Pienen tarinan loppu.

Tervehdys jälleen kansalaiset. Enpähän ole hetkeen taas kuormittanut tätä palvelinta, mutta nyt voin katsoa olevan sen aika. Tässä on nyt sitten loppu joku aika sitten aloitettuun tarinaan. (Aikaisemmat tarinat löytyvät seuraavista linkeistä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=610&posting=22000000015130351 (osa1)

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=610&posting=22000000015431023 (osa2))
Tämä pieni viivästyminen johtui minun perinpohjaisesta laiskuudesta. Ja tätä tarinaa tuskin olisi moni lukenut, jos nimeltä mainitsematon seriffi (nimeltään elisant) ei olisi pakottanut tämän julkaisuun. No, tarinaan...


...

Frankin hyvä tuuli ei ollut vieläkään lakannut. Miten asiat olivatkaan niin kauniita maailmassa. Paikallinen kasvisto oli ihanaa. Ilma oli täynnä huumavia ja ihania tuoksuja. Omaan oksennukseensa tien vieressä hukkunut aatelinen nostatti hänessä melkein tyttömäisen kikatuksen. Kaikki oli täydellistä. Melkein. Hän halusi silti pois. Taaemmalla Frankin hyvästä tuulesta ärsyyntynyt Zappa mutisi itsekseen

”Tämä on kyllä.. Vankilassakin oli parempi odottaa...”
”Mitä sinä siinä oikein mutiset? Hymyä huuleen.” sanoi Frank
”Ei mitään ihmeempiä. Kunhan vain mietin, että miten voit olla noin iloinen, kun joudumme vielä murtautumaan paikalliselle lentasemalle polttoainetta hakemaan.”
”Mitäs sinä nyt oikein sanot? Kyllähän me ennen poliisin tuloa ehdimme vallan mainiosti karkuun.”
”Entäs lentokentän sisäinen turvallisuus?”
”Sehän on tietysti lakossa.”
”Aivan niin... Tietysti.” Frank mutisi itsekseen.
”Sinä vaikutat jotenkin poissaolevalta.”
”Ai? No, sellaista se on. Vietin kuitenkin aikaani vankilassa.”
”Hmm...” sanoi Frank, joka ei oikeastaan ollut tyytyväinen vastaukseen, mutta oletti kaiken johtuvan Zapan ulkopuolisuudesta. Kaikki hänen tuntemat ulkopuoliset olivat kuitenkin olleet samanlaisia.

Niin he kävelivät kohti lentoasemaa kuutamon valaistessa pehmeästi ympäröivää maailmaa tuoden esiin romanttisia varjoja. Kaiken tämän hiljaisen kauneuden keskellä Zappa ei pystynyt saamaan itseään välittämään siitä. Hänellä oli häiritsevä ajatus siitä, että hän oli unohtanut jotain. Jotain tärkeää. Hän oli tietysti vain osittain oikeassa. Hän oli unohtanut kaksi jotain tärkeää.Ajatuksiinsa vaipuneina hän seurasi Frankin johtoa kohti lakkovahtien saartamaa lentoasemaa.

”No niin. Tuossa se nyt sitten on. Eiköhän sitten mennä sisään.” sanoi Frank
”Mekö vaan marssimme sisään?” kysyi Zappa
”Älä hupsuja puhu. Kävelemme ihan tavallisesti. Eihän tämä ole sotilasoperaatio.”
”Aivan. Olinpa tyhmä...”

Ensimmäinen ongelma, minkä tämä parivaljakko kohtasi, oli aita. Se oli sellainen paikalliset standardit täyttävä teräsaita, jossa oli sen verran pienet raot, että verkon silmiin ei saanut jalkaa työnnettyä. Se oli kohtuullisen vahvaa materiaalia. Se oli myös korkea ja sen yläosa oli päällystetty piikkilangalla. Se tulisi tuottamaan ongelmia.

”Hoi” Lakkovahti!” huusi Frank
”Mitä?” vastasi lakkovahti Frank.
”Voisitko mitenkään lainata meille sivuleikkureita?”
¨”Kaipa se onnistuu.” vastasi lakkovahti Frank ja maleksi tiehensä.

Hetken päästä Frank tuli takaisin isojen sivuleikkurien kanssa ja heitti ne aidan yli.
”Kiitos” sanoi Frank
”Eipä kestä.” sanoi lakkovahti Frank ja maleksi taas tiehensä.
”En arvosta tätä.” sanoi Zappa, joka oli sattumalta saanut kaaressa lentävän sivuleikkurin varpailleen.
”Älä valita vaan leikkaa. Minä sentään järjestin työkalut.” sanoi Frank.
”Oikeastaan tuo Frank ne järjesti.” sanoi Zappa ja alkoi leikkaamaan.

Noin 20:n minuutin jälkeen oli aidassa kohtuullinen reikä. Se ei ollut maailman kaunein riekä. Se ei myöskään ollut ensimmäinen tai viimeinen reikä, minkä ihmiskunta tulisi tekemään, mutta se palveli tarkoitustaan kiitettävästi. Sekä Frank, että Zappa menivät lakkovahtien hämmästykseksi siitä sisään. Itseasiassa ainoa välikohtaus, joka matkalla tapahtui, oli se kun eräs innokkaimmista lakkovahdeista tuli kysymään, että olivatko he rikkureita, jotka olivat tulossa töihin. Mutta koska he olivat sanoneet ei, niin kyseinen lakkovahti oli maleksinut pois paikalta. Enemmän tai vähemmän yllättävä tosiseikka oli se, että kyseinen lakkovahti oli nimeltään Frank.

”Tämä on kyllä ärsyttävän helppoa.” totesi Zappa.
”Älä nyt valita. Pois pääsemme kuitenkin. Ja mitä helpommin, sen parempi.” vastasi Frank
”Mutta kun kyse on periaatteesta. Ei asiat saisi olla näin helppoja.”
”Minusta on vain hyvä näin. Mitä sinä haluaisit?”
”Hiukan jännithystä ja ehkä vähän kolkkaamista.”
”No, katsotaan mitä tässä joutuu tekemään, että saa sen polttoaineen.”

Päästyään polttoainesäiliöille, he huomasivat ongelman. Heiltä puuttui kokonaan keinot ottaa polttoainetta ja kuljettaa se helikopterille.

”Meidän pitää varmaan varstaa jostain kuljetusauto ja lähteä sillä sitten pois.” sanoi Zappa
”Siltä vaikuttaa. Pitää varmaan kysyä apua tuolta läheiseltä Frankiltä” vastasi Frank.
Eräs Frankeistä nimittäin katseli heitä laiskasti etäisen kiinnostuneena.

”Voisitko kenties lainata avaimia johonkin näistä tämän aseman säiliönkuljetusautoista?” kysi Frank ystävällisesti.
”Oletteko te rikkureita?” kysyi Frank
”Emme. Haluamme vain lainata sitä.” sanoi Frank.
”Kai se sitten käy.” sanoi Frank ja kaivoi kaikessa rauhassa avaimet taskustaan.
”Kiitokset. Voisitko kertoa vielä, missä niitä kuljetusautoja säilytetään?”
”Varaston vieressä.”
”Missä on varasto?”
”Säiliönkuljetusautovarikon vieressä.”
”Selvä ja kiitos.”

Niin lähtivät Frank ja Zappa yhdessä etsimään varastoa, jonka vieressä olisi säiliönkuljetusautojen varikko tai vaihtoehtoisesti säiliönkuljetusautovarikkoa, jonka vieressä olisi varasto, jonka vieressä olisi säiliönkuljetusautojen varikko. Ja pian he sen löysivätkin. Sieltä he ottivat säiliönkuljetusauton, jossa vielä kaiken kukkuraksi sattui olemaan täysi säiliöllinen polttoainetta.
”Tämä on ärsyttävän hellpoa.” sanoi Zappa.
”Tiedetään tiedetään. Mikset muuten kolkannut sitä Frankiä, joka antoi meille ne avaimet, jos kerran haluat kolkata?”
”Miksi minä hänet olisin kolkannut?”
”Kun kerran halusit.”
”Ei ihmisiä kolkata kolkkaamisen ilosta. Siihen täytyy olla hyvä syy.”
”Miksi? Tai no, älä vastaa. Sen vaan sanon, että turha valittaa.”

Niin säiliönkuljetusauto sisällään yksi pirteä ja yksi yrmeä matkustaja eteni hiljalleen kohtaloa kohti. Frank alkoi kuitenkin tuntea ensimmäiset ärtymyksen väreet Zapan asenteen takia. Ne tukahtuivat silti pian. Oli kyllä hassua, miten nyrpeä ja vastentahtoisen oloinen Zappa olikaan. Mutta se oli kai sittä käsittämätöntä miehistä ylpeyttä, jonka takia asiat olivat huonosti, jos ne olivat liian hyvin. Ei kai siinä sen enempää ole takana. Tosiasia oli kuitenkin se, että vaikka Frank ei ollut väärässä, hän ei ollut osunut koko totuuteen. Zappa nimittäin oli koko ajan ärtyyneempi siitä seikasta, että hän edelleen muisti unohtaneensa jotain tärkeää, mutta ei vain muistanut sitä. Ja mitä pitemmälle he etenivät, sitä varmempi hän oli siitä, että pian sille tiedolle varmaan olisi käyttöä.


Paikka, johon Frank ja Zappa hiljalleen suuntasivat kuutamossa, oli keskellä rikkaiden ihmisten seutua. Alueella, jonne kovin moni ei viitsinyt mennä. Eikä valtio missään nimessä rohkaissut sitä. Tässä valtiossa oli se erikoinen piirre, että asuinpaikka kertoi paljon statuksesta. Nimittäin keskustassa pienissä ja pakatuissa asuvat Frankit joutuivat olemaan jatkuvasti sen kanssa tekemisissä, että heidän ympärillään oli jatkuvasti saman nimen omaavia ihmisiä ja yleensä tällä alueella ihmisillä oli eniten identiteettiongelmia. Sillä alueella asui moni työläinen ja lakkoilun selvitykseen erikoistunut juristi. Kauempana asunnot olivat isompia ja hienompia, Frankit miehekkäämpiä ja Frankit naisellisempia ja kaikki oli ylipäätään paremmin. Ja kyseinen helikopteri oli sattunut päätymään erittäin isolle alueelle, jolla oli huono maine ilman sen parempaa syytä ja jonka valtio oli jossain välissä kaapannut vedoten salaiseen alueiden haltuunottosopimukseen. Tämä kaappaus tietysti johtui valtion halusta pitää helikopteri salassa.

Frankin ja Zapan eteneminen pysähtyi helikopterin luokse johtavalla tiellä sijaitsevan esteen takia. Siinä oli yksinkertainen puomi, jossa luki, että suljettu alue. Frank päätti ajaa sen yli. Jalkaisin kun ei voinut jatkaa. Zappa alkoi olemaan kiihtynyt. Se puuttuva tieto jatkoi vain kärsivällisesti puuttumistaan. Mutta hällä väliä. Kohta he olisivat perillä. Sitten sen merkitys varmaan lakkaisi olemasta.

Yhtäkkiä kuului laukaus ja heidän oikea eturengas poksahti. Sitten kuului useita uusia jotka tekivät reikiä sinne ja tänne, jotka aiheuttuvat varsin suuren haittatekijän ajoneuvon ajettavuuteen. Itseasiassa sen verran iso, että kuljetusauto oli pysäytettävä. Frank ja Zappa hyppäsivät ulos autosta.
”Ulos autosta!” huusi vihainen ääni.
”Olemme jo!” huusi Frank takaisin.
”Aha! Vai niin! No, olet pidätetty! Olen Fravk salaisesta pakopoliisista!” huusi Frank salaisest pakopoliisista.
”Mitäs tämä nyt oikein on? Salainen pakopoliisi oikein.” sanoi Frank ivallisesti ja jatkoi
”Sellainenkin löytyy täältä. Miksi täällä ylipäätään on tavallinen poliisi?”
”Ööö...! Pidätä hänet Frank!” huusi pakopoliisi.
Sen kuultuaan Zappa nousi ylös kasvoillaan erittäin kiusaantunut ilme. Hän oli itseasiassa niitä ihmisiä, jotka reagoi useamman kuin yhden tunteen olessa päällä kiusaantumalla. Nyt hän oli iloinen siitä, että hän muisti sen tiedon, minkä muisti unohtaneensa. Hän oli helpottunut. Mutta sen lisäksi hän tunsi ärtymystä ja häpeää sen tiedon sisällön takia.
”Ei minulla ole rautoja.” sanoi Zappa.
”Minä annan!” huusi salapoliisi Frank.
”Mitä tämä on?” kysyi Frank.
”Kaikesta päätellen pidätys.” sanoi Zappa.
”Mutta sinähän olet ulkopuolinen!” nyt oli Frankin vuoro huutaa.
”En itseasiassa ole. Minä olen salaisen pakopoliisin leivissä. Muistin sen juuri, kun tuo alati huutava mies alkoi puhumaan.” sanoi Zappa kiusaantuneena.
”Ai oli päässyt unohtumaan, vai?” sanoi Frank sarkastisesti.
”Näin se on.” sano Zappa ja alkoi lähestymään Frankiä.
”Sinäkö et sitten halua pois täältä vai?”
”En enää tiedä. Kai minä sitä ainakin joku hetki sitten halusin. Mutta voi olla, että pidän tästä paikasta ja en vain muista sitä.”
”Kyllä sinä sen varmaan tiedät. Kuuntele sydäntäsi.”
Zappa oli kyllä käynyt kaikki koulutukset, jotka opettivat kestämään typeriä fraaseja, mutta nykyiseltään hän oli hämmentynyt ja henkisesti heikoilla niin, että hän alkoi oikeasti tutkailemaan tunteitaan. Hän oli lievästi yllättynyt siitä, että hänen tunteensa julistivat ottavansa lomaa tällä hetkellä, koska tilanne oli täysin sietämätön.

Zappa seisoi hetken aloillaan, mutta sitten salapoliisi Frank huusi
”Pidätä nyt se nainen! Tee työsi!” tämä äkillinen ääni sai Zapan yllättymään ja sekavassa tilassaan hän heitti käsiraudat suurella voimalla salapoliisi Frankiä päin. Niiden voima riitti saamaan kohteensa tainnoksiin.
”Kaikesta päätelle alitajuntani on tehnyt päätöksen puolestani” sanoi Zappa ja päätti antaa sille joskus jonkun mukavan lahjan. Tällä hetkellä hän oli sille kiitollinen, sillä hän ei muistanut sitä tietoa, jonka alitajunta häneltä pimitti.
”Tiesin, että teet oikean valinnan.” sanoi Frank mielenliikutuksen vallassa.
”Minä en. Enkä ole varma, teinkö nytkään.” vastasi Zappa.

Niin he jatkoivat matkaa säiliönkuljetusautollaan. Joskin eteneminen oli hieman hitaampaa kaiken sen saaman vaurion jälkeen.
”Sinun kai olisi hyvä tietää, että tämä on salaisen pakopoliisin helikopteri.” sanoi Zappa.
”Mitä väliä sillä on niin kauan kuin se toimii?” sanoi Frank.
”Ei kai mitään.”

Ja niin he sitten tankkasivat sen. Zapan koulutus alkoi palautumaan selvästi. Hän nimittäin, hyödyntäen suuria taitojaan, sai helikopterin käynnistymään. Joku tarkempi sivustakatsoja olisi voinut tietysti väittää, että se nyt ei ollut saavutus ottaen huomioon, että se käynnistyi helposti käinnistys-nappia painamalla. Mutta siinä olisi voinut käydä hassusti. Sitä harvemmin pidetään mielessä. Mahdollisessa kriisitilanteessa on aina hyvä olla ammattihenkilö asialla. Muisteltuaan hetken lentokoulutustaan Zappa alkoi sähläämään ja kokeilemaan miten homma toimii. Hänestä alkoi kyllä tuntua siltä, että oli vielä jotain, mitä hän ei muistanut, mutta se oli todennäköisesti jotain poliisiin liittyvää, jos saattoi vielä olla salaistakin mukana, joten hän antoi asian olla.

Ja niin Frank ja Zappa lensivät pois saarelta ja elivät elämänsä loppuun asti onnellisina tietäen, että se saari oli takanapäin, eikä Frankinkään tarvinnut huolehtia lompakostaan, jonka oli unohtanut, koska sen sisältämät rahat ja luottokortit olivat maailmanpörssin kannalta yhtä arvokkaat kuin oravannahkat. Tietysti se ei ollut mikään ihme, että Frank ja Zappa elivät elämänsä loppuun asti onnellisina. He nimittäin ehtivät lentää vain puolisen minuuttia ennen kuin heidän helikopterinsa syttyi palamaan ja sen yhteydessä syntyneet kaasut tappoivat matkustajat niin nopeasti, että he eivät ehtineet edes huomata, että oli jotain ongelmaa. Tätä tarkoitusta varten salainen pakopoliisi oli tietysti helikopterin vuosia sitten rakentaneet. Zapalla tosin oli ennen kuolemaansa aavistus, että se puuttuva tieto liittyi jotenkin siihen helikopteriin.