Liisa Hyssälä petti vaalilupauksensa!

Nykyinen peruspalveluministeri Liisa Hyssälä (KEPU) lupasi eduskuntavaalikampanjansa aikana oikein painetussa esitteessään kansaneläkkeisiin 300 euron korotuksen.

Tuolloin hän ei vielä ollut ministeri vaan oppositiopuolueen kansanedustaja. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteivätkö monet kansaneläkettä saavat eläkeläiset olisi ottaneet hänen vaalilupaustaan todesta tai etteikö heillä olisi ollut oikeutta tehdä niin. Arvailun varassa on tietenkin se, kuinka paljon valheelliset lupaukset lopulta vaikuttivat vaalitulokseen.

Budjetin mukaan kansaneläkkeisiin on luvassa seitsemän euron korotus. Eroa Hyssälän henkilökohtaiseen vaalilupaukseen on siten "vain" 293 euroa. Lupausten ja todellisuuden välistä eroa ei siten voi pitää pienenä.

Julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan Hyssälä ei myöskään taistellut erityisen sinnikkäästi isomman korotuksen puolesta, vaan tyytyi aluksi jopa siihen, että seitsemänkin euron korotus olisi tullut voimaan vasta pitkän ajan päästä.
Kysyä kuitenkin sopii, mitä kertoo lupauksen antajan moraalista se, että tämä on valmis lupaamaan vaikka kuun taivaalta siinä toivossa, että joskus pääsisi valtaan. Lisäksi toteuttamatta jäävät lupaukset ovat omiaan ruokkimaan muutoinkin yleistä mielikuvaa siitä, etteivät vaalilupaukset ole tarkoitettukaan toteutettaviksi.

Eduskunnan keskustellessa valtion budjetista. Ministeri Hyssälää ja muitakin KEPU-ministereitä odotettiin keskusteluun, mutta he eivät koskaan saapuneet paikalle. Se kertoo puolestaan paljon siitä, kuinka Liisa Hyssälä ja KEPU-ministerit suhtautuvat eduskuntaan, jonka luottamusta heidän kuitenkin täytyy nauttia sekä yleisemminkin hallituksen suhtautumisesta parlamentarismiin.

Oppositiossa ollessaan KEPU arvosteli tavan takaa silloisen hallituksen ministereitä poissaoloista eduskunnan kyselytunneilta ja muista istunnoista. Nyt puolue itse näyttää todellisen karvansa, kun sen omat ministerit eivät viitsi tai jaksa vaivautua eduskunnan eteen vastaamaan tekemisistään ja sanomisistaan.

Hyssälä puolusti poissaoloaan eduskunnan istunnosta sillä, että hän emännöi Smolnassa suomalaisille naisvaikuttajille järjestettyä tilaisuutta, joka oli kutsuttu koolle jo kesällä. Tällainen teeseurue ei ole hyväksyttävä syy olla osallistumatta eduskunnan työskentelyyn. Myös ministereiltä on oikeus edellyttää, että he osaavat priorisoida eli asettaa tärkeysjärjestykseen omat menonsa ja tekemisensä.

Oppositio piti eduskuntakeskustelussa ruhtinaallista seitsemän euron korotusta "loukkauksena" eläkeläisiä kohtaan ja "huijauksena". Sitä se onkin. Hallituskin on puhunut kansaneläkkeiden tasokorotuksesta, mutta nyt kysymyksessä ei ole mikään "korotus".

KEPUn piiristä toivottiin, ettei keskustelussa enää palattaisi vaalilupauksiin. Se ei ole ihme, sillä juuri keskusta on pettänyt omat vaalilupauksensa pahemmin kuin yksikään toinen puolue. Niinpä lupauksia ei myöskään haluta muistella.

Mutta saattaa olla, että äänestäjien mielistä ne eivät ole unohtuneet. Ainakin näin sopii toivoa, sillä politiikassakin pitäisi sentään olla jonkinlainen kuluttajansuoja.

1

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MattiLehtonen

      Mites kävikään
      eläkkeet korotus 300 euroa toteutui 12 euroa
      elintarvikkeiden ALV 12 prosenttiin EI MITÄÄN
      polttoaineiden vero kohtuullisemmaksi EI MITÄÄN
      opiskelijoiden opintotukeen korotus EI MITÄÄN

      ynnä muita toteutumattomia lupauksia


      KEPU OLI PELKÄSTÄÄN SOSSUJEN APUPUOLUEENA

      KEPU PETTÄÄ AINA, IHAN AINA

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 kuoli kolarissa

      Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.
      Joensuu
      83
      2804
    2. Kerro mistä alkaen

      Se ihastuminen alkoi? Mikä vuosi?
      Ikävä
      65
      1088
    3. Suomea odottaa karu kohtalo

      Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.
      Maailman menoa
      200
      932
    4. Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja

      Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa
      Ikävä
      85
      876
    5. Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!

      Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau
      Suomalaiset julkkikset
      4
      855
    6. Olet upea nainen

      Upea nainen oot.
      Ikävä
      34
      840
    7. Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?

      Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti
      Tv-sarjat
      39
      839
    8. Onko yhtään ikävä

      Vai ei?
      Ikävä
      52
      816
    9. Mikä on lempikuvasi

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      43
      805
    10. Kaipaatko yhtään

      Tai odotatko näkemistä?
      Ikävä
      41
      788
    Aihe