Paula Lehtomäen syytä erota!

Mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen hallituksen KEPU-ministerit ovat ehkä Suomen kaikkien aikojen kehnoimpia ministereitä.

Matti Vanhasen seuraajaksi KEPUn puheenjohtajana spekuloitu Paula Lehtomäki näytti taas pohjat. Ennen Lehtomäki oli jo kunnostautunut suosimalla talousrikollinen Suvi Saxénia (KEPU).

Lehtomäen piti mennä Etelä-Amerikkaan auttamaan Metsä-Botniaa tehtaan rakentamisesta syntyneessä konfliktissa. Mitä tekee tämä typerys? Lehtomäki ymmärtää epäuskottavuutensa ja neuvottelutaitojen puutteensa. Tästä syystä Lehtomäki laisti jälleen vastuunsa ja peruutti koko matkansa.

Jälleen nähtiin, että KEPU PETTÄÄ AINA!

KEPUlaiseen ei voi luottaa missään asiassa.

12

1034

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hommansa hoitanut

      ja puhuu venäjääkin paremmin kuin Känä.

      • kepussa

        Lehtomäki saa joulukuun Hymylehden mukaan kulukieroilullaan vuodessa vähän vajaa 5000€ ylimääräistä.

        "Lehtomäki tunnusti asuvansa Helsingissä, vaikka nostaakin kulukorvaukset Kuhmosta".

        "Hymy tulee aikanaan tarkistamaan, jatkuuko Lehtomäen kulukikkailu"


      • oivahärkönen
        kepussa kirjoitti:

        Lehtomäki saa joulukuun Hymylehden mukaan kulukieroilullaan vuodessa vähän vajaa 5000€ ylimääräistä.

        "Lehtomäki tunnusti asuvansa Helsingissä, vaikka nostaakin kulukorvaukset Kuhmosta".

        "Hymy tulee aikanaan tarkistamaan, jatkuuko Lehtomäen kulukikkailu"

        ... olla kirjoilla kotipaikkakunnallaan, vaikka käytännössä ministeri joutuu asumaan Helsingin seudulla.


    • ja vielä Kainuusta

      Mistä tämä nyt juolahti mieleesi. Juttuhan on jo monta kuukautta vanha. Onko niin, että tarkoituksesi onkin vain jankuttaa ja jauhaa paskaa. Akateemisesta mielenkiinosta kysyisin, mikä kepussa aiheuttaa Sinulle tämän tuskan ja kivun?

      • usko loputtomaan

        tuella elämiseen. Kepuloisten liki väkivaltainen (henkinen) omiensa painostus ja sairaalloinen kaupunkien ja sivistyksen vastaisuus. Ihan näin nämä aluksi ja luultavasti Känä allekirjoittaa tämän.


      • Hanki terve elämä
        usko loputtomaan kirjoitti:

        tuella elämiseen. Kepuloisten liki väkivaltainen (henkinen) omiensa painostus ja sairaalloinen kaupunkien ja sivistyksen vastaisuus. Ihan näin nämä aluksi ja luultavasti Känä allekirjoittaa tämän.

        Mene vaikka lääkärille puhumaan pinttymäsi.


      • Härskiä kepulointia

    • Sonnimies

      kun näin mahtimies käskee. ha ha ha haaaaaaaaaaaaa.

    • neutraalitarkkailija

      Ei uskoisi, että työnantajasi yhä sallii koneensa käytön työajallaan tällaisten viestien lähettämiseen, eli käytännössä maksaa koko viestibisneslystin.

      • STTK:sta

        Tav. työtätekevien yläpuolella on hän.


    • Ministerin tiedot

      olosuhteista ovat paremmat, jolloin matka oli siirrettävä, näin uskon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4810
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2255
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1424
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1336
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      88
      1332
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      130
      1131
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1065
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      955
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      253
      950
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      947
    Aihe