on sitä, että Ranskan presidentti lähettää Vanhasen Matille kirjeen, jossa kertoo, että mitä EU:n pitää tehdä, kun lähi-idässä on kriisi. Kun Matti ei itse sitä tajua.
Ilmeisesti suomalaiset ovat tosiaankin olleet liian kilttejä hallittavia, kun meillä on näin tyhmä poliittinen johto.
Suomalainen EU-politiikka
18
399
Vastaukset
Matti voi tajuta paljonkin, mutta kun Matti ei uskalla.
Lähetteleekö muuten Tarja kirjeitä muiden maiden pääministereille?- aatos_
mutta kuulostaa vähän siltä, että jossain alkaa pikkuhiljaa olla kusi sukassa. Ehkäpä tätä voisi verrata Operation Iraq Liberationiin. Huolenaihe varmaan on suunnilleen sama.
Olet ehkä oikeassa siinä, että Matti voi olla fiksukin, mutta kovin nynny. Anteeksi, "harmaa" (väritön) ja "virkamiesmäinen".
Eipä taida Tarja lähetellä. Tarja on ollut niin hiljaa, että voisi ihmetellä, mitä hän oikeastaan tekee leipänsä eteen.
Ikävää on se, että EU:ssa puhutaan _maailman_luokan politiikasta. Ja globalisaatiossa _maailman_luokan kapitalismista. Siinä pelissä suomalaiset Matit ja Tarjat tuntuvat kovin pliisuilta kisailijoilta. Samoin kuin suomalaiset firmat, joiden ulkomaalaisomistus taisi muuten juuri rapsahtaa 51%:n. - aatos_
aatos_ kirjoitti:
mutta kuulostaa vähän siltä, että jossain alkaa pikkuhiljaa olla kusi sukassa. Ehkäpä tätä voisi verrata Operation Iraq Liberationiin. Huolenaihe varmaan on suunnilleen sama.
Olet ehkä oikeassa siinä, että Matti voi olla fiksukin, mutta kovin nynny. Anteeksi, "harmaa" (väritön) ja "virkamiesmäinen".
Eipä taida Tarja lähetellä. Tarja on ollut niin hiljaa, että voisi ihmetellä, mitä hän oikeastaan tekee leipänsä eteen.
Ikävää on se, että EU:ssa puhutaan _maailman_luokan politiikasta. Ja globalisaatiossa _maailman_luokan kapitalismista. Siinä pelissä suomalaiset Matit ja Tarjat tuntuvat kovin pliisuilta kisailijoilta. Samoin kuin suomalaiset firmat, joiden ulkomaalaisomistus taisi muuten juuri rapsahtaa 51%:n.tuota _maailman_ juttua sen verran, että jos Suomesta löytyy vaikkapa 10 huippupoliitikkoa, heitä löytyy esim. Ranskasta jo 100 kpl.
Tilastollisesti. Kulttuurierot antavat esimerkin Ranskalle etua roimasti enemmän. - Hertha
aatos_ kirjoitti:
tuota _maailman_ juttua sen verran, että jos Suomesta löytyy vaikkapa 10 huippupoliitikkoa, heitä löytyy esim. Ranskasta jo 100 kpl.
Tilastollisesti. Kulttuurierot antavat esimerkin Ranskalle etua roimasti enemmän.No, Ranskassa on asukkaita kymmenkertainen määrä Suomeen verrattuna.
---
Kulttuurista vielä: tietysti ranskalaispoliitikot ovat kovin kulturelleja, kun puhuvat sujuvasti ranskaa. - aatos_
Hertha kirjoitti:
No, Ranskassa on asukkaita kymmenkertainen määrä Suomeen verrattuna.
---
Kulttuurista vielä: tietysti ranskalaispoliitikot ovat kovin kulturelleja, kun puhuvat sujuvasti ranskaa.ei se kieli, vaan se tapa, jolla sitä käytetään, ja tapa, jolla uskalletaan. Sekä kansan, että poliitikkojen riveistä.
Se luo kilpailua, jolla poliittiseen johtoon karsiutuvat sinne parhaiten soveltuvat.
Ja myös se tapa, jolla Ranskalaista identiteettiä puolustetaan. "Me"-henki, tai jotain. Liittyy siihen tyhmyyttäkin. Ja ehkä olen "hieman" pessimistinen.
Kieli on kyllä rumempi, kuin suomi. Onneksi jotain sentään. Hertha kirjoitti:
No, Ranskassa on asukkaita kymmenkertainen määrä Suomeen verrattuna.
---
Kulttuurista vielä: tietysti ranskalaispoliitikot ovat kovin kulturelleja, kun puhuvat sujuvasti ranskaa.mutta he ratkovat niitä kuten sivistyskansan kuuluu.
Mielelläni osallistuisin ranskalaistyyppiseen mielenosoitusmekkalaan, mutta 1) sellaisia ei Suomessa järjestetä 2) ja jos edes suunnittelee, päätyy Supon rekisteriin saman tien.
Epäilen vähän tätä demokratiaa.- aatos_
Härmän.vapaa.nainen kirjoitti:
mutta he ratkovat niitä kuten sivistyskansan kuuluu.
Mielelläni osallistuisin ranskalaistyyppiseen mielenosoitusmekkalaan, mutta 1) sellaisia ei Suomessa järjestetä 2) ja jos edes suunnittelee, päätyy Supon rekisteriin saman tien.
Epäilen vähän tätä demokratiaa.tuota tarkoitan sillä, että suomalaisilla poliitikoilla ei ole ollut haastetta. Ei ole ollut mitään syytä kehittyä, kun polliisilla pelotteleminen riittää.
Ongelma = xyz, ratkaisu on poliisi. Toimii vain Suomessa. Siksi Matti-poika ja Tarja-tyttö alkavat olla kusessa.
Ilmeisesti Kekkonen teki suomalaiselle politiikalle melkoisen karhunpalveluksen. aatos_ kirjoitti:
tuota tarkoitan sillä, että suomalaisilla poliitikoilla ei ole ollut haastetta. Ei ole ollut mitään syytä kehittyä, kun polliisilla pelotteleminen riittää.
Ongelma = xyz, ratkaisu on poliisi. Toimii vain Suomessa. Siksi Matti-poika ja Tarja-tyttö alkavat olla kusessa.
Ilmeisesti Kekkonen teki suomalaiselle politiikalle melkoisen karhunpalveluksen.mutta Kari Rajamäki on kyllä pohjanoteeraus. Uhkia siellä ja uhkia täällä. Rajamäkeläisyys tässä on uhka biopassien ohella.
Mielenkiintoista, että baarissa tapaamani insinööri-Jouni (joka osaltaan on vastuussa tästä yhteiskunnan valvontamekanisoitumisesta) oli varsin optimistisesti sitä mieltä, että kaikki hajoaa aikanaan ja valvonta pettää, inhimillisistä syistä.
Näin puhui siis insinööri.- aatos_
Härmän.vapaa.nainen kirjoitti:
mutta Kari Rajamäki on kyllä pohjanoteeraus. Uhkia siellä ja uhkia täällä. Rajamäkeläisyys tässä on uhka biopassien ohella.
Mielenkiintoista, että baarissa tapaamani insinööri-Jouni (joka osaltaan on vastuussa tästä yhteiskunnan valvontamekanisoitumisesta) oli varsin optimistisesti sitä mieltä, että kaikki hajoaa aikanaan ja valvonta pettää, inhimillisistä syistä.
Näin puhui siis insinööri.sinällään on epäolennainen uhka, joka toimii parhaiten sellaisenaan, uhkana. Ihmiset haaskaavat aikaansa sen kritisoimiseen, kun muissa suhteissa asiat luisuvat pikkuhiljaa huonompaan suuntaan.
Tavalliselle ihmiselle uhka on sitäpaitsi naurettava. Pitäisikö kaikilla ihmisillä olla määrätty kytättävä? Valvontamekanismit toimivat tosin loistavana toisinajattelijoiden kontrollointikeinona. Siis kohdennettuina. Sitä varten järjestelmän on kuitenkin oltava siis olemassa.
Mutta perinteiset poliisivaltion keinot toimivat varmaankin aivan yhtä hyvin. Siitähän saimme luke G8-maiden kokousten yhteydessä. Älä vain kävele punaisia päin. Ja minkäs teet, jos matkatavaroiden tarkastaja itse laittaa kamoihisi "inkriminoivaa" aineistoa.
Media on tehokkaampi tapa kontrolloida ihmisten käyttäytymistä.
Mutta ne kyllä kaikki aikanaan kaatuvat omaan mahdottomuuteensa. Ehkäpä suomalaiset puskapoliitikot ovat tästä malliesimerkki. aatos_ kirjoitti:
sinällään on epäolennainen uhka, joka toimii parhaiten sellaisenaan, uhkana. Ihmiset haaskaavat aikaansa sen kritisoimiseen, kun muissa suhteissa asiat luisuvat pikkuhiljaa huonompaan suuntaan.
Tavalliselle ihmiselle uhka on sitäpaitsi naurettava. Pitäisikö kaikilla ihmisillä olla määrätty kytättävä? Valvontamekanismit toimivat tosin loistavana toisinajattelijoiden kontrollointikeinona. Siis kohdennettuina. Sitä varten järjestelmän on kuitenkin oltava siis olemassa.
Mutta perinteiset poliisivaltion keinot toimivat varmaankin aivan yhtä hyvin. Siitähän saimme luke G8-maiden kokousten yhteydessä. Älä vain kävele punaisia päin. Ja minkäs teet, jos matkatavaroiden tarkastaja itse laittaa kamoihisi "inkriminoivaa" aineistoa.
Media on tehokkaampi tapa kontrolloida ihmisten käyttäytymistä.
Mutta ne kyllä kaikki aikanaan kaatuvat omaan mahdottomuuteensa. Ehkäpä suomalaiset puskapoliitikot ovat tästä malliesimerkki.Uhka, joka toimii parhaiten uhkana, ei tietenkään ole epäolennainen vaan mitä olennaisin. Pelko, epäilys, mahdollisuus joutua sinänsä viattomista tekemisistään epäilyksen alaiseksi on kelpo syy ihmiselle olla ryhtymättä yhtään mihinkään, joka voitaisiin tulkita "vakaata demokratiakehitystä" horjuttavaksi. Yhtä invalidisoivaa kuin kanaviemme 3 & 4 ym. ohjelmatarjonta pääpiirteissään.
Ohjelmatiedoista näin, että tänään olisi mahdollisuus katsoa sellaista kuin Seksigurut. Olenkohan menettänyt jotain kun en nyt ollut mukana kansallisessa seksiytymisprojektissa? Onko vielä paluuta? Ja ilman tatuointiakin olen.
Enää ei taida olla ulospääsyä.- aatos_
Härmän.vapaa.nainen kirjoitti:
Uhka, joka toimii parhaiten uhkana, ei tietenkään ole epäolennainen vaan mitä olennaisin. Pelko, epäilys, mahdollisuus joutua sinänsä viattomista tekemisistään epäilyksen alaiseksi on kelpo syy ihmiselle olla ryhtymättä yhtään mihinkään, joka voitaisiin tulkita "vakaata demokratiakehitystä" horjuttavaksi. Yhtä invalidisoivaa kuin kanaviemme 3 & 4 ym. ohjelmatarjonta pääpiirteissään.
Ohjelmatiedoista näin, että tänään olisi mahdollisuus katsoa sellaista kuin Seksigurut. Olenkohan menettänyt jotain kun en nyt ollut mukana kansallisessa seksiytymisprojektissa? Onko vielä paluuta? Ja ilman tatuointiakin olen.
Enää ei taida olla ulospääsyä.katsoin yhden jakson ilmeisesti tuosta nimenomaisesta ohjelmasta.
Kuvattuna oli pari, jonka ongelmana oli se, että he eivät Puhuneet toisilleen (en ymmärrä, tai ymmärränpä kuitenkin, miten he olivat oikeastaan naimisiin joutuneet). Ongelman ratkaisemiseen tarjottiin metodeja. Tuota varsinaista ongelman syytä ei tietenkään suoraan sanottu. Pitäähän sitä ohjelmaa saada tehtyä.
Ja olet aivan oikeassa. - aatos_
Härmän.vapaa.nainen kirjoitti:
Uhka, joka toimii parhaiten uhkana, ei tietenkään ole epäolennainen vaan mitä olennaisin. Pelko, epäilys, mahdollisuus joutua sinänsä viattomista tekemisistään epäilyksen alaiseksi on kelpo syy ihmiselle olla ryhtymättä yhtään mihinkään, joka voitaisiin tulkita "vakaata demokratiakehitystä" horjuttavaksi. Yhtä invalidisoivaa kuin kanaviemme 3 & 4 ym. ohjelmatarjonta pääpiirteissään.
Ohjelmatiedoista näin, että tänään olisi mahdollisuus katsoa sellaista kuin Seksigurut. Olenkohan menettänyt jotain kun en nyt ollut mukana kansallisessa seksiytymisprojektissa? Onko vielä paluuta? Ja ilman tatuointiakin olen.
Enää ei taida olla ulospääsyä.että hoidettiin oiretta, ei sairautta, joka ulottu(u/i) sänkykamarin ulkopuolellekin aivan varmasti ;)
- ensin vaiennetaan
aatos_ kirjoitti:
mutta kuulostaa vähän siltä, että jossain alkaa pikkuhiljaa olla kusi sukassa. Ehkäpä tätä voisi verrata Operation Iraq Liberationiin. Huolenaihe varmaan on suunnilleen sama.
Olet ehkä oikeassa siinä, että Matti voi olla fiksukin, mutta kovin nynny. Anteeksi, "harmaa" (väritön) ja "virkamiesmäinen".
Eipä taida Tarja lähetellä. Tarja on ollut niin hiljaa, että voisi ihmetellä, mitä hän oikeastaan tekee leipänsä eteen.
Ikävää on se, että EU:ssa puhutaan _maailman_luokan politiikasta. Ja globalisaatiossa _maailman_luokan kapitalismista. Siinä pelissä suomalaiset Matit ja Tarjat tuntuvat kovin pliisuilta kisailijoilta. Samoin kuin suomalaiset firmat, joiden ulkomaalaisomistus taisi muuten juuri rapsahtaa 51%:n.ja sitten kysytään mitä tekee leipänsä eteen.
Eikös syynä ole se, että presidentti on haluttu syrjäyttää? Tarja itse ei sitä halunnut. - aatos_
ensin vaiennetaan kirjoitti:
ja sitten kysytään mitä tekee leipänsä eteen.
Eikös syynä ole se, että presidentti on haluttu syrjäyttää? Tarja itse ei sitä halunnut.olla, että Tarja ei tiennyt, mikä häneen osui.
- yksinkertainen
näytti siltä, että suomalainen poliitikko pärjää ja jopa pistää eu:n muiden maiden poliitikoille jauhot suuhun.
Mutta ehkä herran pelkoinen kansa on jotenkin takaraivossaan oppinut, että suurimmat herrat eivät enää asu suomessa vaan jossain muualla...
Tai sitten Matti kerää ryhtiä tovin ja ilmoittaa ranskan presidentille oman näkemyksensä heidän yksipuolisesta kirjeenvaihdostaan. Tai jotain.- aatos_
sitä vaihetta, jolloin on näyttänyt siltä, että suomalainen poliitikko pärjää?
Siis muille, kuin poliitikoille itselleen? - yksinkertainen
aatos_ kirjoitti:
sitä vaihetta, jolloin on näyttänyt siltä, että suomalainen poliitikko pärjää?
Siis muille, kuin poliitikoille itselleen?siitä mitä olen lehdistä lukenut ja joskus muinoin eu:n kanssa väitellessä on jotain asioita joskus voitettukkin. En puhu mistään sellaisesta, että suomi olisi jotenkin ollut sanelemassa esim. eu:n sisä- tai ulkopolitiikkaa.
Vai pitääkö meidän vaipua epätoivoon pohtien vain suomalaisen ihmisen avuttomuutta politiikassa ja pelätä kaiken olevan lopússa. - aatos_
yksinkertainen kirjoitti:
siitä mitä olen lehdistä lukenut ja joskus muinoin eu:n kanssa väitellessä on jotain asioita joskus voitettukkin. En puhu mistään sellaisesta, että suomi olisi jotenkin ollut sanelemassa esim. eu:n sisä- tai ulkopolitiikkaa.
Vai pitääkö meidän vaipua epätoivoon pohtien vain suomalaisen ihmisen avuttomuutta politiikassa ja pelätä kaiken olevan lopússa.ei tietenkään. Pitää tietenkin toivoa, että kun paska lopulta lentää (ei se kellu loputtomiin), niin eiköhän tilalle saada pätevämpää porukkaa.
Suomalaiset ovat tähän saakka pitäneet saavutuksinaan sellaista perus-puoltensa pitämistä. Ja siinäkin on toisinaan annettu liikaa periksi.
Kyllä sävel on pitkään ollut selvä. Aivan liian pliisua. Presidentilläkin agendana on ollut tasa-arvo, ja globalisaatio, mutta mitään konkreettisia toimia ei ole mainittu. Toivottavasti seuraavissa vaaleissa vaaditaan ehdokkailta jo oikeita lupauksia perinteisen hyssyttelyn ja verotuksesta jauhamisen sijaan.
Siis ei esim. enää sitä, että terveyden- ja vanhustenhoitoon panostetaan, vaan selkeät suuntaukset siitä, miten se tullaan tekemään. Mistä oikeasti ne rahat saadaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565460Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2491652- 1141647
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241181Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91173Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3301171