Eli miten on, onko Vanhasen yksityisyyttä todellakin loukattu Kurosen toimesta. Kirje- ja viestisalaisuus koskee kolmansia osapuolia ilman asianomaisten lupaa, mutta tässä tapauksessa meillä on toisen osapuolen eli Kurosen suostumus.Jompikumpi osapuoli voi käsittääkseni tehdä näille- eli kirjeille tai tekstareille - mitä lystää. Vanhasen yksityisyyttä ei ole siis loukattu.
Vanhasen loukattu yksityisyys
15
979
Vastaukset
- tekijänoikeuslaki
Vai onko Suomessa? Muualla ainakin on. Kirjoittajalle kuuluu oikeus päättää tekstiensä julkaisemisesta - jopa kirjeiden.
Sinun logiikkasi mukaan, jos lähettää käsikirjoituksensa kustantajalle, heillä on oikeus julkaista se sinulta lupaa kysymättä, omin nokkinensa, koska he olivat 'osapuolena'.
Yksityisyys ja tekijänoikeus ovat molemmat tärkeitä, ja molempia voi kai käyttää tämänkin asian setvimiseen, mutta ne ovat kaksi eri asiaa.- logiikkaa ja laintuntemusta
kyseessä ei olekaan kirjan julkaisemista koskeva kiista, kirjan tekijä on tässä tapauksessa siihen suostunut, mutta kirjan sisältöa eli toista osapuolta tämä koski, joka ilmeisesti yrittää sen estää, höh. kyllä jokaisen on hyvä tietää että jos lähetää toiselle kirjeen, palautteen tai vaikka tekstarin niin se voidaan julkaista lupaa kysymättä, eli siinä yhteydessä ne tekijäoikeudetkin luovutetaan.
- käsitteitä
logiikkaa ja laintuntemusta kirjoitti:
kyseessä ei olekaan kirjan julkaisemista koskeva kiista, kirjan tekijä on tässä tapauksessa siihen suostunut, mutta kirjan sisältöa eli toista osapuolta tämä koski, joka ilmeisesti yrittää sen estää, höh. kyllä jokaisen on hyvä tietää että jos lähetää toiselle kirjeen, palautteen tai vaikka tekstarin niin se voidaan julkaista lupaa kysymättä, eli siinä yhteydessä ne tekijäoikeudetkin luovutetaan.
Sanoit, että, jos joku osapuoli hyväksyy julkaisemisen, se on ok. Siksi mainitsin, että sillä logiikalla voisi julkaista toisen kässärin vain siksi, koska hän näytti sen sinulle, tehden sinusta "asianomaisen". Ei se noin mene. Kirjoittajalla säilyy julkaisemisoikeus. Ei sussusta tee kopio-oikeudellista kirjoittajaa se, että hän kopioi saamansa kirjeet. Alkuperäisten kirjeiden kirjoittajalla on oikeus noihin kirjeisiinsä. Onko liian monimutkaista?
Kirjan julkauisuoikeudesta ei ollut puhe, vaan kirjeiden julkaisemisesta siinä kirjassa. Omat kirjeensä hän siihen voi tunkea, jos ketään kiinnostavat. kai hän on niistäkin kopion ottanut. Tai jos ei ole, niin varmaan Matti on säilyttänyt, ja lainaa tarvittaessa:)
- et taida olla järin
välkky?
- walkaway
Kun jonkun julkisuuden henkilön lapsi, ex-puoliso tai ystävä kertoo julkkiksesta lehdessä, niin ei ole varmaan itse julkkikselta lupaa kysynyt.lehdet on näitä juttuja täynnä, nyt puhuu tän tytär, isä yms..poliitikot suomessa ovatkin vähän harmaata aluetta, hyvä kun kerrotaan heistäkin.
- Joutomies
kertakaikkiaan. Kyllä kirjettä ja tekstiviestiä ei voi julkaista ilman toisen osapuolen lupaa, varsinkin jos se koskee intiimiä asiaa kuten ilmeisesti tässä tapauksessa näin on. Aiheesta on jo aikaa sitten oikeusoppineet puhuneet että monet lehdet saisi tuomion jos asianomaiset nostavat oikeusjutun. Samoin on tässä tapauksessa, pitää muistaa että entinen eu-oikeusasiamies on esittänyt että Vanhasella on suorastaan velvollisuus nostaa oikeusjuttu. Eikä Vanhanen ole ainoa jota on yllytetty nostamaan oikeusjuttu, tiedän että monia julkisuuden henkilöistä on aikaisemmin kehoitettu nostamaan oikeusjuttu, pelkästään sen takia että saadaan ennakkopäätös.
Joku vetosi siihen että muita samantapaisia asioita on julkaistu, sen ei kuitenkaan tee siitä laillista jos joku muu on jo sen tehnyt. Sehän on sama kuin syyllistyisi johonkin rikokseen ja väittäisi että sitänen ne tekee muutkin. Ajatellaan että selviäisit ylinopeudesta vetoamalla siihen että naapurikin ajaa ylinopeutta, eikä ole saanut sakkoa.. - private person
Joutomies kirjoitti:
kertakaikkiaan. Kyllä kirjettä ja tekstiviestiä ei voi julkaista ilman toisen osapuolen lupaa, varsinkin jos se koskee intiimiä asiaa kuten ilmeisesti tässä tapauksessa näin on. Aiheesta on jo aikaa sitten oikeusoppineet puhuneet että monet lehdet saisi tuomion jos asianomaiset nostavat oikeusjutun. Samoin on tässä tapauksessa, pitää muistaa että entinen eu-oikeusasiamies on esittänyt että Vanhasella on suorastaan velvollisuus nostaa oikeusjuttu. Eikä Vanhanen ole ainoa jota on yllytetty nostamaan oikeusjuttu, tiedän että monia julkisuuden henkilöistä on aikaisemmin kehoitettu nostamaan oikeusjuttu, pelkästään sen takia että saadaan ennakkopäätös.
Joku vetosi siihen että muita samantapaisia asioita on julkaistu, sen ei kuitenkaan tee siitä laillista jos joku muu on jo sen tehnyt. Sehän on sama kuin syyllistyisi johonkin rikokseen ja väittäisi että sitänen ne tekee muutkin. Ajatellaan että selviäisit ylinopeudesta vetoamalla siihen että naapurikin ajaa ylinopeutta, eikä ole saanut sakkoa..yksityisyyttä ja sen rajoja on joskus vaikea määritellä, usein se menee tapauskohtaisesti ja mk on julkisuuden henkilö. oikeustoimilla voi toki estää kirjan julkaisun jos se koetaan haitalliseksi, ja oikeus niin päättää, mutta vanhanen ei ilmeisesti kannetta ole jättänmässä.
- private
private person kirjoitti:
yksityisyyttä ja sen rajoja on joskus vaikea määritellä, usein se menee tapauskohtaisesti ja mk on julkisuuden henkilö. oikeustoimilla voi toki estää kirjan julkaisun jos se koetaan haitalliseksi, ja oikeus niin päättää, mutta vanhanen ei ilmeisesti kannetta ole jättänmässä.
yksityisyyttä ja sen rajoja on joskus vaikea määritellä, usein se menee tapauskohtaisesti ja mk on julkisuuden henkilö. oikeustoimilla voi toki estää kirjan julkaisun jos se koetaan haitalliseksi, ja oikeus niin päättää, mutta vanhanen ei ilmeisesti kannetta ole NOSTAMASSA.(tarkoitin tietysti:).
- kateus on
private kirjoitti:

kyllä on suomalaiset kateita ja kaiken lisäksi erittäin tyhmiä.kenenkään yksityisyyttä ole loukattu
kirjan kirjoittamisella sillä vanhasella sei sellais
ta suojaa ole.kirjoittaa saa jokainen joka osaa ja
USKALTAA minä ainakin ostan tytön kirjaa heto 10kpl
kun tulee myyntiin.kannatan julkisuutta kun on pää-
ministeri kyseessä.onhan matti poika jo rypenyt aika
lailla on samalainen kun toinen matti voidaan verrata täysin toisiinsa.kestä ja voimia vaan ja paljon kirjan kirjoittajalle.olet oikealla asialla.
kiitos sinulle ja onnea. - ostajat ovat
kateus on kirjoitti:

kiitos sinulle ja onnea.Ei osata edes sanoja ja lauseita kirjoittaa, ei pisteitä, pilkuista puhumattakaan. Teille se kirja on oikein sopiva.
- lienee tottunut
kateus on kirjoitti:
kyllä on suomalaiset kateita ja kaiken lisäksi erittäin tyhmiä.kenenkään yksityisyyttä ole loukattu
kirjan kirjoittamisella sillä vanhasella sei sellais
ta suojaa ole.kirjoittaa saa jokainen joka osaa ja
USKALTAA minä ainakin ostan tytön kirjaa heto 10kpl
kun tulee myyntiin.kannatan julkisuutta kun on pää-
ministeri kyseessä.onhan matti poika jo rypenyt aika
lailla on samalainen kun toinen matti voidaan verrata täysin toisiinsa.kestä ja voimia vaan ja paljon kirjan kirjoittajalle.olet oikealla asialla.
kiitos sinulle ja onnea.tähän julkisuuteen, eikä mun mielestä sääliä tarvitse. Ja Susan pani itsensä tuleen kertomalla, ja me työttömyyspäivärahamme ostamalla! Ei ketään pakoteta mininkään, luulisin.
ostajat ovat kirjoitti:
Ei osata edes sanoja ja lauseita kirjoittaa, ei pisteitä, pilkuista puhumattakaan. Teille se kirja on oikein sopiva.
et tiedä mitään maailman menosta olet varmaan ollut äites helmojen alla koko ikäsi.olis syytä alkaa
oma elämä ja katsoa maailmaa omin silmin niin jotain
varmaan saisit esille.olet kateen syövyttämä ja
vielä vähän niinkuin nykänenkin.ole hiljaa kun oikeat ihmiset kirjoittaa.osta susannin kirjoja niin
kuin minäkin heti 10 kpl niin saat rahalle täyden
vastineen ja opit jotain .pää pois säkistä.ostajat ovat kirjoitti:
Ei osata edes sanoja ja lauseita kirjoittaa, ei pisteitä, pilkuista puhumattakaan. Teille se kirja on oikein sopiva.
ota säkki päästäsi ja elä kun muutkin.katsele
maailmaa kirkkain silmin itsenäisesti.tuntuu,että
olet talutusnuorassa.osta susanin kirjoja edes kaksi
minä ostan 10 kpl on tosi järkevä nainen kirjoittaan.olisko sinulla sitä perin syntistä kateutta kuten kaikilla muillakin jotka kirjan kirjoittajaa morkkaa kas kun ei itse niinkuin
sinäkään et siihen pysty.ole säkissä edelleen.- ai ihanuus
ostajat ovat kirjoitti:
Ei osata edes sanoja ja lauseita kirjoittaa, ei pisteitä, pilkuista puhumattakaan. Teille se kirja on oikein sopiva.
osta kirjoja useampi saat järkeä päähäsi.
ja tule pois säkistä missä olet asunut.
ole kuten muutkin ihmiset ja äläkä kadehdi kun itse
et osaa mitään muuta kun suomia toisia muut uskaltaa
sinä vaan kadehdit. - vaan kirjoittaja
ostajat ovat kirjoitti:
Ei osata edes sanoja ja lauseita kirjoittaa, ei pisteitä, pilkuista puhumattakaan. Teille se kirja on oikein sopiva.
taitaa tuo edellinen tyyppi olla. Jos olet huomannut - ihan sama tyyli, pienet kirjaimet, ei välilyöntejä, rivinvaihto joka lyhyen rivinpätkän jälkeen, avuton hyökkäys arvostelijoita kohtaan ja avuton puolustautumisyritys.
Sussu se on itse. Ja kirjoituksen tasosta voi päätellä tulevan kirjan tason. Vai saavatkohan hänen avustajansa sotkutekstistä väännettyä jotain lukemisen arvoista - edes tyyliltään, jos nyt ei sitten sisällöltään.
Susanin tekstinvaihtokaverit varmaan voivat varmistaa, oliko tuo edellinen Susanin näppäimistöstä lähtöisin. Ainakin se sama tyyppi hyppii joka ketjussa. Luehan sillä silmällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564740Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221314- 861289
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261084Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671026Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906