Nurmikko kärysi. Isä kiroili hiljaa ajatuksissaan. Näin sen syvistä vaoista, jotka painoivat uransa hänen otsalleen. Ruohonleikkuri ulisi kuin kidutettu elukka. Terassilta eteeni avautuvan näytelmän yllä lepäsi tunkkainen bensan haju. Isä potkaisi ensin maata edessään, sitten raivokkaan keskitetysti onnetonta ruohonleikkuria. Kiukun haihtuessa helteeseen, hän lysähti vähän ja sammutti valittavan koneen. ”Tätä kuumuutta!” isä huokaisi naama hiessä, ”Ei tätä keltaista mattoa edes tarvitsisi leikata…”
Vilkaisin aurinkolasieni takaa taivaalle. Ilma sinisen autiuden alla väreili. Hymyilin isälle rohkaisevasti ja kohautin olkiani. Hän oli aivan välttämättä halunnut tehdä jotain. Kuivuuttaan risahtelevan nurmikon kyniminen ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen ratkaisu. Koko puutarhamme näytti kuivan kauden savannilta. Ainoa, mikä vihersi, oli omenapuiden lehvistö - ja sekin näytti omituisen nuopealta vallitsevassa ilmanalassa. Mittari väitti kolmeakymmentä varjossa, auringon puolelta ketään ei huvittanut käydä edes tarkistamassa.
Nousin aurinkotuolista oikomaan koipiani. Varustauduin terassilta lähtiessäni sateenvarjolla, sillä ilman suojaa olisin kärventynyt rakkuloille. Isä laahusti sauhuten ohitseni kiskoen uupunein liikkein pitkähihaista yltään. Nurmikko rahisi askelteni alla. Pihaportin haka poltti sormiani, kun pujottauduin varjoineni kadun puolelle. Lämmin kesä on aina mukava asia, mutta tämä helle oli jotain muuta. Linnut eivät laulaneet, olivat kai saaneet lämpöhalvauksen tai muuttaneet takaisin etelään.
Levottomuus oli vaivannut minua jo pari viikkoa. Se oli alkanut kesäloman toisena sunnuntaina, samoihin aikoihin kun TV-meteorologit ennustivat ensimmäistä helleaaltoa tulevaksi. Aluksi en yhdistänyt painajaisiani ja valvottuja öitä tavallista lämpimämpään säähän. Kun lämpölukemat kipusivat yli kahdenkymmenen viiden ja tuuli muuttui polttavaksi, ymmärsin jonkin olevan vinossa. Kuumuudessa oli jotain luonnotonta, jotain muutakin kuin pelkkä kuivettamisen ja polttamisen vaikutus. Harvinaiset vilunväreet kutittelivat sisuskalujani epämiellyttävästi.
Äkkiä tajusin, ettei kylmäntunne johtunutkaan pelosta. Ilma tosiaan viileni nopeasti. Uusi säikähdys raivasi itselleen tilaa, kun näin myrskynharmaiden pilvien ratsastavan pääni ylle purevalla pohjoistuulella, joka lakaisi roskia halkeilleelta tienpinnalta. Muutamassa sekunnissa se oli kohdallani. Sateenvarjo painuin kokoon veden voimasta. Vaistojeni ohjaamana juoksin tienlaitaan kivenmurikan kupeeseen ja kyyristyin niin pieneksi kuin saatoin. Sateenvarjon likistin päälakeani vasten ja toivoin, että se riittäisi. ”Mitä ihmettä täällä tapahtuu”, hoin mielessäni kuin suojaavaa loitsua. Ja sitten, varoittamatta ja vastentahtoisesti, pulpahti tajuntaani kysymys: ”Minkä olenkaan herättänyt?”
_____
Jatkakaa pois!
Jatkis: Myrskyn merkki
5
370
Vastaukset
- blackmagicwoman
”Mitä ihmettä täällä tapahtuu”, hoin mielessäni kuin suojaavaa loitsua. Ja sitten, varoittamatta ja vastentahtoisesti, pulpahti tajuntaani kysymys: ”Minkä olenkaan herättänyt?”
Kuumuus nostattaa esiin kangastuksia, kun vesi haihtuu kohti taivaita. Oliko näkemäni kangastus, vai olinko saamassa lämpöhalvauksen?
"Aluksi en yhdistänyt painajaisiani ja valvottuja öitä tavallista lämpimämpään säähän. Kun lämpölukemat kipusivat yli kahdenkymmenen viiden ja tuuli muuttui polttavaksi, ymmärsin jonkin olevan vinossa. Kuumuudessa oli jotain luonnotonta, jotain muutakin kuin pelkkä kuivettamisen ja polttamisen vaikutus. Harvinaiset vilunväreet kutittelivat sisuskalujani epämiellyttävästi. "
Viime yön tapahtumat tuntuivat unelta tai kuumehoureelta. Istuin tässä samassa tuolissa, kun kuulin lintujen rääkymistä ja metsässä vilahti tumma hahmo, jonka juoksuaskeleet olivat äänettömät. Äkkiä hän oli edessäni, ja pelästyin niin, että huutoni tukahtui. Mies oli musta kuin yö, ja hänen iholleen oli maalattu valkeita symboleja tuntemattomalla kielellä. Hänellä oli yllään vain nahkainen lannevaate ja musta silinterihattu.
Jouduin lumoukseen, ja outo voima veti minua hänen puoleensa. Juoksimme yhdessä metsään, ja vaikka olin paljain jaloin, en tuntenut kipua. Kuljimme äänettömästi, kuin oksat olisivat väistyneet ja puut antaneet meille tietä.
Havahduin istumassa savimajan lattialla. Oudon miehen lisäksi majassa oli kaksi naista. He olivat alasti lukuunottamatta heidän kasvojaan peittäviä naamioita ja he hyväilivät toisiaan. Mies maalasi vartalooni kuvioita valkoisella maalilla ja jonkin eläimen verellä. Hän loitsi ja manasi ja heitti tuleen erilaisia amuletteja. Pelkäsin ja halusin pois, mutta jalkani olivat kuin halvaantuneet.
Mies otti nuotiosta paljain käsin tulikuuman metallisen amuletin, ja antoi sen minun käteeni. Ihme kyllä esine ei tuntunut polttavan yhtään. Yht´äkkiä voima palasi lihaksiini ja syöksyin majasta ulos. Mies huusi perääni kirouksia. Iski kaatosade, joka huuhteli maalin ja veren iholtani pois.
Väristen kylmästä harhailin metsässä, ja intuition avulla pääsin takaisin pihaamme. Kiipesin yläkertaan huoneeseeni tikkaita pitkin ja onnistuin siinä herättämättä muuta talon väkeä. Nukahdin uupumuksesta. Seuraavana päivänä olisin ehkä pitänyt tapahtumia taruna, ellei pöydälläni olisi seissyt pieni metallinen petoeläimen hahmo ja vasemmassa kädessäni sen polttama arpi. Kirottu myrsky!- Mönkiäinen
Oletpas kummia juttuja keksinyt! Täytyy sanoa, etten IHAN pysynyt kärryillä tarinan suhteen. Tarkoititko pätkäsi jonkinlaiseksi takaumaksi, jatkona minun alkuuni vai tartuitko vain ajatukseeni? Mielenkiintoista joka tapauksessa. Tästä tekisi kyllä kovasti mieleni jatkaa, mutta juuri nyt en millään ehdi. Ehkä vähän myöhemmin. Vaikka mistä sitä tietää, jos muut innostuisivat pyörittelemään tarinaa uusiin suuntiin...
- blackmagicwoman
Mönkiäinen kirjoitti:
Oletpas kummia juttuja keksinyt! Täytyy sanoa, etten IHAN pysynyt kärryillä tarinan suhteen. Tarkoititko pätkäsi jonkinlaiseksi takaumaksi, jatkona minun alkuuni vai tartuitko vain ajatukseeni? Mielenkiintoista joka tapauksessa. Tästä tekisi kyllä kovasti mieleni jatkaa, mutta juuri nyt en millään ehdi. Ehkä vähän myöhemmin. Vaikka mistä sitä tietää, jos muut innostuisivat pyörittelemään tarinaa uusiin suuntiin...
mun aiheet tuppaa olemaan. Kyseessä oli ajallisesti takauma. Inspiroiduin noista pätkistä, jotka otin mukaan sitaateiksi. Muuten olen sekopää :)
Hyödyllinen palsta muuten, jos oma kapasiteetti ei ihan riitä kokonaisiin tarinoihin. Harjoittelen. - Mönkiäinen
Sietämätön kylmyys. Liikautin nytkähtänen kohmeista ruumistani. Totesin, mitä selvimmin, että jokainen raaja ja uloke lähietäisyydellä kuului todellakin jatkeena siihen kivistävään möykkyyn, jonka arvelin pääkseni. Tunto palsi pistellen jäseniini. Tuumin hetken olevan oikea silmien avaamiselle. Valkoinen pilvipäivän valo säväytti pupillini laajoiksi renkaiksi. Hetken siristeltyäni totesin maakaavani kuraisella ojanpenkalla selkä tiukasti vasten kylmää kivenmurikkaa. "Ojanpenkalla?" ajattelin puuroisesti. Ei ollutkaan mitään ojaa. Siellä, missä olisi pitänyt suikertaa maantie, näkyi vain kitukasvuista vesaikkoa. Nousin istualleni. Ei, paikka ei ehdottomasti ollut sama kuin se, missä viimeksi muistin olleeni. Nökötin yksin avonaisella hakkuuniityllä. Vilunväristykset juoksivat jälleen pitkin kehoani. Olin ihoon asti märkä. Sateenvarjoa ei näkynyt missään.
Katselin itseäni hämmentyneenä. Vaatteeni olivat ryvettyneet. Vasemman jalan sukassa oli reikä. Kyllä, sukassa: kenkä puuttui kokonaan. Väräytin kasvojani ja tunsin, kuinka ohut savikerros rapisi iholtani. Pyyhin nenäni likaiseen kämmeneeni. Sormeni tahrautuivat kuran lisäksi vereen. Tunnustelin varovasti naarmua nenänvarressani. Tällaiseen tilaan kukaan ei päädy vain kyyristelemällä sateenvarjon suojissa, ei edes kovassa sateessa. Lausuin itsestäänselvyyden varmuuden vuoksi ääneen: "Joku on tuonut... Raahannut minut tänne." Nousin kankeasti ylös. Tiesin, etten voinut olla kovin kaukana kotoa. Metsä oli luultavasti sama kuin se, jonka sivuitse minulle tuttu tiekin kulkee. Astuin epäröiden pari askelta kivestä eteenpäin. Ja sitten minua heitettiinkin silinterihatulla.
______________
Olkaa niin hyvät! Huvin vuoksi vain, vai mitä? Jatkakaa joku: haluan tietää, kuinka runnellun päähenkilöraukkamme käy. Minä en viitsisi häneen koskea ennen, kuin joku kertoo vähän lisää. Hän on teidän käsissäne! - Hessu-kissa
Mönkiäinen kirjoitti:
Sietämätön kylmyys. Liikautin nytkähtänen kohmeista ruumistani. Totesin, mitä selvimmin, että jokainen raaja ja uloke lähietäisyydellä kuului todellakin jatkeena siihen kivistävään möykkyyn, jonka arvelin pääkseni. Tunto palsi pistellen jäseniini. Tuumin hetken olevan oikea silmien avaamiselle. Valkoinen pilvipäivän valo säväytti pupillini laajoiksi renkaiksi. Hetken siristeltyäni totesin maakaavani kuraisella ojanpenkalla selkä tiukasti vasten kylmää kivenmurikkaa. "Ojanpenkalla?" ajattelin puuroisesti. Ei ollutkaan mitään ojaa. Siellä, missä olisi pitänyt suikertaa maantie, näkyi vain kitukasvuista vesaikkoa. Nousin istualleni. Ei, paikka ei ehdottomasti ollut sama kuin se, missä viimeksi muistin olleeni. Nökötin yksin avonaisella hakkuuniityllä. Vilunväristykset juoksivat jälleen pitkin kehoani. Olin ihoon asti märkä. Sateenvarjoa ei näkynyt missään.
Katselin itseäni hämmentyneenä. Vaatteeni olivat ryvettyneet. Vasemman jalan sukassa oli reikä. Kyllä, sukassa: kenkä puuttui kokonaan. Väräytin kasvojani ja tunsin, kuinka ohut savikerros rapisi iholtani. Pyyhin nenäni likaiseen kämmeneeni. Sormeni tahrautuivat kuran lisäksi vereen. Tunnustelin varovasti naarmua nenänvarressani. Tällaiseen tilaan kukaan ei päädy vain kyyristelemällä sateenvarjon suojissa, ei edes kovassa sateessa. Lausuin itsestäänselvyyden varmuuden vuoksi ääneen: "Joku on tuonut... Raahannut minut tänne." Nousin kankeasti ylös. Tiesin, etten voinut olla kovin kaukana kotoa. Metsä oli luultavasti sama kuin se, jonka sivuitse minulle tuttu tiekin kulkee. Astuin epäröiden pari askelta kivestä eteenpäin. Ja sitten minua heitettiinkin silinterihatulla.
______________
Olkaa niin hyvät! Huvin vuoksi vain, vai mitä? Jatkakaa joku: haluan tietää, kuinka runnellun päähenkilöraukkamme käy. Minä en viitsisi häneen koskea ennen, kuin joku kertoo vähän lisää. Hän on teidän käsissäne!Sähköisenä värähdyksenä unikuvat amuleteista ja tuntemattomasta miehestä, joka oli ilmestynyt terassillemme, välähtivät muistissani. Tuijotin lamaantuneena jalkojeni juuressa lojuvan silinterihatun omistajaa. Minä tunsin hänet. Minä pelkäsin häntä, yönmustaa miestä, jonka ihoa koristivat valkeat maalikoukerot. En kyennyt liikkumaan. Jotenkin tiesin, etten nyt vaipuisi lumoukseen, koska olin hereillä. Silti tilanteen mielettömyys pakotti minut paikalleni. Mies virnisteli mielipuolisesti ja olisin nauranut, jos tilanne muuten olisi ollut vähääkin huvittavampi. Hätkähdin, kun hän huusi jotain päin kasvojani. Melkein tunsin hengitykseltä löyhkäävän ilmavirran. Mies viittoi jalkoihini. Seurasin hänen käsiensä liikkeitä ja katseeni pysähtyi silinterihattuun. Kankeasti, kuin ruostunut linkkuveitsi, kumarruin ja poimin silkkipytyn käteeni. Yritin ojentaa sitä miehelle, mutta outo voima magneetin poistovaikutuksen tavoin esti minua liikuttamasta hattua miehen suuntaan. Yhtäkkisen raivon vallassa jupisin muutaman valitun suomenkielisen kirosanan, joiden arvelin tehoavan jokaiseen vieraalla mongerruksella sönkättyyn taikatemppuun. Sysäsin käteni voimalla hylkivän kentän läpi ja tyrkkäsin hatun mustan miehen syliin. Mies nauroi ilahtuneena ja minusta tuntui epämielyttävästi siltä, että olin kertonut hänelle vitsin tietämättäni. Häkellyttävällä nopeudella mies tarttui ranteeseeni. Ennen kuin ehdin vastustella, tajusin hölköttäväni hänen perässään metsään, täysin päinvastaiseen suuntaan kuin mihin itse olin aikonut lähteä.
__________________
Jatkakaa, kiitos! (Ääneni käy kovin käheäksi tästä ainaisesta huhuilusta). Ai, niin: Mönkiäinen = Hessu-kissa. En jaksa enää pitää eri nimimerkkejä eri palstoilla :).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 742892
- 642753
- 681812
- 241647
Tykkään susta
Elämäni loppuun asti. Olet niin suuresti siihen vaikuttanut. Tykkäsit tai et siitä171639- 201590
- 191478
- 481287
- 381263
Onko meillä
Molemmilla nyt hyvät fiilikset😢ei ainakaan mulla mutta eteenpäin on mentävä😏ikävä on, kait se helpottaa ajan myötä. Ko91249