naisten välinen kateus baareissa

kirjoittaja

Tuli tässä vkonloppuna oltua tanssimassa eräässä baarissa. Olin siellä kahden miespuolisen kaverin kanssa. Yhtäkkiä joku nainen tuli ja sanoi minua läskiksi tosta noin vain. Olin siinä sitten ihan hämilläni, että mitä ihmettä. :D Noh nämä miehet eivät puuttuneet asiaan, vaikka heillekin hän heitti kommenttia. Pyytelin sitten vain anteeksi, jos olin vienyt häneltä mahdollisuuden tutustua näihin kavereihini, joita oli kyllä yrittänyt jo pari kertaa aiemmin. Näistä toinen on lisäksi varattukin.

Mikä siis saa naisen alentumaan toisen naisen haukkumiseen, jos joku mies ei kiinnostu heistä?

Todella lapselliselta vaikutti, vaikka oli minua varmaan 8 vuotta vanhempi. Eipä kyllä pilannut minun iltaani ;) Näiden torjuntojen jälkeen hän muka olikin lesbo :D se oli kaikista huvittavinta.

9

1409

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirjoittaja

      tuohon läski juttuun, että en ole edes lihava, joten älkää tarttuko siihen. ehkä se, että olimme kaikki hyvin katsottuja ja iloisia siellä, oli liikaa joillekin. sai meinaa paljon vihaisia katseita naisilta. on muuten ensimmäinen kerta, kun itse tähän törmään, nyt uskon että sitä on.

    • itseanikin on ravintoloissa monet kerrat humalaiset naiset haukkuneet, ulkonakoa tai pukeutumista, olinpa sitten liikkeella yksin tai seurassa. Enpa ole noista paljon piitannut, kertovat enemman heista ihmisina, joko mielenterveys ongelmia tai armoton hatutus kaikkia miehia kohtaan juuri silla hetkella.

      • Viisari

        että nainen on naiselle susi.


    • pilettäjä

      touhua tuo. Itse paljon baareissa kiertäneenä, nais- ja miesseurueessa, tuollaiseen käyttäytymiseen törmää aika usein. Kertoo äärettömän paljon naisten tasosta, kun vähän on otettu alkoholia. Anna niiden kommennettien olla ja juhli!

    • muija!!

      tollaselle kannattaa vaan nauraa päinnaamaa eikä välittää.
      onneks tommosia ei ole paljon... ei silti kannata sellasen antaa pilata iltaansa. sillä on itellänsä jotain ongelmia!

      • -n23-

        Minä taas olen baarissa saanut täysin toisenlaista kohtelua. Tuntemattomat naiset silloin tällöin kommentoivat aivan ohimennen esim "oletpa seksikäs nainen", "sinulla on upea vartalo" tms.

        En ole mielestäni keskivertoa kummempi.


      • ap.

        ei en minä siitä itseeni ottanutkaan. mietin vaan, että en itse ainakaan saisi mitenkään parempaa oloa, jos haukkuisin toisia tai koittaisin iskeä tahallani hänen seurassaan olleen miehen, joka olisi todennäköisesti hänen.


    • lilylioneye

      naisia tuntuu vituttavan suunnattomasti, jos joku kanssasisarista tulee paremmin miesten kanssa toimeen kuin he. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että naista aletaan haukkua huoraksi. Jos juoruja olis uskominen, minäkin olen huorannut pitkin kylää sikiöstä lähtien. Todellisuudessa en edes muista, miltä alaston mies näyttää.

    • ei saa sitä mitä haluaa

      on käyttäytymisssäännöt hakusessa, niin miehillä kuin naisillakin. Tosin miehillä enemmän aggressivisuutta ja naisilla ilkeyttä, piikittelyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5430
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1637
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      239
      1620
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      324
      1150
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1136
    Aihe