Hirvet, ajotapa?

Ajattelin kysellä, onko viikko sitten lauantaina alkanut hirvenmetsästys vaikuttanut ajotapaanne ja/tai ajonopeuteenne?

Tilastojen mukaan viime vuoden kuolemaan johtaneista hirvikolareista 25 kpl tapahtui 100 km/h rajoitusalueella ja 1 kpl 80 km/h rajoitusalueella.

Eli, nopeusero 100 km/h ja 80 km/h välillä näyttää olevan hengissäsäilymisen arvoinen ero. Lähes kaikki kuolemaan päättyneet hirvikolarit ovat sellaisia, joissa ei jarrutusjälkiä ole lainkaan. Elukka on siis loikannut suoraan puskista auton eteen.

Työmatkani on 75 kilometriä pitkä, josta 100 km/h rajoitusaluetta on noin puolet. Olen ajanut viime viikon lauantain jälkeen työmatkani mennen tullen (aamuhämärä ja iltahämärä) vakionopeussäätimellä 80 km/h. Ajassa tämä tarkoittaa sitä, että työmatkaani kuluu nyt 5 min 15 sek enemmän aikaa, kuin ennen, jolloin siis ajoin satasen rajoitusalueella sataa. Mitätön ero ajassa muuten.

Joillakin kanssa-autoilijoilla tuntuu olevan pinna piukalla; ohi pitää mennä kaikissa tilanteissa tuli rekka vastaan taikka ei. Valoja vilkutellaan ja äänitorvea soitellaan. Siitä huolimatta hyvin usein olemme samoissa liikennevaloissa 20 minuuttia myöhemmin peräkkäin. Eli ajansäästöt ovat todella mitättömiä.

Olen huomannut polttiaineenkulutuksen laskeneen aiemmasta 5.2 litrasta nykyiseen 4.8 litraan per 100 km. Autona siis MB E 320 CDI vm 2005.

Miten hirvet vaikuttavat omaan ajokäyttäytymiseen? Ärsyttävätkö 80 taulussa köröttelevät, jotka ajattelevat selviävänsä hengissä hirvikolarista?


Master Eq

9

608

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 80km/h

      tiellä, jonka talvirajoitus on 80km/h ja kesällä (siis parhaillaankin)100km/h.
      Etenkin pimeällä ja hämärällä kiinnitän huomiota ajonopeuteen.
      Viimeksi tänä aamuna kuuden aikaan ajoin pakettiauton perässä, joka ajoi myös kahdeksaakymppiä eikä ärsyttänyt yhtään, mutta takana tuleva veti ensin minun ohi, tuplakeltaisilla tietysti, ja sitten pakun ohi -molemmilla kerroilla näki, että tulee auto vastaan. No -onneksi ehti -olisi ollut omakin henki vaarassa muutoin.
      Työmatka yhteen suuntaan reilu 40km.
      Hienoa, että mersu-kuskikin varoo eikä vaan luota autoonsa ja kykyihinsä sokeasti!

    • Ei vaikuta hirvien olemassaolo.

      Todennäköisyys sille että hirvi putkahtaa metsästä eteen on olemassa aina, nyt se vain on vähän isompi. Minimaalinen kuitenkin.

      Näkyvyyden huononeminen näin syksyisin vaikuttaa paljon enemmän ajotyyliin.

    • ajelen

      Pimeään vuorokauden aikaan, oli sitten kesä tai talvirajoitus, aina 80km/h ....

    • Ohi mennyt

      Just joo, minä se ajattelen siten että jos köröttelen 80km/h satasen alueella muiden tientukkona niin jos kohdalle sattuu se hirvi ja joudun polkaisemaan tosijarrutuksen niin se takana tuleva rekka polkee mut aivan varmasti muusiksi!
      Siksipä ajelenkin vähintään se sata lasissa ja lähes aina enemmänkin sillä silloin olen jo kerennyt mennä sen paikan ohi missä se hirvi änkeää tielle eikä minun tarvitte jarruttaa ollenkaan saatikka katsella sitä takapuskurissa roikkuvaa kymppiakselista murskainta....

      • kasva aikuiseksi

        "Siksipä ajelenkin vähintään se sata lasissa ja lähes aina enemmänkin sillä silloin olen jo kerennyt mennä sen paikan ohi missä se hirvi änkeää tielle eikä minun tarvitte jarruttaa ollenkaan saatikka katsella sitä takapuskurissa roikkuvaa kymppiakselista murskainta...."

        Tuollaista perustelua voi odottaa 10-vuotiaalta, mutta ei aikuiselta jolla on vähänkään älyä.


    • on näin on

      Näinhän se on. Hirvivaara-alueilla suositellaan ajettavan sen satasen sijasta kahdeksaakymppiä. Jos hirvonen sattuu tielle samaan aikaan on ensinnäkin hiukan enemmän aikaa reagoida ja väistää ja lisäksi jälki ei ole niin pahaa, kertovat tilastot.
      Kaikki sitä eivät usko.

    • hiljennän

      pimeällä ja etenkin hirvivaara-alueilla. En ymmärrä ihmisiä jotka luottavat kovasti siihen ettei heille satu koskaan mitään. Sitähän ei kukaan pysty ennustamaan milloin se hirvi sieltä puskasta tielle hyppää, mutta silloin juuri ajonopeuden merkitys kasvaa. Minulle on sama miten muut ajavat ja annan kyllä tilaa ohittajille.

      • nakki

        minäkin hiljennän - pelästyin kerran nimittäin ihan tarpeeksi.
        Onneksi osuin vain sen hirveeeeen takakavioihin - se kun ei ehtinyt kokonaan alta pois, vaikka kuinka 'hampaat irvessä' jarrua painoin.
        Väistäjäksi minusta ei ollut, vaikka oli auto täynnä ihmisiä... oli se senverran äkkinäinen tapahtuma
        Yllätti paljon pahemmin kuin talven ekat liukkaat.

        Varoitusalueilla 80 km/h vaikka rajoitus muuta sallisikin. Rohkemmat menköön ohi - onhan niilläkin ratti melkein joka autossa ainakin... ;-)


    • Ei master

      Mistä tuollaisen tiedon löysit hirvikolareissa kuolleiden määrästä ?
      Viime vuosina hirvikolareissa kuolleiden määrä Suomessa on ollut keskimäärin n. 10 henkeä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5320
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2357
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      113
      1582
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      228
      1529
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1467
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1165
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1133
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      291
      1085
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1047
    Aihe