Jumalan tosi Israel

sisältää

kaikki hengelliseen Jumalan seurakuntaan kuuluvat kaikkien aikojen uskovat ihmiset. Jeesus on se viinipuu johon oksastetaan jokainen joka uskoo ja tekee Jumalan tahdon.

5

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Löytyy täältä

      Kirje roomalaisille 11
      1. Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.
      2. Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut. Vai ettekö tiedä, mitä Raamattu sanoo kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia:
      3. "Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi, ja minä yksin olen jäänyt jäljelle, ja he väijyvät minun henkeäni"?
      4. Mutta mitä sanoo hänelle Jumalan vastaus? "Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille."
      5. Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan.
      6. Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo.
      7. Miten siis on? Mitä Israel tavoittelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet,
      8. niinkuin kirjoitettu on: "Jumala on antanut heille uneliaisuuden hengen, silmät, etteivät he näkisi, ja korvat, etteivät he kuulisi, tähän päivään asti".
      9. Ja Daavid sanoo: "Tulkoon heidän pöytänsä heille paulaksi ja ansaksi ja lankeemukseksi ja kostoksi,
      10. soetkoot heidän silmänsä, etteivät he näkisi; ja paina yhäti heidän selkänsä kumaraan".
      11. Minä siis sanon: eivät kaiketi he ole sitä varten kompastuneet, että lankeaisivat? Pois se! Vaan heidän lankeemuksensa kautta tuli pelastus pakanoille, että he itse syttyisivät kiivauteen.
      12. Mutta jos heidän lankeemuksensa on maailmalle rikkaudeksi ja heidän vajautensa pakanoille rikkaudeksi, kuinka paljoa enemmän heidän täyteytensä!
      13. Teille, pakanoille, minä sanon: Koska olen pakanain apostoli, pidän minä virkaani kunniassa,
      14. sytyttääkseni, jos mahdollista, kiivauteen niitä, jotka ovat minun heimolaisiani, ja pelastaakseni edes muutamia heistä.
      15. Sillä jos heidän hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi, mitä heidän armoihin-ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista?
      16. Mutta jos uutisleipä on pyhä, niin on myös koko taikina, ja jos juuri on pyhä, niin ovat myös oksat.
      17. Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta,
      18. niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua.
      19. Sinä kaiketi sanonet: "Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin".
      20. Oikein; epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää.
      21. Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan.
      22. Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois.
      23. Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen.
      24. Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!
      25. Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
      26. ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
      27. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
      28. Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.
      29. Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.
      30. Samoin kuin te ennen olitte Jumalalle tottelemattomia, mutta nyt olette saaneet laupeuden näiden tottelemattomuuden kautta,
      31. samoin nämäkin nyt ovat olleet tottelemattomia, että myös he teille tulleen armahtamisen kautta nyt saisivat laupeuden.
      32. Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.
      33. Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!
      34. Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?
      35. Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava?
      36. Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.

    • timokarppi

      Otetaanpa vaikka Hoosean kirjasta yksi esimerkki.

      Hoos.3:5. Senjälkeen israelilaiset kääntyvät ja etsivät Herraa, Jumalaansa, ja Daavidia, kuningastansa. Vavisten he lähestyvät Herraa ja hänen hyvyyttänsä päivien lopulla.

      Se, että "Israel on nyt paatumuksen tilassa", ei tarkoita, että Jumala olisi valinnut kristityt Israelin tilalle. Sekä UT että VT puhuvat Israelin heräämisestä.

      Juutalaisilla on, tulkintani mukaan, tärkeä tehtävä juuri ennen Jeesuksen takaisintuloa. Jeesus tiesi, että juutalaiset heräävät, sillä jopa Hänen tulonsa odottaa sitä hetkeä, kun juutalaiset ovat heränneet. Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin, niin kansanjoukko huusi seuraavaa:

      Matt.21:9. Ja kansanjoukot, jotka kulkivat hänen edellään ja jotka seurasivat, huusivat sanoen: "Hoosianna Daavidin pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa!"

      Jeesus myös ennusti, että ennenkuin Hän tulee toisen kerran juutalaiset toistavat tuon saman sanonnan.

      Matt.23:37. Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.
      38. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'.
      39. Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'."

      Jeesus siis profetoi, että Häntä ei tulla näkemään "ennenkuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'."

      Jos Jeesus uskalsi laittaa tulonsa yhdeksi ehdoksi sen, että juutalaiset sanovat "Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'", niin voimme kai uskoa juutalaisten heräämiseen ja myös siihen, että Jumala ei ole hylännyt Israelia.

      • kannattaa..

        tutustustua vaikka Paavalin opetukseen.

        Room. 2:28

        Oikea juutalainen ei ole se, joka on juutalainen ulkonaisesti, eikä oikea ympärileikkaus ole se, joka on ulkonaisesti näkyvänä ruumiissa. [Matt. 3:9; Joh. 8:39; Room. 9:6-8; Gal. 6:15]

        Gal. 3:28

        Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. [1. Kor. 12:13 ]

        Room. 9:6

        Jumalan sana ei ole voinut raueta tyhjiin. Eivät kaikki israelilaiset kuulu tosi Israeliin, [Room. 2:28,29, 3:3; Gal. 6:16; 2. Tim. 2:13]

        Ef. 2:19

        Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. [Ef. 3:6]


        Jesajakin ennustaa näin:

        Jes. 55:5

        Sinä olet kutsuva tänne kansan, jota et tunne, ja kansa, joka ei sinusta tiennyt, rientää luoksesi Herran, sinun Jumalasi, takia ja Israelin Pyhän tähden. Hän korottaa sinut kunniaan.


        Koska kuulumme samaan kansaan kuin muinainen Israel, meitä koskevat myös nämä:

        Jes. 56:6

        Samalla tavoin myös muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herran palvelijoiden joukkoon, jotka rakastavat hänen nimeään ja kunnioittavat häntä, kaikki jotka varovat loukkaamasta sapatin pyhyyttä ja pysyvät minun liitossani, [56:6,7: 1. Kun. 8:41-43; Jes. 14:1]


      • Kirjoitit mm. "Jeesus siis profetoi, että Häntä ei tulla näkemään "ennenkuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'."

        Tämä ja monet muut lainaamasi raamatunkohdat ovat kyllä sopusoinnussa Roomalaiskirjeen opetuksen kanssa. Eli Raamattu, niin Uusi kuin Vanhakin Testamentti opettajat yhtäpitävästi Israelin tulevaisuudesta. Useimmat ennustukset toteutunevat vasta tuhatvuotisen valtakunnan alettua, esimerkiksi juutalaisten lähetystehtävän ovat useat raamatunopettajat ymmärtäneet toteutuvan tuhatvuotisvaltakunnassa.


        Tuosta Jeesuksen tulemisesta ennustaa monipuolisesti esimerkiksi Sakarja useammassakin luvussaan. Otetaan esimerkki 12. luvusta:

        "5. Silloin Juudan sukuruhtinaat sanovat sydämessään: "Minun väkevyyteni ovat Jerusalemin asukkaat Herrassa Sebaotissa, heidän Jumalassansa".
        6. Sinä päivänä minä teen Juudan sukuruhtinaat ikäänkuin tulipannuksi puitten sekaan ja ikäänkuin tulisoihduksi lyhteitten sekaan, ja he kuluttavat oikealta ja vasemmalta, kuluttavat kaikki kansat yltympäri. Ja Jerusalem saa yhäti asua paikoillansa - Jerusalemissa.
        7. Ja Herra on ensiksi vapauttava Juudan majat, ettei Daavidin suvun kunnia ja Jerusalemin asukasten kunnia ylvästelisi Juudaa vastaan.
        8. Sinä päivänä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita; ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid, ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumal'olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä.
        9. Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.
        10. Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.
        11. Sinä päivänä pidetään Jerusalemissa suuret valittajaiset, niinkuin olivat Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa.
        12. Ja maa pitää valittajaisia, kukin sukukunta erikseen: Daavidin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen, Naatanin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen,
        13. Leevin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen, siimeiläisten sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen. Kaikki muut sukukunnat, kukin sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen."
        Sak. 12:5-13


      • timokarppi
        kannattaa.. kirjoitti:

        tutustustua vaikka Paavalin opetukseen.

        Room. 2:28

        Oikea juutalainen ei ole se, joka on juutalainen ulkonaisesti, eikä oikea ympärileikkaus ole se, joka on ulkonaisesti näkyvänä ruumiissa. [Matt. 3:9; Joh. 8:39; Room. 9:6-8; Gal. 6:15]

        Gal. 3:28

        Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. [1. Kor. 12:13 ]

        Room. 9:6

        Jumalan sana ei ole voinut raueta tyhjiin. Eivät kaikki israelilaiset kuulu tosi Israeliin, [Room. 2:28,29, 3:3; Gal. 6:16; 2. Tim. 2:13]

        Ef. 2:19

        Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. [Ef. 3:6]


        Jesajakin ennustaa näin:

        Jes. 55:5

        Sinä olet kutsuva tänne kansan, jota et tunne, ja kansa, joka ei sinusta tiennyt, rientää luoksesi Herran, sinun Jumalasi, takia ja Israelin Pyhän tähden. Hän korottaa sinut kunniaan.


        Koska kuulumme samaan kansaan kuin muinainen Israel, meitä koskevat myös nämä:

        Jes. 56:6

        Samalla tavoin myös muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herran palvelijoiden joukkoon, jotka rakastavat hänen nimeään ja kunnioittavat häntä, kaikki jotka varovat loukkaamasta sapatin pyhyyttä ja pysyvät minun liitossani, [56:6,7: 1. Kun. 8:41-43; Jes. 14:1]

        Gal. 3:28

        Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. [1. Kor. 12:13 ]

        Kristuksessa, pelastukseen nähden, ei ole erotusta miehen ja naisen välillä. Kaikilla on sama tie (Jeesus Kristus) pelastukseen. Se ei kuitenkaan tarkoita että miehen ja naisen välillä ei olisi eroa (mies on mies uudestisyntymisenkin jälkeen ja nainen on edelleen nainen uudestisyntymisen jälkeen). Sama koskee juutalaisia ja kreikkalaisia. Juutalainen on juutalainen senkin jälkeen kun ottaa Messiaan vastaan aivan niinkuin kreikkalainen on kreikkalainen myös kun on Jeesuksen hyväksynyt Vapahtajakseen.

        Korvausteologian puolustamiseen nämä jakeet eivät mitenkään sovi.

        >:

        Jes. 55:5

        Sinä olet kutsuva tänne kansan, jota et tunne, ja kansa, joka ei sinusta tiennyt, rientää luoksesi Herran, sinun Jumalasi, takia ja Israelin Pyhän tähden. Hän korottaa sinut kunniaan.

        Huomaa "Israelin Pyhän tähden". Juutalaisten Messiaan tähden meidät pakanatkin on kutsuttu.

        Liekö tässäkin puhe oksastamisesta?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3667
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2396
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1955
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1721
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1493
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1448
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1311
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1246
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      478
      1221
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      76
      1135
    Aihe