Merenneitojen salaisuus....

MERENEITOJEN SALAISUUS
----------------------

Miia seisoskeli puron varrella. Hänen ruskeat hiukset olivat märät. Miia leskeutui istumaan pienelle kivelle. Hän laski jalkansa solisevaan puroon. Kesämekko leimahti ja laskeutui tuulen häipyessä pois. Miia sulki silmänsä ja kuunteli lintujenlaulua, puron solinaa ja haisteli kukkien tuoksua joka oli metsässä tänään voimakkainpana. Miia veti jalkansa pois ja meni sammaleen päälle makuulle. Hän sulki silmänsä ja nukahti. Kun hän muutaman tunnin kuluttua heräsi, hän ei ollut metsässä. Hän makasi veneessä joka kellui yksikseen aavalla merellä. Miia hätääntyi kamalasti koska ei tiennyt missä oli. hänellä oli airot onnekseen veneessä. Miia alkoi soutaa eteenpäin. Hän souti itsensä kipeäksi asti. pian oli ilta ja miia heitti ankkurin tapaisen kapineen vetteen ja kävi makuulle. Hän oli juuri nukahtamaisilaan mutta hän havahtui kimeään kurtuttelevaan kirkaisuun. Hän nousi ylös ja huomasi todella monta mereneitoa ympäriillään. Mereneito hyppäsi veneen yli ja tuli veneen vireen ja ojensi kättään ja sanoi "Miiaaa tulee´......"

Miia katseli lumoutuneena kun sinertävä vedenneito hymyili hänelle kutsuvasti ja veti häntä kädestä meren syvyyksiin. Yhtäkkiä kuului loiskahdus; merenneito oli vetänyt Miian yli laidan ja veti nyt häntä mukanaan veden syvyyksiin. Miia pelkäsi tukehtuvansa ja yritti päästä pinnalle, mutta merenneito vain veti häntä syvemmälle. Kun merenneito huomasi että Miia alkoi sinertää, se puhalsi suuren kuplan joka kiinnittyi Miian pään ympärille. Välittömästi Miia alkoi hengittää kuplan ilmataskussa olevaa ilmaa. Nyt kun Miia ei ollut enää vaarassa tukehtua hän alkoi tarkkailla ympäristöään; he olivat menossa kohti kaunista linnaa joka oli rakennettu kaikenlaisista ja -värisistä koralleista. Puutarhaa koristivat upeanväriset kasvit ja Miiasta tuntui kuin hän olisi voinut haistaa kaikenlaisia ihania tuoksuja, mikä oli tietenkin mahdotonta veden alla. Kun he saapuivat upean linna porteille Miia huomasi..
JATKAKAA