Moikka!
Olen joskus 80-luvulla kerännyt ruokaohjeita punaisiin A 5 kokoisiin kansioihin. Kerhon nimi oli Kotikeittiön parhaat. Mukana oli tosi hyvä teeleipien ohje jonka olen kuitenkin kadottanut. (Taikina oli hiivaan leivottu.) Jos joku vielä tietäisi ja voisi laittaa ohjeen mulle olisin ikionnellinen.
Kotikeittiön parhaat
3
632
Vastaukset
Tälläisen ohjeen minä löysin. Itse tosin teen aina leivinjauheella, laitan senkin repsun tuonne perään.
100 g voita
5 dl maitoa
50 g tuorehiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 dl vehnäleseitä
4 dl grahamjauhoja
Noin 7 dl vehnäjauhoja
Sulata voi kattilassa, lisää maito ja anna seoksen lämmitä kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva kulhoon ja lisää neste joukkoon. Lisää myös suola, sokeri, vehnälese ja jauhot. Alusta taikina huolelliseti. anna sen kohota noin 30 minuuttia.
Tee taikinasta noin sentin paksuinen levy ja leikkaa siitä teeleipiä, noin 10 cm läpimitta. Tai tee 2-3 isoa leipää. Pistele leipiä haarukalla, ripottele päälle leseitä ja anna kohota noin 30 minuuttia.
Paista pieniä teeleipiä 250 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia, isot 225 asteessa 12-15 minuuttia.
Jauhojen laadunhan voit päättää itse ja lisäämiesi höysteiden määrän. Itse käyttäisin kaurahiutaleita tuomaan lisää kuitua.
Ja tässä meidän suosikkireseptimme:
2 dl vehnäjauhoja ja 2 dl kaurahiutaleita tai
4 dl grahamjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
( 1 dl juustoraastetta)
50 gr margariinia tai voita tai öljyä
2 dl maitoa tai piimää
Kuivat aineet sekoitetaan, lisätään pehmeä rasva ja neste. Taikinasta muotoillaan käsin pellille 2 pyöreää ja matalaa leipää. Leivät jaetaan leivinpyörällä neljään osaan, pistellään ja paistetaan 225 C n. 15 min.
Nämä ovat minulla aina onnistuneet ja olleet suuri suksee. Parhaimmillaan samana päivänä nautittuna. Toiv. oli apua :)- mummo
hei tästä samoista korteista minä löysin aikanaan sellaisten pikkuleipien ohjeen kun Raeleivät jos jollain on ohje tallessa ni laittaisitko tänne palstalle sen olisi kiva löytää se ohje.harmi et tuli jossain vaiheessa ohje kansiot hävitettyä.Harmi etten pysty sinua auttaan kadonneen ohjeen haussa.
- Anonyymi
Löytyisikö joltain ohje täytekakkuun jossa oli tavallista kakkupohjaa pohjalla ja päällimmäisenä ja keskellä oli kaurapohjainen ohut kakkulevy ja tietysti oli välissä myös kermaa yms. Kiitos!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565460Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2491652- 1141647
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241181Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91173Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3301171