Mulla on naapurit ollut ongelmana jo viimeiset 19 vuotta. Asun omakotitalossa ja tää on niinkutsuttu "lähiö" koska talot on aika lähellä toisiaan mutta tietty "hajurako" on olemassa mutta asiaan, siis mun rakkaat naapurit harrastavat iänikuista kyttäämistä. He ovat kumpikin eläkkeellä joten heillä olisi päivällä aikaa kolata lumet, kesäisin leikata nurmikko ym pihatyöt, mutta kun heillä on tapana aloittaa nämä työt yleensä siihen aikaan kun tulen töistä tai pikkusen ennen. Sitten he näyttävät ahkerilta. Kerran äitini kuuli tämän rouvan sanovan miehelleen että " Älä vielä käynnistä ruohonleikkuria kun ei ne vielä ole tullut kotia". Ja muuten niitä ei näy päivällä jos nyt et itse satu menemään vapaapäivänä tai lomalla pihalle tekemään jotain niin kyllä hekin ilmestyvät jostain sinne. Jos he eivät ilmesty niin sitten he ovat ikkunalla kyttäämässä mitä teen pihalla. Iltaisin heillä on ihan pimeänä koko talo vaikka he ovat siellä kyllä, jos heillä joskus on valot niin heti ulos mentäessä ne yleensä sammuukin sitten. On tämä kyllä raskasta kun koko ajan saa olla "varuillaan" mutta kyllä tähänkin elämänmenoon on tottunut vuosien aikana.
Naapurien ainainen kyttäys
9
1293
Vastaukset
- varma-apu
Yksi tuttu koki samoja, kuin sinä. Patistin lekuriin. Oikea kitsolääkitys poisti harhat. Hankin hänelle, myös harrastuksen. Pyyhkii kuulema nyt hyvin. Ei ehdi miettii enää naapureitaan.
- setä x
... tämä provo? Toivottavasti, koska jokaikinen osaa ajatella jo otsanahallaankin ettei omakotilähiöissä oikein selviä ilman aktiisivia naapureita.Vahtaaminen kuuluu asiaa ja 19 v:ssa siihen olisi pitänyt ajat sitten tottua, eikä enää välittää koko asiasta tai sitten on vaan muutettava pois.
- ei keskustelu alottanu
ei ketään saa kytätä juorun kiilto silmissä! se on törkeetä kun voi kertoo kaiken mitä naapuris tapahtuu ja kohta kaikki paikalliset ilkimyksetkin on ne kuulleet, joten haista paska!
- jessi.
No tiedätkös yhtään, mitä ne sinusta/sinulta HALUAA?
Kummaa touhua - on tosiaan, mutta kai niillä joku "motiivi" on...? Vai ONKO?!
Jotenkin tuntuu, että tämä typeryys on kasvava kansantauti Suomessa nykyään.en oikeen varmaa tiedä mitä he tuolla kyttäämisellä oikeen hakevat, muuta tiedä kun että heillä on ilmeisesti tarkoitus tehdä tahallaan kiusaa tai sitten yksinkertaisesti ovat niin uteliaita, mutta rajansa se on kaikella. Kesäisin kun istun yksin tai kaverien kanssa ulkona jutellen niitä näitä niin yleensä tämä naapurin rouva on siinä ojan takana marjapuskissa kuuntelemassa mitä puhutaan, olen hänet monesti sieltä nähnyt, joskus hän ihan avoimesti kyllä syö marjoja siellä enkä sitä tuomitsekkaan, saahan he omia marjoja syödä ei siinä mitään, mutta kun silloin on pakko tulla just sinne "kyyläämään" kun oon itse ulkona ja on jotain vieraita, ymmärtäisin kyllä jos avoimesti puhuttaisiin mutta kun pitää vaan kyräillä sieltä puskista. Harrastan autoja ja minulla onkin muutama ns. projekti auto joita laitan niin ei tarvi konepelti kauaa olla autosta ylhäällä kun aidan takaa kuuluu "Onko jotain ongelmia autossa" Arvaa vaan vituttaako tollanen kun ei autossa välttämättä tarvi olla jotain vikaa kun tämä naapurin isännän pitää heittää aina jotain kommenttia. Ja tämän naapurien omalaatuisen touhun ovat huomanneet kaikki kaveritkin jotka ovat luonani käyneet joten mitään en todellakaan kuvittele niinkuin täällä joku tyyppi sellaista väitti. Ja kaikki eivät varmaankaan täällä ymmärrä tilannetta mutta kysynkin vaan että onko se normaalia kun heillä on valot päällä ja sitten kun itse menen illalla ulos tekemään jotain niin hetken päästä naapurissa sammuu kaikki valot, ja näin käy lähes aina joka päivä.
- yksinäisiä
Niin, jotkut vanhukset ovat vain yksinäisiä ja haluavat että heidät huomataan.
Jotkut, ne pahimmat kyylät, ovat taas vallanhaluisia. Tämä ihmistyyppi haluaa päästä "päsmäröimään" nuorempiaan. He tietävät sen ainoa oikean tavan elää ja olla.
Hiukan samaa lajia siis kuin uskonlahkolaiset;ne jotka tietävät sen ainoan ja oikean raamatuntulkinnan ja totuuden,ja sitä pitää sitten levittää tyhmemille vaikka väkisin, heidän mielipiteistään välittämättä. - edellinen.
samu1 kirjoitti:
en oikeen varmaa tiedä mitä he tuolla kyttäämisellä oikeen hakevat, muuta tiedä kun että heillä on ilmeisesti tarkoitus tehdä tahallaan kiusaa tai sitten yksinkertaisesti ovat niin uteliaita, mutta rajansa se on kaikella. Kesäisin kun istun yksin tai kaverien kanssa ulkona jutellen niitä näitä niin yleensä tämä naapurin rouva on siinä ojan takana marjapuskissa kuuntelemassa mitä puhutaan, olen hänet monesti sieltä nähnyt, joskus hän ihan avoimesti kyllä syö marjoja siellä enkä sitä tuomitsekkaan, saahan he omia marjoja syödä ei siinä mitään, mutta kun silloin on pakko tulla just sinne "kyyläämään" kun oon itse ulkona ja on jotain vieraita, ymmärtäisin kyllä jos avoimesti puhuttaisiin mutta kun pitää vaan kyräillä sieltä puskista. Harrastan autoja ja minulla onkin muutama ns. projekti auto joita laitan niin ei tarvi konepelti kauaa olla autosta ylhäällä kun aidan takaa kuuluu "Onko jotain ongelmia autossa" Arvaa vaan vituttaako tollanen kun ei autossa välttämättä tarvi olla jotain vikaa kun tämä naapurin isännän pitää heittää aina jotain kommenttia. Ja tämän naapurien omalaatuisen touhun ovat huomanneet kaikki kaveritkin jotka ovat luonani käyneet joten mitään en todellakaan kuvittele niinkuin täällä joku tyyppi sellaista väitti. Ja kaikki eivät varmaankaan täällä ymmärrä tilannetta mutta kysynkin vaan että onko se normaalia kun heillä on valot päällä ja sitten kun itse menen illalla ulos tekemään jotain niin hetken päästä naapurissa sammuu kaikki valot, ja näin käy lähes aina joka päivä.
Joo, kyllä minä arvaan kaiken, koska TIEDÄN tuon ihmistyypin. Itsellä osa naapureista on juuri noita "kaiken ihmettelijöitä" - vahtivat esim. nukkumaanmeno- ja heräämisaikojani jne...
Jos eivät "kuule minusta mitään", eli olen ollut sisätiloissa heidän mielestään "liian kauan", aloittavat vainoharhateorioidensa "leipomisen".
Eli jos en "ilmoittaudu" säännöllisin väliajoin pihalle/kauppareissulle, niin johan juorumylly jauhaa paskaa! - jeps.
yksinäisiä kirjoitti:
Niin, jotkut vanhukset ovat vain yksinäisiä ja haluavat että heidät huomataan.
Jotkut, ne pahimmat kyylät, ovat taas vallanhaluisia. Tämä ihmistyyppi haluaa päästä "päsmäröimään" nuorempiaan. He tietävät sen ainoa oikean tavan elää ja olla.
Hiukan samaa lajia siis kuin uskonlahkolaiset;ne jotka tietävät sen ainoan ja oikean raamatuntulkinnan ja totuuden,ja sitä pitää sitten levittää tyhmemille vaikka väkisin, heidän mielipiteistään välittämättä.Olipas hyvä vertaus tuo uskonlahko!
Tuli ihan yksi saatanallinen ex-naapuritar (= kyyläeukko) mieleen...!
- sigrid46
tälläinen seuraileminen on harmittava juttu, mutta ihmiset ovat sitä mitä ovat, ei heitä saa muuttumaan. Jokaisella on omat tavat ja tekemiset, ei he näe siinä mitään epäselvää tai erikoista. Sellainen on heidän elämänsä, jota ovat tottuneet elämään, naapurina sinun itsesi on tehtävä muutos suhtautumiseesi, koska heiltä se näköjään ei onnistu.
Huuda heille vaik hyvät päivät tai keskustele muutama sana, ei siinä kauan aikaa kulu, ehkä vähitellen huomaat, etteivät enää häiritse mielen tilaasi ja voit saada muuta ajateltavaa.
Vanha juttu, jos ei toinen muutu, muuta sinä omaa suhtautumistasi. Vaikeeta, mutta toimii.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492288- 262033
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271485Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161424- 1211361
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107904Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333863