Vanhanen mokasi Kiinassa

Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen lähti vaalitappioiden musertamana lomailemaan valtion rahoilla Kiinaan.

Mitä tekee tämä luuseri Kiinassa? Munii Suomen kauppasuhteet lopullisesti. Vanhaselta puuttuu sekä kielitaito että kansainvälisten asioiden osaaminen.

Mistä ihmeestä KEPU kaivaa näitä täydellisestä substanssin puutteesta kärsiviä luusereita?

22

743

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yhdet potkut ei riitä
    • Paavo

      Väyrynen kävi ulkoministeriaikoinaan myös Kiinassa, ja suututti isännät istahtamalla hevospatsaan selkään, mikä oli kiinalaiskulttuurissa suuri häväistys

    • pärjää..

      ulkomailla aina kuitenkin paremmin kuin muiden puolueiden poliitikot!
      Ethän sinäkään sitä kiistä.
      Ja jos kiistät, niin kenet sinä olisit lähettänyt sinne "onnistumaan"?

      • KEPUsta ei löydy yhtään poliitikkoa, jolla olisi kansainvälistä osaamista.

        Kansainvälisten asioiden osaajat löytyvät Kokoomuksesta ja SDP:stä.

        Kannattaa muistaa, että esim. Matti Vanhanen ei ole päässyt tapaamaan yhtään merkittävää kansainvälistä vaikuttajaa. Vanhanen epäonnistui totaalisesti mm. EU:n budjettineuvotteluissa.

        Valtiomiessarjan kansainvälisiä osaajia ovat Sauli Niinistö, Paavo Lipponen, Erkki Tuomioja, Jan-Erik Enestam jne.

        KEPUssa ei yksikään ministeri osaa edes vieraita kieliä kunnolla. Lehtomäellä tosin on jonkinmoinen kielitaito, mutta hänen muu uskottavuutensa on puhdas nolla (0).

      • mieltä..
        Känä kirjoitti:

        KEPUsta ei löydy yhtään poliitikkoa, jolla olisi kansainvälistä osaamista.

        sinun kanssasi tuosta asiasta?
        Vai että, työväenliikkeen viidennestä kolonnasta löytyy kansainvälisten asioiden osaajia!

        Bwyääähääähähä!!

      • on...
        mieltä.. kirjoitti:

        sinun kanssasi tuosta asiasta?
        Vai että, työväenliikkeen viidennestä kolonnasta löytyy kansainvälisten asioiden osaajia!

        Bwyääähääähähä!!

        Enemmistö Suomen kansasta on Känän kanssa samaa mieltä. Vain muutama kepuänkyrä on eri mieltä

      • mainitsemistasi..
        Känä kirjoitti:

        KEPUsta ei löydy yhtään poliitikkoa, jolla olisi kansainvälistä osaamista.

        Kansainvälisten asioiden osaajat löytyvät Kokoomuksesta ja SDP:stä.

        Kannattaa muistaa, että esim. Matti Vanhanen ei ole päässyt tapaamaan yhtään merkittävää kansainvälistä vaikuttajaa. Vanhanen epäonnistui totaalisesti mm. EU:n budjettineuvotteluissa.

        Valtiomiessarjan kansainvälisiä osaajia ovat Sauli Niinistö, Paavo Lipponen, Erkki Tuomioja, Jan-Erik Enestam jne.

        KEPUssa ei yksikään ministeri osaa edes vieraita kieliä kunnolla. Lehtomäellä tosin on jonkinmoinen kielitaito, mutta hänen muu uskottavuutensa on puhdas nolla (0).

        "valtiomiessarjan kansainvälistä osaajaa" ei kaivata eikä kaiveta enään mihinkään!

    • kauppasuhteiden..

      munimisella sitä, että työpaikat ei siirry kiinaan tarpeeksi nopeasti Vanhasen takia?

    • Känä..

      ..osaa kiinaa?

    • individi

      Kaikki kepulaiset johtavat poliitikot ovat, ja ovat olleet, järjestään heikkolahjaisia kielten puhujia. Näin on ollut Kekkosen ja Karjalaisen ajoista näihin päiviin saakka. Kun Jäätteenmäki, Rehn tai Vanhanen puhuvat englantia jollain kansainvälisellä foorumilla, tekee suomalaisena mieli vajota pöydän alle häpeästä, vaikken tietenkään millään lailla ole vastuussa heidän päästämisestään mokailemaan kansainvälisiin tapaamisiin. Voisi ajatella, että kepulaisen kotipaikkamurre jotenkin estäisi kielikorvan kehittymistä. Näin ei kuitenkaan voi olla. Esim. savolaiset Lipponen ja Lehtinen ovat aivan mainioita kielimiehiä. Uskoisinkin älyllisen potentiaalin korrelloivan kielen ääntämisen kanssa. Isompi kovalevy, soljuvampi kielen hallinta ja päin vastoin.

      • aidanseipäätkin..

        jos jostain lähetetään liikemiesten mukana vanhoja STALINISTI KOMMUNISTEJÄ kauppasuhteista neuvottelemaan!

      • Huomioitsija

        Lipponen ei osaa edes suomea, ei tuollainen jurmuttaja ole nautinnollinen millään kielellä. Lehtinen on sen sijaan vaarallinen, jos hän muka osaa hyvin kieliä - ulkomaalaiset eivät varmasti ymmärrä, ettei mies umpikierona savolaisena puhu koskaan totta!

        Olli Rehn käsittääkseni puhuu erinomaista englantia. Englannin kielellä kommunikoinnissa ei ole tärkeintä ääntäminen vaan se, että saa sanomansa sanottua. On mielestäni hauskaa kuunnella ja verrata miten erimaalaiset ihmiset ääntävät englantia. Eivät suomalaiset mitenkään poikkeuksellisen huonosti äännä, vaan itse asiassa helevetin hyvin. Jopa Lipponen!

      • individi
        aidanseipäätkin.. kirjoitti:

        jos jostain lähetetään liikemiesten mukana vanhoja STALINISTI KOMMUNISTEJÄ kauppasuhteista neuvottelemaan!

        Kepulaiset ja stalinistit ovat kuin paita ja perse - aina kieroilemassa ja vehkeilemässä (varsinkin ulkopolitiikan alueella!). Lehtinen johti aikoinaan Amer-nimisen yhtiön yhteiskuntasuhteita monen muun homman lisäksi. Lipponen taas vinksautti Suomen vastuulliselle markkinatalous-linjalle Ahon-Viinasen halvaushallituksen jälkeen.

        Vanha viisaus: Kaikki mihin kepu koskee, muuttuu tuhkaksi. Näin olisi käynyt kokoomuksellekin, jos poliittista kenraalijunttaa olisi jatkunut vielä toinen kausi. Onneksi niin ei käynyt ja Suomi nousi.

      • invalidi

        Paavo Lippostakin parempi kielimies saadaan Suomen pääministeriksi, jos Eero Heinäluoma asettuu virkaan. Heinäluoman kielitaito ei rajoitu vain erinomaiseen englannin kielen hallintaan, vaan myös saksa, ranska ja erityisesti italia sujuvat häneltä vaivatta.

      • individi
        Huomioitsija kirjoitti:

        Lipponen ei osaa edes suomea, ei tuollainen jurmuttaja ole nautinnollinen millään kielellä. Lehtinen on sen sijaan vaarallinen, jos hän muka osaa hyvin kieliä - ulkomaalaiset eivät varmasti ymmärrä, ettei mies umpikierona savolaisena puhu koskaan totta!

        Olli Rehn käsittääkseni puhuu erinomaista englantia. Englannin kielellä kommunikoinnissa ei ole tärkeintä ääntäminen vaan se, että saa sanomansa sanottua. On mielestäni hauskaa kuunnella ja verrata miten erimaalaiset ihmiset ääntävät englantia. Eivät suomalaiset mitenkään poikkeuksellisen huonosti äännä, vaan itse asiassa helevetin hyvin. Jopa Lipponen!

        On totta, että uskottava puhuja pystyy huonollakin ääntämyksellä edistämään sanomaansa. Kepulaiset poliitikot, esim. Jäätteenmäki, Rehn ja Vanhanen ovat huonosti-ääntäviä paperiin-tuijottajia, joten he ovat vain huonoja puhujia niin ääntämyksellisesti kuin ajatuksellisestikin. (Lipponen puhuu itse asiassa englantia hieman nopeammin kuin suomea. Kansainvälisenä ihmisenä hän innostuu puhuessaan intelligentsian kanssa. Pekkaristen siltarummut eivät paljon innosta, hohhoijakkaa.).

      • suomalainen
        invalidi kirjoitti:

        Paavo Lippostakin parempi kielimies saadaan Suomen pääministeriksi, jos Eero Heinäluoma asettuu virkaan. Heinäluoman kielitaito ei rajoitu vain erinomaiseen englannin kielen hallintaan, vaan myös saksa, ranska ja erityisesti italia sujuvat häneltä vaivatta.

        Tyypillistä sossujen henkilöpalvontaa Neuvostoliiton ajoilta, lurps. Heinäluomahan on pohjalaisjuurinen, ja hän taivuttaa lauseen "minä olen oikeassa" seuraavasti: moon oikias, soot vääräs, son vääräs,moomma oikias, tootta vääräs, non vääräs. Samalla tavalla hän toimii politiikassakin, ylemmyyttä osoittaen taviksia kohtaan, joille ei tarvitse selitellä mitään. Eikä ole mikään ihme, kun oppimestarina on Lipponen, omasta mielestään euroopan presidentti.

      • Wanha mies
        Huomioitsija kirjoitti:

        Lipponen ei osaa edes suomea, ei tuollainen jurmuttaja ole nautinnollinen millään kielellä. Lehtinen on sen sijaan vaarallinen, jos hän muka osaa hyvin kieliä - ulkomaalaiset eivät varmasti ymmärrä, ettei mies umpikierona savolaisena puhu koskaan totta!

        Olli Rehn käsittääkseni puhuu erinomaista englantia. Englannin kielellä kommunikoinnissa ei ole tärkeintä ääntäminen vaan se, että saa sanomansa sanottua. On mielestäni hauskaa kuunnella ja verrata miten erimaalaiset ihmiset ääntävät englantia. Eivät suomalaiset mitenkään poikkeuksellisen huonosti äännä, vaan itse asiassa helevetin hyvin. Jopa Lipponen!

        Paavo Lipponen puhuu aivan erinomaista englantia. Hän opiskeli nuorena miehenä USA:ssa.

        Lipponen on itse asiassa englanniksi nopeampi kuin suomeksi. Toisin sanoen hän osaa muuntaa viestintäänsä puhumansa kielen mukaisesti.
        Lipponen puhuu myös erinomaista saksaa ja ruotsia.

        Olli Rehnin englanti on surkeaa. Tätä asiaa kommentointiin hiljattain mm. arvostetussa Financial Timesissa. FT sanoi, että Rehnin puhumisista ei tahdo saada selvää. Se siitä "erinomaisesta" taidosta.

      • Huomioitsija
        Wanha mies kirjoitti:

        Vasemmistolaiset johtajat ovat aina kannattajiensa mielestä erinomaisia kaikessa, niin kuin sinäkin taasen todistit. Ei mene kauan, kun samaiset alkavat kehuskella Heinäluoman erinomaisuutta.

        Näin sivusta katsoen se on tietysti huvittavaa, mutta jos se johtaa toisien morkkaamiseen, on tilanne jo vakavampi.

        Kielellinen lahjakkuus helpottaa vieraiden kielten omaksumista. Jos Lipponen ei osaa suomeakaan kuin sikamaisesti röhkien, ei hän osaa silloin muitakaan kieliä.

        Laitapa Wanha mies linkki, jossa Lipponen pahoinpitelee, eikun puhuu, englantia, saksaa ja ruotsia, niin kuulemme totuuden herran omasta suusta.

        En ainakaan minä ole Eero Heinäluoman kielitaitoa ylistänyt, vaikka Heinäluomalla omat ansionsa ovatkin. Verrattuna Vanhaseen Heinäluoma osaa johtaa. Tällä hetkellä hän johtaa sekä Kepua että demareita.

        Suomen toimiessa EU:n puheenjohtajana ensimmäistä kertaa, Paavo Lipponen oli pääministerinä. Tällöin näin mm. BBC:llä hänen haastattelunsa. Lipponen puhui erinomaista englantia. Nykyhallituksen ministereistä erinomainen kielitaito on Tuomiojalla, Lehtomäellä ja Enestamilla.

    • kyllä riittää

      Kokdemien ahdistus purkautuu. Demariänkyrät venkoilee.

    • jatkuvasti!!!!

      pelkkää mokaa!

      • Jaakkoo

        Olette kateellisia keskustalle kun menee hyvin,minkäs sille tekee kun on kateellinen.Kyllä täällä saa nauraa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5430
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1637
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      239
      1620
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      324
      1150
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1136
    Aihe