Viime aikoina on ollut aikamoista vastakkainasettelua TOYOTAn ja eurooppaliseten automerkkien, mm. MERCEDES-BENZin välillä. Tämä on huvittavaa, koska autot ovat kirjon ääripäitä. Väitän, että kovin moni mersun omistaja ei ole edes koeajanut toyotaa, eikä toyotan omistaja mersua. Täytyy rehellisyyden nimissä tunnustaa, että olen henkeen ja vereen Toyota-miehes. 4.s menossa, erittäin tyytyväinen, todella vähän, jos ollenkaan vikoja, huolto pelaa ja aina on hyvitetty mielestäni todella hyvin uuteen vaihtaessani. Päätin tehdä poikkeuksen ja koeajoin mersun. Kyllä, luitte oikein! Ajelin tiistaina Hertsikan VEHO liikkeeseen ja pyysin koeajoon E sarjalaista. Myyjä oli hieman nihkeä palvelemaan ja sanoi kaikkien autojen olevan ajossa. Edes uutta A sarjalaista ei herunut. Kysyin, voisinko koeajaa jotain vaihtoautoa, joka heillä on toisessa kerroksessa. Pääsin lopulta koeajolle vuoden 2002 A 160 sarjalaisella. Olen aina ihmetellyt, miksi mersumiehet ajelevat kuin he olisivat yksin liikenteessä. Nyt syy selvisi. Olihan se aikamoista menoa. Todella lipuvaa ja ilmeetöntä menoa. Tuuli hieman suhisi moottoritienopeuksissa, muuten ei häiritseviä ääniä. Jopa mukulakivikadulla auto meni kuin asvaltilla, eikä mitään ylimääräisiä ääniä! Tajusin, miten voi uppoutua omiin ajatuksiin ja irtautua muusta liikenteestä! Aika vaarallista mielestäni. Omassa Avensiksessani on hyvä, kun pitää vähän ohjata ja tärinöistä huomaa helposti millaisella pinnalla ajetaan. Nopeudenkin huomaa helposti auton käyttäytymisestä, eikä tarvitse koko ajan mittaria tuijotella, että missä nopeuksissa mennään. Ihan positiivinen kuva jäi, kyllähän tuohon voisi tottuakin. Myyjien asentessa olisi paljon korjattavaa, ja heidän tarjoamansa väliraha oli mielestäni huomattavasti alakanttiin!
Kiitos kun jaksoitte lukea, onko teillä vastaavia kokemuksia? Laitan tämän viestin sekä mersupalstalle, että yleistätoyotasta -palstalle, kun en ole ihan varma kumpaan tämä kuuluu. Yleistä autoilusta?
Koeajolla
13
2158
Vastaukset
- Måste gädda
On meinaan ihan kokeilemisen arvoista kyytiä.
- tuolla on
Mukavasti hauskaa asiaa aiheesta :)
- linkistä
näyttää mersulla olevan oma maailmansa, joka alkaa kiinnostaa yhä enemmän ja enemmän. Ainoa mikä tosiaan vielä epäilyttää, on tuo Aven kehno hyvitys vaihdossa.
- LS Lexus nro.1.
edustus-luokan auto,johon Mercedes-Benz tähtää S-luokan mallillaan!.Teknisiä ongelmia on vain esiintynyt aika paljon S Mersuissa!!.
- ajantasalla
Tästähän tässä puussa juuri keskusteltiinkin...kannattaisikohan lukea muiden keskustelijoiden kirjoituksia ennen kuin aletaan kertomaan sitä omaa asiaansa. Ehkäpä voisit avata vaikka ihan oman lexuksen ylistys puun, ehdotan että tuonne toyota osastolle.
- ????
vuoden 2002 A sarjan mersu sen verran surkea tapaus että et tainnut koeajaa.
- se oli ajaa
ja näppärä pyöritellä.
- Raikku
Sen verran herätti ajatuksia tuo alkuperäinen kirjoitus ja Toyotan ajokokemukset, että muistelin omia vuosien takaisia kokemuksia erilaisilla "halpis" autoilla.
Kyllähän niillä tuntui jo 80 km/h nopeudessa ajaminen todellakin ajamiselta! Moottori jyrisi, auto tärisi kuopissa, ja vauhdin hurma oli käsin kosketeltava! Ja kun laittoi 20 mm leveämmät matalaprofiilirenkaat maalatuille alkuperääisvanteille, niin auto tuntui jo oikealta urheiluautolta... Sama tunne on varmaan vanhoissa Englantilaisissa ym. urheiluautoissa: tehot eivät päätä huimaa, mutta ajaminen on kivaa.
Tätä tunnetta en pääse enää nykyautoissa oikein tuntemaan - jostain jää paitsi :-)- vauhdin hurmaa
esmes isällä on jemmassa sellainen 74-mallinen Vauxhall Viva, nuoremmat ei varmaan sellaista edes muista mutta jotkut kolmekymppiset ja varmasti kaikki viiskymppiset muistavat auton. En ole sillä pariin vuoteen ajanut, mutta siitä autosta täytyy sanoa että vauhdin hurmasta pääsee nauttimaan jo 80-rajoituksella kun tie on sopivasti mutkaista. Moottori huutaa, ja ratista saa puristaa jotta kosla pysyy mutkissa tiellä, ja menemisessä on vauhdin hurmaa, vauhti tuntuu kovalta. Sillä ajaminen on tosiaan kivaa, vaikka ajo-ominaisuudet ovatkin olemattomat. Ja sama hommahan se on monissa sen ajan menopeleissä, kajakki saabissa ja tipparellussa jne.
Itsellä on amazon, mutta se on niin aikaansa edellä, vaikka peruskonstruktio on 50-luvulta, että siinä ei vastaavanlaista hurmaa saa, ja kulkupuolikaan ei häpeä uudemmille autoille.
- MB220CDI
Minulla ollut 1 Toyota Camry ja 2 mersua, nyt S210 220 CDI A. Olin kaikin puolin tyytyväinen Toyotaan, ajoin sillä 400 Mm, viat:laturi takaiskarit 2 kertaa, etujarrupalat 1 kerta, kytkin ja jatkuva taistelu ruostetta vastaan, ominaisuudet kaikin puolin ok.
Mersujen vikoja tuskin viitsi edes luetella, mm vetoakseli, erinäisiä niveliä ja tukivarsia, simpukka, latureita, virranjakaja, iskareita, pyöränlaakereita,erinäisiä muovi ja kumiosia, ruostetta y.m.
Mersu on kestävä mutta ei viaton auto.
Miksi sitten ajan mersulla?
No ei vaivaudu Toytota konserni tekemään autoa joka vastaisi vaatimuksiani jotka nyt ei kovin uniikkeja liene: isohko diesel farmari automaatilla.
Sellainen Lexus kun olisi ostaisin heti.- ajelet mersulla
*Miksi sitten ajan mersulla? *
Kyllähän vaikka Toyotalla pääsee paikasta A paikkaan C (tai ainakin niiden välissä olevaan paikkaan B). Itse ainakin arvostan korkealle sitä hyvää tunnetta, jonka saan joka kerta kun lähden MB:n rattiin. Autoiluunhan on pakko suhtautua tunteella, eihän siinä ole muuten mitään järkeä! Järkevämpää olisi käyttää julkisia/taksia. - MB220CDI
ajelet mersulla kirjoitti:
*Miksi sitten ajan mersulla? *
Kyllähän vaikka Toyotalla pääsee paikasta A paikkaan C (tai ainakin niiden välissä olevaan paikkaan B). Itse ainakin arvostan korkealle sitä hyvää tunnetta, jonka saan joka kerta kun lähden MB:n rattiin. Autoiluunhan on pakko suhtautua tunteella, eihän siinä ole muuten mitään järkeä! Järkevämpää olisi käyttää julkisia/taksia.Tähän en väitä vastaan :-)
MB220CDI kirjoitti:
Tähän en väitä vastaan :-)
Ihan samanlainen tunne tuli minullekin, kun Toyota Avensiksen koeajon jälkeen hyppäsin Lexus IS250:n rattiin. Tietty ylellisyyden tunne valtasi itseni välittömästi kuskin penkille istuttuani. Tämä vielä vahvistui, kun laitoin napista auton käyntiin ja piti oikein varmistua, että kone käy (oli siis niin hiljainen). Mersua en ole ajanut; isälläni toki sellainen on eli kyydissä on tullut istuttua (1990-luvun C-malli). Jotenkin vaan tuntuu siltä, että valintani 50000 euron hintaluokassa olisi tuo Lexus. Oma kiinnostus kun suuntautuu V6-bensakone/sedan -puolelle, niin korimallien tai moottorivaihtoehtojen vähyys ei haittaa. Toki haluan ajaa sellaisella autolla, jota ei tule heti ensimmäisen nurkan takaa vastaan. Tuolta Saksasta kun noita mersuja ja bemareita on tuotu niin paljon, että niitä näkee aivan liikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565690Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271518Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381336Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3481277