sukulaisten

niin sitten tulee se vaihe, etteivät enää kysele, kun ovat menettäneet toivonsa suhteesi

itse pääsin kyselijöistä eroon kun totesin heille muutaman kerran kylmän faktan: kukapa tämmöstä huolis

Minulta ei ole ikinä edes udeltu moisia, ehkä he ovat jo alun alkenkin pitäneet minua toivottomana...

Utelu alkoi joskus 15v kun olin, nyt kun 30 tuli täyteen, niin eivät ole vähään aikaan kyselleet...

Kesällä pitäisi kai raahautua tilaisuuteen jossa on enemmän sukua paikalla, saa nähä kyselevätkö vielä olemattomista työttöystävistä... vai alkavatko jo heterokantaani epäilemään.

Luonnollista kai tuo utelu, mutta jo nuorena pisti ärsyttämään. Itseasiassa joskus epäilen onko vastahakoisuuteni pariutua, jokin ikuisiksi ajoiksi päälle jäänyt teinikapina vaihe :-)

Onnekseni vain yksi serkku uteli eräissä sukujuhlissa miesasioitani. Oli todella epämiellyttävä tilanne: mitä mitä, eikö edes vähän säpinää`?!.
Tosiaankin varmaan kaikki sukulaiseni ajattelevat, että tuskin tuo koskaan mitään miestä löytää. Toivon toki, että löytäisin. Eipä onneksi vanhemmat tahi sisarukset kysele, tosin joskus toivoisin, että joku kysyisi mitä minulle kuuluu?. Mutta tuskin sekään päivä kohalle sattuu. Mikäköhän on yksi aste positiiviseen suuntaan masentuneisuudesta? sillä en tunne olevani masentunut, surullinen? Mutta sellaista. Tsemppiä ja hyvää kevättä. :)

...oli äitini syntymäpäivät. Ajattelin jo etukäteen, että varmana taas tentataan, että joko on tyttökaveri hommattu. Näyttikin siltä, ettei kukaan kysy, mutta yhtäkkiä mummu laukoi ilmoille: "Ei sillä ****lla vielä kuitenkaan tyttökaveria ole, vaikka tässä vieraskirjassa lukee ****n rippijuhlien kohdalla, että nyt saa ruveta jo tyttöjäkin katselemaan sillä silmällä". Arvatenkin olin hieman nolona ja mutisin jotain lyhyesti, jolloin mummu ymmärsi yskän ja lopetti lyhyeen:"No, kannattaa suorittaa opiskelut ensin alta pois ja sitten rauhassa katsella naisia". Eno kommentoi vielä perään:"Tuossa iässä niitä naisia saakin katella rauhassa, mutta anna olla kun tämmösenä viiskymppisenä alat kattelemaan naisten suuntaan...heti ollaan kimpussa..."

No, en minä tilannettani toivottomaksi koe, mutta en vain tapaa opiskelun yhteydessä naisia. Baareissa käyn kohtuullisesti, mutta siellä ei meikäläinen pysty juttelemaan mitään, koska en kuule mitä muut sanoo, eikä muut kuule mitä minä sanon. Rakkain harrastukseni on penkkiurheilu, eikä se juuri taida naisia kiinnostaa. Vaan mitäpä tuota enempää murehtimaan, kohtalo johdattakoon yhteen tai jättäkööt johdattamatta ;)

Mut sellanen seikka vaan että ainoa joka
meikäläiseltä sitä yleensä kysyy on serkkupoika.

Mun mielestä miehet EI kysele moisia asioita vaan puhuu miesten juttuja. Naiset kyselee heilojen perään koska parisuhdeasiat on niille tärkeintä maailmassa.

Sitten on vielä se, että ihmiset kysyy ton lähinnä vittuillakseen. Ei muuta

niille pirullisille sukulaisille ja ns. ystäville, että ette aio buukata miehen kanssa
beibejä, koska ekokatastrofi tekee selvää tästä pallosta 2100 mennessä ja pelkästään miehen kalsarien pesu ei ole ensimmäinen kiinnostuksen kohteena oleva asia.
Alkakaa kertoilemaan monista erikoisista harrastuksistanne ja ulkomaanmatkoistanne, niin hymy hyytyy lopullisesti.
Heteroihmisenkin kohdalla kun on sinkku. alkaa melkoinen elämöinti ja kautta rantain kerrotaan
ties kenelle, että se ja se on homooooo, perskele, että ihmiset ovat ilkeitä ja yksinkertaisia.
Eräskin kaksi kertaa eronnut huutaa pojilleni pelkkää avioliittoa. Kun sanoin, että ei ole oikein sinullakaan onnistanut, niin välit poikki ja se oli hyvä se.
Siis summa summarum; tehkää nämää tätöset KATEELLISEKSI!!!!!

No miksi et vain kertonut totuutta että otit sieltä äijän ja annoit sille numeron aamulla mutta ei ole soitellut. Näin oisit oisoittanut että vika on miehissä eikä sinussa.

on itsellänikin kokemusta tuosta sukulaisten utelusta. Kyllä sitä utelua kesti vuosia aina kun sukulaisiin tuli lähdettyä, jouluna, juhannuksena, kesälomalla. Aina joltain sukulaiselta sai kuulla kommenttia että eikö sulla vieläkään oo tyttöystävää, niinkun he kuvittelisivat että se kumppanin löytäminen olisi joku maailman yksinkertaisin asia. En minä heidän kyselyistä ym uteluista välittänyt. Mutta nyt tilanne on se että he eivät ole enää pariin vuoteen kysyneet, tietävät varmaan jo että en varmaan tule pariutumaan. Ikää kohta 27v ja alankin jo olla monelle vanhanpojan maineessa, eräs työkaveri sanoi minulle tässä kerran että taidat jäädä vanhaksipojaksi. Että tällaista mulla.

Meillä vain mummo kyselee, muut ei. Aikaisemmin (=joitain vuosia sitten) jaksoi vielä usein kysellä minultakin, nykyään kyselee veljiltä.
Näen lähimpiä sukulaisia melkein viikoittain ja yhtenä päivänä kerroin olleeni parissa kyläpaikassa - seuraavana päivänä mummo yllätti mieskyselyllä.
En vissiin ole ihan toivoton tapaus jos vielä kysyi...

Äiti on moneen otteeseen huokaillut, miten kiva ois jos olis lapsenlapsia. Mä oon mein perheessä esikoinen, kohta 23v. Siskot 21 ja 16. Seurustelusuhteiden pituus yhteensä noin 6kk. Että jee, näillä mennään.. Äiti ja isä on onneks lakannu jo vähän kyselemästä, kaverit sen sijaan ei. Viimeksi eilen eräs lukioaikainen kaveri kysyi että mites rakkauselämä. Mun vastaus oli lähinnä tyyliä: jaa mikä?! Positiivista kai että ihmiset ajattelee että kyse on vaan ajasta -kyllä mä jonkun vielä löydän. Niin sitä itekkin haluaa ajatella, mut noi on aina pahoja iskuja kun ihmiset muistuttaa kysymyksillään että kohta ois aika jotain tapahtua. Luokkakaverit kihlautuu, menee naimisiin, muuttaa yhteen.. Itsellä muutamia yhden yön virityksiä, jotka ei luonnollisesti oo sen enempään johtanu.
Surullista on se että muutaman tällaisen virityksen jälkeen tulee aika halpa olo. Miettii, osaako arvostaa itseään kun tekee "mitä vaan" vaan tunteakseen läheisyyttä hetken aikaa. Lopulta alkaa epäillä, uskaltaako luottaa tai ihastua kunnolla kehenkään jos se ei olekaan mitään sen pysyvämpää. 16v siskokin kyselee et eiks sua harmita ku sul ei oo ketään. Joka ikinen kerta vastaaminen on yhtä vaikeeta. Selittelee ihmisille niitä sinkkuuden hyviä puolia kuitenkin syvällä sisimmässään miettien, miten ois kiva löytää joku mukava tyyppi jonka kanssa käydä vaik ulkona ja katsoo mihin se johtaa. Saada samanlainen tunne ku teinivuosina kun johonkin oli ihastunut ja perhosia oli mahassa koko päivän. :)
Mä oon ehkä jotenkin tullu siihen tulokseen et on olemassa seurustelevaa ja sinkkua ihmistyyppiä.. Koska ne mun kavereista jotka on usemman vuoden seukannu ja sitten eroo, löytää hyvin nopeesti uuden jonka kanssa ollaan taas yhtä vakavalla pohjalla. Sinkkutyypillä, kuten mä, ne on vaan niitä hetken ihastumisia ja seuraavalla viikolla uusia..
Huokaus. On se silti hienoa että meitäkin on vielä. 20v ylittäneitä, silti etsimässä vielä sitä jotain..

Pakkanen&Kuitunen ovat käsitelleet tätä asiaa osuvasti nettisarjakuvassaan "Ilman naista":
http://kvantti.tky.fi/in/9.shtml
http://kvantti.tky.fi/in/10.shtml

Itsellä tuo sama juttu, ikää kohta 24 eikä ensimmäistäkään tyttöystävää ole ollut (jos joku olisi, niin nainen eikä mies, sen verran kyllä tunnen itseäni). ..tun väli, luulkoonsa kaappihomoksi. Eipä yksineläminen ole minua tappanut, ainakaan vielä.