Eilen Koo.koo maalaili katkeria näkyminä minulle ja muille Jehovantodistajille, jos vuonna 1944 puolustus olisi romahtanut?
Suomen kohtalo olisi mennyt suurinpiirtein Viron mallia ja minun on vaikea ymmärtää, mikä tuossa olisi ollut nyt niin hirveän kauheaa?
Varmasti sodan jälkeen pääoma ja oikeistopiirejä olisi rahdattu siperiaan, mutta 1918 lahtaajaporukoille se olisi ollut aivan oikein ja uskon, että "rahvas" ei olisi paljon perään itkenyt.
Monet oikeisto/markkinatalous fanaatikot yrittävät juuri selittää, että Viro makaa paremmin kuin Suomi? Tasavero, pääoman hellä kohtelu, liberaali lainsäädäntö työasioissa ja kaiken huippuna olematon työttömyysprosentti ja pian todellakin se huutava työvoimapula. Yhteiskunta ei elätä lusmuja, siis olematon sosiaaliturva, valikoiva asevelvollisuus siis käytänössä palkka-armeija ja maa kuuluu Natoon ja EU:hun.
Koo.koo aivan näin faktojen pohjalta alkaa tuntua siltä, että jos olisimme vuonna 1944 hävinneet, niin meillä oisi paremmat edellytykset selviä tänään globaalissa markkinataloudessa!
Ja Koo.koo, jopa Virosta löytyy niitä hirveitä Jehovantodistajia.
Viro vs. Suomi (Koo.koo)
43
2725
Vastaukset
- K 750 cc
Olen asunut ja työskennellyt Virossa 12-vuotta yhtämittaan. Minulla on täällä paljon ystäviä ja vielä enemmän tuttuja, sekä kaupunkilaisia, että maaseudun asukkaita. Tällä palstalla kirjoitetaan talousihmeestä, mutta ei tavallisista virolaisista. Mikä ihmeen talousihme, Virolla ei ole valtionvelkaa, mutta ei ole mitään omaakaan. Kaikki on myyty ulkolaisille sijoittajille, Virossa ei ole yhtään virolaista pankkia, mikä harjoittaisi normaalia pankkitoimintaa. Suurimmat ostoskeskukset ovat suomalaisten ja ruotsalaisten käsissä, rautatiet omistavat jenkit, Estonian Air on tanskalaisten omistuksessa. Tallinan vanhankaupungin arvokiinteistöjen omistajat löytyvät muualta, kuin Virosta. Viron ulkomaankauppa on reilusti tuontivoittoista. Jos suomalaisten ostosmatkailu (6 milj. käyntiä vuodessa) loppuisi Tallinnaan tai ulkomaalaiset sijoittajat vetäisivät sijoituksensa pois Virosta olisi Viro yksinkertaisesti puilla paljailla.
Kapungeissa näyttä silmämääräisesti siltä, että ihmisillä menee hyvin ja elintaso on kohdallaan, mikä minusta on pelkkää harhaa, esimerkiksi neljästä solmitusta avioliitosta kolme päättyy eroon. Perheväkivalta on todella yleistä ja siihen syylistyy miehet, myöskin naiset ja useimmiten teräaseet näyttelevät suurta osaa näissä näytelmissä.
Narkomania ja siihen liittyvät HIV tartunnat ovat
väkilukuun suhteutettuna maailman huippuluokkaa.
Kaupunkien öiset kadut eivät houkkuttele ketään täysijärkistä virolaista näyteikkunaostoksille iltaisin, turvattomuus on käsin kosketeltavissa.
Mennään maaseudulle, kolhoosien ja sovhoosien ympärille rakennettuihin kyliin. Neuvostoaikana näissä kylissä oli toimintaa, lämpökeskukset jakoivat lämpöä taloihin, ihmisillä oli työtä ja ruokaa, ainoastaan demokratia puuttui.
Tänäpäivänä on vapaus, mutta ei työtä, myös leipäkin on tiukoilla, nyt näissä kylissä elää alkoholisoituneet syrjäytyneet vanhenevat ihmiset, vailla tulevaisuutta, kylmässä väristen, koska lämpökeskukset eivät toimi.
Paikalliset asukkaat maaseudulla sanovat, että demokratia ja vapaus on muuten hyvä asia, mutta sillä ei perheitä ruokita.- Jehovantodistaja
Jostain syystä esim.Finpro antaa Virosta aivan erillaisen kuvan?
http://www.finpro.fi/fi-FI/Market Information/Country Information/EU Countries/Estonia/ - miukusisar
Listasta unohtui että Virolta puuttuu täysin oma ilmapuolustus jonka toistaiseksi rahaa vastaan hoitaa Nato, mutta kuinka kauan. Mikäli rajalta tulee naapuri kylään niin omalla puolustuksella ei Viro pärjää ja lähteekö muut Nato-maat apuun...
Suomi tuskin lähtee ja miten Suomen todistajat ottavan Viron ystävät suojelukseensa? - Jehovantodistaja
miukusisar kirjoitti:
Listasta unohtui että Virolta puuttuu täysin oma ilmapuolustus jonka toistaiseksi rahaa vastaan hoitaa Nato, mutta kuinka kauan. Mikäli rajalta tulee naapuri kylään niin omalla puolustuksella ei Viro pärjää ja lähteekö muut Nato-maat apuun...
Suomi tuskin lähtee ja miten Suomen todistajat ottavan Viron ystävät suojelukseensa?Miksi pitäisi, vain lukeeko Venäjän armeijan dokriinissa, että juuri kaikki Jehovantodistajat tapetaan?
Jos Venäjän armeija miehittää Viron, Suomen ja vaikka koko maailman, niin siellä ei ole mitään talkoohenkeä vainota juuri Jehovantodistajia.
Miehittäjällä on paljon muuta mietittävää, kuin se, mitenkä vainois miehitetyn maan aseistakieltäytyjiä.
- koo.koo
Lainaus:Suomen kohtalo olisi mennyt suurinpiirtein Viron mallia ja minun on vaikea ymmärtää, mikä tuossa olisi ollut nyt niin hirveän kauheaa?
On varmasti vaikea ymmärtää, jos ei tunne historiaa, muuta kuin mitä Russel-sedän pyramidi ja Nooan arkki riipustukset kertovat.
Tutustu edes päällisin puolin noihin linkkeihin niin ehkä silmät aukeavat.
http://www.illume.fi/Suomenkielinen/Sivut/Filmit/Karjalainen kiirastuli.htm
http://www.onego.ru/win/pages/carelia/1999-4/125.html
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Viron_miehitys_1939-41.htm
Lainaus viimeisestä linkistä: "Vuoden 1941 kyydityksistä Ants Oras: ”Se, minkä todistajiksi olimme joutuneet, ei ollut enempää eikä vähempää kuin yritys panna alulle Viron kansan tuhoaminen. Se oli vain ensimmäinen toimenpide, joka tuon yhden vuorokauden kuluessa koski noin 10 000 virolaista eli jokaista 112. asukasta. Se ulotettiin pian koskemaan vielä ainakin 40 000 asukasta, mutta suunnitelmana oli, kuten asiakirjoista myöhemmin ilmeni, kuljettaa pois lähes kaksi kolmasosaa väestöstä.”[xx]
”Seuraavat ryhmät oli määrä kyydittää Baltian maista:
1) kaikki hajoitettujen porvarillisten puolueiden sekä porvarillisten taloudellisten ja sivistyksellisten järjestöjen jäsenet, kaikki sosiaalidemokraatit, syndikalistit ja trotskistit;
2) edellisen hallitusjärjestelmän aikaiset virkamiehet, tuomarit, upseerit ja poliisivirkailijat;
3) vuosina 1918-20 bolsevikkeja vastaan käytyyn sotaan - josta nyt käytettiin nimitystä »kansalaissota» - osallistuneet;
4) entiset kommunistisen puolueen jäsenet, jotka olivat joko jättäneet puolueen tai erotettu siitä;
5) pakolaiset ja maahanmuuttaneet;
6) ulkomaiden diplomaattisten edustajistojen palveluksessa olleet ja ulkomaisten liikkeiden entiset edustajat;
7) ulkomaille kirjeenvaihdossa olevat henkilöt, kuten esimerkiksi esperantistit ja filatelistit;
8) poliittisten pakolaisten sukulaiset;
9) papistoon kuuluvat ja uskonnollisten järjestöjen aktiiviset jäsenet;
10) aristokraatit (näitä ei baltiansaksalaisten poistuttua Virossa enää ollut), tilanomistajat, teollisuus- ja liikemiehet, pankkiirit ja ravintolanomistajat.
Kaikki näihin ryhmiin kuuluvat oli siirrettävä Venäjän synkimmille alueille perheineen. »Se on aivan luonnollista», sanoi eräs kommunisti Virossa näiden tapahtumien jälkeen, »sillä heidän perheensähän vastustaisivat tietenkin sitä, mitä tapahtuu, joten siis heistäkin on päästävä. Ainoa ero oli, että perheen päämiehet määrättiin »pidätettäviksi», kun taas heidän perheensä »kuljetettaviksi». Lisäksi oli kyyditysten määrä koskea jokaista, jolla saatettiin epäillä olevan arvosteleva asenne hallitusjärjestelmään nähden tai että hän mahdollisesti levittäisi tyytymättömyyttä tulevaisuudessa. Kaikki tämä tulkittiin laajimmalla mahdollisella tavalla. Jo lyhytkin vilkaisu yllämainittuun luetteloon osoittaa, että siihen kuului suuri osa Baltian maiden väestöä. Tarkoitus oli, että myöhemmät kyyditykset seuraisivat nopeasti toisiaan. Se, mitä näimme, oli pelkästään varovainen ensi askel.” "
Vielä muutama pointti:
Miksiköhän baltian maat niin kiihkeästi pyrkivät itsenäistymään jos asiat kerran olivat hyvin?
Miksiköhän Sir W. Churchill totesi, että pienet Itä-Euroopan valtiot pelkäsivät enemmän Neuvostoliiton suojelua kuin Hitlerin Saksan miehitystä?
Tiedätkö miksi Katynin metsissä teloitettiin 22000 puolalaista upseeria? Tämän takia:
"Voimme vain arvailla, mitä meille olisi tapahtunut Suomen miehittämisen jälkeen. Tuskin Stalin oli yksityiskohtia vielä miettinytkään. Mutta hyvää tahtoa hänellä ei meidän varallemme ollut. Talvisodan aikana hän oli todennut: “Suomessa on vähemmän asukkaita kuin Leningradissa. Heidät on helppo siirtää jonnekin.” Samaisen talvisodan aikana neuvostodiktaattori oli lausunut: “Valkosuomalaisten rungon muodostavat 150 000 suojeluskuntalaista. Olemme tappaneet heistä 60 000. Myös loput ammutaan. Vain vanhukset ja pikkupojat jätetään.” Tämän ajatuksen mukaisesti määrättiin Katynin seudun keskitysleirit tyhjennettäväksi 20 000 suomalaista upseeria varten, kun Neuvostoliitto valmistautui antamaan Suomelle kuoliniskun helmikuussa 1940."- Jehovantodistaja
No, eipä olisi koskenut meidän teollisuustyöläiperhettä/sukua, joten minulla ei ymmärettävästi olisi ollut motiivia todella taistellakkaan vuonna 1944.
Ilmeisesti sinun suvullasi taisi olla motiivia ,-) - Jehovantodistaja
Niin vuonna 1944 ei suvussamme ollut yhtään Jehovantodistajaa, joten jos Suomi olisi hävinnyt vuonna 1944, niin ei meidän työläissuku olisi siinä ihmeitä menettänyt.
Jostain syystä Viron väki selvisi miehityksestä, joten suhtaudun pienellä skeptisyydellä noihin sinun siirto/tappolistoihisi.
Jotenkin vaikuttaa siltä, että olet jonkinsortin menneeseen kiinnijäänyt oikeistosielu, olisi varsin terveellistä välillä elää vuotta 2006. - koo.koo
Jehovantodistaja kirjoitti:
No, eipä olisi koskenut meidän teollisuustyöläiperhettä/sukua, joten minulla ei ymmärettävästi olisi ollut motiivia todella taistellakkaan vuonna 1944.
Ilmeisesti sinun suvullasi taisi olla motiivia ,-)Lainaus: "No, eipä olisi koskenut meidän teollisuustyöläiperhettä/sukua, joten minulla ei ymmärettävästi olisi ollut motiivia todella taistellakkaan vuonna 1944. "
Sinä et ole näköjään ymmärtänyt tuosta edellisestä kirjoituksestani yhtään mitään, jos luulet tuollaista. Tuskin edes luit linkkejä. Vastailen sitten kun huomaan, että kirjoituksissasi on edes pieni tiedon ja järjen pilkahdus.
Muusta motiivista en tiedä muuta kuin ovat täyttäneet kansalaisvelvollisuutensa: eivät ole pakoilleet vastuuta lainrikkojina vankilassa. - koo.koo
Jehovantodistaja kirjoitti:
Niin vuonna 1944 ei suvussamme ollut yhtään Jehovantodistajaa, joten jos Suomi olisi hävinnyt vuonna 1944, niin ei meidän työläissuku olisi siinä ihmeitä menettänyt.
Jostain syystä Viron väki selvisi miehityksestä, joten suhtaudun pienellä skeptisyydellä noihin sinun siirto/tappolistoihisi.
Jotenkin vaikuttaa siltä, että olet jonkinsortin menneeseen kiinnijäänyt oikeistosielu, olisi varsin terveellistä välillä elää vuotta 2006.Lainaus: "Jotenkin vaikuttaa siltä, että olet jonkinsortin menneeseen kiinnijäänyt oikeistosielu, olisi varsin terveellistä välillä elää vuotta 2006."
Puhuu henkilö, joka uskoo verikieltoon , rokotusten vaarallisuuteen , ihmiskunnan luomiseen noin 6000 vuotta sitten, Pyramidin mittasuhteista tehtyihin harmagedon ennustuksiin , Paratiisiin maan päällä, jossa elää ikuisesti ja leijoniakin voi taputella kuin kotikissaa... - Jehovantodistaja
koo.koo kirjoitti:
Lainaus: "No, eipä olisi koskenut meidän teollisuustyöläiperhettä/sukua, joten minulla ei ymmärettävästi olisi ollut motiivia todella taistellakkaan vuonna 1944. "
Sinä et ole näköjään ymmärtänyt tuosta edellisestä kirjoituksestani yhtään mitään, jos luulet tuollaista. Tuskin edes luit linkkejä. Vastailen sitten kun huomaan, että kirjoituksissasi on edes pieni tiedon ja järjen pilkahdus.
Muusta motiivista en tiedä muuta kuin ovat täyttäneet kansalaisvelvollisuutensa: eivät ole pakoilleet vastuuta lainrikkojina vankilassa.Isäni oli nuori metallimies, kun suojeluskuntalaiset hakivat isäni talvisotaan kohteliaasti aivan kotiovelta.
Jatkosotaan sitten joutui ja meininki oli toinen ja isäni kertoi, että kesällä 1944 mitään uhrimielialaa ei todellakaan enään miehillä ollut, joilla ei ollut mitään menetettävää.
Taisteltiin, koska tiedettiin ja huhuja oli jo liikkeellä, että miehiä on Lappeenrannassa tapettu läjäpäin pelkuruudesta.
Isäni sanoi, että sodassa taistellaan omasta elämästä ja sinne mentiin, koska kaltaisesi olisivat isäni ampuneet 1939,1941 ja 1944 jos silloin olisi sanonut EI.
Voitko nyt kertoa minulle mikä tässä Suomessa on niin hurjan arvokasta, että sen puolesta pitää kuolla?
1. Optiomiljonäärit?
2. Lesbo ja homoparit?
3. Uudet hedelmöityshoidot
4. Kauniit ja Rohkeat televiosarja?
5. kielilaki (pakkoruotsi)?
Minä en kertakaikkiaan löydä tästä maasta mitään sellaista, että uhraisin sen puolesta henkeni. Ehkä sinä autat minua ja selität sen, mitä ei ole tässä maassa sen jälkeen, kun Venäjä tämän maan miehittää? - Jehovantodistaja
koo.koo kirjoitti:
Lainaus: "Jotenkin vaikuttaa siltä, että olet jonkinsortin menneeseen kiinnijäänyt oikeistosielu, olisi varsin terveellistä välillä elää vuotta 2006."
Puhuu henkilö, joka uskoo verikieltoon , rokotusten vaarallisuuteen , ihmiskunnan luomiseen noin 6000 vuotta sitten, Pyramidin mittasuhteista tehtyihin harmagedon ennustuksiin , Paratiisiin maan päällä, jossa elää ikuisesti ja leijoniakin voi taputella kuin kotikissaa...Siitä huolimatta minä katson tulevaisuuteen! ja odotan jumalan valtakuntaa!
- koo.koo
Jehovantodistaja kirjoitti:
Isäni oli nuori metallimies, kun suojeluskuntalaiset hakivat isäni talvisotaan kohteliaasti aivan kotiovelta.
Jatkosotaan sitten joutui ja meininki oli toinen ja isäni kertoi, että kesällä 1944 mitään uhrimielialaa ei todellakaan enään miehillä ollut, joilla ei ollut mitään menetettävää.
Taisteltiin, koska tiedettiin ja huhuja oli jo liikkeellä, että miehiä on Lappeenrannassa tapettu läjäpäin pelkuruudesta.
Isäni sanoi, että sodassa taistellaan omasta elämästä ja sinne mentiin, koska kaltaisesi olisivat isäni ampuneet 1939,1941 ja 1944 jos silloin olisi sanonut EI.
Voitko nyt kertoa minulle mikä tässä Suomessa on niin hurjan arvokasta, että sen puolesta pitää kuolla?
1. Optiomiljonäärit?
2. Lesbo ja homoparit?
3. Uudet hedelmöityshoidot
4. Kauniit ja Rohkeat televiosarja?
5. kielilaki (pakkoruotsi)?
Minä en kertakaikkiaan löydä tästä maasta mitään sellaista, että uhraisin sen puolesta henkeni. Ehkä sinä autat minua ja selität sen, mitä ei ole tässä maassa sen jälkeen, kun Venäjä tämän maan miehittää?Lainaus: "Isäni oli nuori metallimies, kun suojeluskuntalaiset hakivat isäni talvisotaan kohteliaasti aivan kotiovelta.
Jatkosotaan sitten joutui ja meininki oli toinen ja isäni kertoi, että kesällä 1944 mitään uhrimielialaa ei todellakaan enään miehillä ollut, joilla ei ollut mitään menetettävää.
Taisteltiin, koska tiedettiin ja huhuja oli jo liikkeellä, että miehiä on Lappeenrannassa tapettu läjäpäin pelkuruudesta. - koo.koo
Jehovantodistaja kirjoitti:
Siitä huolimatta minä katson tulevaisuuteen! ja odotan jumalan valtakuntaa!
Lainaus: "...ja odotan jumalan valtakuntaa!"
Odottaisit edes _Jumalan_ valtakuntaa... - Jehovantodistaja
koo.koo kirjoitti:
Lainaus: "Isäni oli nuori metallimies, kun suojeluskuntalaiset hakivat isäni talvisotaan kohteliaasti aivan kotiovelta.
Jatkosotaan sitten joutui ja meininki oli toinen ja isäni kertoi, että kesällä 1944 mitään uhrimielialaa ei todellakaan enään miehillä ollut, joilla ei ollut mitään menetettävää.
Taisteltiin, koska tiedettiin ja huhuja oli jo liikkeellä, että miehiä on Lappeenrannassa tapettu läjäpäin pelkuruudesta."1.Pikkukakkonen
2. Pesäpallipelit TV:ssä
3. jt ovivierailut
4. Vt julkaisut
5. Lenita Airisto"
No joo, nyt ymmärrän miksi armeija on hihhuleille itsetarkoitus, koska ei pystytä selittämään, mitä arvoja sillä on tarkoitus puolustaa.
Olisihan se hieman noloa hautajaisissa kertoa, kuinka Mikko kuoli, jotta lesbot saavat pidettyä adoptio-oikeuden, sillä venäjällä sitä ei ole. Taitaa olla sittenkin parempi puhua vain "isänmaan puolesta" kuolleista tulevaisuudessa.
"Mutta sinä annat ilomielin elämäsi erään paimentolaiskansan satukokoelmista kehitetyn, יהוה -nimisen mielikuvitushahmon puolesta??"
Siksi, että tuossa kirjassa on selkärankaa hieman enemmän, kuin tässä pervolandiassa nimeltä Suomi. - Markku_Meilo
koo.koo kirjoitti:
Lainaus: "Isäni oli nuori metallimies, kun suojeluskuntalaiset hakivat isäni talvisotaan kohteliaasti aivan kotiovelta.
Jatkosotaan sitten joutui ja meininki oli toinen ja isäni kertoi, että kesällä 1944 mitään uhrimielialaa ei todellakaan enään miehillä ollut, joilla ei ollut mitään menetettävää.
Taisteltiin, koska tiedettiin ja huhuja oli jo liikkeellä, että miehiä on Lappeenrannassa tapettu läjäpäin pelkuruudesta.>>Ai vielä kolmeen kertaan ? Rajoita nyt hieman.
Olikos se amalekilaiset kun Raamatun mukaan hävitettiin kansana kolmeen eri kertaan? - Markku_Meilo
koo.koo kirjoitti:
Lainaus: "...ja odotan jumalan valtakuntaa!"
Odottaisit edes _Jumalan_ valtakuntaa...>>Odottaisit edes _Jumalan_ valtakuntaa...
Keksisitkös äkkiä mitään muuta tuloksettomasti pitempään odotettua luonnomullistusta? - Lähimmäinen.
koo.koo kirjoitti:
Lainaus: "Jotenkin vaikuttaa siltä, että olet jonkinsortin menneeseen kiinnijäänyt oikeistosielu, olisi varsin terveellistä välillä elää vuotta 2006."
Puhuu henkilö, joka uskoo verikieltoon , rokotusten vaarallisuuteen , ihmiskunnan luomiseen noin 6000 vuotta sitten, Pyramidin mittasuhteista tehtyihin harmagedon ennustuksiin , Paratiisiin maan päällä, jossa elää ikuisesti ja leijoniakin voi taputella kuin kotikissaa...Olipa kerra koo.koo ja Meilo 1800 luvun pyramiidimiehet, Harmagedon, Paratiisi,leijonan taputtelu perustuu Raamattuun, ei mihinkään muuhun!
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Odottaisit edes _Jumalan_ valtakuntaa...
Keksisitkös äkkiä mitään muuta tuloksettomasti pitempään odotettua luonnomullistusta?>>Keksisitkös äkkiä mitään muuta tuloksettomasti pitempään odotettua luonnomullistusta?
Eilisessä Prisma -dokumentissa kerrottiin, että maapallolla ei ole esiintynyt ns. super tulivuorenpurkausta yli 70.000 vuoteen. Jos Yellowstonessa tuo poksahtaa niin se on sitten good bye lähes koko ihmiskunnalle. Kumpi tulee ensin, jumala vai yellow?
Tai kumpaa odotellaan maailmanlaajuisesti enemmän?- Jehovantodistaja
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Odottaisit edes _Jumalan_ valtakuntaa...
Keksisitkös äkkiä mitään muuta tuloksettomasti pitempään odotettua luonnomullistusta?Tuossa on Meilo vain se ongelma, että yksi ihminen kykenee odottamaan vain tietyn ajan. Se mitä ennen ihmisen syntymää on odotettu ja mitä ihmisen kuoleman jälkeen odotetaan, niin sille ei ole yksilölle paljon merkitystä.
Tiedätkö Markku, että minä olen lukenut, että noiden odottajien ympärillä pyörii kaikenlaisia hengaajia, jolla kullakin on hieman epämääräinen suhde jumalan valtakunnan odottajiin.
Typerimmät seuraavat vuosikymmeniä, mitä nuo jumalan valtakunnan odottajat sanovat ja kirjoittavat, sellainen kuulostaa varsin tylsältä ja hieman typerältä, vai mitä Markku?
Ilmeisesti noissa jumalan valtakunnan odottajissa on kuitenkin jotain särmää, koska jotkut vähä-älyiset suurennuslasilla tutkivat ja miettivät, mitä he kulloinkin ovat ajatelleet ja sanoneet.
Joskus oikein joutuu miettimään kummat ovat suurempia typeryksiä ne, jotka vuodeta toiseen odottavat jumalan valtakuntaa, vain ne, jotka vuodesta toiseen miettivät, mitä jumalan valtakunnan odottaja, on kullonkin sanonut? - koo.koo
Jehovantodistaja kirjoitti:
"1.Pikkukakkonen
2. Pesäpallipelit TV:ssä
3. jt ovivierailut
4. Vt julkaisut
5. Lenita Airisto"
No joo, nyt ymmärrän miksi armeija on hihhuleille itsetarkoitus, koska ei pystytä selittämään, mitä arvoja sillä on tarkoitus puolustaa.
Olisihan se hieman noloa hautajaisissa kertoa, kuinka Mikko kuoli, jotta lesbot saavat pidettyä adoptio-oikeuden, sillä venäjällä sitä ei ole. Taitaa olla sittenkin parempi puhua vain "isänmaan puolesta" kuolleista tulevaisuudessa.
"Mutta sinä annat ilomielin elämäsi erään paimentolaiskansan satukokoelmista kehitetyn, יהוה -nimisen mielikuvitushahmon puolesta??"
Siksi, että tuossa kirjassa on selkärankaa hieman enemmän, kuin tässä pervolandiassa nimeltä Suomi.Lainaus: "Siksi, että tuossa kirjassa on selkärankaa hieman enemmän, kuin tässä pervolandiassa nimeltä Suomi."
Siinä sinulle selkärankaa:
Jer. 19:9 "Ja minä (Herra) panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he syövät toinen toisensa lihaa siinä hädässä ja ahdistuksessa ..."
Hoos. 14:1 "...he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."
Tai:2. Moos. 20:14 "Älä tee huorin."
Toisaalta:
Hoos. 1:2 "Kun Herra alkoi Hoosealle puhua, sanoi Herra Hoosealle: Mene, ota itsellesi haureellinen vaimo ja haureudesta syntyneet lapset...
Insestiäkö, vai muuta pervoilua?
* 1. Moos. 17:15-16, 20:11-12, 22:17 -- Jumala siunaa Abrahamin avioliiton sisarensa kanssa.
Tai:
1. Moos. 19:30-38 -- Lootin ollessa vahvassa humalatilassa, hän makaa kahden tyttärensä kanssa niin, että molemmat tulevat raskaiksi.
1. Moos. 38:8-10 -- Jumala surmaa miehen siksi, että mies kieltäytyy siittämästä lasta hänen veljensä leskiintyneen vaimon kanssa.
Tai:3. Moos. 21:9 "Jos papin tytär häpäisee itsensä haureudella, niin hän häpäisee isänsä; hänet poltettakoon
tulessa." - Jehovantodistaja
koo.koo kirjoitti:
Lainaus: "Siksi, että tuossa kirjassa on selkärankaa hieman enemmän, kuin tässä pervolandiassa nimeltä Suomi."
Siinä sinulle selkärankaa:
Jer. 19:9 "Ja minä (Herra) panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he syövät toinen toisensa lihaa siinä hädässä ja ahdistuksessa ..."
Hoos. 14:1 "...he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."
Tai:2. Moos. 20:14 "Älä tee huorin."
Toisaalta:
Hoos. 1:2 "Kun Herra alkoi Hoosealle puhua, sanoi Herra Hoosealle: Mene, ota itsellesi haureellinen vaimo ja haureudesta syntyneet lapset...
Insestiäkö, vai muuta pervoilua?
* 1. Moos. 17:15-16, 20:11-12, 22:17 -- Jumala siunaa Abrahamin avioliiton sisarensa kanssa.
Tai:
1. Moos. 19:30-38 -- Lootin ollessa vahvassa humalatilassa, hän makaa kahden tyttärensä kanssa niin, että molemmat tulevat raskaiksi.
1. Moos. 38:8-10 -- Jumala surmaa miehen siksi, että mies kieltäytyy siittämästä lasta hänen veljensä leskiintyneen vaimon kanssa.
Tai:3. Moos. 21:9 "Jos papin tytär häpäisee itsensä haureudella, niin hän häpäisee isänsä; hänet poltettakoon
tulessa."Mooseksen laki täydessä voimissaan noissa teksteissä!
Jumalan suunnitelma on ottanut aimo askeleen noista ajoista, joten koita nyt löytää samoja tekstejä uudesta testamentista. - koo.koo
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Ai vielä kolmeen kertaan ? Rajoita nyt hieman.
Olikos se amalekilaiset kun Raamatun mukaan hävitettiin kansana kolmeen eri kertaan?Lainaus: "Olikos se amalekilaiset kun Raamatun mukaan hävitettiin kansana kolmeen eri kertaan?"
Kyllä, ja joka kerta täydellisesti. Taisivatpa jopa amalekialaisten karvaiset kulkuneuvot, aasit, jakaa isäntiensä kohtalon. Sitä ei mainita, monta kertaa ne tapettiin. - läheinen
Lähimmäinen. kirjoitti:
Olipa kerra koo.koo ja Meilo 1800 luvun pyramiidimiehet, Harmagedon, Paratiisi,leijonan taputtelu perustuu Raamattuun, ei mihinkään muuhun!
>Harmagedon, Paratiisi,leijonan taputtelu perustuu Raamattuun
ja Raamattu ei perustu mihinkään. Elämme 2000-luvulla ja on aika kuopata Raamatun leijonantaputtelut ja muut paratiisihoureet. - koo.koo
Jehovantodistaja kirjoitti:
Mooseksen laki täydessä voimissaan noissa teksteissä!
Jumalan suunnitelma on ottanut aimo askeleen noista ajoista, joten koita nyt löytää samoja tekstejä uudesta testamentista.Lainaus: "Jumalan suunnitelma on ottanut aimo askeleen noista ajoista,"
Älä. Ei ainakaan Raamatun mukaan. Etkö uskokaan Raamattuun? Minä luulin että pitäisitte sitä erehtymättömänä J:n sanana. Olettehan väsänneet siitä ikioman versionkin.
Mal. 3:6 "Sillä minä, Herra, en muutu."
4. Moos. 23:19 "Ei Jumala ole ihminen, niin että hän valhettelisi, eikä ihmislapsi, että hän katuisi. Sanoisiko hän jotakin eikä sitä tekisi, puhuisiko jotakin eikä sitä täyttäisi?"
Hes. 24:14 "Minä, Herra, olen puhunut. Se tapahtuu, ja minä teen sen. Minä en hellitä, en säästä enkä kadu."
1. Sam. 15:29 "Ja hän, joka on Israelin kunnia, ei valhettele eikä kadu; sillä hän ei ole ihminen, että hän katuisi." - Jehovantodistaja
koo.koo kirjoitti:
Lainaus: "Jumalan suunnitelma on ottanut aimo askeleen noista ajoista,"
Älä. Ei ainakaan Raamatun mukaan. Etkö uskokaan Raamattuun? Minä luulin että pitäisitte sitä erehtymättömänä J:n sanana. Olettehan väsänneet siitä ikioman versionkin.
Mal. 3:6 "Sillä minä, Herra, en muutu."
4. Moos. 23:19 "Ei Jumala ole ihminen, niin että hän valhettelisi, eikä ihmislapsi, että hän katuisi. Sanoisiko hän jotakin eikä sitä tekisi, puhuisiko jotakin eikä sitä täyttäisi?"
Hes. 24:14 "Minä, Herra, olen puhunut. Se tapahtuu, ja minä teen sen. Minä en hellitä, en säästä enkä kadu."
1. Sam. 15:29 "Ja hän, joka on Israelin kunnia, ei valhettele eikä kadu; sillä hän ei ole ihminen, että hän katuisi."Theos lopeta jo, ja selitä hieman tuota tuplanimimerkin käyttöä.
- Markku_Meilo
Jehovantodistaja kirjoitti:
Tuossa on Meilo vain se ongelma, että yksi ihminen kykenee odottamaan vain tietyn ajan. Se mitä ennen ihmisen syntymää on odotettu ja mitä ihmisen kuoleman jälkeen odotetaan, niin sille ei ole yksilölle paljon merkitystä.
Tiedätkö Markku, että minä olen lukenut, että noiden odottajien ympärillä pyörii kaikenlaisia hengaajia, jolla kullakin on hieman epämääräinen suhde jumalan valtakunnan odottajiin.
Typerimmät seuraavat vuosikymmeniä, mitä nuo jumalan valtakunnan odottajat sanovat ja kirjoittavat, sellainen kuulostaa varsin tylsältä ja hieman typerältä, vai mitä Markku?
Ilmeisesti noissa jumalan valtakunnan odottajissa on kuitenkin jotain särmää, koska jotkut vähä-älyiset suurennuslasilla tutkivat ja miettivät, mitä he kulloinkin ovat ajatelleet ja sanoneet.
Joskus oikein joutuu miettimään kummat ovat suurempia typeryksiä ne, jotka vuodeta toiseen odottavat jumalan valtakuntaa, vain ne, jotka vuodesta toiseen miettivät, mitä jumalan valtakunnan odottaja, on kullonkin sanonut?>>Tuossa on Meilo vain se ongelma, että yksi ihminen kykenee odottamaan vain tietyn ajan.
Se ei koskaan ole häirinnyt esimerkiksi Vartiotorniseuraa ennustelusaralla.
Jeesus lupasi tehdä uusintakäynnin seuraajiensa elinaikana.
Russell lupasi taivaaseentempomisen seuraajiensa elinaikana.
Rutherford lupasikin sitten suunnilleen, että aikalaisseuraajien saadessa iäisyyspalkkionsa, muu paskasakki tuhotaan.
Mielenterveysongelmainen Fred Franz oli lupailuissaan aivan omaa luokkaansa......
Olet oikeassa, jokaisen kusetetun ongelma onkin ollut elinkaaren lyhyys. Vika ei siis ole ennustelijoiden vaan typerien hengareiden, jotka menevät kuolemaan kesken kaiken.
>> Se mitä ennen ihmisen syntymää on odotettu ja mitä ihmisen kuoleman jälkeen odotetaan, niin sille ei ole yksilölle paljon merkitystä.
Oikein, jos nimittäin ei arvosta sitä ainoaa elämäänsä, niin voihan sen heittää hukkaankin.
>>Tiedätkö Markku, että minä olen lukenut,
Väitteestäsi huolimatta en tunne sinua, saatikka tiedä lukemisiasi.
>> että noiden odottajien ympärillä pyörii kaikenlaisia hengaajia, jolla kullakin on hieman epämääräinen suhde jumalan valtakunnan odottajiin.
Mikähän mahdollisesti olisi epämääräistä tarkempi suhde jumalaan tai Jumalaan?
>>Typerimmät seuraavat vuosikymmeniä, mitä nuo jumalan valtakunnan odottajat sanovat ja kirjoittavat, sellainen kuulostaa varsin tylsältä ja hieman typerältä, vai mitä Markku?
Jos ymmärrän oikein kuvauksesi, niin en ole samaa mieltä kanssasi. Arvostan vuosikymmeniä itseään alkoholilla tai huumeilla rienanneita, jotka kuiville päästyään seuraavat "alaa" ja kertovat kokemuksiaan. Toinen arvostamani esimerkki voisi olla vaimoaan pieksänyt mies, joka käyttää aikaansa muiden opastamiseen vaimonpieks.... eikun...
>>Ilmeisesti noissa jumalan valtakunnan odottajissa on kuitenkin jotain särmää, koska jotkut vähä-älyiset suurennuslasilla tutkivat ja miettivät, mitä he kulloinkin ovat ajatelleet ja sanoneet.
Tottahan toki vaatii särmää selitellä, kritiikkin ohittaen, selitellä lisää, kuuntelematta vastapuolta. Tätä särmää oli mm. entisessä Neuvostoliitossa ja on edelleen Pohjois-Koreassa.
Suurennuslasi on täysin tarpeeton Vartiotorniseuran ollessa kyseessä. Mainitun liikkeen mädännäisyys sekä valheellisuus haisee vastatuuleenkin ja on näytillä CD:llä.
>>Joskus oikein joutuu miettimään kummat ovat suurempia typeryksiä ne, jotka vuodeta toiseen odottavat jumalan valtakuntaa, vain ne, jotka vuodesta toiseen miettivät, mitä jumalan valtakunnan odottaja, on kullonkin sanonut?
Jatkuva viittailusi älykkyyteen kiinnitti huomiota jo vuorokausi sitten. Tuli elävästi mieleen aika, jolloin minä olin Vartiotorniseuran mielenhallinnassa. Oli se yhtä juhlaa ajatella ovilla kohdattuja ihmisiä vuohiksi ja vuonna 1975 tuhottaviksi.
Täysin tuntemattomien ihmisten älykkyyden luokittelu forumkirjoittelun perusteella lienee piakkoin teokraattisen palveluskoulun uusi osa-alue? - Jehovantodistaja
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Tuossa on Meilo vain se ongelma, että yksi ihminen kykenee odottamaan vain tietyn ajan.

Täysin tuntemattomien ihmisten älykkyyden luokittelu forumkirjoittelun perusteella lienee piakkoin teokraattisen palveluskoulun uusi osa-alue?"Täysin tuntemattomien ihmisten älykkyyden luokittelu forumkirjoittelun perusteella lienee piakkoin teokraattisen palveluskoulun uusi osa-alue?"
Väärin arvasit, ei muuten ole. Sulla ei oikein tänään suju.
Tässä tulee pohjanoteeraus:
"Arvostan vuosikymmeniä itseään alkoholilla tai huumeilla rienanneita, jotka kuiville päästyään seuraavat "alaa" ja kertovat kokemuksiaan."
Heissä on se ero, etteivät he irvaile alkoholisteille ja huumeidenkäyttäjille, sinusta ei voi sanoa samaa kun puhutaan sinun ex-uskostasi.
Turhaan nostat arvoasi muiden silmissä tuollaisilla vertauksilla typerys! - koo.koo
Jehovantodistaja kirjoitti:
Theos lopeta jo, ja selitä hieman tuota tuplanimimerkin käyttöä.
???
Menikös väärään paikkaan viesti? Tampio. - Jehovantodistaja
koo.koo kirjoitti:
???
Menikös väärään paikkaan viesti? Tampio.Eihän toki, tupla.
- Markku_Meilo
Jehovantodistaja kirjoitti:
"Täysin tuntemattomien ihmisten älykkyyden luokittelu forumkirjoittelun perusteella lienee piakkoin teokraattisen palveluskoulun uusi osa-alue?"
Väärin arvasit, ei muuten ole. Sulla ei oikein tänään suju.
Tässä tulee pohjanoteeraus:
"Arvostan vuosikymmeniä itseään alkoholilla tai huumeilla rienanneita, jotka kuiville päästyään seuraavat "alaa" ja kertovat kokemuksiaan."
Heissä on se ero, etteivät he irvaile alkoholisteille ja huumeidenkäyttäjille, sinusta ei voi sanoa samaa kun puhutaan sinun ex-uskostasi.
Turhaan nostat arvoasi muiden silmissä tuollaisilla vertauksilla typerys!>>Väärin arvasit, ei muuten ole. Sulla ei oikein tänään suju.
Jätän ennustelun suosiolla Vartiotorniseuralle.
>>Heissä on se ero, etteivät he irvaile alkoholisteille ja huumeidenkäyttäjille, sinusta ei voi sanoa samaa kun puhutaan sinun ex-uskostasi.
Pitempiaikaiset forumlukijat voivat päätellä onko sanomani kärki suunnattu yksittäisille jehovantodistajille vai Vartiotorniseuraa kohti.
>>Turhaan nostat arvoasi muiden silmissä tuollaisilla vertauksilla typerys!
Näin tänään, näin eilen:
>>... toki älykkäänä miehenä tämän tiesit... - Jehovantodistaja
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Väärin arvasit, ei muuten ole. Sulla ei oikein tänään suju.
Jätän ennustelun suosiolla Vartiotorniseuralle.
>>Heissä on se ero, etteivät he irvaile alkoholisteille ja huumeidenkäyttäjille, sinusta ei voi sanoa samaa kun puhutaan sinun ex-uskostasi.
Pitempiaikaiset forumlukijat voivat päätellä onko sanomani kärki suunnattu yksittäisille jehovantodistajille vai Vartiotorniseuraa kohti.
>>Turhaan nostat arvoasi muiden silmissä tuollaisilla vertauksilla typerys!
Näin tänään, näin eilen:
>>... toki älykkäänä miehenä tämän tiesit...">>Turhaan nostat arvoasi muiden silmissä tuollaisilla vertauksilla typerys!
Näin tänään, näin eilen:
>>... toki älykkäänä miehenä tämän tiesit..."
Tosiasioiden edessä mielipide muuttuu!
"Pitempiaikaiset forumlukijat voivat päätellä onko sanomani kärki suunnattu yksittäisille jehovantodistajille vai Vartiotorniseuraa kohti."
Näinkö yrität itseäsi pettää, sitten kun kuulen, että joku ex-alkoholisti tai huumeidenkäyttäjä on levitellyt kokouksissaan miehen elimen kuvaan, niin muutan mielipiteeni.
Tämänkaltaista olet kuulemma sinä harrastanut keskustelupalstalla. - sivullinen.................
Jehovantodistaja kirjoitti:
">>Turhaan nostat arvoasi muiden silmissä tuollaisilla vertauksilla typerys!
Näin tänään, näin eilen:
>>... toki älykkäänä miehenä tämän tiesit..."
Tosiasioiden edessä mielipide muuttuu!
"Pitempiaikaiset forumlukijat voivat päätellä onko sanomani kärki suunnattu yksittäisille jehovantodistajille vai Vartiotorniseuraa kohti."
Näinkö yrität itseäsi pettää, sitten kun kuulen, että joku ex-alkoholisti tai huumeidenkäyttäjä on levitellyt kokouksissaan miehen elimen kuvaan, niin muutan mielipiteeni.
Tämänkaltaista olet kuulemma sinä harrastanut keskustelupalstalla.Meilon kritiikki kohdistuu lähes 100% vartiotorniseuraa kohtaan. Sinä sensijaan kohdistat räksytyksesi henkilöä kohtaan. Helppohan se on puskasta räksytellä.
- Markku_Meilo
Jehovantodistaja kirjoitti:
">>Turhaan nostat arvoasi muiden silmissä tuollaisilla vertauksilla typerys!
Näin tänään, näin eilen:
>>... toki älykkäänä miehenä tämän tiesit..."
Tosiasioiden edessä mielipide muuttuu!
"Pitempiaikaiset forumlukijat voivat päätellä onko sanomani kärki suunnattu yksittäisille jehovantodistajille vai Vartiotorniseuraa kohti."
Näinkö yrität itseäsi pettää, sitten kun kuulen, että joku ex-alkoholisti tai huumeidenkäyttäjä on levitellyt kokouksissaan miehen elimen kuvaan, niin muutan mielipiteeni.
Tämänkaltaista olet kuulemma sinä harrastanut keskustelupalstalla.>>Tosiasioiden edessä mielipide muuttuu!
Kokemani mukaan tuollainen muutos ei aikuisella tapahtu edes viikon sisällä.
>>...miehen elimen kuvaan
Juu, sama trikkikuva on tallella seuraavan H2O-anabolis-steroidi-isottelun ilkkumiseksi.
Toki ymmärrän asiayhteyden hahmotusvaikeutesi, koska;
>>...olet kuulemma
Ettei jää kuulopuheeksi, niin laitan saman kuvan ihailtavaksesi jonkin aikaa:
http://www.kolumbus.fi/hextek/foto/ANABOLIS.JPG
Saa sitten ex-alkoholisti tai huumeidenkäyttäjäkin päättää puolestaan, josko kuva loukkaa heitä. - salaisuus?
läheinen kirjoitti:
>Harmagedon, Paratiisi,leijonan taputtelu perustuu Raamattuun
ja Raamattu ei perustu mihinkään. Elämme 2000-luvulla ja on aika kuopata Raamatun leijonantaputtelut ja muut paratiisihoureet.totta!!
- salaisuus?
Jehovantodistaja kirjoitti:
">>Turhaan nostat arvoasi muiden silmissä tuollaisilla vertauksilla typerys!
Näin tänään, näin eilen:
>>... toki älykkäänä miehenä tämän tiesit..."
Tosiasioiden edessä mielipide muuttuu!
"Pitempiaikaiset forumlukijat voivat päätellä onko sanomani kärki suunnattu yksittäisille jehovantodistajille vai Vartiotorniseuraa kohti."
Näinkö yrität itseäsi pettää, sitten kun kuulen, että joku ex-alkoholisti tai huumeidenkäyttäjä on levitellyt kokouksissaan miehen elimen kuvaan, niin muutan mielipiteeni.
Tämänkaltaista olet kuulemma sinä harrastanut keskustelupalstalla.nukkumaan! Ja muista ottaa pilleri(t).
- koo.koo
Jehovantodistaja kirjoitti:
Mooseksen laki täydessä voimissaan noissa teksteissä!
Jumalan suunnitelma on ottanut aimo askeleen noista ajoista, joten koita nyt löytää samoja tekstejä uudesta testamentista.Lainaus: "...joten koita nyt löytää samoja tekstejä uudesta testamentista."
Oletkos vähän yksinkertainen : pyydät siis etsimään Vanhan testamentin tekstejä Uudesta testamentista ???!! - Lähimmäinen.
läheinen kirjoitti:
>Harmagedon, Paratiisi,leijonan taputtelu perustuu Raamattuun
ja Raamattu ei perustu mihinkään. Elämme 2000-luvulla ja on aika kuopata Raamatun leijonantaputtelut ja muut paratiisihoureet.Raamattu ei ole koskaan ollut niin ajankohtainen kun se on nyt v.2006.
- koo.koo
Lähimmäinen. kirjoitti:
Raamattu ei ole koskaan ollut niin ajankohtainen kun se on nyt v.2006.
Lainaus: "Raamattu ei ole koskaan ollut niin ajankohtainen kun se on nyt v.2006."
Niinkö? Ovatko nuo linkkien asiat myös ajankohtaisia?
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam2.html
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam3.html - Lähimmäinen.
koo.koo kirjoitti:
Lainaus: "Raamattu ei ole koskaan ollut niin ajankohtainen kun se on nyt v.2006."
Niinkö? Ovatko nuo linkkien asiat myös ajankohtaisia?
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam2.html
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam3.htmlVapaa-ajattelijat eivät usko Raamattuun, joten en viitsi heidän juttujaan lukea!
- koo.koo
Lähimmäinen. kirjoitti:
Vapaa-ajattelijat eivät usko Raamattuun, joten en viitsi heidän juttujaan lukea!
Ihan Raamatunjakeita ja -tapahtumia sieltä löytyy, joten ei tarvitse pelätä henkistä itsesaastutusta ja vanhimpien vitt*ilua. Kaikki löytyy Pipliasta.
Mistä lähtien te olette kieltäytyneet Raamatun lukemisesta ja tutkimisesta? Tuossa esimakua (lainaus), siitä mitä siellä on : 1. Aik. 16:34 "Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti." - Lähimmäinen.
koo.koo kirjoitti:
Ihan Raamatunjakeita ja -tapahtumia sieltä löytyy, joten ei tarvitse pelätä henkistä itsesaastutusta ja vanhimpien vitt*ilua. Kaikki löytyy Pipliasta.
Mistä lähtien te olette kieltäytyneet Raamatun lukemisesta ja tutkimisesta? Tuossa esimakua (lainaus), siitä mitä siellä on : 1. Aik. 16:34 "Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.""Kiittäkää Jehovaa...
- koo.koo
Lähimmäinen. kirjoitti:
"Kiittäkää Jehovaa...
Usko nyt, että VT on kirjoitettu hepreaksi. Siellä ei voi lukea :"Kiittäkää Jehovaa...
Siellä lukee: " ֙בּר֤וּך יהוה֙ "...
- koo.koo
Lainaus: "Suomen kohtalo olisi mennyt suurinpiirtein Viron mallia ja minun on vaikea ymmärtää, mikä tuossa olisi ollut nyt niin hirveän kauheaa?
Varmasti sodan jälkeen pääoma ja oikeistopiirejä olisi rahdattu siperiaan, mutta 1918 lahtaajaporukoille se olisi ollut aivan oikein ja uskon, että "rahvas" ei olisi paljon perään itkenyt."
Auttaisiko tämä juttu ymmärtämään ?
http://www.balticguide.ee/03_01/tutuksi.htm
" Neuvostoliiton kannalta kyyditykset onnistuivat. Kun 850.000 asukkaan kansasta viedään karkotukseen miltei _sattumanvaraisesti_ valitut 30.000 ihmistä..."
Se siitä työläistaustasi suojelevasta vaikutuksesta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
4 kuoli kolarissa
Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.25810537Suomea odottaa karu kohtalo
Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.4032870- 871641
Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa
Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei891636- 781473
- 641399
Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!
Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau81369Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?
Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti581343Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja
Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa981260- 361186