Volvon nimipelleily

850 eiku v70 eiku...

Olen kovasti ihmetellyt Volvo automerkin lisänimen tai pikemminkin numeron tiuhaa vaihtumista.

Esimerkiksi 850 sai mainetta, kunnes se jostain kumman syystä muutettiinki v70:ksi, ilman kovinkaan suurta muutosta itse autoon

700-sarja taas muuttui jostain kumman syystä
900-sarjalaiseksi, vaikka autossa ei tapahtunut tälläkään kertaa muuta muutosta kuin se, että
takalasi laitettiin loivemmaksi ja peräpäätä muotoiltiin hieman.
Hauskin juttu on se, että 960 muuttui viimeisenä elinvuotenaan yhtäkkiä s90 malliksi, vaikka autossa ei tapahtunut mitään muutosta.

Volvolla on myös hakusessa se, että mitä autoja valmistaisi vai valmistaisiko ollenkaan.

Nyt uusimpien huhujen mukaan itse s60 olisi jäämässä pois kokonaan tuotannosta ja sen korvaa uusi s80. (toisaalta miksi tehdä kahta autoa samoilla moottorivalikoimilla ja erona on vain se, että toinen on 20cm lyhyempi.

Näitä esimerkkejä löytyy monia muitakin, mutta
tuntuu kuin Volvo olisi yhä vasta hakemassa linjaansa vaikka automerkki on jo saanut nimensä "brändiksi"
Itse olen Volvo-fani, mutta joskus täytyy ihmetellä, että mitä kummaa seuraavaksi tulee tapahtumaan.

11

1082

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pitkäaikaisena Volvoilijana ja nyttemmin Mersuilijana tulee mieleen yksi hyötykin.

      Mersuista puhuttaessa ei malleilla ole ollut varsinaisia "nimiä" ennen kuin 90-luvun lopusta asti. Niinpä pitää tuntea tehtaan korimallikoodi. Nykyisetkin mallinimet ovat pahimmillaan yksikirjaimisia.

      MB 200 D ei ole kovin yksiselitteinen koodi, se voi viitata kuuteen eri korimalliin neljällä eri vuosikymmenellä. Kuka ei-mersuilija tuntee esimerkiksi W110, W114, W115, W123, W124, W210 korimallien väliset erot? Varusteet? Osien yhteensopivuuden?

      Sen sijaan Volvo 850 farkku 1996 ja V70 1997 on helppo erottaa toisistaan takaluukun merkinnänkin perusteella.

      Tojota Korilla nimenä on säilynyt vuosikymmeniä ja korimalleja lienee ollut muutama kymmenen. Etu- ja takavetoa. Minulle ei synny mitään mielikuvaa Korolla -95 -mallisesta autosta, en tiedä onko pysty- vai vaakalamppu.


      Master Eq

      • väärässä

        tuon mielikuvan suhteen ei minulle kerro volvosta sen kummemin mikä mallivuosi on mikäkin


      • Charles
        väärässä kirjoitti:

        tuon mielikuvan suhteen ei minulle kerro volvosta sen kummemin mikä mallivuosi on mikäkin

        No ei kai ne Volvon mallimerkinnät sinulle kerro mitään, kun et ole asiaan perehtynyt. Corollan varmaan tunnet kuin omat taskusi?


      • kiinnostaa...

        Itse tiedän tarkalleen, miltä vuoden 1995 Toyota Corolla näyttää - vaikka itselläni on pari vuotta vanha BMW. Ja noista Bemareiden mallimerkinnöistä kun ei Erkkikään ota selvää, ellei sitten oikeasti ota selvää :) Oma Bemarini on 320i -mallinen, mutta konehan siinä on (luonnollisestikin!) 2,2 litrainen. 318i taisi olla kahden litran koneella jne.

        Mitä Mersuihin tulee, niin onko se C-sarjalaisen kokoinen coupe tai cabriolet nyt sitten SLK vai CLK? Taisi olla SLK. Ja tuossahan ei mallimerkintä kerro, onko kyseessä siis coupe vai avoauto, molemmat siis SLK -merkinnän alla.

        MB W124:ssa oli myös hassuja mallimerkintöjä: mallista tuli elämänkaarensa loppupuolella ns. E-sarjalainen, ja tuo E tarkoitti W124:n mallimerkinnoissä myös bensakonetta, joten menihän siinä helposti kansa sekaisin. "Miten voi olla 200E Diesel, kun 200E tarkoittaa kaksi litraista bensakonetta?" :)


      • malleja
        Charles kirjoitti:

        No ei kai ne Volvon mallimerkinnät sinulle kerro mitään, kun et ole asiaan perehtynyt. Corollan varmaan tunnet kuin omat taskusi?

        sen kummemmin ja siinä se juuri onkin!

        On myös olemassa automalleja, joita ei varsinaisesti tarvi kovin aktiivisesti seurata niin pysyy kyllä mukana mikä malli ja miltä vuosilta auto on kyseessä!!


    • swedem

      puhut paljon ja asiaa ja vielä volvothan tulee ruottista ja nee daffit belgiasta

    • ike.

      Mitä sitten?

      Muutkin niitä vaihtelevat.

      esim.

      Carina->Avensis
      Corolla-> mikälie avonasdfjhg
      Starlet-> Yaris

      Nissanilla myös muistaakseni vaihtunut jokainen malli 90-luvulla.

      Audi vaihtoi 90-luvulla mallimerkintätyyliään
      80->A4 jne.

      Saabilla vaihtunut 9000->9-5

      Eli sitten voisit kertoa mitä merkitystä sillä on ja kenelle?
      Itse ainakin ostan autoni ilman takakonttitarroja joten eihän siinä edes lue mikä se on!

    • kuinka voi olla

      Ensimmäinen Volvon c70 perustui myös
      70 sarjaan (eli entinen 850)
      vaan nykyinen perustuu täysin s40 autoon
      aina kojelautoja myöden.
      Autot on melkein identtiset, paitsi perästä
      ja on vain kaksiovinen coupe

      Miten uusi c70 on yhä c70 eikä c40??
      Mikä sen kuuluisi olla

    • simppeli juttu

      Volvo nyt vain päätti siirtyä kolminumeroisista mallimerkinnöistä yhden kirjaimen ja kahden numeron merkintöihin. Mitä hyötyä siitä sitten, on, niin kuka tietää. Näin vain on tapana tehdä. Citroen GS:stä tuli GSA, sen seuraajasta BX, sen seuraajasta Xsantia, sen seuraajasta C5. Saab muutti 900:n 93:ksi, vaikka mikään muu ei muuttunut; päättivät vain siirtyä kahteen numeroon. Ei se minua haittaa.

    • tapahtumaan:

      Eilinen TM kertoi, että Ford on niin suuressa rahapulassa, että se saattaa myydä Volvon, sekä lisäksi, että Volvon ja Renaultin välinen yhteistyö päättyy 2007, joten muutkin Volvokuviot muuttunevat, eikä vaan mallinimet&numerot.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 kuoli kolarissa

      Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.
      Joensuu
      258
      10537
    2. Suomea odottaa karu kohtalo

      Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.
      Maailman menoa
      403
      2870
    3. Kerro mistä alkaen

      Se ihastuminen alkoi? Mikä vuosi?
      Ikävä
      87
      1641
    4. Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa

      Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei
      Ikävä
      89
      1636
    5. Mikä on lempikuvasi

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      78
      1473
    6. Kuka on oikein

      Kaivattusi?
      Ikävä
      64
      1399
    7. Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!

      Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1369
    8. Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?

      Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti
      Tv-sarjat
      58
      1343
    9. Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja

      Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa
      Ikävä
      98
      1260
    10. Olet upea nainen

      Upea nainen oot.
      Ikävä
      36
      1186
    Aihe