Moip.
En ole bongari enkä muutenkaan lintuihminen, tunnistan just talitiaisen ja harakan (kirjoitetaanko lintujen nimet isolla vai pienellä...?=). Näin kuitenkin muutama päivä sitten linnun joka oli niin hassu, että jäi vaivaamaan mikä se lienee ollut.
Eli..
Ajoin autolla pimeällä tiellä, oli jo keskiyö ja vein kaveria kotiin kun en viitsinyt pistää kävelemäänkään. Tiellä ei ollut katulamppuja ja yht´äkkiä näin auton valojen loisteessa linnun, joka seisoi keskellä tietä. Hidastin (vauhti oli jo valmiiksi hiljainen) , ja melkeen pysähdyin ennen kuin lintu lennähti pois. Lintu oli about variksen kokoluokkaa, kokonaan (?) ruskea ja sillä oli aika pitkä ja suora nokka. Mieleeni jäi myös linnun silmät, jotka olivat (ainakin siinä auton valojen loisteessa) keltaiset ja jotenkin "jännät". Koko lintu oli mun mielestä pelottava ilmestys, se tuijotti oudosti ja lähti sitten menemään. Lieneeko joku öisin lentelevä lajike, onko sellaisia edes?
Tilannetta kuvaa hyvin se, että mä pelästyin lintua vielä enemmän kuin se mua autoineni. Takas tullessa salaa toivoin, ettei se taas nökötä siinä tiellä, alko selkäpiitä karmia. Oon oikeesti normaali enkä pelkää lintuja. =D
Vastatkaa, jos tosta oudosta kuvauksesta voi mitään päätellä...Thanks.
Tyhmä kysymys...
3
701
Vastaukset
Euroopanomistaja Lehtokurppa,tyypillistä käyttäytymistä.
- Freesia
Googletin Lehtokurppaa ja joo, sellainen se oli. Harvinaisen skitson näköinen, jos multa kysytään. Mut luin myös ettei sitä usein missään nää, voinkin ylpeillä tällä mun kavereille, jotka ovat "oikeita" bongareita. =)
- Lilliania
Freesia kirjoitti:
Googletin Lehtokurppaa ja joo, sellainen se oli. Harvinaisen skitson näköinen, jos multa kysytään. Mut luin myös ettei sitä usein missään nää, voinkin ylpeillä tällä mun kavereille, jotka ovat "oikeita" bongareita. =)
Piirittää meidän pihapiiriä JOKA ilta, ollen todella närkästynyt, jos joku kehtaa olla pihalla silloin.
Luultavasti yöpyy lammellamme ja siis iltaisin kiertää moneen kertaan taivaalla, odottaen sitä, että siirrymme sisätiloihin.
Iso egoinen lintu :)
Viime kesänä toinen samanlainen löytyi lammesta kuolleena, eli niitä taitaa täällä useampikin oleilla...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565450Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387- 1141647
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2441637- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3271164Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3221157