OINAS vetää pään täyteen tunnissa, hoippuu sitten kokon ympärillä, kourii
muita juhlijoita, lopulta keksii lähteä soutelemaan tai uimaan ja hänet on
pakko tainnuttaa omaksi parhaakseen.
HÄRKÄ makoilee nuotion äärellä koko illan toisessa kädessään olutpullo ja
toisessa makkaratikku. Ahtaa koko illan makkaraa ja olutta
sisuuksiinsa,sitten polttaa itsensä nuotiossa ja sammuu.
KAKSONEN vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan
heinälatoon pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidanhelmat
oksennuksessa. Ei sammu koskaan.
RAPU juo, juo ja juo, itkee, juo, juo ja juo, muistelee menneitä ja itkee,
juo, juo ja juo, nukahtaa keskelle pihaa. Seuraavana aamuna taas itkee koska
ei muista nähneensä kokkoa.
LEIJONA meuhaa ilman paitaa, rakentaa kylän suurimman kokon, polttaa
ympäristönsä ja joutuu lopulta tilaamaan palokunnan apuun.
Kaljapöhnässä sitten yrittää flirttailla palokunnan ja muiden juhlijoiden
kanssa.
NEITSYT juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita kokon sytytyksessä ja
grillauksessa, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa
takia,sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää heikkouttaan.
VAAKA juoruaa ja juo, sitten tekee paljastuksia ja pyytelee anteeksi,
loppuillasta rakastaa koko maailmaa ja hoippuu holtittomasti viinapullo
kainalossaan.
SKORPIONI aloittaa jo aamulla, skorpioni on jo puolenpäivän aikaan ihan
kaatokännissä, sitä ei vain hänestä huomaa. Jutut vain muuttuvat
ronskimmiksi. Juhannusyö menee rivoja ehdotellessa ja vastakkaista
sukupuolta ahdistellessa.
JOUSIMIES juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu kokkoon, polttaa
itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään grillitikulla
silmään ja sammuu nokkospuskaan. Aamulla soittaa taksin ja ajaa lääkäriin.
KAURIS juo hiljaa totisena, tullessaan yhä enemmän känniin alkaa puhumaan,
lopulta riehaantuu ja ehdottaa yhteislaulua kokon ympärillä. Aamulla kärsii
morkkista kun kouri kaverin kumppania.
VESIMIES vääntää saunavitsat ja -vastat, grillaa herkkuaterian, huolehtii
muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää hän koko yön kestävän
humalan.
KALAT on aamusta asti humalassa, hän runoilee ja laulaa, itkee ja nauraa.
Sitten loukkaantuu muiden vitseistä ja menee yksin saunaan
kaljapullo kainalossa. Ja kun viimein joku saa raahattua murjottavan kalan
ulos löylystä hän oksentaa kokkoon.
:DDDDD
juhannusrorroskoopi
16
1889
Vastaukset
- merliNi
kyllähän tässä jännityksessä menee vähemmästäkin sanat solmuun:D
Oma juhannukseni näyttäisi aika rankalta:) Siis jos tuohon uskoisin. Tai mistäpä sitä koskaan tietää.
- yksitypy
leijonalla sellanen luonto. Minkäs teet :=)))
- Matilda evk
kauris ja pitää hyvin paikkasa tuo horoskooppi..:))
- yksitypy
Matilda evk kirjoitti:
kauris ja pitää hyvin paikkasa tuo horoskooppi..:))
perskules. Sun kans ei sitten uskalla mieskaverin kans tulla juhlimaan :=)))
- korppi
Skorppari kun olen, niin tosi on ettei kukaan ole koskaan huomannut että olen kännissä. Täytyy todeta, että harvapa meikäläistä selvin päin on nähnyt, mutta eivätpä tiedä sitäkään. Turhaan ei skorpionin mystisyyttä korosteta.
- merliNi
Äänestystulosta odotellessa jäi mainitsematta, että tämän horroskoopin sain ystävältäni maililla...alkuperäisestä kirjoittajasta ei ole tietoa:)
Ja nyt...lähden vetämään tietokoneen lipputankoon ja viettämään Juhannusta:)
Hauskaa Juhannusta, pysykää tallessa ja muistakaa kaveria ei jätetä:)- jätetty
jo! :(((
..ei oinas tuolleen kännää, miten pään vetäminen täyteen voi muka kestää tunnin???
Loppu pitää kyllä paikkansa ;D- aliisa
mun kohdalla,olen härkä,mutta raitis härkä,mutta toi makkarakohta piti aika hyvin kutinsa ;)) nam,kabanossii ja wilhelmii ;))
- on tullut
teetä ja salaattiin pilkottu ruohosipuli ei itketä. Kokkoa ei näy mutta palokunta taisi olla menossa jonnekin.
- kakistelematta
ei tiennyt totuutta tämän koopin laatija.
Yrityksestä aina silti pinnoja heruu. - merliNi
hiljaistapa täälläkin näyttää olevan:)
Omalta osaltani horoskoopi meni täysin mäkeen..tosin erään toisen merkin ennustus olisi sopinut vallan mainiosti:DD...saldona kaksi laastaria, rakko pikkuvarpaassa, mustelma polvessa, katkennut peukalonkynsi ja sata kutiavaa sääskenpuremaa...ja mun olis vaan pitänyt paljastella, hoippua ja rakastaa:D - merliNi
eräille hjuumorisivuille:DD...laitetaanpas nyt tähän jokunen, ilahduttamaan tuon epäonnistuneen horoskoopin hyvitykseksi:))
Kenties tuttuja juttuja...tai sitten ei:)
*****************
Kissaa ei saa puhaltaa korvaan. Jos sitä puhaltaa neljä tai viisi kertaa, se puraisee huuleen eikä päästä irti ainakaan minuuttiin.
- Lisa 9 v.
Appelsiinilla ei ole luurankoa, mutta muurahaisilla on.
- Line 6 v.
Tuulialue on linnunpituus poikittain.
- Vilde 7 v.
Löysin kaniininpoikasen luurangon, joka oli pudonnut kaniinista. Se oli varmaan isäluuranko, koska se oli aika nuhjuinen ja epäsiisti.
- Line 6 v.
Kaikki eläimet tulivat maan päälle ennen ihmisiä. Ne elivät kaikessa rauhassa, kunnes ihmiset tulivat ja tekivät teitä, hotelleja, taloja ja kondomeja.
- Lars 10 v.
Lehmä pariutuu sonnin kanssa saadakseen vasikan, sonni vain huvin vuoksi.
- Sverre 6 v.
Minun äiti on tosi upea, koska hänellä on pitkät rinnat.
- Bjarne 6 v.
Hevosvoima on energiaa, joka kuluu, kun hevosta vedetään viisisataa metriä sekunnissa.
- Eyvind 10 v.
Värähtely on liikettä, joka ei tiedä, minne se on menossa.
- Rune 8 v.
Vesi viheltää sadassa asteessa.
- Måns 9 v.
Sienet kasvavat kosteilla paikoilla. Siksi ne näyttävät sateenvarjoilta.
- Henrik 8 v.
Jos haluaa, että rakkaus kestää, pitää olla hurjan hyvä suutelemaan.
Silloin vaimo ei ehkä muista, ettet vie ikinä roskia ulos.
- Erik 8 v.
Rakastuneet ihmiset pitelevät toisiaan kädestä, etteivät sormukset putoaisi, koska ne ovat kalliita.
- Tine 7 v.
Jos seisoo päällään, silloin ei saa juoda mitään.
- Jonas 7 v.
Arseniikki on vahva mauste, joka voi helposti pilata koko päivällisen.
- Jeanette 10 v.
Voileivän voi saada tarttumaan seinään, mutta se pitää heittää todella kovaa.
- Patrick 10 v. *Patrick on ilmeisesti tehnyt testejä*
Mustikat ovat hyviä, koska niiden sisällä on hilloa.
- Björn 5 v.
Ruumiin pitää saada ruokaa, että se pysyisi hengissä. Italiansalaatti maksaa yli euron neliömetriltä.
- Henrik 7 v.
Ruumis päättyy kenkiin.
- Andreas 5 v.
Jos on kävelyllä ja aivot putoavat, silloin ei löydä enää kotiin, koska ei pysty enää ajattelemaan kunnolla.
- Caroline 6 v.
Jos ihoa kiristää, sitä pitää voidella tiikeripalsamilla. Se tehoaa nopeasti, koska muussattu tiikeri on aika vahvaa.
- Hege 6 v.
Ruumiissa on 90 prosenttia vettä, 2 prosenttia luuta ja lihaa sekä kynsiä tarpeen mukaan.
- Erik 9 v.
Kun sisukset otetaan ulos ja ulkopuoli riisutaan, jäljelle jää luuranko. Luuranko on sen takia, että siihen voidaan ripustaa lihat.
- Preben 7 v.
Joillakin miehillä on karvoja selässä, etenkin rikollisilla ja hengenpelastajilla.
- Stina 6 v.
Joissakin paikoissa on niin kuuma, että siellä asuvien pitää asua muissa paikoissa.
- Elin 8 v.
Anarkia on maa, jossa kuningatar on kuningas.
- Tore 1 v. - merliNi
Pariskunta oli puutarhassaan tekemässä kevätsiivousta. Siinähän tulee pyllisteltyä puolin jos toisinkin. Isäntä ei voinut olla sanomatta:
"Kylläpäs tuo sinun peräpääsi on levinnyt."
Emäntä ei vastaa mitenkään, jatkoi vain puuhiaan. Isäntä jatkoi: "Kyllä se on levinnyt, sehän on kuin tuo meidän pihagrilli."
Emäntä ei vastaa, jatkaa vain puuhiaan.
Isäntä ottaa mittakepin ja mittaa grillin sekä emännän takamuksen ja julistaa kovaan ääneen: "Oikeassa olin. Takamuksesi on jopa leveämpi kuin meidän grilli."
Emäntä ei vastaa vieläkään, jatkaa vain puuhiaan.
Illalla, kun on menty nukkumaan isäntä aloittaa: "Olisikos mahdollista,että jos ... tuota vaikka ... silleen."
Emäntä laittaa valot päälle, nousee istumaan ja katsoo miestään sekä vastaa:
"Et kai sinä nyt tosissasi hyvä mies luule, että minä tähän aikaan yöstä laittaisin koko valtavan grillin päälle ja vain yhden vaivaisen nakin takia?" - Kylli.Kyllä
mainio kuvaus jouskarin tavasta viettää ties-mitä-juhlaa tai vaikka ei-mitään-juhlaa.
Moni muukin hauska horoskooppiin perustuva luonnekuvaus on osunut ainakin omalla kohdallani aaaaiiiikas oikeaan.
No, jousimies tekee kaiken nopeasti ja ajattelee vasta jälkeenpäin, jos silloinkaan. Siitä on helppo repiä hyymöriä, juupa. Mutta kuten horoskooppikin sanoi, jousimies hoitaa aina asian viimeistään seuraavana päivänä kuntoon. Yritys-erehdys-linja ei petä edes kännissä.
Itse nauran itselleni ko. syystä usein - joskus jopa pakosta - kun en muuta voi.
Ketjusta on poistettu 36 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363847- 122596
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos372025Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211751Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?311556- 1251521
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101331- 851302
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo5001300- 141266