Rahastus

Autokoulun käynyt

Rahastaa ainakin autokoulut osaavat. Pakkohan se ajokortti on saada ja paskariistäkät tietävät sen. Nyt sitten halutaan lisää ajotunteja, mikä on hyvä sinänsä, koska autokoulussa ajetaan liian vähän ajotunteja, ajotunnit tosin ovat liian kalliita.

Mitä enemmän ihminen ajaa autolla sitä parempi kusi siitä tulee. Rutiini tulee vasta 5-10 ajelun jälkeen, tapauskohtaisesti nopeamminkin voi rutinoitua päteväksi, paskarutiiniin pääsee vuodessakin eli kuski osaa ajaa, mutta ajotaito ja käytännön liikennesääntöjen tuntemus on perseestä.

Helsingissä paskakasat eivät tajua, että oikealta tulevaa kannattaa väistää, sillä jos tulen oikealta ja mulla ei ole kolmiota takanani niin ajan kylkeen ihan opetusmielessä.

Miettikääpä ainakin lähikatujenne varoituskolmiokohdat vaikka ulkoa niin siitä se lähtee, idiootit niin ei munkaan tarvitse tulla antamaan lisäkoulutusta autollesi muistutuksena, ettet osaa liuikennesääntökä ja jouduin painaa sun törttöilys takia jarrua, turha levitellä idioottina käsiäm, ettet ollut hereillä tilanteessa, katsotaan vieläkö ihmettelet kun autos on säpäleinä aamulla parkkipaikallas, nostatko silloinkin käsiäs ja ihmettelet, että pyörremyrskykö yöllä kävi.

13

1701

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ensin

      kouluu, että opit kirjoittamaan.

      Mene sen jälkeen autokouluun, että asenteesi liikennettä kohtaan korjautuisi.

      • sairas kuski

        ensiviestin kirjoittaja on sairas mieleltään! Ei kannata provosoitua!h

    • Abi

      Niin tosiaan, on olemassa väistämisvelvollisuus ja sen lisäksi päälleajokielto.

    • ...Mee ensin kouluun ja sit autokouluun.
      Menisit kuitenkin lastentarhan kautta. Siellä alkaa olla hyvä perusopetus liikenteeseen.

      Sitten vaan opettelemaan matikkaa ja yritysten maksamia kustannuksia yhteiskunnalle, työntekijöille, yms. Luettelo on niin pitkä, että sulle sitä on ihan turha tässä kertoa.

      Asennevammallesi en voi mitään.

      • ylihinta on puhunut

        kyllä autokouluilla pitää olla fyrkkaa ostella uusia autoja! keneltä muiltakaan rahat revittäisiin kuin oppilailta?

      • kustanuslaskelma
        ylihinta on puhunut kirjoitti:

        kyllä autokouluilla pitää olla fyrkkaa ostella uusia autoja! keneltä muiltakaan rahat revittäisiin kuin oppilailta?

        niin ehkä saadaan parempaa tietoa mitä on noin 25 vuoden yrittämisen jälkeen jäänyt huomaamatta hinnoittelussa.

      • aaahahhaaahaaa
        kustanuslaskelma kirjoitti:

        niin ehkä saadaan parempaa tietoa mitä on noin 25 vuoden yrittämisen jälkeen jäänyt huomaamatta hinnoittelussa.

        "mitä on noin 25 vuoden yrittämisen jälkeen jäänyt huomaamatta hinnoittelussa."
        -aivan, ne unohtuneet laskut voidaan vielä periä nykyisiltä oppilailta ja joka toinen vuosi vaihdetaan uusi auto, kyllä siinä pitää rahaa nyhtääkin.

      • kokemusta on
        aaahahhaaahaaa kirjoitti:

        selvästi päähän potkittu penikka joka tälläisia kirjoittelee

      • se laskelma

        kun kerran tiedät, jään odottamaan onko munaa seistä väittämänsä takana ??

      • näkeehän sen selvästi
        se laskelma kirjoitti:

        kun kerran tiedät, jään odottamaan onko munaa seistä väittämänsä takana ??

        toki kun ajotunnin hinnat hipovat pilviä, muutaman oppilaan ajatuksella saa hyvin maksettua autojen lyhennykset pois, loppu jää käteen.

        sehän on selvä että oppilaat kaiken, ja ylikin maksavat. pitää olla aika sokea ettei näe näitä ylihintoja ilman "laskelmia"..

      • laskea
        kokemusta on kirjoitti:

        selvästi päähän potkittu penikka joka tälläisia kirjoittelee

        selvästi laskutaidoton heppu kaikesta valittaja ja vähäisellä viisaudella varustettu

      • olla tosissasi!
        näkeehän sen selvästi kirjoitti:

        toki kun ajotunnin hinnat hipovat pilviä, muutaman oppilaan ajatuksella saa hyvin maksettua autojen lyhennykset pois, loppu jää käteen.

        sehän on selvä että oppilaat kaiken, ja ylikin maksavat. pitää olla aika sokea ettei näe näitä ylihintoja ilman "laskelmia"..

        Mitään siteitä autokouluihin omaamatta, mutta jonkin verran yrittämisestä tietävänä voin vakuuttaa, että kyllä siitä ajotuntimaksusta täytyy paljon muutakin maksaa kuin auton lyhennykset. Muuhun vastaavaan alaan verraten ainakin palkat kaikkine kuluineen, polttoaineet, huollot, koulun vuokra, vakuutukset, jne. HERÄÄ Paavo!!

    • sulla on..

      "Mitä enemmän ihminen ajaa autolla sitä parempi kusi siitä tulee." HAHAHAHAHAHAHAHAAAAAAAAAAAAAA!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      53
      2129
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1680
    3. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      363
      1478
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1464
    5. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1454
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1315
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1098
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1024
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      992
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe