Avioliitto vai avoliitto?

En halua tehdä äpäriä. Uskon aitoon rakkauteen.

Voi, voi. Tämä riippuu niin monesta asiasta ja tilanteesta ja ihmisistä ja iästä ja elämänkokemuksesta ja kasvatuksesta ja rahasta ja rakkaudesta... ei ole olemassa yksiselitteistä vastausta kysymykseen avo- vai avioliitto.

Avioliitto.

Kun ihmiset todella rakastavat toisiaan ja lapsiaan, he haluavat myös turvata rakkaimpansa parhaalla mahdollisella tavalla. Sillä koskaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan.

Toinen voi kuolla vaikkapa onnettomuudessa milloin tahansa. Silloin tulee apuun yhteiskunta esim. perhe-eläkkeen muodossa.
Vaikka kuinka olisi tehtynä keskinäinen testamentti avoliitossa, maksaisi "avoleski" kuitenkin kolminkertaisen perintöveron verrattuna oikeaan leskeen.

Siksi tuo avoleski lainausmerkeissä, että eihän sellaista oikeasti edes ole olemassa. On oikeastaan aivan hassua, että ihmiset eivät uskalla sitoutua, mutta haluavat kuitenkin käyttää samoja nimityksiä kuin avioliiton sitein toisiinsa sitoutuneet ihmiset.

Mielestäni avoliitossa "roikkuminen" osoittaa oikeastaan pelkuruutta ja epävarmuutta. Ei olla varmoja tunteistaan, pelätään sitoutua.

Ilman muuta avioliitto! Jos viihtyy avoliitossa, niin miksi ei nauttisi avioliitosta? Mielestäni avoliitossa asuja ei uskalla ottaa lopullista vastuuta tilanteestaan ja tunteistaan. Avioliitto koetaan kenties liian sitovana? Olen itse asunut avoliitossa nykyisen mieheni kanssa, avioliiton solmiminen oli kuitenkin koko ajan suunnitelmissa.
Onnea työllesi!

ehdottomasti avioliitto, koska jos toista rakastaa niin paljon, etta haluaa yhdessä elää ja kaiken jakaa, tehdä ehkä lapsiakin? niin miksi silloin ei voisi myös aivan oikeasti sitoutua toiseen. En halua halveksia ihmisiä mitkä asuu avoliitossa tai ovat pelkastaa kihloissa koko elämänsä mutta kyllä se reilumpaa on mennä ihan kunnolla naimisiin.
Silloin molemmat panostaa siihen suhteeseen ja sen hoitoon, luulisin, aivan eri tavalla. Ja tietysti myös ne kaikki oikeudet, jos toinen kuolisi tms. sellaiset seikat.
Maltan tuskin odottaa etta minusta tulee aviovaimo ja muutamme yhteen rakkaan kanssa. ihanaa :) onnea työhösi!

avioliitto.

perustelut: - perhe-eläke
- perintövero
- lapset

Avoliitossa toisen kuoltua, voi saada suvun selvittämään omia asioita!
Juridinen oikeus olla lähiominen, muutoin asut yhteissä osoitteessa ja kumppanisi lähiomaisia edustaa, hänen vanhempansa tai sisarukset.

Vastaukseni ei ehkä ole etiikan kannalta asiaa katsova mutta ehkä jotain perusteita.

Avioliitolla on oma yhteiskunnallinen funktionsa.
Silloin kun ei ole avioliiton paikka ihmissuhteessa ei sitä "väkisin" kannata solmia.

Kannattaa katsoa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Avoliitto

Avioliitolle ja muulle kämppäkaveruudelle on molemmille omat tarpeensa ja perusteensa. Valitessaan näiden välillä on yksilön tiedostettava tosiasiat eikä kuviteltava omiaan.

Avioliitolla on yhteiskunnan tukemat raamit mm. avio-oikeuksineen, yhteisen asunnon myynnin rajoituksineen, molemminpuolisine elatusvelvollisuuksineen, lesken turvineen ja pienempine perintöveroprosentteineen.

"Avoliitto" pelkistyy vain yhteiseen osoitteeseen ja eri sukupuolta olevaan asuinkaveriin. "Avoliittoa solmittaessa" ei solmita liittoa. Samanaikaisesti yhteenmuuton kanssa voidaan toki sopia erinäisistä asioista, onhan Suomessa sopimusvapaus.

Ihmisillä on erilaisia syitä asua yhdessä ilman avioliittoa. Se tulisi heille yksilönvapauden perusteella suoda ilman, että heidän valintaansa kyseenalaistetaan vaikkapa vaatimalla heitä joko elättämään toisensa tai kumppanin kuollessa vaatimalla "leskelle" jotain oikeuksia kämppäkaverivainaan omaisuuteen avio-oikeuden tapaan.

Avioliitto on silloin paikallaan kun ajatellaan omaisuutta, kuolemantapauksia tai riitatilanteita. Silloin on lain suoma "turva", eli oikeus tiettyihin asioihin.

Avoliitto taas perustuu vapaaehtoisuuteen ja keskinäisiin sopimuksiiin. Vaikka ihmiset kuvittelevat tämän olevan jotenkin helpompi ja vapaampi, niin tosiasiassa se on vaativampi kuin avioliitto. Koska tämä perustuu vapaaehtoiseen sitoutumiseen, ei lain määräämiin pakkoihin.

Itse näin vanhempana ja kerran eronneena ehdottomasti olen avoliiton kannalla tässä tilanteessa. Nuorempana on varmasti hyvä tehdä avioliittosopimus - koska ollaan vielä niin epävamoja. Se rauhoittaa ja useat elävät niin elämänsä loppuun. Ihan ok.

Itse ihmisuhteeseenhan nämä eivät vaikuta, ellei niin ajatella. Usein vain on niin että jos ollaan oltu pitkään avoliitossa ja solmitaan aviolitto, se purkautuu muutaman vuoden päästä. Se johtuu siitä, että jostain syystä roolit muuttuvat ikävämpään suuntaan - yleensä se kapeutuvat ja tulevat klisheisiksi. Ihmisten käytös muuttuu kummallisesti kun liitto on laillistettu. Joitakin se todella kuristaa, on ansaan jäämisen tunne.

Situotuminen on oma päätös, sen tekee itsekukin omista lähtökohdistaan. Itselleni on tärkeää, että toinen on sitoutunut omaehtoisesti ilman pakkoa tai uhkaa. On ahdistavaa ajatella että mieheni olisi kanssani vain siksi, että saisi kuoltuani eläkettä, huolehtisi minusta siksi että on pakko, eläisi kanssani vaikkei välittäisi minusta vain jonkun saktion tai uhkan takia (omaisuus, kulissit, muiden mielipide).

Avioliitossa mies ja nainen on virallisesti liitetty yhteen, ja siltä se tuntuukin. Lisäksi on ne kaikki juridiset seikat. Avioliitossa ei olla enää sinä ja minä, vaan me, ja kaikki omaisuus on yhteistä. Avioliitossa olen antanut itseni kokonaan toiselle.

Avoliitto ennen naimisiin menoa on ok juttu, kuhan ei vuosia kestä. Avoliitto ilman aikeita mennä naimisiin ei kuulosta hyvältä, ihan kuin ei haluaisi sitoutua virallisesti.

Mä olen jotenkin vanhanaikainen (vaikka nuori olenkin), ehkä uskonnollinenkin, minusta avioliitto on luonnollinen jatke hyvälle seurustelusuhteelle. Lapset kuuluvat vasta avioliittoon.

Kaikki tarpeelliset sopimukset sitten vain kirjallisina, Avioliitto on kuollut instituutio.

aloitan avoliitosta ja sitten siirrytään avioliittoon kun tietää että tämä on se kenen kanssa haluan olla loppu ikäni.

Toiveena olisi saada lapset avioliitossa mutta ei se maailma kaatuisi jos nyt jo sattuisi pieni ilmoittamaan tulostaan. Ollaan miehen kanssa puhuttu asia jo.

yli 24:n vuoden jälkeen, valitsisin yhä avioliiton, vieläpä saman puolisonkin. Olen joskus kuullut varsinki julkkiksten suusta, etteivät ole EHTINEET naimisiin. Mielestäni se on moderni vale, kyllä ne ehtivät moneen muuhunkin.
Avioliitto on tuonut elämää turvallisuuden tunnetta, ihan noin juridisestikin. Ja lasten kannalta on hyvä, että kaikilla on sama sukunimikin. Työssäni olen monesti huomannut, miten tärkeä se i-kirjain siellä avoliitto-sanan välissä on, sillä on usein suurempi merkitys kuin tiedetäänkään. On siis ihmisiä, joiden kanssa mennään naimisiin ja ihmisiä, joiden kanssa ollaan muuten vaan.

....onnellisena ja kauan ollaan oltukin. Menin naimisiin aikoinani suoraan lapsuudenkodistani, kuten siippanikin. Monet ystäväni kauhistelivat ratkaisuani (odotin alkuun esikoistamme ), mutta katunut en ole. Yhdessä ollaan rakennettu niin talo, kun suhteemmekin siihen samaan "tukipylvääseen" nojaten, kun mistä aloitimmekin - rakkauteen. Lapset on saatu aikuisiksi ja nyt aikaa jo vähän itsellemmekin.
Avoliitoista on sukulaispiireissä ollut pelottavia esimerkkejä, kun toinen osapuoli on yllättäen kuollut ja toinen joutunut jäämään yksin vailla asuinpaikkaa, saati omaisuutta. Kyllä meilläkin on riitamme ja eripuramme olleet, mutta niistä on selvitty puhumalla. Ja uskollisuus on meillä toisiamme kohtaan itsestäänselvyys. Ehkä se on sitä kunnioittamistakin toista kohtaan. Helliä tunteita meillä osoitetaan joka päivä. Avioliitto on elämän vaikein korkeakoulu ja hyvän puolison saanti lottovoitto. Pitää myös osata olla kiitollinen siitä. Nii, että sinä keskustelun aloittaja, punnitsepa ne elämän arvot tarkkaan, kun kosinta tulee kohdalle. Kaikkea hyvää sinulle jatkossa.

Avoliitto on riittävä, jos molemmilla on omaa koulutusta ja varallisuutta. Jos taas tarvitsee toisen rahoja, niin sitten avioliitto.

Riippuu varmaan parin iästä ja elämäntilanteesta. Itse olen sitä mieltä, että kun hankitaan lapsia, avioliitto on turvallisempi ratkaisu.

Kerran eronneena ja toisella kierroksella olevana asia on tulossa ajankohtaiseksi. Nyt molemmilla on lapsia, yhteisiä ei ole. Avoliitto toimii meillä hyvin, mutta naimisiinmenostakin on puhuttu. Ehkä se meille naisille on merkityksellisempi asia kuin miehille. Avioliitto on hyvän suhteen sinetti! Vaikka se toiseen sitoutumisen aste ei ole kyllä siitä kiinni, onko naimisissa vai ei! Paljon kulkee radalla ukkomiehiä ja rouvia sormukset taskussa!

Juridiseen puoleen en ole paljon perehtynyt. Hämmästelin kyllä aikoinaan sitä, miten helppoa avioeron hakeminen nykyään on.

Tulee mieleen, että avoliitossa elävät ovat siinä pääasiassa miehen vuoksi. Toisin sanoen mies ei ole valmis avioliittoon, ei ole vielä kosinut.

Avioliitto on kuitenkin melkeinpä enemmän naisen arvoa nostava seikka minusta. Hänet otetaan ihmisenä vakavammin ja kunnioittavammin, kun on aviossa. Hänet on "kelpuutettu". Se on vaan fakta, välitetään siitä tai ei.
Jännä, että jos avoliitossa olevien mielestä suhde ei muutu sen kummemmaksi avioliitossa, miksei sitten voi yhtä hyvin mennä naimisiin? Siinä on kuitenkin ne hyvät puolensa. Vielä enemmän ihmetyttää, että jos lapsiakin jo on ja ehkä jopa yhteiset velat, muttei voida mennä naimisiin ja sinetöidä liitto lopullisesti. Mitä pahaa siinä voisi tapahtua?

Olen ollut kerran aviossa, eikä se minua autuaaksi tehnyt. No okei, oikean ihmisen kanssa olisi saattanut tehdäkin :)
Nyt olen avoliitossa ja enpä avioon kovin kamalasti hinkua, johtuen ehkä aiemmasta kokemuksestani. Mutta kyllä, me olemme kuitenkin menossa naimisiin.

Faktahan on, että kaikki asiat saa halutessaan järjestettyä sillä tavoin, kuin jos oltaisiin aviossa, mutta paperihommaa pukkaisi. Eli kyllä olen loppujen lopuksi avioliiton kannalla. Sanokaa sitten vaikka laiskuuttani, mutta ajattelen asiasta tavallaan myös "perinteisesti".

Ei muuta sanottavaa kuin että lisämateriaali on YHDYSSANA!

Näin minä ajattelen. Kyse on periaatteesta. Olen nähnyt lähelläni niin paljon paskaa että avioliitto ja sen lupaukset ovat minulle yhdentekeviä, en pidä avioliittoa minään.

Äitini ensimmäinen avioliitto oli väkivaltaa täynnä. Tämä oli siis ennen minua.

Äitini toinen avioliitto ei ehtinyt edes alkaa kun äitini minua odottaessaan, mies, joka minut siitti häipyi toisen naisen matkaa. (2kk ennen häitä)sen koommin ei ole näkynyt.

siskoni häät peruuntuivat kolme viikkoa aikaisemmin miehen häipyessä toisen naisen matkaan.

veljeni vaimo jätti veljeni vuoden avioliiton jälkeen perustelulla : haluan olla vapaa ja haluan saada enemmän mieheä..

Nykyisen AVOmieheni ex-vaimo lähti mieheni parhaan kaverin mukaan aikanaa.

Parhaan kaverini (0serkkuni) mies otti toisen naisen kolmen vuoden liiton jälkeen, pitäessään ensin sivusuhdetta yllä n 1,5 vuotta.

Että sellaista. Näin ikuinen on avioliitto. Minä en halua koskaan mennä naimisiin.

avioliitolle on selkeä määritelmä. Ja avoliitto. Mitä se edes tarkoittaa?? Avoin liitto. Mikä ihme se on??? Asun poikaystäväni kanssa¨, naimisiinmenoa suunnitellaan. En koe olevani "avovaimo". Asun vaan yhdessä poikaystävän kanssa. Seurustellaan vakavasti ja muutettiin yhteen. Tyttöystävä olen edelleen, nii kauan kuin emme ole naimisissa.Piste.

"Olen avoliitossa.." - lausetta voi verrata seuraavaan : " Kauppa on aukikiinni."

Kumpi siis?

Oma äitini meni juuri naimisiin oltuaan uuden miehensä kanssa jo yli 20 vuotta.
Hän on iältään 55 ja mies 65.
Miksi nyt vasta?

No, suomi on byrokratian luvattu maa.
Jos tulee joku talon tai mökin omistus kyseeseen, tai vaikka toinen perii vanhemmiltaan rahaa, niin ellei olla naimisissa, puolisolta kyllä peritään aivan epäinhimillisiä summia jos toinen potkaisee tyhjää!

Joten ihan sen takia, kun mieskin sattuu olemaan noinkin paljon vanhempi ja miehet muutenkin kuolevat yleensä nuorempina, niin tuttu lakimies antoi vinkin että tämä on aika lailla ainut vaihtoehto välttää jättimätkyt verottajalta..

Lesken eläkettä ei äitini enää tule saamaan koska liian vanhana menivät naimisiin, mutta edes joku tolkku.. tuntuu vaan niin naurettavalta että vaikka pari olisi ollut vuosikymmeniä yhdessä, niin tässä maassa sitä ei millään tavalla lain nojalla noteerata, ei MITENKÄÄN!

Joten jos pätäkkää löytyy niin ei pakko ole naimisiin mennä, siitä kyllä tulee sitten muheva lasku sille jolla ei ole "onni" kuolla ekana..

avoliitossa jättää ns. portin auki, ei uskalla sitoutua kunnolla!

juridisella puolella.Ei kukaan voi sanoa että avoliitossa olevat rakastavat vähemmän/pelkäävät sitoutua tms.Ennen kai sitä katsottiin "susipareja" hiukan karsaammin mutta nykyisin ei sellasta ongelmaa liene.17 v olemme yhdessä olleet (avoliitto)ja sinä aikana tuttavapiirissä on avioeroja tullut kymmenkunta.Ei se avioliitto ole se autuaaksi tekevä.

AVIOLIITTO ILMAN MUUTA JA OLISI UPEAA MENNÄ AVIOLIITTOON JOSKUS SEURUSTELUN JA KIHLAUTUMISEN JÄLKEEN JA SITTEN VIELÄ OLISI UPEAA MENNÄ 40-VUOTIAANA NAIMISIIN JA SITTEN VIELÄ OLISI UPEAA OLLA KAIKEN KAIKKIAAN 22 V AVIOLIITOSSA JOSTA 14 V AVOLIITOSSA JA SITTEN ENNEN KAIKKEA KASVAA IHMISENÄ SIITÄ AJASTA 17 VUOTTA JA SITTEN VIELÄ 14 14-28 V AVIOLIITOSSA JA AVOLIITOSSA 7 VUOTTA JA SITTEN OLISI UPEAA VIELÄ KASVAA IHMISENÄ JA TYÖELÄMÄSSÄ 38 VUOTTA JA SIITÄ 24 V ULKOMAILLA ENNEN KAIKKEA MIES PITÄISI SUKULAISIINSA YHTEYTTÄ JA MÄ SANON ETTÄ AVIOLIITTO KOSKA MUSTA OLISI IHANAA MENNÄ NAIMISIIN JA TULLA VIELÄ ISÄKSI SIINÄ SAMASSA JA ENNEN KAIKKEA VIELÄ OLISI UPEAA MENNÄ NAIMISIIN 17.8 OMANA SYNTYMÄPÄIVÄNÄÄN JONKA JÄLKEEN LENTÄISIMME GRAN CANARIALLE LOMAILEMAAN JA MUN VARPAJAISET OLISIVAT PIENIMUOTOISET JA LYHYET JA SITTEN SUKULAISET ONNITTELISIVAT MEIKÄPOIKAA JA SITTEN ENNEN KAIKKEA 3-5 V NUOREMMAT JA SITTEN MIES TULISI RAKETIN LAILLA TAKAISIN KUN MIKÄKIN VANHA SÄRMÖÖRI < JA PISTELISI SUKULAISIA JÄÄKIEKON ULKOKENTILLÄ 3 3-6 TEHOILLA

avioliiton < se on mun unelmissa joskus