Jumalan ajankello

kolme-enkeliä

1. Kirjan ”maailman kohtalontie” mukaisesti (A.Arasola ).

Danielin kirjan suuri sanoma on: Vuonna 1844 alkoi taivaallisessa pyhäkössä lopullinen vanhurskauttaminen, tutkiva tuomio, jossa lopullisesti ratkaistaan, ketkä Jeesuksen tulemuksessa noudetaan ikuiseen kotiin.

Raamattu puhuu kahdesta tuomiosta. Ensimmäinen tapahtuu ennen Jeesuksen takaisintuloa, ja se kohdistuu Jumalan kansaan, ja toinen eli jumalattomien lopullinen tuomio julistetaan tuhannen vuoden jälkeen. Edellisen tuomion aika alkoi vuonna 1844.. ”Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?” 1.Piet.4:17.

Tästä tuomiosta puhuu Dan 7:9,10”Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta.
Tulivirta vuoti, se kävi ulos hänestä; tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä. Oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin.”

Jumala herätti joukon oppineita, tuhansia pappeja, ja suuren joukon hartaita uskovia, anglikaanisessa, luterilaisessa ja reformoidussa kirkossa ja eri uskonsuunnissa, jotka 2300 vuosipäivään ja ajan merkkeihin kiinnostuneina alkoivat julistaa Kristuksen takaisintuloa. Pääsuunnaksi muodostui selitys, että nuo 2300 iltaa ja aamua ovat vuosia, jotka alkavat vuodesta 457 e.Kr. ja johtavat vuoteen 1844. Eri puolilla maailmaa alettiin kaiuttaa voimakkaasti sanomaa: Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet" Ilm.14:7. Näin totuus, joka oli heitetty maahan, asetettiin ennalleen. Täysi evankeliumin valo pyhäkkötotuudesta kirkastui. Tapahtui palaaminen Jeesuksen uskoon. Jumalan viimeinen armokutsu maailmalle alkoi kaikua. Jeesuksen toinen tuleminen astui julistuksessa etualalle, käsite lopun ajasta tuli uskonnolliseen maailmaan elävöittävänä ja todellisena.

Jumalan profeetallinen kello löi, ja herätys alkoi!

2. 2300:n päivän päättyminen EGW:n näyn mukaan

"Minä näin valtaistuimen, ja sillä istuivat Isä Ja Poika. Tarkkasin Jeesuksen kasvoja ihmetellen ja ihaillen hänen miellyttävää olemustaan. Isän olemusta en saattanut nähdä, sillä kirkas valkoinen pilvi kätki hänet katseeltani. Kysyin Jeesukselta, oliko hänen Isällään yhtäläinen muoto kuin hänellä itselläänkin. Hän sanoi niin olevan, mutta minä en saattaisi nähdä sitä. "Sillä", hän sanoi, "jos sinun sallittaisiin vain kerrankin nähdä hänen kirkkautensa olemus, lakkaisit sinä olemasta". Valtaistuimen edessä näin adventtikansan - seurakunnan ja maailman. Näin kaksi eri joukkoa. Toinen niistä oli kumarruksissa valtaistuimen edessä osoittaen syvää harrastusta, toisen seisoessa välinpitämättömänä vailla kaikkea harrastusta."

Sitten White kertoo kuinka valo lähti valtaistuimelta tuohon rukoilevaan joukkoon. Mutta vain harvat vastaanottivat sen. Monet poistuivat valon alta alkaen vastustaa sitä. Toiset taas pysyivät välinpitämättöminä, eivätkä mielistyneet valoon, joten se jätti heidät. Muutamat pitivät valoa rakkaana ja polvistuivat rukoilemaan pienen joukon kanssa. Tässä joukossa kaikki vastaanottivat valon ja heidän kasvonsa loistivat sen kirkkaudesta.

"Näin Isän nousevan valtaistuimelta, menevän leimuavissa vaunuissa kaikkein pyhimpään esiripun sisäpuolelle ja istuutuvan. Sitten nousi Jeesus valtaistuimelta, samaten useimmat kumarruksissa olevat nousivat hänen kanssaan. En huomannut että Jeesuksen noustua ainoatakaan valonsädettä olisi lähtenyt hänen luotaan tuon huolettomalle kansanjoukolle, ja niin heidät jätettiin pimeyteen. Niiden katseet, jotka nousivat, silloin kun Jeesuskin nousi, olivat suunnatut häneen hänen poistuessaan valtaistuimelta ja johtaessaan heitä sivummalle. Sitten Jeesus kohotti oikean käsivartensa, ja me kuulimme hellän äänen lausuvan: "odottakaa tässä; minä menen Isäni tykö saadakseni valtakunnan; säilyttäkää vaatteenne tahrattomina. Pienen ajan kuluttua minä palaan ja otan teidät tyköni." Sitten saapuivat Jeesuksen tykö pilvivaunut, joiden pyörät olivat kuin tulenliekit ja joita enkelit ympäröivät. Jeesus nousi vaunuihin, ja niissä hän vietiin kaikkein pyhimpään, missä Isä istui. Siellä minä näin Jeesuksen, suuren Ylimmäisen Papin, seisovan Isän edessä. Yhdessä Jeesuksen kanssa nousseet lähestyivät häntä uskon kautta kaikkein pyhimpään rukoillen: "Meidän Isämme, anna meille Henkesi." Sitten Jeesus puhalsi Pyhän Hengen heidän päälleen. Siinä puhalluksessa oli valoa, voimaa, paljon rakkautta, iloa ja rauhaa.

Käännyin sen jälkeen katsomaan joukkoa, joka yhä edelleen oli kumartuneena valtaistuimen edessä; nämä eivät tietäneet, että Jeesus oli jo jättänyt sen. Saatana näytti olevan valtaistuimen luona koettaen viedä eteenpäin Jumalan työtä. Näin heidän katsovan valtaistuinta kohden ja rukoilevan: "Isä anna meille Henkesi." Silloin saatana puhalsi heidän päälleen epäpyhän vaikutuksen; siinä oli valoa ja paljon voimaa, mutta ei mitään suloista rakkautta, iloa eikä rauhaa. Saatanan tarkoituksena oli pitää heidät eksytyksessä sekä vietellä Jumalan lapsia saaden heitä luopumaan."

Näin White kertoo näystä jossa hänelle näytettiin tutkivan tuomion alkaminen Danielin ennustuksen mukaisesti. Ne kristityt jotka vastustavat tätä Jumalan sanomaa ovat niitä joiden päälle saatana on puhaltunut epäpyhän hengen.

Ellen White selventää näkyään vielä: "Kerroin myöskin, että saatana NÄYTTI olevan valtaistuimen luona koettaen viedä eteenpäin Jumalan työtä. Rukoileva joukko oli tässä kuolevaisessa olotilassa maanpäällä, vaikka minulle esitettiin aivan kuin se olisi ollut kumartuneena valtaistuimen edessä. Minulla ei milloinkaan ollut sitä käsitystä, että nämä henkilöt olisivat todellisuudessa olleet uudessa Jerusalemissa. En myöskään ole ajatellut yhdenkään kuolevaisen otaksuvan minun tarkoittaneen, että saatana todellisuudessa oli uudessa Jerusalemissa. Mutta eikö Johannes nähnyt suuren lohikäärmeen taivaassa? Kyllä varmasti. (Ilm.12:3). Mikä hirviö esitetäänkään tässä taivaassa olevana! Tässä näyttää olevan yhtä suuri pilkan aihe kuin siinä selityksessä, mikä on tehty lausuntojeni johdosta."

5

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siinä sitä oli ellenismiä puhtaimmillaan, tutkivat tuomiot ja kaikki. Turha sitten puhua, että adventisteilla on totuus ja että ovat raamatullisia.

    • Jumalan ajankello on Israel. Israel on se viikunapuu, josta Jeesus puhuu Luukkaan 21. luvussa:

      "29. Ja hän puhui heille vertauksen: "Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita.
      30. Kun ne jo puhkeavat lehteen, niin siitä te näette ja itsestänne ymmärrätte, että kesä jo on lähellä.
      31. Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä."
      Luuk. 21:29-31

      ja vielä:

      "Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät."
      Luuk. 21:24

      • Jumalattomin

        kansa: Orkhodoksi Juutalaisia lienee alle 10%
        Prosenttia asukasluvusta. Ei kovin imartelevaa.
        Ei tunnu muuta kuin Amerikan antama pakkovihreys. Tällä hetkellä he ovat Mitä
        Jumalottomin hengellisyys?????


      • Jumalattomia ovat
        Jumalattomin kirjoitti:

        kansa: Orkhodoksi Juutalaisia lienee alle 10%
        Prosenttia asukasluvusta. Ei kovin imartelevaa.
        Ei tunnu muuta kuin Amerikan antama pakkovihreys. Tällä hetkellä he ovat Mitä
        Jumalottomin hengellisyys?????

        Totta, juutalaisista suuri osa on hyvin maallistuneita, ja kun otetaan huomioon myös ns. kadonneet heimot, joista tällä palstalla hiljattain kirjoitettiin, joukosta löytyy myös paljon islamilaisia. Mutta siitä huolimatta Jumala on uskollinen ja mm. alla oleva Jeremian kirjan ennustus pitää edelleen paikkansa:


        "27. "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä kylvän Israelin maahan ja Juudan maahan ihmisen siementä ja karjan siementä.
        28. Ja niinkuin minä olen valvonut repiäkseni ja kukistaakseni heitä, hajottaakseni ja hävittääkseni, tuottaakseni onnettomuutta, niin minä olen valvova rakentaakseni ja istuttaakseni heitä, sanoo Herra.
        29. Niinä päivinä ei enää sanota: 'Isät söivät raakoja rypäleitä, lasten hampaat heltyivät';
        30. vaan jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden. Jokaiselta ihmiseltä, joka syö raakoja rypäleitä, heltyvät hänen omat hampaansa.
        31. Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton;
        32. en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra.
        33. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
        34. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.
        35. Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä, hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat - Herra Sebaot on hänen nimensä:
        36. Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan.
        37. Näin sanoo Herra: Jos voidaan mitata taivaat ylhäällä ja tutkia maan perustukset alhaalla, silloin vasta minä hylkään Israelin jälkeläiset kaikki, kaiken sen tähden, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra."
        Jer. 31:27-37


    • eräs enkeli

      Tässä enkelimme viisauksia vuosien takaa. Ajankohtaista alati on hänen sanansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3687
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2416
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1965
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1731
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1493
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1458
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1311
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1256
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      481
      1233
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      77
      1151
    Aihe