tahdo Jumalan Sana kelvata, eikä Jeesus Kristus elämämme Herraksi ja Kuninkaaksi.<
Eikö Jeesuksenkin pitänyt mennä pois, että Hän voi ilmestyä kuninkaana. Jeesus Kristus Elämän Herrana ja kuninkaana tulee vasta ristin toisella puolella.
Vertaan tätä Jeesuksen pois menemistä Moosekseen joka myös otettiin pois Israelin kansalta. - muukalainen 4
Esa T kirjoitti:
>TEUVO EI USKALLA KOETELLA HÄNTÄ VALLASSAAN PITÄVÄÄ HENKEÄ SILLÄ TEUVO TIETÄÄ, ETTÄ JOS HÄN KOETTELEE, NIIN HÄNEN AINOA TURVANSA - TEUVOSSA OLEVA HENKI HÄIPPÄSEE POIS.<
Näin varmasti on.
"Vielä kerran Minä haluan järisyttää, että se jäisi mikä ei enää järise." Maan järistys on kamala jos ei ole mitään pysyvää tilalle.
Toivotan Jumalan voimaa ja kärsivällisyyttä sinulle Voitto Ramu, jatkamaan työtäsi Teuvon ojentamiseksi.
Astun itse joksikin aikaa sivuun, sillä minulla ei ole enää sanoja millä jatkaa. Mutta tulen joskus takaisin jos Pyhä Henki siihen kehoittaa.
Halusin myös näyttää että Teuvossa on Saastanen henki, mutta nyt Teuvo on siitä itse ylpeä, ja pitää siitä kiini.
Henget pitää aina koetella, niin kuin tässä sanot, mutta se ei tunnu olevan kaikille selvää.on ollut murheellista nähdä sinun kelkkasi
kääntyvän.
Tiedän että sanot minusta samaa, mutta siinä
puhut valhetta, koska minä tiedän millä tiellä
kuljen,sillä samalla Elämän kaidalla tiellä
jolle Jumalan armosta olen saanut käydä.
Kun kerran olen Jeesuksen yhteyteen päässyt
hän on luvannut pitää huolen.
Hän on luvannut omansa varjella kaikelta pahalta
tähän saan uskoa.
"Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema
eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat,
ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään
muu luotu voi meitä(minua) erottaa
Jumalan rakkaudesta, joka on
Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme:"
"Kaikki vääryys on syntiä.
Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.
Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää
itsestänsä vaarin, eikä häneen
ryhdy se paha.
Me tiedämme, että olemme Jumalasta,
ja koko maailma on pahan vallassa.
Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on
tullut ja antanut meille ymmärryksen,
tunteaksemme sen Totisen;
ja me olemme siinä Totisessa,
hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa.
Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä."
Tiedän että sinussa oleva henki arsyyntyy
tällaisista edelläolevista Jumalan sanoista.
En sitä ihmettele, sillä ei se toisin voi olla.
Mutta ikävä vain että sinä et huomaa mikä se
henki on.
Se on sen henki joka on tuhansien ja taas
tuhansien valheiden isä joka todella syöttelee
omiansa niin taitavasti että jopa valitutkin
voivat eksyä.
Meillä on täällä todella taistelu pahoja valtoja
vastaan eikä verta ja lihaa vastaan.
Kukin olemme sen Herran palvelijoita ketä
tottelemaan me antaudumme.
Että kahdessa leirissä täällä ollaan.
Jos et ole Jumalan puolta sinä olet silloin
saatanan puolella.
Ja niinkuin Jeesuksen omat kokevat Hengen
yhteyttä Pyhässä Hengessä, niin samoin
saatanan omat kokevat hengen yhteyttä
keskenään samassa saatanan henkessä.
Ei ole mitään muuta, näin se on yksinkertaisesti.
Siksi ei ole turhaan Raamatussa sanottu;
"etsikää ensin Jumalaa ja hänen vanhurskauttaan
niin kaikki muukin teille annetaan."
Näin yksinkertainen kehoitus on annettu,
jossa on lupaus että kaiken muukin tulette
saamaan.
Ei ole siis Raamatussa sanottu, etsikää ensin,
seurakuntaa ihmisten yhteyttä niin tulette
saamaan kaiken muunkin.
Ei.
Vaan etsikää ensin Jumalaa ja hänen vanhurskauttaan, niin kaikki muukin
teille annetaan.
Jumala ei totisesti valehtele, sen minkä
hän lupaa hän myös pitää.
Älkää enää tehkö Jumalaa valehtelijaksi,
vaan pyytäkää että hän teidät johdattaisi
Elämän Kaidalle tielle niin että tekin pääsisitte
tuntemaan Totuuden.
Aika voimakkaat uhokkaat jäähyväiset Esa
jätit, mutta ei muuta voi kun toivoa
että Jumala sinut vielä ravistaisi hereille. Esa T kirjoitti:
Sano SofiaDaan miksi Mooses ei johdattanut loppuun asti, vaan tarvittiin Joosua viemään kansa luvattuun maahan?
>Ne elävät sanat eivät tahtoneet heille kelvata, eikä Mooses johdattajaksi. Samoin ei meille tahdo Jumalan Sana kelvata, eikä Jeesus Kristus elämämme Herraksi ja Kuninkaaksi.<
Eikö Jeesuksenkin pitänyt mennä pois, että Hän voi ilmestyä kuninkaana. Jeesus Kristus Elämän Herrana ja kuninkaana tulee vasta ristin toisella puolella.
Vertaan tätä Jeesuksen pois menemistä Moosekseen joka myös otettiin pois Israelin kansalta.mutta Jeesus Kristus, Jumalan Poika vie. Hän vie ihan perille asti.
"Me tulemme, ja jäämme hänen tykönsä asumaan." Ketkä me?
Isä, Poika ja Pyhä Henki, pyhä kolmiyhteinen Jumala.
Hän itse tulee luokseni ja asuu minussa.
Näin pääsen perille, Jumalan Pyhän Hengen voimalla.- Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
mutta Jeesus Kristus, Jumalan Poika vie. Hän vie ihan perille asti.
"Me tulemme, ja jäämme hänen tykönsä asumaan." Ketkä me?
Isä, Poika ja Pyhä Henki, pyhä kolmiyhteinen Jumala.
Hän itse tulee luokseni ja asuu minussa.
Näin pääsen perille, Jumalan Pyhän Hengen voimalla.>Koska laki ei vie perille, mutta Jeesus Kristus, Jumalan Poika vie. Hän vie ihan perille asti.<
Siksi todellakin, "Jeesus Kristus on lain loppu." Laki tehtiin sen rikkojia varten, joten silloin kun ei enää rikota ei tarvita lakiakaan. Kun Jeesus Kristus tulee meissä lihaksi, niin Hän ei riko lakia.
Jeesus oli Johannes Kastajassa,joka valmisti Herralle tien.
Jeesus oli myös laissa,joka tapettiin ristille.
Ja Jeesus oli Pyhässä hengessä,joka annettiin Hänen mentyä pois.
Jeesus Kristus todellakin kulkee loppuun asti, "Hän oli, Hän on, ja Hän on tuleva."
Tarvitaanko sitten tähän, "Hän on," 40 vuotta erämaata, vai 3,5 vuotta Jeesuksen seurassa, niin kuin opetuslapset, tai olisiko vieläkin lyhyempi aika riittänyt.
Nämä samat kolme vaihetta oli myös Israelilaisilla. Jumalan kansa, Egyptissä maailman orjana. Jumalan kansa erämaassa Mooseksen johtamana, ja Jumalan kansa luvatussa maassa Joosuan johtamana.
Punainen meri oli rajana kun tämä ensimmäinen johdattaja kuoli, niin kuin Johannes kastajan oli kuoltava.
Jordanin virta oli rajana kun toinen johdattaja kuoli, niin kuin kristuksen oli kuoltava.
ja luvattu maa oli lupauksen maa, niin kuin Pyhä henki luvattiin, jos Jeesus menee pois.
"Jeesus Kristus oli alku ja loppu." Mutta tarvittiin ne 3 päivää jolla Jeesus lupasi rakentaa Jerusalemin temppelin uudelleen. Esa T kirjoitti:
>Koska laki ei vie perille, mutta Jeesus Kristus, Jumalan Poika vie. Hän vie ihan perille asti.<
Siksi todellakin, "Jeesus Kristus on lain loppu." Laki tehtiin sen rikkojia varten, joten silloin kun ei enää rikota ei tarvita lakiakaan. Kun Jeesus Kristus tulee meissä lihaksi, niin Hän ei riko lakia.
Jeesus oli Johannes Kastajassa,joka valmisti Herralle tien.
Jeesus oli myös laissa,joka tapettiin ristille.
Ja Jeesus oli Pyhässä hengessä,joka annettiin Hänen mentyä pois.
Jeesus Kristus todellakin kulkee loppuun asti, "Hän oli, Hän on, ja Hän on tuleva."
Tarvitaanko sitten tähän, "Hän on," 40 vuotta erämaata, vai 3,5 vuotta Jeesuksen seurassa, niin kuin opetuslapset, tai olisiko vieläkin lyhyempi aika riittänyt.
Nämä samat kolme vaihetta oli myös Israelilaisilla. Jumalan kansa, Egyptissä maailman orjana. Jumalan kansa erämaassa Mooseksen johtamana, ja Jumalan kansa luvatussa maassa Joosuan johtamana.
Punainen meri oli rajana kun tämä ensimmäinen johdattaja kuoli, niin kuin Johannes kastajan oli kuoltava.
Jordanin virta oli rajana kun toinen johdattaja kuoli, niin kuin kristuksen oli kuoltava.
ja luvattu maa oli lupauksen maa, niin kuin Pyhä henki luvattiin, jos Jeesus menee pois.
"Jeesus Kristus oli alku ja loppu." Mutta tarvittiin ne 3 päivää jolla Jeesus lupasi rakentaa Jerusalemin temppelin uudelleen.ihan siihen asti,kun tämä ruumis kuopataan, eli luvatun maan rajalle asti, johon saakka Mooseskin oli Israelin kansan johtajana.
Se luvattu maa on Taivas, jossa uskominen muuttuu näkemiseksi.
"Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista. Mutta se, joka on valmistant meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi. Sentähden me olemme aina turvallisella mielellä ja tiedämme, että niin kauan kuin olemme tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta; sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä." 2.Kor.5- sivusta seuraaja
TeuvoSuni kirjoitti:
Tähän asti olen puhunut vain kahdesta ystävästä.
Nyt on Jumala Jumala palkinnut jo tämän netinkin
kautta niin, että joukkoomme on ilmestynyt kaksi
uutta, joten meitä on nyt viisi: kaksi naista ja
kolme miestä. Montako totuudelle salarakasta
mahtanee olla, siitä ei ole tietoa. Tästä
huolimatta harvassa totuutta etsivät ja siitä
elävät ovat. Yhtä harvassa kuin silloinkin, kun Pietari kirjoitti:
"Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, tervehtii
valittuja, jotka asuvat hajallaan muukalaisina
Pontoksessa, Galatiassa, Kappadokiassa, Bityniassa
ja Aasian maakunnassa ja jotka Isä Jumala suunnitelmansa
mukaisesti on Hengellään pyhittänyt elämään
Jeesukselle Kristukselle kuuliaisina ja hänen
verellään puhtaaksi vihmottuina.
Tulkoon armo ja rauha yhä runsaampana teidän osaksenne."
Huomaa muukalainen! Pietarikin tunsi muukalaisia.Teuvo,Sofia Daan ja muukalainen 4, kun jaksatte taistella näitä lahko-oppeja vastaan.
"Teillä ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan, vaan pahuuden henkivaltoja...ef.6." - Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
ihan siihen asti,kun tämä ruumis kuopataan, eli luvatun maan rajalle asti, johon saakka Mooseskin oli Israelin kansan johtajana.
Se luvattu maa on Taivas, jossa uskominen muuttuu näkemiseksi.
"Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista. Mutta se, joka on valmistant meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi. Sentähden me olemme aina turvallisella mielellä ja tiedämme, että niin kauan kuin olemme tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta; sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä." 2.Kor.5>Se luvattu maa on Taivas, jossa uskominen muuttuu näkemiseksi.<
En tiennytkään että taivaassa soditaan, luvattu maa piti valloittaa kaupunki kerrallaan. Ja Ainin kaupunkissa kuoli monta Israelilaista taistelussa.
Mies joka oli syypää tähän, niin hänet ja hänen vaimonsa lapsensa ja karjansa Jumala käski kivittämään, ja kaikki hänen omaisuus poltettiin.
Kyllä minun taivas on vielä eri näköinen.
Mieti vielä kerran oletko ymmärtänyt jotain väärin. - Esa T
muukalainen 4 kirjoitti:
on ollut murheellista nähdä sinun kelkkasi
kääntyvän.
Tiedän että sanot minusta samaa, mutta siinä
puhut valhetta, koska minä tiedän millä tiellä
kuljen,sillä samalla Elämän kaidalla tiellä
jolle Jumalan armosta olen saanut käydä.
Kun kerran olen Jeesuksen yhteyteen päässyt
hän on luvannut pitää huolen.
Hän on luvannut omansa varjella kaikelta pahalta
tähän saan uskoa.
"Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema
eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat,
ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään
muu luotu voi meitä(minua) erottaa
Jumalan rakkaudesta, joka on
Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme:"
"Kaikki vääryys on syntiä.
Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.
Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää
itsestänsä vaarin, eikä häneen
ryhdy se paha.
Me tiedämme, että olemme Jumalasta,
ja koko maailma on pahan vallassa.
Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on
tullut ja antanut meille ymmärryksen,
tunteaksemme sen Totisen;
ja me olemme siinä Totisessa,
hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa.
Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä."
Tiedän että sinussa oleva henki arsyyntyy
tällaisista edelläolevista Jumalan sanoista.
En sitä ihmettele, sillä ei se toisin voi olla.
Mutta ikävä vain että sinä et huomaa mikä se
henki on.
Se on sen henki joka on tuhansien ja taas
tuhansien valheiden isä joka todella syöttelee
omiansa niin taitavasti että jopa valitutkin
voivat eksyä.
Meillä on täällä todella taistelu pahoja valtoja
vastaan eikä verta ja lihaa vastaan.
Kukin olemme sen Herran palvelijoita ketä
tottelemaan me antaudumme.
Että kahdessa leirissä täällä ollaan.
Jos et ole Jumalan puolta sinä olet silloin
saatanan puolella.
Ja niinkuin Jeesuksen omat kokevat Hengen
yhteyttä Pyhässä Hengessä, niin samoin
saatanan omat kokevat hengen yhteyttä
keskenään samassa saatanan henkessä.
Ei ole mitään muuta, näin se on yksinkertaisesti.
Siksi ei ole turhaan Raamatussa sanottu;
"etsikää ensin Jumalaa ja hänen vanhurskauttaan
niin kaikki muukin teille annetaan."
Näin yksinkertainen kehoitus on annettu,
jossa on lupaus että kaiken muukin tulette
saamaan.
Ei ole siis Raamatussa sanottu, etsikää ensin,
seurakuntaa ihmisten yhteyttä niin tulette
saamaan kaiken muunkin.
Ei.
Vaan etsikää ensin Jumalaa ja hänen vanhurskauttaan, niin kaikki muukin
teille annetaan.
Jumala ei totisesti valehtele, sen minkä
hän lupaa hän myös pitää.
Älkää enää tehkö Jumalaa valehtelijaksi,
vaan pyytäkää että hän teidät johdattaisi
Elämän Kaidalle tielle niin että tekin pääsisitte
tuntemaan Totuuden.
Aika voimakkaat uhokkaat jäähyväiset Esa
jätit, mutta ei muuta voi kun toivoa
että Jumala sinut vielä ravistaisi hereille.Muukalainen 4 kysyn sinultakin samaa mitä kysyin Sunilta.
Oltko myös sitä mieltä, että Saatana on sinut ja sinun lapsesi kastanut, ja vihkinyt teidän avioliittonne?
Ja oletko myös sitä mieltä että on Saatanalta normaalia käytöstä sotia itseään vastaan? Ensin tuhota ihminen, ja sen jälkeen johdattaa Kristuksen luokse.
Kyllä sinäkin saat minut sanattomaksi, jos vastaat molempiin kysymyksiin kyllä. sivusta seuraaja kirjoitti:
Teuvo,Sofia Daan ja muukalainen 4, kun jaksatte taistella näitä lahko-oppeja vastaan.
"Teillä ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan, vaan pahuuden henkivaltoja...ef.6."Ei kukaan voi olla loppuun saakka sivusta seuraaja, koska kirjoitettu on:
"Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan,
ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa."
Tosin - on myös kirjoitettu:
"Hänkin oli Jeesuksen opetuslapsi - mutta salaa."TeuvoSuni kirjoitti:
Ei kukaan voi olla loppuun saakka sivusta seuraaja, koska kirjoitettu on:
"Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan,
ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa."
Tosin - on myös kirjoitettu:
"Hänkin oli Jeesuksen opetuslapsi - mutta salaa."ja on Jeesuksen kanssa kokoamassa!
Esa T kirjoitti:
>Se luvattu maa on Taivas, jossa uskominen muuttuu näkemiseksi.<
En tiennytkään että taivaassa soditaan, luvattu maa piti valloittaa kaupunki kerrallaan. Ja Ainin kaupunkissa kuoli monta Israelilaista taistelussa.
Mies joka oli syypää tähän, niin hänet ja hänen vaimonsa lapsensa ja karjansa Jumala käski kivittämään, ja kaikki hänen omaisuus poltettiin.
Kyllä minun taivas on vielä eri näköinen.
Mieti vielä kerran oletko ymmärtänyt jotain väärin.eikä sota lopu, ennenkuin vihollisista viimeinen - kuolema on voitettu. Älä muuta luule!
Mooses lähetettiin vapauttamaan kansa Egyptin orjuudesta. Kristus on lähetetty vapauttamaan meidät synnin orjuudesta.
Kansa veisasi kiitosta Jumalalle Punaisen meren rannalla, kun olivat pelastuneet vihollisen kynsistä vapauteen. Näin me kiitämme riemulla ja sydämen pohjasta, kun Jeesus meidät ottaa omikseen ja tekee todellisesti vapaiksi, että pääsemme irti synnin orjuudesta.
Siihen meren rannalle ei kuitenkaan ollut tarkoitus jäädä kiittämään. Päinvastoin - matka oli vasta alussa.
Tästä alkaa uskovan elämä, eli se erämäätaival, joka tämä maallinen matkamme todella on. Jumalan ihmeitten ja kuritusten kautta kulkemista päivä kerrallaan, niinkuin Herra Jeesus itse johdattaa.
Silloin kun ihminen kuolee, siis kun tämä maallinen maja todella kuolee ja kuopataan, silloin voitetaan vihollisista viimeinen ja luvattu maa on kokonaan ja lopullisesti meidän.
Sotimisaika on tällä puolella ja sotatanner on meidän oma sydämemme. Mutta älä luulekaan, että voit kuolla, ennenkuin kuolet.
Et kokonaan, sillä muuten et tarvitsisi kilvoitusta, etkä Vapahtajaa Jeesusta Kristusta.
Hänen armossaan on sinulle kyllin, jos sitä yleensä tarvitset sotaan syntiä ja omasta lihasta nousevia vihollisia vastaan. Ei auta sanoa Herralle: 'Emme voita heitä.'
Herra sanoo: 'Tuhoa ja hävitä heidät kaikki', ilman mitään inhimillistä armoa. Näin suuri on Herran viha syntiä ja saastaisuutta vastaan, sillä hän tietää, että jos hän ei saa tuhota sitä, se tuhoaa ja hukuttaa meidät. Synti on hylättävä kokonaan ja kuolemassa maa on meidän!Esa T kirjoitti:
Muukalainen 4 kysyn sinultakin samaa mitä kysyin Sunilta.
Oltko myös sitä mieltä, että Saatana on sinut ja sinun lapsesi kastanut, ja vihkinyt teidän avioliittonne?
Ja oletko myös sitä mieltä että on Saatanalta normaalia käytöstä sotia itseään vastaan? Ensin tuhota ihminen, ja sen jälkeen johdattaa Kristuksen luokse.
Kyllä sinäkin saat minut sanattomaksi, jos vastaat molempiin kysymyksiin kyllä.vääjäämättä sotimaan itseänsä vastaan. Johan se joutui naulaamaan Jeesuksen Kristuksen ristille meille Vapahtajaksi ja siinä samalla valmisti itsellensä lopullisen tuhon, joka lopullisesti toteutuu pian.
- Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
vääjäämättä sotimaan itseänsä vastaan. Johan se joutui naulaamaan Jeesuksen Kristuksen ristille meille Vapahtajaksi ja siinä samalla valmisti itsellensä lopullisen tuhon, joka lopullisesti toteutuu pian.
>Saatana joutuu vääjäämättä sotimaan itseänsä vastaan. Johan se joutui naulaamaan Jeesuksen Kristuksen ristille meille Vapahtajaksi ja siinä samalla valmisti itsellensä lopullisen tuhon, joka lopullisesti toteutuu pian.<
Saatana luotti että Jeesus sortuu tulemaan alas ristiltä, joten hän ei tietoisesti sodi itseään vastaan.
On täysin eri asia tulla kirkkoon julistamaan Kristusta, kuin luottaa Jeesuksen epä onnistumiseen.
Monta superkristittyä on tullut Saatanan kiusaamasta ihmisestä, mutta pääsääntöisin kaikki maailman ongelmat näyttävät tulevan, juuri sairauksien köyhyyden ja riiston kautta.
Ei Saatana tietoisesti itseään vastaan sodi. Esa T kirjoitti:
>Saatana joutuu vääjäämättä sotimaan itseänsä vastaan. Johan se joutui naulaamaan Jeesuksen Kristuksen ristille meille Vapahtajaksi ja siinä samalla valmisti itsellensä lopullisen tuhon, joka lopullisesti toteutuu pian.<
Saatana luotti että Jeesus sortuu tulemaan alas ristiltä, joten hän ei tietoisesti sodi itseään vastaan.
On täysin eri asia tulla kirkkoon julistamaan Kristusta, kuin luottaa Jeesuksen epä onnistumiseen.
Monta superkristittyä on tullut Saatanan kiusaamasta ihmisestä, mutta pääsääntöisin kaikki maailman ongelmat näyttävät tulevan, juuri sairauksien köyhyyden ja riiston kautta.
Ei Saatana tietoisesti itseään vastaan sodi.se joutuu olemaan tahtoi tai ei.
"Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalan aivoituksen mukaan ovat kutsutut."- Muukalainen.
Esa T kirjoitti:
Sano SofiaDaan miksi Mooses ei johdattanut loppuun asti, vaan tarvittiin Joosua viemään kansa luvattuun maahan?
>Ne elävät sanat eivät tahtoneet heille kelvata, eikä Mooses johdattajaksi. Samoin ei meille tahdo Jumalan Sana kelvata, eikä Jeesus Kristus elämämme Herraksi ja Kuninkaaksi.<
Eikö Jeesuksenkin pitänyt mennä pois, että Hän voi ilmestyä kuninkaana. Jeesus Kristus Elämän Herrana ja kuninkaana tulee vasta ristin toisella puolella.
Vertaan tätä Jeesuksen pois menemistä Moosekseen joka myös otettiin pois Israelin kansalta.Koska se oli rangaistus kapinoinnista israelin kansalle.
Yksikään joka lähti egyptistä, ei tule pääsemään luvattuun maahan,ei Mooseskaan. - Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
eikä sota lopu, ennenkuin vihollisista viimeinen - kuolema on voitettu. Älä muuta luule!
Mooses lähetettiin vapauttamaan kansa Egyptin orjuudesta. Kristus on lähetetty vapauttamaan meidät synnin orjuudesta.
Kansa veisasi kiitosta Jumalalle Punaisen meren rannalla, kun olivat pelastuneet vihollisen kynsistä vapauteen. Näin me kiitämme riemulla ja sydämen pohjasta, kun Jeesus meidät ottaa omikseen ja tekee todellisesti vapaiksi, että pääsemme irti synnin orjuudesta.
Siihen meren rannalle ei kuitenkaan ollut tarkoitus jäädä kiittämään. Päinvastoin - matka oli vasta alussa.
Tästä alkaa uskovan elämä, eli se erämäätaival, joka tämä maallinen matkamme todella on. Jumalan ihmeitten ja kuritusten kautta kulkemista päivä kerrallaan, niinkuin Herra Jeesus itse johdattaa.
Silloin kun ihminen kuolee, siis kun tämä maallinen maja todella kuolee ja kuopataan, silloin voitetaan vihollisista viimeinen ja luvattu maa on kokonaan ja lopullisesti meidän.
Sotimisaika on tällä puolella ja sotatanner on meidän oma sydämemme. Mutta älä luulekaan, että voit kuolla, ennenkuin kuolet.
Et kokonaan, sillä muuten et tarvitsisi kilvoitusta, etkä Vapahtajaa Jeesusta Kristusta.
Hänen armossaan on sinulle kyllin, jos sitä yleensä tarvitset sotaan syntiä ja omasta lihasta nousevia vihollisia vastaan. Ei auta sanoa Herralle: 'Emme voita heitä.'
Herra sanoo: 'Tuhoa ja hävitä heidät kaikki', ilman mitään inhimillistä armoa. Näin suuri on Herran viha syntiä ja saastaisuutta vastaan, sillä hän tietää, että jos hän ei saa tuhota sitä, se tuhoaa ja hukuttaa meidät. Synti on hylättävä kokonaan ja kuolemassa maa on meidän!>Sydämessä soditaan,<
Sydämestä minä puhunkin, historia tai maailmanlopun ennustukset vain kertovat sydämestä.
Juuri uskovan sydämessä on orjuus, erämaa ja luvattu maa. Ekypti kuvaa maailmaa, jotka eivät ole uskossa, ja Israel kuvaa uskovaa.
Kaikki Jeesuksen lopunajan ennustukset kuvaavat sydäntä, ja koko ilmestyskirja kuvaa sydäntä.
Puhun juuri sydämestä jonka jokainen omistaa,ja siellä on alku ja loppu.
>eikä sota lopu, ennenkuin vihollisista viimeinen - kuolema on voitettu. Älä muuta luule<
Jos on viimeinen vihollinen niin on ensimmäinenkin ja sen välissä on paljon voitettavia vihollisia. Enkä tiedä kuin Elian ja Haanokin jotka voittivat viimeisenkin vihollisen, sillä molemmat menivät elävinä taivaaseen.
Eikö Israelilaiset suuttuneet Jeesukselle, kun Jeesus sanoi ettei tarvi kuolla. Ja Paavalikin sanoo, "kerron teille salaisuuden, kaikki emme kuole mutta kaikki me muutumme."
Ilmestyskirja kuvaa sinulle matkaa, jos suostut kulkemaan näin pitkälle, kuin Elia ja Haanok kulkivat. He pysyivät Kristuksessa loppuun asti, "tule Herra Jeesus."
Meidän jokaisen sydämessä on kokonainen maailman kaikkeus, täydellisenä hyvänä ja pahana, ja paha on aikomus voittaa Kristuksen Hengen avulla.
Taivasten valtakunta alkaa jo täällä ajassa, kaikessa minkä Kristus on voittanut itselleen.
Luvatun maan valloitettu kaupunki,on taivasten valtakunnassa, jo täällä ajassa, ja jatkuu iankaikkisesti taivaassa.
Puhun pelkästään sydämestä, ja siitä kuinka paljon Kristus on saanut siitä otetta. Millään muulla ei ole mitään merkitystä. Raamatun historiasta ja lopun ajan ennustuksista, voin oppia mitä sydämessäni tapahtuu, mutta luonnollisena kuvauksena sanon EVVK, ei vois vähempi kiinnostaa. - Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
se joutuu olemaan tahtoi tai ei.
"Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalan aivoituksen mukaan ovat kutsutut."Tähän voin sanoa aamen. Olen täysin samaa mieltä.
- Esa T
Muukalainen. kirjoitti:
Koska se oli rangaistus kapinoinnista israelin kansalle.
Yksikään joka lähti egyptistä, ei tule pääsemään luvattuun maahan,ei Mooseskaan.>Koska se oli rangaistus kapinoinnista israelin kansalle. Yksikään joka lähti egyptistä, ei tule pääsemään luvattuun maahan,ei Mooseskaan.<
Laki on Kristuksen ensimmäinen kirkkaus, jonka Mooses välitti Israelilaisille. Ja tämä kirkkaus tapettiin ristille, eli Jeesus kantoi kapinointimme, ja siksi tämä ensimmäinen kirkkaus ei päässyt luvattuun maahan, niin kuin ei päässyt Mooseskaan. Jeesus kirkastettiin ristillä, mutta se kirkkaus tapettiin.
Toinen suurempi kirkkaus, taivaallinen kirkkaus syntyi, kun ensimmäinen kirkkaus oli kuollut.
"Mikä kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa, mikä kylvetään katoavana nousee katoamattomana." Puhun nyt taivasten valtakunnasta joka alkaa jo täällä ajassa.
Jos elämme Mooseksen ja Kristuksen kanssa yhtä aikaa, niin olemme hengellisiä huorintekijöitä, toisen pitää ensin kuolla.
"Nainen on miehen laista vapaa, kun mies on kuollut." muistaakseni room.7 Esa T kirjoitti:
>Sydämessä soditaan,<
Sydämestä minä puhunkin, historia tai maailmanlopun ennustukset vain kertovat sydämestä.
Juuri uskovan sydämessä on orjuus, erämaa ja luvattu maa. Ekypti kuvaa maailmaa, jotka eivät ole uskossa, ja Israel kuvaa uskovaa.
Kaikki Jeesuksen lopunajan ennustukset kuvaavat sydäntä, ja koko ilmestyskirja kuvaa sydäntä.
Puhun juuri sydämestä jonka jokainen omistaa,ja siellä on alku ja loppu.
>eikä sota lopu, ennenkuin vihollisista viimeinen - kuolema on voitettu. Älä muuta luule<
Jos on viimeinen vihollinen niin on ensimmäinenkin ja sen välissä on paljon voitettavia vihollisia. Enkä tiedä kuin Elian ja Haanokin jotka voittivat viimeisenkin vihollisen, sillä molemmat menivät elävinä taivaaseen.
Eikö Israelilaiset suuttuneet Jeesukselle, kun Jeesus sanoi ettei tarvi kuolla. Ja Paavalikin sanoo, "kerron teille salaisuuden, kaikki emme kuole mutta kaikki me muutumme."
Ilmestyskirja kuvaa sinulle matkaa, jos suostut kulkemaan näin pitkälle, kuin Elia ja Haanok kulkivat. He pysyivät Kristuksessa loppuun asti, "tule Herra Jeesus."
Meidän jokaisen sydämessä on kokonainen maailman kaikkeus, täydellisenä hyvänä ja pahana, ja paha on aikomus voittaa Kristuksen Hengen avulla.
Taivasten valtakunta alkaa jo täällä ajassa, kaikessa minkä Kristus on voittanut itselleen.
Luvatun maan valloitettu kaupunki,on taivasten valtakunnassa, jo täällä ajassa, ja jatkuu iankaikkisesti taivaassa.
Puhun pelkästään sydämestä, ja siitä kuinka paljon Kristus on saanut siitä otetta. Millään muulla ei ole mitään merkitystä. Raamatun historiasta ja lopun ajan ennustuksista, voin oppia mitä sydämessäni tapahtuu, mutta luonnollisena kuvauksena sanon EVVK, ei vois vähempi kiinnostaa.koko Raamattu puhuu ja siihen tähtää.
"Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee."Muukalainen. kirjoitti:
Koska se oli rangaistus kapinoinnista israelin kansalle.
Yksikään joka lähti egyptistä, ei tule pääsemään luvattuun maahan,ei Mooseskaan.Raamatussa sanotaan.
Esa T kirjoitti:
>Koska se oli rangaistus kapinoinnista israelin kansalle. Yksikään joka lähti egyptistä, ei tule pääsemään luvattuun maahan,ei Mooseskaan.<
Laki on Kristuksen ensimmäinen kirkkaus, jonka Mooses välitti Israelilaisille. Ja tämä kirkkaus tapettiin ristille, eli Jeesus kantoi kapinointimme, ja siksi tämä ensimmäinen kirkkaus ei päässyt luvattuun maahan, niin kuin ei päässyt Mooseskaan. Jeesus kirkastettiin ristillä, mutta se kirkkaus tapettiin.
Toinen suurempi kirkkaus, taivaallinen kirkkaus syntyi, kun ensimmäinen kirkkaus oli kuollut.
"Mikä kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa, mikä kylvetään katoavana nousee katoamattomana." Puhun nyt taivasten valtakunnasta joka alkaa jo täällä ajassa.
Jos elämme Mooseksen ja Kristuksen kanssa yhtä aikaa, niin olemme hengellisiä huorintekijöitä, toisen pitää ensin kuolla.
"Nainen on miehen laista vapaa, kun mies on kuollut." muistaakseni room.7veisataan 'Mooseksen ja Karitsan virttä'.
- Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
koko Raamattu puhuu ja siihen tähtää.
"Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee."Tähänkin voin sanoa aamen, olen täysin samaa mieltä.
>"Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee."<
Ja tähän voisi jatkaa, "suu puhuu sydämen kyllyydestä." Suu paljastaa mitä sydämellä on, ja siksi onkin uskallettu kirjoittaa, "kuka hallitsee kielensä, on täydellinen." - Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
veisataan 'Mooseksen ja Karitsan virttä'.
Tässä on sinulle SofiaDaan kuvaus Mooseksesta ja Kristuksesta. Room 7
Vapaus laista
1 Veljet, tehän tunnette lain ja tiedätte, että laki hallitsee ihmistä niin kauan kuin hän elää. 2 Laki sitoo naimisissa olevan naisen mieheensä niin kauan kuin tämä on elossa. Mutta jos mies kuolee, nainen vapautuu siitä laista, joka sitoi hänet mieheen. 3 Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja. Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä eikä tee aviorikosta, jos menee naimisiin toisen miehen kanssa. 4 Samoin on teidän laitanne, veljeni. Kristuksen kuolemassa te hänen ruumiinsa jäseninä olette kuolleet vapaiksi laista ja kuulutte nyt toiselle, hänelle joka on herätetty kuolleista. Näin me kannamme hedelmää Jumalalle.
Laki tehtiin sen rikkojia varten, ja silloin kun ei enäärikota ei tarvita lakiakaan. "Kristus on lain loppu."
Joosua kulki Egyptissä ja erämaassa mukana, mutta hänen aikansa tuli vasta luvatussa maassa.
Samoin Jeesus oli Johannes kastajassa, maanpäällisessä elämässä, ja pyhässä Hengessä, joka annettiin Jeesuksen mentyä pois.
"Kaikella on aikansa auringon alla" Puhun edelleen hengellisesti, sydämessä tapahtuvasta ajasta.
Lue ilmestyskirja alusta loppuun, niin näet miten erilaisia aikoja sydämessä on. Esa T kirjoitti:

Lue ilmestyskirja alusta loppuun, niin näet miten erilaisia aikoja sydämessä on.kun ei enää rikota, ei tarvita lakiakaan'
Se on Taivaassa.
Luther kirjoitti kuusi teosta lain kaatajia vastaan.
Jeesus sanoi elämän tietä etsivälle: 'Käskyt sinä tiedät.'- Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
kun ei enää rikota, ei tarvita lakiakaan'
Se on Taivaassa.
Luther kirjoitti kuusi teosta lain kaatajia vastaan.
Jeesus sanoi elämän tietä etsivälle: 'Käskyt sinä tiedät.'>Silloin, kun ei enää rikota, ei tarvita lakiakaan' Se on Taivaassa. <
Taivasten valtakunta alkaa jo täällä ajassa, ja jatkuu ikuisesti taivaassa. Mutta taivasten valtakuntaan ei pääse yksikään, pelkuri juomari aviorikkoja yms.
Niin kauan kuin rikomme emme pääse taivasten valtakuntaan. Minä vähenen ja Kristus kasvaa, ja se mikä on syntynyt ylhäältä ei riko, ja siksi on jo taivasten valtakunnassa.
Vanha minä jonka pitää vähetä, ei peri taivasten valtakuntaa, ja uusi minä on jo taivasten valtakunnassa.
Totisesti se on vasta taivaassa, niin kuin sanot, mutta taivasten valtakunta alkaa jo täällä ajassa.
"Lihan työt kuoletetaan Hengen avulla". Se mikä on kuoletettu on kuollut, eikä sitä silloin enää ole, ja se mikä syntyy ylhäältä tilalle ei tee enää syntiä. Näin minä vähenen ja Kristus kasvaa minussa.
Anteeksi saaminen on kokonaan eri asia kuin lihan kuolettaminen. Anteeksi saaminen kuuluu Johanneksen opetuslapseuteen, "katso jumalan karitsa, joka ottaa synnin pois." Johannes kastaa vedellä. Tämä on ensimmäinen liitto, hyvän omantunnon liitto.
Jeesus kastaa tulella, ja korjaa sen mikä ensimmäisen liiton aikana rikottiin. Tässä tapahtuu lihan kuolettaminen Hengen avulla, ja se mikä on kuollut, ei enää virkoa henkiin.
Lihan kuolettamisen jälkeen syntyy se mikä syntyy ylhäältä, ja tämä on uusi liitto, jota ei voi enää rikkoa. Se on kokonaan Jumalasta syntynyt, ja siksi ei enää riko lakia. Näin taivasten valtakunta alkaa jo täällä ajassa. Tämä taivaasta syntynyt tekee myös niitä tekoja, jotka kelpaavat Jumalalle ja suurempiakin tekoja mitä Jeesus teki maanpäällä ollessaan. ”Kylvetään heikkoudessa, ja nousee voimassa, kylvetään katoavana, ja nousee katoamattomana.” Tämä alkaa jo täällä ajassa, sen mukaan kuinka paljon Kristus on saanut kasvaa meissä.
Tämä on se salaisuus, jonka Paavali kertoi, ”kaikki emme kuole, mutta kaikki me muutumme.” Puhun edelleen hengellisesti, sillä sydämessä on koko maailma.
Temppelin rakentamiseen menee 3 päivää niin kuin Jeesus sanoi, Johannes kastaja, Jeesus Ihmisen poikana ja Jeesus Jumalan poikana. Mutta ennen kuin Jumalan poika tulee, niin Ihmisen pojan oli kärsittävä paljon.
Katso Ilmestyskirjaa, miten Jeesus ilmestyy, ja jos katsot sitä inhimillisin silmin, niin näet tien mahdottomana, mutta jos katsot sitä uskossa miten liha kuoletetaan Hengen avulla, niin lopulta tulee myös loppu, ”tule Herra Jeesus.” Esa T kirjoitti:
>Silloin, kun ei enää rikota, ei tarvita lakiakaan' Se on Taivaassa. <
Taivasten valtakunta alkaa jo täällä ajassa, ja jatkuu ikuisesti taivaassa. Mutta taivasten valtakuntaan ei pääse yksikään, pelkuri juomari aviorikkoja yms.
Niin kauan kuin rikomme emme pääse taivasten valtakuntaan. Minä vähenen ja Kristus kasvaa, ja se mikä on syntynyt ylhäältä ei riko, ja siksi on jo taivasten valtakunnassa.
Vanha minä jonka pitää vähetä, ei peri taivasten valtakuntaa, ja uusi minä on jo taivasten valtakunnassa.
Totisesti se on vasta taivaassa, niin kuin sanot, mutta taivasten valtakunta alkaa jo täällä ajassa.
"Lihan työt kuoletetaan Hengen avulla". Se mikä on kuoletettu on kuollut, eikä sitä silloin enää ole, ja se mikä syntyy ylhäältä tilalle ei tee enää syntiä. Näin minä vähenen ja Kristus kasvaa minussa.
Anteeksi saaminen on kokonaan eri asia kuin lihan kuolettaminen. Anteeksi saaminen kuuluu Johanneksen opetuslapseuteen, "katso jumalan karitsa, joka ottaa synnin pois." Johannes kastaa vedellä. Tämä on ensimmäinen liitto, hyvän omantunnon liitto.
Jeesus kastaa tulella, ja korjaa sen mikä ensimmäisen liiton aikana rikottiin. Tässä tapahtuu lihan kuolettaminen Hengen avulla, ja se mikä on kuollut, ei enää virkoa henkiin.
Lihan kuolettamisen jälkeen syntyy se mikä syntyy ylhäältä, ja tämä on uusi liitto, jota ei voi enää rikkoa. Se on kokonaan Jumalasta syntynyt, ja siksi ei enää riko lakia. Näin taivasten valtakunta alkaa jo täällä ajassa. Tämä taivaasta syntynyt tekee myös niitä tekoja, jotka kelpaavat Jumalalle ja suurempiakin tekoja mitä Jeesus teki maanpäällä ollessaan. ”Kylvetään heikkoudessa, ja nousee voimassa, kylvetään katoavana, ja nousee katoamattomana.” Tämä alkaa jo täällä ajassa, sen mukaan kuinka paljon Kristus on saanut kasvaa meissä.
Tämä on se salaisuus, jonka Paavali kertoi, ”kaikki emme kuole, mutta kaikki me muutumme.” Puhun edelleen hengellisesti, sillä sydämessä on koko maailma.
Temppelin rakentamiseen menee 3 päivää niin kuin Jeesus sanoi, Johannes kastaja, Jeesus Ihmisen poikana ja Jeesus Jumalan poikana. Mutta ennen kuin Jumalan poika tulee, niin Ihmisen pojan oli kärsittävä paljon.
Katso Ilmestyskirjaa, miten Jeesus ilmestyy, ja jos katsot sitä inhimillisin silmin, niin näet tien mahdottomana, mutta jos katsot sitä uskossa miten liha kuoletetaan Hengen avulla, niin lopulta tulee myös loppu, ”tule Herra Jeesus.”on se tilanne, että ei rikota. Niin kauan tarvitaan Jumalan lakia, kunnes ollaan perillä. Taivasten valtakunta alkaa täällä, mutta tulee täydelliseksi siellä. Taivasten valtakunta on sisällisesti meissä.
Kun ihminen syntyy uudesti Jumalan Pyhästä hengestä, on sitä kuvattu
Vanhassa Testamentissä niin, että Jumala panee lakinsa hänen sydämeensä ja vaikuttaa sen, että hän elää Hänen käskyjensä mukaan.
Näin ei laki siis ole enää ulkona, vaan se on sisällä sydämessä ja kulkee siis kokoajan mukana. Ei enää tuomitsevana, vaan rakkaana ja kalliina, jonka mukaisesti koko sydämestään tahdotaan elää.- Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
on se tilanne, että ei rikota. Niin kauan tarvitaan Jumalan lakia, kunnes ollaan perillä. Taivasten valtakunta alkaa täällä, mutta tulee täydelliseksi siellä. Taivasten valtakunta on sisällisesti meissä.
Kun ihminen syntyy uudesti Jumalan Pyhästä hengestä, on sitä kuvattu
Vanhassa Testamentissä niin, että Jumala panee lakinsa hänen sydämeensä ja vaikuttaa sen, että hän elää Hänen käskyjensä mukaan.
Näin ei laki siis ole enää ulkona, vaan se on sisällä sydämessä ja kulkee siis kokoajan mukana. Ei enää tuomitsevana, vaan rakkaana ja kalliina, jonka mukaisesti koko sydämestään tahdotaan elää.>Vasta Taivaassa on se tilanne, että ei rikota. Niin kauan tarvitaan Jumalan lakia, kunnes ollaan perillä. Taivasten valtakunta alkaa täällä, mutta tulee täydelliseksi siellä. Taivasten valtakunta on sisällisesti meissä.<
Taivasten valtakunta on ihan täydellinen taivas, joka vain jatkuu taivaassa iankaikkisesti. Mutta tänne taivasten valtakuntaan ei päästä ennen kuin, ei enää rikota. Mitään saastaista ei sinne päästetä. "Autuaita ovat puhtaat sydämestä, sillä heidän on taivasten valtakunta."
>Kun ihminen syntyy uudesti Jumalan Pyhästä hengestä, on sitä kuvattu Vanhassa Testamentissä niin, että Jumala panee lakinsa hänen sydämeensä ja vaikuttaa sen, että hän elää Hänen käskyjensä mukaan.<
Laki tehtiin sen rikkojia varten, eikä mikään mikä syntynyt ylhäältä tee syntiä, eli ei myöskään riko. "Jeesus kristus on lain loppu", ja silloin kun ei enää rikota, ei tarvita lakia. Miten siis Jumalasta syntynyt voi tarvita lakia, jos se kerran ei enää tee syntiä?
Tekeekö Pyhä Henki syntiä, eikö Hengestä synny Henki? Ei Pyhästä Hengestä voi syntyä saastanen henki, Pyhä on Pyhä joka on 100 prosenttisesti erotettu Jumalalle.
Laki on Kristuksen ensimmäinen kirkkaus Ihmisen poika, joka tapettiin ristille, ja Jumalallinen taivaasta syntyvä kirkkaus on Jumalan poika.
Tämä Jumalan poika ei tee enää syntiä, Ihmisen poika tuli synniksi kantaen meidän syntimme, ja siinä tuli myös lain loppu.
>Näin ei laki siis ole enää ulkona, vaan se on sisällä sydämessä ja kulkee siis kokoajan mukana. Ei enää tuomitsevana, vaan rakkaana ja kalliina, jonka mukaisesti koko sydämestään tahdotaan elää.<
Laki kulkee sydämessä niin kauan kuin rikomme, sillä lain tehtävä on tuomita rikkojansa. Tämä hetki voi olla sinulla vasta taivaassa, mutta se voi alkaa jo täällä maanpäällä, jota kuvataan taivasten valtakuntana.
Laki pysyy päällämme niin kauan kun luemme vain vanhan liiton kirjoituksia, ja tämä vanha liitto on lain liitto.
Ristin toisella puolella on vanha liitto, ja toisella puolella on uusi liitto. Eli toiselle puolelle haudataan vanha minä, ja ristin toisella puolella syntyy uusi minä.
Eikä tämä uusi minä edes osaa tehdä syntiä, sillä se on kokonaan syntynyt ylhäältä. Vanha minämme kuitenkin roikkuu mukana, kunnes se on kokonaan tapettu ristillä.
Vanha liitto rikottiin, mutta uutta liittoa ei voi ketään rikkoa. Sillä "mikään mikä on syntynyt Jumalasta ei tee syntiä", ja siksi sitä ei tarvitse enää rikkoa.
"Muutumme kristuksen kirkkautta katselemalla kuin kuvastimesta peittämättömin kasvoin, saman kirkkauden kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen." Tämä ensimmäinen kirkkaus on lain kirkkaus, ja kun laki on tappanut ristillä syntyy toinen suurempi taivaallinen kirkkaus.
Sanot että vasta taivaassa emme riko. Uskotko ollenkaan ristiin jossa tapetaan vanha minä. "Meidät on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa ristille."
Ei Jeesustakaan ristiinaulittu 40 vuotta, vaan tämä tapahtui muutamissa tunneissa.
Jos ruokimme ristillä roikkuvaa vanhaa minäämme aina kun se juuri on kuolemassa, niin voimme jatkaa ristiinnaulitsemista 40 vuotta, tai vaikka koko elämän, mutta tämä vasta onkin kidutusta.
Uusi minä syntyy taivaasta kun vanha minä on kuollut, mutta ei sekunttiakaan aikaisemmin. Ja vasta uusi minä ei tee enää syntiä, koska se on kokonaan syntynyt uudesti ylhäältä taivaasta.
Hengen avulla voidaan kuolettaa lihan työt, mutta jos tapamme lihaamme omalla voimalla, niin saamme kitua elämämme loppuun asti.
Taivasten valtakuntaan ei pääse yksikään joka rikkoo lakia, meidän ihmisestä syntynyt lihamme ei peri taivasten valtakuntaa. Vasta taivaasta syntynyt perii taivasten valtakunnan, ja se alkaa jo täällä ajassa. - muukalainen 4
Esa T kirjoitti:
Muukalainen 4 kysyn sinultakin samaa mitä kysyin Sunilta.
Oltko myös sitä mieltä, että Saatana on sinut ja sinun lapsesi kastanut, ja vihkinyt teidän avioliittonne?
Ja oletko myös sitä mieltä että on Saatanalta normaalia käytöstä sotia itseään vastaan? Ensin tuhota ihminen, ja sen jälkeen johdattaa Kristuksen luokse.
Kyllä sinäkin saat minut sanattomaksi, jos vastaat molempiin kysymyksiin kyllä.ihmisiähän nuo papit ovat olleet jotka ovat kasteet
suorittaneet, ja avoiliittomme vihkinyt.
Mutta kyllä minun täytyy sanoa, ettemme ole
hengen yhteyttä kokeneet näiden pappien kanssa.
Mutta eipä sitä ole vaihtoehtoa ollut, joten
kyllä meidän on pitänyt Herralle jättää tämä
asia hän sen tietää parhaiten, emmekä ole niin
suurta numeroa siitä tehneet, koska ei Jumalakaan
kohdallamme ole siihen puuttunut.
Koska tärkein asia on niinkuin Jumala sanassaan sanoo; "Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä
ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus".
Siis se on tärkein asia onko Jumala saanut
meidät synnyttää uudesti ylhäältä.
Tuota toista kysymystäsi en ymmärtänyt? - Esa T
muukalainen 4 kirjoitti:
ihmisiähän nuo papit ovat olleet jotka ovat kasteet
suorittaneet, ja avoiliittomme vihkinyt.
Mutta kyllä minun täytyy sanoa, ettemme ole
hengen yhteyttä kokeneet näiden pappien kanssa.
Mutta eipä sitä ole vaihtoehtoa ollut, joten
kyllä meidän on pitänyt Herralle jättää tämä
asia hän sen tietää parhaiten, emmekä ole niin
suurta numeroa siitä tehneet, koska ei Jumalakaan
kohdallamme ole siihen puuttunut.
Koska tärkein asia on niinkuin Jumala sanassaan sanoo; "Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä
ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus".
Siis se on tärkein asia onko Jumala saanut
meidät synnyttää uudesti ylhäältä.
Tuota toista kysymystäsi en ymmärtänyt?>ihmisiähän nuo papit ovat olleet jotka ovat kasteet suorittaneet, ja avoiliittomme vihkinyt.
Mutta kyllä minun täytyy sanoa, ettemme ole
hengen yhteyttä kokeneet näiden pappien kanssa.<
Tämän minä ymmärrän, mutta Sunia en joka väittää Saatanan kastavan kasteella, joka kelpaa Jumalalle. - muukalainen 4
sivusta seuraaja kirjoitti:
Teuvo,Sofia Daan ja muukalainen 4, kun jaksatte taistella näitä lahko-oppeja vastaan.
"Teillä ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan, vaan pahuuden henkivaltoja...ef.6."sinuakin siunatkoon.
Ef.6:11-18.
Kaksi kertaa on Pyhä Henki antanut minun nähdä
Saatanan pukeutuneena kirkkauden enkelin asuun,
enkä yhtään ihmettele, että niin monet ovat
lähteneet sitä seuraamaan, kun se on sanonut:
"Minä se olen", tai: "Olen Vapahtajasi."
Toisella kerralla sain nähdä miten se mustana
tuhon enkelinä tervehti ensin Saatanan palvelijoita,
ja miten se sitten silmieni edessä pukeutui
kirkkauden enkelin asuun, ennen kuin lähti
tervehtimään pitkässä rivissä seisovia erilaisten
porttoseurakuntien paimenia.
Vaikuttavaa oli nähdä, miten se jokaisen porttopaimen
edessä muutti kirkkauden astetta hieman toiseksi,
etteivät he voisi yhtä olla. Ennen kuin vasta
hieman ennen sitä hetkeä, kun Kristus heidät kaikki kerralla tuhoaa.
Kristus ei koskaan esiinny omilleen siinä asussa,
missä hän ilmoitti Saatanan esiintyvän:
"Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia
työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen
apostoleiksi. Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin
valon enkeliksi. Ei siis ole mitenkään merkillistä,
että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian
palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun."
Ei siis todella ole mitenkään merkillistä, että
taas huomennakin kansa vaeltaa porttopappiensa
temppeleihin, kun luulevat heitä Jumalan asian
palvelijoiksi.- vaeltaa Ruukin
seurakunnassa, johon sinun lisäksi kuuluu pari muuta!
Kuka saarnaa teidän jumalan palveluksessanne?
Moneltako alkaa? Voinko tulla käymään?
Tahtoisin vierailevaksi puhujaksi? vaeltaa Ruukin kirjoitti:
seurakunnassa, johon sinun lisäksi kuuluu pari muuta!
Kuka saarnaa teidän jumalan palveluksessanne?
Moneltako alkaa? Voinko tulla käymään?
Tahtoisin vierailevaksi puhujaksi?Sitä yhteisöä, johon me kuulumme kutsutaan Raamatun
mukaisesti Jeesus Nasaretilaisen lahkoksi.
Tällä lahkolla ei ole kiinteää temppeliä, koska
tämän lahkon johtaja poisti ne omasta käytöstään
jo Golgatalla - siis yli 2000 vuotta sitten.
Tällä lahkolla on toistaiseksi täällä vain kolme
kahdella jalalla liikkuvaa temppeliä, joissa on
käynnissä jatkuva jumalanpalvelus, kuten kirjoitettu on:
"Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidänmukanaan.
Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani.
Siksi Herra sanoo (teille, jotka vielä ihmiskäsin
tehdyissä temppeleissä kokoonnutte): - Lähtekää
pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä
koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan
ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.
Näin sanoo Herra kaikkivaltias.
Vaikka minunkin maalliseen asuntoon on lopulta
helppo löytää, mutta tämän Hengen temppeliin
ei niin vaan helpolla puhujaksi pääsekään, koska
tämän lahkon johtaja testaa kaikki puhujansa ensin
ahtaassa portissa, ennen kuin nuo edellä mainitut
asiat pääsevät ihmisessä toteutumaan, joten vielä
sinullekin tämä kehotus:
"Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset
lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta
ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa
peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."
Vierailevaksi puhujaksi pääsee heti, kun
ylipappimme Jeesus Nasaretilainen ilmoittaa,
että olet päässyt läpi ahtaasta portista. Hän on
nimittäin tuon portin vartija. Eikö olekin
vähän hassua, että kaikkein korkein ylipappimme
toimii samalla temppelimme portsarina?
Jos sinusta ei Hengen ilmoitusta tule, niin
silloin hän on heittänyt sinut ulos, emmekä me
kolme sille mitään mahda.
Tämä alku ei sinun kohdallasi näytä kyllä mitenkään
lupaavalta, koska täällä on ohjenuorana totuus,
mikä edellyttää myös sitä, että vieraileviksi
puhujiksi itseään tarjoavat myös esiintyisivät
omalla nimellään. Ymmärrän, että se on monelle
täysin mahdotonta, koska kirjoitettu on:
"Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule
valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.
Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon,
jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat
lähtöisin Jumalasta."- kuitenkin kehotit
TeuvoSuni kirjoitti:
Sitä yhteisöä, johon me kuulumme kutsutaan Raamatun

lähtöisin Jumalasta."lukemaan korinttolaiskirjeestä, että me olemme elävän Jumalan temppeli...
monista korinttolaisista huorintekijöistä, homoista, varkaista, epäjumalanpalvelijoista,, hekumoitsijoista, varkaista, ahneista, juomareista, pilkaajista ja anastajista tuli Jeesuksen nimessä ja Jumalan Hengessä vanhurskaita
kun ottivat kasteen ja tulivat pyhitetyiksi...mutta osa jäi lihallisiksi ja siksi Paavali kehotti puhdistautumaan...saattamaan pyhityksen täydelliseksi Jumalan pelossa...tee teuvo samoin!
Pidätkö Jeesusta, Kristuksen ruumiista ja seurakuntaa niin heikkona, ettei se voi enää mitään porttokirkoille...Jeesus elää ja on voimallisempi kuin papit ja piispat...usko se...Jeesus on aina siellä., missä elävät ruumiinsa jäsenet ovat Hengessä ja totuudessa...valkeudessa syntinsä tunnustaen ja niitä katuen, jotta Jeesuksen veri saisi puhdistaa ja Pyhä Henki pyhittää yhä enemmän,,,että Jeesus meissä saisi kasvaa! kuitenkin kehotit kirjoitti:
lukemaan korinttolaiskirjeestä, että me olemme elävän Jumalan temppeli...
monista korinttolaisista huorintekijöistä, homoista, varkaista, epäjumalanpalvelijoista,, hekumoitsijoista, varkaista, ahneista, juomareista, pilkaajista ja anastajista tuli Jeesuksen nimessä ja Jumalan Hengessä vanhurskaita
kun ottivat kasteen ja tulivat pyhitetyiksi...mutta osa jäi lihallisiksi ja siksi Paavali kehotti puhdistautumaan...saattamaan pyhityksen täydelliseksi Jumalan pelossa...tee teuvo samoin!
Pidätkö Jeesusta, Kristuksen ruumiista ja seurakuntaa niin heikkona, ettei se voi enää mitään porttokirkoille...Jeesus elää ja on voimallisempi kuin papit ja piispat...usko se...Jeesus on aina siellä., missä elävät ruumiinsa jäsenet ovat Hengessä ja totuudessa...valkeudessa syntinsä tunnustaen ja niitä katuen, jotta Jeesuksen veri saisi puhdistaa ja Pyhä Henki pyhittää yhä enemmän,,,että Jeesus meissä saisi kasvaa!Niistä Kristus tekee tänäänkin omia temppeleitään,
jotka lähtevät pois, ja eroavat: huorintekijöistä,
homoista, varkaista, epäjumalanpalvelijoista,
hekumoitsijoista, ahneista, juomareista, pilkkaajista
ja anastajista, siksi korinttilaisillekin sanottiin:
"Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa
heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen,
niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän
Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.
Näin sanoo Herra Kaikkivaltias.
Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet
tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua
kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja
Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."
Siksi sinunkin on aloitettava tuon oman
sydämesi puhdistus. Kun Kristus näkee, että sinä
todella tahdot päästä eroon syntisistä himoistasi
ja haluistasi, hän tulee jossakin vaiheessa mukaan
ja johdattaa sinut ahtaan portin kautta eteensä.
Jumala on antanut Saatanalle vallan johdattaa
porttokirkkojensa kautta kadotukseen kaikki
totuudesta luopuneet, joten Kristuksella ei
ole mitään tarvetta puuttua antikristillisten
pappien toimintaan.
Varsinkin, kun hän kerran yritti tulla luterilaistakin
kirkkoa totuuteen johdattamaan, mutta totuutta
halveksien hänet sieltä piispojen ja pappien
toimesta ulos ajettiin. Siksi hän kutsuu sieltä
yksitellen kaikki omansa pois.
Lue Hesekielin luku 34.
Mikä henki sinussa käskee olemaan niiden seurassa,
joista jo profeetat kirjoittivat:
"Älää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla
hokevat: 'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli.'
Rosvojen luolia nuo kaikki ihmiskäsin tehdyt temppelit ovat:
"Rosvojen luolanako te pidätte tätä temppeliä,
joka on minulle omistettu? Siltä se minustakin
näyttää, sanoo Herra."
Ja siltä se minustakin näyttää, sanoo Teuvo.
Äskettäin tässäkin maassa siirryttiin kesäaikaan.
Sinulla on edessäsi melkoinen urakka, jotta
pystyisit siirtämään kellosi ja koko elämäsi
50-luvun Korintosta 2000 luvun Suomeen, jossa
sama saatanallinen meno jatkuu, kuten olen kirjoittanut.- Teuvollekkin
TeuvoSuni kirjoitti:
Niistä Kristus tekee tänäänkin omia temppeleitään,

sama saatanallinen meno jatkuu, kuten olen kirjoittanut.Näin on kirjoitettu:
"...seitsemälle seurakunnalle, Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatiiraan ja Sardeeseen ja Filadelphiaan ja laodikeaan". "
Efeson srk:lle "...se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkauden. Muista mistä olet langennut ja tee parannus ja tee niitä ensimmäisiä tekoja.."
Tänähän on selvä käsky palata entiseen, uskon alkuaikoina tehtyihin gedelmiin, joista oli langettu pois! Eivät siis olleet synnittömiä efesolaiset vaan parannusta piti alkaa tekemään!
Smyrnan seurakunnalle: "..älä pelkää sitä mitä tulet kärsimään...ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.."
Ei siis moitteen sanaa heille!
Pergamon srk:lle : "...minulla on vähän sinua vastaan: sinulla on siellä niitä, jotka pitävät
kiinni Bileamin opista....on myös niitä, jotka samoin pitävät kiinni nikolaiittain opista. Tee siis parannus,,,
Oli siis syntiä, josta piti tehdä parannus, eivät olleet pergamon pyhät synnittömiä!
Tyatiran srk:lle "...se minulla on sinua vastaan, että suvaitset...Iisebeliä..ja ne . joptka hänen kanssan tekevät huorin, miunä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta---Mutta teille muille...joilla ei ole tätä oppia...pitäkää vain mitä teillä on...joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita...
Toisille siis parannuskehotus ja toisille rohkaisua!
Sardeen srk:lle ",,,sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut. Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä...en ole havainnut tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä....ota vaari ja tee parannus..."
Selvä herätys ja parannuskehotus nimikristityille! Mutta silti oli muutamia "harvoja nimiä", jotka eivät olleet tahranneet vaatteitaan ja he saavat käyskennellä Herran kanssa valkeissa vaatteissa, sillä ovat siihen arvolliset!
Filadelfian srk:lle "...olet ottanut vaarin minun sanastani, etkä ole mineäni kieltänyt..
Ei siis moitetta f:lle!
Sardeen srk:lle: " ...koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos...neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua ja silmävoidetta, että näkisit...ahkeroitse siis ja tee parannus!"
Parannuskehotus selvästi!
Ilman mitään porttokirkkoja Teuvo...ilman mitään tekopyhyyttä Teuvo...Noissa Raamatunkohdissa ei tule ilmi mitään sellaista, että seurakunnan jäsenet eivät olisi kilvoituksen tarpeessa...Kristuksen ruumiin eli seurakunnan jäsenten tulee edelleen tehdä parannusta,
Joukossa jopa niitä, jotka ovat luopuneet ensimmäisen rakkauden toista...siis langenneet syntiin ja siksi tulee tehdä parannus!
Toiset ovat Jumalan armosta saaneet pysyä Kristuksessa Jeesuksessa...ja vain hänessä voimme kasteen ja uskon kautta pukeutua vanhurkauteen uskon kautta, emme itsessämme!
Sama kilvoitus on jokaisella suomalaisellakin...tänäkin aikana...kastettujen tulee tehdä parannus, että saisivat tulla elävään uskoon. Synnintunnossa ihminen voi tehdä parannuksen ja kokea ahtaanportin, mutta silloinkaan hän ei itsessään muutu, vaan Kristus minussa alkaa elää ja pyhittää ja se ei ole meille ajassa hetkellinen tapahtuma vaan läpi elämän jatkuva...synnille voidaan ja tulee tehdä vastarintaa verille asti ja se ei onnistu ilman elävää seurakuntayhteyttä, joka on aina Jeesuksessa Kristuksessa...Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja huomenna...Jeesuksen ruumis on sama tänään kuin Johanneksenkin aikana...muut ovat porttolaitoksia sen ulkopuolella ja ihmiskäsin tehtyjä temppeleitä! - siirrellä kelloja
TeuvoSuni kirjoitti:
Niistä Kristus tekee tänäänkin omia temppeleitään,
jotka lähtevät pois, ja eroavat: huorintekijöistä,
homoista, varkaista, epäjumalanpalvelijoista,
hekumoitsijoista, ahneista, juomareista, pilkkaajista
ja anastajista, siksi korinttilaisillekin sanottiin:
"Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa
heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen,
niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän
Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.
Näin sanoo Herra Kaikkivaltias.
Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet
tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua
kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja
Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."
Siksi sinunkin on aloitettava tuon oman
sydämesi puhdistus. Kun Kristus näkee, että sinä
todella tahdot päästä eroon syntisistä himoistasi
ja haluistasi, hän tulee jossakin vaiheessa mukaan
ja johdattaa sinut ahtaan portin kautta eteensä.
Jumala on antanut Saatanalle vallan johdattaa
porttokirkkojensa kautta kadotukseen kaikki
totuudesta luopuneet, joten Kristuksella ei
ole mitään tarvetta puuttua antikristillisten
pappien toimintaan.
Varsinkin, kun hän kerran yritti tulla luterilaistakin
kirkkoa totuuteen johdattamaan, mutta totuutta
halveksien hänet sieltä piispojen ja pappien
toimesta ulos ajettiin. Siksi hän kutsuu sieltä
yksitellen kaikki omansa pois.
Lue Hesekielin luku 34.
Mikä henki sinussa käskee olemaan niiden seurassa,
joista jo profeetat kirjoittivat:
"Älää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla
hokevat: 'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli.'
Rosvojen luolia nuo kaikki ihmiskäsin tehdyt temppelit ovat:
"Rosvojen luolanako te pidätte tätä temppeliä,
joka on minulle omistettu? Siltä se minustakin
näyttää, sanoo Herra."
Ja siltä se minustakin näyttää, sanoo Teuvo.
Äskettäin tässäkin maassa siirryttiin kesäaikaan.
Sinulla on edessäsi melkoinen urakka, jotta
pystyisit siirtämään kellosi ja koko elämäsi
50-luvun Korintosta 2000 luvun Suomeen, jossa
sama saatanallinen meno jatkuu, kuten olen kirjoittanut.minnekään...Herra Jeesus on sama niin 50-luvun Korintossa kuin 2000-luvun Suomessakin...Jumala ei muutu...maanpäälisen muuttuvan seurakuntansakin hän voi puhdistaa kuten Ilmestyskirjan seurakuntakirjeistä käy ilmi!
Anna saatanallisen menon jatkua...et sinä sitä voi estää...mutta Herra tekee siitä kerran lopun...avian varmasti....Heittävät heidän tuliseen järveen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen..
ja mitä kirkosta eroamiseen tulee, olen asettanut jo viirin...heti kun se kääntyy...olen eroamassa...mutta vielä ei tuo tuuli ole tullut! Teuvollekkin kirjoitti:
Näin on kirjoitettu:
"...seitsemälle seurakunnalle, Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatiiraan ja Sardeeseen ja Filadelphiaan ja laodikeaan". "
Efeson srk:lle "...se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkauden. Muista mistä olet langennut ja tee parannus ja tee niitä ensimmäisiä tekoja.."
Tänähän on selvä käsky palata entiseen, uskon alkuaikoina tehtyihin gedelmiin, joista oli langettu pois! Eivät siis olleet synnittömiä efesolaiset vaan parannusta piti alkaa tekemään!
Smyrnan seurakunnalle: "..älä pelkää sitä mitä tulet kärsimään...ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.."
Ei siis moitteen sanaa heille!
Pergamon srk:lle : "...minulla on vähän sinua vastaan: sinulla on siellä niitä, jotka pitävät
kiinni Bileamin opista....on myös niitä, jotka samoin pitävät kiinni nikolaiittain opista. Tee siis parannus,,,
Oli siis syntiä, josta piti tehdä parannus, eivät olleet pergamon pyhät synnittömiä!
Tyatiran srk:lle "...se minulla on sinua vastaan, että suvaitset...Iisebeliä..ja ne . joptka hänen kanssan tekevät huorin, miunä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta---Mutta teille muille...joilla ei ole tätä oppia...pitäkää vain mitä teillä on...joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita...
Toisille siis parannuskehotus ja toisille rohkaisua!
Sardeen srk:lle ",,,sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut. Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä...en ole havainnut tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä....ota vaari ja tee parannus..."
Selvä herätys ja parannuskehotus nimikristityille! Mutta silti oli muutamia "harvoja nimiä", jotka eivät olleet tahranneet vaatteitaan ja he saavat käyskennellä Herran kanssa valkeissa vaatteissa, sillä ovat siihen arvolliset!
Filadelfian srk:lle "...olet ottanut vaarin minun sanastani, etkä ole mineäni kieltänyt..
Ei siis moitetta f:lle!
Sardeen srk:lle: " ...koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos...neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua ja silmävoidetta, että näkisit...ahkeroitse siis ja tee parannus!"
Parannuskehotus selvästi!
Ilman mitään porttokirkkoja Teuvo...ilman mitään tekopyhyyttä Teuvo...Noissa Raamatunkohdissa ei tule ilmi mitään sellaista, että seurakunnan jäsenet eivät olisi kilvoituksen tarpeessa...Kristuksen ruumiin eli seurakunnan jäsenten tulee edelleen tehdä parannusta,
Joukossa jopa niitä, jotka ovat luopuneet ensimmäisen rakkauden toista...siis langenneet syntiin ja siksi tulee tehdä parannus!
Toiset ovat Jumalan armosta saaneet pysyä Kristuksessa Jeesuksessa...ja vain hänessä voimme kasteen ja uskon kautta pukeutua vanhurkauteen uskon kautta, emme itsessämme!
Sama kilvoitus on jokaisella suomalaisellakin...tänäkin aikana...kastettujen tulee tehdä parannus, että saisivat tulla elävään uskoon. Synnintunnossa ihminen voi tehdä parannuksen ja kokea ahtaanportin, mutta silloinkaan hän ei itsessään muutu, vaan Kristus minussa alkaa elää ja pyhittää ja se ei ole meille ajassa hetkellinen tapahtuma vaan läpi elämän jatkuva...synnille voidaan ja tulee tehdä vastarintaa verille asti ja se ei onnistu ilman elävää seurakuntayhteyttä, joka on aina Jeesuksessa Kristuksessa...Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja huomenna...Jeesuksen ruumis on sama tänään kuin Johanneksenkin aikana...muut ovat porttolaitoksia sen ulkopuolella ja ihmiskäsin tehtyjä temppeleitä!Kun vain 63 vuotta oli kulunut Golgatan tapahtumista
oli Efeson seurakunnassa jo tapahtunut totuudesta lluopuminen.
Se tapahtui jo vuonna 90, siitä huolimatta, että
sen keskellä vielä vaikutti opetuslapsi Johannes.
Seurakuntalaiset kuitenkin kaipasivat tiukan totuuden
tilalle toisenlaista oppia, ja valitsivat seurakunnan johtoon
ihmiskunnan ensimmäisen, nimeltä mainitun antikristuksen,
Diotrefeksen, joten se oli sillä hetkellä luopunut ensirakkaudesta,
totuudesta. Ja niin apostoli passitettiin vankeuteen,
pois seurakunnalta totuutta vaatimasta.
Siis 63 vuotta Kristuksen kuoleman jälkeen seitsemästä
alkuseurakunnasta vain kaksi sai täysin puhtaat paperit,
ja varsin pian nämäkin seurakunnat häipyivät historian
hämärään.
Kun Jumala antoi roomalaisten vuonna 70 hävittää Jerusalemin temppelin,
ei yksikään silloin vielä elossa ollut Totuuden Hengen
saanut alkuseurakunnan jäsen haikaillut sen perään,
saatikka ryhtynyt keräämään rahaa uuden temppelin rakentamiseen,
koska he tiesivät, ettei Jumala enää sen jälkeen
tule tuollaisia rakennuksia työssänsä tarvitsemaan,
Sinä toistelet parannusta ja parannusta. Mitä
parannusta sinäkään enää voit tehdä, kun sinulla
on tuollainen Saatanan parannuslaitos ympärilläsi.
"Tein taas syntiä, kutsunpa seurakuntani vanhimman
päästämään minut siitä Jeesuksen nimessä anteeksi."
Miksi ei luterilainen kirkko pystynyt edes sellaista
parannusta tekemään, että olisi ajanut suojistaan ulos,
niinkin selvän harhaoppisen lahkon kuin mitä SRK:laisuus on?
Ei pystynyt, koska silloin olisi Saatanan valtakunta
ruvennut hajoamaan ennustuksia aikaisemmin:
"Jos Saatana ajaa ulos Saatanan, silloinhan se on noussut itseään
vastaan. Kuinka sen valtakunta silloin voisi pysyä koossa."
Ja se pysyy varmasti tuhoonsa saakka koossa, kun saatanat antavat
toisille saatanoilleen jatkuvasti anteeksi heidän saatanallisia
tekojaan, koska kukaan ei Saatanasta irti pääse, ja siksi
meillä on armollinen ja rakastava Jumala, joka seurakuntansa
keskellä antaa jatkuvasti syntisille syntejä anteeksi.
Tällainen on porttoseurakunta kaikessa ihanuudessaan
sen pettämille ihmisille, ja kaikessa karmeudessaan
niille, joille on annettu Henki nähdä tämä ihmiskunnan lopun ajan
raju eksytys. Kun sinä olet rampannut synteinesi aina anteeksiantamusta
hakemaan, onko se ihminen, joka sinulle on aina syntisi
anteeksi antanut, koskaan sinulle sanonut: "Mene, äläkä enää syntiä tee"?- sijoitat
TeuvoSuni kirjoitti:
Kun vain 63 vuotta oli kulunut Golgatan tapahtumista

anteeksi antanut, koskaan sinulle sanonut: "Mene, äläkä enää syntiä tee"?elämän ylösanousemuksen ennen 1000-vuotista rauhan aikaa, jolloin pyhät hallitsevat Kristuksen kanssa...sinullahan Teuvo on aivan erilainen aikapesrpektiivi Ilmestyskirjan tapahtumiin...kirjassasi olet väittänyt, että saatana olisi jo ollut 1000-vuotta vankeudessa ja päässyt vapaaksi 1900 vuotta sitten!
Niinkö on? sijoitat kirjoitti:
elämän ylösanousemuksen ennen 1000-vuotista rauhan aikaa, jolloin pyhät hallitsevat Kristuksen kanssa...sinullahan Teuvo on aivan erilainen aikapesrpektiivi Ilmestyskirjan tapahtumiin...kirjassasi olet väittänyt, että saatana olisi jo ollut 1000-vuotta vankeudessa ja päässyt vapaaksi 1900 vuotta sitten!
Niinkö on?Jeesus saapuu pian sen jälkeen, kun ne kaksi
viimeistä profeettaa, jotka hän edellään ennen
tulemistaan lähettää, ovat saaneet surmansa
kaltaistesi tekopyhien toimesta.
Sen jälkeen on kaikilla teillä tekopyhillä kautta
koko maailman suuret ylistys ja kiitosjuhlat:
"Maan asukkaat iloitsevat heidän kohtalostaan,
pitävät juhlia ja lähettävät toisilleen lahjoja,
sillä nuo kaksi profeettaa olivat pahoin
vaivanneet maan asukkaita."
Samanlaiset juhlat olisvat varmasti myöskin täällä
netissä, jos joku saisi minun ääneni lopullisesti
vaiennettua - kuten jo usemman kerran uhattu onkin.
Näiden kahden viimeisen tapetun pyhän myötä
toteutuu se viimeinen ehto, jonka Jumala on
Kristuksen tulemiselle asettanut, kuten kirjoitettu on:
"Kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin
alttarin alla niiden sielut, jotka oli tapettu
Jumalan sanan ja oman todistuksen tähden.
Ne huusivat kovalla äänellä: "Kuinka kauan kestää,
Valtias, sinä Pyhä ja Tosi, ennen kuin lausut
tuomiosi ja kostat meidän veremme maan asukkaille?"
Silloin niille annettiin valkea vaate ja niitä
kehotettiin odottamaan rauhassa vielä vähän aikaa,
kunnes niitä ja niiden veljiä, niiden lailla
surmattuja Jumalan palvelijoita, olisi täysi määrä."- todistit, ettei Jeesus ole
TeuvoSuni kirjoitti:
Jeesus saapuu pian sen jälkeen, kun ne kaksi
viimeistä profeettaa, jotka hän edellään ennen
tulemistaan lähettää, ovat saaneet surmansa
kaltaistesi tekopyhien toimesta.
Sen jälkeen on kaikilla teillä tekopyhillä kautta
koko maailman suuret ylistys ja kiitosjuhlat:
"Maan asukkaat iloitsevat heidän kohtalostaan,
pitävät juhlia ja lähettävät toisilleen lahjoja,
sillä nuo kaksi profeettaa olivat pahoin
vaivanneet maan asukkaita."
Samanlaiset juhlat olisvat varmasti myöskin täällä
netissä, jos joku saisi minun ääneni lopullisesti
vaiennettua - kuten jo usemman kerran uhattu onkin.
Näiden kahden viimeisen tapetun pyhän myötä
toteutuu se viimeinen ehto, jonka Jumala on
Kristuksen tulemiselle asettanut, kuten kirjoitettu on:
"Kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin
alttarin alla niiden sielut, jotka oli tapettu
Jumalan sanan ja oman todistuksen tähden.
Ne huusivat kovalla äänellä: "Kuinka kauan kestää,
Valtias, sinä Pyhä ja Tosi, ennen kuin lausut
tuomiosi ja kostat meidän veremme maan asukkaille?"
Silloin niille annettiin valkea vaate ja niitä
kehotettiin odottamaan rauhassa vielä vähän aikaa,
kunnes niitä ja niiden veljiä, niiden lailla
surmattuja Jumalan palvelijoita, olisi täysi määrä."vielä tullut, koska nuo 2 säkkipukuista julistajaakaan,joiden suusta lähtevä Jumalan tuli tuhoaa vastustajat, eivät hekään ole vielä tulleet...taas olet estynyt näkemästä ja ymmärtämästä, että Ilmestyskirjan tapahtumia et ymmärrä oikein...Sotket Jeesuksen tulemisen pilvissä kerran Öljymäelle takaisin ja Hengen vuodattamisen helluntaina toisiinsa... ja 1000-vuotisajan, jolloin saatana on sidottu, lukittu ja suljettu syvyyteen on sinun opissasi tapahtunut jo muka 1900 vuotta sitten...sekava on sinun oppisi!
- sinun hengellinen historiasi
on epämääräisen ristiriitainen:
Olet eisttänyt vuoteen 1996 asti Lutherin olleen suuri Jumalan mies, mutta silti vuonna 1996 todennut Lutherin olleen saatanasta.
Kun sinulta on kysytty miksi aikasemmin kehuit Lutheria suurema Jumalan miehenä, olet vastannut : "aikaisemmin minulla ei ollut Pyhää Henkeä".
Silti olet monesti keronut että sait Pyhän Hengen jo vuonna 1988.
"joka vähässä on väärä on paljossakin väärä"Lue kirjastani tarkkaan päivämäärät ja kirjoittamiseni,
ennen kuin alat niistä netissä ja toreilla mitään puhua.
Paavalikin kiivaili juutalaisuuden puolesta,
kunnes hänelle toisin kävi.
En ole minäkään Paavalia kummempi. Siksi minäkin
kiivailin luterilaisuuden puolesta, kunnes
minullekin toisin kävi.
Jos sinulla on yhteys ramulaisuuteen, niin kysy
sinä häneltä - kun hän ei ole sitä minulle
kertaakaan sanonut, vaikka monesti olen kysynyt -
että miksi hän kiivailee helluntailaisten uskonopin
puolesta vaikka väittää olevansa vain kerran
kastettu.
Onko hän sittenkin käynyt salaa kasteella Israelissa,
kuten kerrotaan joidenkin luterilaistenkin pappien käyneen?- Voitto Ramu
TeuvoSuni kirjoitti:
Lue kirjastani tarkkaan päivämäärät ja kirjoittamiseni,
ennen kuin alat niistä netissä ja toreilla mitään puhua.
Paavalikin kiivaili juutalaisuuden puolesta,
kunnes hänelle toisin kävi.
En ole minäkään Paavalia kummempi. Siksi minäkin
kiivailin luterilaisuuden puolesta, kunnes
minullekin toisin kävi.
Jos sinulla on yhteys ramulaisuuteen, niin kysy
sinä häneltä - kun hän ei ole sitä minulle
kertaakaan sanonut, vaikka monesti olen kysynyt -
että miksi hän kiivailee helluntailaisten uskonopin
puolesta vaikka väittää olevansa vain kerran
kastettu.
Onko hän sittenkin käynyt salaa kasteella Israelissa,
kuten kerrotaan joidenkin luterilaistenkin pappien käyneen?Edellisen vistin sisältö oli minun, mutta sen joku toinen laitooi tuohon- ihan hyvö niinkin.
TOTTA on, että Teuvo täällä kirjoitti että hänellä ei ollut Pyhää Henkeä silloin kun hän kehui Lutheria vielä alkuvuodesta 1996. Toisaalla hän väittää että sai Pyhän Hengen jo 1988
Jonpi kuMpi Teuvon väite on VALHETTA! - Voitto Ramu
TeuvoSuni kirjoitti:
Lue kirjastani tarkkaan päivämäärät ja kirjoittamiseni,
ennen kuin alat niistä netissä ja toreilla mitään puhua.
Paavalikin kiivaili juutalaisuuden puolesta,
kunnes hänelle toisin kävi.
En ole minäkään Paavalia kummempi. Siksi minäkin
kiivailin luterilaisuuden puolesta, kunnes
minullekin toisin kävi.
Jos sinulla on yhteys ramulaisuuteen, niin kysy
sinä häneltä - kun hän ei ole sitä minulle
kertaakaan sanonut, vaikka monesti olen kysynyt -
että miksi hän kiivailee helluntailaisten uskonopin
puolesta vaikka väittää olevansa vain kerran
kastettu.
Onko hän sittenkin käynyt salaa kasteella Israelissa,
kuten kerrotaan joidenkin luterilaistenkin pappien käyneen?Tässä teuvon VALHE suorana kopiona:
Vielä vuonna 1996 Teuvo kirjoitti Lutherista ihannoiden ja kehotti pappeja lukemaan katekismusta.
Teuvo kirjoittaa tuolloin Lutheria ihannoiden mm seuraavaa:
”Aika surkuhupaisaa on tuo luterilaisen kirkon paavin kaipuu, kun ollaan hävittämässä ja polkemassa jalkoihin totuus, jonka Pyhä Henki Lutherille kirkasti.”
”en malta olla lainaamatta Martti Lutheria, jo siitäkin syystä, että kirkkomme on lähes unohtanut hänen 450-vuotis kuolinpäivänsä. Valitut teokset osa III ….”.
Teuvo suositteli papeille myöskin Katekismusta.
MUTTA JO SEURAAVANA SYKSYNÄ 1997 Teuvo Suni kirjoitti:
”Lisää porttopoikia ilmestyi. Tuli Luther ja monet muut.”
Luther ja Katekismus olivat Teuvon ilmoituksen mukaan saatanasta
Teuvo Suni väitti toimineensa ja kirjoittaneensa vuosikaudet Pyhän Hengen ohjauksessa mm:
1.huhtikuuta 1996 Teuvo Suni kirjoitti:
”Kun nyt tämän antikristuksen kirkon jätän, voi sen tehdä hyvin turvallisella mielellä, koska tiedän, että niin kuin Pyhä Henki on elämääni tähänkin päivään asti ohjannut, hän ohjaa sitä edelleen- kunhan vain itse olen kuuliainen hänen tahdolleen. Sanoihan hän 8.11.88, kun jälleen kerran minulle ilmestyi, ja muutti eläkepälvikseni tekemäni omat suunnitelmat uusiksi”
"Ja nyt- hiljaisella viikolla 1996 .seitsemän vuotta tuon ensimmäisen viestin jälkeen , on Pyhä Henki selvästi ilmoittanut, että tämä kirje on viimeinen viesti ja hätähuuto tälle kirkolle.”
----
MIKSI Teuvoa ohjaava henki ei ilmoittanut Teuvolle viimeistään silloin vuonna 1996 että Luther on saatanasta ja katekismus on saatanasta?
Miksi vasta vuonna 1997 Teuvo ohjaava henki muutti kantansa ja ilmoitti Teuvolle, että Luther ja Katekismus oli saatanasta?
KOKO ajan Teuvo väitti, että häntä ohjaa ”Totuuden henki”.
KUITENKIN ,
kun 7.1.2006 klo 06.21 kirjoitin palstalle seuraavaa:
”Ihannoit aluksi Lutheria ja suosittelit papeille katekismusta. Miksi siis sinua ohjaava henki alussa valehteli”
Tähän Teuvo Suni vastasi 7.1.2006 klo 09.40 seuraavasti:
”EI MINUSSA SILLOIN OLLUT PYHÄÄ HENKEÄ.
Niin kuin ei se ollut Paavalissakaan, kun hän ylipappien valtakirja kainalossa oli matkalla Damaskokseen vangitsemaan kristittyjä”.
Teuvo Suni siis ilmoittaa, että hän toimi ”ahtaanportin taistelun” jälkeen seurakunnassa lukuisissa luottamustehtävissä vuosikausia ILMAN PYHÄÄ HENKEÄ ja kuten hänen kirjeistään käy ilmi, niin Teuvo toimi kuten Paavalikin ennen kun oli saanut Pyhän Hengen - HAJOTTAMASSA KRISTUKSEN SEURAKUNTAA.
Kirjoitit ihmisille satakunta tuomion-, vihan- ja koston kirjeitä ILMAN PYHÄÄ HENKEÄ. Mutta väitit kuitenkin tuolloin omaavasi Pyhän Hengen ja toimivasi Totuuden hengessä ja julistavasi Totuutta.
Nyt ilmoitat, että sinulla ei vielä tuolloin 1996 ihannoidessasi Lutheria ollut Pyhää Henkeä.
Vihasi hehkussa syytit kaikkia seurakuntia ja hengellisiä yhteisöjä saatanan synagogiksi ja kaikkia hengellisiä johtajia saatanan kätyreiksi.
Paavali teki parannuksen, mutta Teuvon toiminta ja vihan ja syytösten kirjeet eivät muuttuneet miksikään vaikka ilmoitat saaneeksi Pyhän Hengen vasta tuolloin syksyllä 1997 kun kirjoitit Lutherin olevan saatanasta. Lutheria ihannoidessasi vuonna 1996 sinulla ei 7.1.06 ilmoituksesi mukaan ollut vielä Pyhää Henkeä .
Olis aika Teuvo sun havaita ja tunnustaa että sinua ohjaava henki on VALHEEN HENKI joka valehtelee kuten edellä on käynyt ilmi.
Olis Teuvolla korkea aika rohjeta KOETTELEMAAN tuota henkeä joka sinussa on.
Valheen henki ei KOSKAAN tunnusta, että Jeesus on Messias, joka tuli ihmiseksi sovittamaan ristillä ihmiskunnan synnit.
Nyt olet umpikujassa - TÄYDELLISESTI UMPIKUJASSA ,JOHON OLET ITSE ITSESI PUHUNUT JA SAATTANUT.
”Totuus” näyttää olevan sinulle kulloinkin sitä mikä kirjoituksiisi sattuu sopimaan.
MUTTA voit päästä VAPAAKSI.
Ja VAIN Jeesus Kristus, Golgatan Herra voi sinut vapauttaa valheen verkosta, Jumalan lasten vapauteen.
”Tule siis syntinen kärsivä- Ristille tie vapaa on”.
Vain Kristus voi eheyttää sinut ja perheesi.
RAKKAUDEN Jumalan käytössä olisit väkevä ase julistamassa Kristuksen RAKKAUDESTA SYNTISTÄ KOHTAAN -rakkaudesta JOKA VEI JEESUKSEN RISTILLE.
Ei synnittömien vaan SYNTISTEN TÄHDEN. "
Voitto Ramu kirjoitti:
Tässä teuvon VALHE suorana kopiona:

Koko soitinkalustosi uusimiseen, niin hanki ainakin uusi levy,
kun vanhaan on tässä levyn kohdassa syntynyt jo niin syvä ura,
että sen neula kohta jo puhkaiseen.- väärään suuntaan!
TeuvoSuni kirjoitti:
Lue kirjastani tarkkaan päivämäärät ja kirjoittamiseni,
ennen kuin alat niistä netissä ja toreilla mitään puhua.
Paavalikin kiivaili juutalaisuuden puolesta,
kunnes hänelle toisin kävi.
En ole minäkään Paavalia kummempi. Siksi minäkin
kiivailin luterilaisuuden puolesta, kunnes
minullekin toisin kävi.
Jos sinulla on yhteys ramulaisuuteen, niin kysy
sinä häneltä - kun hän ei ole sitä minulle
kertaakaan sanonut, vaikka monesti olen kysynyt -
että miksi hän kiivailee helluntailaisten uskonopin
puolesta vaikka väittää olevansa vain kerran
kastettu.
Onko hän sittenkin käynyt salaa kasteella Israelissa,
kuten kerrotaan joidenkin luterilaistenkin pappien käyneen?Saitko Pyhän Hengen v. 1988, v. 1996 vai 1997?
Miksi kiertelet Teuvo, sano se kerran, niin, että tyhmäkin ymmärtää! Liian monta siuva on 800 kpl lukea, näkökin on heikko! Kerro milloin sait Jumalan Hengen? väärään suuntaan! kirjoitti:
Saitko Pyhän Hengen v. 1988, v. 1996 vai 1997?
Miksi kiertelet Teuvo, sano se kerran, niin, että tyhmäkin ymmärtää! Liian monta siuva on 800 kpl lukea, näkökin on heikko! Kerro milloin sait Jumalan Hengen?Sellainen mahdollisuus tässä uudessa evankeliumin
julistustavassa on, että osittain sokeatkin
pystyisivät totuutta lukemaan.
Tuossa ruudun yläosassa lukee: Näytä. Siitä
paljastuu koko, joka minulla on: Pienempi.
Klikkaa sinä vaikka siitä itsellesi: Suurin.
Jos et vieläkään pysty tekstiä näkemään:
"Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa
puhdistettu kultaa, niin tulet rikkaaksi,
osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi,
niin häpeällinen alastomuutesi peittyy,
osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet."- mitään parempaa
TeuvoSuni kirjoitti:
Sellainen mahdollisuus tässä uudessa evankeliumin
julistustavassa on, että osittain sokeatkin
pystyisivät totuutta lukemaan.
Tuossa ruudun yläosassa lukee: Näytä. Siitä
paljastuu koko, joka minulla on: Pienempi.
Klikkaa sinä vaikka siitä itsellesi: Suurin.
Jos et vieläkään pysty tekstiä näkemään:
"Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa
puhdistettu kultaa, niin tulet rikkaaksi,
osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi,
niin häpeällinen alastomuutesi peittyy,
osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet."mitä Pyhä Henki kirkastaa elävässä seurakunnassaan....itse sain Hengen jo viisiviikkoisena, mutta silti koin ahtaanportin vasta 15-vuotiaana!
Ei Pyhällä Hengellä täyttyminen ole uudestisyntyminen, ne ovat miltei aina eri kokemukset! mitään parempaa kirjoitti:
mitä Pyhä Henki kirkastaa elävässä seurakunnassaan....itse sain Hengen jo viisiviikkoisena, mutta silti koin ahtaanportin vasta 15-vuotiaana!
Ei Pyhällä Hengellä täyttyminen ole uudestisyntyminen, ne ovat miltei aina eri kokemukset!koska olet saanut omaksesi sen, joka ei Jeesukselle kelvannut:
"Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä
annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun
haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdon.
Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun."
15 vuotiaana sanoi kokeneesi ahtaan portin.
Miten se on mahdollista, kun et vieläkään
totuudesta mitään tiedä?
Miksi sinunkin pitää silti roikkua perässäni, ja
tekstieni väliin saatanallisia säkeitäsi työntää?
Uskotko todella tekeväsi pyhää palvelusta jumallesi?
- mistä johtuu?
Että Esa on sinun kanssasi monessa samaa mieltä,mutta vastustaa
Teuvo Sunia eikä enää edes suostu vastaamaan hänen kysymyksiinsä.
Olenko ymmärtänyt oikein, että sinä olet kaikessa samaa mieltä Teuvo Sunin kanssa?
Jos näin on, niin minusta tässä on merkillinen ristiriita, joka olisi ratkaistava.
Johtuuko tuo Esa T:n myötämielisyys sinua kohtaan vain siitä, että olet nainen?
Vai oletko ollenkaan nainen? Oletko ottanut tuon naisellisen nimimerkin vain
hämätäksesi ihmisiä ja testataksesi meitä?- mistä johtuu?
Oletko sinä ja Sofia Daan tuon Sunin tuttavia, kun olette häntä ruvenneet puolustamaan?
Onko hän mielestänne todella terve? Ei kai akateemisesti koulutettu kirkkoherra
ja uskonnon lehtori ilman pätevää syytä voi noin vain jotakin ihmistä olla mielisairaalaan ohjaamassa?
Näkikö piispa Rimpiläinenkin hänessä mielisairaan oireita kun ajoi hänet ulos
virkahuoneestaan eikä halunnut häntä enää seurakunnan edessä tavata?
Nämä olisi todella syytä selvittää, sillä niin erilainen hänen oppinsa on siihen
verrattuna mitä meillekin on kohta jo 1000 vuotta julistettu. - opeissa on paljon
mistä johtuu? kirjoitti:
Oletko sinä ja Sofia Daan tuon Sunin tuttavia, kun olette häntä ruvenneet puolustamaan?
Onko hän mielestänne todella terve? Ei kai akateemisesti koulutettu kirkkoherra
ja uskonnon lehtori ilman pätevää syytä voi noin vain jotakin ihmistä olla mielisairaalaan ohjaamassa?
Näkikö piispa Rimpiläinenkin hänessä mielisairaan oireita kun ajoi hänet ulos
virkahuoneestaan eikä halunnut häntä enää seurakunnan edessä tavata?
Nämä olisi todella syytä selvittää, sillä niin erilainen hänen oppinsa on siihen
verrattuna mitä meillekin on kohta jo 1000 vuotta julistettu.hyvää ja oikeata...koeteltua ja todeksi osoitettua, mutta silti seurakuntayhteys ja pyhityselämä ovat sikin sokin!
Teuvolla on oikein:
-puolustaa lapsikastetta
- nähdä kirkon luopiotila
-nähdä kirkon penseys ja ulkokultaisuus
-nähdä hurmahenkiset karismaattiset liikkeet vääriksi
...mutta seurakuntaoppi ja pyhitysoppi, syntien tunnustminen ja synninpäästö ovat ristiriidassa Raamatun sanan kanssa! opeissa on paljon kirjoitti:
hyvää ja oikeata...koeteltua ja todeksi osoitettua, mutta silti seurakuntayhteys ja pyhityselämä ovat sikin sokin!
Teuvolla on oikein:
-puolustaa lapsikastetta
- nähdä kirkon luopiotila
-nähdä kirkon penseys ja ulkokultaisuus
-nähdä hurmahenkiset karismaattiset liikkeet vääriksi
...mutta seurakuntaoppi ja pyhitysoppi, syntien tunnustminen ja synninpäästö ovat ristiriidassa Raamatun sanan kanssa!Ei vähimmässäkään määrin Raamatun totuuden kanssa,
sillä Golgatan tapahtumien jälkeen, kun Jumala
poisti omasta käytöstään koko siihen astisen
seurakuntajärjestelmän, potkien pellolle kelvottomiksi
osoittauteen papit ja hävittämällä heiltä myös
heidän palveluspaikkansa. Samalla kun luopui myös
esivallan johtamisesta, jättäen senkin Saatanan
hallintavallan alle, hän ei enää tässä lopun
ajassa anna pappien omaan valtakuntaansa ihmisiä
koota, vaan suorittaa itse sen tehtävän. Siihen
malliin, josta oma kutsumiseni on hyvänä esimerkkinä.
Kehoitan vieläkin kaikkia lukemaan Hesekielin
luvun 34. Ilmeisesti sitä ei ole haluttu lukea,
joten otan tähän sieltä pienen katkelman:
"Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän,
minä panen paimenet vastaamaan, minä vaadin heidät
tilille lampaistani.
Enää he eivät saa olla laumani paimenia, enää
he eivät saa huolehtia minun laumastani eivätkä
omasta hyvinvoinnistaan.
Minä pelastan lampaani heidän hampailtaan, enää
ne eivät joudu heidän ruoakseen.
Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani
ja pidän niistä huolen. Niin kuin paimen pitää
huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen
ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani
ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena
ja synkkänäpäivänä ovat kaikonneet."
Niin hän haki minutkin turvaan täältä Pohjois-Pohjanmaalta.kyllä ihan oikea nainen. Eikä muutenkaan ole tarkoitukseni 'hämätä tai testata'.
Mitään mystistä ristiriitaa tässä ei ole, vaan on kysymys tästä:
"...ja jos teillä jostakain on toinen mieli, on hän siitäkin ilmoittava, kuinka asia on.Kunhan vain, mihin asti olemmekin päässeet, vaellamme samaa tietä."
Ei koskaan täällä maanpäällä kaksi inhimillistä ihmistä voi olla täysin samaa mieltä, eikä tarvitsekaan. Taivaassa, kun uskominen muuttuu näkemiseksi, olemme kaikki täydellisesti samaa mieltä - sillä Totuus itsessään on vain yksi.
Ja koska Totuutta on vain yksi, niin meidän pitää nöyrtyä kysyjän paikalle, Pyhän Jumalan eteen, rukoilemaan että Herra sen kokonaan meille kirkastaisi.
Tässä Jumalan edessä, rukoilemassa ja pyytämässä, olemme täydellisesti yhtä. Meille kuuluu lupaus: 'Jokainen anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.'
Olen paljon kokenut henkilökohtaisesti samoja asioita, mitä Teuvo Suni on itsestään ja kohtalostaan tämän lut.kirkon jäsenenä kertonut. Vaikka kirkko on nykypäivänä aina vain suvaitsevaisempi, niin yllättävän suvaitsematon se on Totuudelle.
Onko oikein kehoittaa kaikkia todellisia Herran omia eroamaan kirkosta, sitä en
vielä tiedä, enkä voikaan sitä tietää, ellei Herra sitä minulle ilmoita. Itse en koskaan aijo tehdä ainuttakaan ratkaisua - enkä varsinkaan näin suurta - ellen ole ensin odottanut Herran vastausta.
Näinhän Israelin kansakin kulki erämaassa Jumalan johdatuksella: aina kun pilvi nousi ilmestysmajan päältä, lähti kansa liikkeelle. Jos pilvi pysyi paikallaan, pysyi kansakin paikallaan.
'Kysyvä ei tieltä eksy' pitää tässäkin paikkansa. Tulee kuitenkin rukoilla ja kysyä suoraan Herralta, eikä ainoaltakaan ihmiseltä. Kun Herra on asian sisimpään kirkastanut Pyhän Henkensä kautta, niin voi sanoa: Minä tiedän, en luule.
Muuten olen sitä mieltä, että mitä kirkko tekee Luthereillaan, vuosituhantisella historiallaan, herätyksen miehillään ja kaikella muulla, mitä Jumala on sille antanut, kun se jo aikoja sitten on viskellyt nämä kaikki sikin sokin nurkkaan, niinkuin leluihinsa kyllästynyt lapsi tekee.
Muistopatsaita pystytetään, oopperaa sävellellään ja seuraajia löytyy, mutta missä on alkuperäinen Totuuden Henki ja kuuliaisuus sille?
Sibelius aikoinaan neuvoi nuoria säveltäjiä olemaan välittämättä kritiikistä:'Yhtään patsasta ei ole koskaan pystytetty kritiikille.
Tätä vähän muunnellen: Yhtään patsasta ei ole koskaan pystytetty Totuudelle. Eikä tulla pystyttämään. Se patsas nähdään sitten Taivaassa ja sen pystyttäjä on Jumala.
Ja mitä kirkko tekee niillä uskovaisilla, Totuuden Hengen johdatuksessa olevilla Jumalan lapsilla, joita sen keskuudessa vielä on, kun Totuus vaijennetaan kuoliaaksi ja sanotaan: saat tulla, kunhan et puhu sanaakaan. 'Totuus kompastelee toreilla, suoruus ei voi sisälle tulla.'
Kysykää psykiatreilta, kysykää akateemisesti koulutetuilta: mitä oppinne sanovat - oliko Jeesus Kristus ihan terve. No, Sana sen sanoo: Hän oli kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki silmänsä käänsivät.
Ja kysykää samalla onko ainoakaan seurakunnissamme mainetta niittävä kaataja terve tai heidän kaatuilijansa. Ja ne kymmenet muut harhat ja lahkot, jotka tälle kirkolle kelpaavat kun vanhat lelut on viskeltynä nurkkiin - ovatko ne tervettä oppia?
Kysykää vielä itseltään Jeesukselta, miten hengen yhteys pelasi hänen kotonaan, niin saatte kuulla vastauksen: 'Hänen veljensäkään eivät häneen uskoneet.' Ja: 'Missään ei ole profeetta niin halveksittu kuin kotonaan ja sukulaistensa keskuudessa.'
Olen paljon lukenut Lutheria, mutta en ole huomannut, että tämä kirkko olisi Lutherilainen, siinä missä Luther oli Jeesus Nasaretilaisen seuraaja.
Vai miten mielestänne toimii tämä Lutherin antama saarnaohje seurakunnissamme:
'Jumalattomalle ihmiselle ei saa ollenkaan julistaa armoa, vaan pelkkää Jumalan lakia, niin kauan, että hän tulee syntinsä tuntemaan. Hänet tulee Jumalan lailla ahdistaa ikäänkuin vankikoppiin, jotta hän tulisi Jeesuksen apua tarvitsevaksi.'SofiaDaan kirjoitti:
kyllä ihan oikea nainen. Eikä muutenkaan ole tarkoitukseni 'hämätä tai testata'.

'Jumalattomalle ihmiselle ei saa ollenkaan julistaa armoa, vaan pelkkää Jumalan lakia, niin kauan, että hän tulee syntinsä tuntemaan. Hänet tulee Jumalan lailla ahdistaa ikäänkuin vankikoppiin, jotta hän tulisi Jeesuksen apua tarvitsevaksi.'sillä vasta roisto, joka rikoksistaan on jäänyt kiinni,
ja joutunut vankilaan, pystyy armoa anomaan.TeuvoSuni kirjoitti:
sillä vasta roisto, joka rikoksistaan on jäänyt kiinni,
ja joutunut vankilaan, pystyy armoa anomaan.Ja tähän vankikoppiin ei täällä millään tahdota ihmisiä johtaa, koska ei ymmärretä, että se on heidän iankaikkiseksi parhaaksensa.
Ei osata käyttää kuin vain päästöavainta ja sitäkin väärin.
Jumala itse niitä avaimia käyttää, antamalla sanan lähettiläänsä suuhun. Tämä Jumalan antama sana toimii kaksiteräisen miekan tavoin ihmisten sydämissä: toisen se sitoo, toisen päästää. Näin toteutuu Raamatun sana:'Kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä on päästetty taivaassa.
Jokaiselle Raamatun sanalle löytyy aivan luonnollinen selitys, kun Jumalan Pyhä Henki pääsee antamaan ymmärrystä.
Mutta kun Sanaa itse aletaan 'toteuttaa' ihmisen ymmärryksen varassa, tulee irvikuva siitä, mitä Jumala on tarkoittanut.
Piti vielä sanoa, että ajatteleppa miestä, joka on tehnyt murhan ja saanut sen salatuksi tähän päivään saakka. Sitten kaupungilla kävellessä menisit hänelle sanomaan, että sinut on armahdettu. Miten hän reagoisi? Ensimmäinen olisi varmaan kauhu: 'Se on tullut ilmi!'
Aivan samoin on, että syntiänsä tuntematon ihminen ei voi armoa ottaa vastaan, vaikka hänelle sata kertaa viikossa julistettaisiin synninpäästö. Jumala ei yksinkertaisesti anna siunaustansa siihen. Hän ei julista päästöä, vaikka ihminen sen julistaisikin.
Mutta toinen on tilanne elinkautisvangin kohdalla, joka ehkä jo monta vuotta istuttuaan, ja armonanomuksia hallitsijalle lähetettyään, saa lapun käteensä: 'Sinut on armahdettu. Olet vapaa.'- muukalainen 4
mistä johtuu? kirjoitti:
Oletko sinä ja Sofia Daan tuon Sunin tuttavia, kun olette häntä ruvenneet puolustamaan?
Onko hän mielestänne todella terve? Ei kai akateemisesti koulutettu kirkkoherra
ja uskonnon lehtori ilman pätevää syytä voi noin vain jotakin ihmistä olla mielisairaalaan ohjaamassa?
Näkikö piispa Rimpiläinenkin hänessä mielisairaan oireita kun ajoi hänet ulos
virkahuoneestaan eikä halunnut häntä enää seurakunnan edessä tavata?
Nämä olisi todella syytä selvittää, sillä niin erilainen hänen oppinsa on siihen
verrattuna mitä meillekin on kohta jo 1000 vuotta julistettu.lienetkin, joka kysyt minulta (tosin en ole ihan varma kumpaa tarkoitit Muukalaista
vai muukalainen 4) ja Sofia Daanilta olemmeko Sunin tuttavia, kun olemme ruvenneet häntä
puolustamaan?
Kysyn sinulta oletko pitkäänkin näitä keskusteluja seurannut ja paljonko itse olet kirjoittanut?
Tällaiset henkilöt jotka eivät käytä mitään säännöllistä nimimerkkiä, jäävät hämärän peittoon.
Miksi on niin, ettei sitä voi käyttää muuta kuin mitä kulloinkin tekstissä sattuu olemaan sanoja?
No se siitä.
Mutta jotenkin tuntuu oudolle vastata sellaisen kysymyksiin, jonka takaa ei paljastu kuin
lauseen pätkä.
Mutta menen kysymykseesi, vaikka se on täällä näissä keskusteluissa aiemmin tullut kyllä esillekin
minunkin kohdallani, etten tunne Teuvoa, emme ole tavanneet koskaan joten tuttuja emme ole.
Itse tulin näille suomi24 sivuille joskus syys-lokakuussa -05.
Ennen näille sivuille tuloa olin joissakin muissa keskustelupalstoilla ja osallistuin niihin
keskusteluihin missä kyseltiin uskoon liittyvistä asioista. Sain torjuvan vastaanoton.
Kun tulin näille palstoille joissa "uskovat" keskustelevat sama vastaanotto.
Ensin olin enimmäkseen lestadiolaisten palstoilla.
Mutta kun näin luterilaisten palstalla Teuvo Sunin kirjoituksia sellaisessa aloituksessa
kuin, mihin se Teuvo hävisi?
Tosin ehdin lukea vain alusta näitä Sunin kirjoituksia, kun jo mainitsin lestadiolaisten
sivuilla Sunista, että menkää katsomaan, niissä on sellaista mitä itsekin olen kokenut sisimmässäni.
Siis aivan toisenlaista mitä on julistettu ja mitä julistetaan.
En muista sanoinko, olenko sanonut jossain yhteydessä, että olen Jumalalta anonut, pyytänyt,
että hän lähettäisi, antaisi meille vielä Johannes Kastajan tapaisen miehen,(varmaan on muitakin Jumalan lapsia,
jotka ovat näin anoneet)
sillä tämä touhu täällä on ollut ja on todella kauheaa.
Ei voi kansastamme sanoa muuta kuin, että se kyllä kiittää Jumalaa huulillaan mutta pitää
sydämensä kaukana Jumalasta.
Paljon olen täällä tuonut esille näitä mihin ollaan ajauduttu, miksi ollaan ajauduttu.
Kun ihminen antaa pikkusormensa saatanalle se vie koko käden.
Ei ole todellakaan yhdentekevää "leikitellä" millään synnillä.
Paljon puhutaan ei Jumala ole niin ja niin pikkumainen. Puhutaan se ja se on niin tiukkapipoinen.
Niin tällaiset puheet ovat juuri sellaisia että kun näin sanotaan ollaan jo jouduttu sielujen
vihollisen saaliiksi.
Kun sinä jossakin kohdin poikkeat Jumalan sanan perustukselta olet mennyt harhaan
olet helppo saalis se on menoa.
Jumala on Pyhä Jumala hän ei salli itseänsä pilkata.
Mutta vielä Sunista. Kun olin lukenut tuon jo mainitsemani ketjun loppuun,
niin petyin Sunin suhteen.
Kirjoitin myöskin häntä vastaan ja juuri näitä samoja tuntoja mitä täällä on ollut luettavissa,
siis en nähnyt sitä rakastavaa Jumalaa ollenkaan hänen kirjoituksissaan.
Ja kun en nähnyt Sunin kirjoituksissa rakastavaa Jumalaa niin koin ne ovat väärästä hengestä.
Jossain vaiheessa ajattelin etten enää Sunin kanssa keskustele sen kummemmin.
Se oli minun päätökseni, mutta niinkuin kaikessa, niin tässäkin pyysin Jumalan edessä
selvyyttä, miksi tuo Sunin sanoma on oikein mutta niissä ei näy sinun rakkauttasi.
(itse olin tosin saanut samanlaiset kommentit kirjoituksistani että olen tuomitseva, Jumalan
rakkautta ei näy viesteissäni)
Niin sain tulla näkemään, että näissä viesteissä on valtava Jumalan rakkaus mukana.
Että se mitä on julistettu ja mitä julistetaan se on väärää rakkautta väärää armoa,
väärää anteeksiannon julistusta. Se ei ole Jumalasta.
Olkoonkin että on "tuhansia" vuosia julistettu ja vielä korkeasti koulutetut herrat ovat
ne julistettavat opit viisaudessaan laatineet raamattua ja muita kirjoja tutkiessaan.
Niin ei ne eivät ole muuta kuin ihmisviisauden tuottamia ihmisoppeja.
1Kor.1:19-31.
Ja tässä ei ole kyse kenenkään ihmisen puolustamisesta.
Ei ole niin, kuin ollaan totuttu sanomaan; minä olen sen, minä tuon, ja minä jonkun muun puolella.
Vaan minä olen Jeesuksen ja hän on minussa häntä tahdon seurata.
Ja kaikki jotka ovat Jeesuksen omia niin hänen Pyhä Hengensä yhdistää niin, että olemme yhtä.
Ei Jumalan Pyhä Henki ilmoita yhdelle yhtä, toiselle toista ja kolmannelle vielä jotakin muuta.
Ei siis sama Henki samasta yhdestä sanasta anna erilaista ilmoitusta.
Ei todellakaan.
Mutta se minkä olen jo muutamia kertoja tänne kirjoittanut ja nyt vielä mainitsen, niin
uskon tien kulkijoita on vauvasta- vaariin.
Mutta niinkuin luonnollinenkin vauva kasvaa, varttuu, niin myös Jumalan synnyttämän Jumalan lapsen
tulee kasvaa, varttua aikuisuuteen, täyteen miehuuteen.
Mutta ei tällaista kasvamista voi tapahtua, ellei ole ensin syntynyt Jumalasta.
Ja jos Jumala on saanut uuden lapsen "synnyttää" niin silloinkaan ei voi kasvua tapahtua jos "ravinto" on väärää.
Siksi ei ole yhdentekevää mitä julistetaan.
Monet joutuvat uskossaan haaksirikkoon kun ei ole niitä Julistajia jotka itse olisivat kerran
sisälle menneet Elämän kaidalle tielle,joilla olisi tarjottavana todellinen Jumalan sana, joka vain voi pelastaa
joka johtaisi ihmiset Jeesuksen yhteyteen. (Eikä niinkuin nyt julistus johtaa ihmiset toisten ihmisten luo,
etsimään anteeksiantoa ja armahdusta)
Sillä todellista uskoa ei kukaan ihminen voi toiselle antaa, vaan kyllä ihmisen on kohdattava
itse Herra Jeesus ja kuulla häneltä nämä sanat: "Sinun syntisi ovat anteeksi annetut,
mene äläkä täst èdest enää syntiä tee".
Vielä kun kysyt:" Onko hän mielestänne todella terve? (Siis Suni)
Niin sanon ei terveempää voi enää olla kuin mitä hän on, sillä hän on saanut kohdata kaiken terveeksitekevän
Herran Jeesuksen joka on sellainen parantaja, ylilääkäri joita muita etlöydä.
Noista oppineista asia tulikin jo selväksi.
Huom. oletko ollenkaan huomanut Raamatusta minkälaisen kohtelun saivat Jumalan omat ja itse
Herra Jeesus?
Eikä Jumalan lasten osa ole siitä miksikään muuttunut. Samanlaisen pilkan,ivan kohteena ovat siis Jumalan
omat nyt ja aina. - Esa T
muukalainen 4 kirjoitti:
lienetkin, joka kysyt minulta (tosin en ole ihan varma kumpaa tarkoitit Muukalaista

omat nyt ja aina.>Mutta niinkuin luonnollinenkin vauva kasvaa, varttuu, niin myös Jumalan synnyttämän Jumalan lapsen tulee kasvaa, varttua aikuisuuteen, täyteen miehuuteen.<
Puhut myös väärästä ravinnosta, niin eikö täyteen miehuuteen kasvaneella aikuisella tuttelipullo ole myös väärää ravintoa. Tai vastaavasti vastasyntyneellä vahvempi ruoka.
Tarkoitan tällä sitä että kaikella on aikansa auringon alla. Kasvaessaan lapselta aletaan vaatimaan kasvua vastaavaa käytöstä, kakat housuissa alle 1 vuotiaalla on ihan normaalia, mutta aikuisella miehellä sama ei ole enää normaalia käytöstä. Näin on myös synnin kanssa, juuri uskoon tullut ei kykene samaan, kuin kauan uskossa ollut.
Toisena eri ikäisille annetaan täysin toisistaan poikkeavia sääntöjä, ja samoin on hengellisessäkin kasvussa.
Siksi Jumala ilmestyy eri ikäisille eri näköisenä, ruokkii erilaisella ravinnolla, ja näyttää ankarat tai lempeät kasvot sen mukaan mitä tarvitaan. - muukalainen 4
Esa T kirjoitti:
>Mutta niinkuin luonnollinenkin vauva kasvaa, varttuu, niin myös Jumalan synnyttämän Jumalan lapsen tulee kasvaa, varttua aikuisuuteen, täyteen miehuuteen.<
Puhut myös väärästä ravinnosta, niin eikö täyteen miehuuteen kasvaneella aikuisella tuttelipullo ole myös väärää ravintoa. Tai vastaavasti vastasyntyneellä vahvempi ruoka.
Tarkoitan tällä sitä että kaikella on aikansa auringon alla. Kasvaessaan lapselta aletaan vaatimaan kasvua vastaavaa käytöstä, kakat housuissa alle 1 vuotiaalla on ihan normaalia, mutta aikuisella miehellä sama ei ole enää normaalia käytöstä. Näin on myös synnin kanssa, juuri uskoon tullut ei kykene samaan, kuin kauan uskossa ollut.
Toisena eri ikäisille annetaan täysin toisistaan poikkeavia sääntöjä, ja samoin on hengellisessäkin kasvussa.
Siksi Jumala ilmestyy eri ikäisille eri näköisenä, ruokkii erilaisella ravinnolla, ja näyttää ankarat tai lempeät kasvot sen mukaan mitä tarvitaan.niin, että Jumalan on todella pitänyt saada synnyttää ihmisen uudesti ylhäältä.
Jotenka ei koskaan kenenkään ihmiskäden kautta
tule syntymään eläviä Jumalan lapsia.
Kyllä se on tämä "ahdas portti" jonka kautta
ihminen tulee kohtaamaan Vapahtajansa
joka itse sanoo: "sinun syntisi ovat anteeksi
annetut, mene äläkä enää syntiä tee."
Jeesuksen kohtaamisessa vanha katoaa, ja
uusi tulee sijalle.
Ja Jumalan Pyhä Henki tulee oppaaksi
ja johdattajaksi kaikkeen totuuteen. - ja esivallan
TeuvoSuni kirjoitti:
Ei vähimmässäkään määrin Raamatun totuuden kanssa,
sillä Golgatan tapahtumien jälkeen, kun Jumala
poisti omasta käytöstään koko siihen astisen
seurakuntajärjestelmän, potkien pellolle kelvottomiksi
osoittauteen papit ja hävittämällä heiltä myös
heidän palveluspaikkansa. Samalla kun luopui myös
esivallan johtamisesta, jättäen senkin Saatanan
hallintavallan alle, hän ei enää tässä lopun
ajassa anna pappien omaan valtakuntaansa ihmisiä
koota, vaan suorittaa itse sen tehtävän. Siihen
malliin, josta oma kutsumiseni on hyvänä esimerkkinä.
Kehoitan vieläkin kaikkia lukemaan Hesekielin
luvun 34. Ilmeisesti sitä ei ole haluttu lukea,
joten otan tähän sieltä pienen katkelman:
"Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän,
minä panen paimenet vastaamaan, minä vaadin heidät
tilille lampaistani.
Enää he eivät saa olla laumani paimenia, enää
he eivät saa huolehtia minun laumastani eivätkä
omasta hyvinvoinnistaan.
Minä pelastan lampaani heidän hampailtaan, enää
ne eivät joudu heidän ruoakseen.
Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani
ja pidän niistä huolen. Niin kuin paimen pitää
huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen
ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani
ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena
ja synkkänäpäivänä ovat kaikonneet."
Niin hän haki minutkin turvaan täältä Pohjois-Pohjanmaalta.määräyksiä tulee totella elleivät ne ole
Jumalan käskyjä vastaan!
Tällainen oppisi on katkeruutta Teuvolta:
"Samalla kun luopui myös
esivallan johtamisesta, jättäen senkin Saatanan
hallintavallan alle, hän ei enää tässä lopun
ajassa anna pappien omaan valtakuntaansa ihmisiä
koota, vaan suorittaa itse sen tehtävän. "
Siellä missä esivalta määrää esim. liikekannallepanon, sitä ei tee saatana, vaan
Jumalan asettama esivalta...Jos taas liikekannallepano tähtää hyökkäämään esim. Israelia vastaan, silloin minkäkin kieltäydyn aseista! - esivallan
TeuvoSuni kirjoitti:
Ei vähimmässäkään määrin Raamatun totuuden kanssa,
sillä Golgatan tapahtumien jälkeen, kun Jumala
poisti omasta käytöstään koko siihen astisen
seurakuntajärjestelmän, potkien pellolle kelvottomiksi
osoittauteen papit ja hävittämällä heiltä myös
heidän palveluspaikkansa. Samalla kun luopui myös
esivallan johtamisesta, jättäen senkin Saatanan
hallintavallan alle, hän ei enää tässä lopun
ajassa anna pappien omaan valtakuntaansa ihmisiä
koota, vaan suorittaa itse sen tehtävän. Siihen
malliin, josta oma kutsumiseni on hyvänä esimerkkinä.
Kehoitan vieläkin kaikkia lukemaan Hesekielin
luvun 34. Ilmeisesti sitä ei ole haluttu lukea,
joten otan tähän sieltä pienen katkelman:
"Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän,
minä panen paimenet vastaamaan, minä vaadin heidät
tilille lampaistani.
Enää he eivät saa olla laumani paimenia, enää
he eivät saa huolehtia minun laumastani eivätkä
omasta hyvinvoinnistaan.
Minä pelastan lampaani heidän hampailtaan, enää
ne eivät joudu heidän ruoakseen.
Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani
ja pidän niistä huolen. Niin kuin paimen pitää
huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen
ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani
ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena
ja synkkänäpäivänä ovat kaikonneet."
Niin hän haki minutkin turvaan täältä Pohjois-Pohjanmaalta.yllä ja auktoriteetti niin silloinhan kaikki
lait ja asetuksetkin ovat saatanasta!
En voi hyväksyä tätä, että esimerkiksi esivallan
määräys jalankulkijalle käyttää tien vasenta puolta ei olisi Jumalasta!
Miten Teuvo on: Jos väität, että keisari Kostantinus oli saatanan palvelija, mitä sitten Baabelin kuningas Nebukadnesar, joka palvotti itseään kuvapatsaalla! esivallan kirjoitti:
yllä ja auktoriteetti niin silloinhan kaikki
lait ja asetuksetkin ovat saatanasta!
En voi hyväksyä tätä, että esimerkiksi esivallan
määräys jalankulkijalle käyttää tien vasenta puolta ei olisi Jumalasta!
Miten Teuvo on: Jos väität, että keisari Kostantinus oli saatanan palvelija, mitä sitten Baabelin kuningas Nebukadnesar, joka palvotti itseään kuvapatsaalla!Jumala antoi esivallalle tehtävän huolehtia ihmisten
maallisesta hyvinvoinnista, ja papeille huolehtia
ihmisten henkisestä hyvinvoinnista eli johdattaa
kaikki ihmiset totuuden, Jeesuksen Kristuksen, kautta,
Pyhän Hengen saamiseen ja iankaikkiseen elämään.
Kuten profeettojen kirjoista selviää, niin molemmat,
niin esivalta kuin papitkaan eivät noudattaneet
Jumalan käskyjä ja lakeja vaan toivat niihin omat
sovellutuksensa.
Niin Jumala lopulta, Poikansa ja Uuden liiton kautta
hylkäsi molemmat, jättäen heidät Saatanan
hallintavallan alle, kun valhe voitti totuuden,
kuten kirjoitettu on:
"Siksi Jumala lähettää (lähetti jo vuonna 90)
rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen,
ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät
ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden."
Jumala näet panee heidät toimimaan oman suunnitelmansa
mukaisesti. Siksi he myös yksissä tuumin antavat
kuninkaanvaltansa Pedolle siihen saakka kun Jumalan sanat toteutuvat.
Nainen, jonka näit, on se suuri kaupunki, joka
hallitsee maan kaikkia hallitsijoita."
Ja minä on tämä näin mahtava nainen? Se on tämä
koko maailmaa hallitseva Kristuksen entinen morsian,
seurakunta, josta tuli tämä suuri portto, kun ei
jaksanut odottaa Kristuksen Henkeä, vaan valitsi
paimenikseen vailla Totuuden Henkeä olevat
antikristukset - erilaisten ihmisoppien opettajat.
Jumala ei ole esivallalle antanut tehtäväksi
kouluttaa ilmaiseksi porttoseurakuntien paimenia,
eikä kerätä ja luovuttaa rahaa porttojen
pohjattomaan säkkiin. Saatana se omistaan näin
hyvin huolehtii, kun on saanut kuninkaat ja
jopa pienen tasavallan presidentitkin irstailemaan
porttoseurakuntien kanssa:
"Sen porton viiniä, vihan viiniä ovat kaikki kansat
juoneet, kaikki maailman kuninkaat ovat irstailleet
hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet
ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja
ylellisestä elämästään."
Lue kokonaan Ilmestyskirjan luku 18.
Lue myös kokonaan Baabelin kuninkaan elämä.
Hän näki suuren ja mahtavan tekopyhyyden puun,
joka kuitenkin kaadettiin maahan, ja miten hänelle
itselleen sitten kävi.
Itsekkin toteat, että vanha roikkuu mukana. Hyvä kun olet sen huomannut ja tunnustat.
Siis myös laki roikkuu mukana. Sillä niinkauan kun vanha roikkuu mukana, se myös haluaisi virota eloon, mutta kun täältä tavalla tai toisella lähdemme, niin tapahtuu se, että 'tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen'.
Kun tämä on tapahtunut, voidaan sanoa: kuolema on nielty ja voitto saatu!
Yksikään Jumalasta syntynyt ei tosin tee syntiä, mutta silti hän on syntinen. Nämä kaksi asiaa on eroitettava toisistaan.
Jumala pyhittää omansa aina ajatusmaailmaa myöten. Puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan.
Kuitenkaan Paavalikaan ei katsonut sitä vielä saavuttaneensa, vaan hän riensi sitä kohti.
Jeesus on lain loppu vain siinä mielessä, että
pelastus ei tule mistään teosta - vain Jeesuksen teosta.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voimme jättää lain matkasta pois. Miksi muuten Jumala olisi ilmoittanut itse kirjoittavansa lakinsa Pyhällä Hengellään Meidän sydämiemme lihatauluihin.
Ne ovat lähtemättömät kirjaimet, joita ei pyyhitä pois. Taivas alkaa jo täällä - Mooseksen ja Karitsan virsi kaikuu Pyhän Hengen voimalla.- Esa T
>Yksikään Jumalasta syntynyt ei tosin tee syntiä, mutta silti hän on syntinen. Nämä kaksi asiaa on eroitettava toisistaan.<
Jos ei tee syntiä, niin ei voi olla syntinenkään. Syntinen liha ja veri ei peri taivastenvaltakuntaa. Kaikki mikä syntyy uudesti ylhäältä, ei tee syntiä, eikä ole myöskään syntinen, ja siksi ei tarvitse lakiakaan. Mutta se mikä syntyy ihmisestä, on lain tuomittavana ristin kuolemaan, kunnes kuolema vapauttaa laista. ”Kristus on lain loppu.”
Ei sellainen ole vielä loppu joka jatkuu.
Joh 6 :48 Minä olen elämän leipä. 49 Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. 50 Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole.
Elia ja Haanok saivat tämän jo täällä elämässä, joten se ei voi olla mahdotonta, sillä molemmat menivät elävinä taivaaseen.
Näitä on varmasti enemmänkin, mutta ainakin kaksi on kirjoitettu raamattuun ylös. Taivasten valtakunta alkaa jo täällä ajassa, ja jatkuu ikuisesti taivaassa, mutta mikään mikä tekee syntiä, ei pääse taivasten valtakuntaan.
”Kärsimyksistä Poikakin oppi kuuliaisuuden,” ”Kuuliaisuus on enemmän kuin uhri.” ”En Minä uhria tahdo, vaan laupeutta.” Vasta tämä täysin kuuliainen Jumalasta syntynyt perii taivasten valtakunnan.
”En Minä uhria tahdo,” Uhri kuitenkin tarvitaan aina kun rikotaan.
1 kor. 3: 10-15 sanoo että on kahdenlaisia pelastuneita, Niitä jotka rakentavat Jeesus Kristus perustuksen päälle palamattomista aineista, ja niitä jotka rakentavat palavista aineista. Viimeisellä tuomiolla jokaisen rakennus koetellaan, ja toiset palkitaan ja toiset joutuvat tulen puhdistettaviksi. Esa T kirjoitti:
>Yksikään Jumalasta syntynyt ei tosin tee syntiä, mutta silti hän on syntinen. Nämä kaksi asiaa on eroitettava toisistaan.<
Jos ei tee syntiä, niin ei voi olla syntinenkään. Syntinen liha ja veri ei peri taivastenvaltakuntaa. Kaikki mikä syntyy uudesti ylhäältä, ei tee syntiä, eikä ole myöskään syntinen, ja siksi ei tarvitse lakiakaan. Mutta se mikä syntyy ihmisestä, on lain tuomittavana ristin kuolemaan, kunnes kuolema vapauttaa laista. ”Kristus on lain loppu.”
Ei sellainen ole vielä loppu joka jatkuu.
Joh 6 :48 Minä olen elämän leipä. 49 Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. 50 Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole.
Elia ja Haanok saivat tämän jo täällä elämässä, joten se ei voi olla mahdotonta, sillä molemmat menivät elävinä taivaaseen.
Näitä on varmasti enemmänkin, mutta ainakin kaksi on kirjoitettu raamattuun ylös. Taivasten valtakunta alkaa jo täällä ajassa, ja jatkuu ikuisesti taivaassa, mutta mikään mikä tekee syntiä, ei pääse taivasten valtakuntaan.
”Kärsimyksistä Poikakin oppi kuuliaisuuden,” ”Kuuliaisuus on enemmän kuin uhri.” ”En Minä uhria tahdo, vaan laupeutta.” Vasta tämä täysin kuuliainen Jumalasta syntynyt perii taivasten valtakunnan.
”En Minä uhria tahdo,” Uhri kuitenkin tarvitaan aina kun rikotaan.
1 kor. 3: 10-15 sanoo että on kahdenlaisia pelastuneita, Niitä jotka rakentavat Jeesus Kristus perustuksen päälle palamattomista aineista, ja niitä jotka rakentavat palavista aineista. Viimeisellä tuomiolla jokaisen rakennus koetellaan, ja toiset palkitaan ja toiset joutuvat tulen puhdistettaviksi.ja myös on.
Jos olisit jo tullut täydelliseksi, sinut olisi jo otettu elävänä taivaaseen kuten Elia ja Haanok.
Mikä sinut sitten tekee epätäydelliseksi?Esa T kirjoitti:
>Yksikään Jumalasta syntynyt ei tosin tee syntiä, mutta silti hän on syntinen. Nämä kaksi asiaa on eroitettava toisistaan.<
Jos ei tee syntiä, niin ei voi olla syntinenkään. Syntinen liha ja veri ei peri taivastenvaltakuntaa. Kaikki mikä syntyy uudesti ylhäältä, ei tee syntiä, eikä ole myöskään syntinen, ja siksi ei tarvitse lakiakaan. Mutta se mikä syntyy ihmisestä, on lain tuomittavana ristin kuolemaan, kunnes kuolema vapauttaa laista. ”Kristus on lain loppu.”
Ei sellainen ole vielä loppu joka jatkuu.
Joh 6 :48 Minä olen elämän leipä. 49 Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. 50 Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole.
Elia ja Haanok saivat tämän jo täällä elämässä, joten se ei voi olla mahdotonta, sillä molemmat menivät elävinä taivaaseen.
Näitä on varmasti enemmänkin, mutta ainakin kaksi on kirjoitettu raamattuun ylös. Taivasten valtakunta alkaa jo täällä ajassa, ja jatkuu ikuisesti taivaassa, mutta mikään mikä tekee syntiä, ei pääse taivasten valtakuntaan.
”Kärsimyksistä Poikakin oppi kuuliaisuuden,” ”Kuuliaisuus on enemmän kuin uhri.” ”En Minä uhria tahdo, vaan laupeutta.” Vasta tämä täysin kuuliainen Jumalasta syntynyt perii taivasten valtakunnan.
”En Minä uhria tahdo,” Uhri kuitenkin tarvitaan aina kun rikotaan.
1 kor. 3: 10-15 sanoo että on kahdenlaisia pelastuneita, Niitä jotka rakentavat Jeesus Kristus perustuksen päälle palamattomista aineista, ja niitä jotka rakentavat palavista aineista. Viimeisellä tuomiolla jokaisen rakennus koetellaan, ja toiset palkitaan ja toiset joutuvat tulen puhdistettaviksi.Jos sinulla on koira ja joku kysyy:mikä tuo on, sanot hänelle: se on koira.
Sitten koira kuolee ja makaa maassa.Taas sinulta kysytään:mikä tuo on. Ja vastaat: se on koira. Kuollut koira.
Näin tässä on kysymyksessä se, onko sisimmässämme elävä synti vai kuollut synti. Jompi kumpi siellä on. Ja se on synti.- Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
ja myös on.
Jos olisit jo tullut täydelliseksi, sinut olisi jo otettu elävänä taivaaseen kuten Elia ja Haanok.
Mikä sinut sitten tekee epätäydelliseksi?>Kyllä voi<
Jos ei tee syntiä, niin ei voi olla syntinenkään.
>Jos olisit jo tullut täydelliseksi, sinut olisi jo otettu elävänä taivaaseen kuten Elia ja Haanok.<
Henok eli 300 vuotta täydellisenä, ennen kuolemaansa, ja 65 vuotta epätäydellisenä.
"21 Kun Henok oli elänyt 65 vuotta, hänelle syntyi Metuselah. 22 Metuselahin syntymän jälkeen Henok eli vielä 300 vuotta vaeltaen aina Jumalan tahdon mukaisesti, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttäriä. 23 Henok eli kaikkiaan 365 vuotta. 24 Hän vaelsi kuuliaisena Jumalalle. Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen."
>Mikä sinut sitten tekee epätäydelliseksi?<
kaikki mikä puuttuu täydellisestä Kristuksen kuvasta. "Minä vähenen ja kristus kasvaa minussa," ja se on epätäydellistä mikä on, "minä vähenen" vielä jäljellä.
Vasta viimeisenä vihollisena voitetaan kuolema, ja sen jälkeen olen vasta täydellinen, ja silloin saan lähteä elävänä taivaaseen niin kuin Elia ja Haanok.
Pelastunut olen kuitenkin sillä hetkellä, kun perustukseni on Jeesus Kristus, eli olen saanut syntini anteeksi. Ja se mitä tämän perustuksen päälle rakennan, vaikuttaa sen pääsenkö taivasten valtakuntaan jo täällä ajassa, vai pääsenkö vasta tulen puhdistettua viimeisen tuomion jälkeen. 1 Kor 3: 10-15
Jumala on kuluttava tuli,ja jos annan tulen puhdistaa minut täällä ajassa, niin olen niiden joukossa jotka palkitaan, mutta jos jätän tulen puhdistuksen vasta tuonelaan, niin taivasten valtakunta alkaa vasta sen jälkeen, kun palava on palanut pois. - Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
Jos sinulla on koira ja joku kysyy:mikä tuo on, sanot hänelle: se on koira.
Sitten koira kuolee ja makaa maassa.Taas sinulta kysytään:mikä tuo on. Ja vastaat: se on koira. Kuollut koira.
Näin tässä on kysymyksessä se, onko sisimmässämme elävä synti vai kuollut synti. Jompi kumpi siellä on. Ja se on synti.Kuollut koira muuttuu maaksi jälleen, ja niin myös kuollut synti.
Esa T kirjoitti:
Kuollut koira muuttuu maaksi jälleen, ja niin myös kuollut synti.
sillä jos Israelin kuningas Salomo, joka on paljon Raamatusta kirjoittanut, olisi käsittänyt tämän oikein ja tiennyt, että se ei maadu, vaan voi virota eloon uudestaan, ei hän olisi tehnyt Pyhän Hengen Pilkkaa.
Hän olisi ollut varuillaan ja kuljettanut lakia mukanaan, vaikka olikin saanut niin suuret hengen lahjat.
Siitä laista hän olisi saanut muistutuksen, mitä kuninkaalle erityisesti oli säädetty:'Hän älköön ottako monta vaimoa (eikä varsinkaan muitten jumalien palvelijoita).
Mutta koska hän oli siinä luulossa, ettei hänessä enää ole syntiä, lankeemus pääsi tapahtumaan varkain, synti voitti ja henki kylmeni.
Hänen kirjoittamistaan kirjoista, mm.Korkea Veisusta, näkee, että hän todella tunsi Vapahtajan jo ennaltanähtynä ja turvasi Häneen. Hänelle oli annettu kaikki mahdollisuudet; kaikki mitä tarvittiin Jumalassa pysymiseksi, mutta hän ei tuntenut itsessään piilevää vaaraa.
Toisenlaisen esimerkin näemme Daavidissa. Hän oli Jumalan mielen mukainen mies. Hänellä oli Pyhä Henki. Hänestä näemme, että ei ehkä vaarallisimpia ole 'törkeät lankeemukset', koska ne Jumala voi kääntää omansa nöyryyttämiseksi, vaan vaarallisinta on luulla etten enää ole syntinen.- Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
sillä jos Israelin kuningas Salomo, joka on paljon Raamatusta kirjoittanut, olisi käsittänyt tämän oikein ja tiennyt, että se ei maadu, vaan voi virota eloon uudestaan, ei hän olisi tehnyt Pyhän Hengen Pilkkaa.
Hän olisi ollut varuillaan ja kuljettanut lakia mukanaan, vaikka olikin saanut niin suuret hengen lahjat.
Siitä laista hän olisi saanut muistutuksen, mitä kuninkaalle erityisesti oli säädetty:'Hän älköön ottako monta vaimoa (eikä varsinkaan muitten jumalien palvelijoita).
Mutta koska hän oli siinä luulossa, ettei hänessä enää ole syntiä, lankeemus pääsi tapahtumaan varkain, synti voitti ja henki kylmeni.
Hänen kirjoittamistaan kirjoista, mm.Korkea Veisusta, näkee, että hän todella tunsi Vapahtajan jo ennaltanähtynä ja turvasi Häneen. Hänelle oli annettu kaikki mahdollisuudet; kaikki mitä tarvittiin Jumalassa pysymiseksi, mutta hän ei tuntenut itsessään piilevää vaaraa.
Toisenlaisen esimerkin näemme Daavidissa. Hän oli Jumalan mielen mukainen mies. Hänellä oli Pyhä Henki. Hänestä näemme, että ei ehkä vaarallisimpia ole 'törkeät lankeemukset', koska ne Jumala voi kääntää omansa nöyryyttämiseksi, vaan vaarallisinta on luulla etten enää ole syntinen.Tämä nyt menee vähän aiheesta sivuun, mutta
jos myönnät että Salomon kirjoitti Korkea veisun, Laulujen Laulun, niin et voi väittää, että hän teki Pyhän Hengen pilkan. Sillä siinä Salomon lopulta löysi Kristuksen.
Salomon kyllä töppäsi rankasti, niin kuin töppäsi isänsäkin Daavid, mutta molemmat saivat anteeksi, ainakin jos laulujen laulu on Salomonin itsensä kirjoittama.
>Hän olisi ollut varuillaan ja kuljettanut lakia mukanaan, vaikka olikin saanut niin suuret hengen lahjat.<
Laki kulkee niin kauan mukana kuin rikotaan, halusi sitä kantaa mukana tai ei, sillä laki on kirjoitettuna sydämeen.
Juuri laki Salomonin tuomitsi, mistä hän ei päässyt eroon. Jos Saarnaajan kirja on myös Salomonin kirjoittama, niin kuin itse ainakin uskon, niin turhuuden turhuus ja kaikki oli vain tuulen tavoittelua, kuvaa hyvin aikaa ennen kuin laulujen laulu kirjoitettiin.
Salomon siis löysi lopulta sen, mikä ei ollut enää tuulen tavoittelua.
>sillä jos Israelin kuningas Salomo, joka on paljon Raamatusta kirjoittanut, olisi käsittänyt tämän oikein ja tiennyt, että se ei maadu, vaan voi virota eloon uudestaan, ei hän olisi tehnyt Pyhän Hengen Pilkkaa.<
Se sama mikä on maatunut ei virkoa enää eloon, niin kuin siemen kylvetään maahan, niin siemen kuolee, ja siitä nousee uusi varsi.
Ei nouse ylös siemen, vaan uusi taimi, joka on täysin eri näköinen mikä maahan kylvettiin. Samoin mikä kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa, tai mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana.
Ensin kylvetään katoava ruumis ja nousee katoamaton ruumis. Minä siis vähenen, ja Kristus kasvaa minussa.
Katoamaton ei enää kuole, ja tämä katoamaton on se mikä syntyy ylhäältä. Ja vasta tämä katoamaton pääsee taivasten valtakuntaan, eikä se tee enää syntiä.
Jeesus käski kantamaan joka päivä ristinsä, ja tässä ristissä vanha minämme kuoletetaan hengen avulla. Ja tästä mikä kuolee, nousee uusi taivaallinen katoamaton uusi luomus Jumalan poika,joka on myös täysin eri näköinen kuin se mikä muuttui ensin mullaksi.
Katso vaikka esimerkkiä Pietarista, Jeesus nuhteli Pietaria enemmän kuin muita opetuslapsia, ja Helluntain jälkeen pelkkä hänen vaatteeseensa koskeminen paransi sairaat. Muutos oli niin suuri ettei uskoisi edes samaksi Pietariksi.
Eikä Pietarillakaan ollut taivaallista ylhäältä syntynyttä tarpeeksi, sillä hänenkin piti vielä kuolla.
Vasta Haanokissa ja Eliassa näemme miehet, joissa ylhäältä taivaasta syntynyttä oli niin paljon, että he menivät elävinä taivaaseen. Esa T kirjoitti:
Tämä nyt menee vähän aiheesta sivuun, mutta

Vasta Haanokissa ja Eliassa näemme miehet, joissa ylhäältä taivaasta syntynyttä oli niin paljon, että he menivät elävinä taivaaseen.tai sitten sinua melko vähän kiinostaa, mitä siellä itseasiassa kerrotaan.
Kyllä se yksiselitteisen selvää tekstiä on, mitä Salomon elämän loppuvaiheista 1.Kuningastenkirjan 11 ja 12 luvuissa sanotaan.
Ja useampaan kertaan sanotaan, 'ettei hän antautunut ehyin sydämin Jumalallensa, niinkuin hänen isänsä Daavidin sydän oli ollut'.
Daavidista puhutaan, ikäänkuin hän ei ikinä olisi langennutkaan. Niin täydellisesti Jumala pyyhki hänen rikoksensa pois, koska hän katui.
Katumatonta sydäntä Jumala ei voi koskaan armahtaa. Katumattomuuden Salomolle toi juuri se väärä hyvä luulo itsestä ja Jumalan käskyjen hylkääminen. Kuninkaallekin oli annettu omat, elämää suojaavat käskynsä, mutta Salomo ei enää niitä katsonut tarvitsevansa kun oli tullut niin henkeväksi. Ja henkevähän se Korkea Veisu todella on. Mutta se ei auttanut siinä vaiheessa, kun Jumalan käskyt hyljättiin. Jumala ei katso henkilöön.
Salomon takia valtakunta 'repäistiin' heiltä pois
ja ainoastaan mainitaan, että Daavidin tähden Herra ei ottanut sitä aivan kokonaan, vaan yksi sukukunta jäi Salomon pojalle Rehabeamille.
Niin suuri ja mullistava asia on ihmislapsen katumus ja parannus - olipa hän sitten kuningas taikka kerjäläinen - että siitä riippuu aivan kaikki.Esa T kirjoitti:
>Kyllä voi<
Jos ei tee syntiä, niin ei voi olla syntinenkään.
>Jos olisit jo tullut täydelliseksi, sinut olisi jo otettu elävänä taivaaseen kuten Elia ja Haanok.<
Henok eli 300 vuotta täydellisenä, ennen kuolemaansa, ja 65 vuotta epätäydellisenä.
"21 Kun Henok oli elänyt 65 vuotta, hänelle syntyi Metuselah. 22 Metuselahin syntymän jälkeen Henok eli vielä 300 vuotta vaeltaen aina Jumalan tahdon mukaisesti, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttäriä. 23 Henok eli kaikkiaan 365 vuotta. 24 Hän vaelsi kuuliaisena Jumalalle. Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen."
>Mikä sinut sitten tekee epätäydelliseksi?<
kaikki mikä puuttuu täydellisestä Kristuksen kuvasta. "Minä vähenen ja kristus kasvaa minussa," ja se on epätäydellistä mikä on, "minä vähenen" vielä jäljellä.
Vasta viimeisenä vihollisena voitetaan kuolema, ja sen jälkeen olen vasta täydellinen, ja silloin saan lähteä elävänä taivaaseen niin kuin Elia ja Haanok.
Pelastunut olen kuitenkin sillä hetkellä, kun perustukseni on Jeesus Kristus, eli olen saanut syntini anteeksi. Ja se mitä tämän perustuksen päälle rakennan, vaikuttaa sen pääsenkö taivasten valtakuntaan jo täällä ajassa, vai pääsenkö vasta tulen puhdistettua viimeisen tuomion jälkeen. 1 Kor 3: 10-15
Jumala on kuluttava tuli,ja jos annan tulen puhdistaa minut täällä ajassa, niin olen niiden joukossa jotka palkitaan, mutta jos jätän tulen puhdistuksen vasta tuonelaan, niin taivasten valtakunta alkaa vasta sen jälkeen, kun palava on palanut pois.täydellinen ollut, vaan niinkuin Paavali, riensi sitä kohti ja Jumala kasvatti häntä täydellisyyteen.
Haanokilla ei ollut tekosyntejä, vaan hän totteli Herraa kaikessa, kuten Daavidkin kysyi kaiken Herralta.
Sitten kun Haanok oli tullut täydelliseksi, otettiin hänet pois. Silloinkin hänellä oli se sisäinen synti - kuolleena. Hän oli syntinen. Mutta siinä 'ylösottamisessa', kuten UT sanoo, häneltä tämä kuolevainen (synnin liha) puettiin kuolemattomuuteen (uusi, kirkastettu synnitön ruumis). Silloin hänkin pääsi sanomaan: 'Kuolema on nielty ja voitto saatu!'- Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
tai sitten sinua melko vähän kiinostaa, mitä siellä itseasiassa kerrotaan.
Kyllä se yksiselitteisen selvää tekstiä on, mitä Salomon elämän loppuvaiheista 1.Kuningastenkirjan 11 ja 12 luvuissa sanotaan.
Ja useampaan kertaan sanotaan, 'ettei hän antautunut ehyin sydämin Jumalallensa, niinkuin hänen isänsä Daavidin sydän oli ollut'.
Daavidista puhutaan, ikäänkuin hän ei ikinä olisi langennutkaan. Niin täydellisesti Jumala pyyhki hänen rikoksensa pois, koska hän katui.
Katumatonta sydäntä Jumala ei voi koskaan armahtaa. Katumattomuuden Salomolle toi juuri se väärä hyvä luulo itsestä ja Jumalan käskyjen hylkääminen. Kuninkaallekin oli annettu omat, elämää suojaavat käskynsä, mutta Salomo ei enää niitä katsonut tarvitsevansa kun oli tullut niin henkeväksi. Ja henkevähän se Korkea Veisu todella on. Mutta se ei auttanut siinä vaiheessa, kun Jumalan käskyt hyljättiin. Jumala ei katso henkilöön.
Salomon takia valtakunta 'repäistiin' heiltä pois
ja ainoastaan mainitaan, että Daavidin tähden Herra ei ottanut sitä aivan kokonaan, vaan yksi sukukunta jäi Salomon pojalle Rehabeamille.
Niin suuri ja mullistava asia on ihmislapsen katumus ja parannus - olipa hän sitten kuningas taikka kerjäläinen - että siitä riippuu aivan kaikki.Nyt olemme sivuaiheessa, mutta jos Salomon sinua kiinostaa, niin laulujen laulu kuvaa Kristuksen löytämistä.
On eri asia jos Salomon ei itse kirjoittanut laulujen laulua.
Kuningasten kirja ei kuvaa Salomonin pelastusta, vaan päinvastoin, mutta perustelin väitteeni, johon annoin ehdon. En ota kuitenkaan Salomonin tuomiosta mitään kantaa, sillä en tiedä kirjoittiko Salomon itse laulujen laulun.
Nyt olemme kuitenkin sivu aiheessa, ja alkuperäinen keskustelu on kesken. - Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
täydellinen ollut, vaan niinkuin Paavali, riensi sitä kohti ja Jumala kasvatti häntä täydellisyyteen.
Haanokilla ei ollut tekosyntejä, vaan hän totteli Herraa kaikessa, kuten Daavidkin kysyi kaiken Herralta.
Sitten kun Haanok oli tullut täydelliseksi, otettiin hänet pois. Silloinkin hänellä oli se sisäinen synti - kuolleena. Hän oli syntinen. Mutta siinä 'ylösottamisessa', kuten UT sanoo, häneltä tämä kuolevainen (synnin liha) puettiin kuolemattomuuteen (uusi, kirkastettu synnitön ruumis). Silloin hänkin pääsi sanomaan: 'Kuolema on nielty ja voitto saatu!'Haanok meni elävänä taivaaseen, niin kuin kopioin sinulle kohdan, ja raamattu selvästi sanoo, "viimeisenä vihollisena voitetaan kuolema"
Eli Haanok voitti viimeisenkin vihollisen Hengen avulla. Viimeisen jälkeen tulee täydellisyys, ja uskomme päämäärä on kasvaa Kristuksen kuvan kaltaiseksi. Esa T kirjoitti:
Nyt olemme sivuaiheessa, mutta jos Salomon sinua kiinostaa, niin laulujen laulu kuvaa Kristuksen löytämistä.
On eri asia jos Salomon ei itse kirjoittanut laulujen laulua.
Kuningasten kirja ei kuvaa Salomonin pelastusta, vaan päinvastoin, mutta perustelin väitteeni, johon annoin ehdon. En ota kuitenkaan Salomonin tuomiosta mitään kantaa, sillä en tiedä kirjoittiko Salomon itse laulujen laulun.
Nyt olemme kuitenkin sivu aiheessa, ja alkuperäinen keskustelu on kesken.vasta päässeet asian ytimeen.
Miten vaarallista on hyljätä Jumalan käskyt ja luulla, että minä en niitä enää tarvitsisi.
Miten kävi Salomon?
Jumala oli kaksi kertaa erityisesti ilmestynyt hänelle. Eikä epäilystäkään, että juuri tänä aikana, jonka hän eli täysin Jumalan yhteydessä, hän sai myös Raamattuun kirjoitetut kirjat Jumalan Hengen kautta.Mutta juuri tästä täydellisestä Kristuksen armosta hän luopui. Tämä on järkyttävin ja murheellisin kohta koko
Vanhassa Testamentissa. Missään ei mainita sanaakaan katumuksesta, vaan päin vastoin kerrotaan, että Salomo yritti tappaa Jerobeamin, jolle Jumala oli ilmoittanut siirtävänsä valtakunnan.
Että näin kauas me voimme joutua jo omistamastamme armosta.Esa T kirjoitti:
Haanok meni elävänä taivaaseen, niin kuin kopioin sinulle kohdan, ja raamattu selvästi sanoo, "viimeisenä vihollisena voitetaan kuolema"
Eli Haanok voitti viimeisenkin vihollisen Hengen avulla. Viimeisen jälkeen tulee täydellisyys, ja uskomme päämäärä on kasvaa Kristuksen kuvan kaltaiseksi.piti vielä muuttua, jos kerran viimeinenkin vihollinen oli voitettu. UT:han sanoo:'...ja me muutumme'. Näin kävi myös Haanokille siinä ylösottamisessa.
Se oli sitävarten, että tämä ruumis on se kuollut koira, jota raahaamme mukana koko tämän elämämme ajan ja joka ei maadu eikä muutu ennenkuin se joko kuolee ja haudataan tai ylösottamisessa muuttuu.
Tämä oppi on apostoleilta ja joka toista oppia opettaa, se olkoon kirottu.
Tätä oppia on ne kaikki Paavalin kirjoitukset, joita tänäpäivä käytetään vihollisen hengessä puolustuksena synnissäelämiselle. Sen koiran on oltava kuollut ja pysyttävä sellaisena.- sivusta seuraaja
SofiaDaan kirjoitti:
vasta päässeet asian ytimeen.
Miten vaarallista on hyljätä Jumalan käskyt ja luulla, että minä en niitä enää tarvitsisi.
Miten kävi Salomon?
Jumala oli kaksi kertaa erityisesti ilmestynyt hänelle. Eikä epäilystäkään, että juuri tänä aikana, jonka hän eli täysin Jumalan yhteydessä, hän sai myös Raamattuun kirjoitetut kirjat Jumalan Hengen kautta.Mutta juuri tästä täydellisestä Kristuksen armosta hän luopui. Tämä on järkyttävin ja murheellisin kohta koko
Vanhassa Testamentissa. Missään ei mainita sanaakaan katumuksesta, vaan päin vastoin kerrotaan, että Salomo yritti tappaa Jerobeamin, jolle Jumala oli ilmoittanut siirtävänsä valtakunnan.
Että näin kauas me voimme joutua jo omistamastamme armosta.Turkuhan on Suomen eksytyksen kehto, jossa ylväänä seisoo Suomen ensimmäisen antikristuksen,
piispa Henrikin muistoksi rakennettu Saatanan synagoga, tämä ihmiskäsin tehty temppeli.
Saammeko siellä vielä nähdä sellaisenkin ihmeen, että muuan Esa T sieltä nostetaan elävänä taivaaseen? Esa T kirjoitti:
Nyt olemme sivuaiheessa, mutta jos Salomon sinua kiinostaa, niin laulujen laulu kuvaa Kristuksen löytämistä.
On eri asia jos Salomon ei itse kirjoittanut laulujen laulua.
Kuningasten kirja ei kuvaa Salomonin pelastusta, vaan päinvastoin, mutta perustelin väitteeni, johon annoin ehdon. En ota kuitenkaan Salomonin tuomiosta mitään kantaa, sillä en tiedä kirjoittiko Salomon itse laulujen laulun.
Nyt olemme kuitenkin sivu aiheessa, ja alkuperäinen keskustelu on kesken.Älä enää vastaa minulle.
Vaan vastaa jo Jumalalle, joka sinua kutsuu tulemaan alas sieltä hurmahengen valhepilvistä.
Totuudessa pyydän, älä enää vastaa.
Kirjoitit tuolla, että älä usko kaikkia Teuvon juttuja.
Ei minun tarvitse uskoa Teuvoa ollenkaan, kun minulla on oma Raamattu ja Jeesus Kristus. Minä uskon vain sen, minkä Hän minulle Raamatusta kirkastaa.
'Mutta elleivät he usko Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.'
Ota Raamattusi, lue ja usko, mitä seillä sanotaan, karkoita hurmahengen valhetulkinnat ja seuraa Jeesusta alhaisella ristintiellä Jumalan koulussa ja kasvatuksessa, niin pelastat sielusi!- Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
Älä enää vastaa minulle.
Vaan vastaa jo Jumalalle, joka sinua kutsuu tulemaan alas sieltä hurmahengen valhepilvistä.
Totuudessa pyydän, älä enää vastaa.
Kirjoitit tuolla, että älä usko kaikkia Teuvon juttuja.
Ei minun tarvitse uskoa Teuvoa ollenkaan, kun minulla on oma Raamattu ja Jeesus Kristus. Minä uskon vain sen, minkä Hän minulle Raamatusta kirkastaa.
'Mutta elleivät he usko Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.'
Ota Raamattusi, lue ja usko, mitä seillä sanotaan, karkoita hurmahengen valhetulkinnat ja seuraa Jeesusta alhaisella ristintiellä Jumalan koulussa ja kasvatuksessa, niin pelastat sielusi!>Voi Esa. Älä enää vastaa minulle.<
>Totuudessa pyydän, älä enää vastaa.<
Kunnioitan pyyntöäsi, joten kirjoitellaan sitten joskus myöhemmin, jos Herra suo. - Esa T
sivusta seuraaja kirjoitti:
Turkuhan on Suomen eksytyksen kehto, jossa ylväänä seisoo Suomen ensimmäisen antikristuksen,
piispa Henrikin muistoksi rakennettu Saatanan synagoga, tämä ihmiskäsin tehty temppeli.
Saammeko siellä vielä nähdä sellaisenkin ihmeen, että muuan Esa T sieltä nostetaan elävänä taivaaseen?>Saammeko siellä vielä nähdä sellaisenkin ihmeen, että muuan Esa T sieltä nostetaan elävänä taivaaseen?<
Toivottavasti, sillä silloin en ainakaan joudu enää Tuonelaan puhdistumaan tulella 1 Kor. 3: 10-15. Vähän vähempäänkin olen silti tyytyväinen, sillä pääasia on että olisin niiden joukossa jotka palkitaan. Esa T kirjoitti:
>Saammeko siellä vielä nähdä sellaisenkin ihmeen, että muuan Esa T sieltä nostetaan elävänä taivaaseen?<
Toivottavasti, sillä silloin en ainakaan joudu enää Tuonelaan puhdistumaan tulella 1 Kor. 3: 10-15. Vähän vähempäänkin olen silti tyytyväinen, sillä pääasia on että olisin niiden joukossa jotka palkitaan."Ikäänkuin" tulen läpi, tarkoittaa tilannetta, jossa henkilö on vilpittömästi etsinyt pelastusta Jeesuksen Kristuksen kautta, mutta sitten vihollisen hengen pettämänä on tälle perustalle rakentanut vain palavaa, eli ihmisestä lähtöisin olevaa, kun ei ole ollut Jumalan Pyhän Hengen ohjauksessa.
Jos tällainen henkilö, sitten kun häntä kuoleman läheisyydessä riisutaan, näkee sen tulen, mihin on menossa ja huutaa armoa Jeesukselta, tekojansa katuen, voi hän siinä viime hetkillä pelastua, ikäänkuin tulen läpi.
Tämä ei kuitenkaan koske niitä valhehengen pettämiä, joita Herra jo täällä matkan aikana on monta kertaa varoittanut ja tahtonut auttaa siitä valheesta pois, ja jotka tämän kutsun ja tarjotun avun ovat useampaan kertaan työntäneet luotaan pois.SofiaDaan kirjoitti:
"Ikäänkuin" tulen läpi, tarkoittaa tilannetta, jossa henkilö on vilpittömästi etsinyt pelastusta Jeesuksen Kristuksen kautta, mutta sitten vihollisen hengen pettämänä on tälle perustalle rakentanut vain palavaa, eli ihmisestä lähtöisin olevaa, kun ei ole ollut Jumalan Pyhän Hengen ohjauksessa.
Jos tällainen henkilö, sitten kun häntä kuoleman läheisyydessä riisutaan, näkee sen tulen, mihin on menossa ja huutaa armoa Jeesukselta, tekojansa katuen, voi hän siinä viime hetkillä pelastua, ikäänkuin tulen läpi.
Tämä ei kuitenkaan koske niitä valhehengen pettämiä, joita Herra jo täällä matkan aikana on monta kertaa varoittanut ja tahtonut auttaa siitä valheesta pois, ja jotka tämän kutsun ja tarjotun avun ovat useampaan kertaan työntäneet luotaan pois.Entinen työtoverini, jonka Jumala vakavan sairauden
murtamana ajoi sairasvuoteeseen, jossa hän vasta
pysähtyi peilaamaan omaa elämäänsä totuuden
valossa, ja vasta siinä Pyhän Hengen näyttämänä
sai nähdä sen tekopyhyyden, jossa hän luuli
Jumalan työtä tehneensä.
Siinä hän sitten vasta kolme vuorokautta ennen
kuolemaansa pääsi läpi ahtaasta portista ja
sai kohdata Kristuksen.- Esa T
SofiaDaan kirjoitti:
"Ikäänkuin" tulen läpi, tarkoittaa tilannetta, jossa henkilö on vilpittömästi etsinyt pelastusta Jeesuksen Kristuksen kautta, mutta sitten vihollisen hengen pettämänä on tälle perustalle rakentanut vain palavaa, eli ihmisestä lähtöisin olevaa, kun ei ole ollut Jumalan Pyhän Hengen ohjauksessa.
Jos tällainen henkilö, sitten kun häntä kuoleman läheisyydessä riisutaan, näkee sen tulen, mihin on menossa ja huutaa armoa Jeesukselta, tekojansa katuen, voi hän siinä viime hetkillä pelastua, ikäänkuin tulen läpi.
Tämä ei kuitenkaan koske niitä valhehengen pettämiä, joita Herra jo täällä matkan aikana on monta kertaa varoittanut ja tahtonut auttaa siitä valheesta pois, ja jotka tämän kutsun ja tarjotun avun ovat useampaan kertaan työntäneet luotaan pois.Sano SofiaDaan eikö viimeinen tuomio ole vasta tämän elämän jälkeen?
Silloin koeteltiin mitä oli rakentanut Jeesus kristus perustuksen päälle.
Palavista aineista rakentanut pelastui tulen läpi, ja palamattomista aineista rakentanut palkittiin.
Joka täällä elämässä antaa tulen puhdistaa, on niiden joukossa jotka palkitaan, ja tuonela on niitä varten jotka pelastuvat tulen läpi viimeisen tuomion jälkeen.
Syntien anteeksi saaminen kuuluu tähän Jeesus Kristus perustukseen, mutta tämän päälle aletaan vasta rakentamaan, mutta jokainen katsokoon mitä rakentaa, sillä viimeisellä tuomiolla jokaisen rakennus koetellaan. 1 Kor 3: 10-15. Esa T kirjoitti:
Sano SofiaDaan eikö viimeinen tuomio ole vasta tämän elämän jälkeen?
Silloin koeteltiin mitä oli rakentanut Jeesus kristus perustuksen päälle.
Palavista aineista rakentanut pelastui tulen läpi, ja palamattomista aineista rakentanut palkittiin.
Joka täällä elämässä antaa tulen puhdistaa, on niiden joukossa jotka palkitaan, ja tuonela on niitä varten jotka pelastuvat tulen läpi viimeisen tuomion jälkeen.
Syntien anteeksi saaminen kuuluu tähän Jeesus Kristus perustukseen, mutta tämän päälle aletaan vasta rakentamaan, mutta jokainen katsokoon mitä rakentaa, sillä viimeisellä tuomiolla jokaisen rakennus koetellaan. 1 Kor 3: 10-15.ne, jotka tästä elämästä lähtevät ilman Kristusta, hukkuvat.
Se tuli, joka kuoleman jälkeen tekomme koettelee - Pyhä Jumala - koettelee meidät joko helvettiin tai taivaaseen. Se ei ole parannuksen tuli.
Jokainen tuomitaan tekojensa mukaan. Jolla Jeesus ei ole ollut tekemässä, se hukkuu.
"Jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi. Mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Jumalan kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi."
- Nyt huomasit varmaan
Olet Raamatun sanakäännösten
orja 29.3.2006 klo 22.38
aivan kuin uudestikastajatkin ovat "joka uskoo ja kastetaan" -järjestysteologiassaan sokeita ja orjuutettuja niin olet Teuvokin!
Jos Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, tarkoittaisi, että uskoontultuaan ihmisen liha ei koskaan lankeaisi, silloin Paavalin kirjeistä saisi poistaa monta jaetta!
Turhaan muutkaan apostolit Paavalin lisäksi kehottivat seurakuntalaisia, Kristuksessa pyhiä
perkaamaan pois, panemaan pois, kaikki pimeyden teot ja pukemaan ylleen ´Kristus!
Miksi Paavali olisi käskenyt pyhiä, Jeesukseen uskovia panemaan pois kaikki pahuus, vilppi kaunaisuus, pitämään vaarin itsestään niin etteivät himot heräjä, jos pahuutta, vilppiä jne, ei enää olisi?
Pahuutta, vilppiä, syntiä on lihassa, mutta Jeesuksessa kristuksessa synneistä voi puhdistua ja liha voidaan kuolettaa Hengellä!
Jumalasta syntynyt ei elä synnissä!
Teuvo on iskostanut päähänsä muutamien Raamatun lauseiden sanamuodot tietämättä niiden opikeaa merkitystä ja kehuu jopa uusinta Raamatun käännöstä, joka sekin on varsin harhaanjohtava muutamin paikoin.
Teuvon oppi tuntuu olevan esim, että joka on kerran kärsinyt lihassa, on lakannut lopullisesti synnistä. Silloin pitäisi olla todella vakava invaliditeetti, ettei mikään osa, eivät ajatuksetkaan johdattaisi syntiin!
Teuvon kirjoitusten henki osoittaa vihaa veljiä kohtaan, seurakuntayhteyden puuttumista, selvien Raamatun kohtien vastustamista ja niin ei olekaan muuta tietä, kuin nöyrtyä parannukseen tai mennä metsään halkohommiin!- sivusta seuraaja
Jos tuo monen mielestä väärässä oleva onkin oikeassa? Hänen saamansa kohtelu täällä netissä
ainakin puhuu sen puolesta, sillä ainahan totuus on saanut osakseen vain ihmisten vihaa.
"Entäs sitten, jos tuo rontti onkin oikeassa", totesi jo syyskuussa eräs keskustelija. - muukalainen 4
vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä."
"Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat,
ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja
haluineen." - Lauri p
sivusta seuraaja kirjoitti:
Jos tuo monen mielestä väärässä oleva onkin oikeassa? Hänen saamansa kohtelu täällä netissä
ainakin puhuu sen puolesta, sillä ainahan totuus on saanut osakseen vain ihmisten vihaa.
"Entäs sitten, jos tuo rontti onkin oikeassa", totesi jo syyskuussa eräs keskustelija.Suni on ehdottomasti omalla tavallansa oikeassa ja siitä on aivan hyödytöntä kiistellä juupaseipäs periaatteella tai muutenkaan, mutta perään kannattaa liittää hyvin suuri mutta.
Suni puhuu samastuen ja yleistämällä totuudesta kuin Sparin tuotteista, ja omasta puolestaan saa aivan vapaasti ja huolettomasti puhuakin. Se että hän sanoillaan astelee tuiki tuntemattoman ihmissielun ylitse, miljoonien, on jonkin hengen hivelevän suurta egoismia ja parasiittisuhdetta. Siteeksi totta ja nasevia, kirjoitettuja sanoja niin siihen saattaa uskoa jopa pirukin, miksi ei sitten elämänsä suuruutta orastavasti tajuileva ihmissielu, ikuisuuttaan aavisteleva Luojanlapsi.
Tietämättömän ja etäälle näkemättömän ihmisen kannattaa muistaa että häntä ei ole luotu maailman pimeyteen kadotuksenlapseksi, vaan jokaisen luodun elämässä on käsikirjoitus, vaikka se ei olisikaan Sunin henkiolennon sanoitusten mukainen. - laajempi ymmärrys
muukalainen 4 kirjoitti:
vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä."
"Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat,
ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja
haluineen."Raamattua pitää ymmärtää laajemmin, kuin yksittäisten asiayhteydestään irrotettujen jakeiden toistelemisessa. Saatanakin lähestyi irrottamalla kirjoituksia asiayhteydestään ja puhui "niinkuin kirjoitettu on". Se on vaarallista fundamentalismia, joka voi johtaa Davidin oksan kaltaisiin lahkojen syntymiseen.
- edes tätä
sivusta seuraaja kirjoitti:
Jos tuo monen mielestä väärässä oleva onkin oikeassa? Hänen saamansa kohtelu täällä netissä
ainakin puhuu sen puolesta, sillä ainahan totuus on saanut osakseen vain ihmisten vihaa.
"Entäs sitten, jos tuo rontti onkin oikeassa", totesi jo syyskuussa eräs keskustelija.uusinta Teuvon väitettä:
Saatana on ollut jo sidottuna 1000-vuotta ja pääsi vankeudestaan 19000 vuotta sitten...ja ristiretketkin ovat tämän asian todiste!
Ajattele sitten Raamattua:
-Pedon surmaamat sielut nousevat ylös, jolloin on "elämän ylösnousemus"..he saavat hallita Jeesuksen valtaistuimilla 1000-vuotta ja saatana sodotaan syvyyteen, joka suljetaan ja lukitaan, niin ettei se enää kasoja villitse.
_Jymalan Henki on kaiken lihan päällä, eikä missään tehdä pahaa eikä vahinkoa. Armeijoita ei tarvita, koska kukaan ei tuolloin enää opettele sotimaan, aseet taotaan auroiksi ja miekat auranvanteiksi...siis panssarivaunuista tehdään maatalouskoneita...autiomaat viljellään...luomakunta syntyy uudelleen...kuolleet kalat virkoavat...Daavidin valtaistuimelle istuutuu Messias, Jeesus, jonka
viisautta ja neuvoa tullaan kuulemaan...niin juuri, eli Salomon oli vertauskuva siitä, paitsi, että lankesi...Herra ei lankea,,,Jerusalemista lähtee laki ja hän hallitsee kansoja...samat rajatkin: Egyptin purosta Eufrat virtaan...eli ne, jotka Jumala lupasi Aabrahamille...
On se vaan niin valtava tapahtuma, että jos se jo olisi ollut, kyllä siitä puhuttaisiin...aukko todellakin hengellisessä sivistyksessä koko ihmiskunnalla, jos se meni jo 1900 vuotta sitten..
Huomaatko, että Teuvon oppi kaatuu niin että rymäjää ja sillä kyllä on väliä!
Teuvon kirjoituksissa on myös maininta, ettei syntien anteeksiantamiseen tarvita Jeesuksen nimeä, kunhan ne vain Jumalalle tunnustaa niin sitten se anteeksiantamuksen varmuus jotenkin vain ihmiselle Jumalalta tulee...Raamattu kertoo kuitenkin, ettei ole toista nimeä taivaan alla ihmisille annettu, jossa voisi pelastua...synnit annetaan anteeksi hänen, Jeesuksen, nimessä! - käytännöstäkin
muukalainen 4 kirjoitti:
vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä."
"Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat,
ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja
haluineen."Puhut aivan asiallisia sanoja ja ihanteellista teoriaa, mutta valitettava vajavaisuus kuuluu ihmisyyteen ja ehdottomaan kasvuvaatimukseen.
Jos arvoisa muukalainen olet onnistuneesti naulannut lihasi himoineen ja haluineen ristinpuuhun, kuten kirjoittamasi teksti antaa lukijansa ymmärtää, niin kerro toki meille mitä se omassa käytännön arjessasi tarkoittaa. Hallitsetko tunteesi, tahtosi ja kättesi teot täydellisesti?
Jos näin on niin onnittelen vilpittömästi Sinua ja jopa haluaisin kuulla Sinua tarkemmin. - vääristelyä
edes tätä kirjoitti:
uusinta Teuvon väitettä:
Saatana on ollut jo sidottuna 1000-vuotta ja pääsi vankeudestaan 19000 vuotta sitten...ja ristiretketkin ovat tämän asian todiste!
Ajattele sitten Raamattua:
-Pedon surmaamat sielut nousevat ylös, jolloin on "elämän ylösnousemus"..he saavat hallita Jeesuksen valtaistuimilla 1000-vuotta ja saatana sodotaan syvyyteen, joka suljetaan ja lukitaan, niin ettei se enää kasoja villitse.
_Jymalan Henki on kaiken lihan päällä, eikä missään tehdä pahaa eikä vahinkoa. Armeijoita ei tarvita, koska kukaan ei tuolloin enää opettele sotimaan, aseet taotaan auroiksi ja miekat auranvanteiksi...siis panssarivaunuista tehdään maatalouskoneita...autiomaat viljellään...luomakunta syntyy uudelleen...kuolleet kalat virkoavat...Daavidin valtaistuimelle istuutuu Messias, Jeesus, jonka
viisautta ja neuvoa tullaan kuulemaan...niin juuri, eli Salomon oli vertauskuva siitä, paitsi, että lankesi...Herra ei lankea,,,Jerusalemista lähtee laki ja hän hallitsee kansoja...samat rajatkin: Egyptin purosta Eufrat virtaan...eli ne, jotka Jumala lupasi Aabrahamille...
On se vaan niin valtava tapahtuma, että jos se jo olisi ollut, kyllä siitä puhuttaisiin...aukko todellakin hengellisessä sivistyksessä koko ihmiskunnalla, jos se meni jo 1900 vuotta sitten..
Huomaatko, että Teuvon oppi kaatuu niin että rymäjää ja sillä kyllä on väliä!
Teuvon kirjoituksissa on myös maininta, ettei syntien anteeksiantamiseen tarvita Jeesuksen nimeä, kunhan ne vain Jumalalle tunnustaa niin sitten se anteeksiantamuksen varmuus jotenkin vain ihmiselle Jumalalta tulee...Raamattu kertoo kuitenkin, ettei ole toista nimeä taivaan alla ihmisille annettu, jossa voisi pelastua...synnit annetaan anteeksi hänen, Jeesuksen, nimessä!Miten niin, ei tarvita Jeesusta? Ei Teuvo niin väitä.
Kerrot täysiä satuja, muka Teuvon kertomana. - muukalainen 4
Lauri p kirjoitti:
Suni on ehdottomasti omalla tavallansa oikeassa ja siitä on aivan hyödytöntä kiistellä juupaseipäs periaatteella tai muutenkaan, mutta perään kannattaa liittää hyvin suuri mutta.
Suni puhuu samastuen ja yleistämällä totuudesta kuin Sparin tuotteista, ja omasta puolestaan saa aivan vapaasti ja huolettomasti puhuakin. Se että hän sanoillaan astelee tuiki tuntemattoman ihmissielun ylitse, miljoonien, on jonkin hengen hivelevän suurta egoismia ja parasiittisuhdetta. Siteeksi totta ja nasevia, kirjoitettuja sanoja niin siihen saattaa uskoa jopa pirukin, miksi ei sitten elämänsä suuruutta orastavasti tajuileva ihmissielu, ikuisuuttaan aavisteleva Luojanlapsi.
Tietämättömän ja etäälle näkemättömän ihmisen kannattaa muistaa että häntä ei ole luotu maailman pimeyteen kadotuksenlapseksi, vaan jokaisen luodun elämässä on käsikirjoitus, vaikka se ei olisikaan Sunin henkiolennon sanoitusten mukainen.ihmisoppeihin joita "piru" kyllä mielellään
syöttelee? - muukalainen 4
käytännöstäkin kirjoitti:
Puhut aivan asiallisia sanoja ja ihanteellista teoriaa, mutta valitettava vajavaisuus kuuluu ihmisyyteen ja ehdottomaan kasvuvaatimukseen.
Jos arvoisa muukalainen olet onnistuneesti naulannut lihasi himoineen ja haluineen ristinpuuhun, kuten kirjoittamasi teksti antaa lukijansa ymmärtää, niin kerro toki meille mitä se omassa käytännön arjessasi tarkoittaa. Hallitsetko tunteesi, tahtosi ja kättesi teot täydellisesti?
Jos näin on niin onnittelen vilpittömästi Sinua ja jopa haluaisin kuulla Sinua tarkemmin.minä keskustelen, mutta en voi sinussa uskoa
synnyttää, se on Jumalan teko.
Mutta voin sanoa ettei Jumala sanassaan
turhaan sano: "anokaa niin teille annetaan,
etsikää niin te löydätte, kolkuttakaa niin
teille avataan." - käytännössä
muukalainen 4 kirjoitti:
minä keskustelen, mutta en voi sinussa uskoa
synnyttää, se on Jumalan teko.
Mutta voin sanoa ettei Jumala sanassaan
turhaan sano: "anokaa niin teille annetaan,
etsikää niin te löydätte, kolkuttakaa niin
teille avataan."Nuo raamatun sanat ovat tuiki tuttuja, joten kiitos niistä.
Tuota uskoa en ole sinulta hakemassakaan, ja vakuuttavalta vaikuttava aistimiesi naulausteesi kyllä syvästi epäilyttää.
Huomioi, en kysy vaan itseni puolesta. - muukalainen 4
käytännössä kirjoitti:
Nuo raamatun sanat ovat tuiki tuttuja, joten kiitos niistä.
Tuota uskoa en ole sinulta hakemassakaan, ja vakuuttavalta vaikuttava aistimiesi naulausteesi kyllä syvästi epäilyttää.
Huomioi, en kysy vaan itseni puolesta.epäilet itse Herraa Jeesusta.
Niinkuin sanoin Elävään uskoon voi ainoastaan
Jumala johdattaa ihmisen,
miksi on niin vaikeaa etsiä Jumalaa ja hänen
vanhurskauttaan, niinkuin Raamatun kehoitus
kuuluu, siihen sisältyy lupaus;niin kaikki tarpeellinen teille annetaan. - totuutta kaipaava
käytännössä kirjoitti:
Nuo raamatun sanat ovat tuiki tuttuja, joten kiitos niistä.
Tuota uskoa en ole sinulta hakemassakaan, ja vakuuttavalta vaikuttava aistimiesi naulausteesi kyllä syvästi epäilyttää.
Huomioi, en kysy vaan itseni puolesta.Jos se viettelee sinua, leikkaa se pois, sillä onhan sinun parempi mennä ilman sitä
taivaaseen, kun sen kanssa kadotukseen. - Luojaani
muukalainen 4 kirjoitti:
epäilet itse Herraa Jeesusta.
Niinkuin sanoin Elävään uskoon voi ainoastaan
Jumala johdattaa ihmisen,
miksi on niin vaikeaa etsiä Jumalaa ja hänen
vanhurskauttaan, niinkuin Raamatun kehoitus
kuuluu, siihen sisältyy lupaus;niin kaikki tarpeellinen teille annetaan.Kuules muukalainen, en epäile Herraani Jeesusta, Kristusta, tämän näkyväisen ja näkymättömän Luojaa, elämäni antajaa. Miksi niin olet olettamassa?
Tiedän että on asioita jotka epäilyttää ja arveluttaa, mutta hyvin merkittävät tapahtumat ja tapaamiset ovat vahvistaneet uskoani Elämän suureen järjellisyyteen. Siksi näen että luomisella ja syntymisellämme on Luojamme antama merkitys, jota joudumme vain arvelemaan. Siksipä arvaan että jokainen ihminen on aivan tasa-arvoisesti etsimässä Suurta Totuutta ja merkitystä tässä Luojamme palapelissä.
Koen että mahdollinen erehtyminen on inhimillistä ja siten täysin oikeutettua. Meistä "tietämättömistä" kyseessä ollessa on kyse tietomme mukaisesta vastuullisuudesta, eli joka on paljosta tietoinen, on myös paljosta vastuullinen.
Elämän ja luomisen vastainen saarna on todella suututtavaa, omasta mielestäni. Siksi kannattaa miettiä miltä se sitten mahtaisi tuntua Luojastamme ja tästä aineesta vapaaksi johtavasta Vapahtajastamme? - muukalainen 4
Luojaani kirjoitti:
Kuules muukalainen, en epäile Herraani Jeesusta, Kristusta, tämän näkyväisen ja näkymättömän Luojaa, elämäni antajaa. Miksi niin olet olettamassa?
Tiedän että on asioita jotka epäilyttää ja arveluttaa, mutta hyvin merkittävät tapahtumat ja tapaamiset ovat vahvistaneet uskoani Elämän suureen järjellisyyteen. Siksi näen että luomisella ja syntymisellämme on Luojamme antama merkitys, jota joudumme vain arvelemaan. Siksipä arvaan että jokainen ihminen on aivan tasa-arvoisesti etsimässä Suurta Totuutta ja merkitystä tässä Luojamme palapelissä.
Koen että mahdollinen erehtyminen on inhimillistä ja siten täysin oikeutettua. Meistä "tietämättömistä" kyseessä ollessa on kyse tietomme mukaisesta vastuullisuudesta, eli joka on paljosta tietoinen, on myös paljosta vastuullinen.
Elämän ja luomisen vastainen saarna on todella suututtavaa, omasta mielestäni. Siksi kannattaa miettiä miltä se sitten mahtaisi tuntua Luojastamme ja tästä aineesta vapaaksi johtavasta Vapahtajastamme?sanoo uskovansa Jumalaan ja Jeesukseenkin ei ole
merkki siitä että olisi siinä oikeassa uskossa
niinkuin Raamattussa sanotaan.
"Miehen mielestä on oikea monikin tie,
joka lopulta on kuoleman tie."
Uskoohan riivaajakin;"Ja heidän synagoogassaan
oli juuri silloin mies, jossa oli saastainen henki;
ja se huusi sanoen:
"Mitä sinulla on meidän kanssamme tekemistä,
Jeesus Nasaretilainen?
Oletko tullut meitä tuhoamaan?
Minä tunnen sinut, kuka olet,
sinä Jumalan Pyhä."
(En nyt tarkoita että sinussa olisi riivaaja)
Mutta niin se on että ellemme ole todella
Jumalan puolella, niin silloin olemme tämän
toisen herran puolella ja käytössä tahdommepa
tai emme.
"Ei kukaan voi palvella kahta herraa;
sillä hän on joko tätä vihaava ja toista
rakastava,rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva.
Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa."
"näen että luomisella ja syntymisellämme on
Luojamme antama merkitys,
jota joudumme vain arvelemaan."
Kuka on sanonut "joudumme vain arvelemaan"
olemassa olomme tarkoitusta?
Ja mitä tarkoitat;"jokainen ihminen on aivan
tasa-arvoisesti etsimässä Suurta Totuutta
ja merkitystä tässä Luojamme palapelissä"?
Enkä myös ymmärrä kun sanot:"mahdollinen erehtyminen on inhimillistä ja siten oikeutettua"?
Ja vielä mikä on elämän ja luomisen vastaista
saarnaa? - sama
muukalainen 4 kirjoitti:
sanoo uskovansa Jumalaan ja Jeesukseenkin ei ole

saarnaa?Luulen että et edelleenkään ymmärrä lauseitani, mutta kokeillaan.
Olet varmasti vilpittömällä sunnuntaimielellä täällä keskustelemassa, mutta luulen että sinustakin löytyy se karheampi arkimieli, esim. kohdatessasi arkisia vastoinkäymisiä tai kiireisiisi tuppaantuneen lehtikauppiaan tai suojatietä antamattoman kuljettajan?
En myöskään usko että jokainen valinta ja päätöksesi on ollut tai edelleen tulee olemaan moraalisesti aivan täydellinen napakymppi. Uskon että jokainen tekee aineellisesti ja henkisestikin virheellisiä valintoja ja päätöksiä, vaikka sellaisia ei olisi ollut tarkoittamassa.
"Luomisella ja syntymisellämme on Luojamme antama merkitys,
jota joudumme vain arvelemaan". Etkö muka tätä ymmärrä?
"Laps onneton leiki jos joudu et mukaan, mun orheini kanssa ei kilpaile kukaan, mut jos halu sulla on haaveisi luokse sä kiireemmin, kiireemmin juokse" sanoo jo runoilijakin ihmisten tavoitteista. Eli meidän elämämme itsessään pitäisi olla palvelusta Luojallemme jos ymmärrämme lapsuuden ja kaikkiin ikävuosiin liittyvät velvollisuutemme itseä ja lähimmäisiämme kohtaan.
Jos taas elämässä keskittyy pelkästään kuolemanjälkeisiin asioihinsa, on erinomaisen itsekäs ja rikkautta haaliva, häpeään joutuva sieluparka.
Arvoisa neljäs muukalainen, laskeudu jalustaltasi. Kristuskin kohtasi syntisen ihmisen tasa-arvoisesti kaivolla ja nosti hänen arkisen sekä poljetun ihmisarvonsa Luojansa tarkoittamalle tasolle.
Meitä omasta tahdosta, tai tahtomattamme, niin vähässä ja suuremmassakin erehtyneitä ihmisiä on matkalla, Luojamme armosta. - muukalainen 4
sama kirjoitti:
Luulen että et edelleenkään ymmärrä lauseitani, mutta kokeillaan.
Olet varmasti vilpittömällä sunnuntaimielellä täällä keskustelemassa, mutta luulen että sinustakin löytyy se karheampi arkimieli, esim. kohdatessasi arkisia vastoinkäymisiä tai kiireisiisi tuppaantuneen lehtikauppiaan tai suojatietä antamattoman kuljettajan?
En myöskään usko että jokainen valinta ja päätöksesi on ollut tai edelleen tulee olemaan moraalisesti aivan täydellinen napakymppi. Uskon että jokainen tekee aineellisesti ja henkisestikin virheellisiä valintoja ja päätöksiä, vaikka sellaisia ei olisi ollut tarkoittamassa.
"Luomisella ja syntymisellämme on Luojamme antama merkitys,
jota joudumme vain arvelemaan". Etkö muka tätä ymmärrä?
"Laps onneton leiki jos joudu et mukaan, mun orheini kanssa ei kilpaile kukaan, mut jos halu sulla on haaveisi luokse sä kiireemmin, kiireemmin juokse" sanoo jo runoilijakin ihmisten tavoitteista. Eli meidän elämämme itsessään pitäisi olla palvelusta Luojallemme jos ymmärrämme lapsuuden ja kaikkiin ikävuosiin liittyvät velvollisuutemme itseä ja lähimmäisiämme kohtaan.
Jos taas elämässä keskittyy pelkästään kuolemanjälkeisiin asioihinsa, on erinomaisen itsekäs ja rikkautta haaliva, häpeään joutuva sieluparka.
Arvoisa neljäs muukalainen, laskeudu jalustaltasi. Kristuskin kohtasi syntisen ihmisen tasa-arvoisesti kaivolla ja nosti hänen arkisen sekä poljetun ihmisarvonsa Luojansa tarkoittamalle tasolle.
Meitä omasta tahdosta, tai tahtomattamme, niin vähässä ja suuremmassakin erehtyneitä ihmisiä on matkalla, Luojamme armosta.sunnuntai mielellä?
Lue Fil.2 ja 3.luku
Tuosta kun sanot laskeudu alas jalustaltasi,
niin minun jalustani on Jumalan "kämmen"
tahdon siinä olla.
Tulethan sinäkin?
Niin Jeesus kohtasi syntisen naisen niinkuin
minutkin syntisen naisen ja sanoi:
"sinun syntisi ovat anteeksi annetut, mene äläkä
täst èdest enää syntiä tee."
Se on valtava asia että on tällaisen armon
saanut.
Tällaiseen armoon Jeesus on kutsumassa tänäkin
päivänä. - sama
muukalainen 4 kirjoitti:
sunnuntai mielellä?
Lue Fil.2 ja 3.luku
Tuosta kun sanot laskeudu alas jalustaltasi,
niin minun jalustani on Jumalan "kämmen"
tahdon siinä olla.
Tulethan sinäkin?
Niin Jeesus kohtasi syntisen naisen niinkuin
minutkin syntisen naisen ja sanoi:
"sinun syntisi ovat anteeksi annetut, mene äläkä
täst èdest enää syntiä tee."
Se on valtava asia että on tällaisen armon
saanut.
Tällaiseen armoon Jeesus on kutsumassa tänäkin
päivänä.En ehdottomasti kiistä kirjaamiasi sanoja ja hyviä lauseitasi, samaa voin sanoa Suninkin lainauksista.
Itse uskovaisuutta nähneenä, ymmärtävänä ja kokeneena tiedän siitä ehkä jotain, vaikka et halua niin ymmärtää, mutta toisaalta olen myös tietämässä ja jopa erikoisella tavalla kokenutkin että asioitten rajanveto ei ole niin selvää kuin kaikkialta annetaan ymmärtää. Ei likimainkaan!
On käsittämättömän hämmentävää että tässä jokapäiväisessä elämässä lähes tarkoituksellisesti pyritään unohtamaan se Elämä jota nyt elämme. Se että katse pystytään kohottamaan uskon alkajaan ja päättäjään on aivan mahtava asia ja huikea päämäärä, mutta siinä äärettömän helposti unohtuu se Mahdollinen päämäärä minkä Elämänantaja on osaksemme tarkoittanut. Ihmiset eivät usein vähääkään ymmärrä ja käsitä että olemme kokemassa, oppimassa, ohjaamassa ja opettamassa jotain sellaista jonka ainutlaatuisuutta ei tajuta, niin hyvässä kuin pahassakaan.
Vaikka maailma olisi kuinka pimeä, paha, uhkaava tai mieletön tahansa, niin kuka sinne tuo valoa, hyvyyttä, rakkautta ja mieltä kuin me Luojamme lapset ja lähettiläät. Jos Jumalallamme ei olisi mitään ajatusta meidän elämänmatkaamme varten, niin ei me täällä oltaisi, ja jos emme siedä, ymmärrä, emmekä edes halua ymmärtää toisiamme niin miten voisimme ymmärtää Luojaammekaan, ja sehän nähtiin jo Golgatalla.
Tästä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363667- 122396
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371955Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211721Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301493- 1241448
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101311- 141246
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4781221- 761135