Sotaveteraanit

Miksi?

SOTIEMME VETERAANIT KUULUVAT SIIHEN VÄHEMMISTÖÖN JOTKA TAISTELIVAT RINTAMALLA

heidän osuutensa oli poliittinen ja valtapoliittinen

Kärsimysten hinta muuteman vuoden sodasta ei ole koko elämä

Kuolemaa emme voi korvata vaikka vakuutusyhtiöt niin väittävät

Läheiset kärsivät mutta selviävät, tuettuina.

Sotiemme invalidit tarvitsevat tukea ja hoivaa.

Vammat ovat se kriteeri

Tukea eivät tarvitse välikädet jotka hyötyvät veteraaniemme kustannuksella


Suomi hävisi sodan Neuvostolittoa vastaan.

Mitä itsenäisyydestämme on jäänyt jäljelle.

Tämän hetken poliittinen ja valtapoliittinen uhri on työtönihminen, lainsuojaton.

Nyt on menossa verisempi sota jonka uhreja ei lasketa eikä invalideja auteta, omaisetkin jäävät tukea vaille.

Yhteiskunta syrjii ja järjestöt sekä kansa karsastavat.

1990-2006 ja eteenpäin laman uhrit.
Moni on jo kuollut oman käden kautta.
Eronnut perheestään.
Sairastunut alkoholismiin, huumeisiin.
Hän on kärsii ja on irrallinen.

Taloudellisesti maatamme koitellut lama kestää ja kestää työttömissämme, pätkätyöllistetyissä ja tukitöissä olevissa ikuisesti kuolemaan saakka.

Haemme töitä mutta töitä ei meille ole.
Yhteiskunta on muuttunut ruummillisen työn yhteiskunnasta koulutukslliseksi, teknis tieteelliseksi yhteiskunnaksi.

Omalla ruumillisella työllään ei voi elättää perhettään ja itseään.

Vanhuutta ei arvosteta, keski-ikäiset ovat hukassa.

Nuoremmillakin on vaikeuksia.

Olemme laman veteraaneja jotkut invalideja hyvinvoinnin ja valmiin keskellä.

Meillä ei ole rintamiestilaa eikä näin ollen työtä kotona.

Meille ei jaeta armoa.

Meillä ei ole Veljesliittoa

Lähdemmekö pois kotoamme kuin karjalaiset Karjalasta, kuka meidät ottaa vastaan.

Etsimmekö työtä kun tukkijätkät, maksamme majapaikastamme ruuastamme, matkoistamme, veromme ja maksumme.

Meille ei jää käteen mitään ylimääräistä ja olemme töissä koko päiväisesti.

Oi kallis maa kuka auttaa köyhää, köyhdytettyä työtöntä.

Jonka isänmaa on niin köyhä tai rikas ettei ole rahaa lähettää edes perheelleen.

Me emme ole kaikki ihmiset vaan vähemmistö, unohdettu kansa niinkuin Vennamo sanoi.

Elämämme on hajalla niinkuin sodan jälkeen suomessa.

0

292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Toiselle puolikkaalleni

        Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
        Ikävä
        49
        2338
      2. Pysy kaukana musta

        Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
        Ikävä
        26
        2233
      3. Näin susta unta

        Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
        Ikävä
        16
        1554
      4. Katu täyttyy askelista...

        Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
        Ikävä
        27
        1545
      5. Kuvaile kaivattusi

        ulkonäköä. 💡
        Ikävä
        124
        1447
      6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

        Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
        Kokkola
        19
        1093
      7. Tiedätkö nainen sen tunteen

        Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
        Ikävä
        71
        984
      8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

        Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
        Ikävä
        118
        963
      9. Mikset päästä irti ja hae apua

        Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
        Ikävä
        89
        944
      10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

        Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
        Hindulaisuus
        333
        893
      Aihe