Palstalla.Missä Desavuu ja muut kynäniekat,toki muuta jäljellä esim. Minä.
ONPAS PÄÄSSYT
25
1188
Vastaukset
- Eikö oo sovittu
Että kirjoittelet vain omalla nimimerkilläs.
Jo tekstin taso paljastaa sut kumminkin, vaikka yritätkin välillä vaihtaa nimmaria.- uskoa etten ole
Jusa.Tavu oli jäänyt kyllä tyyliin uskollisesti pois. Sorry.
- pitäs valita
sain todella tasokkaita kommentteja, kyllä täällä asiallista porukkaa kun on asialliset aiheet
- jörkkelis
on vaan noussut,syystä
- faktaa lisää..
Pistin muutaman tilaston ja linkin sinne.
On tosi hyvä ensin kysellä muiden käyttäjien mielipiteitä, eikä uskoa ensimmäistä "viisasta". Valinta on sitten helpompi tehdä. Paljon merkitsee se, onko itsellä aikaa ja haluja tehdä puusouvia, haluaako tehdä isot investoinnit, jolloin voi selvitä pienemmillä käyttökuluilla vai päinvastoin.
- desavuu
Itse ajattelin kyllä, ettei pientä irtiottoani palstaan edes kukaan huomaa. Oikea työ ja muu tohina ovat rajoittaneet vierailujani vain hetkisiin ja, mitäpä tuota kiertelemään, masennuin pikkasen muutamasta palautteesta. Jonkin aikaa, kun oikein keppuroi itsesäälissä, saa kummasti energiaa jatkaa - varsinkin, jos joku muistaa kaivata KIITOS :D
- sen aikaa muilla
nimimerkeillä, se antaa kummaa vapauden tunnetta kuin lehmälle joka keväällä pääsee laitumelle
- desavuu
sen aikaa muilla kirjoitti:
nimimerkeillä, se antaa kummaa vapauden tunnetta kuin lehmälle joka keväällä pääsee laitumelle
Mitä sinun elämään kuuluu? Oletko tässä väliaikoina löytänyt sopivaa "p" ? Älä huoli nyt olen tullut taas takaisin ja olen sinun. Annathan anteeksi tämän pienen poistumiseni. Eikä se haittaa, jos olet löytänyt, jonkun samantapaisen tässä välillä, mutta nyt muistat olla vain minun oma pieni perskärpänen.
- Juntti
Täällä tahtoo järkevä masentua. Ei aina oikein taho uskoa, että joillekki kaikki on niin hankalaa ja ku ei järkipuhekkaa mee perille. Kato, ko niillä ahistaa se ko joku paljastaa heijän mustan mielensä ja järjettömät ajatuksenjuoksut muitten huomattavaksi. Kyllä se saa raivoihin ja semmonen päivänsäde haluttas tuhota täältä pois. Mutta eipä anneta periksi vaan entistä suuremmalla innolla jatketaan. Minäki tässä sormiani lämmittelen, jos vaikka innostuis itekki kirjottelemaan.
- extieyopertti
desavuu kirjoitti:

jäjittänyt perskärpäsiä.Ovat samoja,mutta tavalliasta huonekärpästä pahempaa lajia.Ovat hirvikarpäsiä.Ensin ne pörräs Hukan karvoissa,sitte Saken peräpeilissä,ja nyt he ahdistelevat sinua.He eivät tykkää rekisteröityneistä henkilöistä ja varsinkin jos jollakin on "hyväulosanti"ja hyviä keskustelunaiheita.Tämä riesa on aviopari,joka häiriköi keskusteluja,kun heillä itsellään ei juttu luista...(Tarkempaakin tietoa voin heistä tarvittaissa paljastaa)
- K O
Juntti kirjoitti:

Tämän asian
- lisäksi
extieyopertti kirjoitti:
jäjittänyt perskärpäsiä.Ovat samoja,mutta tavalliasta huonekärpästä pahempaa lajia.Ovat hirvikarpäsiä.Ensin ne pörräs Hukan karvoissa,sitte Saken peräpeilissä,ja nyt he ahdistelevat sinua.He eivät tykkää rekisteröityneistä henkilöistä ja varsinkin jos jollakin on "hyväulosanti"ja hyviä keskustelunaiheita.Tämä riesa on aviopari,joka häiriköi keskusteluja,kun heillä itsellään ei juttu luista...(Tarkempaakin tietoa voin heistä tarvittaissa paljastaa)
on myös joitain jäteasialle elämänsä myyneitä ja karvaasti höynäytettyjä, jotka taistelevat mielestään hyvän asian puolesta pahaa vastaan.
- desavuu
mutta ottaa päähän tämä sama tyyppi, joka on aina kimpussa. Koitampa taas aikuistua, mutta joskus tekee hyvää vähän hiiltyä.
- Päätit
Sitten ensin kehua itseäsi toisella nimimerkillä ja sitten hiukan myöhemmin osallistua "omana itsenä" keskusteluun, kun sinua "kaipailtiin" jo kovasti.
- desavuu
tästä niin usein vilahtaneesta kommentistasi. Ensin se vaivasti paljonkin, mutta olen jo päässyt yli siitä. Tämä on viimeinen kerta, kun alistun edes vastaamaan viestiisi tämän aiheen piirissä.
Tuo sinun harrastama kirjoittelu ei kuulu minun tyyliini.
Minä en kehuja täältä hae, vaan käytän sananvapauttani, niin kuin sinäkin.
Kehuja on tietenkin mukava saada, joten "kyllä sinäkin osaat hyvin kirjoittaa, kun vielä laajennat aiheita" - vainoharhainen...
Minä ole mm. Desavuuta kehunut, enkä edes tiedä kuka hän on. Haluaisin todellakin tietää, koska pidän hänen kirjoituksistaan.
- desavuu
vainoharhainen... kirjoitti:
Minä ole mm. Desavuuta kehunut, enkä edes tiedä kuka hän on. Haluaisin todellakin tietää, koska pidän hänen kirjoituksistaan.
kuka minä todellisuudessa olen. Voisihan olla, ettet "tykkää" minusta ollenkaan, jos henkilöllisyyteni paljastuisi. Tietenkin odottelemme kaikki, kuka milläkin mielentilalla, sitä kun "piilopolliisi" saa tutkimukset päätökseen.
Toivottavasti en ole tuottanut sinulle harmia, kun ovat "samaistaneet" meidät. - harmia
desavuu kirjoitti:
kuka minä todellisuudessa olen. Voisihan olla, ettet "tykkää" minusta ollenkaan, jos henkilöllisyyteni paljastuisi. Tietenkin odottelemme kaikki, kuka milläkin mielentilalla, sitä kun "piilopolliisi" saa tutkimukset päätökseen.
Toivottavasti en ole tuottanut sinulle harmia, kun ovat "samaistaneet" meidät.Tämä on mielestäni mielenkiintoinen palsta siinäkin mielessä, että voi keskustella ihmisten kanssa joiden kanssa ei tulisi muutoin keskusteltua ainakaan kovin syvästi. Hengenheimolaisia voi löytyä yllättävistä ihmisistä, ulkonaiset seikat eivät muodostu ennakkoluuloja synnyttäviksi raja-aidoiksi. Siksipä kiinnostaisikin tietää kuka olet, en todellakaan ole kuitenkaa ryhtynyt suurempiin salapoliisihommiin, enkä tulisi sitä täällä paljastamaan.
- desavuu
harmia kirjoitti:
Tämä on mielestäni mielenkiintoinen palsta siinäkin mielessä, että voi keskustella ihmisten kanssa joiden kanssa ei tulisi muutoin keskusteltua ainakaan kovin syvästi. Hengenheimolaisia voi löytyä yllättävistä ihmisistä, ulkonaiset seikat eivät muodostu ennakkoluuloja synnyttäviksi raja-aidoiksi. Siksipä kiinnostaisikin tietää kuka olet, en todellakaan ole kuitenkaa ryhtynyt suurempiin salapoliisihommiin, enkä tulisi sitä täällä paljastamaan.
että samasta suvusta ollaan... mutta se siitä. Jatketaan ja näkyillään.
- --..--..
Desavuu ite,eikä D Eikä muukaan tuntemanne, joka aloituksen teki.Olen vieraillut täällä n. 1 vk:n ajan ja katsellut taaksepäin juttuja sieltä täältä, jonka johdosta havainnon kirjoittajista tein.Viittaus itseeni kirjoittajana vain hämäys.
Minä olen kyllä käynnyt lukemassa palstaa, mutta omat ajatukset on tauolla. Olisi minulla yksi aloitus mielessä, kun vaan saisi vain kirjoitettu. Nyt tuntuu, että politiikka kiinnostaa enempi.
- Luettuani tekstisi
Kaikkine kirjoitusvirheineen, uskon, että pätkii ja jos sallit, niin aika pahasti.
Luettuani tekstisi kirjoitti:
Kaikkine kirjoitusvirheineen, uskon, että pätkii ja jos sallit, niin aika pahasti.
Kirjoitatko omia ajatuksia vaan lainaatko muilta vai pahimmassa tapauksessa et ajattele ollenkaan muuta kuin toisten kirjoitusvirheitä.
Minä ainakin uskon, että edellisestä kirjoituksesta saa suurin osa selville MINUN ajatukseni. (Minulla ei ole tapana lainailla muilta.) Tämän palstan tarkoitushan on ajatusten vaihto eli keskustelu.
Menehän korjaamaan toisten puheista virheet niin huomaat mitä tapahtuu.Luettuani tekstisi kirjoitti:
Kaikkine kirjoitusvirheineen, uskon, että pätkii ja jos sallit, niin aika pahasti.
Eipä ole viellä tullut vastausta. Onko sisälukutaito ruosteessa? Vai onko niin, ettet huomaa merkkivirhettä? Laitoin sinulle kysymyksen. Kysymysmerkin sijaan käytin pistettä.
- höyryt pihalla
meyri kirjoitti:
Eipä ole viellä tullut vastausta. Onko sisälukutaito ruosteessa? Vai onko niin, ettet huomaa merkkivirhettä? Laitoin sinulle kysymyksen. Kysymysmerkin sijaan käytin pistettä.
mäyräkoira vintin pimensi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565430Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141637
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2391620- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3241150Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241136