Olen yksinäinen. Jo kuukausia olen ollut täysin yksin elämässäni. Oikeastaan olen tuntenut olevani enemmän tai vähemmän yksinäinen koko elämäni ajan. Mutta tänä vuonna asiat ovat menneet vielä pahempaan suuntaan. Opiskelu paikkakunnalla minulla on vain yksi ystävä, ja häntäkin näen ehkä kerran kolmessa kuussa. Hänellä on jo kaksi lasta ja aviomies. Minulla on kaksi melko läheistä ystävää mutta he asuvat kaukana. Olen joutunut tuhlaamaan paljon rahaa, että pääsisin edes yhtä hauskaa viikonloppua viettämään. Ja sillon tottakai pitää olla hymy huulilla kun harvoin tavataan, ei minulle tulisi mieleenikään kertoa kuinka paljon minuun oikeasti sattuu. Olen niin ylpeä etten voisi ikinä tunnustaa kuinka uskomattoman yksinäinen ja onneton olen.
Perheeni on hajonnut. Mutta en sure sitä lainkaan sillä olimme ongelmainen perhe, oli alkoholismia ja väkivaltaa. Se tavallinen suomalainen tarina. Joskus tuntuu oudolta, että vielä 23-vuotiaana suren sitä että minulta puuttuu läheisyys vanhempiini. Puhuin viimeksi äitini kanssa puhelimessa varmaan kolme kuukautta sitten. Toisaalta etäisyys on ollut oma valintani sillä he ovat melko lailla vain satuttaneet minua. Olen mielestäni aikuistunut enkä todellakaan syytä vanhempiani nykyisistä ongelmistani. En ole onneksi enää katkera, mutta on vaikea elää kun ei ole perhettä eikä ystäviä.
Kauhistun joskus itsekin kun ajattelen ettei minulla ole lainkaan rakkautta elämässäni. Nyt on kai kulunut viikko jonka aikana olen saanut ehkä yhden tekstiviestin ja yhden puhelun. Ihan niin kuin en olisi edes olemassa kenenkään muun maailmassa kuin omassani. Kun ajattelen sitä sydämeni särkyy yhä uudestaan ja uudestaan. Olen miettinyt koko elämäni mikä minussa on vialla. Miten joku voi olla näin yksin maailmassa joka on täynnä ihmisiä? Vielä muutama kuukausi sitten jaksoin etsiä ratkaisua ongelmaani. Etsin netistä ystäviä, se ei onnistunut. Sen lisäksi liityin sellaiseen ”kerho” tapaiseen juttuun jossa oli tarkotus löytää kavereita mutta oma ryhmämme tapasi vain kerran. Tekstasin yhdelle opiskelukaverille vaikka tiesin ettei hän halua enää olla ystäväni (ei ollut aiemmin enää vastannut puheluuni ja tekstariini) ja aluksi hän vastasikin että lähtisi mielellään kahville kanssani, mutta kun yritin sopia päivää hän ei enää vastannut. Parempi niin, vaikka olen yksinäinen ansaitsen silti parempaa kohtelua!
Minusta on alkanut tuntua, että löyhkään kohta yksinäisyydelle ja säälittävyydelle eikä kukaan halua puhua kanssani. Pelkään, että muutun yhä epänormaalimmaksi jokaisen yksinäisen illan myötä. Olen alkanut pelätä muita ihmisiä kun normaalisti minulla on seurana vain oma itseni. En tunne oloani mukavaksi sosiaalisissa tilanteissa. Odotan vain sitä, että pääsisin kotiin lukemaan, surffaamaan nettiin tai katsomaan telkkaria. Ja silti kotona ollessani kaipaan seuraa niin paljon, että minuun sattuu. Taitaa olla niin kuin jossain laulussa sanotaan ”päivänvalo pelottaa mutta silti et öisin unta saa”. Viime syksynä sosiaalisten tilanteiden pelko paheni entisestään. Punastun usein todella pahasti enkä osaa kuvitella mitään nöyryyttävämpää. Joskus jopa rintakehäni ja olkapääni muuttuvat kirjavan punaisiksi ja ensimmäistä kertaa kun se tapahtui luulin, että olin saanut allergisen kohtauksen. Punastumiseni ei enää edes johdu siitä, että sanoisin mielestäni jotain noloa. Punastun jo sillon kun puhun pari sanaa enempi huoneessa jossa on enemmän kuin kaksi ihmistä. Olen miettinyt mistä tämä voisi johtua ja miksi se alkoi viime syksynä. Vastauksen olen arvellut löytyvän viime kesästä kun en päässyt opiskelemaan haluamaani alaa (en ole tyytyväinen nykyiseen alaani) Epäonnistuminen toi kai minulle syvän häpeän tunteen. Häpeän itseäni suunnattomasti.
Tietenkään poikaystävääkään minulla ei ole, mutta viihtyisin kyllä sinkkunakin jos olisi ystäviä. Olen tavannut miehiä yleensä vain baareissa koska ainoastaan alkoholin vaikutuksen alaisena pystyn puhumaan jokseenkin normaalisti minua viehättäville miehille. Moni onkin joskus ihastunut minuun mutta kai sitten ilmeisesti pettynyt siihen minkälainen olen oikeasti. En ole vapautunut ja nauravainen.
Nyt olen liian väsynyt enää yrittääkseni parantaa tilannettani. Itken joskus, joskus taas olen täysin turta. Uskon, että minussa on, tai oli joskus paljon intohimoa ja rakkautta. Mutta nyt minusta tuntuu, että olen valunut kuiviin. Enää ihme voisi minut pelastaa. Ja minä en enää usko ihmeisiin. Kaikista eniten kauhistuttaa ajatella, että jos nyt kuolisin olisin elänyt täysin turhaan eikä kukaan olisi koskaan tuntenut minua. Ja huolimatta siitä kuinka syvästi vihaan itseäni uskon yhä, että olisin tuntemisen arvoinen. Minulla on paljon annettavaa. Olen älykäs, huumorintajuinen ja erittäin luotettava. Mutta silti kukaan ei näe minua.
Kumpa joku pelastaisi minut.
Minun tarinani
11
2264
Vastaukset
- tapahtuneiden
viedä koko elämän iloasi. Olen itse ollut aikoinaan vähän vastaavanlaisessa tilanteess ja osin nytkin. Opiskelupaikkakunnilta sain hyviä ystäviä,jotka osittain jäivät taakse, kun palasin kotikaupunkiin. Täällä eivät vanhat yläaste- ja lukioaikaiset kaverit ole olleet parhaita ystäviä vaan nämä, jotka olen joutunut jättämään taakseni, kun tiet veivät eri suuntiin. Näitä ns. kavereitani en kaivannut/kaipaa mikään. En jaksa olla tukena ja seurana silloin kun he minua tarvitsevat. Ja jos itse tarvitsisin heitä, ei koskaan ehditä (ts. jakseta, viitsitä!). Olen samaa mieltä; huonoa ystävää ei tarvitse kukaan.
Se, että on on paljon ystäviä ei vielä kerro mitään ystävien "laadusta". Minuakin on aina pidetty hyvänä seuraihmisenä ja sosiaalisena. Kaunis en ehkä niin paljon ole, mutta en rumakaan, mutta kyllä työpaikoilla, koulussa olen ystäviä saanut. Osin näiden feikkikavereiden etäisyyst on varmasti kateellisuutta niistä asioista, mitä minulla vähemmän kauniimpana on. He aikoinaan katsoivat minua alaspäin, mutta voivat nyt katsoa itseään, missä tilassa ovat. Paha saa aina palkkansa. Rikkaus ja hyvä ulkonäkö ei aina tuo kaikille sitä onnea! Sitä voi saada vähemmän hyvännäköinenkin komean, hauskan miehen ja hyvän työpaikan ja kodin!
Jaksan kuitenkin uskoa, että sinulle vielä löytyy, aiemmin kuin uskotkaan aivan varmasti todella hyvä ystävä/ystäviä tai poikaystävä, jolta tulet saamaan enemmän kuin keltään näistä feikkarikavereista.
Jaksa uskoa itseesi! En kertomasi perusteella jaksa uskoa, että vika olisi sinussa. - MX-
Oletko miettinyt jotain repäisevää. Esimerkiksi maan vaihtoa/paikkakunnan tai jotain? Tuollainen tilanne mikä sulla on todella ikävä, mutta toisaalta jos sinulla ei ole paljon sosiaalisia siteitä, jotka sitoisivat sinut paikkakunnallesi niin sulla olis hyvä paikka tehdä jotain aivan uutta ja jotain tajunnan räjäyttävää. Joskus kannattaa jättää kaikki paska vaan taakseen ja suunnata uskoen uuteen. Tavoittele elämällesi rohkeasti vain uusia ulottuuvuksia. Sinänsähän sillä ei hirveästi ole merkitystä missä olet kunhan vain olet onnellinen. Uskoisin, että sinun tilanteessasi ajatusmaailmaan on jäänyt kaikenlaisia haavoja ja voisin kuvitella, että kannattaa harkita vaikka opiskelijavaihtoa. Tiedät varmasti, että ihmisyyttä ei mitata arvossa muille vaan arvossa itselle ja kun tämä iskostuu itse kullekkin syvälle mielen sopukoihin niin huomaa kuinka voi itse muuttaa omia ajattelu ja toimintatapoja ja oppia nauttimaan elämästä.
- MX-
Olit näköjään jo vaihtanut opiskelijapaikkakuntaa, en äsken tajunnut. No yritä kuitenkin olla avoin, positiivinen ja osallistua kaikkeen avoimin mielin ja älä ole liian sulkeutunut, että ihmisten on helpompi tulla lähellesi. Se ulkomaajuttukin voisi varmasti olla hieno mahdollisuus;)!
- Tyttö-81
Tulin surulliseksi luettuani tekstisi.
Olet vielä niin kovin nuori. Älä vain menetä toivoasi. Vaikutat ainakin tekstisi perusteella mukavalta, järkevältä, pohdiskelevalta ihmiseltä, jolla ON paljon annettavaa, kuten itsekin onneksi toteat.
En ole välttämättä samaa mieltä edellisen nimimerkin kanssa siitä, että maiseman vaihdos olisi paikallaan. Sama ihminen sinä olet, menet sitten minne tahansa. Ongelmat seuraavat mukanasi. Sinun pitää löytää elämänilo sisältäsi. Tarvitset aikaa. Mieti, mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi ja täytä elämäsi näillä asioilla. Jatka kirjeystävien ja muidenkin ystävien etsimistä, en voi uskoa, ettetkö löytäisi ihmisiä, jotka haluaisivat olla ystäviäsi. Jos sinulla on ensin muita tärkeitä asioita elämässäsi, et ehkä vaivu heti epätoivoon, jos ystäviä ei välittömästi alakaan kuulua.
Pidä yhteyttä vanhoihin ystäviisi edelleenkin. Yritä kertoa heille, miltä sinusta oikeasti tuntuu. Ystävän tunnistaa juuri siitä, että hän on rinnalla niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Ja avoimuus lähentää.
Voisin kirjoittaa vielä vaikka mitä muutakin, mutta en tiedä, onko siitä mitään iloa tilanteeseen. Ei kukaan voi loppujen lopuksi sanoa, mitä sinun pitäisi tehdä. Sinun pitää itse keksiä ratkaisut ja tehdä ne. Tiedän, se vasta lohduttaakin... Kuten sanoit, olet liian väsynyt parantaaksesi tilannetta. Älä siltikään luovuta.
Tärkeintä olisi, ettet jäisi märehtimään kaikkea yksiksesi.
Tsemppiä! Ihan todella.- ozwald74
Minun mielestäni sinun itsesi on pakko olla aktiivisempi. Kukaan ei tule sinua kotoasi hakemaan, ovikello ei soi, eikä kukaan ole oven takana kysymässä: "alkaisitko ystäväkseni?"
Itselläni on myöskin hyvin vähän ystäviä, hädin tuskin ainuttakaan. Pitkälti se johtunee omasta vetäytymisestäni, olen tosi huono pitämään yhteyttä. Kavereita on jonkin verran, lähinnä harrastuksiin liittyen. Ei ystäväksi voi ruvetakaan noin vain. Ensin tutustutaan jollain tavalla, ja suhde syvenee ystävyydeksi jos niin on käydäkseen.
Minusta sinun pitäisi hakeutua "ihmisten ilmoille". Opiskelijoille on tarjolla jos jonkinlaisia rientoja, sinne vaan mukaan. Varmasti löydät jotain mikä sinuakin kiinnostaa. Jos et uskalla yksin mennä, niin ehkä voisit netistä löytää jonkun kaveriksi, jonka kanssa mennä yhdessä. Kenties jonkun samalla tavalla uuden, tai sitten vanhan konkarin, joka voisi ottaa aluksi siipensä alle suojaan.
Noin itse tekisin. Harrastan monenlaisia asioita, ja niiden parista saisi kyllä helposti kavereita. Minusta vain tuntuu, ettei ole energiaa tarpeeksi, että jaksaisi ylläpitää kaverisuhteita.
Nettikaverit ovat sitten erikseen. Siitä ei ole aavistustakaan miten heitä löytyisi.
- Wizzz.
Minusta saat ystävän jos haluat. Kirjoittele ihmeessä jos siltä tuntuu
ew2911@kolumbus.fi Travis Bickle: I'll tell you why. I think you're a lonely person. I drive by this place a lot and I see you here. I see a lot of people around you. And I see all these phones and all this stuff on your desk. It means nothing. Then when I came inside and I met you, I saw in your eyes and I saw the way you carried yourself that you're not a happy person. And I think you need something. And if you want to call it a friend, you can call it a friend.
Betsy: Are you gonna be my friend?
Travis Bickle: Yeah.
Mailaapa vaikka eka, voidaan sitten jutella Mesessä. Mainitsemasi asiat ovat minulle hyvin tuttuja.- nina
jos uusi ystävä kelpaa,niin vastaile tähän viestiin..olen 22-v, samoja ajatuksia/ kokemuksia...uudelleystävälle tilaa.
- Janina
Kiitti kaikille ihanista ja rohkaisevista vastauksista! Nyt en ole onneksi enää niin murheen murtama kun silloin kun kirjoitin ensimäisen viestini. Olen ehkä muuttamassa toiselle paikkakunnalle kesäksi ja sen suunnitteleminen on piristänyt todella!
nina ja tietenkin muutkin saa mailata Janina_@luukku.com Uusille ystäville on enemmänkin kuin tilaa vaikka vähän mietityttää näin netin kautta, että onko se edes mahdollista? mutta eihän minulla ole mitään menetettävää?
- jaany
Älä välitä, meitä on paljon tällaisia ihmisiä joilla ei ole ystäviä eikä muitakaan kontakteja ihmisiin. Yksinäisyyteen kuitenkin tottuu kummasti, ja siitä jopa osaa nykyään nauttia.
Itse olen ollut yksinäinen jo yli kymmenen vuotta, puhelin ei yleensä soi kuukausiin, mutta hyvä niin... Ahdistaisi, jos pitäisi mennä kahville ns. kavereitten kanssa, jotka kuitenkaan eivät oikeasti sellaisia ole. Mielummin menen ulos kävelylle yksin, kirjastoon, baariin yksin jne... Kavereita ei todellakaan tarvitse mihinkään! - Pinnala
Minä ymmärrän miltä sinusta tuntuu. Minä etsin lohtua viinasta. Joo tiedän, ei ratkaisu, mutta hetken hyvä olo.et kertonut mitä teet arkisin. Työ on pelastanut minut,syy elää.
Olen pidetty ihminen töissä. On elämä työn ulkopuolella, siellä on vain kissa. Minäkin olen varmaan muiden mielestä mukava sosiaalinen ihminen.
Luen paljon, en jaksa katsoa telkkaria. Jotenkin, lukiessa pääsee irti kaikesta.Olen myös miettinyt, että tapani elää on ok. Tiedän ja tunnen, että kaipaan läheisyyttä, rakkautta ihmistä. Vaikka koskaan ei mikään ole täydellistä, pieni mahdollisuus, elämä on kuitenkin ainutkertainen mahdollisuus.
Tänään vapaata, yksinäisyys korostuu. En haluaisi lähteä ulos, elikä baariin, melkein aina jälkeen paha olo.Toivon sinulle hyvää. jo juttusi takia, ajattelen,,,olet hyvä tyyppi
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565490Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212407Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2551675- 1141657
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681195Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3271195Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3341190Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly101187