Kiva että eksyin tänne.Mulla on tai oli synnynnäinen kitalikahalkio.Olen vieläkin siinä pisteessä ettei omat lapset tiedä totuutta.Onhan heidän kaverit sanoneet että onko äiskä venäläinen.Hah,olen hesassa asti käynyt leikkauksessa ja puheopetuksessa.Mutta jos puhun yleis paikalla nii alkaa päät kääntyä.Olen kyllä ollut näytelmäryhmissä ja yleisön edessä.Mutta kukaan ei tiedä mikä mulla on vikana ku puhun kui nenä tukossa.Toisinaan nautin ku on nuha..Olen tallentanut viimeksi ben burmanin ohjelman kasetille,ja myös ohjelman jossa paikkailtiin huulija- kitalakihalkio lasta.En muista ojelmaa pittää katsoa kasetilta.Äitini oli sellainen henkilö ettei häneltä voinut kysellä miten hän selvisi mun kanssa,tiedän ettei imemistä tullut mitään.Onko kohtalotovereita?
PUHEVAMMAINEN
15
2496
Vastaukset
- tupuli
on tosiaan HÄPEÄÄ. ei mulle mut koti perheelle. piti piilotella. Tätä. olla piilossa jos ääntä kävi tultii ajamaan pois.Tunsin että minä vammainen
- apua
saatte yht. tiedot voitas puhua. tiedän että TEITÄ on.Eihän voisi olla puhumatyomuutta.
- sapunella
Voitas kyllä vaihtaa asioita mistä saan kiinni?????
- Zarah
Itselläni korjattiin kitalakihalkio Helsingissä Husukessa, kun olin 1,5-v. Puheopetusta sain omassa kotikunnassani, eikä kukaan huomaa tänä päivänä puheessani mitään outoa. En edes honota, ihan pikkuisen vain, mutta ei sitä ole ikinä kukaan huomannut.
Ihmettelen vain valintojasi vanhempana. Etkö sen vertaa voi sukusi vaikenemisen muuria murtaa, että kertoisit omille lapsillesi asiasta. Vai nautitko jotenkin siitä, että lapsesi kaverit luulevat sinua venäläiseksi?
Entä oletko uhrannut ajatustakaan sille, että halkiot ovat maamme yleisimpiä epämuodostumia, lisäksi on hieman suurentunut riski sille, että ne periytyvät. Voisikohan edes sen vuoksi alkaa asiasta kertomaan omille lapsilleen?
Itse en ole koskaan kokenut itseäni puhevammaiseksi, ja minusta on aika mautonta sinultakin moista termiä itsestäsi käyttää. On kuitenkin ihan oikeasti olemassa ihmisiä, joiden on todella vaikea puhua, ja siitä syntyy aika ahdistava haitta.- sapunella
SE HÄPEÄ mitä sai jo kotona kun ei saanut kuulua,aina tultii laittaa hiljaseksi.Ja tämä oli periyytynyt .Sitä mä vieläkin ihmettelen MIKSI näin on mutta mutta aika on mennyt.Onneksi ei mun lapsille.Ja voiko se olla ravinnon puutteesta tai todella periytynyt.KU toinen vanhemmistani oli sellainen.Olen tosissaan yrittänyt koota itseni ja sanoa.Mutta HÄPEÄ.Olen nuorimmalle sanonut etten minä sille voi mitään että puhun näin.Jos he haluavat tietää olisivat jo kysynyt.Silloin on helpompi avautua.
- sapunella
Mä en tosiaan muista kun asun todella kaukana hesasta.Jos voitte auttaa.Muistan sairaalan jonka ovien kummallakki puolen punaiset ristit ja parveke juuri ovien päällä:????ja onko TUNTURIKOTI tuttu,minun puhe ja korjaus ompelu reissut kesti kauan että kävin koulua.Pitäisi etsiä todistukset nii näkys mikä koulu.multa saa yht. tiedot ku keksitään miten
- sahora
sapunella kirjoitti:
Mä en tosiaan muista kun asun todella kaukana hesasta.Jos voitte auttaa.Muistan sairaalan jonka ovien kummallakki puolen punaiset ristit ja parveke juuri ovien päällä:????ja onko TUNTURIKOTI tuttu,minun puhe ja korjaus ompelu reissut kesti kauan että kävin koulua.Pitäisi etsiä todistukset nii näkys mikä koulu.multa saa yht. tiedot ku keksitään miten
Hei kaikki Huulikitalakihalkoioset! Olen 60-luvun lapsia. Itse olen tuon kokenut ja en oli häpeillyt, enkä piilotellut, myöskään vanhempani ei sitä ole tehnyt. Olen naimisissa ja 3 lapsen äiti. Ja minulle on kerrottu, ettei minulla ole periytyvä huulikitalakiholkiota. Itse en ollut edes huolissani, kun odotin lapsiani, enemmän taisi olla huolissaan terveydenhoitohenkilöstö. Koulussa sain olla ihme kyllä aika rauhassa, erään kerran joku yläluokkalainen huomautti , että olenko juossut ovea päin, johon tokasin "en kun jäin katujyrän alle, mut itse olet jäänyt vissiin ruohonleikkurin alle, kun tukkasi on kun tarhapöllön perse". siihen jäi kiusaamiset ja kiitokset voin sanoa vanhemmilleni, jotka "valmensivat" minut myös koulukiusaamisen varalta. Tunturikodissa Kaivopuiston kupeessa tuli olutua 5 kertaa harjoittelemassa puhetta lapsena. Tunturi kodissa asuttiin aina noin kuukausi kerralla ja puheopetuksiin menimme "pahnalla" lastenlinnaan. Loppu vaiheessa puheopetusta annettiin tunturikodin yhteydessä. Tätä yllä piti punainen risti. Mustoihin on jäänyt monta mukavaa hetkeä, mm. retket Helsingin nähtävyyksiin, mm pääsimme silloisen presidentti Kekkosen työhuoneeseenkin kurkkaamaan, ja ei aina niin mukavia muistojakaan. Esim. syömiseen pakottaminen yhden hoitajan taholta. Itse olen sitä mieltä, ettei tämä ole mikään piilottelun paikka, kaikille lapsilleni olen kertonut, kun on ovat huomanneet minun "kultaiset" hampaat 5kpl, että mistä on kysymys, ja eipä sen ihmeempää. Lapset sopeutuvat erilaisuuteen paljon helpommin, kuin aikuinen ennakkoluulujensa kanssa.
- Anonyymi
sahora kirjoitti:
Hei kaikki Huulikitalakihalkoioset! Olen 60-luvun lapsia. Itse olen tuon kokenut ja en oli häpeillyt, enkä piilotellut, myöskään vanhempani ei sitä ole tehnyt. Olen naimisissa ja 3 lapsen äiti. Ja minulle on kerrottu, ettei minulla ole periytyvä huulikitalakiholkiota. Itse en ollut edes huolissani, kun odotin lapsiani, enemmän taisi olla huolissaan terveydenhoitohenkilöstö. Koulussa sain olla ihme kyllä aika rauhassa, erään kerran joku yläluokkalainen huomautti , että olenko juossut ovea päin, johon tokasin "en kun jäin katujyrän alle, mut itse olet jäänyt vissiin ruohonleikkurin alle, kun tukkasi on kun tarhapöllön perse". siihen jäi kiusaamiset ja kiitokset voin sanoa vanhemmilleni, jotka "valmensivat" minut myös koulukiusaamisen varalta. Tunturikodissa Kaivopuiston kupeessa tuli olutua 5 kertaa harjoittelemassa puhetta lapsena. Tunturi kodissa asuttiin aina noin kuukausi kerralla ja puheopetuksiin menimme "pahnalla" lastenlinnaan. Loppu vaiheessa puheopetusta annettiin tunturikodin yhteydessä. Tätä yllä piti punainen risti. Mustoihin on jäänyt monta mukavaa hetkeä, mm. retket Helsingin nähtävyyksiin, mm pääsimme silloisen presidentti Kekkosen työhuoneeseenkin kurkkaamaan, ja ei aina niin mukavia muistojakaan. Esim. syömiseen pakottaminen yhden hoitajan taholta. Itse olen sitä mieltä, ettei tämä ole mikään piilottelun paikka, kaikille lapsilleni olen kertonut, kun on ovat huomanneet minun "kultaiset" hampaat 5kpl, että mistä on kysymys, ja eipä sen ihmeempää. Lapset sopeutuvat erilaisuuteen paljon helpommin, kuin aikuinen ennakkoluulujensa kanssa.
Olin myös tunturikodissa kitalakihalkio vuoksi,muistan kuinka mentiin sinisellä wv glainbussilla aamuisin korvaklinikalle puheopetukseen ja siellä meni koko päivä.Muistan kuinka monesti iltaisin nukkumaan mennessä itkettiin vuorotellen koti ikävää,siellä oli yövalvoja joka ei paljon lohdutellut ,hän sanoi vaan että nyt hiljaa ja ei enään ääntäkään,se oli jäänyt hyvin mieleen.
- pettynyt5
tunturikoti tehtaankadulla olin siellä monta kertaa 60.luvulla kaivo puistossa ruokimme oravia tykkäsin todellakin olla merenrannassa ja ruokkia heinä sorsia puhe opetusta saimme töölön sairaalassa yksi ikävä muisto jäi kun hoitaja pakotti syömään silliä lapselle joka ei kalaa syönyt minä oksensin ja häpesin loppuajan kunnes pääsin kotiin viimeinen kerta kun olin tunturikodissa kävin kallion koulua suomessa minua ei morkattu koskaan puhevian vuoksi 68muutimme tukholmaan ja silloin alkoi unton helvetti javanhemmat ei välittänyt ollenkaan tulos unto on 55 ja vetäytyy syrjään kun on ihmis tunkos ja jos on toisia huuli ja kitalakihalkioihmisiä niin unto häpeääitseään niin paljo että hän sulkee oven takanaan toivon teille kaikille hyvää kesää ja todella sydämmen lämpöä rintaan toivoo unto
- mies-66 kotka
tuttu paikka 70- luvulta. siellä vietettii osa lapsuudesta. tunturikatu,tehtaankatu ja pohjois-hesperian katu viimeisenä! mulla myös kitalakihalkio.
- Anonyymi
Minäkin olin Tunturikodissa 60 luvulla,mulla oli kitalakihalkio .Aina kun äiti rupesi merkkaamaan vaatteita ,niin silloin tiesin,että jaahas taas mennään.
- Talvi-kesä
Punaisen Ristin plastiikkasairaala oli Lauttasaaressa Otavantiellä, Lauttasaaren kartanossa.
Husuket hoidettiin siellä.- Anonyymi
Ensimmäinen Tunturikoti oli Tunturikadulla Töölössä. Olisin ollut ensimmäinen asiakas, mutta äitini pysähtyi ostamaan alakerran kaupasta jotain evästä ja sillä aikaa samaa matkaa korvaklinikalta mukaan tullut tyttö ehti ensin. :D
Kerrostaloasunto oli muutettu lasten asuntolaksi, mistä käsin käytiin Hkl:n bussilla korvaklinikalla puheopetulsessa.
Jäänyt mieleen että oltiin vissiin kalpeaa porukkaa, kun välillä korvaklinikan alakerran puheopetustilan sivuhuoneessa meille annettiin koko porukalle valohoitoa, isolla keskellä lattiaa olevalla aurinkolampulla. Vastaavia kuvia olen nähnyt netissä jostain neuvostoliiton ajoilta, missä leikkikoululapsia "valaistiin" ultaviolettilampulla :D
Tunturikodissa oli siihen aikaan isompi ja pienempi makuuhuone (ent. makuuhuone ja olohuone). Jossa oli kerrossängyt meille.
Johtajattaren työhuoneessa oli käsittääkseni sänky yöpäivystäjälle.
Henkilökuntaa oli 3-4 henkeä sikäli kuin viisi kuusivuotias nyt muistaa. Keittiö toimi ruokasalina ja muistini mukaan että siellä kävi joku erillinen köksä tekemässä päivittäiset ruoat.
Sellä sitä oltiin aina muutama viikko kerrallaan poissa kotoa, kuka mistäkin.
Koitettiin pihalla tulla naapurin kakaroiden kanssa toimeen kuka mitenkin.
Jäänyt myös mieleen miten Oululaistyttö pudotti vahingossa painavan rautaisen roskasäiliön kannen saman ikäisen talonmiehen tytön päähän, Sillä seurauksella että muutama tikki tarvittiin.
Itsellä huuli-suulaki halkio joka varsinaisesti vasta aikuisena saatiin "lopullisesti" korjattua. Lieneekö monikaan katkeruudelta voinut välttyä. Itsekin vasta noin nelikymppisenä päässyt joten kuten asian yli.
Vaikeita asioita lapsena käsitellä. Kiusaaminen alkoi jo lapsena kotipihassa ja jatkui koulussa, myös jotkut opettajat osallistuivat kiusaamiseen.
Lapsuus ja nuoruus, varsinkin 12-20v meni täysin syrjäytyneenä. Oikeammin voisi sanoa että mitään nuoruutta ei ollut, ei mitään kanssakäymistä saman ikäisten kanssa, kyllä sellainen jälkensä jättää.
Suoraan koulusta työ elämään. Kiusaaminen tosin loppui lähes kokonaan, mutta sosiaaliseen elämään se jätti lähtemättömän aukon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensimmäinen Tunturikoti oli Tunturikadulla Töölössä. Olisin ollut ensimmäinen asiakas, mutta äitini pysähtyi ostamaan alakerran kaupasta jotain evästä ja sillä aikaa samaa matkaa korvaklinikalta mukaan tullut tyttö ehti ensin. :D
Kerrostaloasunto oli muutettu lasten asuntolaksi, mistä käsin käytiin Hkl:n bussilla korvaklinikalla puheopetulsessa.
Jäänyt mieleen että oltiin vissiin kalpeaa porukkaa, kun välillä korvaklinikan alakerran puheopetustilan sivuhuoneessa meille annettiin koko porukalle valohoitoa, isolla keskellä lattiaa olevalla aurinkolampulla. Vastaavia kuvia olen nähnyt netissä jostain neuvostoliiton ajoilta, missä leikkikoululapsia "valaistiin" ultaviolettilampulla :D
Tunturikodissa oli siihen aikaan isompi ja pienempi makuuhuone (ent. makuuhuone ja olohuone). Jossa oli kerrossängyt meille.
Johtajattaren työhuoneessa oli käsittääkseni sänky yöpäivystäjälle.
Henkilökuntaa oli 3-4 henkeä sikäli kuin viisi kuusivuotias nyt muistaa. Keittiö toimi ruokasalina ja muistini mukaan että siellä kävi joku erillinen köksä tekemässä päivittäiset ruoat.
Sellä sitä oltiin aina muutama viikko kerrallaan poissa kotoa, kuka mistäkin.
Koitettiin pihalla tulla naapurin kakaroiden kanssa toimeen kuka mitenkin.
Jäänyt myös mieleen miten Oululaistyttö pudotti vahingossa painavan rautaisen roskasäiliön kannen saman ikäisen talonmiehen tytön päähän, Sillä seurauksella että muutama tikki tarvittiin.
Itsellä huuli-suulaki halkio joka varsinaisesti vasta aikuisena saatiin "lopullisesti" korjattua. Lieneekö monikaan katkeruudelta voinut välttyä. Itsekin vasta noin nelikymppisenä päässyt joten kuten asian yli.
Vaikeita asioita lapsena käsitellä. Kiusaaminen alkoi jo lapsena kotipihassa ja jatkui koulussa, myös jotkut opettajat osallistuivat kiusaamiseen.
Lapsuus ja nuoruus, varsinkin 12-20v meni täysin syrjäytyneenä. Oikeammin voisi sanoa että mitään nuoruutta ei ollut, ei mitään kanssakäymistä saman ikäisten kanssa, kyllä sellainen jälkensä jättää.
Suoraan koulusta työ elämään. Kiusaaminen tosin loppui lähes kokonaan, mutta sosiaaliseen elämään se jätti lähtemättömän aukon.Minä olin kaksi kertaa Tunturikadulla ja neljä kertaa tehtaankadulla. Huuli-ja suulakihalkio. Viimeisen kerran olin kesällä 1967 kaksi kuukautta Tehtaankadulla. Leikkauksessa kävin viimeksi 2020 Töölön sairaalassa.
- Anonyymi
Sama juttu .mutt äiti häpesi
Minä vuonna olit tunturikodissa .kysyy yläpedin lapsi
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 682570
- 622522
- 681742
- 211522
- 201470
Tykkään susta
Elämäni loppuun asti. Olet niin suuresti siihen vaikuttanut. Tykkäsit tai et siitä91420- 151332
- 381203
Onko meillä
Molemmilla nyt hyvät fiilikset😢ei ainakaan mulla mutta eteenpäin on mentävä😏ikävä on, kait se helpottaa ajan myötä. Ko81147- 251066