Eilinen A-studion vaalitentti ykkösellä teurasti mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen totaalisesti.
KEPUn messias oli tentin alusta alkaen hätää kärsimässä. Vasen käsi rummutti hermostuneesti pöydän pintaa ja naama nyki kuin pilkkimiehen käsi.
Mitä pidemmälle tentti ehti, sitä enemmän Vanhasen naama alkoi punoittamaan.
Lehtomäki koitti välillä ottaa tilanteen hallintaan, kun Vanhasta vietiin. Vanhanen ei kuitenkaan tilannetta ymmärtänyt ja keskeytti Lehtomäen tökerösti töksäyttäen.
Tentin mielenkiintoisin osuus oli lopussa, jossa Vanhanen antoi ymmärtää, että poliitikko saa valehdella, jos tekee sen yksityishenkilönä.
"KEPUn rehellisin mies" puhuu näköjään myös niin totta kuin osaa.
Kataisen ja Heinäluoman parantaessa vauhtia, Vanhanen on kangistunut jonnekin Susanin ja nettideittailun tienoille.
Nahjus Vanhanen teurastettiin tentissä
18
1022
Vastaukset
- Paljon ennen
Kalkkiviivoja...siinä ukossa ei ole muuta jäykkää kuin käytös.Sen on Susakin todennut...:)
- Ilmari T.
Kyllä se nostaa Matille hien pintaan kun toimittajat näyttivät tosiasioihin perustuen että Vanhasen-Heinäluoman hallituksen aikana tuloerot ovat kasvaneet, köyhyys lisääntynyt, lapsiköyhyys suorastaan räjähtäen.
Se on kylmää faktaa ja kun tämä kerrotaan suorassa(?) TV-tentissä, niin kyllä siinä alkaa suupielet nykimään ja naama punoittamaan. Onneksi kansa kuulee totuuden. On Perussuomalaisten aika. Nyt kaikki mukaan äänestämään Perussuomalaisia. - Gutta-Perkka
...katsoa. Syytä itseäsi.
Kai sentään huolehdit, etteivät lapsesi altistu
tuollaisten ohjelmien katselemiseen.
Joku vaaliohjelma-esto-ohjelma oli hyvä olla TVeessäkin.Mukava sitä on katsella, kun mannertenvälinen nahjus Vanhanen muhii itse keittämässään liemessä.
Sattumapääministeri Vanhanen on ylimielinen tyyppi. Hänellä on virka mennyt päähän ja hän puhuu jo itsestäänkin kolmannessa persoonassa.
Vaalien jälkeen Vanhasella koittaa ankea arki. Sitten hän saa taas rivikansanedustajana tehdä "ydinvoimaponsia" tai olla jonkun pikkulehden rivitoimittaja.- Mulberry-mummo
Känä kirjoitti:
Mukava sitä on katsella, kun mannertenvälinen nahjus Vanhanen muhii itse keittämässään liemessä.
Sattumapääministeri Vanhanen on ylimielinen tyyppi. Hänellä on virka mennyt päähän ja hän puhuu jo itsestäänkin kolmannessa persoonassa.
Vaalien jälkeen Vanhasella koittaa ankea arki. Sitten hän saa taas rivikansanedustajana tehdä "ydinvoimaponsia" tai olla jonkun pikkulehden rivitoimittaja.Koko Euroopan presidentin virka ja valtakunnan kuuluisimmat värkit, joita on käynyt testaamassa myös kulttuuriministerimme.
- Otsikossa hymiö
...
- vielä parempaa
Känä kirjoitti:
Mukava sitä on katsella, kun mannertenvälinen nahjus Vanhanen muhii itse keittämässään liemessä.
Sattumapääministeri Vanhanen on ylimielinen tyyppi. Hänellä on virka mennyt päähän ja hän puhuu jo itsestäänkin kolmannessa persoonassa.
Vaalien jälkeen Vanhasella koittaa ankea arki. Sitten hän saa taas rivikansanedustajana tehdä "ydinvoimaponsia" tai olla jonkun pikkulehden rivitoimittaja.viihdettä, vanha kettu sielä lykkää silmät pullollaan kiukkuaan tänne,sonta roiskuu kun oikein hatuttaa.kivaa hatutuksen jatkoa.
- hällä?
Yhdelläkään ehdolla olevalla poliitikolla, sijoittuipa tämä kenen tahansa ja millä yleisillä perusteilla tahansa laadittuun arviointiasteikkoon, ei ole tiedossaan ratkaisuja globaalitalouden ja ilmastomuutoksen ongelmiin. Eli yksikään näistä poliitikoistamme ei pysty esittämään saati tekemään jotain ratkaisevaa jotta rahaohjasteisen globaalitalouden kahtiajakamat yhteiskunnat pääsisivät takaisin reaalitaloudelliselle pohjalle, eikä myöskään sen eteen että ilmastomuutos torjuttaisiin.
Niinpä on ihan omaa hupijuttuamme haukkua yksiä poliitikkoja ja uskotella että joku toinen olisi parempi. Meneehän ne päivät näinkin. Ja yleinen paha olo lisääntyy, ja ilmastomuutos kiihtyy.
Kannattaa katsoa peiliin. Siellä on vastassa naama joka joka tapauksessa huiputtaa itseään pahemman kerran. - panettelua
Vanhasen suosion kannatusluvut ovat edelleen hyvin korkealla, tuollainen sosiaalidekmokraattien panettelu ei Vanhasen suosiota mihinkään alenna, päin vastoin.
- valehtelet
kokoomupanettelua se kaikki on, mutta niillä on niin kauhea paniikki nyt. katsokaapa niiden palstaa huomaatte että sieltä ne löytyy, porvaryhteityöläiset.
- sossut nenilleen
kun Vanhanen valitaan uudelleen murska äänin ja meidän vanhevien ikäihmisten eläkkeet on taattu, kun saamme sitä kaivattua lisätyövoimaa lomittamaan, kun mekin olemme jo vanhoja eikä lomittajaa löydy.
Meillä on niin komee ja viisas mies.
Emme me ainakaan lankea mitään panetteluja kuulemaan, miehien tarpeet tiedetään jo entuudestaan, onko tuo nyt sitten niin vaarallistakaan. - sssssssssssssss
Ottaako Känän arviot päähän?
Entäpä muu kokoomusedustus kuin Känä?
Ottaako sekin päähän?
- Ottaisitko vastaan
Heh heh. Julmia ovat kokkarit.
- Otsikossa hymiö
27.9.2000 IS:
“Jäätteenmäen takinkäännös veti maton Pekkarisen alta.
- - - Pekkarinen: “Jäätteenmäellä on ollut aika monta mielipidettä tässä asiassa, enkä ala mitään niistä tässä kommentoida.”
- - - “Olen vaatimaton, pieni ja mitätön poliitikko.” - se vaatimaton
Otsikossa hymiö kirjoitti:
27.9.2000 IS:
“Jäätteenmäen takinkäännös veti maton Pekkarisen alta.
- - - Pekkarinen: “Jäätteenmäellä on ollut aika monta mielipidettä tässä asiassa, enkä ala mitään niistä tässä kommentoida.”
- - - “Olen vaatimaton, pieni ja mitätön poliitikko.”pieni puheejotaja,en minä mitään saa aikaan,kypärä katainen.
- vaatimaton aivan
Otsikossa hymiö kirjoitti:
27.9.2000 IS:
“Jäätteenmäen takinkäännös veti maton Pekkarisen alta.
- - - Pekkarinen: “Jäätteenmäellä on ollut aika monta mielipidettä tässä asiassa, enkä ala mitään niistä tässä kommentoida.”
- - - “Olen vaatimaton, pieni ja mitätön poliitikko.”pieni puheejotaja,en minä mitään saa aikaan,kypärä katainen.
- ehdottomasti
liittyä omituinen otus-kerhoon. siellä on puutetta tuon sortin hulluista. ha ha haa.
- Kokoomus
on hirviöitten puolue
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564810Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301131Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 72947